Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1965. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1965. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. marraskuuta 2012

James Brown - I Got You (I Feel Good)


Artisti: James Brown
Kappale: I Got You (I Feel Good) (1965)
Albumi: Classic James Brown - Universal Masters Collection
Mieleenjäävin lause: "I feel nice, like sugar and spice."

Tietyt klassikkobiisit ovat lähes mahdottomia välttää. Suurinta osaa ei toki haluaisikaan, mutta vaarana on että kappaleen hienous kärsii jos sen kuulee jatkuvasti radiossa, mainoksissa, elokuvissa ja vastaavissa. Tällä kertaa kohdalle osuneen klassikon olen kuullut radiosta, televisiosta, mainoksista (ainakin jotakin keittiövälineitä) ja lähes kaikista musiikkia käyttävistä medioista useita kertoja. I Got You (I Feel Good) on myös ollut samplauksen kohteena kuten suurin osa muistakin James Brown klassikoista. Vaikka hypettäminen ja ylisanat ovat aina hieman vaarallisia, niin tässä tapauksessa lienee turvallista sanoa että kyseessä on ikivihreä klassikko joka ei kuole niin kauan kun musiikkia soitetaan.

Ensikosketukseni James Browniin lienee ollut Rocky IV ja siinä esitetty Living in America. 80-luvulla en vielä kuunnellut aktiivisesti musiikkia, mutta tuokin vähemmän tärkeä osa James Brownin laulukirjasta jäi silti mieleeni. I Got You sen sijaan jäi ensi kertaa mieleeni Simpsonien jaksosta jossa James Brown vieraili. En muista missä vaiheessa laulua käytettiin meillä mainosmusiikkina mutta mielikuvissani kappaleen kanssa pyörii keittiövälineitä ja hedelmiä. Kiitos näistäkin mielikuvista kaupallisten tiedotteiden suunnittelijat. Jos urheilijoista sanotaan että he ovat tietyssä vaiheessa parhaimmillaan niin James Brown oli sitä taatusti vuonna 1965. Tämän todistaa sekin että I Got You on omassa lajissaan huippusuoritus.

50- ja 60-lukujen äänityksissä minua joskus vaivaa niiden heikko tekninen taso. En tarkoita tällä ajankuvaan kuuluvia asioita sillä esimerkiksi monolla on tehty hienompaa musiikkia kuin surroundäänillä ikinä. Tarkoitan joissakin kappaleissa esiintyvää korkeaa kohinatasoa ja hieman latteaa äänikuvaa. I Got You sen sijaan kuulostaa raikkaalta, ilmavalta ja siinä on myös yksi vähiten itseäni ärsyttäviä saksofonisooloja. Torviosaston mahti on luonnollisesti läsnä kun James Brownin tuotannosta on kyse ja muutenkin kaikki muusikot tekevät hienoa jälkeä kautta linjan.

Mutta luonnollisesti I Got Youn kuningas on soulin suurvisiiri Brown itse. Maailmasta varmasti löytyy orkestereita jotka soittavat tämän yhtä hyvin, muttei yhtään vokalistia joka kykenisi samantasoiseen tulkintaan. En voi olla pitämättä tavasta jolla kuuntelijaa tartutaan kurkusta ensimmäisestä wow -kiljaisusta alkaen aina viimeiseen torventörähdykseen. Kaikki turha on jätetty pois ja kokonaisuus on vähärasvainen muttei mauton. Niinpä ikävä kyllä ainoaksi huonoksi puoleksi jääkin kappaleen ylikäyttö kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Ilman sitä antaisin mielelläni ainakin yhtä paremman arvosanan mutta kyllä tämä näinkin tuntuu vielä hyvältä.

Arvosana: 7,5/10

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Stevie Wonder - Uptight


Artisti: Stevie Wonder
Kappale: Uptight (Everything's Alright) (1965)
Albumi: Dancing In A Street: 43 Motown Dance Classics
Mieleenjäävin lause: "Baby, everything is alright, uptight, out of sight."

