Sheila & B. Devotion - Charge Plates and Credit Cards

Artisti: Sheila & B. Devotion
Kappale: Charge Plates and Credit Cards (1980)
Albumi: King of the World
Mieleenjäävin lause: "With my charge plates and credit cards making my life hard."

Ranskalaisartisti Sheilan ura discoartistina noudatti samaa kaavaa kuin monilla muillakin. Discon noustessa suosioon vaihdetaan tyyliin joka myy ja kun suosio loppuu niin se laiva jätetään kuin parhaat rotat ikään. Toki discon ollessa suurimmassa huudossaan 70-luvun lopulla nähtiin ihmeellisempääkin kuin entisen ye-ye teinitähden muuttuminen discoartistiksi vähän yli 30-vuotiaana. Sheilan tapauksessa ensimmäinen biisi julkaistiin ilman Sheila nimeä, jotta voitaisiin testata nousevatko vanhat fanit jaloilleen. Love Me Babystä tuli Top10 hitti Euroopassa ja Sheila paljasti henkilöllisyytensä. Kokoonpanoon palkattiin kolme amerikkalaista tanssijaa ja lopulliseksi nimeksi tuli Sheila & B. Devotion.

Blogia seuranneet saattavat muistaa että Sheila & B. Devotionin Spacer on yksi suurimmista suosikkibiiseistäni. Biisin takana olivat klassiset Chic miehet Nile Rodgers ja Bernard Edwards samoin kuin koko Sheila & B. Devotionin toisen ja viimeiseksi jääneen King of the World albuminkin. Rodgersin itsensä mukaan Ranskasta tuli pyyntö tuottaa hänelle itselleen täysin tuntemattomalle ranskalaisartistille levy eikä hän ollut kiinnostunut.

Olihan hänellä juuri nyt kuuma kausi menossa Chicin ja muidenkin artistien kanssa jotka tahkosivat hittejä hänen tuottamistaan ja säveltämistään biiseistä. Lisäksi ajatus heikosti englantia osaavan artistin kanssa työskentelystä ei houkutellut. Mutta ensimmäisen kiitos ein jälkeen Ranskasta löytiin pöytään niin lihava shekki jolle ei voinut enää sanoa ei. Niinpä yhteistyönä syntyi kielimuurista ja Sheilan ilmeisesti hieman diivamaisesta asenteesta huolimatta varsin kelpo discoalbumi.

Charge Plates and Credit Cards on teemallisesti ehkä jopa hieman aikaansa edellä ennustellen sitä 80-luvun kulutusjuhlaa jossa kukaan ei ollut köyhä ja kipeä kun pankit tarjosivat luottoa luoton päälle. Kotimainen teemavastine biisille voisi olla vaikkapa Irwin Goodmanin Tosi on. Toki suhtautuminen kulutusjuhlaan on hieman humoristinen kun lopussa päänhenkilö yrittää vielä saada pankilta uutta lainaa väärän henkilöllisyyden turvin.

Soundillisesti ei olla kaukana Chicistä mikä ei tietenkään takapirut huomioon ottaen ole ihme. Rodgers soittaa tyypilliset maukkaat discokitarointinsa eikä Edwardsin rytmikästä bassottelua voi moittia. Ehkä kuitenkin olla hieman enemmän siellä rokimman discon puolella. Minua hieman pyöreästi englantia ääntävä Sheila ei haittaa sillä onhan hänen aksenttinsa ohuempi kuin vaikkapa Baccaralla. Tässä tapauksessa artistin ääntämys tuo kokonaisuuteen persoonallisuutta ja tunnistettavuutta. 

Charge Plates and Credit Cards keinuu hyvin ja särmikäs kitarointi olisi voinut saada jopa vielä enemmänkin tilaa. Ehkä kertosäettä kierrätetään jopa liikaakin sillä säksättävä taustamelodia alkaa varsinkin näin toistokuuntelussa käymään hivenen rasittavaksi. Kyllä tässä silti voiton puolelle jäädään sillähän onhan kyseessä albumin yksin muistettavimmista kappaleista heti niiden parhaimpien biisien (Spacer ja Don't Go) jälkeen. Samalla biisi muistuttaa minua siitä miksi minun korttini on vain debit ilman credittiä.

