Tasmin Archer - Sleeping Satellite

Artisti: Tasmin Archer
Kappale: Sleeping Satellite (1992)
Albumi: Superhits of the 90's
Mieleenjäävin lause: "I blame you for the moonlit sky."

Yhden hitin ihmeet ovat välttämätön paha mitä tulee popmusiikin historiaan. Mielestäni yksittäiselle saavutukselle ei anneta tarpeeksi arvoa. Puuttuuhan esimerkiksi suomalaisilta artisteilta listaykkössija kummaltakin maailman vaikutusvaltaisimmilta hittilistoilta. Olen varma että se artisti joka edellämainittuun saavutukseen yltäisi jäisi kyllä musiikkimme historiaan vaikka myöhemmät saavutukset jäisivät nollaan.

Hitin on oltava oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jopa vuosi alati elävillä musiikkimarkkinoilla voi muuttaa ilmastoa niin paljon että se voi muuttaa hitin hudiksi ja päinvastoin. Vaikka mielikuva vanhasta yhden hitin ihmeestä jonka keikoilla yleisö innostuu vain sen yhden biisin ajaksi ei ole mieltäylentävin niin tuo yksi hitti on silti sille artistille se elannon mahdollistava vapaalippu jota suurin osa ei ikinä saa.

Onnittelut jos tiedät jonkin muun biisin englantilaiselta laulaja-lauluntekijä Tasmin Archerilta kuin Sleeping Satelliten. Muistan Sleeping Satelliten sillä se soi vielä radioaalloilla musiikillisen heräämiseni aikaan alkuvuonna 1993. Yhden hitin ihmeillä on yleensä pitkä elinikä sillä artistin seuraavat singlet ohitetaan pienin seremonioin kunnes se yksi hitti on lopultakin kaluttu puhki hittiradioiden turruttavan toiston voimin. Sen jälkeen hittibiisiin törmää enää kokoelmilla ja nostalgiahenkisemmillä radiokanavilla jotka nekään eivät osaa soittaa edes vanhoja hittejä vaihtelevasti. Nostalgia toki maistuu näin karvan verran alle nelikymppisellekin mutta uuden hyvän biisin kuulemisen ilo ei silti tule ikinä katoamaan.

Tasmin Archer aloitti uransa taustalaulajana ja sai lopulta levytyssopimuksen vähän alle kolmikymppisenä vuonna 1990. Kaksi vuotta myöhemmin debyyttisingle Sleeping Satellite osui oikeaan saumaan ja olikin artistin kotimaassa listaykkönen kaksi viikkoa saaden mukavia listasijoituksia myös muualla Euroopassa (listaykkönen 16 maassa) ja saipa se myös soittoa rapakon takana. Kappaleessa soitetaan vain neljää instrumenttia: kitaraa, koskettimia, rumpuja ja Fairlight syntetisaattoria. Sanoituksessa verrataan pieleen mennyttä ihmissuhdetta avaruuden valloitukseen joka eteni nopeasti 60-luvulla mutta hyytyi sen jälkeen kuukilvan ratkettua. Ei huonoin vertauskuva mikä on vastaani tullut.

Sleeping Satellite on kuin tehty hieman pehmeäpään makuun suunnatuille radiokanaville. Onhan kyseessä tyylikäs mutta mutta harmiton teos joka ei ole vanhentunut olleenkaan niin pahasti kuin monet aikalaishitit. Näillä soundeilla voisi tänäkin päivänä kasata iskelmähitin ja voisin kuvitella käännösversion voivan olla meillä hitti esimerkiksi Suvi Teräsniskan tulkitsemana. Hivenen kaihoisa ja surumielinen kappale sopii hyvin suomalaisen sielunmaisemaan.

Näin toistokuunnellessa Sleeping Satellitea mietin onko kertosäe loppujen lopuksi vahva vai onko menestyksen syy ollut kokonaisuudessa? Ehkä tätä kokonaisuutta palvelee paremmin se että kertosäe on hyvä muttei pajatson tyhjentävä. On toki hienoa että on kappaleita joissa odottaa sitä yhtä hienoa hetkeä (vaikkapa In the Air Tonight) mutta täyskuuntelun arvoiset kokonaisuudet rankkaisin silti korkeammalle.

Sleeping Satellite on vaikeasti mitattavissa arvoasteikolla. Archerin laulusuoritus on pätevä ja selvästi räätälöity hänen äänensä ympärille. Biisi on jäänyt mieleen ja sisältyypä siihen hieman nostalgiaakin. Mutta se ei ole toisaalta niitä jotka kaivetaan esiin ja kuunnellaan varta vasten. En päästä sisäistä "yes!" huudahdusta kun se soi radiossa mutta pienen henkisen nyökkäyksen arvoinen se kuitenkin on. Kyseessä on osa aikansa äänimattoa muttei se kohta tilkkutäkissä johon katse myöhemmin hakeutuu uudestaan. Puhumme siis jostakin vähän keskivertoa paremmasta ja se juuri se määre jonka Sleeping Satellite mielestäni ansaitsee. Vaan ehkäpä avaruuden valloitus voi vielä lähteä etenemään nopeammin siinä missä vanha suolakin voi alkaa taas janottamaan.
   
Arvosana: 5,5/10

Video ei salli soiton kuin suoraan Youtubessa.

En Vogue - Love Don't Love You

Artisti: En Vogue
Kappale: Love Don't Love You (1992)
Albumi: Best of En Vogue
Mieleenjäävin lause: "On kivaa olla tyttö ja laukkua heiluttaa."

Amerikkalainen R&B nelikko En Vogue jäi minulle vahvimmin mieleen MTV:n paljon pyörittämästä Free Your Mindista. Toki muutkin heidän hittinsä saivat soittoa Atlantin tälläkin puolella ja olihan tyylitajuiselle ja ajan hermolla olevalle rytmimusiikille tilausta myös 90-luvulla. Vahvat harmoniat ovat aina olleet mieleeni ja niistäkään En Voguen musiikissa ei ollut puutetta. Niinpä yhtye on kuin tehty sivuosumahankinnaksi levyhyllyyn jos vain kaikki haluamani biisit sisältävä kokoelma löytyy sopuhintaan. Onneksi näin kävi sillä niitä artisteja joidenka levyt ovat pakkohankintoja ei ole kovin monta. Muiden kanssa jaksaa odottaa sopuhinnan löytymistä.

Vuoden 1992 Funky Divas albumilta lohkottiin viisi Top40 singleä yhtyeen kotimaassa sillä jopa viides lohkaisu Love Don't Love You täytti ehdon. Vaikkei edellämainittu kappale ollutkaan Free Your Mindin kaltainen hittileka se on kuitenkin kelpoa ysäri R&B:ia. Mielestäni Love Don't Love You on varsin hyvä litmustesti siihen onko En Voguen musiikki sinun makuusi vai ei. Yhtyeen tarttuvimman kappaleen esittely edustamassa keskimääräistä tyyliä ei ole minusta hyvä ratkaisu vaan se pitää tehdä perusvarmalla biisillä. Juuri tätä tämänkertainen kappaleemme edustaakin.

Kertosäe on kelvollinen muttei erityisen mieleenjäävä. Tuotannollisesti kappaleen ajoittaa varsin helposti 90-luvun alkuun mutta se on omiin korviini vanhentunut arvokkaasti. Ei tule myötähäpeän tunnetta ja ajatusta siitä kuinka tällaisesta on joskus voinut kukaan pitää.

Love Don't Love Youn sanoitus on se perinteinen tarina hiljalleen erilleen kasvavista ihmisistä. Alkusuhteen lämpö ja läheisyys on jäähtynyt ja on aika päättää onko enää eväitä jatkaa eli ei. Toivoa on jos molemmat osapuolet ovat vielä valmiita tekemään töitä suhteen eteen. Liika toisto on kappaleen helmasynti ja uskon että sillä on tavoiteltu hypnoottista tunnelmaa mikä osittain toimiikin.

Olen rikkinäinen levy ja totean taas että biisi on eväisiinsä nähden minuutin liian pitkä. Tarinan saisi kerrottua kolmessakin minuutissa. Siinä missä vokaalipuoli toimii hyvin jää taustaraita liian harmaaksi ja vähän mielenkiintoa herättäväksi. Tasainen poljento olisi kannattanut katkaista jossakin kohti ja tehdä vaihtelua tuova väliosa mitä puheosalla yritetään muttei onnistuta.

Love Don't Love You ei ole aivan parasta En Vogueta mutta sopii satunnaiseen ysäri rytmimusiikin nälkään. Harvoin tosin pyhä keskinkertaisuus on edes näin svengaavaa.

Arvosana: 5,0/10

Ace of Base - Waiting For Magic

Artisti: Ace of Base
Kappale: Waiting For Magic (Total Remix 7") (1992)
Albumi: Happy Nation U.S. Version
Mieleenjäävin lause: "Kiss me baby, I'm attractive baby."

Tarina on kerrottu blogin historiassa ennenkin mutta aloitin aktiivisen musiikinkuuntelun vasta 15-vuotiaana. Sitä ennen en omistanut levyjä enkä kuunnellut musiikkia aktiivisesti. Toki minulla on musiikkimuistoja aiemmaltakin ajalta mutta minulle iso vedenjakaja on vuosi 1993.

Lyhyt versio: Luokkaretkellä Ahvenanmaalla keväällä 1993 selailin hotellin televisiossa kanavia ja Music Television näytti All That She Wants nimisen kappaleen musiikkivideon. Kun muu luokka lähti huvittelemaan väitin olevani sairas jotta voisin jäädä hotelliin näkemään tuon videon uudestaan. Samalla tulin nähneeksi kaikkea muutakin mikä oli in vuonna 1993 ja kiinnostus musiikin kuunteluun heräsi. Ostin Ace of Basen Happy Nation albumin ja muistan merkinneeni ylös kuunnelleeni sen 500:na peräkkäisenä päivänä läpi. Vaikka Happy Nation on edelleen lempialbumeitani olen onnellinen että musiikkimakuni on laajentunut noista ajoista.

Ennen läpimurtoaan Göteborgista ponnistanut Ace of Base joutua hakemaan vauhtia Tanskan kautta sillä kotimaassaan heille ei levytyssopimusta irronnut. Heillä oli myös onnea matkassa sillä demokasetti juuttui tuottaja Denniz Popin autokasettisoittimeen ja tarpeeksi monta kertaa kuunneltuaan hän päätti antaa yhtyeelle mahdollisuuden. Kun All That She Wantsista tuli iso hitti tuli kiire julkaista samanniminen albumi josta tuli ehkäpä kiireen vuoksi tyylillisesti kahtiajakoinen. Osa kappaleista edusti Ace of Basen vanhempaa tyyliä ja osa uudempaa läpimurron tuottanutta reggaevaikutteista dancea. Waiting For Magic edustaa vanhempaa tyylisuuntaa ja tällä kertaa kohdalle osui Happy Nation albumin U.S. Version painokselle laitettu hieman siloitellumpi Total Remix 7".

Total Remix on minulle se versio kappaleesta jonka kuulin ensin sillä ostin U.S. Version ennen kuin hankin alkuperäisen albumipainoksen. On makuasia pitääkö hieman kömpelöstä alkuperäisversiosta enemmän kuin remiksatusta. Kappaleesta on kuultavissa KLF -vaikutteita sekä myös hieman 80-luvun synayhtyeiden kaikuja. Sanoitus on saanut innoituksensa Disneyn prinsessasaduista kuten Lumikista ja seitsemästä pienestä kääpiöstä. Jään kaipaamaan alkuperäisversion dramaattisempaa tunnelmaa ja jopa Ulf Ekbergin tekoranska-aksenttistä puheosuutta. Remiksattu versio on tanssittavampi näistä kahdesta mutta tässä tapauksessa tunnelma ja persoonallisuus painakoon vaakakupissa enemmän. Hyvä remiksaus mutta jälleen kerran alkuperäinen vie voiton.

Jos tuntee Ace of Basen vain singlehittien kautta ei Waiting For Magic varmasti kuulosta aivan siltä kuin odottaisi. Reggaedancea ei kuulla mutta housepianoa senkin edestä. Yleensä en ole housepianon ylin ystävä mutta tässä tapauksessa se ei aiheuta vastareaktiota. Ehkä syy on syynä että piano on miksattu sopivasti sekaan eikä se soi päällimmäisenä.  

Huomasin jo vasta c-kasettiversion Happy Nationista omistavana että albumin bassot potkivat lujempaa kuin monen muun. Tänäkin päivänä kuulen Waiting For Magicissa paljon pieniä mutta sitäkin tärkeämpiä juttuja alataajuuksilla jotka ovat oleellinen osa tuon ajan Ace of Base soundia. Miksaus on juuri sopivan semitunkkainen enkä kaipaa ilmavuutta tai laajempaa tilavaikutelmaa. On mukava palata oman musiikkihistorian juurille 23 vuotta myöhemmin ja todeta että se mistä tykkäsin silloin toimii vielä vuonna 2016.    
 
