Simon & Garfunkel - Homeward Bound

Artisti: Simon & Garfunkel
Kappale: Homeward Bound (1966)
Albumi: Simon and Garfunkel's Greatest Hits
Mieleenjäävin lause: "Home, where my love lies waiting silently for me."

Ostaessani jonkun artistin kokoelmalevyä minua jäävät usein harmittamaan odotetusta poikkeavien versioiden käyttäminen kokoelmilla. Useimmiten haluaisin sen tunnetun biisin albumi- tai edes singleversiona. Tämä siinä tapauksessa, että ostan kokoelman täyttääkseni artistin mentävän aukon levykokoelmassani.

Jos taas omistan jo suurimman osan artistin tuotannosta etukäteen niin silloin juuri uudet  biisit, vaihtoehtoiset versiot, liveotannat tai jopa remiksit voivat tuodakin hieman mielenkiintoa ja lisäarvoa kokoelmalle. Ehkä paras vaihtoehto silti olisi, jos kaikki vaihtoehtoinen tarjottaisiin bonuslevynä tai muuten levyn lopussa niin ettei mitään oleellista jätettäisi niiden vuoksi levyltä pois.

Ehkä erinomaisesti ja pitkään hyvin myyneen Simon & Garfunkel kokoelmalevyn Simon and Garfunkel's Greatest Hits sekalainen sisältö on juuri pyrkimystä koettaa houkutella sekä uusia, että vanhempia faneja. Toki yhtyeeltä oli julkaistu livelevykin ennen kokoelmaa, joten liveversioita voisi myös ajatella tuolta julkaisulta otetuilta.

Mutta muistan albumin cd-painoksen 20 vuotta sitten ostettuani tunteeni harmitusta ensiksikin siitä, että kannet olivat vain tuhnusti skaalattu vinyylistä pienemmäksi ja toiseksi monet liveversiot joita kokoelma sisälsi. Lisäksi cd-formaatin pidempää tallennuskapasiteettia ei oltu hyödynnetty mitenkään vaan sisälsi tasan samat raidat kuin alkuperäinenkin LP-julkaisu.

Alunperin vuoden 1966 hitti Homeward Bound ei onneksi ollut se biisi jonka vuoksi kokoelman ostin. En usko tunteneeni kappaletta tuohon aikaan. Kuultuani alkuperäisen albumiversion joka ensiksi julkaistiin Sounds of Silence albumin UK painoksella harmitukseni lisääntyi sillä liveversion akustiseksi supistettu äänimaailma vie paljon albumiversion hyvin mietitystä äänimaailmasta pois. Ei sillä, että Simon & Garfunkel olisivat huonoja live-esiintyjiä, mutta toiset biisit toimivat vain riisuittuina liveversioina paremmin kuin toiset.

Homeward Bound on yksi niistä monista biiseistä joihin artisti on saanut innoituksensa naisen vuoksi. Ollessaan Englannissa Paul Simon oli törmännyt viehättävään lipunmyyjään nimeltään Kathy Chitty ja kemiat kohtasivat klassisesti. Istuessaan Widnesin kylän rautatieasemalla ja odottaessaan pääsyä takaisin Lontooseen tapaamaan mielitiettyään Simon raapusteli Homeward Boundin sanat. Nykyään Widnesin rautatieasemalla on kyltti muistuttamassa ihmisiä, että tämä kappale on syntynyt siellä.

Ehkäpä tämä Homeward Boundin liveversio onkin minulle kuin tyttö jolle sanotaan, että vika on minussa eikä sinussa. Liveversio on hyvin esitetty, mutta se ei vain satu olemaan minun mieleeni eikä edes alkuperäinen albumiversio ole minulle parasta S&G:n musiikkia. Varmasti tälläkin livevedolla on ystävänsä vaikka itse en niihin kuulukaan. Se ei vain nouse lentoon missään vaiheessa hetkittäisistä reipastumisten hetkistä huolimatta ja minä olen tunnetusti nostatusten ja dynamiikan suuri ystävä kappaleissa. 


Arvosana: 5,0/10

Top 40 vuosilta 1977-1954 sija 10: The Beach Boys - God Only Knows

Artisti: The Beach Boys
Kappale: God Only Knows (1966)
Albumi: Pet Sounds
Mieleenjäävin lause: "I may not always love you."

