Bee Bees - Edge of the Universe

Artisti: Bee Gees
Kappale: Edge of the Universe (1975)
Albumi: Main Course
Mieleenjäävin lause: "Just my dog and I in the edge of the universe."

Pidän Bee Geesin vuoden 1975 Main Course albumia sympaattisena kokonaisuutena jos en kuitenkaan mestariteoksena. Toki siltä löytyy muutama Bee Gees klassikko, kuten vaikkapa Nights on Broadway ja Jive Talkin'. Albumin rivibiisit ovat myös varsin tasokkaita eikä sillä omaan makuuni ole yhtään ohittamisen aiheuttavaa kappaletta. Albumi on soundillisesti yhtenäinen ja sisältää myös muutaman mukavan yllätyksen kuten hieman rajumman biisin All This Making Love.

Edge of the Universe päätyi kahdesti Bee Gees singleille. Ensin Nights on Broadwayn B-puolena ja lisäksi liveversiona Here at Last Bee Gees live -albumilta irrotettuna singlenä. Bee Geesin tuotanto oli 60- ja 70-luvuilla sen verran tasokasta, että ne ei niin suurimmat hitit ovat kuuntelemisen arvoisia minkä Edge of the Universe todistaa. Se ei ole sitä disco Bee Geesiä, jota Main Course albumilla jo hieman ajettiin sisään vaan perinteisempää poprokkia 70-luvun puolivälin tyyliin. Äänensä puolesta suosikkini veljeksistä on aina ollut Barry, mutta Robin joka saa vetovastuun tällä biisillä tekee myös hyvää työtä biisin ollessa hänelle sopiva.

On biisejä joiden sanoituksesta ei ota täysin selvää ja joskus se on häiritsevää ja joskus ei. En rehellisesti sanoen osaa tarkalleen haarukoida mistä Edge of the Universe kertoo. Kappaleessa mainittu Shenandora on minulle tuntematon, mutta se on ilmeisesti henkitasolla matkustamisen pyhä henki. Joten kappale ei kertone kirjaimellisesti universumin laidalla olemisesta vaan mielen matkasta sinne. Ehkäpä kyseessä on sydämensä särkeneen miehen henkinen pakomatka oman mielen sopukoihin. Ainakin kappaleen hieman melenkolinen tunnelma antaa olettaa jotakin tällaista vaikka se toivonkipinäkin on leivottu sisään.

Lähes viisi ja puoliminuuttinen mitta haastaa kuulijan miettimään oliko kaikki tarpeellista, mutta sanoisin että kyseessä on melkein pituutensa arvoinen kappale. Toistoa ei ole liikaa ja mielenkiintoisia vaihdoksia ja sovituksellisia ratkaisuja on riittävästi pitämään kuulijan mielenkiintoa yllä. Tällainen fiilistelybiisi on harvoin sieltä tarttuvimmasta päästä, mutta on kertosäkeeseen saatu sen verran jylhyyttä ettei se aivan heti unohdu. Robin on ollut oikea valinta veljeksistä tällaisen laulamiseen sillä Barry on parempi kun mennään siellä tunneskaalan ääripäissä. Edge of the Universe ei ole aivan se paras mielireissubiisi, mutta se on silti matka joka Bee Geesin ystävän kannattaa tehdä aina silloin tällöin. Ehkäpä Shanandoran salat joskus aukeavat meille muillekin kuolevaisille. 

Arvosana: 6,5/10

Abba - I've Been Waiting For You

Artisti: Abba
Kappale: I've Been Waiting For You (1975)
Albumi: Abba
Mieleenjäävin lause: "Na na na na.."

Abban kolmas albumi joka oli nimetty bändin nimen mukaan loksautti melkein albumikokonaisuudellisesti kohdalleen sen mitä monet tuntevat heidän soundinaan. Debyyttialbumi Ring Ring oli tasainen kokonaisuus ja omalla tavallaan sympaattinen muttei sisältänyt mitään klassikkotavaraa. Waterloon yhtye kasasi nopeasti viisuvoiton myötä ja se sisälsi vielä tyylillistä hakemista joka välillä osui maaliin ja toisinaan ei niinkään.

Kolmannella albumilla hienosäätö osui melkein jo kohdilleen. Mamma Mia ja SOS ovat ehtoja Abba-klassikoita eikä levyltä löytynyt enää niin monta tyylinhakubiisiä. Neljäs levy Arrival räjäytti sitten albumikokonaisuudellisesti potin ensi kertaa mutta se on tarina siihen kohti kun random play sallii jotakin siltä albumilta poimia.

