Näköjään näiden vuosikatsausten tekeminen tulee joka vuosi entistä vaikeammaksi. Aloin miettimään pari viikkoa sitten mitä musiikkia tänä vuonna on julkaistu ja parin itsestäänselvyyden jälkeen tuntui kuin mieleeni ei olisi jäänyt mitään. Onneksi minulla oli pari viikkoa aikaa kaivaa linkkilistojani ja tutkailinpa myös taaksepäin seuraamiani musiikkisivustoja ja -listoja. Silti täytyy sanoa että vuoden 2017 musiikkitarjonnat helmet eivät luultavasti täysin auenneet minulla tänä vuonna. Toivottavasti edes vuoden tai parin viiveellä.
Aloitetaan helpoimmasta kategoriasta eli vuoden albumi. Englantilainen rockduo Royal Blood palautti uskoni nykyrokkiin debyyttialbumillaan vuonna 2014, mikä sai kuitenkin miettimään voisiko pelkkään bassoon ja rumpuihin soundinsa perustava yhtye jatkaa samalla linjalla enää toisen albumin verran. Epäilyni tehtiin tyhjiksi kakkosalbumi How Did We Get So Darkin myötä, jossa yhtye ei ehkä tehnyt suurta hyppyä eteenpäin, mutta säilytti sen mikä oli hyvää ja kehitti sitä askeleen eteenpäin. Levyä kantava teema on laulaja-basisti Mike Kerrin albumien välillä kariutunut parisuhde, jonka syytä lyyriikoiden puolesta voi hakea molemmista osapuolista. Erona debyyttialbumiin taustalaulua ja harmonioita on lisätty ja Kerr on selvästi kehittynyt laulajana. Erityisen hyviä raitoja on kourallinen eikä selvää filleriä ole kymmeneen biisin timmiin kokonaisuuteen eksynyt. Enää en epäile vaan uskon että Royal Blood voi jatkaa vielä pitkään valitsemallaan linjalla.
Vuoden albumi 2017: Royal Blood - How Did We Get So Dark?
Kun joku vanha suosikki tekee pitkästä aikaa paluun niin yhtä usein sitä joutuu pettymään kuin olemaan iloinen onnistuneesta paluusta. Kun englantilainen purkkadancenelikko Steps ilmoitti palaavansa uuden albumin myötä tänä vuonna olin varovaisen toiveikas. Edellinen paluuyritys 2011 kariutui keskinäisiin ristiriitoihin ja Stepsin kaltainen yhtye on hyvin riippuvainen siitä kuinka hyvää materiaalia ja tuottajaa he saavat taaksensa. Tears on a Dancefloor ei ollut mikään erityisen mieltänostattava kokonaisuus mutta albumilta löytyi sentään pari kunnon singleä kuten Scared of the Dark ja BAO cover Story of a Heart. Albumi tai sen singlet eivät menestyneet erityisen hyvin kaupallisesti, mutta yhtyeen konsertit ovat olleet enimmäkseen loppuunmyytyjä heidän kotimaassaan kun heidän albuperäiset faninsa ovat kasvaneet nostalgiannälkäiseen ikään.
Vuoden comebackin ollessa Stepsin paluu saankin niputettua myös vuoden parhaan biisin sillä pohdittuani Royal Bloodin Lights Outin ja Stepsin Scared of the Darkin välillä päädyin jälkimmäiseen. Kun mietin mikä biisiä palasin aina kuuntelemaan kerta toisen jälkeen eniten tänä on helppo valita voittaja. Kuten eräs musiikkisivusto hyvin ilmaisi Scared of the Dark on yksi epätrendikkäimmistä popsingleistä vuonna 2017. Steps ei lähtenyt etsimään ajan henkeä tai uusia soundeja vaan he palasivat sillä samalla mikä toi heille tukun menestystä vuosituhannen vaihteessa. Minun kannaltani tämä on vain plussaa sillä Scared of the Darkista on tullut uusi käyttöesine voimaannuttavien biisien työkalupakkiini. Ainakaan en vielä pääse sanomaan että tällaista poppia ei enää tehdä sillä ainakin vuonna 2017 olisin ollut siinä väärässä.
Vuoden comeback ja paras biisi: Steps - Scared of the Dark
Kahden edellisen valopilkun jälkeen olin vaipua toivottomuuteen miettiessäni mitä musiikkia olisin pitänyt hyvänä vuoden 2017 tarjonnasta. Harmillisesti eräskin ensimmäisenä mieleentullut ehdokas oli julkaistu vuoden 2016 joulukuussa. (Litku Klemetin mainio retroilu Juna Kainuuseen.)
Ajattelin jo että jääköön sitten vuosikatsaus lyhyeksi jos ei mikään muu musiikki onnistunut tänä vuonna uimaan musiikillisiin pelastusliiveihini, mutta onneksi pieni parin tunnin musiikillinen taustalouhinta tuotti pari jos ei nyt kultakimpaletta niin ainakin muutaman hipun.
Muistin että joulukuussa kävellessäni töihin olin kuullut radiosta biisin artistilta, johon olin ensin törmännyt Pyhimyksen mukana feattaamassa ihan kivassa Kynnet Kynnet -kappaleessa. Olin laittanut Vestan seurattavien artistien listalle sillä hänessä on jotakin tuoreutta ja potentiaalia, joka ei ehkä vielä 2017 itselleni täysin realisoitunut. Kyseessä on siis selvä tulevaisuuden toivo. Varsinkin single Ota varovasti kuulosti jo lupaavalta.
Vuoden tulevaisuuden lupaus 2017: Vesta
Onneksi muusikotkin palaavat aina välillä rikospaikalle kuten Ville Leinonen teki tänä vuonna julkaistessaan eräänlaista jatkoa vuoden 2007 Hei! -albumilleen. Tuo albumi koostui 80-luvun discoiskelmäcovereista ja artisti selvästi kunnioitti ajanjaksoa jolloin Raul Reimanin kaltaiset työmyyrät tekivät liukuhihnalta käännösbiisejä kansalle joka niitä silloin vielä kuunteli. Jo nimestä voi päätellä että Hei taas -albumilla idea on ollut täysin sama ja coveritkin on valittu onneksi samasta laarista. Lapsuuteni soundtrack on saanut uusretrot versioinnit ja vaikkei jokainen biisi osu aivan täysillä maalinsa niin hyvälle mielellehän tätä albumia kuunnellessa tulee. Myönnän olevani kohderyhmää ikäni puolesta, jolle tällainen nostalgisointi maistuu, mutta ehkäpä tätä kautta joku uusikin korva saadaan höristymään.
Vuoden coveralbumi ja retroteko: Ville Leinonen - Hei taas
Sen lisäksi että olen täyttänyt tänä vuonna 40-vuotta niin iästäni tullee ensi vuonna muistuttamaan se asia että tällä vuosituhannella syntyneet voivat olla jo täysi-ikäisiä. Mutta musiikillisesti tämä ei minua haittaa jos se mitä uudelta sukupolvelta on tulossa on edes hiukan sen kaltaista mitä nuori sisarusrocktrio The Warning on esittänyt. Kun puhutaan yhtyeestä jonka jäsenet ovat syntyneet vuosina 2000, 2002 ja 2004 niin kokemuksen syvä rintaääni ei puhu mutta nuoruuden into sitäkin enemmän. Tämä Meksikon Monterreysta ponnistava sisarustrio innosti minua jo pari vuotta sitten vastaantulleilla coverivideoillaan mutta tänä vuonna julkaistulla XXI Century Bloodilla yhtye pääsi sanomaan sanottavansa omin sanoin itse tehdyllä musiikilla. Taitoa löytyy jo nyt paljon ja toivottavasti mikään ei pääse latistamaan tämän yhtyeen henkeä tulevaisuudessa.
Paras 2000-luvulla syntyneistä koostuva yhtye vuonna 2017: The Warning
lauantai 30. joulukuuta 2017
lauantai 9. joulukuuta 2017
Parhaat biisit elämäni ajalta Top 10
Sen kunniaksi että täytin joulukuussa 40 vuotta päätin koota Top 100 listan elämäni aikana julkaistuista parhaista biiseistä. Sääntönä on siis se että kappale on julkaistu aikaisintaan syntymäviikollani. (Ensimmäinen täysi viikko joulukuulta 1977) Lisäksi samalta artistilta tai bändiltä listalle pääsi korkeintaan kaksi biisiä (jotta tulisi variaatiota) eikä sama sävelmä voi olla kuin yhtenä versiona.
Jos muu osa listasta voisi elää runsaastikin jos kokoaisin uuden vaikka vaikka vuoden päästä niin Top 10 on sellaista osastoa ettei se muuttuisi läheskään samaa tahtia. Toki kappaleet voisivat vaihdella paikkoja mutta ydin ei muuttuisi.
10. BAO – Story of a Heart
Puolet Top 10:ni kappaleista on Benny Anderssonin ja Björn Ulvaueksen käsialaa joten luonnollisesti myös aloitetaan sellaisella. Alunperin ruotsinkielisenä versiona nimellä Sommaren du fick julkaistu kappale antaa jonkinlaista ideaa siitä millaista musiikkia Abba saattaisi tällä vuosituhannella tehdä. Kun kuuntelee miten kappale on rakennettu mielikuvaa on mahdotonta paeta. Tämä ei tietenkään haittaa, sillä juuri B&B sävellysjäljellähän minut on musiikillisesti helpointa vietellä.
9. Sheila & B. Devotion – Spacer
Avaruusdiscon kuningasbiisi jota Alcazar samplasi Crying at the Discotequessa. 60-luvulla yé-yé poppari teini-idolina aloittanut ranskatar Sheila halusi kolmikymppisenä uralleen uutta suuntaa ja 70-luvun lopussa disco oli luonnollinen valinta. Heitettyään tarpeeksi rahaa Nile Rodgersin suuntaan saatiin levylle tuottaja ja vaikka ranskattaren englanninkielentaito oli puutteellinen se ei haitannut nimenomaan tässä biisissä. I'm a spacer, starchaser!
8. Gemini – Just Like That
Just Like That on jonkinlainen graalin malja abbafanien keskuudessa. Kappaleesta on olemassa katkelmia ja demoversioita Abban levyttämänä mutta ensimmäinen täyden version levytti ruotsalaisen sisarusduo Gemini jotka nimestään huolimatta eivät ole kaksosia. Karin Glenmark tekee hienoa työtä tässä haastavassa kappaleessa jossa on jälleen kerran kasattu musiikillinen draamankaari kohdalleen.
7. Josefin Nilsson – We Won't Be Going Anywhere
Kaksikko Andersson-Ulvaeus tuotti hienon Shapes albumin Josefin Nilssonille 90-luvun alussa. Hittimielessä soundi ei ehkä ollut ajankohtaisinta mutta siitä huolimatta levy on yksi suosikeistani. Olen myös aina ihmetellyt miten B&B saivat Nilssonista niin paljon enemmän irti kuin kukaan muu. Nilssonin sooloura tai Ainbusk Singers yhtye eivät säväyttäneet ollenkaan samalla tavalla. Tämän kappaleen tilanne olisi itselleni painajainen. Elämäni jakava ihminen ei enää haluakaan elää samoja unelmia kanssani ja miettii sängyssä vieressäni miten kertoisi siitä. Kappale on muutenkin hieno, mutta juuri tämän tilanteen esilletuonti on se mikä nostaa tämän monen muun yläpuolelle.
6. Helena Johansson – Faith
Helena Johanssonin nimi ei varmastikaan soita kelloja suurimmalle osalle eikä se ole ihmekään. Hän on julkaissut muutaman digitaalisen singlen ja kunnostautunut pääosin tuottajana ja säveltäjänä. Mutta hänen Faith kappaleensa on minulle yksi voimallisimmista tsemppausbiiseistä minkä voimalla olen päässyt monien elämäni haasteiden ohi.
5. Celine Dion – All By Myself
Se. pahuksen. loppunostatus. romahduttaa. minut. yhä. 20. vuoden jälkeenkin.
4. Dido – Life for Rent
Monet suosikkibiiseistäni ovat sellaisia joidenka koen hellästi arvostelevan minua. Hieman kuin äiti joka rakastaa lastaan ja uskoo tarkoittavansa parasta silloinkin kun arvostelee lastaan. Näiden biisien ykkönen itselleni on Didon Life for Rent. Tiedän, etten ole kovin aktiivinen siinä tavassa miten elän elämääni. En ota riskejä enkä lähde jahtaamaan unelmiani koska minulla ei niitä oikeastaan edes ole. On hienoa että jossakin kappaleessa tämä puoli minusta tulee ymmärtävästi kritisoiduksi.
3. Gemini – Another You, Another Me
Toisin kuin monet abbafanit en haaveile sitä että tämä olisi päätynyt Agnethan ja Fridan laulettavaksi. Heidän versionsa olisi varmasti ollut hieno mutta minulle tämä on omanlaistaan täydellisyyttä jota ei pysty haastamaan. H&Claire teki hiilikopion tästä vuosituhannen alussa ja vaikka kopio olikin imartelevan hyvä se ei pääse samalla tasolle alkuperäisen kanssa. Jotakin siitä miten paljon pidän tästä voinee päätellä siitä, että lukioikäisenä yritin kehitellä tälle suomenkieliset sanat nimellä "Minulle sinut, sinulle minut". Minusta ei tullut oman elämäni Raul Reimania.
2. Hooverphonic – Eden
Belgialaisen Hooverphonicin Eden on koskettavin ja henkilökohtaisin biisi minkä tiedän. Kuulin kappaleen ensi kertaa Sarah Brightmanin coverina josta pidin kovasti. Onneksi olin tarpeeksi utelias kuunnellakseni alkuperäisen joka nousee siivilleen liversiona jousiorkesterin kanssa. Kyseessä on musiikkia, joka tekee minut onnellisella tavalla surumieliseksi. Mikään muu kappale ei aiheuta samanlaista tunteiden remiksausta kuin Eden.
1. ABBA – The Day Before You Came
Ironista että kappale jota yhtyeen musiikkin ensi kertaa tutustuessani pidin yhtyeen heikompana päätyi vuosien varrella suosikikseni. Mutta juuri aika on se asian avain, sillä The Day Before You Came kertoo juuri aikuisuuden arjesta päivää ennen kuin se jokin mikä muuttaa elämän saapuu. Täytyi siis aikuistua ennen kuin pystyin täysin arvostamaan tätä mestariteosta. Kappale on oikealla tavalla riisuttu olematta silti yksinkertainen. Agnethan ääni saa täyden tilan ja Fridan taustalaulu kummittelee taustalla kauniin eteerisesti. Kohtaanko ikinä parempaa biisiä kuin tämä? Ehkä, mutta se ei tällä hetkellä tunnu realistiselta.
Jos muu osa listasta voisi elää runsaastikin jos kokoaisin uuden vaikka vaikka vuoden päästä niin Top 10 on sellaista osastoa ettei se muuttuisi läheskään samaa tahtia. Toki kappaleet voisivat vaihdella paikkoja mutta ydin ei muuttuisi.
10. BAO – Story of a Heart
Puolet Top 10:ni kappaleista on Benny Anderssonin ja Björn Ulvaueksen käsialaa joten luonnollisesti myös aloitetaan sellaisella. Alunperin ruotsinkielisenä versiona nimellä Sommaren du fick julkaistu kappale antaa jonkinlaista ideaa siitä millaista musiikkia Abba saattaisi tällä vuosituhannella tehdä. Kun kuuntelee miten kappale on rakennettu mielikuvaa on mahdotonta paeta. Tämä ei tietenkään haittaa, sillä juuri B&B sävellysjäljellähän minut on musiikillisesti helpointa vietellä.
9. Sheila & B. Devotion – Spacer
Avaruusdiscon kuningasbiisi jota Alcazar samplasi Crying at the Discotequessa. 60-luvulla yé-yé poppari teini-idolina aloittanut ranskatar Sheila halusi kolmikymppisenä uralleen uutta suuntaa ja 70-luvun lopussa disco oli luonnollinen valinta. Heitettyään tarpeeksi rahaa Nile Rodgersin suuntaan saatiin levylle tuottaja ja vaikka ranskattaren englanninkielentaito oli puutteellinen se ei haitannut nimenomaan tässä biisissä. I'm a spacer, starchaser!
8. Gemini – Just Like That
Just Like That on jonkinlainen graalin malja abbafanien keskuudessa. Kappaleesta on olemassa katkelmia ja demoversioita Abban levyttämänä mutta ensimmäinen täyden version levytti ruotsalaisen sisarusduo Gemini jotka nimestään huolimatta eivät ole kaksosia. Karin Glenmark tekee hienoa työtä tässä haastavassa kappaleessa jossa on jälleen kerran kasattu musiikillinen draamankaari kohdalleen.
7. Josefin Nilsson – We Won't Be Going Anywhere
Kaksikko Andersson-Ulvaeus tuotti hienon Shapes albumin Josefin Nilssonille 90-luvun alussa. Hittimielessä soundi ei ehkä ollut ajankohtaisinta mutta siitä huolimatta levy on yksi suosikeistani. Olen myös aina ihmetellyt miten B&B saivat Nilssonista niin paljon enemmän irti kuin kukaan muu. Nilssonin sooloura tai Ainbusk Singers yhtye eivät säväyttäneet ollenkaan samalla tavalla. Tämän kappaleen tilanne olisi itselleni painajainen. Elämäni jakava ihminen ei enää haluakaan elää samoja unelmia kanssani ja miettii sängyssä vieressäni miten kertoisi siitä. Kappale on muutenkin hieno, mutta juuri tämän tilanteen esilletuonti on se mikä nostaa tämän monen muun yläpuolelle.
6. Helena Johansson – Faith
Helena Johanssonin nimi ei varmastikaan soita kelloja suurimmalle osalle eikä se ole ihmekään. Hän on julkaissut muutaman digitaalisen singlen ja kunnostautunut pääosin tuottajana ja säveltäjänä. Mutta hänen Faith kappaleensa on minulle yksi voimallisimmista tsemppausbiiseistä minkä voimalla olen päässyt monien elämäni haasteiden ohi.
5. Celine Dion – All By Myself
Se. pahuksen. loppunostatus. romahduttaa. minut. yhä. 20. vuoden jälkeenkin.
4. Dido – Life for Rent
Monet suosikkibiiseistäni ovat sellaisia joidenka koen hellästi arvostelevan minua. Hieman kuin äiti joka rakastaa lastaan ja uskoo tarkoittavansa parasta silloinkin kun arvostelee lastaan. Näiden biisien ykkönen itselleni on Didon Life for Rent. Tiedän, etten ole kovin aktiivinen siinä tavassa miten elän elämääni. En ota riskejä enkä lähde jahtaamaan unelmiani koska minulla ei niitä oikeastaan edes ole. On hienoa että jossakin kappaleessa tämä puoli minusta tulee ymmärtävästi kritisoiduksi.
3. Gemini – Another You, Another Me
Toisin kuin monet abbafanit en haaveile sitä että tämä olisi päätynyt Agnethan ja Fridan laulettavaksi. Heidän versionsa olisi varmasti ollut hieno mutta minulle tämä on omanlaistaan täydellisyyttä jota ei pysty haastamaan. H&Claire teki hiilikopion tästä vuosituhannen alussa ja vaikka kopio olikin imartelevan hyvä se ei pääse samalla tasolle alkuperäisen kanssa. Jotakin siitä miten paljon pidän tästä voinee päätellä siitä, että lukioikäisenä yritin kehitellä tälle suomenkieliset sanat nimellä "Minulle sinut, sinulle minut". Minusta ei tullut oman elämäni Raul Reimania.
2. Hooverphonic – Eden
Belgialaisen Hooverphonicin Eden on koskettavin ja henkilökohtaisin biisi minkä tiedän. Kuulin kappaleen ensi kertaa Sarah Brightmanin coverina josta pidin kovasti. Onneksi olin tarpeeksi utelias kuunnellakseni alkuperäisen joka nousee siivilleen liversiona jousiorkesterin kanssa. Kyseessä on musiikkia, joka tekee minut onnellisella tavalla surumieliseksi. Mikään muu kappale ei aiheuta samanlaista tunteiden remiksausta kuin Eden.
1. ABBA – The Day Before You Came
Ironista että kappale jota yhtyeen musiikkin ensi kertaa tutustuessani pidin yhtyeen heikompana päätyi vuosien varrella suosikikseni. Mutta juuri aika on se asian avain, sillä The Day Before You Came kertoo juuri aikuisuuden arjesta päivää ennen kuin se jokin mikä muuttaa elämän saapuu. Täytyi siis aikuistua ennen kuin pystyin täysin arvostamaan tätä mestariteosta. Kappale on oikealla tavalla riisuttu olematta silti yksinkertainen. Agnethan ääni saa täyden tilan ja Fridan taustalaulu kummittelee taustalla kauniin eteerisesti. Kohtaanko ikinä parempaa biisiä kuin tämä? Ehkä, mutta se ei tällä hetkellä tunnu realistiselta.
lauantai 25. marraskuuta 2017
Mike Oldfield - Sailor's Hornpipe
Kappale: Sailor's Hornpipe (1973)
Albumi: Platinum Collection
Mieleenjäävin lause: "Instrumentaali"
Vaikka annankin random playn päättää kulloisenkin arvosteltavan kappaleen olen pari kertaa hypännyt muutaman intron ja outron yli sillä niistä ei oikeasti saisi mitään rakentavaa varsinkin jos ne ovat vain muutaman sekunnin mittaisia. Mike Oldfield levytti traditionaalisen Sailor's Hornpipe kappaleen Tubular Bells albumin päättäväksi osioksi ja vaikka sillä on mittaa vain puolitoista minuuttia katson, että se on kuitenkin laskettavissa omaksi itsenäiseksi kappaleekseen. Tubular Bells on merkittävä albumi ja Sailor's Hornpipe kuului säännöllisesti Oldfieldin livesetteihin ainakin 80-luvun alkuun saakka. Pidän varsinkin vuoden 1981 Montreux festivaalin livevedosta. Koko Oldfieldin keikka tuolta on kokonaisuutena hieno eritoten todella kuuman yleisön ansiosta.
Sailor's Hornpipe on alunperin kansansävelmä ja vanhimmat nuotitukset siitä löytyvät 1700-luvun lopulta. Melodia ja siihen liittyvä tanssi yhdistettiin merimiehiin sillä se vaati vain pienen tilan ja sopi siis laivalla keinuttavaksi. Laivoille oli tuolloni tapana palkata yksi musikantti viihdyttämään miehistöä pitkillä ja muutoin yksitoikkoisilla matkoilla. Sailor's Hornpipea tanssittiin matkimalla laivatyössä käytettäviä liikkeitä kuten purjeiden reivaamista jne. Myöhemmin laivoihin ei enää palkattu piipareita soittelemaan ja tanssi katosi muodista väliaikaisesti mutta melodia jäi elämään.
Sailor's Hornpipe niin melodiana kuin tanssinakin pysyi 1900-luvulla elossa eritoten elokuvien ja piirrettyjen käyttäessä sitä varsin usein etenkin koomisena efektinä. Mike Oldfield soitti kappaletta jo ennen soolouraansa toimiessaan Whole World yhtyeen basistina. Jos basson ja kitaran lisäksi alkaisin ikinä opettelemaan mandoliinin soittoa koettaisin varmasti alkaa tapailemaan Sailor's Hornpipea. Jatkuvasti nopeutuva versio ainakin kävisi hyvästä harjoituksesta ja edistymisen huomaisi siitä kuinka pitkälle pääsee ennen kuin soitto karkaa käsistä.
Oldfield levytti mielestäni varsin turhan uusioversion Tubular Bellsistä vuonna 2003 ja siihen kuului myös uusiolevytys Sailor's Hornpipesta. Kuten koko levystä, siitäkin puuttui yli puolet alkuperäisen charmista. Alkuperäinen Tubular Bells ei ehkä ollut levytyksenä täydellinen mutta se ei vähemmän sen arvoa. Oldfieldin 70-luvun albumeilta löytyvät traditionaalisten kappaleiden coverit olivat kaikki varsin sympaattisia tapauksia vaikkei mikään niistä kuulukaan suurimpiin suosikkeihini. Ainakin Sailor's Hornpipe levytettiin oikean mittaiseksi raskasteemaisen albumin keventäväksi päätösosioksi. Kenenkään 30-40 vuotta toimineen artistin koko levytysura ei ole timantteja täynnä, joten hyville täytebiiseille täytyy antaa se arvo mikä niille kuuluu.
Arvosana: 5,5/10
lauantai 18. marraskuuta 2017
Parhaat biisit elämäni ajalta sijat 11-25
Sen kunniaksi että täytän joulukuussa 40 vuotta päätin koota Top 100 listan elämäni aikana julkaistuista parhaista biiseistä. Sääntönä on siis se että kappale on julkaistu aikaisintaan syntymäviikollani. (Ensimmäinen täysi viikko joulukuulta 1977) Lisäksi samalta artistilta tai bändiltä listalle pääsi korkeintaan kaksi biisiä (jotta tulisi variaatiota) eikä sama sävelmä voi olla kuin yhtenä versiona.
On varmasti ymmärrettävää ettei tuollaisessa listassa ole erityisen oleellista onko joku biisi sijalla 89 vai 57. Ja varmasti jos tekisin saman listan vuosi sitten tai vuoden päästä niin juuri nuo alasijat eläisivät kovasti. Top 10 olisi silti varsin järkähtämätön. Koska kyse on elämäni aikaisen musiikin listasta annoin myös painoa sille kuinka merkittävä kappale on minulle ja kuinka paljon minulla on muistoja siitä. Toki ykköspainotus on edelleen itse biisin hyvyydellä joka toki on makuasia jos mikä.
11. t.A.T.u. - Obezyanka Nol
Elämäni alakuloisimman jakson tunnusbiisi, mutta silti hyvää musiikkia.
