Kappale: I Got You (I Feel Good) (1965)
Albumi: Classic James Brown - Universal Masters Collection
Mieleenjäävin lause: "I feel nice, like sugar and spice."
Tietyt klassikkobiisit ovat lähes mahdottomia välttää. Suurinta osaa ei toki haluaisikaan, mutta vaarana on että kappaleen hienous kärsii jos sen kuulee jatkuvasti radiossa, mainoksissa, elokuvissa ja vastaavissa. Tällä kertaa kohdalle osuneen klassikon olen kuullut radiosta, televisiosta, mainoksista (ainakin jotakin keittiövälineitä) ja lähes kaikista musiikkia käyttävistä medioista useita kertoja. I Got You (I Feel Good) on myös ollut samplauksen kohteena kuten suurin osa muistakin James Brown klassikoista. Vaikka hypettäminen ja ylisanat ovat aina hieman vaarallisia, niin tässä tapauksessa lienee turvallista sanoa että kyseessä on ikivihreä klassikko joka ei kuole niin kauan kun musiikkia soitetaan.
Ensikosketukseni James Browniin lienee ollut Rocky IV ja siinä esitetty Living in America. 80-luvulla en vielä kuunnellut aktiivisesti musiikkia, mutta tuokin vähemmän tärkeä osa James Brownin laulukirjasta jäi silti mieleeni. I Got You sen sijaan jäi ensi kertaa mieleeni Simpsonien jaksosta jossa James Brown vieraili. En muista missä vaiheessa laulua käytettiin meillä mainosmusiikkina mutta mielikuvissani kappaleen kanssa pyörii keittiövälineitä ja hedelmiä. Kiitos näistäkin mielikuvista kaupallisten tiedotteiden suunnittelijat. Jos urheilijoista sanotaan että he ovat tietyssä vaiheessa parhaimmillaan niin James Brown oli sitä taatusti vuonna 1965. Tämän todistaa sekin että I Got You on omassa lajissaan huippusuoritus.
50- ja 60-lukujen äänityksissä minua joskus vaivaa niiden heikko tekninen taso. En tarkoita tällä ajankuvaan kuuluvia asioita sillä esimerkiksi monolla on tehty hienompaa musiikkia kuin surroundäänillä ikinä. Tarkoitan joissakin kappaleissa esiintyvää korkeaa kohinatasoa ja hieman latteaa äänikuvaa. I Got You sen sijaan kuulostaa raikkaalta, ilmavalta ja siinä on myös yksi vähiten itseäni ärsyttäviä saksofonisooloja. Torviosaston mahti on luonnollisesti läsnä kun James Brownin tuotannosta on kyse ja muutenkin kaikki muusikot tekevät hienoa jälkeä kautta linjan.
Mutta luonnollisesti I Got Youn kuningas on soulin suurvisiiri Brown itse. Maailmasta varmasti löytyy orkestereita jotka soittavat tämän yhtä hyvin, muttei yhtään vokalistia joka kykenisi samantasoiseen tulkintaan. En voi olla pitämättä tavasta jolla kuuntelijaa tartutaan kurkusta ensimmäisestä wow -kiljaisusta alkaen aina viimeiseen torventörähdykseen. Kaikki turha on jätetty pois ja kokonaisuus on vähärasvainen muttei mauton. Niinpä ikävä kyllä ainoaksi huonoksi puoleksi jääkin kappaleen ylikäyttö kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Ilman sitä antaisin mielelläni ainakin yhtä paremman arvosanan mutta kyllä tämä näinkin tuntuu vielä hyvältä.
Arvosana: 7,5/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti