Ruoska - Porttikielto taivaaseen

Artisti: Ruoska
Kappale: Porttikielto taivaaseen (2008)
Albumi: Rabies
Mieleenjäävin lause: "Kivun jyrkkään rinteeseen joutuneet saa osakseen porttikiellon taivaaseen."

Blogin päivittäminen on ollut pienellä tauolla sairastelujen ja työkiireiden vuoksi. En ole halunnut kirjoittaa arvosteluita väsyneenä tai pakosta. Toivottavasti blogi pääsee tulevan vuosispesiaalin jälkeen ensi vuonna taas normaalimpaan julkaisutahtiin. Tämä on kirjoitettu aatonaattona, mutta tietenkään random play ei valinnut joululaulua. Tosin todennäköisyyskin sille olisi ollut häviävän pieni, sillä joulumusiikkia löytyy levyhyllystäni hyvin vähän.

Kotimainen (juvalainen) industrial metalliyhtye Ruoska on luultavasti kotimaisista tyylisuunnan edustajista se toiseksi menestynein Turmion Kätilöiden jälkeen. Siinä missä Kätilöt ei ikinä ole ottanut itseään täysin vakavasti sortumatta silti huumoriyhtyeeksi on Ruoska ollut se totisempi industrialinsoittaja. Ruoska on avoimesti maininnut Rammsteinin esikuvakseen ja halunnut tehdä musiikkia samalla meiningillä ja asenteella. Kahdesta edellämainitusta Ruoskaa voikin paremmalla omallatunnolla kutsua Suomen Rammsteiniksi.

Nykyään harvaan keikkailevan toistaiseksi viimeinen albumi oli vuoden 2008 Rabies joka oli edeltäänsä hieman raskaampi ja tietyllä tavalla yhtenäisempi. Albumilta ei ehkä löytynyt Tuonen viemän tai Mies yli laidan kaltaista hittiraitaa, mutta oli mielestäni albumikokonaisuutena hivenen parempi. Porttikielto taivaaseen antaa rivibiisinä varsin hyvän kuvan albumista. Se jyrää raskaasti ja kertoo synkää tarinaa henkilöstä, joka tekee mitä täytyy, mutta seurauksena on porttikielto taivaaseen.

Porttikielto taivaaseen on niitä mielenkiintoisia sanoituksia, jotka eivät aukea täysin suoraan ja joista voi tehdä monenlaista tulkintaa. Itse saan mielikuvan orjakaleerista, jossa päähenkilö on onnistunut nousemaan airosta itse ruoskan (pun intended) varteen. Hän on ollut aiemmin iskujen kohteena ja tekee nyt toisille samoja arpia mitä häneltä itseltään löytyy. Isäntiä täytyy miellyttää tai päätyy taas airoihin siihen asti kunnes kaikki voimat on valutettu ja tuloksena on vain varma kuolo. Hetkittäin entinen orja ja nykyinen orjuuttaja tuntee moraalista krapulaa muttei keksi tietä ulos tilanteesta. Tai sitten se kertoo kipulääkekoukkuun joutumisesta.

Porttikielto taivaaseen on varmasti yksi Ruoskan paremman pään sanoituksista, mutta sävellyksellisesti se on vain keskitasoa. Parhaissa Ruoskan biiseissä on hyvä yhdistelmä raskasta soitantaa ja tasapainottavia elektronisia elementtejä, mutta tässä tapauksessa se elektroninen osa on häivitetty liian taakse. Patrik Mennanderin laulusoundi ei ehkä ole maailman sävyrikkain, mutta se sopii genreen. Hänen ulosantiinsa ei Porttikielto taivaaseen kaadu sillä hänen tapansa tulkita tuo esiin sanoituksen päähenkilön kultaisen häkin joka on päällystetty ruosteisella piikkilangalla.

Kertosäe kulkee kelvollisesti, mutta se puuttuva elektroninen soundikikkailu olisi rikastanut kappaletta. Ruoska ei esimerkiksi pelännyt käyttää Alasin kappaleessa metallinvasarointiefektiä ja nytkin joku kylmä tuulenhumina tai vastaava olisi saattanut toimia hyvin. Plussaa kappaleen rutisevasta synaoutrosta. Tässä kaksijakoisessa kappaleessa on kuitenkin selvästi enemmän hyvää ja se on vaivatonta kuunneltavaa genren ystäville. Ja tarjoaa se myös hieman ajateltavaa siitä milloin oma selviytyminen pyhittää keinot.     
   
Arvosana: 6,0/10

Turmion Kätilöt - Minä määrään

Artisti: Turmion Kätilöt
Kappale: Minä määrään (2008)
Albumi: U.S.C.H.
Mieleenjäävin lause: "Perkele rakentaa päähäsi pesää, naisesi makaa takaa."

