Army of Lovers - Say Goodbye to Babylon

Artisti: Army of Lovers
Kappale: Say Goodbye to Babylon (1991)
Albumi: Massive Luxury Overdose
Mieleenjäävin lause: "Baby's riding a neutron bomb, say goodbye to Babylon."

Huvittavana yksityiskohtana ennen tämän arvostelun kirjoittamista pelasin vuoden 2016 versiota Doomista jossa demoni-invaasiossa kuolleiden listan ensimmäinen nimi sattui olemaan Alexander Bard. En tiedä onko Army of Lovers, Vacuum, Bodies Without Organs ja Gravitonas -miehen nimi tullut listalle sattumalta vai fanittaako joku ID Softarelta kenties miestä. Tällä kertaa nimi oli enne ja pääsen ruotimaan Army of Loversin menestyneimmän albumin Massive Luxury Overdosen ei singleksi päässyttä riviraitaa.

29. maassa listaykköseksi noussut Crucified kiidätti Massive Luxury Overdose albuminkin mukaviin ainakin kahden miljoonan myyntilukuihin. Kyseinen albumi onkin huomattavasti kypsempi ja tasapainoisempi kokonaisuus kuin yhtyeen debyyttialbumi Disco Extravaganza. Riippuu kuitenkin päivästä sanoisinko lempialbumikseni yhtyeen tuotannosta kolmatta Gods of Earth and Heavenia vai Massive Luxury Overdosea. Ja jonakin hassuna päivänä Glory, Glamour and Goldkin voi saa ääneni. Ehkä kannattaisi vain todeta, että pidän kaikista debyytin jälkeisistä Army of Lovers albumeista.

Alexander Bard rakastaa laittaa historiallisia teemoja tai viittauksia kappaleisiinsa ja tätä ei ole edes yritetty piilottaa Say Goodbye to Babylonissa. Olen kirjoittanut tämän ennenkin, mutta pidän siitä kun huumoribändi yrittää vakavoitua sillä tuloksena on yleensä tunnelma johon vakavammat yhtyeet eivät ikinä voi päästä. Pelkästään sanoituksen lukemalla voisi ajatella että kyseessä on kerran suuren imperiumin luhistumishetkestä kertova laulu. Mutta kun tämä teksti saa Army of Lovers kuorrutuksen niin tuloksena on yksi niistä syistä miksi niin kovasti yhtyeestä pidän.

Rauhallisella poljennolla alkava Say Goodbye to Babylon saa kertojaäänekseen Alexander Bardin ohuen ulosannin joka näennäisestä vakavuudesta huolimatta on silti aina koominen. Kertosäkeessä kappale nousee mahtipontisiin korkeuksiin kuten suuren imperiumin viimeisistä hetkistä kertoessa kuuluukin. Tekijätiedoista löytyvät naisäänet Katarina Wilczewski, Erika Essen-Möller ja Malin Bäckström tekevät hyvää työtä laulaessaan taustoja. Kuka edellämainituista revitteleekin kappaleen taustalla ansaitsee erityismaininnan.

Say Goodbye to Babylonin kaltaista biisiä kuunnellessa jään kaipaamaan niitä aikoja kun albumeita tuli kuunneltua enemmän kokonaisuuksina alusta loppuun. Nykyajan digitaalisessa musiikkimaailmassa tämä toki yhä olisi mahdollista, mutta houkutus hyppiä musiikillisesta kukasta kukkaan on usein liian suuri. Oli mukava löytää tämänkaltaisia suuria ja vähän pienempiäkin helmiä albumeilta joista pelkät singlet kuulemalla olisi jäänyt paitsi. Say Goodbye to Babylon toimii koska se ei ole liian eksentrinen, mutta siinä on kuitenkin omanlaistaan charmia ja se on on hyvän popkappaleen juuresta leivottu. Tälle ei sanota hyvästi vaan näkemiin.         

Arvosana: 7,0/10

Nirvana - Smells Like Teen Spirit

Artisti: Nirvana
Kappale: Smells Like Teen Spirit (1991)
Albumi: Nirvana
Mieleenjäävin lause: "A mosquito, my libido, yeah."

En tiedä onko väärin kutsua Nirvanaa ja Kurt Cobainin kuolemaa sukupolvikokemukseksi mutta ainakin omasta näkökulmastani se tuntui siltä. En kuunnellut 1991 vielä aktiivisesti musiikkia mutta huomasin kyllä levyn jossa vauva oli veden alla setelin kanssa ilmestyvän usean kaverini huoneeseen. In Uteron ilmestyttyä olin jo aktiivisempi musiikin kuuntelija ja muistan nauhoittaneeni Heart Shaped Boxin kasetille radiosta. (Pidän kappaleesta yhä.) Jos mietin mitkä julkisuuden henkilöiden kuolemat muistan lapsuudestani ja teini-iästäni parhaiten niin ne ovat Urho Kekkosen (1986), Freddie Mercuryn (1991), Ayrton Sennan (1994) ja Kurt Cobainin (1994).