12. Nightwish – While Your Lips Are Still Red
Tietyt asiat on hyvä tehdä ja kokea nuorena.
13. Sparks – When Do I Get To Sing My Way
Introverttikin haluaa olla joskus huomion keskipisteenä.
14. Cardigans – Hanging Around
Muistuttaa ajasta kun elämäni meinasi jämähtää paikoilleen.
15. Daft Punk – Instant Crush
Ei pidä jäädä jumiin nostalgian katiskoihin.
16. Texas – Summer Son
Täydellinen kesäbiisi.
17. Laleh – Some Die Young
Edesmenneiden muistolle.
18. Ace of Base – All That She Wants
Tämä sai minut innostumaan musiikin kuuntelemisesta luokkaretkellä.
19. Petra Marklund – Handerna mot himlen
Minulle anteeksiannon voimasta kertova tunnelmapala.
20. Nouveau Riche – Oh Lord
Singleversio on on loistava, albumiversio vain hyvä.
21. Enya – Only Time
Aika on kysymys johon ihminen ei osaa loppujen lopuksi vastata.
22. Abba – Chiquitita
Lempibändinsä musiikki oli vaikea rajata kahteen mutta Chiquitita ansaitsee sen outronsa voimalla.
23. PMMP – Tässä elämä on
Kappale jota lainasin siskoni hääpuheessa ansaitsee paikkansa.
24. Mike Oldfield – Man in the Rain
Sopivasti alavireistä persoonani osaa ruokkivaa musiikkia.
25. Indica – 10h myöhässä
Kappale elämäni vaiheesta kun tuntui että kaikki päätökseni tulivat liian myöhässä.
On varmasti ymmärrettävää ettei tuollaisessa listassa ole erityisen oleellista onko joku biisi sijalla 89 vai 57. Ja varmasti jos tekisin saman listan vuosi sitten tai vuoden päästä niin juuri nuo alasijat eläisivät kovasti. Top 10 olisi silti varsin järkähtämätön. Koska kyse on elämäni aikaisen musiikin listasta annoin myös painoa sille kuinka merkittävä kappale on minulle ja kuinka paljon minulla on muistoja siitä. Toki ykköspainotus on edelleen itse biisin hyvyydellä joka toki on makuasia jos mikä.
11. t.A.T.u. - Obezyanka Nol
Elämäni alakuloisimman jakson tunnusbiisi, mutta silti hyvää musiikkia.
12. Nightwish – While Your Lips Are Still Red
Tietyt asiat on hyvä tehdä ja kokea nuorena.
13. Sparks – When Do I Get To Sing My Way
Introverttikin haluaa olla joskus huomion keskipisteenä.
14. Cardigans – Hanging Around
Muistuttaa ajasta kun elämäni meinasi jämähtää paikoilleen.
15. Daft Punk – Instant Crush
Ei pidä jäädä jumiin nostalgian katiskoihin.
16. Texas – Summer Son
Täydellinen kesäbiisi.
17. Laleh – Some Die Young
Edesmenneiden muistolle.
18. Ace of Base – All That She Wants
Tämä sai minut innostumaan musiikin kuuntelemisesta luokkaretkellä.
19. Petra Marklund – Handerna mot himlen
Minulle anteeksiannon voimasta kertova tunnelmapala.
20. Nouveau Riche – Oh Lord
Singleversio on on loistava, albumiversio vain hyvä.
21. Enya – Only Time
Aika on kysymys johon ihminen ei osaa loppujen lopuksi vastata.
22. Abba – Chiquitita
Lempibändinsä musiikki oli vaikea rajata kahteen mutta Chiquitita ansaitsee sen outronsa voimalla.
23. PMMP – Tässä elämä on
Kappale jota lainasin siskoni hääpuheessa ansaitsee paikkansa.
24. Mike Oldfield – Man in the Rain
Sopivasti alavireistä persoonani osaa ruokkivaa musiikkia.
25. Indica – 10h myöhässä
Kappale elämäni vaiheesta kun tuntui että kaikki päätökseni tulivat liian myöhässä.
lauantai 11. marraskuuta 2017
Luv' - Shoes Off (Boots On)
Kappale: Shoes Off (Boots On) (1979)
Albumi: Lots of Luv'
Mieleenjäävin lause: "La-la-laa."
Vaikka hollantilainen tyttötrio Luv' ei ehkä musiikkinsa puolesta olisi sitä täysin ansainnutkaan omistan yhtyeen kaikki albumit kiitos huokean albumiboksin joka tuli kokoelmalevyä halvemmaksi.
Luv' oli singlepainotteinen yhtye ja albumeista kuulee selvän eron singlebiisien ja albumintäytteen välillä. Yhtyeen fanikunta oli nuorta ja tuohon aikaan teinit ostivat sinkkuja eivätkä albumeita. Tämä näkyy Luv':n listamenestyksestä joka oli enimmäkseen singlepainotteista. Mutta ehkäpä tänään olisi sattumalta osunut kohdalle pieni helmi yhtyeen toiselta Lots of Luv' albumilta?
Murskaan toiveet heti ja totean että ainakin omasta mielestäni Shoes Off (Boots On) on toki iloinen mutta varsin yhdentekevä täytebiisi. Kappale kertoo siitä kuinka naispäähenkilö kiskoo miehensä discoon vaikka tämä haluaisi mieluummin jäädä nyhjöttämään kotiin. Mutta naisen veri vetää tanssimaan ja hän haluaa myös hellyyttä ja huomiota mieheltään. Luonnollisestikaan tarinalle ei kerrota ratkaisua ja tuskin mihinkään syvällisempään on edes pyritty. Mutta sen voin kertoa että jos naiselle sanoo pari kertaa ei edellämainitunlaisessa tilanteessa vaihtuu mies pian naisen paremmin huomiovaan.
Luv':lle tyypillisesti kappaleeseen on hienovaraisesti sotkettu eri genrejä vaikka tässäkin yhtyeen takana oleva tuottajapari Janschen & Janschens on onnistunut paremmin. Itseasiassa kappale kuulostaakin heidän aiemman hittinsä Trojan Horsen ideoiden kierrätykseltä, mutta Shoes Off:n pistävähkö vihellysmelodia jää Trojan Horsen säkkipillien varjoon.
Ei Shoes Off täysin ilman ansioita ole. Sen melko taustalle miksattu bassokuvio toimii hyvin ja onhan kappaleessa Luv':lle tyypillistä joviaalia yläpilveä. Kertosäe on reipas, mutta ei sellainen joka jäisi mieleen erityisesti. Ehkä tanssikenkien jalkaan laittamisesta kertovan biisin pitäisi olla hivenen tanssittavampi. Mutta eihän tällaista schlageriloittelua voi vihatakaan. On pyhä keskinkertaisuus usein kääritty ikävämpiinkin kuoriin.
Arvosana: 5,0/10
lauantai 4. marraskuuta 2017
Parhaat biisit elämäni ajalta sijat 26-50
Sen kunniaksi että täytän joulukuussa 40 vuotta päätin koota Top 100 listan elämäni aikana julkaistuista parhaista biiseistä. Sääntönä on siis se että kappale on julkaistu aikaisintaan syntymäviikollani. (Ensimmäinen täysi viikko joulukuulta 1977) Lisäksi samalta artistilta tai bändiltä listalle pääsi korkeintaan kaksi biisiä (jotta tulisi variaatiota) eikä sama sävelmä voi olla kuin yhtenä versiona.
On varmasti ymmärrettävää ettei tuollaisessa listassa ole erityisen oleellista onko joku biisi sijalla 89 vai 57. Ja varmasti jos tekisin saman listan vuosi sitten tai vuoden päästä niin juuri nuo alasijat eläisivät kovasti. Top 10 olisi silti varsin järkähtämätön. Koska kyse on elämäni aikaisen musiikin listasta annoin myös painoa sille kuinka merkittävä kappale on minulle ja kuinka paljon minulla on muistoja siitä. Toki ykköspainotus on edelleen itse biisin hyvyydellä joka toki on makuasia jos mikä.
Sijat 26-50
26. Robert Miles – One and One
Puolikas tarvitsee toisen puolikkaan.
27. The Ark – It Takes a Fool To Remain Sane
Aikalaiskritiikkiä joka on yhtä ajankohtaista kuin 17 vuotta sitten.
28. Duran Duran – Ordinary World
Vielä minä joskus tämän bassolla saan haltuun.
29. Melanie C – I Turn To You
Tämä tuo mieleen kaikki minulle tärkeät ihmiset.
30. The White Stripes – You Don’t Know What Love Is
Kappale joka kritisoi minua itseäni hellävaroen.
31. Vacuum – Six Billion Voices
Kaikkien edesmenneiden läheisteni muistolle.
32. PMMP – Joutsenet
Kauniisti suomenkielellä siitä kuinka aika ei odota ketään.
33. BAO – You Are My Man
Jos oma rakkaani ajattelisi minusta näin niin se olisi hyvä.
34. Tori Amos – Crucify
Niin, miksi me niin helposti ristiinnaulitsemme itsemme?
35. Olive – You’re Not Alone
Muistoja ajalta jolloin hetkittäin musiikki oli ainoa ystävä.
36. Irina – Miten valmiiksi tullaan
Ihminen ei ole ikinä valmis.
37. Cardigans – Don't Blame Your Daughter
Loppujen lopuksi ratkaisut löytyvät meistä itsestämme, eivät muista.
38. Sarah Brightman – So Many Things
Kappale mielen kaukokaipuuseen.
39. La Roux – Bulletproof
Oma voimabiisini.
40. Alanis Morissette – Uninvited
Miksi en tunne kuuluvani joukkoon on ollut tunteeni yli puolet elämästäni.
41. Frida – Även en Blomma
Ruotsinkielisen popin avulla selvisin läpi lukion ja AMK:n ruotsinkursseista.
42. Meja – Spirits
Edesmenneille ystäville.
43. Laleh – Big City Love
En tunne kaukokaipuuta enkä halua suuriin kaupunkeihin.
44. Johnny Cash – Hurt
Loppuun asti tulkintavoimaisen Cashin mestariteos.
45. Kylie Minogue – Can't Get You Out of My Head
Popgasm.
46. The Corrs – Radio
Muistona niistä ajoista kun minäkin tein radiotyötä.
47. Raconteurs – Steady, as She Goes
Pidän Jack Whitesta ja vakaasta elämästä.
48. Leevi and the Leavings – Jos taivaalta sataisi rahaa
Jossittelun varaan ei pidä varata elämäänsä.
49. Muse – Knights of Cydonia
Vieläkin parempi musiikkivideon kanssa.
50. Mike Oldfield – Innocent
Lapsuuden ylistys.
On varmasti ymmärrettävää ettei tuollaisessa listassa ole erityisen oleellista onko joku biisi sijalla 89 vai 57. Ja varmasti jos tekisin saman listan vuosi sitten tai vuoden päästä niin juuri nuo alasijat eläisivät kovasti. Top 10 olisi silti varsin järkähtämätön. Koska kyse on elämäni aikaisen musiikin listasta annoin myös painoa sille kuinka merkittävä kappale on minulle ja kuinka paljon minulla on muistoja siitä. Toki ykköspainotus on edelleen itse biisin hyvyydellä joka toki on makuasia jos mikä.
Sijat 26-50
26. Robert Miles – One and One
Puolikas tarvitsee toisen puolikkaan.
27. The Ark – It Takes a Fool To Remain Sane
Aikalaiskritiikkiä joka on yhtä ajankohtaista kuin 17 vuotta sitten.
28. Duran Duran – Ordinary World
Vielä minä joskus tämän bassolla saan haltuun.
29. Melanie C – I Turn To You
Tämä tuo mieleen kaikki minulle tärkeät ihmiset.
30. The White Stripes – You Don’t Know What Love Is
Kappale joka kritisoi minua itseäni hellävaroen.
31. Vacuum – Six Billion Voices
Kaikkien edesmenneiden läheisteni muistolle.
32. PMMP – Joutsenet
Kauniisti suomenkielellä siitä kuinka aika ei odota ketään.
33. BAO – You Are My Man
Jos oma rakkaani ajattelisi minusta näin niin se olisi hyvä.
34. Tori Amos – Crucify
Niin, miksi me niin helposti ristiinnaulitsemme itsemme?
35. Olive – You’re Not Alone
Muistoja ajalta jolloin hetkittäin musiikki oli ainoa ystävä.
36. Irina – Miten valmiiksi tullaan
Ihminen ei ole ikinä valmis.
37. Cardigans – Don't Blame Your Daughter
Loppujen lopuksi ratkaisut löytyvät meistä itsestämme, eivät muista.
38. Sarah Brightman – So Many Things
Kappale mielen kaukokaipuuseen.
39. La Roux – Bulletproof
Oma voimabiisini.
40. Alanis Morissette – Uninvited
Miksi en tunne kuuluvani joukkoon on ollut tunteeni yli puolet elämästäni.
41. Frida – Även en Blomma
Ruotsinkielisen popin avulla selvisin läpi lukion ja AMK:n ruotsinkursseista.
42. Meja – Spirits
Edesmenneille ystäville.