Arvosana: 6,5/10

Tori Amos - Precious Things

Artisti: Tori Amos
Kappale: Precious Things (1992)
Albumi: Tales of a Librarian
Mieleenjäävin lause: "So you can make me come that doesn't make you Jesus."

Kiinnitin ensi kertaa huomiota amerikkalaiseen laulaja-lauluntekijä Tori Amokseen hänen Cornflake Girl hittinsä aikaan. Video soi suhteellisen ahkerasti MTV:llä ja kappale jäi mieleni sopukoihin kummittelemaan. Mikään hänen myöhemmin vastaantullut tuotantonsa ei herättänyt mielenkiintoani kunnes kuulin hänen Crucify kappaleensa eräällä animemusiikkivideolla. Vasta aivan hiljattain poimin alekorista hänen Tales of a Librarian kokoelmansa "ei kahta ilman kolmatta" -hengessä. Ainakin tässä vaiheessa levyllinen Tori Amosta putkeen on vielä hieman liian tahmeaa kuunneltavaa  ja niinpä olenkin antanut itselleni luvan löytää biisit yksi kerrallaan jos niillä on ansionsa joilla löydettäviksi tulla.

Joskus saan arvosteltavaksi biisejä jotka olen kuullut satoja kertoja. Mutta tällä kertaa olen suhteellisen varma etten ole kuullut montakaan kertaa alunperin Tori Amoksen vuoden 1992 debyyttialbumilta Little Earthquakes löytyvää Precious Thingsiä. Niinpä mielipiteenikin syntyy tämän kirjoittamisen aikana kun kuulen kappaleen repeatilla useita kertoja. Precious Thingsin sanoitus on vahva ja katkeruudella maustetun vihainen.

Päähenkilö joka on nuori nainen kokee tulleensa hyväksikäytetyksi tai on ainakin pettynyt itseensä ja miehiin yleensä. Hänen itsetuntonsa täytyy olla huono, sillä vain heikkoitsetuntoisen voi iskeä lauseella: "You're really an ugly girl but I like the way you play." Laulun päähenkilö muistelee itsekin epäuskoisena kuinka hän tuolloin sanoi vastaukseksi vain kiitos. Eihän edellämainitusta lähtökohdasta tietenkään onnellista loppua saa.

Pianovetoinen kappale (onhan se Tori Amoksen tavaramerkki) mukailee sanoitusta noussen ja laskien sen tunnetasojen mukana. Tori Amoksen käsissä pianokin voi olla musiikillisen myrskyn nostattaja. Precious Thingsissä minulla on tapaus joka on hyvin vaikea arvosanoittaa. Perinteisesti arvostan korkealle hyvää poptuotantoa, vahvaa kertosäettä ja mieleenjäävyyttä. Precious Thingsin vahvuus on sanoituksen sisältämä tarina muttei tarttuvat loppusoinnut tai iskukertsi.

Ei tämä mieleen jää soimaan mutta minun on tunnustettava että olen silti vaikuttunut. Minua on kosketettu muttei niin että se tuntuisi pahalta. Minun täytynee ottaa opikseni ja lähestyä muutakin Tori Amoksen tuotantoa sanoitus edellä. Tämä on yksi suuri syy miksi pidän tätä blogia; saan itsekin oppia ja löytää uutta.
 
Arvosana: 7,0/10

Roxette - How Do You Do!

Artisti: Roxette
Kappale: How Do You Do! (1992)
Albumi: Don't Bore Us - Get To The Chorus!
Mieleenjäävin lause: "I love the way you undress now baby begin."

Olen usein blogissani maininnut että aloitin aktiivisen musiikinkuuntelun vasta keväällä 1993 ollessani 15-vuotias. Se ei toki tarkoita ettei minulla olisi aiempia musiikkimuistoja joita minulta löytyy mm. tämänkertaisesta random playn valinnasta. Serkkuni omisti Roxetten Tourism albumin ja Joyriden lisäksi muistan että kuuntelimme levyltä How Do You Do:ta. Silloin oli hienoa laulaa Per Gesslen mukana ja antaa Marien tulla mukaan kertosäkeeseen. Ja jos totta puhutaan se on sitä yhä.

Tässä kohden kävin tarkistamassa löytyisikö netistä bassotabulatuureja tähän hienoon popklassikkoon ja löytyiväthän ne. Joten ehkä pääsen melusaastuttamaan naapureita laulumisen lisäksi aloittelijamaisella bassottelullani.

Kuten monilla hittiartisteilla myös Roxettella oli hittikaava joka toi heille uransa suurimmat hitit 80- ja 90-lukujen taitteessa. Kaavan variaatio oli hieman eri rock- ja sloverihiteissä mutta esimerkkinä ensimmäisestä käy hyvin Tourism albumin ensisingle How Do You Do. Single ei villinnyt enää rapakon toisella puolella mutta Euroopassa se kiipesi hittilistoille totuttuun tapaan. Koska olen usein valittanut biiseistä jotka eivät tiedä oikeaa mittaansa niin kehun heti alkuun optimaalista karvan verran päälle kolmen minuutin mittaa. Kertosäe kestää toistamista ja muut osat ovat erottamaton osa kokonaisuutta. Roxette on rockbiiseissä vahvimmillaan kun sekä Perin että Marien ääni hyödynnetään ja tässä tapauksessa Marien kuuluukin laulaa kertosäettä ja taustoja ja Perin loput.

How Do You Dota on maustettu pikkujutuilla jotka jossakin toisessa biisissä voisivat ärsyttää mutta tässä tapauksessa ne parantavat kokonaisuutta. Naurahdukset, du-du-du ja uu-uu-uu taustalaulut ja synteettiset kättentaputukset ovat kuin kaikki mausteet valinta grillillä; Sopii täydellisesti makkaraperunoihin muttei eväslettuihin. Ja juuri siitä How Do You Do:ssa on kyse; makkaraperunoista kaikilla mausteilla. Kaikista nykyajan pikaruokaherkuista huolimatta joskus iskee pitelemätön halu lähteä grillille nauttimaan vanhan ajan hyvää herkkua ja musiikillinen vastine on laittaa soimaan Roxetten kokoelma.