Olen kuullut yllättävän monta aloittelevien bändien versioita Smells Like Teen Spiritistä. En tiedä vieläkö tänä päivänä aloittelevat bändit veivaavat tuota vuoden 1991 grungeklassikoa mutten pitäisi sitä mahdottomana. Klassikko syntyy kun musiikki jää soimaan sukupolvelta toiselle. Smells Like Teen Spirit tuskin jää pieneksi sivumaininnaksi rockmusiikin historiassa sillä grunge tunnetusti päätti glamrockin ja tukkahevin aikakauden. Vallankumoukset syövät aina lapsensa ja niin kävi myös grungelle ja monen yhtyeen taival alkumenestyksen jälkeen oli kaikkea muuta kuin helppo.

Huomaan taas haluavani yrittää väistellä Smells Like Teen Spiritin kaltaisen klassikon kommentoimista. Luultavasti kaikki on sen suhteen jo kommentoinnin puolesta kirjoitettu. Mutta mietitäänpä vaikka mitä kaikkea biisillä oli puolellaan. Sen ajoitus oli juuri oikea ja se tavoitti uuden sukupolven joka otti sen epäviralliseksi tunnussävelmäkseen. Nirvanan hiljaa-lujaa-hiljaa kaava osuu hitimpään suoneensa juuri tämän kappaleen kohdalla. Ensitahdeista lähtien tunnistettavuus on yksi suositun biisin tärkeitä ominaisuuksia sitä Smells Like Teen Spirit on.

Tuottajana toiminut Butch Vig osasi suitsia raakaa energiaa juuri sopivasti tylsyttämättä kokonaisuutta hampaattomaksi. Yhtye ei itse aavistanut biisistä tulevan hittiä vaan sitä pidettiin sopivana ensisinglenä keräämään albumille huomiota ennen arvellun suurimman hittipotentiaalin omaavan Come As Your Aren julkaisua. Smells Like Teen Spiritin jättimenestyksen jälkeen yhtye itse ei halunnut enää toista samantyyppistä hittiä ja niinpä biisin arvoa ei myöhemmin alennettu saman kaavan kierrätyksellä.

Kappaleen nimi on persoonallinen vaikka se perustuukin väärinkäsitykseen. Cobain väittää ettei itse tiennyt Teen Spiritin olevan deodoranttimerkki. Hän vain sattui pitämään lauseesta jonka hänen ystävänsä oli kirjoittanut seinään ja poimi idean biisin nimeen siitä pitäen sitä mukavan kapinallisena. Cobainin tajunnanvirtamaiset sanat antoivat mahdollisuuden jokaiselle tulkita sanat itselleen sopivalla tavalla.

Tällainen klassikko ei tarvinne enempää esittelyjä sillä kyseessä on varmasti biisi jonka ihmiset tuntevat yli genrerajojen. Itselleni Smells Like Teen Spirit ei ole aivan se Nirvanan ykkösbiisi vaikka annankin sen aikaa ja toistoa kestävyydelle arvoa.

Arvosana: 7,0/10

Leevi and the Leavings - Vaaleanpunainen asuntovaunu

Artisti: Leevi and the Leavings
Kappale: Vaaleanpunainen asuntovaunu (1991)
Albumi: Torstai... 40 seuraavaa hittiä
Mieleenjäävin lause: "Jalassa tangat tai pelkät lenkkarit ja aurinko hymyilee."

Vasta täytettyäni 30 vuotta ja oman kuolevaisuuteni ymmärtäneenä aloin pitää Leevi and the Leavingsistä. Tämäkin tapahtui hiljalleen ja kappale kerrallaan. Kouluaikoina pidin Leevi and the Leavingsiä yhtyeenä josta tuntuivat pitävän vain kaikki koulun "hönöimmät" tyypit. En siis ollut erityisen innokas tutustumaan yhtyeen tuotantoon vaikka toki sitä oli vaikeaa olla 90-luvulla kuulemattakaan.

Göstan radioshow Koe-eläinpuisto ei huumorinsa puolesta vedonnut minuun mutta se oli harvoja ohjelmia joista saattoi kuulla hyviä vanhoja pophittejä joten kuunneltavahan se oli. En varmasti ikinä tule pitämään yhtyeen tuotannosta kauttaaltaan mutta sen parhaat hetket ovat kotimaisen musiikin kärkipäätä. Ei voi myöskään olla puhumatta siitä vaikutuksesta mikä Göstan ja kumppaneiden musiikilla on ollut muutamiin suosikkiyhtyeisiini.

Olisin toivonut että Leevien ensiesiintyminen blogissa olisi tullut paremman kappaleen kautta mutta random play ei laskelmoi. Vuoden 1991 Raparperitaivas on monen mielestä yhtyeen parhaimmistoon kuuluva albumi mutta harmiton (ja hampaaton) Vaaleanpunainen asuntovaunu ei tee sille oikeutta. Soundillinen kepeys ei estänyt yhtyettä tekemästä kelpo leavingspoppia mutta verrattaessa vaikka auraalisesti samanhenkiseen Vasara ja nauloja -kappaleeseen koukuttomuus korostuu.