43. Laleh – Big City Love
En tunne kaukokaipuuta enkä halua suuriin kaupunkeihin.
44. Johnny Cash – Hurt
Loppuun asti tulkintavoimaisen Cashin mestariteos.
45. Kylie Minogue – Can't Get You Out of My Head
Popgasm.
46. The Corrs – Radio
Muistona niistä ajoista kun minäkin tein radiotyötä.
47. Raconteurs – Steady, as She Goes
Pidän Jack Whitesta ja vakaasta elämästä.
48. Leevi and the Leavings – Jos taivaalta sataisi rahaa
Jossittelun varaan ei pidä varata elämäänsä.
49. Muse – Knights of Cydonia
Vieläkin parempi musiikkivideon kanssa.
50. Mike Oldfield – Innocent
Lapsuuden ylistys.
lauantai 21. lokakuuta 2017
Tom Jones - All Mine (with The Divine Comedy)
Kappale: All Mine (1999)
Albumi: Reload
Mieleenjäävin lause: "All mineeeeeee!"
Se että Tom Jones julkaisi uransa myydyimmän albumin 59-vuotiaana vuonna 1999 on varsin merkittävä saavutus. Menestys pop-musiikissa on yleensä nuorten ihmisten vastuulla sillä he seuraavat karkeasti ottaen oman sukupolvensa ikähaarukassa olevia artisteja.
Walesin ylpeys ei ole ikinä pelännyt mukautua showbisneksen vaatimuksiin ja tämä piti hänet leivässä niinäkin kuivina vuosina kun menestys häntä kartteli. Toinen myöhemmän menestyksen syy oli että on teki yhteistyötä nuorempien artistien kanssa. Näiden kautta hän tavoitti uutta yleisöä ja olipa hänellä onneakin mukana sillä vuosituhannen vaihde oli otollista aikaa monelle vanhalle konkarille palata parrasvaloihin.
Reload albumillaan Tom Jones duetoi tai teki jokaisella raidalla yhteistyötä itseään nuoremman artistin, tuottajan tai bändin kanssa. Pidän levystä sillä se on yllättävän yhtenäinen kokonaisuus vaikka aivan jokainen yhteistyö ei kanna yhtä pitkälle kuin toiset. Wales ja Pohjois-Irlanti löivät kättä kun Tom Jones versioi Portisheadin All Minen yhdessä The Divine Comedy kamaripopyhtyeen kanssa. Divine Comedy on jäänyt minulle tätä yhteistyötä lukuunottamatta varsin tuntemattomaksi yhtyeeksi mutta suurimman menestyksensä 90-luvulla saanut ryhmä on yhä aktiivinen.
Tom Jones ei ole joutunut tyylillisesti venymään yhtä paljon All Minen suhteen kuin monien muiden Reload albumin kappaleiden kanssa. Vain hieman kiillotetumpi tuotantojälki kantelee sen ettei kyse ole 60-70-lukunen taitteen kappaleesta. Mahtipontinen on sopiva sana kuvaamaan All Minea ja se pätee niin orkesterin soundiin kuin Jonesin ja Divine Comedyn Neil Hannonin laulusuorituksiinkin. Se mitä mahtipontisuuden jälkeen jää käteen onkin sitten toinen juttu.
James Bond tunnarit mieleen tuova torvi-intro johtaa alkutunnelmoinnoin kautta mahtipontiseen kertosäkeeseen. Hiljaa-kovaa-hiljaa kaavaa voi soveltaa myös tällaisessa musiikissa. Tom Jonesin luontainen karisma kantaa lähes mitä tahansa ja niinpä All Minekin pysyy paremmalla puolella popkenttää. Mutta vain niukasti sillä itselleni kyseessä on iso kuumailmapallo jolla on kokoa ja näyttävyyttä muttei kunnon sisältöä. Neil Hannon jää Tom Jonesin jalkoihin vaikka onnistuukin tuomaan hieman kaivattua vaihtelua. Myös alussa hyvin toiminut hiljaa-kovaa -vaihtelu unohdetaan loppua kohti ja paisuttelun teho katoaa hyvän aikaa ennen loppua. Tom Jones on duetoinut paljon paremminkin lopputuloksin.
Arvosana: 5,0/10
lauantai 14. lokakuuta 2017
Parhaat biisit elämäni ajalta sijat 51-75
Sen kunniaksi että täytän joulukuussa 40 vuotta päätin koota Top 100 listan elämäni aikana julkaistuista parhaista biiseistä. Sääntönä on siis se että kappale on julkaistu aikaisintaan syntymäviikollani. (Ensimmäinen täysi viikko joulukuulta 1977) Lisäksi samalta artistilta tai bändiltä listalle pääsi korkeintaan kaksi biisiä (jotta tulisi variaatiota) eikä sama sävelmä voi olla kuin yhtenä versiona.
On varmasti ymmärrettävää ettei tuollaisessa listassa ole erityisen oleellista onko joku biisi sijalla 89 vai 57. Ja varmasti jos tekisin saman listan vuosi sitten tai vuoden päästä niin juuri nuo alasijat eläisivät kovasti. Top 10 olisi silti varsin järkähtämätön. Koska kyse on elämäni aikaisen musiikin listasta annoin myös painoa sille kuinka merkittävä kappale on minulle ja kuinka paljon minulla on muistoja siitä. Toki ykköspainotus on edelleen itse biisin hyvyydellä joka toki on makuasia jos mikä.
Sijat 51-75
51. Stella – Aamun kuiskaus
Kappaleita joidenka vuoksi on helpompi uskoa huomiseen.
52. Kim Wilde – Second Time (Go For It)
Tämä pyöri 20 vuotta arvoituksena mielessä kunnes Youtubeaikakauden tultua lopultakin arvoitus selvisi.
53. Mistral – Starship 109
Avaruusdiscoa Hollannista, melkein parasta sellaista.
54. Renee – High Time He Went
Täytyyhän tällaisella listalla olla vajaan nelikymppisen ikäkriisistä kertova biisi.
55. Shania Twain – You're Still the One
Sille omalla mielitietylle joka on jaksanut minua jo 18 vuotta.
56. Laura Branigan – Satisfaction
Enemmän kuin tyydyttävä suoritus.
57. Royal Blood – Figure It Out
Tällä vuosikymmenellä rokki pelastetaan ilman kitaraa.
58. Pat Benatar – No You Don't
Silloin kun keittää kelpaa Benataria levysoittimeen heittää.
59. t.A.T.u. - How Soon Is Now?
Tämä kappale todisti ainoaa pientä erävoittoa intissä.
60. Lambretta – Absolutely Nothing
Kepeää ylistysrokkia ystävyydelle.
61. Ricky Martin feat Meja – Private Emotion
Erinomainen duetto josta Meja ei ole saanut tarpeeksi huomiota.
62. Queen – Don’t Stop Me Now
Älkää kertoko minulle kun minulla menee lujaa.
63. Bee Gees – Tragedy
Bee Gees olisi korkeammalla jos ei olisi aikarajoitetta mutta tämäkin on takuukomeaa Gibbin veljesten discoilua.
64. Cranberries – Stars
Rakasta muita sellaisina kuin he ovat.
65. Roxette – Beautiful Things
Roxette näyttää miten albumi lopetetaan oikein.
66. Sahara Hotnights – In Private
Suurin dilemma oli laittaako tämä vai Dustyn alkuperäisversio.
67. The Ting Tings – Shut Up and Let Me Go
Aloitan bassotreenit yleensä tällä biisillä ja syystä.
68. Tight Fit – Fantasy Island
Yleensä inhoan jos jostakin sanotaan että kuulostaa Abbalta mutta tämä on sen verran hyvä pastissi ettei se haittaa.
69. Sweet – Love is Like Oxygen
Hieno kolmiosainen teos albumiversiona.
70. Tiisu – Elämältä turpiin sain
Tähän tiivistyy yksi elämänfilosofioistani.
71. Vacuum – Chant Like A Mantra
Musiikin historian parhaita aloituslauseita.
72. The Breeders – Cannonball
Kolme minuuttia hallittua kaaosta.
73. Taiska – Aamulla yksin
Styxin Riveristä on moneksi mutta Taiska vetää minulle pisimmän korren.
74. Whitney Houston & George Michael – If I Told You That
Ystävä vai rakas, sitä olen miettinyt joskus minäkin.
75. Titiyo – Come Along
Biisi jota rakastin mutta albumilta jota ennen inhosin.
On varmasti ymmärrettävää ettei tuollaisessa listassa ole erityisen oleellista onko joku biisi sijalla 89 vai 57. Ja varmasti jos tekisin saman listan vuosi sitten tai vuoden päästä niin juuri nuo alasijat eläisivät kovasti. Top 10 olisi silti varsin järkähtämätön. Koska kyse on elämäni aikaisen musiikin listasta annoin myös painoa sille kuinka merkittävä kappale on minulle ja kuinka paljon minulla on muistoja siitä. Toki ykköspainotus on edelleen itse biisin hyvyydellä joka toki on makuasia jos mikä.
Sijat 51-75
51. Stella – Aamun kuiskaus
Kappaleita joidenka vuoksi on helpompi uskoa huomiseen.
52. Kim Wilde – Second Time (Go For It)
Tämä pyöri 20 vuotta arvoituksena mielessä kunnes Youtubeaikakauden tultua lopultakin arvoitus selvisi.
53. Mistral – Starship 109
Avaruusdiscoa Hollannista, melkein parasta sellaista.
54. Renee – High Time He Went
Täytyyhän tällaisella listalla olla vajaan nelikymppisen ikäkriisistä kertova biisi.
55. Shania Twain – You're Still the One
Sille omalla mielitietylle joka on jaksanut minua jo 18 vuotta.
56. Laura Branigan – Satisfaction
Enemmän kuin tyydyttävä suoritus.
57. Royal Blood – Figure It Out
Tällä vuosikymmenellä rokki pelastetaan ilman kitaraa.
58. Pat Benatar – No You Don't
Silloin kun keittää kelpaa Benataria levysoittimeen heittää.
59. t.A.T.u. - How Soon Is Now?
Tämä kappale todisti ainoaa pientä erävoittoa intissä.
60. Lambretta – Absolutely Nothing
Kepeää ylistysrokkia ystävyydelle.
61. Ricky Martin feat Meja – Private Emotion
Erinomainen duetto josta Meja ei ole saanut tarpeeksi huomiota.
62. Queen – Don’t Stop Me Now
Älkää kertoko minulle kun minulla menee lujaa.
63. Bee Gees – Tragedy
Bee Gees olisi korkeammalla jos ei olisi aikarajoitetta mutta tämäkin on takuukomeaa Gibbin veljesten discoilua.
64. Cranberries – Stars
Rakasta muita sellaisina kuin he ovat.
65. Roxette – Beautiful Things
Roxette näyttää miten albumi lopetetaan oikein.
66. Sahara Hotnights – In Private
Suurin dilemma oli laittaako tämä vai Dustyn alkuperäisversio.
67. The Ting Tings – Shut Up and Let Me Go
Aloitan bassotreenit yleensä tällä biisillä ja syystä.
68. Tight Fit – Fantasy Island
Yleensä inhoan jos jostakin sanotaan että kuulostaa Abbalta mutta tämä on sen verran hyvä pastissi ettei se haittaa.
69. Sweet – Love is Like Oxygen
Hieno kolmiosainen teos albumiversiona.
70. Tiisu – Elämältä turpiin sain
Tähän tiivistyy yksi elämänfilosofioistani.
71. Vacuum – Chant Like A Mantra
Musiikin historian parhaita aloituslauseita.
72. The Breeders – Cannonball
Kolme minuuttia hallittua kaaosta.
73. Taiska – Aamulla yksin
Styxin Riveristä on moneksi mutta Taiska vetää minulle pisimmän korren.
74. Whitney Houston & George Michael – If I Told You That
Ystävä vai rakas, sitä olen miettinyt joskus minäkin.
75. Titiyo – Come Along
Biisi jota rakastin mutta albumilta jota ennen inhosin.
lauantai 7. lokakuuta 2017
Abba - I've Been Waiting For You
Kappale: I've Been Waiting For You (1975)
Albumi: Abba
Mieleenjäävin lause: "Na na na na.."
Abban kolmas albumi joka oli nimetty bändin nimen mukaan loksautti melkein albumikokonaisuudellisesti kohdalleen sen mitä monet tuntevat heidän soundinaan. Debyyttialbumi Ring Ring oli tasainen kokonaisuus ja omalla tavallaan sympaattinen muttei sisältänyt mitään klassikkotavaraa. Waterloon yhtye kasasi nopeasti viisuvoiton myötä ja se sisälsi vielä tyylillistä hakemista joka välillä osui maaliin ja toisinaan ei niinkään.
Kolmannella albumilla hienosäätö osui melkein jo kohdilleen. Mamma Mia ja SOS ovat ehtoja Abba-klassikoita eikä levyltä löytynyt enää niin monta tyylinhakubiisiä. Neljäs levy Arrival räjäytti sitten albumikokonaisuudellisesti potin ensi kertaa mutta se on tarina siihen kohti kun random play sallii jotakin siltä albumilta poimia.