Roxetten poprock ei ikinä ole seksikkäintä, särmikkäintä tai pahennusta herättävää mutta pahuksen tarttuvaa se parhaimmillaan on. Ehkä julkaisuvuonna kappaleen kasarihtavat soundit eivät olleet enää aivan aallonharjalla mutta vuonna 2014 tällä ei ole mitään väliä. Jos 22 vuotta ensikuulemasta minun täytyy pidätellä itseäni etten alkaisi ilmakitaroimaan kesken kirjoittamisen on kyse minulle elämään jääneestä klassikosta. How Do You Do toimii myös hienosti livenä minkä olen päässyt todistamaan 2001. Itseään ei liian vakasvasti ottavasta rakkauslaulustahan tässä on kyse ja pieni höpsöys on juuri  Gessleintä Periä. Hieman muovisuuteen kallelaan olevat rumpusoundit eivät paina vaakakuppia alas näkyvästi. How Do You Do on niitä popbiisejä joidenka vuoksi on ilo olla popmusiikin ystävä.
  
Arvosana: 8,5/10

Dr. Alban - Sing Hallelujah!

Artisti: Dr. Alban
Kappale: Sing Hallelujah! (1992)
Albumi: The Very Best of 1990-1997
Mieleenjäävin lause: "Sing hallelujah!"

Dr. Alban on yksi monista 90-luvun dancemusiikkiartisteista jotka yhä kiertävät enimmäkseen ysärinostalgiahengessä ja miksikäs ei. 90-luvulla hurjimman nuoruutensa eläneet ovat nyt maksukykyisemmässä iässä ja valmiita muistelemaan "vanhoja hyviä aikoja". Toisaalta nostalgian takaa löytyy myös elämään jääneitä popklassikoita joita voisi olla vaikea jättää pois 100 suurinta 90-luvun hittiä -tyylisiltä kokoelmilta. Pidän lähes kaikesta mitä Denniz Pop tuotti 90-luvulla Cheiron hittistudiossaan ja hänen oppipoikansa Max Martin saa hitin aikaiseksi tasaisin väliajoin jopa nykyään.

Dr. Alban ei ole notkein tai karismaattisin räppäri mitä musiikkimailmasta löytyy mutta kieltämättä hänen kankea tyylinsä on omintakeinen. Nigerialaissyntyinen hammaslääkäri  joka on syntynyt 1957 oli jo reilusti oli 30-vuotias saadessaan ensihittinsä ja tämänkertainen Sing Hallelujah on hänen kansainvälisistä hiteistä se toiseksi suurin It's My Lifen jälkeen. Kappale oli Top 10 hitti lähes jokaisessa Euroopan maassa vaikka ykkössijat jäivätkin sillä kertaa väliin. Menestystä ei ole vaikea ymmärtää. Sing Hallelujahin sävelsivät ja sanoittivat Denniz Pop ja Dr Alban yhdessä Douglas Carrin toimiessa apulaistuottajana.

Mukavasti potkivan alkuintron jälkeen esitellään amerikkalaistyylinen nelihenkinen kuoro joka kantaa biisiä lähes yhtä paljon kuin Dr. Alban itse. Olisi mielenkiintoista kuulla versio joka olisi muuten samanlainen albumiversion kanssa mutta siitä oli jätetty pois gospelhenkinen kuoro. Väitän että tarttuvuus ja tehokkuus laskisi selvästi. Ainoa pieni tyylivirhe on rauhallinen väliosa jota tällä kertaa ei tarvittaisi. Hyvää menoa ei tarvitse katkaista mutta toisaalta paluunostatus antaa paljon anteeksi. Kuitenkin löytyy se pieni ero hyvän ja loistavan välillä tässä tapaukssa hyvän riman ylittyy mutta loistavan ei. Se mitä jää puuttumaan ei ole oleellista, sillä tällaisenaankin Sing Hallelujah keinuttaa sisäistä ysäriteiniäni mukiinmenevästi.

Sing Hallelujah on jälleen kerran yksi osoitus parhaiden ruotsalaistuottajien kyvystä ottaa vaikutteita muualta maailmista ja tuottaa niistä jotakin mikä kuulostaa erehtymättömän tarttuvasti kansainväliseltä ruotsipopilta. Mutta mistä me saisimme edes yhden tällaisen huipputuottajan meille Suomeen?  

Arvosana: 6,5/10

Manic Street Preachers - Motorcycle Emptiness

Artisti: Manic Street Preachers
Kappale: Motorcycle Emptiness (1992)
Albumi: National Treasures: Complete Singles
Mieleenjäävin lause: "Ego loaded and swallow, swallow, swallow."

Walesilainen Manic Street Preachers ei herättänyt kiinnostustani 90-luvulla vaikka se olikin oleellinen osa vuosikymmenen popmusiikin äänimattoa. Minulla ei ole mitään muistikuvaa bändistä ennen Design For Lifea mutta sen jälkeen tulleita hittisinglejä ei toki voinut olla näkemättä. En inhonnut bändiä mutten myöskään olisi ostanut heidän levyjään tuolloin. Taas tarvittiin pitkä haudutteluaika ja sekalaisen nostalgianhuuruisen Youtubesurffailun tuloksena huomasin että Manicsit ovat tehneet kourallisen kelpo biisejä. Toki jopa heidän singlekokoelmastaan jonka omistan löytyy puolet biisejä jotka eivät herätä minussa ihastusta eikä vihastusta mutta ehkä ne ovat vain löytämistään odottavia helmiä. Vuosien varrella olen oppinut siihen että ihastuneeseen ensivaikutelmaan voi luottaa muttei välttämättä päinvastaiseen.  

Kulutusyhteiskuntaa kritisoiva Motorcycle Emptiness oli viides single Manic Street Preachersin debyyttialbumilta Generation Terrorists. En tiedä onko kappaleen huonosti hengittävä miksaus tarkoituksenmukaista mutta konemaiset jopa hieman kasarihtavat rumpusoundit antavat toisaalta tilaa laululle ja kappaleen hallitsevalle kitarakuviolle. Muistan ensivaikutelmani Motorcycle Emptinesistä olleen suunnilleen luokkaa: hyi, ovatko he tehneet näinkin kasarilta kuulostavaa. Tuolloin olisin varmaan antanut arvosanaksi puolet siitä mitä nyt. Toki mielipiteeni ei ole tehnyt täyskäännöstä, tuhkasta ei ole tullut ajan kanssa timantteja mutta korukiviä kuitenkin.