Vaaleanpunainen asuntovaunu kuvaa työssä puurtavan ihmisen haaveilua kesälomalle. On sinänsä hyvin suomalaista että lomamatkaa suunnitellaan pitkään ja haastaasti mutta rima asetetaan niin korkealle että mukavahkokin loma tulee maistumaan pettymykseltä. Mutta tämän biisin haaveiltu loma on vielä siinä täydellisessä mietintävaiheessa. Jopa sadekuuro antaa vain tekosyyn siirtyä vaaleanpunaiseen asuntovanuun lemmenleikkejä tekemään. Gösta on siis kyllä jälleen kerran ymmärtänyt hyvin suomalaista mielenlaatua. Mutta samalla minä suomalaisena olisin halunnut saada vastauksen siihen kaatuivatko haaveet vai ei.

Jopa silloin kun Leavingsien biisi ärsyttää niin se on silti mieleenjäävää ärsytystä. Vaaleanpunainen asuntovaunu ei tarjoa ärsytystä eikä popneroutta. Ymmärrän hyväntahtoisen Göstamaisen naljailun meidän lomakulttuuristamme mutta siitä olisi voinut saada enemmänkin irti. En voi inhota tätä sillä perusasiat ovat kuitenkin kunnossa ja voisi tämä varsinkin kesällä hetkittäin toimiakin. Mutta silti olo on kuin lapsena kun päätit ottaa riskin ja ostaa jäätelökojusta rommirusinajäätelötötterön ja pettymyksen jälkeen toivoi että olisi pitäytynyt vanhassa kunnon mintussa tai edes suklaassa. (Mangomelonikin on hyvää.)    

Arvosana: 4,5/10

Bee Gees - Party With No Name

Artisti: Bee Gees
Kappale: Party With No Name (1991)
Albumi: High Civilization
Mieleenjäävin lause: "We're party with no name and we go from flame to flame."

Mukava palata normaaliin bloginpäivitysrytmiin sairastelun jälkeen. Sitä tietää olevansa oikeasti sairas kun ei jaksa edes kuunnella musiikkia. Toisaalta luonnollisia musiikinkuuntelutaukoja syntyy muulloinkin. Joskus musiikki ei vain maita vaan tulee kulutettua muita viihdemedian muotoja. Mutta aina se vanha kutina palaa ennemmin tai myöhemmin. En soittanut bassoakaan lähes kahteen viikkoon vuoden vaihteessa ja ajattelin että kuinka ruosteessa mahdan olla kun aloin taas soittelemaan. Mutta tauon jälkeen soittaminen sujui hyvin ja oli hauskempaa kuin aikoihin. Ehkä on joskus hyväkin ottaa etäisyyttä asioihin eikä tehdä niistä jokapäiväistä leipää.

Bee Geesin veljestrion tuotannon laajuudesta ja laadukkuudesta huolimatta ei kukaan voi tehdä viittä vuosikymmentä musiikkia ilman sivuosumia. High Civilization albumi vuodelta 1991 voidaan laskea omasta mielestäni lähes kokonaisuudessaan sellaiseksi. Party With No Name käy hyvästä esimerkistä siitä tuotannosta millä albumi oli kasattu. Syntikkavetoinen poprock olisi toki konsepti millä Bee Gees voisi tehdä hyvääkin jälkeä mutta tässä tapauksessa niin ei ole. Mielestäni kappale on ollut vuonna 1991 soundillisesti pari vuotta jäljessä. Tämä ei luonnollisesti vuoden 2017 korvilla kuunneltuna ole ongelma mutta mielestäni tämäntyylinen soundi ei muutenkaan ole vanhentunut kaikkein arvokkaimmin.

Mutta hei, ainahan hyvät lauluharmoniat pelastavat Bee Geesin tapauksessa.. ..paitsi ettei niitä tällä kertaa paljoakaan kuulla. Tulee mieleen kuin kappaleen säveltänyt Barry olisi koettanut parhaansa mukaan imeä vaikutteita ajankohtaisista hittivirtauksista unohtaen kuitenkin samalla omat vahvuudet ja sen ettei vuosikymmenten jälkeen kenenkään sormi pysy ikuisesti trendien pulssilla. Intron mehukkaampi synabasso ja pienet kikkailut lupaavat parempaa kuin lopputulos on. Ajalle tyypillisesti Party With No Namessa on myös puhuttu säkeistö mikä käy vaihtelusta muttei ole erityisen omaperäistä.  

Bee Geesin biisejä vertaillessa taakkaa syntyy myös siitä että tällä ei mitenkään päästä 60-luvun herkän tulkinnan tasolle eikä lanteita keinuttaviin 70-luvun rytmeihin tätä voi verratakaan. Enkä usko että kukaan pitäisi tätä vuoden 1991 parhaimmistoon kuuluvana. Party With No Name jakaa myös koko albumia vaivanneen vian eli ylimittaisuuden. Tiukkana kolmiminuuttisena rykäisynä biisin tylsyys ei tulisi niin selvästi alleviivatuksi. Party With No Name ei anna paljoa aihetta juhlaan ja jos haluaa aloittaa Bee Geesin tutustumisen niin sitä ei kannata aloittaa tästä.