Ensikosketukseni Stevie Wonderiin oli 80-luvulla I Just Called To Say I Love You -hitin kautta. Muistan myös hänen vierailunsa Bill Cosby showssa jossa perheen nuorimmainen oli tehnyt Stevielle lahjaksi paperisen kirahvin. Ajatus sokealle lahjaksi annettavasta paperikirahvista huvitti silloin nuorta jannua mutta myöhemmin olen toki ymmärtänyt että lasten lahjoissa on aina enemmän aitoa hyvää tahtoa kuin aikuisilla ikinä. Stevie Wonder oli myös koulunpihavitsien kohde joissa tehtiin pilaa hänen sokeudestaan. (Toivottavasti edes hyväntahtoisesti.) Miksi Stevie Wonder pyöritti opaskoiraansa päänsä päällä levykaupassa? -Hän katseli ympärilleen. 

Vaikka Stevie Wonder ei viime vuosina ole suuria saavutuksia kirjannutkaan tililleen uuden musiikin muodossa on hän kuitenkin hyvin arvostettu ja paikkansa suurten joukossa vakiinnuttanut artisti. Hän on myös yksi niistä lapsitähdistä joiden ura ei kääntynyt laskuun aikuisuuden myötä. Vuonna 1965 Stevie Wonder levytti kappaleen Uptight ollessaan vasta 15-vuotias. Wonder oli saavuttanut menestystä aiemminkin mutta Uptight löi hänet läpi osoittaen ettei hän ollut yhden hitin ihme. Lisäksi kyseessä oli artistin itsensä ensimmäinen single jonka kirjoitustyössä hän oli ollut itse mukana. Tällaisia tarinoita lukiessaan on parempi olla miettimättä mitä itse teki 15-vuotiaana..

Uptight kertoo köyhästä nuoresta miehestä joka on löytänyt rinnalleen paremmista piireistä olevan tytön. Mutta tämä ei ole ongelma sillä tyttö ei ole omaisuuden perään vaan arvostaa poikaa sellaisena kuin tämä on. Soundillisesti kappale on ehtaa 60-luvun Motownia, hyvin menevää sellaista. Wonderin laulussa on aitoa nuoren miehen intoa jossa on vain yksi vaihde joka vie täysillä eteenpäin. Aivan se tarttuvin koukku jää uupumaan mutta fiilikset jäävät silti selkeästi plussan puolelle. Kolme ja puoli Stevie Wonder pepsodenthymyä viidestä.

Arvosana: 6,5/10

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Barry McGuire - Eve of Destruction

Artisti: Barry McGuire
Kappale: Eve of Destruction (1965)
Albumi: Good Morning Saigon
Mieleenjäävin lause: "You're old enough to kill, but not for votin."

60-luvun protestilaululiike tuotti monia aikaa kestäneitä pop-klassikoita joita tulevat sukupolvet versioivat vaikka ajat ovatkin muuttuneet. Vai ovatko? Edelleen on sotia, syrjintää, epätasa-arvoa ja köyhyyttä. Sinänsä on surullista että parannuksia ei ole saatu asioihin joiden puolesta tai vastaan nuoriso lauloi 50 vuotta sitten. Mutta ehkä musiikin voima ei olekaan kokonaisten vääryksien korjaamisessa vaan yksittäisten ihmisten elämän parantamisessa yksilö kerrallaan.

Toiset kappaleet ovat viimeisen päälle hiottuja mestariteoksia ja toiset rupisesti kasaan äkkiä kyhättyjä lauluja mutta tekotapa ei ratkaise paremmuutta. Eve of Destruction on P.F. Sloanin (jota myös köyhän miehen Dylaniksi kutsuttiin) tekemä kappale jonka tunnetuimman version teki Barry McGuire. Kappaletta tarjottiin Byrdsille jotka eivät sitä kuitenkaan kelpuuttaneet. Barry McGuire levytti kappaleen ensimmäisellä otolla ryttyisestä käsinkirjoitetusta paperista sanat lukien ja niissä kohdin joissa hän ei saanut sanoista selvää hän hymisi. Tätä raakaversiota ei tarkoitettu lopulliseksi mutta kappale ehti radioon jo seuraavaksi päiväksi niinpä vahinko oli jo päässyt tapahtumaan.