Kuohuva rakkausballadi I've Been Waiting For You oli So Long singlen B-puoli lukuunottamatta Australiaa ja Uutta Seelantia joissa se sai kunnian olla singlen A-puoli. Uusi Seelanti piti kappaleesta jopa singlelistan top 10 sijan veroisesti. Ei hassummin kappaleelta joka itselleni edustaa Abba -albumin tasokasta rivibiisiä. On todettava että koska Abba on lempiyhtyeeni enkä voi sanoa inhoavani yhtään heidän julkaisemaansa biisiä voinen olla hieman fanipoikapuolueellinen. Teitä on varoitettu.
I've Been Waiting For You olisi tyylillisesti voinut olla myös edeltävällä Waterloo albumilla mutta Arrivalilla se ei tällaisena versioina enää olisi toiminut. Kappale edustaa sitä ensimmäisen aallon Abba-soundia jossa vielä selkeämmin kuuluivat 60-luvun vaikutteet ja tietynlainen aito viattomuus. Arrivalille mennessä soundi oli hioutunut ja ottanut askeleen eteenpäin. Mutta koska kaikki musiikki on omansa aikansa tuotetta se ei ole tekijä jonka lasken tätä biisiä vastaan.
I've Been Waiting For You on Agnethavetoinen mitä lauluosuuksiin tulee ja kuten yleensä valinta on osunut oikein. Vaikka Frida onkin suosikkini Abban upeasta laulajaduosta tämä viaton kaipaus on juuri Agnethan ominta aluetta. Pidän kantrihtavasta taustamelodioita soittavasta kitarasta joka on miksattu juuri oikealle voimakkuudelle tullen ja häipyen. Suosikkini on kuitenkin lopun Na Na Na -säe. Abban biisit ovat hyvin kuunteluakestäviä sillä niistä löytää paljon pieniä taustalle miksattuja asioita joka ovat osa heidän musiikkinsa charmia.
Jos kappaleessa kerrotaan vastarakastumisen ylitsevuotavan kuplivasta ilosta niin se kuuluu tehdä juuri niin kuin Abba sen tekee I've Been Waiting For Youssa. Aiemmin rakkaudessa siipensä polttanut feenixlintu nousee uudestaan siivilleen eikä pelkää lentää huumassa kohti aurinkoa kuin Ikaros ikään. Tässä kohden kaikki on täydellistä ja ne ajat joita ei vietetä yhdessä vietetään siitä mielitietystä haaveillen.
Se mikä tämän lemmentunnustuksen erottaa Abbaklassikoista on sen poptaikapölyn määrä jota sen päälle ei ole sirottunut erityisen paljon. Kaikenkattavan laadukkaasti tehty kappale nojaa kuitenkin vielä tietynlaiseen viattomaan charmiin eikä se tartu kuulijaansa kiinni kuin purkka tukkaan. Samalla tavalla kuin vastarakastunutkin on sokaistunut rakkautensa kohteesta I've Been Waiting For Youkin voi sokaista kunhan sitä kuuntelee säästeliäästi.
Arvosana: 6,5/10
lauantai 30. syyskuuta 2017
Rob Zombie - Spookshow Baby
Kappale: Spookshow Baby (1998)
Albumi: Hellbilly Deluxe
Mieleenjäävin lause: "She's a killer, she's a thriller, spookshow baby!"
Klassisesta crossoverista industrial shokkirokkiin. Pidän siitä kun aivan erilaiset biisit seuraavat toisiaan. Mukava myös korkata uusi artisti jota ei ennen blogissani ole käsitelty. Muistan White Zombien ja sitä seuranneen Rob Zombien soolouran mutta höristin korvani sille vasta tämän vuosituhannen puolella.
Kauhuelementtinen rock ei yleensä ole minulle mikään lisäarvo sillä en ihmeemmin välitä edes kauhuelokuvista. En osaa pelätä enkä jännittää katsoessani niitä eikä näin olleen myöskään musiikin kauhukuvastolla ole minuun vaikutusta. Mutta hyvälle industrial metallille on varattu pieni tekonurmella päällystetty alue musiikkimakuni kentällä.
Koska kilpailua ei pahemmin ole voinen sanoa että Rob Zombien soolodebyytti Hellbilly Deluxe on suosikki shockrock albumini. Voidaan toki keskustella onko shockrock musiikkigenre vai tapa kuvata sitä millainen visuaalinen ulosanti artistilla tai yhtyeellä on. Oli miten oli kokemusta genressä White Zombiessa kerännyt Rob Zombie tuntui tietävän mitä vaikutteillaan teki. Teemat ovat klassista kauhukuvastoa oli sitten kyse elävistä kuolleista, okkultismista tai muusta yliluonnollisesta.
Spookshow Baby ei eroa teemaltaan muusta albumista kuten ei musiikillisestikaan. Jos albumilta olisi julkaistu kolmen sijaan neljä singleä olisi Spookshow Baby ollut mielestäni vahva ehdokas. Tätä voisi perustella silläkin että kappaleen musiikkivideo julkaistiin DVD:n täytteeksi viisi vuotta albumin ilmestymisen jälkeen. Kyseessä onkin yksi Rob Zombie suosikeistani juuri noiden kolmen edellämainitun singlen lisäksi (Living Dead Girl, Dragula ja Superbeast).
En ole oikea ihminen arvioimaan Rob Zombien alter egon pelotusvoimaan juuri siksi etten ymmärrä kauhun enkä pelkäämisen päälle. Hahmo ei ole minulle tärkeä ja vain hänen musiikillaan on väliä. Spookshow Baby häviää hitusen Zombien parhaille tuotoksille siinä että se seisoo liikaa kertosäkeensä varassa. Puhutut väliosat eivät ole paras tapa viedä kappaletta eteenpäin vaikka ne ehkä tuovatkin usein industrialista puuttuvaa dynamiikkaa. Ehkäpä intron jousikilkutusta olisi voinut laajentaa muuhunkin kappaleeseen. Kelpo Zombieta kuitenkin pimeneviin syysiltoihin.
Arvosana: 6,0/10
lauantai 16. syyskuuta 2017
Sarah Brightman - This Love
Kappale: This Love (2000)
Albumi: La Luna
Mieleenjäävin lause: "A faded kind of day love, this love."
Sarah Brightmanin tuotanto sisältää vähemmän originaaleja sävellyksiä kuin olen joskus olettanut. Tuntuu siltä että lähes aina kun alan selvittämään jonkun Brightmanin albumibiisin taustoja huomaan että se on coveri tai sitten siihen on lainattu osia klassisesta musiikista. Minulle Brightman on ennen kaikkea loistava tulkitsija joten asia ei häiritse mutta alkuperäisversioihin tutustuminenkin on ollut antoisaa. On päivänselviä covereita jotka on tehty niin suurista klassikoista että ne tietävät kaikki kuten vaikka Brightmanin Whiter Shade of Pale tulkinta. Mutta Frank Peterson joka on tuottanut valtaosan Brightmanin klassiscrossover albumeista on myös löytänyt paljon vähemmän tunnettuja pikkuhittejä jotka ovat sopineet hyvin lahjakkaan sopraanon tulkittaviksi.
Tällainen vähemmän tunnettu lainabiisi on vuoden 2000 La Luna albumin Euroopan painoksen aloittava eteerinen This Love. Alkuperäisversio on vain kaksi vuotta vanhempi ja sen takana oli paremmin elokuvasäveltäjänä tunnettu Craig Armstrong. Originaalin vokaaleista vastasi Cocteau Twinsistä tuttu Elizabeth Frazer. Armstrongin versiosta ei ole vaikea kuvitella miksi Peterson on sen kuullesaan päättänyt sen sopivan hyvin Brightmanin levylle. Kappaleelle ei ole tehty suuria muutoksia. Suurin ero on taustojen muuttuminen hieman sulavimmiksi ja sovituksen hiotummaksi. Alkuperäisversion trip hop vaikutteet on muutettu Brightmanin tutuksi klassiscrossoveriksi.
This Love ei sisällä erityisen monimutkaisia lyriikoita. Mutta ehkä juuri yksinkertaisuudessaan ne onnistuvat olemaan monitulkintaiset. Joskus yksinkertaisuudella saadaan aikaan se että kuuntelija alkaa itse täyttämään aukot ja sovittamaan laulun itselleen. Lähes kuuden ja puolen minuutin kesto on paljon muttei tässä tapauksessa liikaa. Suurempia huippukohtia tai nostauksia ei ole mutta tämä toisaalta säilyttää tunnelman raukean hypnoottisena. This Loven rakkaus ei ole tulisinta eikä edes epätoivoisinta. Se on silti rakkautta mutta ehkä luonteeltaan sellaista joka ei saa vastakaikua. Se voi olla toivotonta rakkautta josta ei voi ikinä tulla mitään. Se on tunne jonka käsittely on vielä kesken vaikka lopputulos on jo lähes varmasti tiedossa.
This Love ei ole killeri eikä se ole albumin filleriäkään. Se saisi enemmän vastakaikua jos olisin tuntenut joskus jotakin sen kuvaileman kaltaista. Mutta mistä se kertoo ei ole silti tavoittamatonta; minulla ei vain ole siihen omakohtaista kosketuspintaa. Brightman pitää ihaltavasti tulkintansa hillittynä eikä sellaiseen "pakolliseen" isoon nostatukseen ole lähdetty. Kaikki on toteuttu hyvän tyylitajun mukaisesti ja jos jotakin särmää on tässä menetettykin se ei pilaa kokonaisuutta. Ajelehtivien ajatusten musiikillekin on aikansa ja paikkansa.
Arvosana: 6,0/10
lauantai 9. syyskuuta 2017
Parhaat biisit elämäni ajalta sijat 76-100
Sen kunniaksi että täytän joulukuussa 40 vuotta päätin koota Top 100 listan elämäni aikana julkaistuista parhaista biiseistä. Sääntönä on siis se että kappale on julkaistu aikaisintaan syntymäviikollani. (Ensimmäinen täysi viikko joulukuulta 1977) Lisäksi samalta artistilta tai bändiltä listalle pääsi korkeintaan kaksi biisiä (jotta tulisi variaatiota) eikä sama sävelmä voi olla kuin yhtenä versiona.
On varmasti ymmärrettävää ettei tuollaisessa listassa ole erityisen oleellista onko joku biisi sijalla 89 vai 57. Ja varmasti jos tekisin saman listan vuosi sitten tai vuoden päästä niin juuri nuo alasijat eläisivät kovasti. Top 10 olisi silti varsin järkähtämätön. Koska kyse on elämäni aikaisen musiikin listasta annoin myös painoa sille kuinka merkittävä kappale on minulle ja kuinka paljon minulla on muistoja siitä. Toki ykköspainotus on edelleen itse biisin hyvyydellä joka toki on makuasia jos mikä.
Sijat 76-100
76. Depeche Mode – It’s No Good
Opiskeluajan seinänaapuri ajoi tämän biisin ja samalla koko Depeche Moden runsaalla pakkotoistolla pääni sisään.
77. Retropop – Sellaista miestä
Sopivan realistinen ihannelistausbiisi.
78. Ruoska – Työmiehen haudalla
Oppikaamme edeltävistä sukupolvista, älkäämme toistako heidän virheitään.
79. Sparks – Dick Around
Minäkin olen joskus se ihmeellinen pelle.
80. Mona Carita – Hollywood
Musiikillisen ensirakkauteni täytyy olla listalla.
81. Jonna Tervomaa – Päästä yli
Vaikeiden asioiden ylipääsemisessä ei lasketa tyylipisteitä.
82. Dead Sara – Weatherman
Rokilla on toivoa kun yhä syntyy tällaisia.
83. Martti Servo & Napander – Tein sen minkä näillä lahjoilla pystyin
Maanläheinen kannustuslaulu.
84. Maria – Hold On Be Strong
Ei listaa ilman viisubiisiä, suosikkiviisuni tältä vuosituhannelta.
85. Supertramp – Logical Song
Minullakin tuli tämä tunne opiskelujen jälkeen.
86. Standfast – Carcrashes
Tämä on minulle se kevätbiisi.
87. CMX – Punainen komentaja
Vihaan monia CMX:n biisejä mutta pidän tästä avaruusoopperasta.
88. Black Box Recorder – Child Psychology
Choose life.
89. Gravitonas – People Are Lonely
Yksinkin voi olla yhtä yksinäinen kuin ihmisjoukossa.
90. Neverland Project – David & Goliath
Ehkei La Camilla osaa laulaa mutta hänen äänensä voi olla silti osa hyvää biisiä.
91. Catatonia – Mulder and Scully
Musiikillisesti parasta mitä X-Files synnytti.
92. Gregorian – Moment of Peace
Biisi johta kuunnellessa on sosiaalisen energian laturissa.
93. Alice – Il Vento Caldo Dell'estate
Sosiaalisen kanssakäymisten haasteiden vertauskuva minulle.
94. Troll – Jimmy Dean
Kuutosluokan luokkaretken soundtrack.