Arvosana: 3,5/10

Tori Amos - Silent All These Years

Artisti: Tori Amos
Kappale: Silent All These Years (1991)
Albumi: Tales of a Librarian
Mieleenjäävin lause: "Cause sometimes, I said sometimes I hear my voice."

Blogi päivittyy hieman epätavalliseen aikaan flunssailuni vuoksi mutta satunnaissoiton valinta on tullut blogia seuranneille hyvinkin tutuksi. Kuinka todennäköistä on että samalta albumilta päätyy jo kolmas biisi tänä vuonna ruodittavaksi? En omista Tori Amosta kuin Tales of a Librarian kokoelman verran joten todennäköisyydet ovat vastaiset mutta se on minulle tuttua. Valinta on silti kiinnostava koska Tori Amos on raskasta kuunneltavaa suurina annoksina mutta on hauskaa syventyä yksittäisiin biiseihin paremmin tällä tavalla. En väitä olevani suuri Tori Amos asiantuntija mutta aina täytyy olla kykyä omaksua lisää musiikkia ettei juutu paikoilleen kuuntelemaan aina samoja suosikkilevyjä. Niin taatun hyvältä kuin ne aina kuulostaisivatkin.

Joskus kuulee taustatarinaan perehtymättäkin että artisti on vuodattanut itseään taiteeseensa. Tori Amoksen debyyttialbumi Little Earthquakesin toinen single Silent All These Years on hyvin henkilökohtainen tilitys. Kappale syntyi Torin bändin Y Kant Tori Readin hajoamisen jälkeisessä itsetutkiskelussa ja soolomateriaalin sävellysyritys oli tässä tapauksessa hyvin hidasta ja nihkeää. Sykkivä pianoriffi syntyi ensin ja sanoitus sai kipinää Pienestä merenneidosta. Alunperin Tori suunnitteli tarjoavansa Silent All These Yearsia Al Stewartille mutta onneksi tuottaja sai Torin muuttamaan mieltään. Ei näin henkilökohtaista tekstiä pidä antaa toisille.

Useimmiten inhoan sitä että stereokuvaa käytetään niin että joku soitin kuuluu puhtaasti vasemmalta tai oikealta mutta tässä tapauksessa kilkahduksen kuuluminen puhtaasti vasemmalta on vain pieni tyylirike. Ehkä kilkahduksen täytyykin kuulua samalta puolelta kuin sydämenlyöntienkin. Tori Amokselle tyypillisesti sanoituksessa on vahvoja ja suoria elementtejä jopa pieneen shokkiefektiin asti mutta laskelmoivasta huomionkalastelusta ei ole kyse. Onhan kappaletta käytetty seksuaalisen hyväksikäytön vastaisessa kampanjassakin. Sanoitus on iskevä mutta samalla sopivan laaja ja jokaisen tulkittavissa oleva. Itsekin löydän siitä yhtymäkohdan tämänhetkiseen mielentilaani mikä ei ole ollenkaan huono asia. Musiikki johon ei saa kuunnellessa tarttumapintaa on yhtä vaikeaa kuunneltavaa kuin on keilapallolla parran ajaminen.

Silent All These Years kasvaa hitaasti mutta palkitsee kun orkesteri tuodaan kuuluvammin mukaan loppua kohden. Ne pienetkin lisäelementit kuulostavat suurilta kun kuulijan korvia ei ole väsytetty äänimassalla. Pidän tästä lähestymistavasta ja sitä on käytetty monissa suosikkikappaleissani kuten vaikkapa Cardigansin Hanging Aroundissa. Silent All These Years ei ole korvamato mutta se on käyttömusiikkia silloin kun pieni alakulo iskee ja tarvitaan vähäeleistä mutta uskottavaa lohduttajaa. Alakulopäivien soittolistani taisi juuri pidentyä Silent All These Yearsin verran.

Arvosana: 7,0/10

Lenny Kravitz - Stand By My Woman

Artisti: Lenny Kravitz
Kappale: Stand By My Woman (1991)
Albumi: Greatest Hits
Mieleenjäävin lause: "Cause I can't live my life alone, without a home."

En tiedä onko tummaihoisen amerikkalaisen äidin ja venäjänjuutalaisen isän lapsi Lenny Kravitz koskaan tuntenut ettei kuulu täysin mihinkään etniseen tai kulttuurilliseen taustaan mutta hänen uraan ovat usein värittäneet vastaavanlaiset mielipiteet. Kravitz sai odottaa ensilevytystään varsin pitkään sillä levy-yhtiöt joko sanoivat hänelle ettei hänen musiikkinsa ollut tarpeeksi valkoista tai sitten tarpeeksi mustaa. Kun hän pääsi levyttämään ja menestyi, usein sai lukea mielipiteitä että hän olisi uusia hiilikopiobiisejä vanhoista hiteistä tekevä artisti. Vuosien varrella hän on kuitenkin tuntunut pääsevän tässä suhteessa omilleen. Enää hän ei ole Lenny Kravitz jonka musiikki kuulostaa joltakin vaan toisiakin artisteja on alettu vertaamaan häneen.