Eve of Destruction maalaa toivottoman kuvan maailmanlopun partaalla olevasta mailmasta. McGuiren raaka laulutapa toimi erinomaisena alleviivaavana tehosteena ja se tuo kappaleeseen uskottavuutta ja aitoutta. Tyypilliset protestilaulun elementit ovat läsnä huuliharppuineen ja akustisine kitaroineen ja laulua ei syyttä pidetäkään genren yhtenä arkkityyppinä. Kappale ei ole sanomastaan huolimatta ahdistava sillä sanoituksen henkilö jota laulaja sättii valheellisesta toivon elättelystä edustaa toivoa. 60-luvun protestilaulut eivät ehkä ole aivan suosikkigenreni mutta Eve of Destruction on kuitenkin genrensä paremmasta päästä. Ajat muuttuvat mutta ihminen ei.

Arvosana: 6,5/10

lauantai 23. huhtikuuta 2011

The Supremes - Mother Dear

Artisti: The Supremes
Kappale: Mother Dear (1965)
Albumi: Anthology: The Best of Diana Ross & The Supremes
Mieleenjäävin lause: "Help help me mother dear."

Ei ole harvinaista että ennakkoon aiottu singlejulkaisu perutaan joko aiemman singlen menestymättömyyden vuoksi tai muista syistä mutta kovin usein samaa singleä ei peruta kahdesti peräkkäin. Tämän kohtelun sai Mother Dear joka alunperin oli tarkoitettu More Hits by The Supremes -albumin kolmanneksi singleksi mutta saikin väistyä Nothing But Heartaches -kappaleen tieltä. Tämän jälkeen Mother Dear oli suunnitelmissa neljänneksi singleksi mutta toisin kävi koska Nothing But Heartaches jäi Top Tenin ulkopuolelle eikä tämän jälkeen katsottu enää kannattavaksi julkaista albumilta uusia singlejä.

Mother Dear on nuoren tytön avunpyyntö äidilleen kun hän ei tiedä mitä tekisi hankalan pojan kanssa. Tyttö on ihastunut mutta poika kohtelee häntä huonosti eikä tyttö silti pysty häntä jättämään. Kappale ei kerro mitkä äidin neuvot olisivat olleet eikä niitä olisi tarvittukaan, sillä tarina oli varmasti tarpeeksi samaistuttava tällaisenäänkin teini-ikäiselle kohdeyleisölle. Mother Dear kuulostaa keskiverrolta Supremes Holland-Dozier-Holland (joidenka tuotantoa kappale onkin) -hitiltä, mutta vaikka kaikki on mukavasti kohdillaan ei tällä kertaa hittikynä ole ollut aivan terävimmillään. Liekö kyseessä vahvan koukun ja kertosäkeen puute vai pieni tasapaksuus mutta mistään pop-klassikosta ei mielestäni ole kyse.

Toisaalta Supremesilla oli Diana Ross -aikakaudella ja hetken sen jälkeenkin vahva ja tunnistettava soundi ja se on läsnä tässäkin kappaleessa. Mistään täytebiisistä ei voida puhua kun tuotanto on taattua Motownia jokaista torven törähdysta ja rummuniskua myöten. Kyllähän tätä kelpaa kuunnella vaikka ei (enää) sydänsuruista kärsivä teini olisikaan. 

Arvosana: 5,5/10

maanantai 7. maaliskuuta 2011

The Four Tops - Ask the Lonely

Artisti: The Four Tops
Kappale: Ask the Lonely (1965)
Albumi: The Super Sounds of the 70's
Mieleenjäävin lause: "Just ask the lonely."

Yhä keikkaileva The Four Tops pysyi samassa neljän miehen kokoonpanossa vuodesta 1953 vuoteen 1997 jolloin luonnollinen poistuma pakotti miehistönvaihdokseen. Nykykokoonpanossa vaikuttaa enää yksi alkuperäisjäsen, Abdul "Duke" Fakir. Yhtye oli yksi Motownin kultakauden suuruuksista ja Holland-Dozier-Holland hittikone sävelsi heille monta ikivihreää laulua. Yksi The Four Topsin tavaramerkeistä oli edesmenneen Levi Stubbsin lämmin ja tunnistettava baritoni. 

