Axel Boys Quartet - Don't Speak

Artisti: Axel Boys Quartet
Kappale: Don't Speak (1999)
Albumi: Casino Royal
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "You and me, we used to be together."

Bändejä jotka perustuvan jonkin yhden idean varaan on ollut yhtä pitkään kuin popmusiikkiakin. Coverbändejä jotka muuttavat tunnettuja kappaleita täysin eri tyyliksiksi löytyy nykyään runsaasti. Internetaikana on helpompi tavoittaa kuuntelijoita kunhan vain saa jotenkin saa oman tuotteensa nousemaan esiin suuresta hahmottomasta massasta. Usein tälläiset yhteen ideaan perustuvat kikkabändit kuolevat yhtä nopeasti kuin syntyvätkin ja tämän kohtalon koki myös päivän sattuman saneleman tarjoava Axel Boys Quartet.

En muista enää tarkasti mikä sai minut ostamaan Axel Boys Quartetin Casino Royal albumin pilkkahintaan Anttilan alekorista joskus vuosituhannen alussa. Ehkä hetken mielijohteesta pidin hyvänä ajatusta levyllisestä hassuja easy listening jazz covereita viime vuosien hiteistä. Mitään ennakkokäsitystä minulla ei ollut etukäteen ja suhteellisen tuntemattomaksi suuruudeksi tämän tanskalaisbändi on varmaan jäänytkin kotimaansa ulkopuolella. Bändin idea siis oli soitella kevyitä loungehtavia covereita lähivuosien hiteistä ja käsittelyyn pääsi myös No Doubtin jättihitti Don't Speak. Hieman samantyylisiä covereita nykyään tekee mm. Richard Cheese.  

Onneksi Axel Boys Quartet on tehnyt hommansa puolitosissaan. Täysin lekkeriksi pistäminen on yleensä sietämätöntä kuunneltavaa ja pieni pilke silmäkulmassa on vain hyväksi kun kyse on tämäntyylisestä yhden idean bändistä. Bändi soittaa tyylipuhtaasti, vaikka klassista suuren bändin voimaa heidän soitannossaan ei olekaan. Mitään suurta soittamisen iloa ei ole kuultavissa mutta jonkinlainen vaikutelma keveydestä sentään. Bändin laulajan Axel Boyn (heh) ääni tuo hieman mieleen Aquan Rene Difin. Ehkä juuri tämä on se tekijä joka saa Axel Boys Quartetin hetkittäin kuulostamaan huumoribändiltä.

Don't Speak on alkuperäisversiona kelpo ysäriklassikko mutta tällaisena loungecoverina vain pari kuuntelua kestävä kuriositeetti. Youtuben myötä kaikenlaisista enemmän tai vähemmän hauskoista coverversioista on ylitarjontaa ja rima on näkökulmasta riippuen sekä noussut että laskenut. Kaikenlaista tulee pikaisesti koekuunneltua kun joku laittaa hauskaksi väittämänsä youtubelinkin jakoon mutta harva vastaantuleva veto on niin erinomainen että sen haluaisi kuunnella kovin monta kertaa uudeestaan. Axel Boys Quartetin versio Don't Speakista on kuunneltava mutta se ei ole tarpeeksi hauska ollakseen hyvä huumoriversio eikä tarpeeksi laadukas ollakseen hyvä cover.     

Arvosana: 5,5/10

Chic - Savoir Faire

Artisti: Chic
Kappale: Savoir Faire (1978)
Albumi: Dance, Dance, Dance: The Best of Chic
Mieleenjäävin lause kappaleesta: Instrumentaali.

Tänään pääsemme takaisin discon kultaisimpiin vuosiin. Chic oli yksi parhaiten menestyneistä discobändeistä ja sai kärsiä seuraukset kun discon suosio romahti varsinkin Atlantin takana. Mutta ehkä kuitenkin Nile Rodgers ja Bernard Edwards saivat viimeiset naurut oltuaan myöhemmin monien eri artistien suurimpien hittien takana.