En ole usein keikoilla käyvä ihminen ja kykenenkin helposti luettelemaan kaikki joilla olen käynyt. Festareilla en ole käynyt koskaan ja ehkä ne eivät olekaan oikea paikka elinikäiselle absolutistille joka haluaisi vain nauttia musiikista samanhenkisten ihmisten kanssa. Suomen industrial metallin pitkäikäisimpiin yhtyeisiin kuuluva Turmion Kätilöt on yksi noista edellämainitsemistani harvoista livenä koetuista yhtyeistä.

Keikkakokemus oli hyvä vaikka MC Raaka Pee sylkäisikin vesisuihkun paidalleni ja pelkäsin että tammikuussa -20C pakkasessa kotiin paluu märällä paidalla olisi aiheuttanut kuolemantaudin mutta niin ei onneksi käynyt. Yhtye veti keikan loppuun teknisistä ongelmista huolimatta ja oli mielenkiintoista seurata miten yhtye sai luovittua viimeiset biisit läpi vaikka välillä eri soittimet lakkasivat kuulumasta. Fistpumppasin vahingossa erästä bogoajaa takaraivoon sellaisella voimalla joka normaalisti olisi voinut johtaa syytteeseen lievästä pahoinpitelystä mutta tämä "uhri" ei musiikista hurmioituneena edes tuntunut huomaavan mitään. Musiikki toiseksi vanhin voitehista.

Itselleni Turmiön Kätilöiden albumeissa on olut U.S.C.H:in jälkeen loiva laskeva käyrä. englanninkielinen materiaali ei ole niin omaperäistä ja vahvaa eikä yhtye ole löytänyt uudistumisreittiä vaikka selvästi uudemmilla albumeilla on koetettu miettiä mennäkö koneellisempaan suuntaan vai ei. Yhtye osaa kyllä edelleen nauraa itselleen ja muille mutta sellaiset hauskat sanoituskoukutkin ovat vähentyneet. Vuonna 2008 U.S.C.H. albumilta julkaistu single Minä määrään edustaa kuitenkin vielä sitä aikaa kun edellämainittuja ongelmia ei vielä ollut. U.S.C.H. albumilla yhtye oli muutenkin positiivisessa mielessä v-tuuntuneempi kiitos levy-yhtiöristiriitojen mikä yllättäen heijastuu positiviisesti eikä lekkeriksi heitettynä vitsinä.

Normaalisti toivon kappaleilta dynamiikkaa ja vaihtelevia osioita mutta kun Turmiön Kätilöstä on kyse niin täysi runttaus alusta loppuun käy hyvin. Minulle Kätilöt ei ole yhtye jolta odotan viiden tähden pophelmiä vaan biisejä jotka ruokkivat mustan huumorin sopukkaa aivoissani. Tässä mielessä Minä määrään ei ehkä ole buffetti mutta kunnon lounas kuitenkin. Kyseessä onkin tuotos joka kuvaa hyvin Kätilöiden tyyliä. Se on raskas olematta uhkaava, se on humoristinen olematta tyhjänpäiväinen ja siinä on sanailuja jotka jäävät (b)anaaliudessaan mieleen. Lyhyt mutta iskevä intro rakentaa jopa suurempia odotuksia kuin kappale kykenee täysin lunastamaan.      

Kätilöiden lyriikoita ei ehkä pitäisi alkaa analysoimaan liian tarkasti mutta itselleni Minä määrään ei ole minä olen kovin kaikista -uhobiisi. Minä tulkitsen kappaleen kertovan siitä kuinka joidenkin ihmisten tie pahuuteen on jo ennalta heidän eteensä väistämättömästi rakennettu. Monet ihmiset ovat lastuja laineilla jotka musta virta vie miten ja minne tahtoo. Jos olet eri mieltä niin totean ettet ole väärässä sillä mielestäni jokaisen henkilökohtainen tulkinta on se oikea. Minä määrään on sitä parempaa Turmion Kätilöt materiaalia ja se on hyvässä tasapainossa sen suhteen mitä toivon industrial metallin olevan.

Arvosana: 6,5/10

Nouveau Riche - Playing With My Mind

Artisti: Nouveau Riche
Kappale: Playing With My Mind (2008)
Albumi: Pink Trash
Mieleenjäävin lause: "It's you playing with my mind."

Ruotsalainen artisti tai bändi. (Check.) Sisältää kytköksen Abbaan/Ace of Baseen/Army of Loversiin/Roxetteen. (Check.) On esiintynyt aiemminkin tässä blogissa. (Check.) Blogini vakituisemmat lukijat eivät siis yllättäne tämänkertaisesta random playn valinnasta. Ruotsalainen Nouveau Riche sisältää kytköksen Army of Loversiin yhtyeessä lyhyen aikaa vaikuttaneen Dominika Peczynskin kautta. Ja tämä on duon toinen esiintyminen blogissani. Campiakin campimpi Nouveau Riche ei koskaan lyönyt läpi vaan se jäi lähinnä Army of Lovers fanien tietoisuuteen.