Ask the Lonely on Four Topsin pikkuhitti vuodelta 1965 eli ajalta juuri ennen bändin suurta läpimurtoa. En tiedä miksi kappale löytyy The Super Sounds of the 70's halpiskokoelmalta, The Four Topsin vuoden 1973 singlebiisin Ain't No Woman -nimisenä mutta virheethän eivät näissä ole kovinkaan harvinaisia. Kappale kertoo miehen yksinäisyydestä jota hän tuntee kun suuri rakkaus on hänet jättänyt. Levi Stubbs tekee hyvää työtä kuulostaen juuri siltä miltä rakkautta kaipaavan miehen tuleekin. Hän laulaa sopivan miehekkäästi, herkästi ja surumielisesti kuulostamatta silti nössöltä. On hetkiä jollonikin mieskin saa murtua ja silloin asia on vakava. Myös kolmikko Payton, Benson ja Fakir sekä naistaustalaulajat (The Andantes) tekevät erinomaisesti kokonaisuutta tukevat taustalaulusuoritukset.  

60-luvulla tehtiin paljon erinomaista soulia eikä Ask the Lonely jää kakkoseksi kuin aivan lajinsa parhaimmistolle. Kappaleen suuri tunnelataus kykynee vaikuttamaan kuuntelijan omiin fiiliksiin ja se on aina hyvän laulun merkki. Suurin vahvuus löytyy tässä tapauksessa kokonaisuudesta, sillä aivan huipputason kertosäettä Ask the Lonely ei kuitenkaan sisällä. Laulusuoritukset ovat parhaasta päästä, taustat orgaanisia ja hengittäviä parhaaseen 60-luvun tyyliin joten soul voi tästä parantua vain hitusen.

Arvosana: 7,0/10

perjantai 28. tammikuuta 2011

The Supremes - Things Are Changing

Artisti: The Supremes
Kappale: Things Are Changing (1965)
Albumi: Anthology: The Best of Diana Ross & The Supremes
Mieleenjäävin lause: "Now's the time for you to better yourself."

The Supremes on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen tyttöbändeistä. Varsinkin 60-luvulla tämä naistrio sai nauttia pitkästä sarjasta hittejä joita tehtailivat aikansa kuumimmat hittinikkarit kuten mm. Holland-Dozier-Holland tai Phil Spector. Diana Rossin jätettyä ryhmän Supremesin menestys alkoi hiipua ja monien jäsenvaihdosten jälkeen taru päättyi lopulta vuonna 1977.

Things Are Changing ei ole The Supremesin tunnetuimpia kappaleita, sillä kappale julkaistiin promosinglenä vuonna 1965 ja se tehtiin tiedotuskampanjaa varten jonka tarkoitus oli edistää tietoisuutta tasa-arvosta oli kyse sitten rodusta, sukupuolesta tai sosiaalisesta taustasta. Kappaleen sanoitus onkin varsin optimistinen sen suhteen kuinka tasa-arvoisena paikkana maailma kuvataan. Jokaisella on samat mahdollisuudet menestyä, opiskella ja tehdä töitä kunhan vain alkaa oman onnensa sepäksi. Kauniit, jopa hieman utopistiset sanat sopivat hyvin 60-luvun henkeen eikä tästä ainakaan tänä päivänä tule liiallista valistamisen tunnetta. Oikeastaan jos ajatellaan valistuskappaleita yleensä niin Things Are Changing on siinä joukossa paremmasta päästä.

Things Are Changing voisi olla käyttökelpoinen vaikkapa aamuherätysbiisinä. Optimismi ja raikkaus ovat juuri niitä sävyjä joita rauhalliseen heräämiseen tarvitaan. Miksei myös "olen oman kohtaloni valtias tänään" -ajattelutapa. Phil Spector joka on säveltänyt ja sovittanut kappaleen on tehnyt hyvää työtä tälläkin kertaa vaikka hänen suurimpien klassikoidensa loistosta jäädäänkin. Diana Rossin suurin vahvuus on aina ollut persoonallinen ja tunnistettava ääni joka pääsee oikeuksiinsa tässäkin kappaleessa. Myös yhteislaulu harmonioineen on juuri sitä mitä klassiselta Supremes kaudelta voi odottaa. En tiedä milloin asiat muuttuvat paremmiksi mutta Things Are Changing on varsin vakuuttava esitys muutoksen puolesta.

Arvosana: 6,5/10

torstai 18. marraskuuta 2010

Sam the Sham and the Pharaohs - Wooly Bully

Artisti: Sam the Sham and the Pharaohs
Kappale: Wooly Bully (1965)
Albumi: Good Morning Saigon
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Wooly bully, wooly bully."