Savoir Faire ei edusta tanssijalkaa nostattavinta Chic -tuotantoa vaan kyse on tyylipuhtaasta slovarista. Ehkä voisi jopa puhua "kutumusiikista". Vuoden 1978 C'est Chic albumi olikin tasapainoinen kokonaisuus molempia discoissa tarvittavia kappaleita eli tanssilattian täyttäjiä sekä illan viimeisten hitaiden kohokohtia.

Savoir Faire kääntyy suomeksi suunnilleen "tieto siitä miten jonkin tehdään" tai "tietotaito". Ja tietotaitoa discon saralta tämä kappale todistaakin kiistattomasti, joskaan ei yhtä hyvin kuin menevämmät Chic -klassikot. Suurimmat Chic -hitit kun yleensä olivat juuri niitä menevimpiä tanssilattian täsmäpommeja.

Savoir Faire on instrumentaali jonkä pääosassa ovat viulut sekä hempeän tyylittelevä kitarointi. Kappale kulkee tasaisesti eteenpäin kevyesti keinuen. Mitään hillitöntä revittelyä on turha odottaa, mutta tärkeämpää on että kaikki bändin soittajista osasivat asiansa enemmän kuin hyvin. Kappaleen heikkous on hienoinen taustamusiikkimaisuus. Sen voisi ikävä kyllä kuvitella soivan tavarataloissa. Mitään erityisen tarttuvaa tai mieleenjäävää Savoir Fairessa ei ole. Tasaisen hyvä kokonaisuus riittää kuitenkin varsin pitkälle. Kyllähän tämän tahdissa olisi mukava keinua jonkun hehkeän disconeidon kanssa. 

Arvosana: 6,0/10

Howard Shore - Amon Hen

Artisti: Howard Shore
Kappale: Amon Hen (2001)
Albumi: The Lord of the Rings: Fellowship of the Ring
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "I tuo i macil."

Tämänpäiväinen sattuman sanelema on jo viikon toinen soundtrack -kappale. Kuten edellinenkin, tämänkinkertainen on puhtaasti elokuvaa varten sävelletty. Kanadalainen Howard Shore on tullut tunnetuksi eritoten soundtracksäveltäjänä jonka tunnetuin työ Sormusten Herra -elokuvatrilogian musiikin säveltäminen varmasti on. Hän sai Kuninkaan Paluussa jopa pienen kameoroolin joka tosin näkyy vain pidennetyssä versiossa.

Olen jo aiemmassa saman levyn kappaleen arvostelussa kehunut Howard Shoren sävellystyön onnistuneisuutta joten sen toistamiseen ei liene tarvetta. Amon Hen on samaa korkeaa tasoa kuin muutkin levyllä olevat kappaleet, ehkä jopa yksi sen parhaimmista. Elokuvatrilogian mieleen tuova toteutus on voimakkaasti läsnä myös tässä kappaleessa. Jos liian monen nykyelokuvan soundtrack koostuu hyvin tehdystä mutta hieman liian varmaan päälle pelatusta sinfoniaorkesteripaisuttelusta, on Amon Hen yksittäisenä kappaleena esimerkki siitä kuinka samoista lähtökohdista voidaan tehdä parempaakin. 

Elokuvatrilogian kappaleissa usein toistuvat teemamelodiat ovat mukana myös Amon Henissä. Nämä kohdat on jätetty sopivan lyhyiksi eivätkä ne häiritse kuten pidempien toistuvien teemojen kanssa voisi käydä. Amon Henissä on mukavasti dynamiikkaa ja sen hillityt kuoro-osuudet kuulostavat juuri sopivilta. Viiden minuutin aikana ehditään käydä läpi monta nousu- ja laskukohtaa. Torvet ja rumpujen pauke ansaitsevat erityismaininnan vaikuttavuudessaan.

Hyvän elokuvamusiikin yksi tunnusmerkki on se että sen kuultuaan haluaa nähdä myös elokuvan. Kieltämättä tämän arvostelun kirjoittamisen aikana ajatus kääntyi usean kerran dvd-hyllyn puolelle. Amon Hen on erinomaista musiikkia elokuvan kanssa tai ilman jota jaksaa kuunnella lähes kymmenen vuotta myöhemminkin.  

Arvosana: 8,0/10

Savage Garden - To the Moon and Back

Artisti: Savage Garden
Kappale: To the Moon and Back (1996)
Albumi: Savage Garden
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "If love was red then she was colour blind."

Australialaisbändi Savage Garden joka koostui kaksikosta Darren Hayes ja Daniel Jones nautti suurta menestystä lyhyeksi jääneen uran aikana. Ensimmäinen levy Savage Garden möi 18 miljonaa kappaletta ja toinen albumi Affirmation 13 miljoonaa. Yhtye lähetti aikoinaan demon 150 eri levy-yhtiöön ja vain yhdestä näytettiin vihreää valoa. Oiva esimerkki siitä että tuleva menestysbändi on joskus hyvin vaikea tunnistaa etukäteen.

To the Moon and Back alkaa sykkivillä syntetisaattoreilla ja avaruusaluksen lähtölaskentaäänillä. Pian mukaan tulevat rummut, kitara, basso ja Darren Hayesin laulu. Kyseessä on kappale joka tuntuu albumiversion 5:41 pituutta lyhyemmältä mikä on yleensä hyvä merkki. Varsinkin kun biisi kulkee eteenpäin tasaisen hidasta rytmiä kuin VR:n junat pikkupakkasella. Mutta tietynlainen pidättyväisyys ja maltillisuus sopivat hyvin kokonaisuuteen. Tällöin pienemmätkin kokokohdat tuntuvat suuremmilta kuin ovatkaan.

Kärsimyksen syitä on monenlaista ja kappale kuvaa rakkauden puutetta ja vieraantumista maailmasta. On vaikea tuntea mitään jos ihmisestä on tullut turta ja kuoreensavetäytyvä. Mutta niin kauan kun haaveet pitävät toivon pinnalla jaksaa vielä jotenkin puskea eteenpäin. Tasaisesti kulkeva musiikkitausta antaa hyvin tilaa sanoituksen mukaville kielikuville.   

To the Moon and Back on mielestäni yksi Savage Gardenin parhaista kappaleista. Aivan mestariteos -tasolle se ei yllä, kertosäe voisi olla tarttuvampikin mutta kappaleen vahvuus onkin tasaisessa hyvyydessä. Äänimaailman luomisessa on onnistuttu hyvin ja sanoituksessa on monia mukavia pikku koukkuja joista kappaleen jää mieleen. Ehkäpä australialainen alakulo ei ole suomalaisellekaan vierasta vaikka maat sijaitsevatkin maapallon vastakkaisilla puolilla.   

Arvosana: 7,0/10

Michael Kamen - Cerebro

Artisti: Michael Kamen
Kappale: Cerebro (2000)
Albumi: X-Men: Original Motion Picture Soundtrack
Mieleenjäävin lause kappaleesta: Instrumentaali.

Edesmennyt Michael Kamen (tämän levyn kannessa hauskasti nimellä K-Men) oli tunnettu eritoten elokuvasäveltäjänä. Maineestaan huolimatta hän ei ollut ensimmäinen ehdokas säveltämään soundtrackia X-Men elokuvaan vuonna 2000 vaan häntä ennen työhön oli suunniteltu John Williamsia ja John Ottmania.