Kuohuva rakkausballadi I've Been Waiting For You oli So Long singlen B-puoli lukuunottamatta Australiaa ja Uutta Seelantia joissa se sai kunnian olla singlen A-puoli. Uusi Seelanti piti kappaleesta jopa singlelistan top 10 sijan veroisesti. Ei hassummin kappaleelta joka itselleni edustaa Abba -albumin tasokasta rivibiisiä. On todettava että koska Abba on lempiyhtyeeni enkä voi sanoa inhoavani yhtään heidän julkaisemaansa biisiä voinen olla hieman fanipoikapuolueellinen. Teitä on varoitettu.

I've Been Waiting For You olisi tyylillisesti voinut olla myös edeltävällä Waterloo albumilla mutta Arrivalilla se ei tällaisena versioina enää olisi toiminut. Kappale edustaa sitä ensimmäisen aallon Abba-soundia jossa vielä selkeämmin kuuluivat 60-luvun vaikutteet ja tietynlainen aito viattomuus. Arrivalille mennessä soundi oli hioutunut ja ottanut askeleen eteenpäin. Mutta koska kaikki musiikki on omansa aikansa tuotetta se ei ole tekijä jonka lasken tätä biisiä vastaan.

I've Been Waiting For You on Agnethavetoinen mitä lauluosuuksiin tulee ja kuten yleensä valinta on osunut oikein. Vaikka Frida onkin suosikkini Abban upeasta laulajaduosta tämä viaton kaipaus on juuri Agnethan ominta aluetta. Pidän kantrihtavasta taustamelodioita soittavasta kitarasta joka on miksattu juuri oikealle voimakkuudelle tullen ja häipyen.  Suosikkini on kuitenkin lopun Na Na Na -säe. Abban biisit ovat hyvin kuunteluakestäviä sillä niistä löytää paljon pieniä taustalle miksattuja asioita joka ovat osa heidän musiikkinsa charmia.

Jos kappaleessa kerrotaan vastarakastumisen ylitsevuotavan kuplivasta ilosta niin se kuuluu tehdä juuri niin kuin Abba sen tekee I've Been Waiting For Youssa. Aiemmin rakkaudessa siipensä polttanut feenixlintu nousee uudestaan siivilleen eikä pelkää lentää huumassa kohti aurinkoa kuin Ikaros ikään. Tässä kohden kaikki on täydellistä ja ne ajat joita ei vietetä yhdessä vietetään siitä mielitietystä haaveillen.

Se mikä tämän lemmentunnustuksen erottaa Abbaklassikoista on sen poptaikapölyn määrä jota sen päälle ei ole sirottunut erityisen paljon. Kaikenkattavan laadukkaasti tehty kappale nojaa kuitenkin vielä tietynlaiseen viattomaan charmiin eikä se tartu kuulijaansa kiinni kuin purkka tukkaan. Samalla tavalla kuin vastarakastunutkin on sokaistunut rakkautensa kohteesta I've Been Waiting For Youkin voi sokaista kunhan sitä kuuntelee säästeliäästi.     

Arvosana: 6,5/10

Kansas - Song for America

Artisti: Kansas
Kappale: Song for America (1975)
Albumi: The Best of Kansas
Mieleenjäävin lause: "No man rules this land; no human hand has soiled this paradise."

Progressiivinen rock jota myös progeksi kutsutaan ei tavoittanut minua ennen kuin löysin Mike Oldfieldin. Toki tiesin jotakin ko. genren olemassaolosta ja osasin muutaman nimen mainita mutten paljoa sen enempää. En ole edelleenkään mikään progen asiantuntija, mutta kuten monista muistakin genreistä jotka eivät ole musiikkimakuni valtavirrassa olen silti veistellyt sieltä ne lastut jotka itseäni miellyttävät eniten.

Oldfieldin progressiivisista albumeista pidän Tubular Bellsistä ja Amarokista. Hollantilaisen Earth and Firen progekaudelta löytyy biisejä joista pidän. Amerikkalainen Kansas miellyttää minua sekä 70- että 80-lukujen tuotantonsa osilta vaikka yhtyeen linja muuttuikin myöhemmin myötäilemään aikansa radiorokkia. Yleissivistyksen vuoksi tarkoituksenani on jossakin vaiheessa tutustua kotimaisiin 70-luvun progesuuruuksiin kuten Wigwamiin ja Tasavallan Presidenttiin mutta vasta siinä vaiheessa kun se tuntuu luonnolliselta ja kiinnostavalta.

