Kappale: Black Eyes, Blue Tears (1997)
Albumi: Come On Over
Mieleenjäävin lause: "I rather die standing than live on my knees."
Shania Twainin vuonna 1997 julkaistu Come On Over oli jokaisella mittapuulla megamenestynyt albumi. 40 miljoonan myynti tarkoittaa myydyintä naissooloartistin albumia. Albumilta lohkaistiin hurjat 12 singleä joista tietenkään jokaista ei julkaistu kaikilla markkina-alueilla mutta määr on silti huomattava. Harvemmin sitä viimeinen single julkaistaan kolme ja puoli vuotta albumin julkaisun jälkeen. Mutta tämän päivän spottivalo ei olekaan noissa menestyssingleissä vaan yhdessä niistä muutamista biiseistä joita ei nähty singlepotentiaalisiksi. Onko Black Eyes, Blue Tears väärinkohdeltu helmi vai turha täytebiisi?
Ehkäpä vastaus singleohitukseen on kappaleen sanoituksessa. Come On Over pyrki olemaan popkantria menobiiseillä ja sopivilla balladeilla höystettynä. Miksi sinne sekaan ja vieläpä albumin alkupuolelle (eurooppalaisessa versiossa, alkuperäisessa kantriversiossa kappale on loppupuolella) on laitettu kappale parisuhdeväkivallasta ja siitä kuinka se elämä on jätetty taakse? Meillähän on esimerkkejä samanteemaisista biiseistä, jotka ovat joko surumielisiä tai voimannuttavia ja selviytymistarinan kertovia. Black Eyes, Blue Tearsin sanoitus sopii kyllä kuvioon mutta musiikillinen puoli hämmentää ainakin minua. En tiedä pitäisikö mustista silmistä ja parisuhdeväkivallasta laulaa näin menevästi. Mutta..
...tässähän on kyse siitä että paha on jätetty taakse ja uusi elämä voi alkaa. Kohtaan työssäni säännöllisesti posttraumaattisista stressioireista kärsiviä ihmisiä ja tiedän ettei pahan elämänkokemuksen taaksejättäminen aina ole niin helppoa kuin lauluissa. Mutta noissakin tapauksissa aika ja saatu tuki voi parantaa haavat ja vuosien kuluttua lopultakin tulee se hetki jolloin tajuaa, että suurin taakka on otettu harteilta ja kirvelevimmät sisäiset haavat ovat parantuneet. Joten puolestani Black Eyes, Blue Tears saa olla menevä sillä se on juuri edellämainitun hetken biisi. Täytyy olla myös kappaleita, jotka muistuttavat siitä millaiseksi elämä voi tulla.
Nyt kun olen päässyt musiikin ja sanoman epäsuhtadilemmasta pääsenkin ruotimaan kappaletta pelkästään musiikillisten ansioidensa perusteella. Shania Twainia tuottaessaan Mutt Lange selvästi rakasti täyttää kappaleet koukuilla, niin isoilla kuin pienilläkin. Minulle popmusiikillinen sokeriöveri ei tule herkästi eikä maljani kuohu yli tässäkään tapauksessa. Kaikki on selvästi studiossa hiottu viimeisen päälle, eikä siitä huolimatta kaikkea ole hiottu särmättömäksi sillä siitä pitää kappaleen teema huolen.
Ehkä Twain ei ole tulkinnalliselta tunneskaalaltaan kaikkein monipuolisin laulaja vaikka hän onkin hyvä sillä omalla erityisalueellaan. Monipuolisempi tulkitsija olisi ehkä saanut tähän sekä sen menneisyyden tuskan, että uuden aukeavan elämän ilon yhtä aikaa. Olisi itseasiassa mielenkiintoista kuulla tästä sellainen hitaampi ja mollivoittoisempi versio. Tai sitten on haluttu albumin teeman mukaan mennä tässäkin positiivisuus edellä. Mutta mielestäni ei ole mustaa ilman valkoista.
Arvosana: 6,0/10