Ensimmäisen X-Men elokuvan soundtracklevy ei sisällä ulkopuolisilta lisensoituja pop-kappaleita vaan kaikki kappaleet ovat Michael Kamenin käsialaa. Niinpä koko levy niin kuin siltä irrotettu päivän sattuman sanelemakin ovat hyvin tyylipuhdasta elokuvamusiikkia. Elokuvamusiikkia joka on tehty elokuvan ehdoilla, tukemaan ja tehostamaan sitä nousematta liikaa esille. Tällainen kappale on myös Cerebro jolla on pituuttakin vain hieman yli kaksi minuuttia. 

Cerebro alkaa rauhallisella sinfoniaorkesterin jyrinällä johon hiljalleen tuodaan mukaan lisäelementtejä. Orkesterisoitinten lisäksi kappaleessa on myös elektronisia mausteita kokonaisuuden silti pysyessä tasapainoisena. Kamenilla olikin aiempaa kokemusta tyylien sekoittamisesta mm. Metallican kanssa tehdyn S&M -albumin kautta. Kappale on hyvin lyhyt ja se hiljennetään loppuun juuri kun sen odottaisi lähtevän kunnolla käyntiin.  

Näin irrallalaan kokonaisuudesta arvioituna Cerebrolle ei voi antaa parasta mahdollista arvosanaa. Kappale on tehty palvelemaan elokuvaa eikä siinä ole mitään mieleenjäävää tai erityistä. Sen on lujalla ammattitaidolla tehtyä elokuvamusiikkia joka toimii paremmin elokuvan kanssa kuin siitä erillään. Mitään suurempaa heikkoutta kappaleesta on vaikea löytää paitsi ehkä edellä mainittu lyhyys. Hyvin tehtyä elokuvamusiikkia joka tällä tavalla kuunneltuna jää kuitenkin torsoksi.  

Arvosana: 5,5/10

Within Temptation - The Swan Song

Artisti: Within Temptation
Kappale: The Swan Song (2004)
Albumi: The Silent Force
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Winter has come for me, can't carry on."

Levyjen bonusraidat ovat tasoltaan yhtä monenlaisia kuin varsinaiset albumiraidatkin. Joskus ne ovat pieniä helmiä tai jopa parempia kuin monet albumin varsinaisista kappaleista. Joskus kyse on ylijäämäkappaleista jotka eivät sopineet yhteen muun albumin kanssa tai vaikkapa akustisista- ja liveversioista. Harva levynostaja vastustanee bonusraitoja, vaikka toki joskus ostaessaan klassikkoalbumin remasteroidun painoksen toivoo että sisältö olisi säilytetty alkuperäisen kaltaisena ilman lisukkeita.     

Kuten johdannosta jo saattoi arvatakin, päivän sattuman sanelema on hollantilaisen Within Temptation orkesterin The Silent Force albumin bonusraita. Kappale ei kuulosta irtonaiselta muuhun albumiin verrattuna joten tarkoituksena lienee ollut vain saada hieman lisäarvoa digipak- ja keräilyversioille.

The Swan Song on rauhallinen balladi jossa on hieman kansanmusiikkivaikutteita. Kappale kertoo oman kuoleman läheisyyden kohtaamisesta. Laulun päähenkilö on valmis vastaanottamaan väistämättömän rauhallisesti. Kaikki ystävät ovat jo menneet rajan toiselle puolelle ja oma puolisokin on jo poissa. Elämä on eletty ja on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen, mikä se sitten onkin. The Swan Song kuvaa elämän viime hetket hyvin kauniisti ja toiveikkaasti.

Within Temptationin ainoa merkittävä heikkous bändinä on mielestäni kappaleiden hienoinen samankaltaisuus. Heidän musiikilleen voisi tehdä hyvää esimerkiksi ulkopuolisten säveltäjien kappaleiden käyttäminen suuremmassa määrin kuin tähän asti. Hyvä tuottaja voisi varmasti myös auttaa. Vaikka The Swan Song ei ole kovin erilainen verrattuna esimerkiksi saman albumin Memories tai Angels -biiseihin, on Within Temptation oma tyyli silti tarpeeksi vahva että pienen samankaltaisuuden tunnun kestää. Jos ei pidä Within Temptationin muusta tuotannosta ei taatusti pidä tästäkään ja päinvastoin.

