X-Perience - Magic Fields

Artisti: X-Perience
Kappale: Magic Fields (1996)
Albumi: Magic Fields
Mieleenjäävin lause: "They took me to a foreign place and they taught me to be strong."

Saksalainen dancepopyhtye nautti mitä luultavimmin suurinta suosiota Suomessa ainakin sillä perusteella että yhtyeen ainoa platinalevy on myyty meillä. Yhtyeen debyyttialbumi Magic Fields ylitti meillä platinarajan, vaikka kuten danceyhtyeille 90-luvulla pakkasi käymään niin suosio tuli ja meni nopeaan. Siitä huolimatta yhtye on yhä aktiivinen, vaikka alkuperäinen laulaja Claudia Uhle jättikin X-Periencen vuonna 2007.

Mietin miksi X-Periencen debyyttialbumi menestyi meillä niin hyvin ja ehkäpä ajoitus oli oikea. X-Files oli tehnyt tuonpuoleiset ja tuntemattomat suosituksi ja eurodancelle oli meillä niin paljon kysyntää, että sille järjestettiin omat festarinsakin. Voisin kuvitella että X-Perience kelpasi hyvin samalla yleisölle joka piti Movetronista. Punatukkainen laulaja, eurodancea välillä hieman mollimmallakin otteella ja ajankohtaiset science fiction teemat.

Magic Fields albumin kolmantena singlenä julkaistiin albumin samanniminen nimibiisi. On sopivaa, että albumin nimibiisi kuvastaa hyvin koko albumia niin soundillisesti kuin teemallisestikin. Magic Fields kuvailee hyvin ihailevaan sävyyn abduktiokokemusta, jossa mystiset ulkoavaruuden olennot näyttävät kaapatulle sellaista kauneutta mitä ei maapallolta löydy. Kun "uhri" on palautettu maan pinnalle hän jää odottamaan vierailijoiden toista tulemista. Ulkoavaruuden olennot kuvataan joko vihamielisinä valloittajina tai meitä paljon edistyneempinä olentoina joiden yhteydenpidon arvoisia emme vielä ole. Magic Fields kallistuu juuri jälkimmäiseen.   

Ne tekijät jotka erottavat X-Periencen aikansa muista eurodanceyhtyeistä ovat Claudia Uhlen kuulas ääni, yhtyeen soundien 80-luvun synapopvaikutteet sekä tietynlainen melankolia. Jopa iloisimmissa kappaleissa oli yleensä joku pinnan alla kulkeva harmaa kerros. Tämä pätee myös Magic Fieldsiin, jossa sinänsä kerrotaan tarina ulkoavaruuden olennoista haltioitumisesta, mutta silti tunnelmassa on jotakin muuta kuin puhdasta messiaanisen paluun odotusta. Tämä kahtiajakoisuus on mielestäni yhtyeen vahvuus. Myöhemmässä tuotannossa yhtye alkoi tekemään enemmän yhdenmukaisten tunneskaalojen mukaisia tulkintoja mikä on pieni harmi.

Minulle Magic Fields on albuminsa parhaimmistoa, eikä edes taukoamaton toistuva tanssibiitti pääse haittaamaan. Pieniä välikoukkuja on riittävästi ja melodiset kosketinosat maalailevat juuri sellaista avaruuden maisemaa kuin tässä tapauksessa pitääkin. Ennen kuin kuulin Claudia Uhlen sooloprojektia Angelzoomia ajattelin, että hänen äänensä sopii vain tämäntyylisen äänimaton sekaan mutta huomasin olevani väärässä. Kuultuani Angelzoomissakin saman pohjamelankolian kuin X-Periencessakin tulin siihen lopputulokseen, että ehkä se alakulon lähde onkin Uhlen ulosannissa. Kun kuulun tähän apeuteen taipuvaiseen mollimyönteiseen kansaan niin olkoon se lähde josta on hyvä ottaa hörppy aina silloin tällöin.     
 
Arvosana: 7,0/10

Sarah Brightman - Johnny Wanna Live

Artisti: Sarah Brightman
Kappale: Johnny Wanna Live (1993)
Albumi: Dive
Mieleenjäävin lause: "Got to give his skin away for coats they wear on summer days, oh no, Johnny wanna live."