Arvosana: 6,0/10

Maggie MacNeal - Amsterdam

Artisti: Maggie MacNeal
Kappale: Amsterdam (1980)
Albumi: The Singles
Mieleenjäävin lause: "Amsterdam, de stad waar alles kan."

Mukava korkata uusi kieli blogin historiassa hollannin kielen muodossa. Jos kappaleen laulukieli on jokin muu kuin englanti, suomi tai ruotsi niin silloin on todennäköisesti kyse euroviisukappaleesta ja se pätee tähänkin.

Maggie MacNeal tuli parhaiten tunnetuksi Mouth & MacNeal duon toisena puoliskona, jotka tulivat Euroviisuissa kolmanneksi vuonna 1974 kappaleelaan I See a Star. Duon suurimmat hitit olivat Hello A ja How Do You Do. Hajoamisen jälkeen Maggie MacNeal (oikealta nimeltään Sjoukje van't Spijker) siirtyi soolouralle mutta onnistui hankkimaan pientä menestystä lähinnä kotimaassaan. MacNeal pääsi toistamiseen edustamaan kotimaataan viisuissa vuonna 1980 Alankomaiden pääkaupunkia Amsterdamia ylistävällä samannimisellä kappaleella.

Ainakaan meillä suomalaisilla ei ole varaa pilkata Amsterdamin saamaa viidettä sijaa, sillä samana vuonna päätimme jostakin syystä osallistua Vesa-Matti Loirin Huilumiehellä jumbosijan arvoisesti. Itse ainakin kuuntelen Huilumiehen vain jos haluan rypeä Suomen mustimmassa viisumenneisyydessä. Amsterdamin sentään kuuntelen ihan kuulemisen ilosta. Oikeastaan pidän siitä enemmän kuin tuon vuoden voittajasta eli Johnny Loganin viisuklassikosta What's Another Yearista.
Ajalle tyypillisesti menestyneet viisubiisit saivat käännösiskelmäversion ja niin kävi myös Amsterdamille. Meillä sen levytti samannimisenä mm. Katri Helena ja Armi Aavikko. Kotimaisesta sanoituksesta vastasi Juha Vainio.

Ottaen huomioon että Mouth & MacNeal tuli tunnetuksi iloluontoisista ja jopa humoristisista kappaleistaan vaikuttaisi siltä, että soolourallaan Maggie MacNeal pyrki olemaan enemmän vakavastiotettavampi artisti. Ehkei hänen soolotuotantonsa ollut sentään aivan niin iskelmällistä kuin Amsterdam, mutta Euroviisuilla onkin usein tapana muokata artistin tyyliä kilpailulle sopivaksi arveltuun suuntaan. Rakenteellisesti kappale on kasattu oikein. Lyhyt ja tunnelmallinen alkuintro johtaa ilman suurempaa rakentelua mahtipontiseen kertosäkeeseen, jonka jälkeen jatketaan hiljaa-kovaa-hiljaa rytmityksellä nostatusta lopussa unohtamatta. Kappale ei edes käytä hyväkseen täyttä kolmen minuutin viisumittaa vaan tyytyy kahteen ja puoleen minuuttiin. Olisi mielenkiintoista kuulla kappale neljään minuuttiin kasvatettuna sillä nyt draaman kaaren rakentaminen tuntuu jäävän hieman kesken.   

Mietin mielessäni olisiko meillä ollut ikinä pokkaa lähettää viisuihin Helsinkiä ylistävää kappaletta? Tuskin ainakaan niin matkailumainosmaisilla sanoituksilla kuin Amsterdamissa on. Toisaalta Amsterdamillahan on maine sympaattisena kaupunkina joten sen hyödyntäminen lienee luonnollista. Maggie MacNeal selviytyy tulkinnallisesti hyvin varsinkin kertosäkeessä. Mutta väliosissa olisi ehkä ollut käyttöä aavistuksen laajemmin soivalle äänelle. Kun nykypäivänä kuulee hieman liikaa amerikkalaisella tyylillä tulkittua mahtipontista laulua on tämäntyylinen tulkinta mukavaa vaihtelua. Kaikkea ei tuutata täysillä tai venytellen vaan muistetaan kunnioittaa dynamiikkaa. Minulle Amsterdam on näitä sympaattisia ja mieluisia viisujen pieniä helmiä. 

Arvosana: 7,0/10

James Brown - Regrets

Artisti: James Brown
Kappale: Regrets (1980)
Albumi: The Best of
Mieleenjäävin lause: "I have regrets, regrets."