Sharon den Adel on kaunisääninen ja karismaattinen johtohahmo joka tässäkin kappaleessa on kantavin voima. Muu kappale on maltillisesti rakennettu tarinan ja laulun ehdoilla eikä liialliseen paisutteluun ole syyllistytty. Kappale kasvaa loppua kohden juuri sopivasti. The Swan Song on varsin hyvä muttei loistava kappale joka vaatinee sopivan mielentilan parhaiten toimiakseen. 

Arvosana: 6,5/10

The Hollies - He Ain't Heavy, He's My Brother

Artisti: The Hollies
Kappale: He Ain't Heavy, He's My Brother (1969)
Albumi: 20th Century Hits For A New Millenium 1965-1969
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "He ain't heavy, he's my brother."

The Hollies on yksi harvoista Beatlesien ja Rolling Stonesien aikalaisbrittibändeistä joka on jatkanut toimintaansa näihin päiviin saakka. Heidän kultakauttaan oli 60-luku ja 70-luvun alkupuoli. Kuten monien muiden pitkäikäisten bändien kohdalla miehistönvaihdoksia on vuosien varrelle mahtunut monia, mutta aivan tunnistamattomaksi The Hollies ei sentään ole päätynyt. Liian moni bändi on tahrannut oman perintönsä jatkamalla liian pitkään ja esiintymällä kokoonpanoilla joilla ei ole enää mitään tekemistä alkuperäisen kanssa.

Klassikko ei ole neutraali sana musiikista puhuttaessa, mutta uskon kuitenkin että tämän kappaleen kohdalla voin sitä turvallisesti käyttää. Klassikko kestää aikaa, sitä versioidaan paljon muiden artistien toimesta mutta silti alkuperäinen ei häviä minnekään. Klassikko voidaan jopa kaupallistaa ja käyttää mainoksissa mutta tämä vain kasvattaa sen tunnettavuutta viemättä siltä arvoa kuin korkeintaan hetkellisesti. Klassikko on kappale johon muita kappaleita usein verrataan käyttäen sanoja "..tämä on melkein yhtä hyvä kuin se..". Ja harva loukkaantuu kuullessaan moisen vertailun, päinvastoin.

Mitä voin siis sanoa He Ain't Heavy, He's My Brotherin kaltaisesta biisistä, josta varmasti on jo kirjoitettu tätä ennen kaikki mahdollinen? En varmaankaan mitään uutta, vain oman pienen mielipiteeni. On paljon musiikkia jota löytyy säännöllisesti erilaisilta musiikin top-äänestyslistoilta, mutta joista en henkilökohtaisesti silti suuremmin välitä. Siksi on mukavaa kun joskus voi olla myös samaa mieltä yleisimmän mielipiteen kanssa. Onhan kyseessä sentään omasta mielestänikin yksi parhaista kappaleista omassa lajissaan.

Usein pyrin löytämään jokaisesta kappaleesta jotakin hyvää ja jotakin huonoa kun kirjoitan niistä tähän blogiin. Tämänpäiväisen kappaleen suhteen kaikki huonot asiat jotka siitä voisin keksiä olisivat niin pikkusieluista saivartelua etten päästä niitä valumaan näppäistöni kautta maailmalle. Miksi etsiä väkisin tällaisesta mestariteoksesta sellaista mitä siinä ei oikeasti ole? He Ain't Heavy on joka suhteessa mestariteos, Elton Johnin vierailua pianon takana myöten. Kappaleen sanoma lähimmäisenrakkaudesta olisi voinut helposti päätyä liian sokeroiduksi tai teennäiseksi, mutta ainakin itse koen sen aidoksi ja tunteisiini vetoavaksi. Klassikko on todellakin paras sana kuvaamaan päivän sattuman sanelemaa.    

Arvosana: 9,0/10