Kappale: Cry In My Arms (2001)
Albumi: Lambretta
Mieleenjäävin lause: "Hate to feel this way I feel."
Ruotsalainen Lambretta kuuluu niihin bändeihin joista olisi paremmalla onnella voinut tulla menestyvämpi kuin loppujen lopuksi kävi. Yhtyeen poprock ei ollut vaikeasti lähestyttävää ja karismattomat soittoniekat unohtuivat Linda Sundbladin toimiessa keulakuvana. Toki Bimbo oli jonkinmoinen hitti Pohjois-Euroopassa ja yhteistyökumppaneista löytyi mm. Max Martin mutta yhtyeen nousukiito jäi silti kesken. Yhtyeen hajottua Linda Sundblad siirtyi vaikuttamaan soolona lähinnä Ruotsissa ja muista jäsenistä kasattu bändi Psych Onation ei aiheuttanut suuria aaltoja.
Cry In My Arms ei ole yhtyeen nimialbumin kohokohtia mutta omilla jaloillaan seisova teos sentään. Kokonaisuus on ehkä hieman pateettinen lopussa tapahtuvaan räjähdykseen asti joka pelastaa paljon. Linda Sundblad ei ehkä ole maailman hienovaraisin tulkitsija mutta hänen äänessään on persoonallista särmää joka estää tätäkin kappaletta liukumasta keskinkertaisuudesta mitättömyyteen. Cry In My Armsin suurin vika pateettisuuden lisäksi on liiallinen mitta; minuutti pois ja kokonaisuus olisi ollut toimivampi. Alun jälkeen lähinnä odottaa lopun kohokohtaa tulevaksi ja vaikka kärsivällinen kuuntelija saakin palkinnon sen voisi tarjota nopeamminkin.
Mutkikkaasti rakkaudesta on tehty paljon lauluja eikä Cry In My Arms erotu joukosta vaikka Linda Sundblad saakin alleviivattua tekstistä onnistuneesti muutamia kohokohtia. Valitsen mieluummin biisin jossa on jotakin hyvää kuin tasavarmaa keskinkertaisuutta jos molempien kokonaisuus on yhtä hyvä. Siksi puutteistaankin huolimatta Cry In My Arms ei pudota rimaa vaikka se hieman heilahtaakin puuduttavimpien hetkien aikana. Sattuman sanelemat kappaleet jää tämän arvostelun myötä pienelle kesälomatauolle, mutta palaan heinäkuussa arvostelemaan vaikka joululauluja jos random play niin päättää.
Arvosana: 5,5/10