Kansasin yli 10 minuuttinen proge-eepos Song for America on samannimisen albumin nimibiisi ja samalla bändin vähemmän kaupallista menestystä nauttineen alkukauden tunnetuin kappale. Itseltäni löytyy vinyylimitan rajoituksen vuoksi aikanaan kokoelmalle lyhennetty hieman yli yhdeksänminuuttinen versio jota ei ole cd-versiolle jaksettu alkuperäiseen mittaan palauttaa. Kerry Livgrenin säveltämä ja sanoittama Song for America kertoo Amerikan historian aloittaen ajalta ennen ihmisasutusta siirtyen kolonisaation julmuuksista nykyaikaan. Kolmen eri ajanjakson lisäksi voidaan vielä erotella teoksen aloittava moniminuuttinen instrumentaali-intro.

Kaltaiselleni kolmen minuutin timmejä pop-helmiä arvostavalle Song for America maistuu yllättävänkin hyvin. Liika tekninen kikkailu ja egopöhötys loistavat poissaolollaan ja välillä hieman synkistäkin sanoituksista huolimatta meno säilyy hyväntuulisena alusta loppuun. Voisi ehkä kritisoida sitä etteivät sanoitus ja sävellys kulje käsi kädessä mutta ehkä se olisi ollut liian popmusiikkimainen ratkaisu. Mahtipontisuutta löytyy mutta se ei mene överiksi ja toisaalta juuri viulujen ja koskettimien tuoma kepeys auttaa tasapainossa pysymisessä. Mitään erityisen mieleenjäävää ei kuitenkaan jää käteen; hyvää menoa ja maalailevuutta löytyy sen verran etten pituudesta huolimatta haro next nappia Song for American alkutahtien kajahtaessa.

Arvosana: 6,0/10

Sweet - Action

Artisti: Sweet
Kappale: Action (1975)
Albumi: Blockbuster! The Best of the Sweet
Mieleenjäävin lause: "Oh, I was suicidal 'cause you was my idol."

70-luvun glamrockista puhuttaessa valintani on Sweet. Slade hieman liian räkäistä, Gary Glitter ei herätä suurempaa mielenkiintoa, Alvin Stardustilla on hetkensä ja Bowie on ehtinyt tehdä niin monenlaista ettei häntä voi pelkästään glamrokkariksi lokeroida. Kotimaisista nyt puhumattakaan. Sweetin tuotannon helmet täyttävät mukavasti yhden kokoelman enkä usko että hankkisin heidän musiikkiaan lisää hyllyyn ellei Desolation Boulevard albumi satu osumaan sopuhintaan kohdalle. Yksittäisistä kappaleista kaipaan lähinnä mainiota Love is Like Oxygenia jota ei jostakin syystä kokoelmalta löydy vaikka kyseessä onkin Sweetin viimeiseksi jäänyt hitti.

Action on koko Sweetin jäsenistön yhteistä käsialaa ja hyvä menestys eritoten Manner-Euroopan listoilla antoi odottaa hyvää yhtyeen itsenäistymiselle ja kovemman rokin linjalle. Mutta nopeasti muuttuvat trendit ja kuluttava rockelämä söivät bändin kipinän 70-luvun loppuun mennessä. Actionin aikaan Sweet oli vielä hyvässä iskussa eikä biisiä vaivaa myöskään aiemman tuotannon ajoittainen liika sokerointi tai kikkailu. Jokainen bändin jäsen saa tilaisuuden loistaa oman instrumenttinsa kanssa mutta onneksi mitään irrallisia tilutteluja tämä timmi rockrypistys ei sisällä.

Action on kuin tehty käytettäväksi erilaisissa nostatus-, fiilistely- ja hypetystarkoituksissa. Toisaalta se ei mielestäni ole Sweetin hiteistä se kaikkein tarttuvin. Se ei kovinkaan usein ala soimaan päässäni mutta olen itsekin tehnyt youtubeen koostevideon jossa se on musiikkina. Käyttötarkoitus ja tulkinta menevät jälleen aika paljon alkuperäisen merkityksen ohi sillä Actionissa bändi purki turhautumistaan levy-yhtiön sanelupolitiikkaan ja erimielisyyksiin musiikillisen linjan suhteen. Minkäs teet kun biisi on sen verran menevä ja tulkinta aina jokaisen omassa päässä. Terve uho ja hyvä meininki ovat rokin peruspilarit ja Sweet nojasi niihin häpeilemättömästi ja taiten tälläkin kertaa

Arvosana: 7,0/10

Steve Harley & Cockney Rebel - Make Me Smile

Artisti: Steve Harley & Cockney Rebel
Kappale: Make Me Smile (Come Up and See Me) (1975)
Albumi: The Super Sounds of the 70's
Mieleenjäävin lause: "For only metal - what a bore!"

