Artisti: Royal Blood Kappale: Blood Hands (2014) Albumi: Royal Blood Mieleenjäävin lause: "You won't understand, with your head in the sand."
Mukava päästä uuteen vuoteen perinteisen blogikirjoituksen merkeissä. Mukava myös että 2019 alkaa yhtyeellä, jota en ole vielä blogissani ennen ehtinyt käsitellä. Tai oikeastaan olen, mutta vain vuosiraporteissani enkä biisiarvioissa.
Rockduo Royal Blood on minulle tämän vuosikymmenen paras uusi rockbändi, sen uskallan jo sanoa. Jos joku tulee vielä rinnalle ja ohi niin nostan hattua sille yhtyeelle. On omalla tavallaan loogista että tykästyin yhtyeeseen ensikuulemalta sillä onhan siinä jotakin samaa kuin vaikkapa White Stripesissa, Musessa tai Queens of the Stone Agessa sitä tärkeää omaa personaallista elementtiä unohtamatta.
Pidin kovasti Royal Bloodin samannimisestä debyyttialbumista jolta löytyi liuta vahvoja singlelohkaisuja ja myös perushyvää albumintäytettä. Tuota jälkimmäistä edustaa synkkyyteen kääntyvä Blood Hands, joka ei ehkä ole suosikkibiisejäni albumilta, mutta ei silti pudota mielestäni rimaa. Nyt kun yhtye on julkaissut kaksi albumia niin näissä debyyttialbumin vähemmän loistavissa biiseissä kuulee miten bändi on mennyt eteenpäin. Sama katkera mennen rakkauden päällä turhautunut piehtarointi oli oikeastaan koko kakkosalbumin teema. Ja jokainen How Did We Get So Dark -albumin biisi tekee sen paremmin kuin Blood Hands.
Mutta Royal Bloodin charmi on silti myös läsnä Blood Handsillä mutta toki hieman laihemmassa muodossa. Mike Kerrin basso murisee komeasti ja rumpali Ben Thatcher on juuri oikeanlainen takoja täydentämään yhtyeen soundimaailmaa. Viiden vuoden jälkeenkään en väsy ihmettelemästä miten Royal Blood täyttää äänimaailmansa rikkaamman kuuloiseksi kuin monet kolmi- tai nelihenkiset pumput. Ehkä kyseessä on jotakin samaa kuin White Stripesillakin, vähemmän on enemmän ja kaksihenkisen yhtyeen jokaisella iskulla täytyy olla äänimaailmaa selvästi täyttävä merkitys.
Se mikä pudottaa Blood Handsin vaikkapa Figure it Outin tai Little Monsterin tasosta on se että intensiteetti ei nouse samalla tasolle edellämainittujen kanssa. Toki pidän siitä miten uhkaavuutta rakennellaan yhtyeen mittapuulla rauhallisesti eikä dynamiikkaan ole unohdettu. Blood Handsissä Kerrin bassosoundi ei kouraise aivan yhtä syvältä kuin parhaissa biiseissä ja miksauskin on hieman tasapaksu. Sanoituksessa on paljon tulkinnanvaraa ja passiivisaggressiivisuutta, mutta tämänkin yhtye on tehnyt muissa biiseissään paremmin. Silti on mukava huomata että heikoimillaankin Royal Blood on minulle erittäin kuunneltava yhtye. Joskus voisi vaikka miettiä, että mikä suosikkiartisteista tai yhtyeistä olisi paras jos niitä arvioisi vaikkapa heidän kolmen heikoimman biisinsä perusteella.
Näin vuoden viimeisenä päivänä päätin poiketa normaalista rutiinista ensi kertaa blogin historiassa ja random play nappi jää tällä kertaa painamatta. Sen sijaan käyn läpi omat suosikkini vuoden 2014 musiikillisesta tarjonnasta vaikka moiseen ryhtyminen onkin vielä liian aikaista. Nykytahdillani löydän kuluvan vuoden parhaat jutut yleensä vuoden tai kahden viiveella. Mutta tämä on hyvä tehdä nyt kun vuosi 2014 on vielä tuoreessa muistissa.
Aloitetaan helpoimmasta eli vuoden 2014 parhaasta tulokkaasta. Tässä kategoriassa ei ole suurta kilpailua sillä Brightonista ponnistava rockduo Royal Blood vie tämän kirkkaasti. Voisi kuvitella ettei pelkän basistilaulajan ja rumpalin voimin saisi aikaan kunnon rokkia mutta väärässä olin. Yhtye on rytmikäs, räyhäkäs ja tuo raikkaan tuulahduksen kuulostaen silti jotenkin perinteisiin nojaavalta. Riffit ovat rautaisia ja junttaa on sopivasti ilman että meiningistä tulee monotonista. Toisin kuin monet en ole huolissani siitä mihin yhtye jatkaa tästä sillä eihän kaksihenkisyys estänyt White Stripesiäkään julkaisemasta useata hyvää levyä. Ja vuotena jolloin aloitin bassonsoiton täytyi tietenkin fiksautua bassovetoiseen bändiin.
Royal Blood - Little Monster
Koska tulokas oli helppo otetaan seuraavaksi pohditaan vaikea eli paras kotimainen biisi vuonna 2014. Valitettavasti tämä vuosi ei tule jäämään minulle mieleen kotimaisen musiikin suurvuotena. Toki yksittäisiä kelpo biisejä julkaistiin moneltakin artistilta ja bändiltä mutta laajemmalta rintamalla minua ei tänä vuonna kotimainen tarjonta onnistunut viettelemään. Sentään jouduin miettimään voittajaa muutaman ehdokkaan väliltä mutta voittajaksi päätyi Haloo Helsingin Beibi. Haloo Helsingin sinkuista pidän lähes kaikista menopaloista kun taas himmailuviisut eivät ole niinkään iskeviä. Beibissä ei todellakaan himmailla vaan siinä käytetään tänä vuonna takaisin tullutta breakbeatiä onnistuneesti. Muuta-suuta ja lähden-tähden -tyyliset loppusoinnittelut ovat juuri sitä mitä minä kaipaan.
Haloo Helsinki! - Beibi
Vuoden 2014 paras biisiyhteistyö ei ole niin vaikea kuin kuvittelisi. Siihen on tarvittu vain kahden vanhan suosikkini epäpyhä allianssi joka toimi paremmin kuin odotin. Kyseessä ei ole mikään nykyään yleinen Stara A feat. Stara B with Stara C vaan kahden ruotsalaisbändin Gravitonaksen ja Army of Loversin yhteistön tulos People Are Lonely. Toki kumpaakin kokoonpanoa yhdistää vanha suosikkini Alexander Bard jonka nenäisestä äänestä saa nauttia tässäkin kappaleessa. Tietenkin myös Jean Pierre pääsee henkäilemään ranskaksi kuten vanhoina hyvinä aikoina ikään. Gravitonaksen Andreas Öhrn istuu kokonaisuuteen paremmin kuin luulisi sillä usein (omasta mielestäni) parhaat biisit ovat vaikeasti tasapainoilevia yhdistelmiä huumoria ja tragikomediaa. Ja musiikkivideo on hulvaton.
Gravitonas - People Are Lonely ft. Army of Lovers
Vuoden 2014 paras rockbiisi oli lähinnä sen miettimistä minkä Royal Bloodin singlejulkaisuista valitsisi. Toki Jack Whiten Lazaretto kävi myös hetken mielessä mutta kyllä valinta kohdistuu Royal Bloodin iskevään Figure It Outiin. Samalla saan kätevästi myös toisen kategorian sillä biisin musiikkivideo on myös mielestäni vuoden paras. Figure It Out on uskoni rockmusiikkiin palauttavaa tervaleijonaa joka on soinut päässäni ja soittimissani loppukesästä asti eikä kyllästymispistettä ole vielä saavutettu. Näinä ei niin mieleen jäävien musiikkivideoiden aikakautena myös musiikkivideo kikkailee juuri sopivasti antaen intoa useampaan kertaan katsomiseen. Plussana biisille pidän myös sitä että bändi esittää sen loistavasti myös livenä.
Royal Blood - Figure It Out
Royal Blood - Figure It Out (Live)
Negatiivinenkin täytyy olla joten vuoden suurin musiikillinen pettymys on Indican Akvaario -albumi. Ainahan sitä on hieman varuillaan kun vanha suosikki palaa tauolta ja kertoo hakeneensa uutta suuntaa. Mutta yleensä kun joskus alan pitämään jostakin niin harvoin päädyn muuttamaan mielipidettäni vaikka tuotannon laatu vähän alkaisikin heilua. Minä etukäteen suoraastaan halusin pitää Indican uudesta musiikista mutta en vain kyennyt. Ja yritin monta kertaa. Ei Indica vuosimallia 2014 ole huonoa tai ärsyttävää musiikkia mutta siitä on jotenkin onnistuttu suodattamaan pois ne asiat joidenka takia bändistä pidin. Minä pidin siitä hieman lapsellisesta keijuilumeingistä ja satufantasioista joita bändin musiikissa aiemmin oli sillä myös tummemmat sävyt olivat mukana. Nyt on jäljellä vain pikkukivaa poprokkia josta ei jää mitään mieleen. Toivottavasti bändi jaksaa vielä yrittää sillä korvaamatonta vahinkoa ei ole tapahtunut.
Indica - Suunta on vain ylöspäin (Nimi on toivottavasti enne. -Toim. huom.)
Kuultuani vuoden parhaana pitämäni biisin ensi kertaa olin harvinaisen vaikuttunut ensikuulemalta. Toki minä osasin odottaa jotakin hyvää sillä tämä hyvin tuntemattomaksi toistaiseksi jäänyt artisti julkaisi mielestäni myös vuoden 2013 parhaimman kappaleen. Mutta kun tänä vuonna kuulin: "Do you dare to dream if the dream is bigger than you?" oli se yksinään jo sellainen lause että Helena Johanssonin Faith oli vahvoilla pelkästään sen vuoksi. Julistan Faithin kokonaisuutena mielestäni vuoden 2014 parhaaksi kappaleeksi. Biisi olisi hyvin voitu julkaista jo 90-luvulla josta kappaleen soundillinen hyvä sydän on ammennettu. Tähän kun lisätään minulle henkilökohtaiseksi muodostunut sanoitus sekä erinomainen laulusuoritus niin vuosi 2014 saa tämän takia musiikillisesti paljon anteeksi.
Helena Johansson - Faith
Parasta albumia en pysty vielä nimeämään sillä en ole ostanut vielä ainuttakaan 2014 julkaistua levyä. Ostoslistani mataa aina vuoden tai kaksi jäljessä julkaisuja jotta saan ostettua musiikkini huokeasti midpricenä.
Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku 2014 eli lupaava mutta vielä raakile artisti jonka toivoisi kehittyvän jatkossa uudeksi suosikikseni. Tätäkin piti miettiä hetki lähinnä käymällä läpi youtubelinkkilistojani tältä vuodelta. Kiitos Mielikuvituksen melodiat blogin tutustuin tänä vuonna Milla Rumi -nimiseen nuoreen naisartistiin joka sopii tähän aihealueeseen täydellisesti. Lupausta on paljon mutta se jokin on vielä löytymättä. Jo tässä vaiheessa on mukana tuttuja sekä persoonallisia elementtejä musiikillisesti mutta artistina Milla Rumi tuntuu vielä etsivän sitä omaa tyyliään. Jos se löytyy niin ehkä minä voin vuoden päästä mainita hänet uudestaan vuoden 2015 parhaimistoon
kuuluvana artistina.
Kiitos vuonna 2014 blogiani seuranneille ja myös niille jotka myöhemmin näille sivuille eksyivät. Kiitos myös kaikille muille musiikkiblogaajille jotka toivat tietooni uutta musiikkia tai oman näkökulmanne jo tuttuihin klassikoihin. Vuonna 2015 Sattuman sanelemat kappaleet jatkaa tutulla linjalla.