Manic Street Preachers tuntuu olevan omimmillaan elämän epäkohdista kertoessaan ja niissä ympyröissä pyöritään tälläkin kertaa. Mutta jo uransa alkutaipaleella nämä puolimainiot walesilaiset ovat osanneet koristella tuskansa kuinka parhaat (pahimmat) poliitikot ikään. Lauletaan kulutusyhteiskuntalaisen ihmisen elämän tyhjyydestä joka on kuin hamsteri ikuisessa pyörässä mutta kääritään se kauniiden melodioiden käärepaperiin. Vaikka joskus harvoin haluankin kuulla kaunistelemattoman totuuden musiikillisessa muodossa niin mieluummin nielen sen silti näin. Motorcycle Emptiness kertoo paljon ongelmista tarjoamatta yhtään ratkaisua niihin mutta harvassa kaihoisassa menetetyn rakkauden balladissakaan ehditään löytämään uutta onnea. Kuten Maarit Hurmerinta sen laulussaan Neito ja ylioppilas kertoo: "Yksi ilo vaan sopii lauluun kerrallaan ja yksi suru vaan."

Arvosana: 6,0/10

Ace of Base - Voulez-Vous Danser

Artisti: Ace of Base
Kappale: Voulez-Vous Danser (1992)
Albumi: Happy Nation
Mieleenjäävin lause: "L'amour eternelle."

Blogia pidemmän aikaa seuranneet tietänevätkin jo että allekirjoittaneen popmusiikki-innostus alkoi keväällä 1993 Ace of Basesta. Kuten alussa usein ihmiset tekevät kuuntelin vain paria bändiä ja samoja levyjä päivästä toiseen. Pidin kirjaa että olin kuunnellut vuosina 1994-1995 Happy Nation albumia 500 peräkkäisenä päivänä jolloin lopetin rastien piirtämisen vihkoon.

Happy Nation oli juuri se albumi joka aluksi kasettiversiona ja myöhemmin cd-levyjä kulki mukanani silloin kun en ollut kotona. Jos Ace of Base ja Abba ovat musiikkimakuni pyramidinkärki jonka päälle kaikki myöhempi tykätty musiikki on kasattu niin en voi silti sanoa kyllästyneeni. Silloin kun on kaikkein kurjinta tai kaikkein suurin ilo niin sitä alempaa ylösalaisesta musiikkipyramidistani haen voimistavaa musiikkia.

Voulez-Vous Danser (kyseinen versio on nyt arvosteltu) aloitti alkuperäisen version Happy Nation albumista mutta myöhäisemmällä U.S. Versiolla sitä oli miksattu hieman ja pudotettu kuudenneksi raidaksi. Jos tuntee vain Ace of Basen singlehitit tulee varmasti hieman ihmeteltyä Voulez-Vous Danserin soundimaailmaa joka ei olekaan sitä All That She Wants 90-luvun ruotsihittitavaraa.

Ace of Base ei tullut isoksi yhdessä yössä vaan yhtye oli tahkonnut Ruotsissa jo 80-luvun lopulta asti toimien mm. nimillä Tech Noir ja CAD (Computer-Aided Disco). Levy-yhtiöiden kiinnostus oli minimaalista kotimaassa ja vasta kun tanskalainen levy-yhtiö Mega Records teki levytyssopimuksen yhtyeen suunta alkoi kääntyä nopeaan nousuun. Yhtye löysi hittisoundinsa ensin Wheel of Fortunen myötä mutta vasta All That Wants räjäytti pankin. Menestyksen myötä albumin nopeasti joulumarkkinoille ja niinpä sille otettiin myös vanhempia biisejä jotka eivät edustaneet samaa tyyliä kuin singlet. Voulez-Vous Danser edustaa juuri tuota vanhempaa AoB-soundia.

Muistan että minua kahden eri tyylin biisit eivät aikoinaan häirinneet vaikka toki suurimmat suosikkini olivat juuri ne Denniz Popin maagisella kädellä tuottamat singlehitit. Happy Nationin U.S. versio joka oli ensimmäinen ostamani levy (jos ei lapsena ostamaani Ritari Ässän lastenlaulukasettia lasketa) eikä sillä ollut heikkoja raitoja kahden kerroksen kappaleistaan huolimatta. Voulez-Vous Danserissa on samanlaista lapsekasta tekemisen iloa kuin kaikissa levyn vanhempaa tyyliä edustaneissa kappaleissa. En sano että ensimmäinen demo oli paras vaan että alussakin syntyi jo kelpo poppia. 

Epävarmana teininä kappaleen lause "A bit insecure and still kind of cute at same time easy to talk to." antoi rohkaisua siitä että joskus vastakkainen sukupuoli voisi ajatella minusta niinkin. En toki käynyt discoissa teininä vaan nörtteilin kotona tietokoneen ääressä mutta sellainen ehkä minäkin vielä joskus ajatus siitä kuitenkin syntyi. Onkin vaikea antaa arvosanaa kappaleelle jonka on kuullut ainakin todistettavasti sen 500 kertaa ja johon liittyy paljon nostalgisia muistoja. On myöskin mahdotonta kuunnella tällaista neitseellisin korvin.

Mutta yritetään edes. Voulez-Vous Danser kuulostaa 90-luvun alun teknopopilta ajalta ennen kuin eurodance löi läpi. Kappaleen tuotanto kaipaisi hivenen siloittelua vaikkei se hieman kotitekoisen kuuloisuuttaan onnistu ärsyttämäänkään. Potkua kyllä löytyy mukavasti ja yleensä vaikeassa tyylilajissa jossa koetetaan olla tyylikkäästi meneviä ei mennä metsään. Ranskan ääntämisen perusteella Linniä ja Jennyä ei kukaan luulisi ranskalaisiksi mutta se ei haittaa kun englantikin ääntyy mukavasti ruotsalaisittain. Minä pidän tästä prototyyppi Ace of Basestakin mutta ymmärrän kyllä niitä jotka eivät saa tästä kuin näppyjä.    

Arvosana: 6,5/10

Snap! - Homeboyz

Artisti: Snap!
Kappale: Homeboyz (1992)
Albumi: This is Snap!
Mieleenjäävin lause: "Yeah, yea, yea, yea.."