Toisen iskusävelmän vuodelta 1975 peräkkäin tässä blogissa tarjoaa Steve Harley & Cockney Rebel kappaleella Make Me Smile (Come Up and See Me). Siinä missä Dee Clarkin Ride a Wild Horse oli pikkuhitti, Make Me Smile ylsi singlenä miljoonamyyntiin. Kun kuuntelin biisin pari kertaa ennen kirjoittamista minusta tuntui että olin kuullut biisin jossakin ensi kertaa 90-luvulla. Mikä paljastui todeksi sillä Make Me Smile on soinut mm. monissa mainoksissa sekä esimerkiksi elokuvissa Full Monty ja Velvet Goldmine. Ikävä kyllä halpiskokoelmallani on jälleen kerran vain liveversio biisistä vaikkei asiasta boksin takakannessa tai cd:n lehtisessä mitään asiasta mainitakaan. Verrattuna albumiversioon minulta löytyvä liveversio on lyhyempi ja karumpi muttei silti ollenkaan hassumpi.

Jos biisin syntymisen takana on joku tarina, se lisää ainakin minulle biisin arvoa. Make Me Smilen innoittajana on ollut Cockney Rebel bändin hajoaminen ja päätyminen tosiassa lähinnä Steve Harleyn sooloprojektiksi. Make Me Smile onkin kevyttä kuittailua entisille bändikavereille. Epäsuoran kuittailun taidon taitajaksi Steve Harleyn totesinkin jo Mr. Soft -biisin arvostelussa. Hänen hauska tapansa ääntää ja painottaa sanoja toimii hyvin juuri tällaisessa piilomyrkytetyssä makupalassa.

Make Me Smile käyttää onnistuneesti taukoja sekä pa-pa-pa, la-la-la-o-lalala taustalua. Varsinkin tauot ovat popissa ja rockissa varsin vähän käytetty tehokeino. On hämäävää kuinka pelkällä pinnallisella kuuntelulla tuntuu kuin kyseessä olisi ilomielinen hyvänmielen biisi johtuen siitä että ne kitkerät ainekset on piilotettu makean kuorrutteen alle. Ei ole väärää tapaa tehdä katkeria vihailubiisejä, ratkaisevaa on vain onko kappale itsessään tehty hyvin vai huonosti. Make Me Smile voidaan mielestäni laskea onnistuneeksi, sillä itse ainakin purkaisin katkeruuttani mieluummin sitä kuunnellen kuin vaikkapa L7:n Shitlistin.

Arvosana: 7,0/10
Minulta löytyvä liveversio:


Albumiversio:

Dee Clark - Ride a Wild Horse

Artisti: Dee Clark
Kappale: Ride a Wild Horse (1975)
Albumi: Original Disco Classics of the 70's
Mieleenjäävin lause: "Giddy up girl, come on, come on ride me."

Amerikkalainen soul-laulaja Dee Clark nautti lyhyestä menestyskaudesta 50- ja 60-lukujen taitteessa mutta hän palasi yllättäen brittilistoille (16. sija) vuonna 1975 keinuvalla discobiisilla Ride a Wild Horse. Tämä oli yllättävää siksikin että hänen tyylinsä oli aiemmin purrut paremmin juuri hänen kotimaassaan toisella puolella Atlanttia. Vaikka mitään suurempaa uutta menestysputkea ei pikkuhitistä tullutkaan, on kappale jäänyt elämään minkä todistaa jo sekin että se on päätynyt yhdelle monista disco-kokoelmalevyistäni. Haluaisin hyllyyni 70-luvun discoa enemmänkin, mutta suurin osa kokoelmista tuntuu sisältävän ne samat suurimmat ja tunnetuimmat hitit. Tämän vuoksi juuri halpiskokoelmat ovat parhaita uuden löytämiseen. Niihin on yleensä vara laittaa vain pari täkyhittiä ja loput ovat pikkuhittejä julkaisijan katalogista. Kunhan vain muistaa varoa ettei päädy ostamaan uusiolevytyksiä tai liveversioita.