Kovin montaa biisiä jotka olisi kirjoitettu jonkin asian puolesta ei ole blogissani käsitelty. Pientä täydennystä tuo Johnny Wanna Live joka löytyi Sarah Brightmanin vuoden 1993 Dive albumilta. Kappaleen teema on eläinsuojelullinen ja erityisesti turkisvastaisuus. Ilmestyessään kappale oli coveriksi hyvin tuore, sillä alkuperäisversion levytti Sandra vain vuotta aiemmin. Yhdistävä tekijä on Frank Peterson joka oli Brightmanin tuottaja ja joka oli aiemmin tehnyt yhteistyötä Enigmamies Michael Cretun kanssa. Cretu oli tuohon aikaan puolestaan Sandran puoliso. Johnny Wanna Live on alunperin Cretun, Petersonin sekä Klaus Hirschburgerin yhdessä tekemä. 

Siinä missä Sandra julkaisi Johnny Wanna Liven remiksatun version kokoelmansa uutena täkybiisinä jätettiin Brightmanin tapauksessa kappale vain Dive albumin rivibiisiksi. Olisikin ollut typerää yrittää julkaista samaa singleä vuoden välein paitsi jos ensimmäinen julkaisuyritys olisi jäänyt vaille suurta huomiota. Ehkä Sandran hieman tunteellisempi tulkinta on kappaleen sanoma huomioon ottaen toimivampi vaikka toki Brightmanin versiollakin on ansionsa. Dive albumin teema oli meri ja se kuuluu myös Johnny Wanna Liven sonar -tyylisissä ääniefekteissä.

Nykyään turkikset ovat epäsuosittuja, mutta toisin oli vielä 80-luvulla lapsuudessani jolloin vanhemmillani oli kettutarha. Omaa lapsuuttani vierestä seuraaminen kun sadat ketut menettivät joka keväisin nahkansa ei järkyttänyt. Se oli tuolloin normaalia maalaiselämää. 90-luvun alussa turkistarhauksen kannattavuus huononi nahkojen ostohinnan alentumisen myötä ja niin myös vanhempani lopettivat tarhaustoiminnan. En näe turkistarhausta nykypäivänä tarpeellisena koska ne menisivät lähinnä luksustuotteiksi ja meillä on runsaasti muita eettisempiä materiaaleja itsemme vaatettamiseen. 

90-luvun alussa turkiksia vastaan oli enemmän syytä kohdistaa huomiota ja toki epäkohta ei ole tänäkään päivänä täysin poistunut. Mutta miksi kappaleessa lauletaan Johnnysta eikä eläimestä? Sandra on vastannut haastattelussa että Johnny kuvastaa kappaleessa kaikkia eläimiä yleensä. Ehkä ajatuksena on että nimi tekee asiasta samaistuttavamman. 

Sarah Brightman on minulle niitä artisteja jotka tulkitsevat viihdyttävästi vaikka puhelinluetteloa mutta en ole niinkään varma siitä oliko Johnny Wanna Live tarpeellinen coverointi. Tuotannollisesti ja tulkinnallisesti kaikki on kunnossa, mutta edelleen olen sitä mieltä että Sandran versiossa oli enemmän tunnetta. Joskus teknisesti paljon huonompi laulaja voi voittaa lahjakkaamman siinä miten tunnetasolla tavoitetaan kuulija. Myös äänimaailma on Brightmanin versiossa hieman liian pullisteleva ja täyteen ahdettu. Sanoille ja sanomalle jää vähemmän tilaa.

Kuulin Johnny Wanna Liven ensin Brightmanin versiona ja vaikka usein käy niin, että se ensin kuultu versio pitää puolensa niin tässä tapauksessa seison myöhemmin kuullun version leirissä. Vaikken olisi ikinä kuullut Sandran versiota ei kyseessä olisi silti Dive albumin kohokohtia. Tämän tiesivät ehkä Peterson ja Brightmankin jättäessään kappaleen suosiolla albumin täytebiisiksi. Ja tyylillisesti Johnny Wanna Live istuu albumikokonaisuuteen oikein hyvin. Erikseen en tätä kuunteluun poimisi, mutta jos päätän kuunnella Diven läpi ei sormeni missään kohti eksy kappaleen ohitusnappia kohti. 

