Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nanne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nanne. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Nanne - Viktiga små ord

Artisti: Nanne
Kappale: Viktiga små ord (1998)
Albumi: Cirkus Homo Sapiens
Mieleenjäävin lause: "Svårt att ge beröm och våga säga; "vad jag gillar dig!"."

Olen muutaman kertaan aiemmin maininnutkin, että vaikka tottelen aina random playn valintaa niin samaa biisiä en arvostele kahdesti kuin en myöskään levyjen lyhyitä introja tai outroja. Ruotsalaisen Nanne Grönvallin debyyttialbumin Cirkus Homo Sapiens päättävä Viktiga små ord on kuitenkin puolentoista minuutin pituudestaan huolimatta kokopitkä biisi.

Ei ole sinänsä huono idea päättää albumi lyhyempään kappaleeseen sillä sillä vain parhaat albumit kykenevät pitämään kuulijansa otteessaan alusta loppuun. Tähän joukkoon ei ainakaan omasta mielestäni Cirkus Homo Sapiens kuulu vaikka sillä epätasaisuudestaan huolimatta onkin hetkensä.

Kappale joka alkaa mekaanisen herätyskellon vetämisäänellä tuo heti mielikuvan tuutulaulusta eikä Viktiga små ord yritä tätä ideaa peitellä millään tavoin. Se lauletaan hellän hiljaisesti ja tausta on varsin yksinkertaista kilinää joka tuo mieleen vanhojen lastenlelujen äänet. Tuutulauluissa ei myöskään pohdita elämän suuria filosofisia kysymyksiä tai tunneta maailmantuskaa. Lyhyesti sanottuna kappaleen sanoituksessa on kyse siitä, että muista sanoa niille tärkeille ihmisille että välität heistä. Ehkä tässä todella on jotakin rauhoittavaa vaikutusta sillä kymmenen kertaa toistona läpikuuntelun jälkeen mieleni todella tekisi siirtyä päiväunille.

Viktiga små ordin kaltainen kappale on hieman epäreilussa käsittelyssä näin erikseen poimittuna. Se mikä on kelpo albuminlopetusraita voi olla erikseen melko tylsä. Mutta ei tästä mitenkään erityisen hyvää popkappaletta saa punnituksi. Mutta varmasti tämä olisi aivan kelpo ruotsinkielinen tuutulaulu. Mutta sellaista ei ala laulamaan ruotsin kielen kurssien vuoksi lähes ammattiin valmistumatta jäänyt musabloggari. 

Arvosana: 4,5/10

lauantai 10. tammikuuta 2015

Nanne - Martyr

Artisti: Nanne
Kappale: Martyr (1998)
Albumi: Cirkus homo sapiens
Mieleenjäävin lause: "Ständig martyr, jajamensam."

Aika on taas palata takaisin ruotuun vuoden 2015 ensimmäisen sattuman saneleman myötä. Ei ole erikoista kun minun levyhyllystäni on kyse että artisti löytyy länsinaapuristamme ja niin kävi tälläkin kertaa. Nanne Grönvall on persoonallinen räpätäti jonka energiataso on esiintyessä useammin lähellä sataa. Tosin hän on kanavoinut omaa pirskahtelevaa persoonaansa vasta siirryttyään soolouralle 1998. Tätä ennen hän oli kuulunut Sound of Music ja One More Time yhtyeisiin joista jälkimmäisen voivat Euroviisujen ystävät muistaa vuoden 1996 kisasta.

Ruotsinkielentaitoni ei aivan riitä avaamaan täyttä merkitystä Nannen debyyttilevy Cirkus homo sapiensilta löytyvän Martyr kappaleen takana. Pääidea lienee kuitenkin marttyyriksi heittäytyvä nainen joka ei ole elämäänsä tyytyväinen. Oli merkitys tarkalleen ottaen mikä hyvänsä Nanne ei käsittele aihetta vakavuudella. Sen ymmärtäisi vaikka ei osaisi sanaakaan ruotsia pelkästään kappaleen kuulemalla. Tekisi mieli käyttää paremman suomenkielisen termin puutteessa englanninkielistä ilmaisua "hot mess" sillä se kuvaa parhaiten musiikillista kokonaisuutta. Se mitä tarttuvuudessa puuttuu korvataankin persoonallisuudella ja yllättävillä naamaa kohti heitetettävillä keltaisilla lumipalloilla. Martyr on varmasti mielipiteitä jakava tuotos ja omassa tapauksessani peukalo kääntyy varovaisesti ylös.  

Sanoitus on sen verran ruotsinkielellä leikittelevää että olen onnellinen etten saanut ikinä mitään tällaista kuulun ymmärtämisen kokeessa. Nanne muistaa omia länsinaapureitaan eli norjalaisia pienellä piikillä biisin viimeisessä lauseessa. Huumoribiisien jos minkä tulee tietää suosimani sääntö siitä että hyvä kappale tietää mittansa ja tässä tapauksessa mittaa on ehkä puolisen minuuttia liikaa. Tai sitten vauhtia olisi saanut olla enemmän, onhan Nanne parhaimmillaan Håll om mig -tyylisissä ilotulitusbiiseissä. Mutta persoonansa voimalla Nanne pitää Martyrin plussan puolella vaikka kyseessä ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa olevansa albuminsa avainraita. Tässä on kuitenkin hyvä tasonmittari vuoden avaukseen. Toivottavasti loppuvuoden random playn poiminnat menevät useammin tästä yli kuin ali.

Arvosana: 5,5/10



keskiviikko 24. elokuuta 2011

Nanne - Nannes sommarvisa


Artisti: Nanne
Kappale: Nannes sommarvisa (1998)
Albumi: Cirkus homo sapiens
Mieleenjäävin lause: "Dy-dy-dyy-dyy-dy-dyd-dy-dyy."


Ruotsin kieli on aina ollut itselleni hyvin kaksijakoinen asia. Länsinaapuristamme tulee paljon laadukasta pop-musiikkia mutta toisaalta olen joutunut kärsimään pakkoruotsista siihen pisteeseen asti että se on uhannut jopa ammattiin valmistumista. Kun en useinkaan saanut itseäni avaamaan oppikirjaa ainoa vaihtoehto oli kuunnella niitä muutamaa ruotsinkielistä albumia jotka omistin. Sillä tavalla sentään päähän jäi joitakin sanoja ja lauseenpätkiä joita saattoi kokeissa hyödyntää. Kun päästä löytyvät kielliset rakennuspalikat ovat vähissä ei liian ohutta oljenkortta olekaan.

Nannen kesälaulu eli Nannes sommarvisa on kesäbiisi kuten nimestäkin pystyy päättelemään. Nanne Grönvall on ruotsalainen laulajatar joka on mm. tullut kolmanneksi Euroviisuissa osana One More Time -yhtyettä vuonna 1996 kappaleella Den Vilda. Hän on naimisissa Benny Anderssonin pojan Peter Grönvallin kanssa. Nannes sommarvisa oli Nannen soolodebyyttialbumin kolmas singlejulkaisu kesällä 1998. Nannessa on parhaimillaan hurjaa naisenergiaa ja iloisuutta mutta tämä kappale ei ole hänen parhaimpiaan. Kesäbiisin täytyy joko olla erittäin kesäinen tai osua hittinä kesäaikaan ja ainakaan ensimmäistä ehtoa Nannes sommarvisa ei mielestäni täytä.

Kaikesta huolimatta Nanne on se tekijä joka pitää tämän muuten alle keskitason kappaleen juuri ja juuri vajoamasta kuuntelukelvottomuuteen. Nanne tekee minkä tehtävissä on omalla vilpittömällä laulusuorituksellaan ja dy-dy-dyy -kohta on jopa hivenen tarttuva. Biisiä vaivaa "joululauluefekti" eli sitä ei halua kuunnella kuin tiettyyn aikaan tai tietynlaisessa mielentilassa jos silloinkaan. En myöskään pidä kappaleen kasarisoundeja ysärituotannolla tyylisistä konetaustoista. Nannes sommarvisa ei tee kesälle kunniaa tekemällä kesästä kesäisemmän tai saa talvella kuultuma kaipaamaan vihreitä kesälaitumia.

Arvosana: 4,5/10