Villin hevosen kesyttämistä parinmuodostuksen vertauskuvana käyttävä Ride a Wild Horse keinuttaa hyvin tyypillisin 70-luvun puolivälin discotahdein. Mitä erityisen poikkeavaa kappaleessa ei ole sillä Dee Clark pehmoilee vokaaleissaan pätevästi muttei ikimuistoisesti. Kantava voima ei olekaan itse pääartisti vaan naistaustalaulajat, keitä he sitten lienevät olleetkin. Koetin etsiä tietoa asiasta mutten löytänyt. Joka tapauksessa naislaulajan villit nostatukset ovat se syy mikä nostaa tämän discoilun keskiverron yläpuolelle. Muutenkin meininki vain paranee biisin edetessä.

Ride a Wild Horse on juuri sellaista hyvää täytettä jota toivoo löytävänsä. Se ei ole biisi jonka ottaisin kuunteluun varta vasten tai alkaisi soimaan päässä. (Paitsi ehkä nyt kun olen kuunnellut sitä tätä kirjoittaessani repeatilla.) En sijoittaisi sitä millekään henkilökohtaiselle top-listalleni. Mutta juuri satunnaiskuuntelussa sen alkutahtien kuuleminen saa hyvälle tuulelle. Ride a Wild Horse ei ole korskein ori kesytettävksi mutta se antaa silti hyvät kyydit.

Arvosana: 6,0/10

Pilot - January

Artisti: Pilot
Kappale: January (1975)
Albumi: Millennium: 40 Hits 1975-1979
Mieleenjäävin lause: "Life gets me higher."

Skotlanti ei ole erityisen vahvasti edustettuna levyhyllyssäni. En saa suoralta kädeltä päähäni ainuttakaan kokonaista albumia skotlantaiselta artistilta tai bändiltä, mutta muistini voi toki pettää. Esim. Garbagea tuskin kukaan pitää puhtaana skottibändinä hehkeästä keulakuvastaan huolimatta. En voinut kuitenkaan olla käymättä läpi Wikipedian listaa ja jouduin toteamaan muistini pettäneen; Miten saatoin unohtaa Texasin ja Sharleen Spiterin ja jopa Maggie Reillya minulta löytyy albumillinen. 

Skottibändi Pilot sai pari hittiä vuodet 1973-1977 kestäneen uransa aikana joista January vietti ironisesti helmikuussa 1975 kolme viikkoa UK singlelistan ykkösenä. David Paton ja Billy Lyall olivat olleet alkuaikojen Bay City Rollersissa ja kaikki Pilotin jäsenet vaikuttivat Alan Parsons Projectissa enemmän tai vähemmän aikaa. Januaryssa ei lauleta kuukaudesta vaan tytöstä, vaikka toki kuukausiin liittyvillä viittauksilla sanoituksessa hieman leikitelläänkin. Kappale on huoletonta poprokkia jossa on kevyttä haikeutta ilman tummempia sävyjä.

Pidän Januaryn kitaroista sillä ne tuovat kaivattua särmää muuten hieman sokeriseen kokonaisuuteen. Taputusten käyttö on harvoin omissa korvissani hutikuti eikä niin käy nytkään. Taustalla soiva huilu on hyvä lisä Januaryn soundimaailmaan. January on "parempien aikojen" musiikkia eli sellaista mitä juuri ja juuri ei itse ole ehtinyt elää johon siksi suhtautuu ihailevan nostalgisesti. Mutta ilman varhaislapsuuden 70-lukunostalgiaakin kyseessä on silti kelpo poppia, ei aivan sitä terävintä; sillä päähän tämä ei jää soimaan, mutta ilokseen joka kerta kuuntelee.

Arvosana: 6,5/10

Sweet - Fox on the Run

Artisti: Sweet
Kappale: Fox on the Run (1975)
Albumi: Blockbuster! The Best of the Sweet
Mieleenjäävin lause: "F-foxy, fox on the run and hideaway."

Englannin glamrocksensaatio Sweet kärsi koko uransa ja sen jälkeenkin tuotetun  bändin maineesta. Päivän sattuman sanelema kappale Fox on the Run oli ensimmäinen suurempi yritys pyristeellä huonosta maineesta eroon, sillä se oli bändin ensimmäinen singlejulkaisu jonka he olivat itse säveltäneet ja sanoittaneet. Kappale oli julkaistu hieman erilaisena versiona jo vuonna 1974 Desolation Boulevard -albmilla, mutta hiotumpi singleversio sai julkaisun seuravana vuonna. Bändi saikin hyvän alun itsenäiselle taipaleelleen singlesäveltäjinä joskin sen jälkeen ura lähti hiljalleen laskusuuntaan kun villi elämäntyyli alkoi vaatia veronsa.

