lauantai 31. joulukuuta 2022

Satunnainen poikkeama IX: Vuosikatsaus 2022

Eihän sitä yhdeksän vuoden perinnettä henno katkaista ja onhan se tietyllä tavalla mukavaa pitää tämä blogi pienimmällä mahdollisella julkaisumäärällä vielä elossa. Vuosi 2022 oli kiireinen, koska aloitin opiskelut töiden ohella ja esimerkiksi nyt joulun ja uudenvuoden välissä luin n. 1000 sivua tenttikirjoja joista tein viisi kirjatenttiä. Kiire pitänee minut pois tämän blogin aktiivijulkaisusta vuonna 2023:kin, mutta eiköhän ainakin se pakollinen vuosikatsaus tulle.

Vuosi 2022 oli musiikillisesti varsin omanlaisensa ja aika lailla kotimaisiin naisartisteihin painottuva uusien kuuntelemieni biisien osalta. Olen naisartisteihin painottuja musiikinkuuntelija mikä on varmasti tullut selväksi joten tässä kohti ei mitään uutta. Mutta suurin osa vuonna 2022 eniten pitämistäni uusista kappaleita on indieosastosta mikä ei tietenkään ole paha asia. Musiikki on musiikkia tuotti sen sitten suurimman korporaation jättimäiset rattaat tai yksinäinen sooloartisti läppärillä makuuhuoneensa nurkassa.

Vuoden kappale, tulokas ja tulevaisuudentoivo

Joskus Youtuben suosituksetkin tarjoavat täysosumia ja minähän otan hyvän musiikin sieltä mistä vain sen voi löytää. On mielenkiintoista löytää artistit siinä vaiheessa kun he ovat vasta nousemassa esiin ja saamassa ensimmäistä levytyssopimustaan. Sitä tuntee olevansa etujoukoissa ja vaikka aina omat suosikit eivät nousekaan maineeseen niin loppujen lopuksi olen vuosien varrella oppinut hyväksymään sen ettei kaikkien tarvitse tykätä siitä mistä minäkin. 

Klarissa yhdistää tyylillisesti 90-luvun triphopia puhelaulutyylisiin vokaaleihin mikä johti minut etsimään samanlaista lisää. Mutta ehkä minä Soinnun poikana (äitini nimi on Sointu) en voinut luonnollisestikaan vastustaa Synkät soinnut -kappaletta joka kertoo juuri sen tarinan miten itsekin koen melankolisen musiikin voimannuttavuuden. Puolen vuoden ajan tapasin aloittaa jokaisen työpäiväni Synkkien sointujen sävelin mikä kertoo paljon kappaleen vetovoimasta. Klarissa julkaisi myös kaksi muuta pätevää singleä (Hukun hiljaisuuteen ja Post Bar) vuonna 2022 mikä oikeuttaa vuoden tulokkaaksi helposti. Joskus se paras on yhdistelmä vanhaa tuttua, mutta uusissa kuorissa. Odotan mielenkiinnolla Klarissa vuonna 2023 julkaistavaa debyyttialbumia.

Klarissa - Synkät soinnut



Paras uudelleenlämmitelty kappale

Erika Vikmanista voi olla monta mieltä, mutta olennaisinta on se, että hän herättää mielipiteitä. Oliko tyylivaihto kliinisestä tangokuningattaresta discoiskelmädiivaksi laskelmoitu ele vai oman taiteellisen persoonan päästäminen vapaaksi? Se ei ole minusta erityisen kiinnostavaa vaan se, millaisella musiikilla hän onnistui täyttämään olemassa olleen tyhjiön kotimaisessa musiikkikentässä. Uran toisen vaiheen alku oli vahva, mutta vuonna 2021 singlenä julkaistu Häpeä katkaisi minulle putken. Hänen albumiltaan löytyi toki kelpo kappaleita, mutta Häpeä aiheutti jonkinlaisen hypeputken katkeamisen itselleni. 

Kunnes kappaleesta julkaistiin uusi versio Vain elämää kauden 13 myötä, joka laittoi biisin sanoituksen oikeisiin raameihin tyylillisesti. Alkuperäinen versio ei ollut sovituksellisesti mikään napakymppi ja musiikkivideokin onnistui viemään huomiota kappaleen sanomasta eikä päinvastoin. Hieman rauhallisempi sovitus tuo sanoman esiin ja laulusuorituskin on tätä kautta parempi. Olen itse- ja myötähäpeän ammattilainen, joten nyt kun sanoma tulikin minulle perille tajusin, että tämähän on kuin tehty minun kuunneltavakseni. Häpeä on kuin keittoruoka, joka vasta päivän jääkaapissa seistyään imeyttää arominsa aineksiin ja maistuu paljon paremmalta uudelleenlämmitettynä. Ja häpeävoimabiisejä minulla ei ole ikinä arsenaalissani tarpeeksi.