Saksalainen Snap! on taustoiltaan varsin tyypillinen 90-luvulla menestystä niittänyt eurodancekokoonpano. Snap! nimen takapiruina ovat alusta asti toimineet tuottajaksikko Michael Münzing ja Luca Anzilotti. Oleellinen jäsen oli myös eurodancelle epätavallisen uhoavan tyylin omannut räppäri Turbo B joka tosin ei ole enää osa nykyistä Snapin kokoonpanoa. Snapin kaksi suurinta hittisingleä The Power ja Rhythm Is a Dancer ovat siitä erikoisia että ne menestyivät hyvin myös Atlantin toiselle puolella. Nykyisin sekä nykyversio Snapista että Turbo B ovat tuttuja esiintyjiä erilaisissa 90-luvun nostalgiatapahtumissa.

Instrumentaalit eurodancebändeiltä eivät näin ajatuksena nosta suurinta innostusta sillä genren olennaisia osia ovat tarttuva kertosäkeen naislaulu ja jopa ne joskus hieman huvittavankankeät räpit. Tällä kertaa meillä kuitenkin on vuorossa Snapin toiselta albumilta The Madman's Return löytyvä instrumentaali Homeboyz. Kun mittaakin on saatu yli kuusiminuuttisen verran niin eväiden pitäisi olla hyvät jotta kokonaisuus olisi mielenkiintoista kuunneltavaa alusta loppuun. Onhan Homeboyzin heti alkuun todettava olevan rehellistä albumintäytettä joka on eksynyt jopa kokoelmalle asti. Alun mukava bassolinja lupaa enemmän kuin jatko antaa ja yea! -huudahduksiin ehtii kyllästyä ennen puoltaväliä. Varmasti tässäkin tapauksessa edes yksi säkeistö Turbo B:n räppejä olisi voinut tehdä hyvää.

Homeboyz on kuin ylipitkä alkuintro jonka aikana koko ajan odottaisi varsinaisen kappaleen alkua. Biisin rytmipuolessa ei ole mitään erityistä vikaa ja näillä eväillä kolmiminuuttinen rykäisy olisi ollut varmasti harmiton albumin välipala. Hyvä biisi tietää mittansa kuten olen monta kertaa tämän blogin aikana todennut. Parhaat voivat sitten olla minkä mittaisia tahansa. Yea! vain kaikille tätä lukeville kotipojille. (ja tytöille) 

Arvosana: 4,5/10

Tony Hadley - Lost in Your Love

Artisti: Tony Hadley
Kappale: Lost in Your Love (1992)
Albumi: 20th Century Hits For a New Millennium: 1990-1994
Mieleenjäävin lause: "I'm lost with my heart up in flame."

Aina yhtä mielenkiintoisena hetkenä kun painan ohjelmassa next -nappia saadakseni tätä blogia varten seuraavan käsiteltävän biisin on ensireaktio hyvin merkitsevä. Tällä kertaa en muistanut ennen ensitahtien kuulemista mikä biisi oli kyseessä. Sitäkään en tiennyt kuka Tony Hadley on. Mutta osa tämän blogin pitämisen hauskuutta onkin se että oppii oman levyhyllynsä sisällöstä uutta. Tony Hadley oli 80-luvun maineikkaan synabändin Spandau Balletin laulaja ja Lost in Your Love oli hänen debyyttisooloalbuminsa ensimmäinen single vuonna 1992. Spandau Balletia minulta ei löydy kuin kokoelmilta parin suurimman hitin verran ja Tony Hadleyn soolotuotantoa vain tämän kappaleen verran.

Se mielikuva mikä minulla parin biisin perusteella on Spandau Balletin tuotannosta antaa sellaisen vaikutelman ettei ainakaan ensisoolosinglellään Tony Hadley ole halunnut juurikaan kuulostaa silloin hajonneen (SB palasi yhteen 2009) bändinsä kaltaiselta. Lost in Your Love kuulostaa radioystävälliseltä aikuisrockilta josta saan Foreigner fiiliksiä. Useammassa kohden iskee tuttuuden tunne jossa mieli alkaa hakemaan biisiä jossa oli kohta joka kuulosti samanlaiselta. Suorasta kopioinnista ei liene kyse, vain yleisten ja hyväksihavaittujen tehokeinojen käytöstä. Voi olla että kappale on ollut soundillisesti hieman vanhahtava 80-lukumaisuudessaan julkaisuvuonna 1992, mutta tämä ei ole ongelma enää vuonna 2013.

Jos vedän vertailun Mike Oldfieldiin joka 80-luvulla teki levy-yhtiön painostuksesta mutta myös alunperin omasta vaihtlelunhalustaankin erilaista musiikkia kuin alku-urallaan niin hän onnistui mielestäni muuntautumisessa paremmin kuin Tony Hadley. Hadleyn laulu kuulosti persoonallisemmalta Spandau Balletin riveissä kuin tässä muottiin valetussa soolosinglessään. Vaikka sanoissa lauletaan mahtipontisesti liekeistä ja lemmentuskasta niin laulaja ei tässä formaatissa pääse oikeuksiinsa niiden tulkitsemisessa. Pidän lopun nana-naa hyräilystä sillä olenhan aina ollut helppojen (mutta toimivien) tehokeinojen ystävä. Lost in Your Love tehtiin alunperin liian myöhään, liian turvallisesti ja aina kun pienen hetken alkaa tuntua että nyt kappale voisi lähteä lentoon niin silloinkin mennään vain vaakaliitoa. Ei harmita muttei innostakaan.  

Arvosana: 5,0/10

Whitney Houston - I'm Every Woman

Artisti: Whitney Houston
Kappale: I'm Every Woman (1992)
Albumi: The Bodyguard OST
Mieleenjäävin lause: "I'm every woman, it's all in me."

Random play haluaa näköjään jakaa pop-diivoille vuoroja tasatahtiin, sillä Celine Dionin saatua kaksi arvostelua lyhyelle aikaa nyt on Whitney Houstonin vuoro tasoittaa tilit. Samalla tosin tuntuu että sama vika mikä sai aikoinaan luopumaan väliaikaisesti Winampista soitto-ohjelmana vaivaa yhä eli satunnaissoiton liian pieni vaihtelu. Amarokin satunnaissoitto oli paljon Winampia parempaa, mutta valitettavasti kyseinen ohjelma on Windows -alustalla liian raskas ja jähmeä. Kyllähän maailmaan toisto-ohjelmia mahtuu, joten täytynee tutustua tarjontaan ja etsiä uusi vaihtoehto.