Lenny Kravitzin Mama Said albumin neljäs single oli sydäntäraastava balladi Stand By My Woman. Toki tämäkin kappale on tyylillisesti jotakin joka olisi voitu julkaista 70-luvun alussa mutta silti siinä on jotakin leimallisesti Kravitzmaista. Multi-instumentalistit ovat usein hieman ristiriitaisia tapaksia, sillä mielestäni vaatii extrapaljon luovuutta tehdä kokonaisia levytyksiä soittaen lähes kaikki instrumentit itse. Itse kaiken tehden voi helposti jäädä paitsi bändin tuomasta edusta jossa kokonaisuus on yksilöiden summaa suurempi. Mutta soitaalta jotkut artistit eivät ole hyviä jakamaan luovaa energiaansa ja jos heidän yksinäisempi toimintatapansa tuottaa Stand By My Womanin kaltaisia kelpo uusretropaloja niin ei se voi väärinkään olla.

Alun pianointro tuo mieleen monia muita vanhempia kappaleita mutta vaikka tuttuuden tunnetta löytyykin, seisoo Stand By My Woman silti omilla jaloillaan. Sanoitus kiireisestä miehestä joka palaa kotiin kokoamaan hajoamassa olevan suhteensa sirpaleita kasaan toimii. Pidän siitä kuinka liika paisuttelu on jätetty pois ja voima välittyy lähinnä Kravitzin itsensä laulutulkinnasta. Tämänveroisella tulkinnalla moni renttumies voisi saada vielä sen yhden ylimääräisen mahdollisuuden. Yleensä inhoamani torvisoolo on pidetty lyhyenä joten se ei huononna kokonaisuutta. Se viimeinen annos popmagiaa jää puuttumaan sillä kokonaisuus ei aivan nouse sinne ikiklassikoiden tasolle. Stand By My Woman on vahva näyttö Kravitzin kyvystä tulkita.

Arvosana: 6,5/10

Roxette - The Big L.

Artisti: Roxette
Kappale: The Big L. (1991)
Albumi: Joyride
Mieleenjäävin lause: "Big thing, ya know what I'm saying."

Pidin Roxettesta ennen kuin innostuin itse kuuntelemaan musiikkia. Toki Roxette soi Suomessa sen verran paljon heidän hulluina hittivuosinaan että vaikea siltä olisikin ollut välttyä. Mutta muistan kuinka serkulla olleista levyistä useimmiten 90-luvun alussa soittimeen päätyivät joko Roxetten Joyride, Tourism tai hieman myötähäpeämpänä Mc Nikke T:n Jos Haluu Saada Vol 1. Roxetten levyillä oli tarttuvia biisejä joita tuli jopa laulettua mukana ja Nikke T vetosi keskenkasvuisiin teineihin hah-hah-hauskoilla sanailuillaan. Vieläkin muistan lauseet kuten: "Mandela vapaa, Tyson hävis, kuka ois uskonu että niin kävis?" tai "Hei jätkä myy mulle frendis niin näytän nimes elokuvan endis". Mutta toisin kuin Nikke T, Roxette päätyi omaan levyhyllyyni myöhemmin. (Totuuden nimessä on toki sanottava että jos parilla eurolla tulisi vastaan niin Nikke T:kin sinne saattaisi nostalgiasyistä päätyä.)

 Roxetten The Big L. oli kolmas sinkku heidän megasuosion saavuttaneelta Joyride (11 miljonaa myytyä) albumiltaan. Joyridella Roxette ehtikin vielä sopivasti paistatella suosiossa ennen musiikkimaailman linjanmuutosta 90-luvun alussa. The Big L. on takuuvarmaa Roxettea tuolta ajalta vaikkei heidän tykein singlensä ollutkaan. On helppo jakaa Roxetten biisit kahteen kategoriaan, ne joissa Marie on päälauluvastuussa ja ne joissa Per on vetovuorossa. The Big L. kuuluu jälkimmäisiin vaikka toki Marietakin kuullaan. Suuresta rakkaudesta ja ensirakkauden huumasta on kyse ja hieman himostakin. Roxette ei toki astu kenenkään varpaille sanoituksellaan mutta mukava että edes pieni häivähdys pahetta on sujautettu mukaan.

The Big L. ei menobiisinä tietenkään tavoita Roxetteslovareiden tunnetasoja eikä se myöskään saa samalla tavalla ilmakitaroimaan kuin Joyride mutta hyvää popmaakariutta se Per Gessleltä ja tuottaja Clarence Öfwermanilta silti osoittaa. Olen varmaan liiankin kanssa valittanut kappaleiden kertosäkeistä tämän blogin arvostelusisa joten sanotaan nyt kun syytä on että tällä kertaa kertsi toimii. Roxette tekee oman kevytrokkinsa niin luonnollisesti että vaikka laskelmointia mukana onkin se on helppo pyyhkäistä syrjään kuin kääreet Hesen hampurilaisen ympäriltä. Ja toisin kuin se Hesen hamppari joka vie nälän vain pariksi tunniksi niin The Big L. on tänäkin päivänä minulle ihan hyvä popnälän karkoitin. Toki vain alkupala, ei pääruoka.