Fox on the Run alkaa metkalla syntetisaattorikuviolla ja syntetisaattoria onkin käytetty koko kappaleessa erittäin mukavasti. Syntsa onkin se mikä erottaa kappaleen eniten Sweetin aiemmista glamrockbiiseistä. Brian Connollyn laulu kuulostaa hyvältä kuten aina ja mitäpä olisi Sweet ilman Andy Scottin semivinksahtaneita välihuutoja. Fox on the Run on glamrockia minun makuuni; kappale säihkyy, kuplii ja sykkii juuri parhaaseen mahdolliseen tahtiin ja mukana on se tärkeä pieni annos vaaran tunnetta. Kappaleen todennäköisesti bändäreistä kertova sanoitus on myös astetta maanläheisempi kuin monien vastaavien biisien välillä hieman liian lennokkaat sanailut.

Fox on the Run on mielestäni yksi Sweetin parhaimpia tuotoksia. Kappale on kuuluu siihen hieman nolostutavaan ryhmään biisejä jotka olen kuullut ensin coverversiona tietämättä sen olevan coveri. Tässä tapauksessa kyseessä oli dancecoveri joltakin 90-luvun alkupuolen lukemattomista kokoelmista. (Techno & Dance tai vastaava) Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä löytää alkuperäisversio varsinkaan kun se on niinkin jytäävä kuin tämä.   

Arvosana: 7,5/10

Hot Chocolate - You Sexy Thing

Artisti: Hot Chocolate
Kappale: You Sexy Thing (1975)
Albumi: 20th Century Hits For A New Millennium 1975-1979
Mieleenjäävin lause: "I believe in miracles."

Brittiläinen Hot Cholate ei saanut suurimmalla hitillään aikaiseksi listaykköstä, mutta luulenpa että vuosien saatossa harmitus on haihtunut kun itse kappale on osoittautunut aikaa kestäväksi klassikoksi. Eikä Bohemian Rhapsodyn jälkeen kakkoseksi jääminen ole häpeä. Hot Chocolate ei ollut mikään yhden hitin ihme vaan he tuottivat ainakin yhden hitiksi luettavan kappaleen joka vuosi vuosien 1970 ja 1984 välisenä aikana. Näistä So You Win Again oli ainoa listaykkönen heidän kotimaansa singlelistalla.

Hittibiisin anatomia voi olla hyvinkin monenlainen, joskus takana voi oikea ajoitus ja kylmä laskelmointi ja toisinaan vilpitön tekemisen ilo ja työvoitto. You Sexy Thing on kappale jonka kuuleminen lähes väkisin kohottaa tunnelmaa ja parantaa fiilistä. Biisi joka kykynee tähän jää harvoin ilman huomiota ja hittistatusta. Kappaleen letkeänhilpeä tunnelma syntynee suurimmissa määrin laulajasäveltäjä Errol Brownin hillittömästä kappaleen tulkinnasta. Brown saa rakkauden hurman tai suoranaisen himon kuulostamaan pysäyttämättömältä voimalta joten ei ihme että kappale on päätynyt useiden elokuvien soundtrackeille ja mainoksiin.

You Sexy Thing on monen tyylin sekoitus eikä sitä voi sanoa pelkästään esimerkiksi discoksi, funkiksi tai miksikään muuksi yhden ainoan genren edustajaksi. Ehkä tästä on ollut etua kappaleen aikaa kestävän hittistatuksen muodostumisessa ettei se ole juuri tietyn genren stereotyyppisin edustaja. Voi olla että musiikkitietämykseni on rajoittunut mutta en osaa myöskään osoittaa mitään toista kappaletta josta voisin sanoa että se kuulostaisi aivan kuin You Sexy Thingilta. Mieleästäni on ansio jos kappaleen voi parhaiten kuvata vain sen omalla nimellä eikä vertaamalla sitä joihinkin muihin kappaleisiin. 

You Sexy Thing on klassikkobiisi joka ei minulle henkilökohtaisesti ole aivan terävimpään kärkeen kuuluva kappale mutta koskaan sen kuuleminen ei harmita eikä ohjaa kättä next napin suuntaan. Biisi joka sisältää niin paljon hyviä viboja riisuu väkisinkin aseista pop-musiikin ystävät ja ehkä jotkut muutkin. Tiivistettynä: oikein hyvä muttei loistava.

