Simon & Garfunkel - Homeward Bound

Artisti: Simon & Garfunkel
Kappale: Homeward Bound (1966)
Albumi: Simon and Garfunkel's Greatest Hits
Mieleenjäävin lause: "Home, where my love lies waiting silently for me."

Ostaessani jonkun artistin kokoelmalevyä minua jäävät usein harmittamaan odotetusta poikkeavien versioiden käyttäminen kokoelmilla. Useimmiten haluaisin sen tunnetun biisin albumi- tai edes singleversiona. Tämä siinä tapauksessa, että ostan kokoelman täyttääkseni artistin mentävän aukon levykokoelmassani.

Jos taas omistan jo suurimman osan artistin tuotannosta etukäteen niin silloin juuri uudet  biisit, vaihtoehtoiset versiot, liveotannat tai jopa remiksit voivat tuodakin hieman mielenkiintoa ja lisäarvoa kokoelmalle. Ehkä paras vaihtoehto silti olisi, jos kaikki vaihtoehtoinen tarjottaisiin bonuslevynä tai muuten levyn lopussa niin ettei mitään oleellista jätettäisi niiden vuoksi levyltä pois.

Ehkä erinomaisesti ja pitkään hyvin myyneen Simon & Garfunkel kokoelmalevyn Simon and Garfunkel's Greatest Hits sekalainen sisältö on juuri pyrkimystä koettaa houkutella sekä uusia, että vanhempia faneja. Toki yhtyeeltä oli julkaistu livelevykin ennen kokoelmaa, joten liveversioita voisi myös ajatella tuolta julkaisulta otetuilta.

Mutta muistan albumin cd-painoksen 20 vuotta sitten ostettuani tunteeni harmitusta ensiksikin siitä, että kannet olivat vain tuhnusti skaalattu vinyylistä pienemmäksi ja toiseksi monet liveversiot joita kokoelma sisälsi. Lisäksi cd-formaatin pidempää tallennuskapasiteettia ei oltu hyödynnetty mitenkään vaan sisälsi tasan samat raidat kuin alkuperäinenkin LP-julkaisu.

Alunperin vuoden 1966 hitti Homeward Bound ei onneksi ollut se biisi jonka vuoksi kokoelman ostin. En usko tunteneeni kappaletta tuohon aikaan. Kuultuani alkuperäisen albumiversion joka ensiksi julkaistiin Sounds of Silence albumin UK painoksella harmitukseni lisääntyi sillä liveversion akustiseksi supistettu äänimaailma vie paljon albumiversion hyvin mietitystä äänimaailmasta pois. Ei sillä, että Simon & Garfunkel olisivat huonoja live-esiintyjiä, mutta toiset biisit toimivat vain riisuittuina liveversioina paremmin kuin toiset.

Homeward Bound on yksi niistä monista biiseistä joihin artisti on saanut innoituksensa naisen vuoksi. Ollessaan Englannissa Paul Simon oli törmännyt viehättävään lipunmyyjään nimeltään Kathy Chitty ja kemiat kohtasivat klassisesti. Istuessaan Widnesin kylän rautatieasemalla ja odottaessaan pääsyä takaisin Lontooseen tapaamaan mielitiettyään Simon raapusteli Homeward Boundin sanat. Nykyään Widnesin rautatieasemalla on kyltti muistuttamassa ihmisiä, että tämä kappale on syntynyt siellä.

Ehkäpä tämä Homeward Boundin liveversio onkin minulle kuin tyttö jolle sanotaan, että vika on minussa eikä sinussa. Liveversio on hyvin esitetty, mutta se ei vain satu olemaan minun mieleeni eikä edes alkuperäinen albumiversio ole minulle parasta S&G:n musiikkia. Varmasti tälläkin livevedolla on ystävänsä vaikka itse en niihin kuulukaan. Se ei vain nouse lentoon missään vaiheessa hetkittäisistä reipastumisten hetkistä huolimatta ja minä olen tunnetusti nostatusten ja dynamiikan suuri ystävä kappaleissa. 


Arvosana: 5,0/10

Simon and Garfunkel - For Emily, Whenever I May Find Her

Artisti: Simon and Garfunkel
Kappale: For Emily, Whenever I May Find Her (1966)
Albumi: Simon and Garfunkel's Greatest Hits
Mieleenjäävin lause: "I love you girl, oh, I love you."

Koska tämänkertainen kappale kertoo unesta tai uskosta unelmaan niin aloitan kertomalla viimeöisen uneni. Ystäväni palasi pari päivää sitten Italianmatkaltaan mikä varmaan vaikutti siihen että näin unta että olin itse Italiassa. Näen usein kontrollinmenetysunia ja tällä kertaa vuorossa oli yksi tyypillisimistä eli eksymisuni. Heti kun astuin unessa hotellistani ulos, kadotin hotellin ja olin eksyksissä. Italia oli unessani pelkästään roomalaisia antiikin rakennuksia ja jopa katakombeja. Epätavallista kyllä ehdin uneni lopussa löytää takaisin hotellilleni. Realismia sinänsä, olenhan suuntavaistoltani toiseksi huonoin tuntemani ihminen. Esimerkkinä voin kertoa kun kävin aikoinaan pääsykokeessa, matkaa linja-autopysäkiltä koululle oli n. puoli kilometriä ja minulta kesti puoli tuntia löytää perille.

Monet jotka ovat lukeneet tätä blogia enemmän ovat varmasti huomanneet että musiikkimakuni painottuu enemmän naisartisteihin tai naisten laulamaan musiikkin. Tämä ei silti tarkoita etten pitäisi miesten laulusta, ovathan esimerkiksi Gibbin veljesten harmoniat vertaansa vailla eikä tämänkertaisen biisin esittäjien tarvitse laulutaitojaan hävetä. Paul Simon ja Art Garfunkel loivat 60- ja 70-lukujen taitteen ympärillä paljon hienoa ja elämään jäänyt popmusiikkia.

Liveversiona vuoden 1972 kokoelmalle päätynyt For Emily, Whenever I May Find Her ei kuulu suurimpiin S&G suosikkeihini. Tämä Paul Simonin säveltämä ja Art Garfunkelin kuulaalla enkeliäänellä tulkitsema kappale ei silti jää ilman kehujen aiheita. Kokonaisuus toimii hyvin liveversiona, eikä Garfunkelin herkkä laulu tarvitsekaan taustalleen koskettimia ja akustista kitaraa enempää. S&G osasivat luoda hienoja äänimaailmoja tarvittaessa mutta oma taitonsa on tietää milloin pitää hommat simppelinä ja milloin ei.

Sanoitus on hieman arvoituksellinen ja pienellä sulalla maalaileva, tulkitsee sen sitten olevan uni tai haavekuvan sen oikean löytämisestä. Se mikä minut vieroittaa pitämästä tästä kappaleesta enemmän on sen "taiteellinen" pateettisuus ennen todella lyhyttä kliimaksia lopussa. Olisi hienoa jos lopun nostatus olisi ollut oma osansa. Vika on omassa maussani eikä kappaleessa, sillä tiedän kyllä taipumukseni haluta pop-musiikkini sokeroituna tai edes keinomakeutettuna. For Emily, Whenever I May Find Her ei siis ole oma suosikkipalani kakkua, mutta nautin sen sujuvasti silloin kun se eteeni tarjoillaan.      

Arvosana: 5,5/10