Tämänkaltaisten kappaleiden edessä tuntee pienuutta kun yrittää kirjoittaa niistä. Toisaalta Beach Boysien legendaarinen Pet Sounds albumi ja sen kappaleet ovat vakiotavaraa erilaisilla listoilla. Mutta listasijoitus ei johdu siitä, että minä sijoittaisin sen korkealle koska muutkin niin tekevät. God Only Knows on vain niin täydellisyyttä hipovaa poppia, että se ansaitsee paikkansa.

Onko parempi, että herkkä rakkauslaulu kertoo täydellä varmuudella siitä miten asiat ovat ja tulevat olemaan vai että ne kuvastavat sitä epävarmuutta mikä on aina olemassa? God Only Knows alkaa tunnetusti lauseella: "I may not always love you..". Tämä ei silti tarkoita ettei laulussa kerrottaisi todellisesta ja syvästä tunteesta. Vaikka itsekin olen ollut pian kihloissa 17 vuotta niin minäkin joskus kauhistelen sitä ajatusta mitä elämästäni jäisi jäljelle ilman tuota suhdetta. Mitä minä olisinkaan ilman tuota toista ihmistä ja mitä jäisi jäljelle? Tämänkaltaisten kysymysten pohdinta on yksi monista syistä mikä tekee God Only Knowsista hienon.

God Only Knows samalla tavalla kuin koko Pet Sounds albumi oli ilmestyessään uraauurtava. Albumin edistykselliset tuotantotekniikat ja työn määrä mikä sen sovituksiin panostettiin tuotti tulosta. Välitöntä suurta kaupallista menestystä ei ehkä tullut, mutta aika on ollut albumille suosiollinen. Vuonna 1966 sana god oli poplauluissa harvinainen ja tätä on pidetty mahdollisesti yhtenä syynä miksi kappale ei ollut Amerikassa suuri listahitti. Asian vaikutuksesta väitellään tänäkin päivänä enkä ala itse siihen ottamaan kantaa.

Jos joku tulee sanomaan minulle, ettei oikea basisti soita bassoa plektralla niin minun tarvitsee ajatella studiobasistilegenda Carol Kayea joka soittaa sähköbasso-osuudet myös God Only Knowsissa. Kaye vannoi nimenomaan plektralla soittamisen nimeen ja kun katsoo sitä pitkää listaa kappaleista joissa hän on ollut mukana niin miten kukaan voisi sanoa ettei plektralla soittava basisti ole "oikea"? Tarvitseeko tämän jälkeen mainita vielä, että God Only Knowsin bassopuoli on erinomainen?

Beach Boys on erinomainen niin stemma- kuin soololaulupuolella ja God Only Knows on ehkä paras todiste siitä. Mitä miehiseen stemmalauluun tulee niin pidän parempina vain erästä Gibbin veljessarjaa. Brian Wilson aikoi alunperin laulaa päälauluosuudet itse mutta tuli tosiin aatoksiin ja antoi pikkuveljensä Carl Wilsonin tehdä sen. Brian perusteli päätöstään sillä, että Carlin äänessä on enemmän puhtautta ja viattomuutta jota God Only Knowsin kaltainen kappale tarvitsee. Päätöstä ei voine moittia.

Suomenkielisen käännösversion jo heti seuraavana vuonna levytti Jormas nimellä Taivas vain tietää. On sanomattakin selvää, ettei tuona aikana Suomessa kyetty vastaavaan toteutukseen (jos edes koko muussa maailmassa) mitä soitannollisesti ja sovituksellisesti tarvittaisiin. Saukin tekemä sanoitus menettelee ja Pepe Willberg on vahvin lenkki laulutulkinnallaan. Mutta kannattaa pysyä alkuperäisversiossa ja kuunnella Jormaksen tulkinta korkeintaan kuriositeettina.

God Only Knows on kauneimpia rakkauslauluja mitä on ikinä tehty ja sen ja koko Pet Sounds albumin teosta löytyy monta mielenkiintoista dokumenttia ja kirjaa joihin kannattaa tutustua jos pitää Pet Soundista tai Beach Boysista yleensä.

Annan blogissani arvosanat vain random playn arpomille kappaleille, en näille spesiaaliarvosteluille.