95. Alcazar – Shine On
Vakavampaa Alcazaria ja ehkä juuri siksi niin hyvää.
96. Clout – Save Me
Kuka tarvitsee pelastusta miltäkin, naisrock kunniaan.
97. France Gall – Ella, elle l’a
Ilomielinen kunnianosoitus, ranska on kaunis laulukieli.
98. Erasure – Love To Hate You
Viha ja rakkaus samassa pop-paketissa.
99. The Bangles – Hazy Shade of Winter
Biisi joka jäi työmatkakuuntelussa päähäni soimaan eikä ole poistunut sieltä vieläkään.
100. Donna Summer – MacArthur Park
Paras laulu jossa verrataan sateessa sulavaa täytekakkua hajoavaan ihmissuhteeseen.
On varmasti ymmärrettävää ettei tuollaisessa listassa ole erityisen oleellista onko joku biisi sijalla 89 vai 57. Ja varmasti jos tekisin saman listan vuosi sitten tai vuoden päästä niin juuri nuo alasijat eläisivät kovasti. Top 10 olisi silti varsin järkähtämätön. Koska kyse on elämäni aikaisen musiikin listasta annoin myös painoa sille kuinka merkittävä kappale on minulle ja kuinka paljon minulla on muistoja siitä. Toki ykköspainotus on edelleen itse biisin hyvyydellä joka toki on makuasia jos mikä.
Sijat 76-100
76. Depeche Mode – It’s No Good
Opiskeluajan seinänaapuri ajoi tämän biisin ja samalla koko Depeche Moden runsaalla pakkotoistolla pääni sisään.
77. Retropop – Sellaista miestä
Sopivan realistinen ihannelistausbiisi.
78. Ruoska – Työmiehen haudalla
Oppikaamme edeltävistä sukupolvista, älkäämme toistako heidän virheitään.
79. Sparks – Dick Around
Minäkin olen joskus se ihmeellinen pelle.
80. Mona Carita – Hollywood
Musiikillisen ensirakkauteni täytyy olla listalla.
81. Jonna Tervomaa – Päästä yli
Vaikeiden asioiden ylipääsemisessä ei lasketa tyylipisteitä.
82. Dead Sara – Weatherman
Rokilla on toivoa kun yhä syntyy tällaisia.
83. Martti Servo & Napander – Tein sen minkä näillä lahjoilla pystyin
Maanläheinen kannustuslaulu.
84. Maria – Hold On Be Strong
Ei listaa ilman viisubiisiä, suosikkiviisuni tältä vuosituhannelta.
85. Supertramp – Logical Song
Minullakin tuli tämä tunne opiskelujen jälkeen.
86. Standfast – Carcrashes
Tämä on minulle se kevätbiisi.
87. CMX – Punainen komentaja
Vihaan monia CMX:n biisejä mutta pidän tästä avaruusoopperasta.
88. Black Box Recorder – Child Psychology
Choose life.
89. Gravitonas – People Are Lonely
Yksinkin voi olla yhtä yksinäinen kuin ihmisjoukossa.
90. Neverland Project – David & Goliath
Ehkei La Camilla osaa laulaa mutta hänen äänensä voi olla silti osa hyvää biisiä.
91. Catatonia – Mulder and Scully
Musiikillisesti parasta mitä X-Files synnytti.
92. Gregorian – Moment of Peace
Biisi johta kuunnellessa on sosiaalisen energian laturissa.
93. Alice – Il Vento Caldo Dell'estate
Sosiaalisen kanssakäymisten haasteiden vertauskuva minulle.
94. Troll – Jimmy Dean
Kuutosluokan luokkaretken soundtrack.
95. Alcazar – Shine On
Vakavampaa Alcazaria ja ehkä juuri siksi niin hyvää.
96. Clout – Save Me
Kuka tarvitsee pelastusta miltäkin, naisrock kunniaan.
97. France Gall – Ella, elle l’a
Ilomielinen kunnianosoitus, ranska on kaunis laulukieli.
98. Erasure – Love To Hate You
Viha ja rakkaus samassa pop-paketissa.
99. The Bangles – Hazy Shade of Winter
Biisi joka jäi työmatkakuuntelussa päähäni soimaan eikä ole poistunut sieltä vieläkään.
100. Donna Summer – MacArthur Park
Paras laulu jossa verrataan sateessa sulavaa täytekakkua hajoavaan ihmissuhteeseen.
lauantai 2. syyskuuta 2017
Roxette - Bla Bla Bla (You Broke My Heart)
Kappale: Bla Bla Bla Bla Bla (You Broke My Heart) (2003)
Albumi: The Pop Hits
Mieleenjäävin lause: "It's all bla bla bla bla, you broke my heart many times."
Minulla ei oikeastaan ollut erityisen hyvää syytä ostaa vuosina 2002 ja 2003 julkaistuja Roxetten The Ballad Hits ja The Pop Hits -kokoelmia. Omistin albumit joilta varsinaiset hitit olivat albumeille poimittu ja uudet täkybiisit eivät olleet aivan parasta Roxettea. Olisiko sitten rahapussin aukaissut kummassakin levyssä mukana ollut bonus EP joissa oli ennenjulkaisemattomia biisejä ja vaihtoehtoisia ottoja.
Ennen nykyisenkaltaista lähes kaikenkattavaa nettimusiikkitarjontaa muutamalla ennenkuulemattomalla bonusraidalla saattoi lisätä mukavasti kokoelmien myyntiä. Mutta silti, kaksi täyshintaista levyä joissa kummassakin oli vain puolisenkymmentä ennenkuulematonta raitaa ei ollut hyvä diili edes fanille.
Bla Bla Bla Bla Bla (You Broke My Heart) löytyi vuoden 2003 The Pop Hits albumin bonus EP:ltä. Kappale oli käyttämättömäksi jäänyttä materiaalia vuoden 2000 levytyssessioista. Abban Benny ja Björn olivat eräässä haastattelussa sitä mieltä että jos he aikanaan ovat olleet sitä mieltä että joku kappale ei ole julkaisun arvoinen ei kuluva aika asiaa paranna. Ehkä Perin ja Marienkin olisi tässä tapauksessa kannattanut kuunnella maanmiehiään sillä Bla Bla Bla Bla Bla on tuskin kenenkään Roxettefanin lempibiisi.
Kappaleessa itsessään ei ole mitään järisyttävää ongelmaa. Se on kelvollisesti tuotettu siinä missä kaikki Roxetten musiikki yleensäkin. Itse saan lopputuloksesta tilkkutäkkimäisen vaikutelman. Aivan kuin biisi olisi kasattu tutuista palikoista joita on jo käytetty muissa sävellyksissä. Intro tuo mieleen yhden Roxetten biisin, väliosa myös ja kertosäekin on tutun oloinen. Ehkäpä epäinspiroitunut voisi olla hyvä termi kuvaamaan lopputulosta. Per Gesslellä on lauluvetovastuu ja Marieta kuullaan vain taustoissa. Ehkä tämä olisi ollut enemmän kotonaan Perin soololevyillä kuten vaikkapa World According To Per Gesslellä tai Son of a Plumberilla.
Ei ole syytä kuitenkaan olla liian julma Bla Bla Bla Bla Blata kohtaan. Kaikessa keskinkertaisuudessa ja lievässä junnaavuudessaan se on kuitenkin helpohkoa kuunneltavaa. Se on biisi jonka juuri ja juuri jättää skippaamatta. Se on kuin puolituttu jota et itse ala jututtamaan mutta jolle kohteliaasti vastaat jos se lähestyy sinua. Ehkä pahinta on se hinta jonka olen siitä aikoinaan joutunut maksamaan. Turhan monta euroa per bla.
Arvosana: 5,0/10
lauantai 26. elokuuta 2017
Johnny Cash - One Piece at a Time
Kappale: One Piece at a Time (1976)
Albumi: The Essential Johnny Cash
Mieleenjäävin lause: "I'd get it one piece at a time and it wouldn't cost me a dime."
Johnny Cash laulamassa Cadillaceista, sisukkuudesta ja hienoisesta kapinasta rikkaita vastaan. Noista aineksista oli koottu Johnny Cashin viimeinen Countrysinglelistan ykkönen vuodelta 1976. Nämä ainekset luonnollisesti sopivat Cashin suuhun ja tuskinpa hänen uskolliset faninsakaan One Piece at a Timea hylkivät. Humoristinen kappale muistuttaa hieman A Boy Named Sueta sisältäen puhutun säkeistön lopussa.
Kappaleen tarina kertoo General Motorsin tehtaalle töihin päätyvästä nuorukaisesta joka haaveilee omasta Cadillacista mutta tietää ettei liukuhihnatyöntekijän palkoilla sellaista tule ikinä saamaan. Niinpä hän päättäväisesti alkaa työkaverinsa avustuksella salakuljettamaan valtavassa eväslaatikossaan auton osia yksi kerrallaan. Lopulta 25 vuoden kuluttua työn sankarilla on tarvittavat osat oman Cadillacin kokoamiseen. Kokoamisesta tulee haastavaa sillä ensimmäiset osat ovat vuodelta 1949 ja viimeiset vuodelta 1973. Spedemäisellä nerokkuudella lopputuloksesta syntyy kuitenkin toimiva kulkupeli joskin erittäin oudon näköinen sellainen.
One Piece at a Timen markkinoimiseksi Cashin levy-yhtiön päätti rakennuttaa laulun sanoituksen mukaisen sekasikiöcadillacin (kuvassa) vieläpä vuosikertaidenttisistä osista. Jos pidät laulun sanoitusta epäuskottavana niin ainakin kiinalaisella moottoripyörätehtaalla työntekijä pihisti osa kerrallaan moottoripyörän ja aikaa siinä meni "vain" viisi vuotta. Sitä inspiroituiko työn sankari Cashin biisistä en tiedä mutta mikäpä idea olisi uniikki seitsemän miljardin ihmisen joukossa?
Jos One Piece at a Timen sanoituksen teemat ovat perinteistä Cashia niin sitä se on myös musiikillisesti. Tyypillinen nakuttava kitara ja varsin riisuttu instrumentaatio joka antaa paljon tilaa Cashin äänelle ovat artistia tyypillisimmillään. Jos pidät klassisesta Cashista niin pidät tästäkin. Kuten A Boy Named Suessakin suurin viehätys syntyy kappaleen tarinasta ja Cashin leppoisasta ulosannista. Soitanta on vain tuomassa pientä lisätekstuuria ja tämäntyylisen kappaleen pystyisi hyvin esittämään pelkästään mies ja kitara tyylisesti.
Minulle One Piece at a Time on toimivaa Cashia jos ei nyt aivan parhaimillaan niin kuitenkin näppärän sanoituksen vuoksi keskivertoa mieleenjäävempänä. Cash on itselleni parhaimmillaan tunteiden tulkkina vaikka hänen karismansa kantaa hyvin kevyemmät huumoribiisitkin. Kappaleen tarina on opetus siitä että kannattaa varoa kun puskee läpi harmaan kiven sillä toisella puolella voi olla loppujen lopuksi mitä tahansa.
Arvosana: 6,0/10
lauantai 12. elokuuta 2017
Texas - Sunday Afternoon
Kappale: Sunday Afternoon (1999)
Albumi: The Hush
Mieleenjäävin lause: "It's your views on your groove."
Pääsen uudelle ikävuosikymmenelle ensi joulukuussa (2017 myöhempään lukeville tarkennuksena) ja olen kesän aikana hiljalleen koostanut listaa sadasta minun elinaikanani ilmestynestä biisistä joita pidän parhaina tai muuten tärkeinä itselleni. Pidin sääntönä että sama artisti voi olla vain kaksi kertaa listalla ja kappale saa olla julkaistu aikaisintaan sillä viikolla kun synnyin.
Kaikki varmasti ymmärtävät että joulukuun 1977 vanhemmalle puolelle jää toisen listan veroinen määrä loistavia biisejä mutta tämä ei silti tehnyt kokoamisesta helppoa. Top 20 ei paljoa muuttuisi vaikka tekisin sen milloin tahansa mutta sillä onko joku biisi sijalla 72 vai 87 ei oikeasti ole paljon merkitystä. Päätin että julkaisen listan kymmen biisin erissä myös tässä blogissani normaaleista arvosteluistani erillään.
Skottibändi Texasin Sunday Afternoon ei ole ensimmäinen sunnuntaibiisi tämän blogin historiassa eikä se myöskään jää viimeiseksi kun ottaa huomioon mitä levyhyllystäni sille viikonpäivälle vielä löytyy. Tiistai, keskiviikko ja torstai lienevät ne viikonpäivät joille on tehty vähiten musiikkia. Vuoden 1999 The Hush ei albumikokonaisuutena aivan lunastanut kaikkia odotuksiani mutta sen parhaat palat ovat kyllä asiaa. Sunday Afternoon on leppoisuudestaan huolimatta ehkä kuitenkin enemmän täyteosastoa. Tyylillisesti se olisi sopinut myös edeltäneelle White on Blonde albumille.