Whitneyn Houstonin versio Chaka Khanin vuoden 1978 läpimurtohitistä I'm Every Woman julkaistiin singlenä 1993. Vuosi on sama jolloin aloin aktiivisesti kuunnella musiikkia ja muistan tämänkin soineen silloin radioaalloillamme. Houstonin versiosta tuli suurempi hitti kuin Khanin alkuperäisestä, mutta tästä ei varmaankaan syntynyt kaunaa. Mainitseehan Houston Chakan nimen biisissä ja Khan on myös biisin musiikkivideolla. Khanin 70-luvun discopoljento on vaihtunut sujuvasti 90-luvun alun houseen. Rauhallinen intro on vain tyyntä myrskyn edellä, sillä kun vauhtiin päästään I'm Every Woman laukkaa samalla biitillä vauhdikkaasti loppuun asti. Soundillisesti tämä on vanhentunut varsin hyvin ja näin 20-vuotta myöhemmin kuulostaa toki vanhalta muttei parasta ennen päiväänsä ohittaneelta.

I'm Every Womanin tyylikäs toteutus on kaksiteräinen miekka. Toisaalta hiottu ja hienostunut tuotanto sopii hyvin Whitney Houstonin imagoon ja tyyliin. Mutta jos halutaan laulaa naisena olemisen hienoudesta niin siihen kuuluu myös särmää ja ne ovat tässä tapauksessa huolillisesti hiottu pois. Jos otetaan vertailuun hieman samankaltaista aihetta sivuava kappale eli Aretha Franklinin Think (epäreilu vertailukohta, tiedetään) niin on selvää kumpi tuo sanoman paremmin esille. Mutta tuskimpa I'm Every Womania on alunperinkään tarkoitettu kantaaottavaksi. Tyylikästä, edelleen tanssittavaa mutta ei sitä kaikkein tarttuvinta ja mieleenjäävintä tuotantoa. Kimaltava koukku on olemassa mutta se ei ole terävä.  

Arvosana: 6,0/10

One More Time - Turn Out The Light

Artisti: One More Time
Kappale: Turn Out The Light (1992)
Albumi: Highland
Mieleenjäävin lause: "Just turn out the light."

Uuden musiikin löytäminen oli vielä 90-luvulla paljon vaikeampaa kuin nykyään. Tietynlaista musiikkia kuuli radiosta ja televisiosta ja jotkut lehdetkin kirjoittivat ulkomaisesta pop-musiikista mutta siihen se jäi kunnes Internet tuli apuun. Liityin Abbamail -nimiselle sähköpostilistalle joka oli 90-luvulla hyvin aktiivinen. Abbakeskustelun lisäksi siellä puhuttiin myös kaikista Abbaan liittyvistä bändeistä, soolourista ja vastaavista. Ostin monta levyäkin sokkona vain sillä perusteella että niitä tarpeeksi moni sähköpostilistalainen kehui. Yllättävää kyllä suurin osa tuolla perusteella ostetuista levyistä oli todella hyviä eikä suoranaista hutiostosta tullut tehtyä. Joidekin kehuista huolimatta päivän biisin sisältävä levy tosin olisi ollut huti mutta sain sen käsiini vasta muutama vuosi takaperin jolloin postituslistakin oli jo lakkautettu.

One More Time oli yksi Abbamail sähköpostilistalla usein mainituista yhtyeistä. Olihan bändissä Abban Benny Anderssonin poika Peter Grönvall ja yhtye tuli kolmanneksi Euroviisuissa vuonna 1996. Ennen viisuilua One More Time sai hitin lennokkaalla Highland -kappaleellaan vuonna 1992 joka nousi listäykköseksi kymmenessä maassa. Ikävä kyllä Highland nimeä kantanut albumi ei tuottanut muita hittejä ja päivän biisi Turn Out The Light sai kyseenalaisen kunnian olla albumin flopannut kakkossingle. Highland on albumi joka seisoo täysin nimibiisinsä varassa ja oli tuossa vaiheessa ilmeisesti jonkinlainen vahinko. Muun albumin tuotanto on ainakin nykykorviin tunkkaista eivätkä biisitkään jää mieleen. Turn Out The Light edustaakin koko albumia nimibiisiä lukuunottamatta oikein hyvin niin pahassa kuin.. ..pahassa.

Turn Out The Light yrittää olla jonkinlaista kevyt new age hempeilyä, mutta siitä puuttuu niin synteettinen mystiikka kuin lemmen loistekin. Nanne Grönvall on parhaimmillaan soolouransa kaltaisissa räpätätibiiseissä eikä hänen äänen sovi yhtä hyvin rauhallisempaan musiikkiin. Turn Out The Light on miksattu ja tuotettu ärsyttävän tukkoisen kuuloiseksi ja syntikkasoundit kuulostavat vanhahtavilta ottaen huomioon että julkaisuvuosi oli 1992. Abban vuoden 1981 Visitors albumin syntikat ovat kestäneet paljon paremmin aikaa kuin tämän kappaleen. Tässäkään tapauksessa ei siis ole pojasta polvi parantunut. Tekele jumputtaa alusta loppuun samaa puuduttavaa tahtia ja koska periaateenani on että joka biisistä täytyy löytää jotakin hyvää ja huonoa niin sanotaan hyväksi puoleksi vaikka mukiinmenevät taustalaulut. Onneksi tarinalla on onnellisempi loppu ja vuoden 1996 Den Vilda/Living In a Dream oli sävellyksellisesti ja tuotannollisesti paljon parempi kokonaisuus.


Arvosana: 3,0/10

Snap! - Rhythm Is a Dancer (7" edit)

Artisti: Snap!
Kappale: Rhythm Is a Dancer (1992)
Albumi: This Is Snap!
Mieleenjäävin lause: "I'm as serious as cancer when I say rhythm is a dancer."

Eurodance on musiikkigenre joka voidaan erityisen hyvin lokeroida 90-luvulle. Sen kulta-aika kesti suunnilleen edellämainitun vuosikymmenen ja hieman samalla tavalla mutta pienemmässä mittakaavassa sen suosion romahtaminen merkitsi samalla uuden vuosikymmenen tuloa kuin discon "kuolema" 80-luvun alussa. Rantarock oli Suomessa hetken aikaa suurin festari dancemusiikin voimalla ja kaatui dancen suosion mukana yhtä nopeasti kuin nousikin.