Arvosana: 5,5/10

Lili & Susie - Sommar i natt

Artisti: Lili & Susie
Kappale: Sommar i natt (1985)
Albumi: Det bästä me Lili & Susie
Mieleenjäävin lause: "Sommar i natt, jag vill dansa i natt."

Ruotsinsuomalaiset Lili (oikealta etunimeltään Inga-Lill) ja Susie (oikealta etunimeltään Susanna) Päivärinta pärjäsivat mukavasti länsinaapurimme listoilla 80-luvun puolivälistä 90-luvun alkuun saaden pientä menestystä myös Euroopassa. Oh Mama on heidän suurin hittinsa niin kotimaassaan kuin kansainvälisestikin, mutta tänään on käsittelyssä duon debyyttisingle Sommar i natt vuodelta 1985. Vaikkei kyseessä olekaan heidän suurin listamenestyksensä on se ilmeisesti kestänyt kohtuullisesti aikaa ollen heidän viidenneksi soitetuin kappaleensa Spotifyssa.

On omalla tavallaan erikoista, että Lili & Susien kaksi ensimmäistä albumia koostuivat sekä ruotsin- että englanninkielisistä kappaleista. Myöhemmillä albumeilla laulukieli pysyi englannissa. Ehkäpä alussa saumat haluttiin pitää pärjäämisen suhteen maksimissa laulamalla myös kotokielellään. Kesäisesti kasarireggaehtavan Sommar i nattin ovat tehneet sisarukset yhdessä Niklas Strömstedtin kanssa. Mukana ovat ajankohtaan sopivat synasoundit synteettisine huuliharppuineen kaiken ollen hieman muovista. Onko tämä plussaa vai miinusta riippuu siitä kuin paljon tuon ajan hittisoundeista pitää. Itse olen kasarini suhteen melko valikoiva. Tuona vuosikymmenenä toisaalta tehtiin paljon loistavaa musiikkia, mutta myös ämpärikaupalla musiikillista äänijätettä. (Kuten jokaisella vuosikymmenellä, mutta jostakin syystä 80-luku osaa silittä minua pahiten musiikilliseen vastakarvaan.)

Sommar i natt kärsii eniten siitä, että sen vaikutteet tulevat hieman liian selvästi läpi. Kuulen siinä tuttuja juttuja esimerkiksi Culture Clubin Karma Chameleonista, Men at Workin Down Underista ja laulutyylillisesti saan hetkittäin Sister Sledge viboja. Ei ole väärin koettaa napata kiinni ajan hengestä, mutta lopputuloksen pitää silti kuulostaa riittävän omalta. Toisaalta en suomalaisena ole kuullut tällaista ruotsinkielisenä liikaa ja sisarukset ovat kappaleen vahvin lenkki. Ehkä kappaleen tasainen poljento olisi kaivannut pientä vaihtelua vaikka luultavasti onkin tavoiteltu sitä, että rento kesäfiilis säilyy alusta loppuun.

Koska en itse luonnollisesti muista kappaletta lapsuusvuosiltani se ei voi saada nostalgialisää eikä kesäbiisiksi kesäbiisin paikalle pääse ihan millä tahansa piknikeväillä. Päivärinnat tulivat myös uran edetessä hieman itsevarmemmiksi laulun kanssa kuin tällä debyyttisingellä. Nyt kuulostaa siltä kuin rohkeus tai taito ei aivan riittäisi nousta vetämään kappaletta vaan sen tekee taustaraita. Toisaalta kyllä minusta löytyy pieni sisäinen kesämies joka pitää Sommar i nattin rentoudesta. Olkoonkin että kesäaurinko on nörtin vihollinen, joka häikäisee jopa mattapintaisen monitorin kuvan. Minulle Lili & Susien paras kesäbiisi on What's the Colour of Love mutta olkoon Sommar i natt vaikka sellainen kesäkissa jonka ottamista harkitsi, mutta sen viisaasti jätti tekemättä.

Arvosana: 5,0/10

Nightwish - Scaretale

Artisti: Nightwish
Kappale: Scaretale (2011)
Albumi: Imaginaerum
Mieleenjäävin lause: "Ladies and gentlemen, be heartlessly welcome."