Arvosana: 7,5/10

Gloria Gaynor - How High the Moon

Artisti: Gloria Gaynor
Kappale: How High The Moon (1975)
Albumi: Universal Masters Collection
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Somewhere there's music, it's where you are ."

70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla discoversioiksi kääntyi lähes kaikentyylinen musiikki. Osoituksena siitä on tämänpäiväinen  kappale How High the Moon, joka on alunperin jazzstandardi vuodelta 1940. Ihmisten kyky sovittaa kappaleita aivan toisenlaiseksi ei ole vielä lakannut hämmästyttämästä allekirjoittanutta.

Kappaleen levyttänyt Gloria Gaynor on hieman suotta jäänyt pääosin tunnetuksi suurimman hittinsä eli kaikkien tunteman I Will Surviven kautta. Gloria on pitkällä levytysurallaan ehtinyt julkaista lähes 20 albumia ja lukemattomia kokoelmia ja varsinkin 70-luvun tuotannosta löytyisi paljon muutakin hyvää kuin se suurin hitti. Eikä tämänpäiväinen sattuman sanelema ole siitä huonoin esimerkki, joskaan ei aivan paraskaan.

Jos How High the Moon on alunperin ollut jazzia, niin tästä vuoden 1975 discoversiosta sitä on vaikea kuulla. Kappale on varsin tyypillinen discobiisi lukuunottamatta jossakin määrin persoonallista orkesterityöskentelyä. Viulusoundit sykkivät välillä kuin mehiläisparvi mikä antaa kappaleelle eloa. Myös Gloria on hyvässä iskussa tehden hyvin eläväisen ja heittäytyvän laulusuorituksen. 

Kuten jo aiemmin mainitsin, alkuperäänsä ja muutamaa pientä seikkaa lukuunottamatta How High the Moon on varsin ajalleen tyypillinen discobiisi. Tällainen hienoinen joukosta erottumattomuus tuomitsisi monet kappaleet keskinkertaisuuden harmaalle vyöhykkeelle, mutta tässä tapauksessa yksi tekijä pitää pään pinnan yläpuolella. How High the Moonissa on energiaa ja positiivista virettä joka tuntuu aidolta. Ehkä kyseessä ovat piirteet jotka ovat jääneet mukaan alkuperäisversiosta tai sitten kyse onnistuneesta sovituksesta. Kyllähän maailmaan tällaista hieman keskivertoa parempaa discoa aina mahtuu.

Arvosana: 6,0/10

Earth, Wind & Fire - Can't Hide Love

Artisti: Earth, Wind & Fire 
Kappale: Can't Hide Love (1975)
Albumi: The Dutch Collection
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "You can't hide, I betcha, hoo."

Sattuma tarjoaa meille tänään toisen kappaleellisen Earth, Wind & Firea tämän blogin historiassa. Edellisen ollessa 90-luvun alusta osuu tämä vuodelta 1975 oleva Can't Hide Love paremmin bändin kultakauteen. Vaikka kyseessä ei listamenestyksen valossa ollutkaan bändin aivan suurin hitti se oli kuitenkin jatkoa hyvien singlejulkaisujen ketjulle joka jatkui vielä pitkään.

Can't Hide Love on hieman rauhallisempaa osastoa bändin tuotannossa. Rytmikkyydestä ja groovesta ei kuitenkaan jäädä ilman, sillä ne ovat verissä kun kyseessä on EW&F. Kappale on rakkauslaulu kuten jo nimestäkin voi päätellä ja pelin henki on tunteiden kohteen taivuttelu uskomaan että pitäisi antaa jo tunteiden viedä eikä enää empiä. Kun näillä teemoilla mennään niin bändi myös kuulostaa siltä. Tunnetasot ovat siis korkealla ja varsinkin laulusuorituksissa mennään korkealta mutta tunteikkaan hempeästi. Falsettia käytetään juuri sopivasti yhdistettynä hunajamarinoituun normilaulantaan.

Mitä itse soitantoon tulee niin niin EW&F jättää harvoin valittamisen varaa. Bändi tikittää kuin kello ja kaikki on sovitettu kohdilleen. On vaikea päättää bändin osa suoriutuu kappaleesta parhaiten. Laulu ja rytmiosasto saavat kuitenkin suurimmat positiiviset nyökyttelyt aikaan. Torviakin käytetään juuri oikein. Kaikki on niin siististi ja tarkasti tehty että pieniä yllätyksiä jää jopa kaipaamaan. Rutiinisuorituksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan tiettyjen kirjoittamattomien sääntöjen tarkasta noudattamisesta.