Mitä voi odottaa bändiltä jonka tyylilaji on tex-mex rock 'n' roll? Ainakin jotakin erikoisen kuuloista pohjoismaisiin korviin. Ja juuri sitä tarjosi Sam the Sham and the Pharaohs kappaleellaan Wooly Bully vuonna 1965. Kappale on monella tapaa erityinen ja merkittävä. Wooly Bully oli ensimmäinen amerikkalainen miljoonamyyjä ns. britti-invaasion aikaan. Lisäksi kyseessä on yksi parhaiten menestyneistä singleistä Amerikassa joka ei ikinä saavuttanut ykkössijaa. Kappale sai jopa Billboardin "Number One Record of the Year" -nimityksen vaikka jäikin ilman edellämainittua ykkössijaa.

Muistan Wooly Bullyn lapsuudestani jolloin luulin että kertosäe kuuluu: "Bule-bule, bule-bule, bule-bule." Kappaleen Wooly Bully on itseasiassa puhveli tai sitten bändin laulajan Sam the Shamin kissa joka antoi nimellään inspiraation kappaleelle. Tuskimpa tämä kappale kuitenkaan syvällisen sanoituksen vuoksi on jäänyt klassikkona elämään. Kappale alkaa paremmin kuin hyvin "uno, dos, one, two, tres, quatro" alkulaskennalla ja tämän jälkeen kappale svengaa alusta loppuun asti kuin tanssikärpäsen pureman saanut puhveli.

Wooly Bully on koko vähän alle kahden ja puolen minuutin kestonsa ajan menevää keinutusta joka saa pään keinumaan puolelta toiselle ja jalan taputtamaan lattiaa. Erikoismaininta täytyy antaa myös menevälle urkusoundille. Tällainen kappale päätyisi ehkä hyvin helposti huumoribiisien kategoriaan, mutta itse en sitä laskisi niihin kuuluvaksi vaikka hyvin vallattomasta meiningistä kyse onkin. Letkeä meininki tai edes pieni hassuttelu ei tee kappaleesta automaattisesti vitsiä. Sillä Wooly Bully ei ole vitsi vaan ehtaa rokkia joka tuottaa hyviä fiiliksiä kuulijalleen.  

Arvosana: 7,0/10

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

James Brown - Papa's Got a Brand New Bag - Pt. 1

Artisti: James Brown
Kappale: Papa's Got a Brand New Bag Pt. 1 (1965)
Albumi: 20th Century Masters: The Best Of James Brown
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "He's doing the Monkey, the Mashed Potatoes, Jump back Jack, See you later alligator." 

James Brown oli mies jolla oli monta lempinimeä eikä oikeastaan yhtään niistä suotta. Soulin kummisetä ja funkin kantaisä hän kieltämättä oli. Ja yksi suurista viihdyttäjistä. Kuten aina suurten persoonien ollessa kysymyksessä, uran aikana ehtii yleensä sattumaan ja tapahtumaan kaikenlaista.

Papa's Got a Brand New Bag on ylistys vanhalle herrasmiehelle joka uskaultuu tanssilattialle näyttämään parhaat tanssiliikkeensä nuoremmille. Se on 2:07 kestonsa ajan puhdasta, tiivistettyä ja tehokasta James Brown soulfunkkia. Napakka torvisektio aloittaa kappaleen ja on mukana koko kappaleen ajan rytmittämässä kappaletta. Yhtä terävä on myös kitara, onnistuen samalla olemaan myös rytmikkään letkeä. Mutta tiukin kaikista on itse herra Brown joka ei pitkään malta olla kappaleen aikana hiljaa. Eikä tarvitsekaan.

Papa's Got a Brand New Bag on ensimmäinen arvotuksi tullut kappale blogissani jota voidaan kiistatta kutsua klassikoksi. Se on kappale joka näytti suuntaa niin James Brownin kuin kokonaisen musiikkigenren tulevaisuudelle. Jotkut kappaleet ovat oman aikansa lapsia joiden tehno hiipuu ajan kuluessa ja toiset ikiklassikoita jotka tulevat sukupolvet löytävät aina uudestaan ja uudestaan. Kyseessä on kuin laulun kertoma vanha herra josta on vielä näyttämään mallia nuoremmilleen.

Arvosana: 8,0/10