Se missä Texas 90-luvun lopun menestyksen jälkeen mielestäni ajoi miinaan oli liian kova yritys olla crossover yhtye. Siinä missä White on Blondella ja The Hushilla eri genrejen sekoittaminen toimi vielä oikeissa mittasuhteissa niin seuraavilla yritettiin liian kova olla cool ja ajan hermolla. Sunday Afternoonissa on hieman skrätsäystä mutta se ei häiritse koska sitä ei käytetä koko ajan vaan mausteena.
Jokin Sunday Afternoonissa mättää mutta ei ole mitään yksittäistä isoa tekijää johon osoittaisin syyttävän sormeni. Sharleen Spiteri henkäilee tutulla tyylillään ja kolhosta introsta huolimatta kokonaisuus on tuotettu varsin tyylikkäästi. Ehkä se vika onkin siinä että edellämainitut ovat kuin konvehdin kiiltävä kuori jonka odotetaan myyvän se sisältä löytyvä liköörisokeriöklötys. Kipinä ja yllätyksellisyys puuttuvat ja vaikka kertosäe yrittää nostaa tunnelmaa jäädään laiskottelemaan kuin Lasse Mårtensson ikään.
Sunday Afternoon ei ole tarpeeksi raukea ja aurinkoinen ollakseen hellepäivän löhöilyanthem. Kesäisyys ei ole minulle tyylikästä ja viileää. (Tähän kohti olisi helppoa tehdä Suomen kesä vitsi, mutta ei lyödä enää lyötyä.) Kalseutta alleviivaa vielä sekin että samalta levyltä löytyy kunnon kesäbiisi Summer Son. Sunday Afternoon on Texasin epäonnistunut yritys tehdä musiikillista jääkahvia. (Lopputulos on lähempänä aaltopahvia.)
Arvosana: 3,5/10
lauantai 29. heinäkuuta 2017
Leevi and the Leavings - Pimeä tie, mukavaa matkaa
Kappale: Pimeä tie, mukavaa matkaa (1988)
Albumi: Torstai... 40 seuraavaa hittiä
Mieleenjäävin lause: "Pidä silmät kiinni kun kaasu pohjassa lähdetään."
Kaikilla meillä on rajamme siinä missä menee esimerkiksi hyvällä maulla tehdyn huumorin raja. Samoin myös sen suhteen kuinka synkät asiat meitä vielä vetävät puoleensä ja milloin. En varmaan pysty tekemään Leevi and the Leavings arvostelua mainitsematta että minun piti päästä yli 30-vuotiaaksi ennen kuin opin arvostamaan yhtyeen musiikkia. Mutta aina se pitää mainita sillä se se on oleellinen asia jotta lukijani ymmärtää näkökulmani yhtyeen musiikkiin. Minun piti tulla tarpeeksi vanhaksi jotta ymmärsin oman kuolevaisuuteni ja minun tuli kokea ja näkeä elämän hurjia ja kurjia puolia. On vaikea pitää musiikista johon ei löydy omaa kosketuspintaa.
Voidaan keskustella siitä onko Pimeä tie, mukavaa matkaa Leevien synkin biisi mutta ainakin se on synkimmästä päästä. Yleisimmän tulkinnan mukaan se kertoo pariskunnasta jokaa aja kohti autolla tehtyä itsemurhaa lasten nukkuessa takapenkillä. Tarina on rankka mutta ikävä kyllä vastaavanlaisia löytyy tositarinoinakin. Henkiseen umpikujaan päätynyt vanhempi päättää oman elämänsä lisäksi koko perheen elämän.
Jos kappale olisi tehty 90-luvun luvun alussa sen olisi voinut tulkita reaktioksi lamavuosina velkataakan alle jääneiden kohtaloista. Mutta vuonna 1988 Suomi oli vielä hurjassa noususuhdanteessa jonka loppua ei osattu kuvitella. Ehkäpä tässä onkin syy laulun pariskunnan ratkaisulle. Toki sanoitus ei vie kohtaloa päätökseen joten toiveikkaampi voi ajatella että loppuratkaisu voi olla onnellisempikin. Mutta mitään viitettä sellaisesta ei anneta. Draaman kaari vaatii huippunsa ja se voi olla vain yhdenlainen.
On eri asia epäonnistua silloin kun ympärillä on tuhansia kohtalotovereita mutta mikä häpeä onkaan olla talous kuralla kun ympärillä pankit lapioivat rahaa ihmisille lähes pelkkää allekirjoitusta vastaan. Häpeä on juuri se tunne mikä ikävä kyllä on vienyt liiankin monta ystävääni ja tuttuani tämän elämän tuolle puolen. Kivun voi kestää muttei häpeää kuten sanonta kuuluu. Lisätarttumapintaa Pimeä tie, mukavaa matkaa saa itsemurhaa autolla yrittäneen vanhan ystäväni lisäksi siitä että jokunen vuosi sitten isäni kuoli auto-onnettomuudessa.
80 prosenttia kappaleen paukuista on sanoituksessa ja niin sen tässä tapauksessa pitää ollakin. Soundikikkailut on jätetty syrjään ja tasaisesti pumppaava rumpukin korostaa yleistä karuutta. Göstan koruton tulkinta toimii ja ilman liikaa paatosta hienovarainenkin muutos tulkinnan sävyssä tulee kuulluksi. Mikään ei ole niin kalsean kuuloista kuin 80-luvun synteettisyys ja tässä kohti se toimii tehokeinona. Ei Pimeä tie, mukavaa matkaa ole ehkä oikeasti kappale jonka varta vasten kaivaisin kuunneltavaksi mutta kun se soi niin se ottaa mukaansa ja koskettaa tunnetasolla. Välillä pieni annos melankoliaa tekee hyvää mutta suositeltua annostusta ei kannata ylittää.
Arvosana: 7,5/10
lauantai 22. heinäkuuta 2017
Aika - Stay
Kappale: Stay (2002)
Albumi: Pophitit 1995-2003
Mieleenjäävin lause: "La-la-la-la-la."
Onkohan olemassa varmempaa kuoleman suudelmaa kuin se että kotimainen lehdistö kirjoittaa jonkun kotimaisen artistin tai bändin yrittävän maailmanvalloitusta. En tiedä voidaanko sanoa yhdenkään suomalaisen artistin onnistuneen siinä vaikka toki jonkinmoista rajoitetumpaa menestystä on joillekin suotu. Mutta sellaista hetkeä ei ole ollut jolloin suomalainen artisti tai yhtye olisi ollut tunnettu kaikkialla maailmassa edes yhden hitin ajan.
Vuosituhannen vaihteessa asian suhteen oltiin toiveikkaita sillä tuossa kohti menestystä tuli varsin mukavasti useammallekin yrittäjälle mutta sekin lähde ehtyi. En uskaltaisi lyödä vetoa siitä näenkö päivän jolloin esimerkiksi vuoden suurin maailmanlaajuinen hittibiisi tulisi Suomesta. Tällaiset asiat tulevat yllättäen kuten vaikka Lordin Euroviisuvoitto. Minulla ei ole paljoa uskoa mutta kestän sen jos tulen olemaan väärässä.
Aikakone onnistui 90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla saavuttamaan Suomessan dancepopillaan sen verran paljon menestystä että sillä oli vuosituhannen vaihteessa vain yksi suunta; alaspäin. Niinpä siinä tilanteessa ei ollut mitään menetettävää vaan ja laulukieli vaihtui englanniksi ja nimi lyhentyi Aikakoneesta Aika -muotoon. Kokeilu jäi yhden albumin mittaiseksi eikä aiheuttanut toivottua menestystä rajojemme ulkopuolella. Tulos oli sentään hitusen parempi kuin Movetronin englanninkielisellä uralla samoihin aikoihin.
Tämän jälkeen oli enää yksi oljenkorsi käyttämättä ja Aika päätti osallistua Suomen viisukarsintoihin vuonna 2002 kappaleella Stay. Tuloksena oli kakkossija kun Laura Voutilaisen Addicted to You vei voiton. Hieman ironisen tuloksesta tekee se että Aika -yhtyeen terävin sävellyskynä Maki Kolehmainen oli ollut säveltämässä myös Lauran voittobiisiä. Joskus riittää kun ostaa tarpeeksi monta arpaa.
Stay tuntui hieman vanhahtavalta vuonna 2002 jolloin viimeistään 90-luvun dancekikat alkoivat olla mennen vuosikymmenen lumia. Englannin kieli vie myös osan Sanin persoonallisesta laulutavasta joka toimi hyvin Aikakoneen kappaleilla. En myöskään usko että menestystä olisi tullut viisuissa vaikka siellä vähemmän ajan tasallakin olevat soundit pystyivät tuohon aikaan pärjäämään kohtuullisen hyvin. Viisuja on selvästi mietitty sillä ne pakolliset loppunostatukset luonnollisesti löytyvät. Rauhallinen intro on vahvin osa ennen kuin yllättävän ponnettomat eurobiitit lähtevät laukalle. Samalla tavalla ponnettomia ovat myös kappaleen koukut. Ei ole koskaan hyvä merkki jos kuunnellessa tulevat mieleen muut samankaltaiset ja vertailun voittavat biisit.
Stay ei tunnu nimestään huolimatta jäävän mieleen vaikka tätäkin kirjoittaessani olen ehtinyt kuulla sen kymmenkunta kertaa läpi. Kun random play pompautti biisin nimen esille tätä arvostelua varten en edes muistanut mistä biisistä oli kyse. Sanoitus on yhdentekevä samalla tavalla kuin loputkin biisistä. Koska vahvimmat hetket ovat ne kappaleen rauhallisimmat niin ehkä olisi voinut olla mahdollista sovittaa kappale hitaammaksi ja tunnelmallisemaksi. Tällaisenaan minun ei ole syytä antaa tälle biisille yhtään lisää rivejä.
Arvosana: 4,5/10
lauantai 15. heinäkuuta 2017
September - Intimate Connection
Kappale: Intimate Connection (2011)
Albumi: Love CPR
Mieleenjäävin lause: "La-la-la-la-la."
Ruotsalainen (kuka yllättyy enää huomioiden runsaan ruotsiedustuksen blogissa) laulaja-lauluntekijä Petra Marklund tuli ensin tunnetuksi tanssipopistaan September nimekkeen alla. Vuoden 2011 Love CPR albumin jälkeen Marklund vaihtoi laulukielen ruotsiin ja alkoi esiintyä omalla ristimänimellään. Oliko syynä tähän paikallisen Vain elämää (Så Mycket Bättre) shown tuoma kotimaan menestys vai mikä sitä en ole saanut selville. Ehkä kansainvälinen menestys ei kuitenkaan ollut aivan toivotunlaista. En silti ole pettynyt sillä hänen ruotsinkielisestä tuotannostaan löytyy yhtä lailla mukavia kappaleita vaikka tyyli onkin muuttunut vähemmän tanssittavan konepopin suuntaan.
Love CPR albumilta löytyvä Intimate Connection voisi yhtä hyvin löytyä vaikkapa Kylien vuosituhannen alun albumeilta. Kimmoisa biitti on hyvin samanlainen ja muutenkin iloinen sekä leikkittelevä tanssipop on samasta lähesteestä kannettua. Tämä ei ole silti paha asia sillä reseptiä on varioitu tarpeeksi eivätkä Septemberin ja Kylien äänet ole liian samanlaiset. Sanoitus on tarina rakkaudessa näppinsä polttaneesta naisesta joka uuden ihastuksen myötä on valmis sukeltamaan taas lemmen pauloihin. Vaikka järki sanoo että liian nopeasti ei kannata mennä niin samat tunteet nykäisevät silti mukaansa. Kuin ihmiset jotka tuntuvat aina päätyvän seurustelemaan samanlaisten ihmisten kanssa ja kohtaavan suhteissaan aina samat ongelmat. Mutta sen alkuhuuman hetkellä on vain se hetki eikä mennyt ole kuin vaimea varoituskellon kilinä taustalla ja tuleva on sumussa.
Paras hetki Intimate Connectionissa tapahtuu kertosäkeen esilletuovan bassopyyhkäisyn ja tutun mutta lähes aina toimivan la-la-la lällättelyn myötä. Olen kahden vaiheella haluanko rankaista kappaletta liiasta autotune-efektin käytöstä. Kun efekti tuodaan esiin ajattelen että kyllä tällaisessa dancepopissa sitä voi mausteena käyttää mutta ennen kuin se loppuu ehdin jo ajattelemaan että vähempikin olisi riittänyt. Tämä on hieman kuin se hetki kun olet kiinnostanut jostakusta ja tarkkailet häntä ja kaikki vaikuttaa lupaavalta. Sitten hänestä kuitenkin paljastuu joku ikävä piirre minkä joka pystyy sivuuttamaan tai sitten ei. Eli siis klassinen right dress, wrong girl -dilemma.
Se jokin viimeinen tekijä on jäänyt Intimate Connectionista puuttumaan. La-la-laa kohta on itse laulettua kertosäettä tarttuvampi kappale hyytyy ennen viimeistä kertosäkeen toistoa autotune-efekteihin. Syntikkahaitari tekee kappaleesta kesäisehkön ja sitä olisi ehkä voinut käyttää enemmänkin. Kyliebiitti toimii Septemberinkin käytössä ja kyllähän tämän tahdissa keikuttaisi itseään tavalla joka voisi saada tanssilattiakammoisemmat ystäväni nolostumaan. Mukiinmenevä rivibiisi mutta September sai tanssiketkutusjyvän paljon paremminkin kohdilleen.
Arvosana: 5,5/10
sunnuntai 9. heinäkuuta 2017
Shocking Blue - Hello Darkness
Kappale: Hello Darkness (1970)
Albumi: Greatest Hits
Mieleenjäävin lause: "Hello darkness, step inside, make the hours run thru the night."
Hollantilainen rockyhtye Shocking Blue muistettaneen parhaiten heidän Venus hitistään jonka mm. Bananarama coveroi 80-luvulla. Yhtyeen pitäisi olla suomalaisillekin tutumpi sillä käännösiskelmien kulta-aikana yhtyeen biisejä julkaistiin suomiversioina yllättävän monta. Suurin hitti Venus kääntyi meillä samannimiseksi Kirkan tulkitsemana. Never Marry a Railroadman sai meillä nimen Jos konduktöörin nait ja tämän version esitti Paula Koivuniemi. Muskan Kirjoita postikorttiin oli versionti Send Me a Postcardista. Lea Laven levytti tukun Shocking Bluen alkuperäisbiisejä suomeksi albumilleen Vuosikertaa 1972; näistä mainittakoon ainakin On miten on (Shocking You), Vuosikertaa (Blossom Lady) ja Pahuksen esmi (Roll Engine Roll).
Vuonna 1970 kokoelmaLP:n täytteeksi julkaistu single Hello Darkness ei jostakin syystä päätynyt Lea Lavenin esittämäksi mutta singlen B-puoli Pickin' Tomatoes sai nimekseen Kanssa sun on kaikki okei. Hello Darkness ei edustanut Shocking Bluen rokinta linjaa eikä siinä ollut niin paljoa 60-luvun rockpsykedelian kaikuja. Yhtyeen tyyli liukuikin 70-luvulla enemmän kohti juurevampia amerikkalaissoundeja ja teemoja. Hello Darkness onkin yhtyeen siirtymäkauden tuote; toinen jalka on vielä 60-luvulla ja toinen katselee varovasti eteenpäin. Minulle on joskus väitetty että vuosi 1970 olisi ollut musiikillisesti yksi huonoimpia. 60-luvun progression ja rokin nopean kehityksen jälkeen musiikkimaailma huokaisi 1970 henkeä ja listoja hallitsi purkkapop. Mielestäni kyseessä on enemmänkin siirtymäkausivuosi mutta sallittakoon jokaiselle mielipiteensä.
Kaikessa yksinkertaisuussaan Hello Darkness on laulu ihmisen ikävästä ja erossaolon aiheuttamista fiiliksistä. Aika kuluu hitaasti jälleennäkemistä odotellessa mutta yöt helpottavat sillä nukkuvan aika menee nopeaan. Pimeys on siis ikävöivän ystävä olettaen että on hyvillä unenlahjoilla varustettu. Mene ja tiedä onko kappaleen nimi ja kertosäe saanut vaikutteita Simon and Garfunkelin Sound of Silencen kuuluisasta avauslauseesta mutten pitäisi sitä mahdottomanakaan.
Naisvetoiset rockyhtyeet eivät olleet vielä kovin tavallisia 60- ja 70-lukujen taitteessa mutta Mariska Veres (joka menehtyi syöpään 2006) hoiti keulakuvan tonttinsa esimerkillisesti. Hello Darkness ei kuulu Shocking Blue suosikkeihini sillä yhtye loisti mielestäni paremmin menevimmissä biiseissään. Kertosäe ei ole tarttuvimpia ja riisutuhko soitanta antaa toki laulutulkinnalle sijaa mutta ei silti nosta kokonaisuutta plussalle. Veresin ääni on tunnistettava mutta hänen tulkintakirjonsa ei ole laajimmasta päästä ja tämä tulee alleviivatusti esiin karsitummassa ympäristössä.
Lyhyt kitarasoolo samoin kuin alun kitaraintro ovat itselleni parasta antia. Aistittavissa on myös pientä luovuuden puutetta ja sitä että on alettu tekemään jotakin idealla että tehdään samantapaista kuin joku muu. Inspiroituminen voi johtaa myös erinomaisiin lopputuloksiin mutta tällä kertaa tuloksena on synkkä ojanpohjallinen vettä jonka voi nähdä virtaavan vain jos työntää kasvonsa lähes siihen kiinni.
Arvosana: 5,0/10
lauantai 1. heinäkuuta 2017
Ace of Base - Lucky Love
Kappale: Lucky Love (1995)
Albumi: The Bridge
Mieleenjäävin lause: "I'm prisoner of hope I know."
Kuten blogiani hieman pidempään seuranneet tietänevätkin ruotsalainen Ace of Base oli minun porttihuumeeni popmusiikin pariin. En tiedä miksi en ollut kiinnostunut musiikin kuuntelusta ennen luokkaretkeä Maarianhaminaan keväällä 1993. Hotellin televisiosta näkyi MTV (Music television) ja Ace of Basen All That She Wants videon näkeminen aiheutti niin rajun reaktion että teeskentelin sairasta jotta sain jäädä hotellille odottamaan että video näkyisi uudestaan. Onneksi vuonna 1993 kappale oli kovassa rotaatiossa ja muistan muitakin kappaleita jotka avasivat korvani pop-musiikille. Happy Nation albumi päätyi minulle ensin kasettina ja myöhemmin cd- ja jopa lp-painoksenakin. Koulusta tultuani aloin tekemään läksyjä ja laitoin kasetin soimaan taustalle ja pidin kirjaa että kuuntelin sen läpi joka päivä yli vuoden ajan.
Voidaan siis huoletta sanoa että olin fanaatikko mitä Ace of Baseen tulee. Yhtyeen nettifaniyhteisö oli WWW:n alkuaikoina yllättävänkin suuri ja muistan kirjoitelleeni monille keskustelupalstoille ja kuuluneeni sähköpostitusryhmiin. Kirjoitin fanaattisuuteeni menneessä aikamuodossa ja katson nykyään olevani "vain" yhtyeen musiikin ystävä. En silti väitä olevani puolueeton kirjoittaessani Ace of Basen musiikista sillä se vaikutti niin suuresti elämääni herkkinä teinivuosinani. Musiikin voimalla selviydyin kiusatuksi tulemisesta, kaverin kuolemasta ja uskon sen auttaneen myös yli masennuksesta. Ja se ei ole ihan vähän se.
Mutta se Lucky Love ja vuosi 1995. Odotin luonnollisesti kovasti yhtyeen toista levyä ja siltä ensimmäisenä julkaistavaa Lucky Love singleä. Nauhoitin joka päivä Jyrkin jotta lopultakin saisin videon talteen ja lopulta onnisti. Yhtye oli selvästi mennyt eteenpäin tyylillisesti ja ihmettelin kun kotimaiset arvostelijat kirjoittivat kyseessä olevan sitä samaa vanhaa länsinaapurin hittinikkareilta. Tänäkin päivänä mieleni valtaa hämmästys kun muistelen niitä lukuisia kotimaisia levyarvosteluita joissa väitettiin The Bridgen olevan hiilikopio Happy Nationista.
Lucky Lovessa ei ollut niitä dancereggaesävyjä jotka tekivät omalta osaltaan tekivät yhtyeen debyyttialbumista suositun. Määrittelisin kappaleen itse keskitempoiseksi eurodance(piilo)balladiksi. Euroopassa kappale julkaistiin ensimmäisenä singlenä mutta Amerikassa se julkaistiin vasta toisena singlenä akustisena versiona. Lucky Loven sävelsivät ja sanoittivat Billy Steinberg ja Jonas Berggren ja tuotantopuolesta vastasivat Denniz Pop ja Max Martin yhdessä Jonas Berggrenin kanssa. Tarkkakorvainen voi kuulla jo kaikuja niistä soundeista millä Max Martin valtasi pop-maailman 90-luvun lopulla.
Lucky Lovessa on kyse nuoruuden ja rakkauden huumasta nostalgialla maustettuna. Kun se julkaistiin olin itse teini ja luonnollisesti haaveilin paljon kaikenlaista enkä kaikkein vähiten rakkaudesta. Nyt 22 vuotta myöhemmin teinivuodet ovat onneksi kaukainen muisto ja nostalgian voima vain kasvaa vuosi vuodelta. Ilmestyessään pidin Lucky Lovea hyvä mutten loistavana biisinä ja olen edelleen teini-ikäisen itseni kanssa samaa mieltä.
Ace of Basen levyillä bassoihin on kiinnitetty hyvin huomiota ja ne kulkevat mukavasti tässäkin tapauksessa. Rakenne on kunnossa nousuine ja laskuineen ja Berggrenin sisarusten äänten ympärille kelpaakin rakentaa juuri tällaista ruotsipoppia. Sanoitus ei aivan onnistu päättämään hieman samalla tavalla kuin sovituskaan mitä se haluaa olla jääden vain melko hyväksi hybridiksi. Suomalaisia on joskus syytetty siitä että musiikissamme kuuluu aina molli vaikka yrittäisimme tehdä iloista musiikkia. Lucky Love on todiste siitä että joskus länsinaapurissammekin osataan sama taito. Mutta toisin kuin me, he käyttivät duurin ja mollin epätavallista vuorottelua luomaan hittejä mittakaavassa johon me ehkä emme ikinä pysty. Ganska bra.
Arvosana: 7,0/10
lauantai 17. kesäkuuta 2017
James Brown - Regrets
Kappale: Regrets (1980)
Albumi: The Best of
Mieleenjäävin lause: "I have regrets, regrets."
Tämänkertainen blogilohkaisu on osoitus siitä että suhteellisen paljon hittejä tahkonneiden artistien halpiskokoelmat voivat silti sisältää täytebiisejä jotka eivät olleet kaksisia hittejä tai edes fanien suosikkeja. Halpakokoelmat tunnisti siitä että ne sisälsivät ehkä vain kymmenen biisiä tai sitten osa oli liveversioita tai uudelleenlevytyksiä. Jos joku levy tuntui uudena liian halvalta piti takakannen pikkutekstit lukea tarkasti ja etsiä mainintoja mahdollisista ei alkuperäislevytyksistä. Muutaman kerran haksahdin ennen kuin opin kantapään kautta. Ostin The Supremesin kokoelman jossa kaikki klassikot oli uudelleenlevytetty 90-luvulla kokoonpanolla jossa oli yksi alkuperäisjäsen. Taustat olivat halvan kuuloiset eivätkä laulusuorituksetkaan olleet missään nimessä alkuperäisten tasolla.
Vuonna 1980 singlenä julkaistua Regretsiä ei voi hyvällä tahdollakaan pitää James Brownin uran suurimpana hittinä. Sija 63 kotimaansa R&B listalla ei ole kummoinen meriitti soulin kummisedälle. Mutta tuohon aikaan Brownin suuruuden päivät olivat takana ja epäonnistuneet discosinglet vieneet uran alamäkeen. Epätoivosta kertoo se että Regretsin kanssa samalta People albumilta löytyvä That's Sweet Music jossa yritettiin ylistää kaikkia popmusiikin genrejä kantrista uuteen aaltoon. Miksipä ei siis discojytkeen lisäksi yritettäisi slovarillakin.
Olen hyvin tehtyjen balladien ystävä mutta en voi lukea Regretsin kuuluvan siihen joukkoon. Katuva mies purkamassa tuntojaan ei ole huono lähtökohta ja parhaansa Brown tekeekin vaikkakin kesken kappaleen tulevat yskäisyt ihmetyttävät. Tarkoittaako se että kappale on otettu sisään yhdellä otolla tuli mitä tuli vai yritetäänkö sillä kuvastaa epätoivoa ja äänen pettämistä? Sydänverensä vuodattaminen tulkinnassa ei ole väärin mutta yskiminen harvoin toimii laulussa missään yhteydessä. James Brown ei pääse loistamaan näin siloitellun musiikin yhteydessä. Barry White voisi olla kotonaan tämän sovituksen kanssa muttei funkmestari itse.
Ehkä ongelmia aiheuttaa myös se että kappale oli alunperin tarkoitettu Marie Osmondille. Totta kai tulkinnalla ja sovituksella saadaan tarvittaessa näppylähanskatkin sopimaan prinsessan käteen mutta tällä kertaa kohdistukset eivät osu. Ehkä tässä vaiheessa Brown oli menettänyt osan mojostaan ja kova kiertue-elämä vaatinut veronsa äänestäkin. Mies joka oli kuin nitroglyseriiniä 60-luvulla ja vielä 70-luvun alussakin tuntuu tässä kohden kostuttaneen ruutinsa. Parasta antia on kantrityylinen hillitty kitarointi joka kulkee taustalla ja varsinkin alkuintrossa mukavasti. On vain todettava että tässä kohden keisarilla ei enää ollut vaatteita.
Arvosana: 4,0/10
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)