Arvosana: 6,5/10

Michael Jackson - Will You Be There

Artisti: Michael Jackson
Kappale: Will You Be There (1991)
Albumi: Essential
Mieleenjäävin lause: "But they told me a man should be faithful."

Michael Jackson oli sen verran merkittävä popartisti etten voinut välttyä häneltä edes ennen kuin aloin aktiviisesti kuuntelemaan musiikkia. Äitini oli nauhoittanut radiosta mieleisiään biisejä autossa kuunneltavaksi ja luulin lähes 10 vuotta että Murray Headin One Night In Bangkok on Michael Jacksonin esittämä koska äitini väitti minulle niin. Toinen aiheettomasti Jacksonin biisiksi luulemani oli Ray Parker Jr:n Ghostbusters. Mutta tämä on vain yksi esimerkki siitä kuin merkittävä ja tunnettu hahmo Jackson oli. Tunnetut ihmiset saavat tililleen niin aiheettomia kuin aiheellisiakin ansioita. 

Muistan Will You Be Theren koska se julkaistiin singlenä itselleni musiikillisesti tärkeänä vuonna 1993. Se oli tässä blogissa jo monesti mainittu vuosi jolloin aloin kuuntelemaan musiikkia. Vaikkei biisi tehnyt silloin suurempaa vaikutusta niin muistan sen musiikkivideon siivekkäine taustatanssijoineen. Will You Be There oli Dangerous -albumin kahdeksas single ja yllättäen myöhäisestä julkaisujärjestyksestä huolimatta yksi albumin suurimpia hittejä. Vetoapua biisi sai Free Willyn soundtrackille ja samalla koko elokuvan pääteemaksi pääsystä. Will You Be There ammentaa gospelperinteestä niin sanoituksellisesti kuin musiikillisestikin ja kuoro onkin siinä melkein yhtä suuressa roolissa kuin Jackson itse. Ehkä on jopa hyväksi että kappale on osittain karsittu Jacksonin biisimaneereista jotka jo tuossa vaiheessa alkoivat tulla hivenen liian tutuiksi. 

Mutta pidän enemmän juuri siitä menevämmästä Jacksonista en niinkään hänen hitaammasta tuotannostaan. Toinen ongelma on Will You Be Theren sanoitus sillä kun minun piti poimia alkuun se mieleenjäävin lause en saanut sitä päähäni ilman sanoitussivustolla vierailua. Tarttuvuus on tärkeää ja jos sanoituksesta ei jää 20 vuoden jälkeen mieleen kuin kappaleen nimi niin sitä jotakin puuttuu. Pidän kappaleen tuotannosta, kaikki on miksattu mukavasti paikoilleen eikä mikään ylikorostu. Huippukohdan puute vaivaa Will You Be Therea, tasainen poljento olisi vaatinut isomman vaihteen pistämistä silmään edes hetkeksi. Kyseessä ei ole missään nimessä suosikkini Michael Jacksonin laajasta tuotannosta mutta koska en hyppäisi tätä yli satunnaissoittokuuntelussa niin rima heiluu muttei putoa.   

Arvosana: 5,0/10

Barry White & Isaac Hayes - Dark and Lovely

Artisti: Barry White (duetto Isaac Hayesin kanssa)
Kappale: Dark and Lovely (You Over There) (1991)
Albumi: The Ultimate Collection
Mieleenjäävin lause: "Let's create some romance, the way making love should be."

Artisteihin voi törmätä monin tavoin ja ensikosketukseni Barry Whiteen oli Pure Disco -kokoelman You're the First, the Last, My Everything. Sama kappale palasi uudestaan tietoisuuteeni Ally McBeal sarjan myötä jossa moniongelmainen asianajaja John Cage käytti kappaletta omana voimabiisinään pahoin aikoina. Barry White myös vieraili sarjassa mikä antoi varmasti nostetta Whiten hieman laskussa olleelle uralle samoin kuin 90-luvun alun vierailu Simpsoneissa. Satiinisoulin kuningas oli joka tapauksessa tehnyt minuun vaikutukseni eritoten kun tutustuin hänen 70-luvun hittikimaraansa. Toki voidaan sanoa että White oli yhden biisikaavan artisti, mutta hän teki oman juttunsa paremmin kuin kukaan muu.