Can't Hide Love on erinomaista hempeilymusiikkia, sillä imelyysaste ei nouse missään kohdin liian korkeaksi. Kappale ei ole ole aivan terävin EW&F klassikko, pienoinen helmi omassa lajityypissään silti.

Arvosana: 6,0/10  

George Baker Selection - Una Paloma Blanca

Artisti: George Baker Selection
Kappale: Una Paloma Blanca (1975)
Albumi: Millennium 40 Hits 1975-1979
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Una paloma blanca, I'm just a bird in the sky."

Löysähkön tulkinnan mukaan voimme katsoa tämänpäiväisen sattuman saneleman kappaleen jatkavan viikon epävirallista artistien murroskausibiisit -teemaa. Olihan Una Paloma Blanca hollantilaisen George Baker Selectionin toinen iso hitti ja 1975 edellisestä suurhitistä (Little Green Bag) oli kulunut jo yli viisi vuotta.

Perimätiedon (äitini) mukaan Una Paloma Blancan ollessa hitti Suomessa sitä oli tapana laulella ilkikurisesti "Uunolla palo mankka..". Kuten suurimmasta osasta sen ajan hiteistä tästäkin tehtiin suomiversio, mutta niiden käsittelyn jätän eräälle toiselle kotimaiselle blogille. 

Paloma Blanca on hyvin iloluontoinen kappale ensimmäisistä keinuvista tahdeista lähtien. Sen kuuleminen voi pilata vain pahimman ärripurrin päivän, mutta muille se on tuulahdus ajalta jolloin osattiin tehdä oikeasti iloista musiikkia. Mies- ja naislaulajan vuorottelu sekä heidän tapansa laulaa ja artikuloida sopii kappaleeseen oikein hyvin. Myös linnunlaulun mieleen mieleen tuova huiluttelu on kuin tehty tähän biisiin. Paloma blanca tarkoittaakin valkeaa kyyhkystä.

Kokonaisuutena Paloma Blanca on aseistariisuvan hilpeä ja harmiton kappale josta ei voi olla pitämättä. Ilman parempaa tietoa se kuulostaa kappaleelta joka olisi kuin stereotyyppimalli yhden hitin ihme -bändin hittibiisistä, mutta totuushan on toinen; George Baker Selectionilla oli kaksi hittiä!

Arvosana: 6,5/10

Jim Gilstrap - Swing Your Daddy

Artisti: Jim Gilstrap
Kappale: Swing Your Daddy

Albumi: 20th Century Hits For a New Millennium: 40 Hits 1975-1979 (1975)

Mieleenjäävin lause kappaleesta: "You got his love Jones out of control."

Satunnaiset poiminnat kokoelmilta ovat random play kuuntelun suola. Usein kokoelmat jäävät herkästi pölyttymään levyhyllyyn tai niistä kuuntelee vain niitä muutamaa biisiä joidenka vuoksi ne on ostanut. Sitten kun tulee kuuluviin jotakin mistä ei ensi tahdeista osaa sanoa mistä on kyse, korvat herkistyvät kuuntelemaan ja edessä on joko posiitivinen yllätys tai pettymys. 

Jim Gilstrap on tehnyt uran varsin menestyneenä sessiomusiikkona, mutta Swing Your Daddy on hänen soolotuotantonsa suurin hittibiisi. Swing You Daddy on varsin hyväntuulista  pop-soulia. Gilstrap laulaa kevyesti ja hyvin 60-lukumaisesti mistäpäs muusta kuin rakkaudesta. Tunteiden vuoristoradan huipulla on helppo kuulostaa huolettomalta. Taustan letkeä taputussoundi luo menevää tunnelmaa. Koko kappale keinuu samaa poljentoa alun urkuintroa lukuunottamatta ja ehkä jotakin vaihtelua olisi kaivattu.

Letkeälle ja hyväntuuliselle soulille on aina sijansa, mutta tämäkin on tehty paremmin monen monta kertaa. Toki paljon huonomminkin. Kun haluaa jotakin kevyttä, hyväntuulista ja huoletonta, ei Swing Your Daddy ole ollenkaan huonompi valinta.

Arvosana: 5,5/10