Tämänkertainen blogilohkaisu on osoitus siitä että suhteellisen paljon hittejä tahkonneiden artistien halpiskokoelmat voivat silti sisältää täytebiisejä jotka eivät olleet kaksisia hittejä tai edes fanien suosikkeja. Halpakokoelmat tunnisti siitä että ne sisälsivät ehkä vain kymmenen biisiä tai sitten osa oli liveversioita tai uudelleenlevytyksiä. Jos joku levy tuntui uudena liian halvalta piti takakannen pikkutekstit lukea tarkasti ja etsiä mainintoja mahdollisista ei alkuperäislevytyksistä. Muutaman kerran haksahdin ennen kuin opin kantapään kautta. Ostin The Supremesin kokoelman jossa kaikki klassikot oli uudelleenlevytetty 90-luvulla kokoonpanolla jossa oli yksi alkuperäisjäsen. Taustat olivat halvan kuuloiset eivätkä laulusuorituksetkaan olleet missään nimessä alkuperäisten tasolla.

Vuonna 1980 singlenä julkaistua Regretsiä ei voi hyvällä tahdollakaan pitää James Brownin uran suurimpana hittinä. Sija 63 kotimaansa R&B listalla ei ole kummoinen meriitti soulin kummisedälle. Mutta tuohon aikaan Brownin suuruuden päivät olivat takana ja epäonnistuneet discosinglet vieneet uran alamäkeen. Epätoivosta kertoo se että Regretsin kanssa samalta People albumilta löytyvä That's Sweet Music jossa yritettiin ylistää kaikkia popmusiikin genrejä kantrista uuteen aaltoon. Miksipä ei siis discojytkeen lisäksi yritettäisi slovarillakin.

Olen hyvin tehtyjen balladien ystävä mutta en voi lukea Regretsin kuuluvan siihen joukkoon. Katuva mies purkamassa tuntojaan ei ole huono lähtökohta ja parhaansa Brown tekeekin vaikkakin kesken kappaleen tulevat yskäisyt ihmetyttävät. Tarkoittaako se että kappale on otettu sisään yhdellä otolla tuli mitä tuli vai yritetäänkö sillä kuvastaa epätoivoa ja äänen pettämistä? Sydänverensä vuodattaminen tulkinnassa ei ole väärin mutta yskiminen harvoin toimii laulussa missään yhteydessä. James Brown ei pääse loistamaan näin siloitellun musiikin yhteydessä. Barry White voisi olla kotonaan tämän sovituksen kanssa muttei funkmestari itse.

Ehkä ongelmia aiheuttaa myös se että kappale oli alunperin tarkoitettu Marie Osmondille. Totta kai tulkinnalla ja sovituksella saadaan tarvittaessa näppylähanskatkin sopimaan prinsessan käteen mutta tällä kertaa kohdistukset eivät osu. Ehkä tässä vaiheessa Brown oli menettänyt osan mojostaan ja kova kiertue-elämä vaatinut veronsa äänestäkin. Mies joka oli kuin nitroglyseriiniä 60-luvulla ja vielä 70-luvun alussakin tuntuu tässä kohden kostuttaneen ruutinsa. Parasta antia on kantrityylinen hillitty kitarointi joka kulkee taustalla ja varsinkin alkuintrossa mukavasti. On vain todettava että tässä kohden keisarilla ei enää ollut vaatteita.

Arvosana: 4,0/10

Johnny Logan - What's Another Year

Artisti: Johnny Logan
Kappale: What's Another Year (1980)
Albumi: Coronation Street
Mieleenjäävin lause: "What's another year for someone who's lost everything that he owns?"

Irlannin Johnny Logan ei suotta ole saanut lempinimeä Mr Eurovision. Hän on voittanut viisut kaksi kertaa (What's Another Year 1980, Hold Me Now 1987) ja lisäksi ollut säveltämässä yhtä voittajasävelmää ja vielä kaupan päälle yhtä toiseksi tullutta. Kirsikkana kakun päällä on sekin fakta että Hold Me Now oli Loganin oma sävellys. Loganin kahdesta viisuvoittobiisistä Hold Me Now on itselleni mieluisampi vaikka en muistakaan katsoinko vuoden 1987 viisuja. Vuoden 1980 viisujen aikana minulla on luultavasti ollut jo nukkuma-aika.