Kun yhdistetään Barry White ja Isaac Hayes niin voisi kuvitella että universumit räjähtäisivät tummien äänten harmonisessa kohtaamisessa. Näin ei kuitenkaan käynyt kun Dark and Lovely (You Over There) julkaistiin singlenä vuonna 1992. Vaikka huomattavaa listamenestystä ei tullutkaan, ei se silti tarkoita että itse biisi olisi huono. Barry White ei lauluissaan koskaan ollut mikään ujo ensirakastaja vaan itsevarma mutta silti herkkä lemmenkone. Tässä mielessä yhteistyö Isaac Hayesin kanssa sujuu saumattomasti, sillä kumpikin hallitsee tämän kutusoulin enemmän kuin hyvin. Hayesin mukanaolo piristää kappaletta sillä se tuo vaihtelua Whiten myöhempää tuotantoa vaivanneeseen saman biisikaavan toistoon.

Dark and Lovely ei ole ikimuistettavin osa Whiten musiikillista perintöä muttei myöskään häpeän aihe. Lempeän laiska keinunta täytetään Whiten ja Hayesin lemmekkäillä tumman kaunottaren ylistyslauseilla ja kliimaksi saavutetaan lopussa kitarasoolon myötä. Onneksi kyseessä on single edit sillä alkuperäinen yli 10 minuuttinen albumiversio voisi olla liikaa kovimmallekin lemmen jättiläiselle. Musiikillisesti tässä ei ole mitään erikoista ja se mikä Dark and Lovelyssa on hyvää on täysin artistien tulkinnan ansiota. Dark and Lovely on kuin konvehti jonka tumman suklaakuoren sisällä on makea ja pehmeä toffeetäyte. Se ei ole konvehti jonka poimii ensimmäisenä rasiasta, muttei myöskään viimeinen. Niitä syö mielellään muutaman muttei monta ilman hylkimisreaktiota.

Arvosana: 5,5/10

Enya - Shepherd Moons

Artisti: Enya
Kappale: Shepherd Moons (1991)
Albumi: Paint the Sky With Stars: The Best of Enya
Mieleenjäävin lause: "Instrumentaali."

Enya on hyvin omanlaisensa artisti monellakin tapaa. Hän on onnistunut säilyttämään suosionsa hyvin tasaisena vaikka ei ole kovin paljoa esillä eikä harrasta kovinkaan laajaa promootiotyötä. Hänen musiikkinsa lokeroidaan useimmiten new age genreen, mutta artistin itsensä mielestä asia ole ole näin vaan hänen mielestään hän on oma genrensä. Ehkä näin onkin, sillä Enyan kappaleet ovat helposti tunnistettavissa juuri hänen töikseen. On silti hämmästyttävää että juuri hän on Irlannin parhaiten myynyt sooloartisti ja kokonaismyynniltään toiseksi paras U2:n jälkeen. Enya on voittanut neljä Grammya ja yhden Oscarin. 

Shepherd Moons on samannimisen albumin avausraita. Kappale onkin hieman intromainen instrumentaali eikää siinä ei varsinaisesti lauleta mitään sanoja. Enya kylläkin hyräilee eteerisellä tyylillään muodostaen itse omista äänistään kuoronsa kuten hänen tapansa levyillään yleensä onkin. Tämä tekee hänen musiikistaan mahdotonta esittää täysin livenä, ainakaan jos halutaan samanlaista äänimaailmaa. Toisaalta new age musiikki onkin usein yhtä aikaa maanläheistä mutta samalla jotenkin synteettistä ja todellisuudesta etääntyvää. 

Kaunis, hieman Richard Clayderman -tyylinen pianomelodia on kappaleen parasta antia. Kokonaisuutena Shepherd Moons on kuitenkin hieman tapahtumaköyhä ja se varmasti toimiikin parhaiten albumin avausraitana kuin erikseen kuunneltuna. Enyan musiikki toimii minulle parhaiten pienempinä annoksina. Shepherd Moons on ei ole parasta Enyaa eikä varmasti sellaiseksi edes tarkoitettu. Kappaleessa olevissa elementeissä ei ole mitään varsinaista vikaa, suurempi ongelma ovat ne asiat jotka siitä puuttuvat. Kauneus ja tylsyys voivat kulkea käsi kädessä täydentämättä toisiaan mutta ehkäpä rentoutumiseen Shepherd Moons olisi juuri omiaan.

Arvosana: 5,0/10

Roxette - I Remember You

Artisti: Roxette
Kappale: I Remember You (1991)
Albumi: Joyride
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Down to the bone, go little darling."

Roxetten kaltaiset bändit tuovat meille suomalaisille usein mieleen kysymyksen milloin ja miten me saamme oman maailmanmenestysbändimme tai artisimme? Ruotsalaiset ovat osanneet viedä musiikkiaan maailmalle jo vuosikymmenet. Onko syynä kenties eksoottinen äidikielemme vai koulujemme huono musiikinopetus? Ehkä meiltä on puuttunut se tiennäyttäjä joka olisi avannut muillekin väylän maailmanmenestykseen? Mene ja tiedä miten asia on, vain aika näyttää milloin suomalaiset saavat ensimmäisen US tai UK listaykkösensä.