Simon and Garfunkel - For Emily, Whenever I May Find Her

Artisti: Simon and Garfunkel
Kappale: For Emily, Whenever I May Find Her (1966)
Albumi: Simon and Garfunkel's Greatest Hits
Mieleenjäävin lause: "I love you girl, oh, I love you."

Koska tämänkertainen kappale kertoo unesta tai uskosta unelmaan niin aloitan kertomalla viimeöisen uneni. Ystäväni palasi pari päivää sitten Italianmatkaltaan mikä varmaan vaikutti siihen että näin unta että olin itse Italiassa. Näen usein kontrollinmenetysunia ja tällä kertaa vuorossa oli yksi tyypillisimistä eli eksymisuni. Heti kun astuin unessa hotellistani ulos, kadotin hotellin ja olin eksyksissä. Italia oli unessani pelkästään roomalaisia antiikin rakennuksia ja jopa katakombeja. Epätavallista kyllä ehdin uneni lopussa löytää takaisin hotellilleni. Realismia sinänsä, olenhan suuntavaistoltani toiseksi huonoin tuntemani ihminen. Esimerkkinä voin kertoa kun kävin aikoinaan pääsykokeessa, matkaa linja-autopysäkiltä koululle oli n. puoli kilometriä ja minulta kesti puoli tuntia löytää perille.

Monet jotka ovat lukeneet tätä blogia enemmän ovat varmasti huomanneet että musiikkimakuni painottuu enemmän naisartisteihin tai naisten laulamaan musiikkin. Tämä ei silti tarkoita etten pitäisi miesten laulusta, ovathan esimerkiksi Gibbin veljesten harmoniat vertaansa vailla eikä tämänkertaisen biisin esittäjien tarvitse laulutaitojaan hävetä. Paul Simon ja Art Garfunkel loivat 60- ja 70-lukujen taitteen ympärillä paljon hienoa ja elämään jäänyt popmusiikkia.

Liveversiona vuoden 1972 kokoelmalle päätynyt For Emily, Whenever I May Find Her ei kuulu suurimpiin S&G suosikkeihini. Tämä Paul Simonin säveltämä ja Art Garfunkelin kuulaalla enkeliäänellä tulkitsema kappale ei silti jää ilman kehujen aiheita. Kokonaisuus toimii hyvin liveversiona, eikä Garfunkelin herkkä laulu tarvitsekaan taustalleen koskettimia ja akustista kitaraa enempää. S&G osasivat luoda hienoja äänimaailmoja tarvittaessa mutta oma taitonsa on tietää milloin pitää hommat simppelinä ja milloin ei.

Sanoitus on hieman arvoituksellinen ja pienellä sulalla maalaileva, tulkitsee sen sitten olevan uni tai haavekuvan sen oikean löytämisestä. Se mikä minut vieroittaa pitämästä tästä kappaleesta enemmän on sen "taiteellinen" pateettisuus ennen todella lyhyttä kliimaksia lopussa. Olisi hienoa jos lopun nostatus olisi ollut oma osansa. Vika on omassa maussani eikä kappaleessa, sillä tiedän kyllä taipumukseni haluta pop-musiikkini sokeroituna tai edes keinomakeutettuna. For Emily, Whenever I May Find Her ei siis ole oma suosikkipalani kakkua, mutta nautin sen sujuvasti silloin kun se eteeni tarjoillaan.      

Arvosana: 5,5/10

Percy Sledge - When a Man Loves a Woman

Artisti: Percy Sledge
Kappale: When a Man Loves a Woman (1966)
Albumi: Good Morning Saigon
Mieleenjäävin lause: "When a Man Loves a Woman."

Studio- ja tallennustekniikka on kehittynyt paljon koko pop-musiikin olemassaolon aikana. Nykykorva haluaa usein puhtaita soundeja joita ei tietenkään vanhoista masternauhasta saa irti pilaamatta alkuperäisen aitoutta. Useimmiten minua ei haittaa jos musiikki kuulostaa aikalaiseltaan. Pieni kohina, hieman tukkoisemmat soundit ja vastaavat eivät yleensä ole musiikkinautinnon este jos vain itse musiikki on kunnossa. Poikkeuksiakin on, esim. Carole Kingin Tapestry albumin soundit eivät ainakaan siinä cd-versiossa jonka omistan ole niin hyvät kuin haluaisin. Olen jo aiemmin kironnut niin sanottua loudness ilmiötä joka on löytänyt tiensä myös remasteroituihin uudelleenjulkaisuihin.