What's Another Year kuuluu suureen ryhmään väärinymmärrettyjä kappaleita. Toki tämä on siinä mielessä väärin sanottu että kaikilla on oikeus omaan tulkintaan joka ei omalta kannalta ole väärä. Mutta Shay Healy joka sävelsi ja sanoitti kappaleen kirjoitti sen inspiroiduttuaan oman isänsä puolison menehtymisen jälkeisestä toipumiskamppailusta. Itsekin pidin kappaletta kaipuuta tirisevänä balladina mutta kun miettii sanoittajan tarkoitusta niin kokonaisuushan paranee. Laulu saa kaksi ulottuvuutta ja sen voi kuunnella kumman tulkinnan kanssa haluaa. Lopun saksofonisoolokin saa uuden merkityksen kun sen ajattelee kuvastavan pahimman suruajan taittumista.

Vuosi 1980 on minusta musiikillisesti mielenkiintoinen sillä sen ajan kappaleet olivat usein sekoituksia 70-luvun ja 80-luvun tulevista musiikkitrendeistä. What's Another Year ei ole tästä poikkeus. Ajoittain siinä kuulee sovituksellisisti jo 80-luvun tuulia mutta sen jalat ovat vielä tukevasti 70-luvun puolella. Saksofoni on ollut minulle hyvin ristiriitainen soitin sillä se löytyy muutamista lempikappaleistani vaikka yleensä inhoan varsinkin ns. kutusaksofonisoundia. Ehkä juuri saksofoni on se tekijä mikä itselleni laskee What's Another Yearin pisteitä.

Vaikka tiedänkin ettei kyseessä ole oikeasti balladi niin silti kaipaisin parempaa loppunostatusta. Jos kyseessä ei olisi Euroviisu en sitä vaatisi mutta nyt odotuksiini ei vastata. Loganin ääni on kaunis ja hän pääsee mukavan korkealle mutta olen saanut hänestä vaikutelman hieman yksiäänisenä tulkitsijana. Minulle What's Another Year ei ole niitä kappaleita jotka otan kuunteluun kun minulle iskee mielihalu kuunnella mieluisimpia viisuklassikoita. Vuoden 1980 osallistujista esimerkiksi Maggie MacNealin Amsterdam on enemmän mieleeni. Kyllä What's Another Year on silti levyhyllyssäni paikkansa ansainnut ja kukapa tietää jos ajan myötä lämpenisin sille enemmänkin.

Arvosana: 5,0/10

Heart - Rock and Roll (Live)

Artisti: Heart
Kappale: Rock and Roll  (1980)
Albumi: Greatest Hits/Live
Mieleenjäävin lause: "Been a long lonely, lonely, lonely, lonely, lonely time."

Greatest Hits/Live oli rapakon toisella puolella julkaistu tupla-albumi joka koostui Heartin suurimmista hiteistä ja livevedoista. Siinä pelossa että Euroopassa kalliimpi tupla-albumi jäisi myymättä kutistettiin levy yhdelle kiekolle, muttei ilman poisjätettyjä kappaleita. Vaikka cd-versiolle olisi myöhemmin voitu mahduttaa poisjätetty materiaali näin ei meillä kuitenkaan tehty vaan itseltänikin löytyvä cd-versio on biiseiltään identtinen vinyyliversion kanssa. Kaikesta huolimatta varsin kelpo levy varsinkaan jos ei Heartia ennestään löydy levyhyllystä eikä ole pelkästään 80-luvun stadionrock Heartin ystävä.

Rock and Roll on alunperin Led Zeppelinin klassikko vuodelta 1972 jota on myöhemmin coveroitu runsaasti. Kappale sopii hyvin Heartin käsitteltäväksi ja on aina piristävää kuulla vokalistin sukupuolen vaihtuvan alkuperäiseen verrattuna. En usein ole vanhempien (ennen 90-lukua tehtyjen) liveäänitysten ystävä mutta minulla ei ole pahaa sanottavaa tästä vuonna 1980 Seattlen Coliseumissa purkitetusta rykäisystä. En ole pätevä sanomaan onko lopputulosta korjailtu jälkiäänityksillä mutta tärkeintä on että live kuulostaa autenttiselta eikä yleisöä ole vaimennettu vain alussa ja lopussa kuultavaksi.

Ann Wilson on elementissään rokkikanaillessaan (ehkei ole sittenkään sopiva sukupuolenvaihdos rokkikukkoilusta) ja muukin bändi on ollut hyvässä vedossa. Michael DeRosierin rumputyöskentely toimii koko vedon selkärankana ja Rock and Roll kuulostaa juuri siltä mitä nimikin antaa ymmärtää. Voi jopa sanoa että tämä livetallennus ansaitsee olemassaolonsa ilman mitään kytkösiä mihinkään muihin versioihin. Enkä toki yhdeltä historian parhaimmailta rockbändiltä vähempää odottanutkaan. Jos jostakin haluaa nurista niin alkuperäisestä ei tehdä mitään suuria irtiottoja mutta toisaalta miksi keksiä aina pyörää uudestaan?

Arvosana: 6,0/10

Abba - Andante, Andante

Artisti: Abba
Kappale: Andante, Andante (1980)
Albumi: Super Trouper
Mieleenjäävin lause: "I'm your music and I'm your song, play me time and time again and make me strong."

2013 alkaa tämän blogin osalta mukavissa merkeissä, sillä kyllähän minä lempibändini musiikista mielelläni kirjoitan. Andante, Andante on rivibiisi ehkä eniten vääryydellä aliarvostamaltani Abban albumilta eli vuoden 1980 Super Trouperilta. Super Trouperin jälkeen tullut Visitors on kaikkien aikojen suosikkialbumini ja pitkään pidin Super Trouperia vain hyvänä harjoitustyönä sitä varten. Abban kaksi viimeistä albumia olivat selvästi aikuisempia niin teemojen kuin soundienkin osalta mutta kyseessä oli tasainen kehitys eikä äkkinäinen suunnanmuutos. Lempibändinsä tai artistinsa tuntee hyvin siitä että vaikka saattaakin pystyä sanomaan heiltä lempibiisinsä tai albuminsa niin huonoutta on sitäkin vaikeampi tunnistaa. Tänä päivänä voisin sanoa että suosikkibiisini Abbalta on The Day Before You Came mutta en pystyisi sanomaan mikä on vähiten hyvä. On vain ne suurimmat suosikit ja loput kelpo viisut.

Yksi syy Abban suosion laajuuteen oli se että he olivat hyvin puhtoisia olematta silti teennäisiä. Harvaa vanhempaa edes 70-luvulla tuskin hirvitti nähdä lapsensa seinällä Abban julistetta ja musiikkikaan tuskin kuulosti kenestäkään kapinalliselta varsinkaan punkin tulemisen jälkeen. Andante, Andante on hyvä esimerkki siitä että hyvinkin intiimi aihe voidaan esittää sopivasti tulkiten kauniisti. Kyllähän kahden ihmisen välisistä lemmenleikeistä on tehty monenmoista musiikkia mutta siinä missä esimerkiksi Army of Loversin Heterosexuality ei jätä aihetta arvailun varaan niin itse en varmaankaan Andante, Andanten ensi kertaa kuullessani teini-ikäisenä osannut päätellä mistä siinä kerrotaan. Mutta kuvitelkaapa (anteeksi mielikuvasta jo etukäteen, toivottavasti saatte sen pyyhittyä pois) tämä kappale vaikkapa Aarne Tenkasen tulkisemana niin mistään hienovaraisuudesta ei olisi enää tietoakaan.  

Abballa oli vahvuutenana kaksi hyvää naisvokalistia jotka saivat johtovuoron sen mukaan miten Benny ja Björn katsoivat paremmin osaavan kunkin laulun laulaa. Minulla ei ole syytä kritisoida heidän valintojaan, sen on osoittanut jo menestyskin. Tässäkin tapauksessa Frida on se oikea ja parempi vaihtoehto vaikka varmasti Agnethakin olisi saanut tästä ihan ok tulkinnan irti. Fridan lämpimän sävykäs ja naisellinen ulosanti sopii näihin helliin sanoihin paremmin kuin Agnethan joka taas loistaa surumielisemmissä lauluissa. 

Mainitsin jo alussa kyseessä olevan albuminsa rivibiisin mutta tämän ei tarkoita huonoa. Kyseessä ei vain ole mikään Winner Takes It Allin kaltainen mestariteos. Tulkintaa olen jo kehunutkin, samoin kaunista kuvailevaa tekstiä mutta myös hillityn mahtipontinen taustakuoro ansaitsee kehut. Ja onpa loppuun saatu aiheeseen sopivasti loppukliimaksikin. Ai niin, andante on italiaa ja sitä käytetään kuvaamaan musiikissa kohtalaisen hidasta tempoa 


Arvosana: 6,0/10

Abba - Fernando (Spanish)

Artisti: Abba

Kappale: Fernando (Spanish Version) (1980)

Albumi: Oro: Grandes Éxitos

Mieleenjäävin lause: "Puedes escuchar Fernando?"

Kielet joita en hallitse luovat ainakin itselleni hienoisen kynnyksen musiikissa. Toiset kielet toki kuulostavat soinnukkaimmilta kuin toiset ja ainakin länsi-eurooppalaiset valtakielet menevät sujuvasti vaikkei ymmärtäisikään kuin sanan sieltä ja toisen täältä. Olen usein miettinyt että olisi mielenkiintoista kuulla suomea ulkomaalaisen korvin. Youtubesta löytyy varsin paljon kommentteja ja suurimmassa osassa kieltämme sanotaan kauniiksi mutta tuskimpa se joka ei kielestämme pidä pyrkisi sitä edes kuulemaan.

Kun espanjankieliset versiot Chiquititasta ja I Have a Dreamista saivat hyvän vastaanoton eritoten Meksikossa ja Argentiinassa julkaisi Abba vuonna 1980 kokonaisen albumillisen (Gracias Por La Música) espanjankielisiä versioita hiteistään. Benny ja Björn eivät osallistuneet projektiin erityisen aktiivisesti Agnethan ja Fridan laulaessa uudet vokaaliosuudet vanhojen taustanauhojen päälle. Monet albumin versioista kuulostavat kuitenkin hieman erilaiselta taustojenkin osalta, sillä Abban luottoäänitysmies Michael B. Tretow teki pieniä oman makunsa mukaisia muutoksia suurimpaan osaan levyn kappaleista. Fernando oli suuri hitti jopa Abban mittapuulla ja varmasti ilmeinen valinta levylle jolle pyrittiin muutenkin valitsemaan kaikki Abban latinalaisimmilta kuulostaneet hitit.

Olin pitkään 90-luvulla sitä mieltä että Fernando oli Abban huonoin biisi. En muista tähän olleen erityistä syytä, ehkä kappaleen kaiho mennesseen ei puhutellut tässä hetkessä elävää teiniä. Tänä päivänä en alkaisi nimeämään inhokkikappaleta Abbalta, sillä se olisi kuin yrittäisi miettiä mikä lempiruoistani olisi vähiten makoisa. Espanjakielinen versio poikkeaa ensikuulemalta taustansa osalta hyvin vähän alkuperäisestä (vai pitäisikö alkuperäiseksi laskea Fridan soolona ensin julkaistu Fernandon ruotsinkielinen versio) mutta jotakin erilaista siinä kuitenkin on. Toki ero voi johtua eri cd-mastereiden eroistakin, mutta mielestäni tämä espanjankielinen versio on äänikuvaltaan kuulaampi mutta samalla hennompi. Ratkaisu on mielestäni huonompi sillä varsinkin kertosäkeen potku heikkenee.

En hallitse espanjan kieltä joten en ole pätevä kommentoimaan sanoitusta joita ovat tosin jotkut arvostelleet heikoiksi käännöksiksi. Espanjaksikin Frida ja Agnetha kuulostavat tunnistetavilta joskin hitusen jähmeiltä eikä käännös ole hävittänyt kovin paljoa alkuperäisen taiasta. Tästä huolimatta ainakin itselleni nämä espanjankieliset versiot ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vain hauskoja kuriositeetteja. Tämä ei ole paras versiosi, Fernando.

Arvosana: 6,0/10

OMD - Enola Gay

Artisti: OMD

Kappale: Enola Gay (1980)

Albumi: The Best of Techno and Classics

Mieleenjäävin lause: "It shouldn't ever end this way."

Tämän arvostelun johdanto voisi olla vaikkapa erilaisten hassujen kokoelmien nimien tai sisältöjen pohtimista mutta ehkä käytän sitä aihetta toisella kertaa. Nimittäin päivän kappale Enola Gay ja sen esittäjä Orchestral Manoeuvres in the Dark (tai OMD lyhennemuodossa) tarjoavat tarpeeksi materiaalia johdannolle. Suurin osa historiansa tuntevista tietänee että Enola Gay oli ensimmäisen atomipommin Hiroshimaan vuonna 1945 pudottaneen pommikoneen nimi. Enola Gay sisältää runsaasti viittauksia tähän historialliseen tapahtumaan ja lisäksi kannanoton ydinaseita vastaan 80-luvun alun syntetisaattoripopin keinoin.

Pidän vanhojen tietokonepelien musiikista melodisuuden vuoksi. Simppelit äänipiirit pakottivat yksinkertaistamaan ja käyttämään riisuttuja mutta tarttuvia melodioita. Enola Gay tuo mieleen semiprimitiivisillä syntetisaattorisoundeillaan 80-luvun lopun ja 90-luvun alun pelimusiikin. Kappaleen mieleenpainuvin kohta ei olekaan laulettu kertosäe vaan näppärä syntetisaattorimelodia joka starttaa kappaleen. En ole koskaan ollut näiden kasarisyntsabändien mieslaulajien laulutyylin ihailija. Kuivakka lakonisuus ja leikattu tunneskaala ilmaisussa eivät iske minuun. Ei Andy McCluskey silti kappaletta onnistu tuhoamaan vaan hän hiljenee synamaton tieltä riittävän usein.

On hankala antaa kokonaisarvosanaa Enola Gayn kaltaiselle kappaleelle jossa toisaalta on loistava melodia ja sympaattiset synasoundit mutta josta puuttuu se jokin mikä tekee keskivertoa paremmista kappaleista hyviä tai peräti loistavia. Ehkä vika on minussa itsessäni sillä pitkään 80-luku oli minulle se musiikillinen äpärävuosikymmen loistavan 70-luvun ja nuoruusvuosien 90-luvun välissä ja vasta viime vuosina olen alkanut löytää ne kasarihelmet joista saatan pitää. Mutta edelleenkään Miami Vicen ja juppien vuosikymmen ei ole se minun musiikillinen vuosikymmeneni. Siitä huolimatta Enola Gay:ssa on riittävästi charmia ja varsinkin ensimmäiset 30 sekuntia tuovat hymyn huulille. 

Arvosana: 6,0/10

Teena Marie - I Need Your Lovin'

Artisti: Teena Marie
Kappale: I Need Your Lovin' (1980)
Albumi: Pure Disco
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "I need your lovin', and that's the bottom line."

Klassista r&b discoa lauantai-illan huumaan, mikäpä siinä.   Teena Marie sai oppinsa funk-legenda Rick Jamesilta vaikka sitä ei välttämättä tämän päivän kappaleesta voikaan helposti kuulla. Ensimmäisen levyn jälkeen Teena Marie on itse säveltänyt ja sanoittunut lähes koko tuotantonsa. Teena Marien ääntä voisi luulla tummempi-ihoisen laulajan ääneksi. Teenan veressä onkin cocktail italialaista, portugalilaista, irlantilaista ja amerikan intiaanin perintöä Teenan ura on jatkunut tähän päivään asti hyvin tasaisena ilman suurempia nousu ja laskukausia mikä on hyvä saavutus suhdanneherkässä R&B -genressä.

I Need Your Lovin' on äänimaailmaltaan varsin samanalainen kuin samana vuonna ilmestynyt Michael Jacksonin Off The Wall -albumi. Off The Wallin ollessa klassikkoalbumi tätä vertausta voidaan pitää myöteisenä. Kappale on kultaisen discoaikakauden viimeisiä henkäyksiä ennen kuin 80-luku toi lopullisesti elektronisemmat tuulet tullessaan tanssimusiikkiin. Läsnä on hienoinen surumielisyys joka tuntui hiipivän näihin 80-luvun alun discokappaleisiin kuin itsestään.

I Need Your Lovin' on hyvin toimiva discobiisi, siinä ei ole yhtään varsinaista heikkoa osa-aluetta. Valitettavasti myös ehkä se aivan paras kuuntelukertoja kasvattava koukku jää puuttumaan. Kappaleessa on kuitenkin tarpeeksi tanssijalkaa kutittelevia elementtejä, se groovaa juuri sopivaan tahtiin. Se ei ole soidessaan illan kohokohta muttei myöskään tanssilattian tyhjentäjä. Jos minulta kysyttäisiin tanssisinko tätä vai en niin vastaus olisi kyllä ja siksi I Need Your Lovin' on hieman keskivertoa parempi kappale lajissaan. 

Arvosana: 6,5/10

Electric Light Orchestra - Don't Walk Away

Artisti: Electric Light Orchestra
Kappale: Don't Walk Away
Albumi: Xanadu OST (1980)
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Don''t walk away, all you gotta do is stay." 

Xanadu elokuvana osui tietynlaiseen murroskauteen. 80-luku teki jo tuloaan mutta 70-luvun vaikutus ei tietenkään ollut vielä kadonnut. Itse elokuva on ns. "guilty pleasure" -elokuva jonka juoni on sekamelska joka vie musiikki- ja tanssinumerosta toiseen. Olivia Newton-John hyvänä rullaluistelevana hengettärenä on jäänyt varmasti myös monen mieleen.

Itse soundtrack oli puoliksi Olivia Newton-Johnia ja puoliksi Electric Light Orchestraa eli ELO:a. Tälle päivälle arvottu Don't Walk Away kuului ELO:n puoliskolle ja se on vielä ehtaa 70-luvun soundia. Ei Discovery albumin disco-ELO:a vaan ehkä enemmän aiempien albumien rocktyyliä. Kappale on hidas ja mahtipontinen ja kertoo rakkaudesta joka on karkaamassa käsien ulottuvilta.

Don't Walk Away sisältää kaikki hyvän ELO -biisin perusainekset, mutta itse kokonaisuus on jäänyt hieman laihaksi. Jeff Lynnen vokaalit ja taustalaulu ovat kappaleen parasta antia, mutta esimerkiksi jousiosasto jää hieman liian taka-alalle. Paras koukkukin jää puuttumaan, mutta keskinkertainenkin ELO -biisi on silti ihan kuunneltavaa tavaraa. Tältä soundtrackiltakin löytyisi monta mehukkaampaa lohkaisua mutta ehkä sattuma antaa meidän palata niihin myöhemmin.

Arvosana: 5,0/10

Heart - Sweet Darlin' (live)

Artisti: Heart

Kappale: Sweet Darlin' (live)

Albumi: Greatest Hits Live (1980)

Mieleenjäävin lause kappaleesta: "High on the wind I was feeling my sweet darlin' cry."

Heart on yksi naisrockin historian kulmakivistä ja sisarukset Ann ja Nancy Wilson sen tunnetuimpia sisaruspareja. Kuten pitkäikäisten rockbändien kohdalla yleensäkin, ura voidaan jokaa moniin eri kausiin ja bändin miehistönvaihdoksista saisi oman bloginsa, mutta emme mene siihen nyt.

Liveversiot  ovat minulle yleensä hieman vaikeita. Lukuunottamatta joitakin historian parhaita live-esityksiä, tallenteen kautta on vaikea saada sitä samaa läsnäolon tuntua mitä konsertissa on. Mutta Sweet Darlin' on kappale joka toimii livetallenteenakin. Muitakin Heartin livebiisejä kuulleena voin sanoa sen olevan bändin ansiota. Vahva läsnäolo ja heittäytyminen kuuluvat läpi niin c-kasetilta, vinyyliltä, cd-levyltä kuin ämppäreistäkin silloin kun se on aitoa.

Sweet Darlin itsessään on rockslovari joka kuulostaa hyvin paljon oman aikansa tuotteelta. Mutta toisaalta vain pienellä sovituksen muutoksella tämä voisi olla yksi Heartin kasaripömpöösirockkauden hiteistä. Biisi on toteutuksellaan sopivan riisuttu mikä toimii myös hyvin tässä liveversiossa. Piano hallitsee alun äänimaailmaa antaen kuitenkin tilaa Ann Wilsonin äänelle ja hiljalleen kappale kasvaa suuremmaksi muiden soitinten tullessa mukaan. Koko aikana kuitenkin vain laulaja saa hieman tilaa revitellä, muiden elementtien pysyessä hillittyinä. Tämä on monessa muussakin kappaleessa hyväksi havaittu tehokeino jossa suuri kuulostaa vieläkin suuremmalta kun kaikki muu ympärillä on pientä.

Sweet Darlin ei ole maailmoja mullistava kappale, mutta se on sympaattinen ja  ehkä jopa liveversiona omaa pientä lisäarvoaan ansaitseva. 

Arvosana: 6,0/10