I Remember You oli Fading Like a Flower -singlen B-puoli ja yksi yli 11 miljoonaa kappaletta myyneen Joyride albumin kappaleista. Roxetten albumien kehityskaari on ollut mielenkiintoinen: ensimmäinen Pearls of Passion oli vasta lämmittelyä mutta sitä seuranneelta kolmelta albumilta lohkottiin useita hittisinglejä. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin julkaistut tauon jälkeiset albumit olivat tasaisempia kuin aikaisemmat albumit mutta niiltä ei löytynyt yhtä kovatasoisia singlejä julkaistaviksi. Kaupallisesti on varmaankin parempi saada muutama suurhitti tasaisella täytemateriaalilla kuin albumillinen keskivertoa parempaa tasaista tuotosta. 

I Remember You on hyvin tunnistettavaa Roxettea. Se on keskitempoinen rockbiisi jossa on myös keveämpiä elementtejä. Marie Fredriksson ei pääse revittelemään täysillä eikä myöskään herkistelemään kuten parhaissa Roxetten balladeissa. Per Gessle ei ole äänessä tässä kappaleessa, mutta hänen kädenjälkessä sävellyksessä ja sovituksessa on selvästi kuultavissa. Naa-na-na-na -lauluosiot ovat ehtaa Gessleä, samoin kuin kättentaputukset. 

I Remember You on kelpo täytebiisi mutta aivan tarttuvinta Roxettea se ei edusta. Vuonna 1991 Roxette oli kuitenkin sen verran kovassa vedossa ettei täytebiiseissäkään ollut mitään valittamista, päinvastoin. Jokainen kappale ei voi olla Joyride tai The Look. Tarvitaan myös ne kuunneltavat rivibiisit jotka istuvat albumikokonaisuuteen hyvin. Eikä I Remember You ole pettymys näin erikseen kuunneltunakaan, sympaattisen ja hyväntuulisen kappaleen kuuntelee aina mielellään.    

Arvosana: 6,5/10

Bee Gees - When He's Gone

Artisti: Bee Gees
Kappale: When He's Gone (1991)
Albumi: High Civilization
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "When he's gone, when he's gone."

Harva veljeksistä koostuva bändi on saavuttanut samansuuruista menestystä kuin Bee Gees. Vielä harvempi on onnistunut tekemään hittejä neljänä peräkkäisenä vuosikymmenenä. Kovin moni bändi ei myöskään tullut menestyksen huipulta yhtä lujaa alas kuin Bee Gees 70-luvun discobuumin loputtua. Mikään uran monista aalonpohjista ei onnistunut heitä kuitenkaan pysäyttämään. Kolmen Gibbin veljeksen muodostama Bee Gees ei ollutkaan mikään keskivertobändi. Sen musiikin lisäksi minkä he tekivät Bee Gees nimen alla he myös sävelsivät ja tuottivat lukuisia hittejä muille artisteille. He jättivät musiikillisen perinnön joka varmasti jää elämään.

80-luku oli ollut vaikeaa aikaa Bee Geesille vaikka esimerkiksi kappaleet You Win Again ja One olivatkin olleet hittejä. 90-luku ei alkanut paremmin Barryn kärsiessä selkäongelmista ja Mauricen kamppailessa alkoholismin kanssa. Vuonna 1991 julkaistu High Civilization albumi piti kuitenkin bändin nimen pinnalla vaikka se ei mikään jättimenestys ollutkaan. Levyn ensisingle Secret Love oli Top 5 hitti Englannissa. When He's Gone oli High Civilizationin toinen singlejulkaisu Euroopassa ja ainoa Amerikassa.

When He's Gonea kuunnellessa saa vaikutelman että 90-luvun alussa Bee Gees on  yrittänyt pysyä musiikin trendeissä mukana. Kappale kuulostaa monesta kohtaa jotenkin tutulta, aivan kuin siinä olisi jotakin samaa monen saman ajanjakson hitin kanssa. Mitään suoraa lainaa en pysty osoittamaan, joten ehkä kyseessä onkin vain onnistunut pyrkimys kuulostaa muodikkaalta. Parhaasta päästä oleva Bee Gees tuotos When He's Gone ei ole. Kappale ei ole erityisen tarttuva ja ainoastaan kertosäe jää mieleen eikä sekään erityisen vahvasti. Kappale on myös liian pitkä sisältöönsä nähden, lähes kuusi minuuttia on aivan liikaa ja varsinkin lopussa esiintyy jo suoranaista tyhjäkäyntiä.

Bee Gees ei onneksi koskaan levyttänyt mitään huonosti. Syntikkavetoinen soundimaailma on hienoisesta hiilikopiovaikutelmastaan huolimatta siisti ja toimiva eikä veljesten laulusuorituksessa ole mitään valittamista. Mukavasti potkiva rumpusoundi antaa kappaleeseen tarvittavaa puhtia. Ehkäpä rosoa ja revittelyä olisi silti ollut tarpeen hieman lisätä, sillä jopa kitarasoolo kuulostaa liian sliipatulta. When He's Gone ei ole mikään Bee Gees klassikko, mutta tasaisen varma suoritus kuitenkin. 

Arvosana: 6,0/10