Percy Sledgen When a Man Loves a Woman vuodelta 1966 on ajaton klassikko. On vaikea kuvitella että sen sanoitus on syntynyt lähes hatusta vetämällä levytysstudiolla jonne saapuessaan Percylla oli valmiina vasta sävellys sekä suuntaa antava ajatus sanoituksesta. Tässä lienee yksi syy kappaleen viehätysvoimaan sillä se tuntuu aidolta ja vilpittömältä. Kyseessä on myös esimerkki levytyksestä jota ei mielestäni millään nykyisellä studiotekniikalla saisi paremman kuuloiseksi. Ensimmäisestä soundista viimeiseen koko äänimaailma elää ja hengittää mistä on kiittäminen eritoten rytmiosastoa. Ainoastaan loppufeidauksen aikana torvet kuulostavat hivenen falskeilta, mutta se on vain rikka tässä rokassa.

Vaikka soittamisen osalta kaikki onkin erinomaisesti, ilman Percy Sledgen hienoa laulutulkintaa kokonaisuus jäisi paljon heikommaksi. Kun mies todella rakastaa naista hän on samaan aikaan vahva ja heikko, pysäyttämätön sekä erittäin haavoittuvainen. Tuolloin on vain yksi asia maailmassa joka tuo joko onnen tai onnettomuuden ja sen takana on naisen aina yhtä arvaamaton sydän. Kaiken edellämainitun Percy kertoo meille When a Man Loves a Womanin riveillä ja eritoten niiden väleissä. Vain harva kappale on onnistunut jonkin tunnetilan vangitsemisessa niin hyvin kuin tämä.

Arvosana: 8,5/10

Byron Lee & Mighty Sparrow - Only A Fool

Artisti: Byron Lee & Mighty Sparrow
Kappale: Only A Fool (1966)
Albumi: Millennium: 40 Hits 1965-1969
Mieleenjäävin lause: "Only a fool breaks his own heart."

Monet iskelmät tuovat mieleen lapsuusmuistoja auton takapenkiltä. Päivän sattuman sanelema on minulle tutuin Joukon ja Kostin versiona "Muisto vain jää". Kuten monen käännösiskelmän tapauksessa kuulin alkuperäisversiion vasta paljon myöhemmin ja sattumalta. Nykyinternet kaikkine hienoine palveluineen tekee musiikin löytämisestä lähes liiankin helppoa vaikka se onkin aina hieno hetki kun tunnistaa ensin hämärästi ja sitten selvästi tutun melodian eri sovituksena ja sanoituksena. 

Byron Leen ja Mighty Sparrowin versio Only A Fool Breaks His Own Heartista ei ole alkuperäislevytys mutta yksi varhaisimmista kuitenkin. En tiedä miten Grenadasta kotoisin oleva kalypsolaulaja Mighty Sparrow päätyi levyttämään yhdessä jamaikalaisen Byron Leen kanssa mutta tärkeintä että yhteistyö kantoi näinkin hienoa hedelmää. Alunperin Arthur Prysockin vuotta aiemmin (1965) levyttämä kappale sai kyllä kohtalaista radiosoittoa muttei ollut mikään suuri hitti. Suurempi menestys syntyikin juuri coverversioiden kautta ja sävelmä on ikivihreä esimerkiksi Hollannissa ja Suomessa.

Only A Fool on kaunis ja herkkä kappale jonka sanoitus on taiten sommiteltu soljumaan musiikin mukana. Sopivan hienovarainen orkestraatio antaa laulajalle tilaa vuodattaa sydänverensä tarinaan menetetystä rakkaudesta. Erikoismaininta täytyy antaa tunnelmallisille urkusoundeille. Kyseessä on kappale joka varmasti saa parit tanssilattialla painautumaan hitusen lähemmäksi toisiaan. Only A Fool tuntuu aikamatkalta yli 40 vuoden taakse mutta miksipä jättäytyisi kyydistä sillä tämä nostalgia on kaukana tunkkaisesta. 

Arvosana: 7,0/10