Erika Vikman - Häpeä

 

Vuoden yhtyetulokas

Olen sitä ikäluokkaa, joka lapsena musiikillisesti marinoitiin 80-luvun alkupuoliskon kotimaisessa discoiskelmässä. Alle kolmikymppisenä katsoin tuota musiikkityyliä nenänvartta pitkin, mutta siinä iässä kun nostalgia alkaa hiipiä musiikilliseen verisuonistoon sitä lakkaa nyrpistelemästä nenää ja alkaa kuunnella sitä mistä pitää. Joten myös tyylilliset pastissit tuon ajasta musiikista moderneilla mausteilla voivat siitä kutittaa sopivasti nostalgiahermojani ja juuri siihen saumaan iski Jenni&Juho.

Jenni&Juho on duo joka yhdistää juuri tuota edellämainittua discoiskelmää Leevi and the Leavings tyyliseen pikkutuhmaankin meininkiin. Debyyttialbumi Koska olet sen arvoinen on kuitenkin varsin monipuolinen ja sisältää kelpoa höttöpoppia, jota ei tuolla retrolla tatsilla kyllä voi sanoa tehtävän liikaa. Oleellista on se, ettei Jenni&Juho ole liian hävytön, ei liian humoristinen eikä liian retro vaan sopiva yhdistelmä noita kaikkia. Salaliittoteoria on kaunis rakkauslaulu, jossa on juuri sen verran ohut huumorikerros ettei siitä tule siirappinen. Tammat laukalla on täydellinen naisporukan lämmittelybiisi ennen baari-iltaa. Ja kelpo albumin lisäksi loppuvuodesta tuli myös Tähdet yllä Suomenmaan -single, joka tekee sen vaikean asian eli yhdistää isänmaallisen teeman niin ettei kuunnellessa tunne myötähäpeää. Se on aina hienoa kun joku Suomessa uskaltaa olla pop.

Jenni&Juho - Tähdet yllä Suomenmaan


 Vuoden paras ulkomainen kappale

Aikaisempina vuosikatsauksen kerroilla minulla ei ikinä ole ollut ongelmaa ulkomaisen kategorian täyttämisessä. Mutta nyt minulta meni pitkä aika miettiessä mitä vuonna 2022 julkaistua ulkomaista kappaletta olisin kuunnellut runsaasti. Suurimmat ulkomaiset suosikkini eivät julkaisseet uutta musiikkia tänä vuonna. Tämä vuosi on mennyt on ilmeisesti mennyt niin kotimaisen musiikkikuplan sisällä ettei ulkomaalta kantautunut paljon kaikuja soittolistalleni. Ja tyypillisesti ne mitkä tulivat olivat vuodelta 2021 tai uuvanhoja löytöjä. 

Mutta olihan se yksi kappale ainakin, joka ei ehkä ensikuuntelulla tehnyt vaikutusta, mutta jota sen jälkeen minulle automaattisoittolistat tarjosivat säännöllisen epäsäännöllisesti. Joka kuuntelun jälkeen korvani alkoivat tarkentua hieman enemmän kuuntelemaan ja vasta nyt siitä on tullut kappale jonka voin poimia kuunneltavaksi ihan erikseenkin. Yleensä kappaleet joille lämpeän hitaasti myös kestävät pitkään.

Meg Myers hiipi parisen vuotta sitten suosiooni voimallisella tulkinnallaan ja sopivalla vereslihaisella häpeämättömyydellään. Niin eipä ole ihme, että kun hän palasi aiemman Desire kappaleensa teemoihin tänä vuonna julkaistulla HTIS (Hiding That I'm Sexual) -kappaleellaan niin sytyin sille lopulta vaikkakin hitaasti. Hieman kuin nainen, joka ei heti herätä huomiotasi, mutta hiljalleen löydät hänestä mielenkiintoisia puolia ja lopulta huomaatkin nauttivasi hänen seurastaan. 

Tyylillisesti Meg Myers vuosimallia 2022 on hieman elektronisempi kuin aiemmin, mutta se sama energia on silti tallella. Ei HTIS ole varsinaisesti mitään tämän vuoden hittisoundia vaan yhdistelmä uutta ja vanhaa tavalla joka on esittäjänsä näköistä ja kuuloista. Kun nainen laulaa seksuaalisuudestaan aidosti, eikä pyri tai ole pakotettu olemaan laskelmoitu objekti niin siinä on jotakin mikä vetoaa eikä se ole todellakaan liian yleistä.

Meg Myers - HTIS (Feat. Luna Shadows & Carmen Vandenberg)



Olkoon musiikkivuosi 2023 mielenkiintoinen ja taas omanlaisensa ja ehkä se tämän vuosikymmenen soundikin alkaa tässä kohti nousta esiin.