Monet saksalaiset tanssimusiikin tekijät turvautuivat italialaisiin salanimiin 90-luvulla koska saksalaisia ei mielletty viileän tanssimusiikin säveltäjiksi. Niin oli myös Rhythm Is a Dancerin laita jonka salanimien takaa sävelsivät saksalaiset Michael Münzing ja Luca Anzilotti. Kappaleen naisvokaalit lauloi Thea Austin ja jähmeät mutta vahvat rap-osuudet Turbo B. Rhythm Is a Dancer oli ilmestyessään yksi ensimmäisistä eurodancebiiseistä ja siinä onkin kaikki tyypilliset genreen kuuluvat ominaisuudet. Naisen laulama kertosäe jonka kanssa vuorottelevat miesräppärin räp-osuudet. Yksinkertaiset ja tarttuvat melodiat sekä tasainen poljento löytyvät esimerkillisesti päivän sattuman sanelemastakin.

Se pitääkö Rhythm Is a Dancerista riippuu varmasti paljon siitä suhtautuuko nostalgisesti 90-luvun dancemusiikkiin. Jos inhosit tätä jo kappaleen ollessa uusi, tuskin pidät siitä nytkään. Itselleni juuri 92-98 eurodance tuo paljon muistoja mieleen ja niinpä tämäkin kappale on mieleeni. Suurimpiin suosikkeihini se ei aivan yllä mutta onhan tämä riittävän hyvä tuomaan hymyn huulilleni. Kauniit naisvokaalit yhdistettynä keskivertoa persoonallisempiin (joskin hieman koomisiin) räppeihin kelpaavat minulle tälläkin vuosituhannella.  

Arvosana: 7,0/10

2 Unlimited - Workaholic

Artisti: 2 Unlimited
Kappale: Workaholic (1992)
Albumi: Hits Unlimited
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "The workaholic!"

2 Unlimited oli yhtye joka näytti suuntaa 90-luvun eurodancelle. Vaikka muitakin tärkeitä vaikuttajia oli, 2 Unlimited oli se suunnannäyttäjä jota myöhemmin kopioitiin eniten. Vaikka bändin elinkaari jäikin lyhyeksi, hittejä ehti kertyä mukavasti, mm. kahdeksan UK singlelistan Top 10 sijoitusta. Bändin alkuperäiset keulakuvat Ray Slijngaard ja Anita Doth tekivät comebackin vuonna 2009 käyttäen nimeä Ray & Anita koska heillä ei ole oikeuksia 2 Unlimited nimeen.

Workaholic alkaa kirkonkelloista tutulla sävelmällä jonka jälkeen kappale polkaistaan käyntiin "Okay, lets go to work." -lauseella. Kuten monissa muissakin 2 Unlimitedin alkupään lauluissa Ray saa päälauluvastuun Anitan ollessa pienemmässä osassa. Roolit vaihtuivat jo seuravalla levyllä ja kolmannen levyn aikaan tuntui jo siltä että Rayn osa oli heittää vain pakolliset räpit johonkin kohtaan. 

Workaholic on kappale josta en löydä selkeää kertosäettä. Onko se metkankuuloinen efektoitu "The workhaholic!" -huudahdus yhdessä kirkonkellomelodian kanssa vai ehkä Anitan laulama säkeistö? Tai ehkäpä kappaleessa on pyritty vaikutelmaan kuin koko kappale olisi yksi ja ainoa kertosäe? Oli niin tai näin, mukaan on saatu yhden suuren koukun sijasta paljon pieniä musiikillisia koukkuja.

2 Unlimitedin kappaleissa on yleensä aina mukavasti energiaa eikä Workaholic ole poikkeus. Ravetyylinen, hieman venytetyltä skrätsäykseltä kuulostava osio joka täyttää suurimman osan kappaleen ei lauletuista kohdista kuulostaa tänäkin päivänä erittäin hyvältä. Rayn räpit ovat puolestaan kappalen huonoiten aikaa kestänyt osa. Workaholic on mukavaa eurodancea ajalta jolloin se kuulosti vielä tuoreelta ja vuosituhannen vaihteen mahalasku oli vielä kaukana edessä.

Arvosana: 7,0/10

Mike Oldfield - Clear Light

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Clear Light (1992)
Albumi: Tubular Bells II
Mieleenjäävin lause kappaleesta: (Instrumentaali)

Kun päivän kappaleeksi arpoutui Mike Oldfieldin Clear Light ja viikon epävirallinen teema eli artistien murroskausien kappaleet saa vielä jatkoa. Mike Oldfield saavutti suurimmat menestyksensä (Tubular Bells, Crises) ollessaan Richard Bransonin Virgin -levy-yhtiössä. Vuosien varrella Oldfield kuitenkin riitaantui Bransonin kanssa Virginin painostaessa artistia kaupallisempaan suuntaan. Hän mm. kieltäytyi tekemästä jatkoa Tubular Bellsille. Tehtyään sopimuksensa lopppuun ja vaihdettuaan uuteen levy-yhtiöön hän ensi töikseen levyttikin kuin kostoksi kakkososan Tubular Bellsille.

Clear Light on varsin tyypillinen Tubular Bells II -albumin kappale. Tubular Bells II seuraa  hyvin samanlaista ryhmitystä ja kulkua kuin alkuperäinenkin, aivan kuin kantavana ideana olisi ollut miltä Tubular Bells olisi kuulostanut jos se olisikin tehty 1992. Clear Light on varsin elektronisvaltainen ja tunnelmallinen kappale, jonka kantavin voima on Oldfieldin aina yhtä tunnistettava kitarasoundi. Myös tunnelmalliset kosketinosuudet jäävät mieleen. Kappale etenee rauhallisesti ja jopa huippukohdat ovat hieman kuin pidäteltyjä ja tietoisesti hillittyjä. Näin irrallisena kappaleena arvosteltuna Clear Light ei ole parhaimmillaan, sillä se toimii paremmin osana albumikokonaisuutta. Siinä on jo kuultavissa hieman vaikutteita 90-luvun new age musiikista, mutta tähän suuntaan Oldfield eteni pääosin vasta seuraavalla albumillaan.

Oldfield onnistuu aina kuulostamaan kappaleissaan omalta itseltään, vaikka tyylilajit ovat vaihdelleet hyvinkin paljon vuosien varrella. Clear Lightin suurin vahvuus onkin tunnistettava Oldfield -soundi, vaikka se ei albumista erikseen katsottuna aivan parasta laatua edustakaan.

Arvosana: 5,5/10