Nightwishista voisi varmaankin kirjoittaa heittämättä mielipidettään laulajakysymykseen, joka onneksi nykyään on hivenen hiljentynyt siitä kiihkosta mikä se pahimmillaan oli. Mutta mainitaan silti että oma suosikkini Nightwishin laulajista on Anette Olzon, mutta samalla totean ettei kukaan kolmikosta ole ollut huono työssään.

Tarja Turunen oli kirurginveitsi; erinomainen työkalu yhteen asiaan, mutta ei ulottuva tai monipuolinen. Minulle Anette Olzon oli se joka teki Nightwishista mielenkiintoisen ja kuuntelemisen arvoisen. Ehkä minunkaltaiselleni ruotsipopfanille hänen länsinaapuurimainen ulosantinsa oli sitä mitä lääkäri määräsi. Floor Jansen on kolmikosta kokonaisvaltaisin paketti ja hän tuntuu jopa kestävän ainakin toistaiseksi kiertue-elämän rasitukset toisin kuin edeltäjänsä.

Tajusin Scaretalen sävelten kajahtaessa kaiuttimistani, etten olisi ollut edes varma omistinko Imaginaerum albumia. Tämä on siinä mielessä mielenkiintoista, että sen edeltäjä Dark Passion Play on suosikkialbumi Nightwishilta jota olen kuunnellut todella paljon. Muistan, että päätin olla ostamatta Imaginaerumia julkaisussa, koska singlejulkaisut eivät olleet niin vakuuttavia ja albumin elokuvapohjainen konsepti ei tuntunut niin houkuttelevalta. Varmaankin olen joskus ostanut albumin kun se on tullut halvalla vastaan kuuntelematta sitä edes kertaakaan läpi. Joten sen biisit ovat tuttuja vain satunnaissoitosta. Scaretalenkin olen luultavasti vain kuullut vain kerran tai kaksi aiemmin ennen tämän kirjoittamista.

En ole kauhuelokuvien ystävä. En osaa pelätä niitä, joten ne ovat minulle vain alle keskitason draamaa. Samasta syystä kauhuelokuvien teemamusiikit eivät ole minulle erityisiä sillä ne eivät täytä minun kohdallani tehtäväänsä. Tiedän että Tuomas Holopainen on monien kuuluisien elokuvasäveltäjien fani ja se kuuluu myös tässä tapauksessa eikä ikävä kyllä positiivisessa mielessä. Monet Scaretalen musikaaleisista kauhuteemoista ovat liian tutun kuuloisia. Sentään siinä on myös hieman musikaalityylistä huumoria, mutta sekin kuulostaa epäomaperäiseltä. Kun tähän sotketaan hieman kuin puoliväkisin yhtyeen muut tavaramerkkielementit eivät nämä yhdistetyt kohtaukset muodosta kovin yhtenäistä kokonaisuutta.

Painajaisunista kertovana Scaretale ei myöskään tavoita minua, sillä omat painajaisuneni eivät ole ollenkaan tällaisia. Niistä tosin ei saisi mielenkiintoista biisiä tekemälläkään. Omat painajaiseni ovat sellaisia joissa olen eksyksissä enkä löydä millään perille. Tai sitten putoan loputtomasti. Lapsena sentään näin kerran unta jossa mustekala poltti minua ja huusin unissani että minulle on tuotava vettä koska palan. Tätini toi minulle vettä ja heräsin. Mutta toisin kuin silloin en osaa pelätä pellejä veitsen kanssa tai zombieita sekä muita mörkimyksiä. 

Jos jotakin positiivista on mainittava niin kuulostaa siltä kuin kappale olisi miksattu hieman vähemmän loudnesshenkisesti kuin esimerkiksi Dark Passion Play -albumi. Ehkä tässä kohden elokuvista haetut dynamiikkavaikutteet ovat olleet positiivinen asia. Seitsemän ja puoli minuuttia on pitkä aika kappaleelle joka ei vie sellaiselle matkalle millä haluaisi olla. Jos kappaleesta riisuttaisiin kauhuelokuvasoundtrackelementit ja jäljelle jäisi kolmeminuuttinen Nightwishrockkipale niin lopputulos olisi hieman parempi mutta vain hieman. Voisin kuvitella, että jos kuulut kappaleen kohderyhmään toisin kuin minä niin mielipiteesi voi olla täysin eri.     

Arvosana: 4,5/10