Playing With My Mind on pulppuavaa konepoppia jossa kuulen sävyjä Kyliestä ja Anniesta. Kahdella tontilla seisovana bändinä väittäisin kyseessä olevan enemmän siitä tyylikästä Nouveau Richeä kuin kitchimpää osastoa. Keitos on mielenkiintoinen sillä tyylejä on sekoitettu monta mutta ei niin että kuulostettaisiin uusretrolta. Silti kuultavissa on sävyjä 90-luvun dancestä, 80-luvun italosta ja ehkä vähän 70-luvun elektronisemmasta discomusiikistakin. Sekametelisopasta huolimatta kappale ei olle vaikea sijoittaa julkaisuvuotensa 2008 tuntumaan. Ulrich Bermsjö saa tyytyä hönkäilemään taustalla Camilla Brinckin kuulaiden päävokaalien tukena. Sanoitus ei jää erityisesti mieleen muttei myöskään aiheuta vastareaktioita.

Kaikesta hyvästä huolimatta lainaan 2. Maanantaita: "Mikä silti puuttuu ja mistähän sen saisi?" Nouveau Riche ei ole huono bändi yrittäessään olla tyylikäs mutta sydämeltään yhtye on campia. Kertosäe olisi hyvä jos kyseessä olisi johdatus oikeaan kertosäkeeseen sillä nyt tuntuu siltä kuin kertsi laittaa punaisen maton vieraalle joka jääkin saapumatta. Muuta pahaa sanottavaa minulla Playing With My Mindista ei olekaan. Raikas ja energinen pohjoismainen konepoppi kelpaa minulle hyvin.    

Arvosana: 6,5/10

Haloo Helsinki! - Perjantaina

Artisti: Haloo Helsinki!
Kappale: Perjantaina (2008)
Albumi: Parhaat 2007-2012
Mieleenjäävin lause: "Perjantaina kaikki muuttuu."

Haloo Helsinki toi tullessaan raikkaan tuulahduksen kotimaiseen poprokkiin jossa oli TikTakin lopettamisen jälkeen ollut aukko. Radioystävällisellä ja taiten tuotetulla rokilla ei yksinään vielä tehdä maassamme tulosta ja kriitikotkin yleensä nyrpistävät nenäänsä bändeille jotka eivät sävellä kaikkea omaa materiaaliaan. Mutta Haloo Helsinki löi läpi suhteellisen kivuttomasti ja suosio nousi vaiheittain. Yhtye on myös löytänyt hieman keskivertoa laajemman yleisön vedoten myös vanhempaan kuulijakuntaan. Maassa jossa liian usein pelätään tehdä tarttuvaa musiikkia Haloo Helsinki on mukava poikkeus eikä kyse ole puhtaasta laskelmoinnista.

Perjantaina kertoo nuoren naisen viikonlopunvietosta. Kouluviikon jälkeen mieli palaa jo juhlimaan ja kokemaan kaikkea mitä nuorena on hyvä (tai josku pahakin) kokea. Meno on sopivan vauhdikasta ja jalkaa nostetaan kaasulta juuri sopivan vähän. Hetkittäin tulee olo että Perjantaina on hieman liian tukkoon ahdettu mutta tämä vaikutelma syntyy vasta silloin kun arvostelua kirjoittaessa kuuntelee kappaleen toistolla kymmeniä kertoja. Normaalisti tämä ei siis ole ongelma. Miksauksesta minulla ei ole valittamista paitsi että ainakin omalla laitteistollani rummut saisivat olla hieman kuuluvammat. Bändi soittaa mukavan tiukasti yhteen ja Elli todistaa että joskus on parempi kuulostaa persoonalliselta kuin teknisesti täydelliseltä.

Perjantaina on tehty nostatusbiisiksi viikonloppuun valmistaumiseen ja varmasti toimiikin siinä tarkoituksessa hyvin. Syvempää ajatusta sanoituksesta on turha etsiä eikä se tällaisiin biiseihin kuuluisikaan. Siinä vaiheessa kun lähdetään viettämään railakasta viikonloppua ei mietitä seurauksia vaan jälkilöylyt ovat sitten oma biisiteemansa. Mutta olen silti onnellinen että itselläni on elämä muulloinkin kuin perjantaina. Perjantaina oli hyvä näyttö nuorelta bändiltä joka kehittyi saaden aikaan vielä tätäkin parempia tuotoksia. (Ja toivottavasti tulee saamaan vielä tulevaisuudessakin) Muutta niistä sitten lisää jos satunnaissoiton jumalat niin päättävät.

Arvosana: 7,0/10

Turmion Kätilöt - Destination Hades

Artisti: Turmion Kätilöt
Kappale: Destination Hades (2008)
Albumi: USCH!
Mieleenjäävin lause: "Destination Hades, destination Hades."

Näin Turmion Kätilöt livenä alkuvuodesta 2012 ja bändi oli keikalla yhtä reteä ja räävitön kuin levyilläkin. Ainoa miinus oli MC Raaka Peen yleisöön sylkemä vesisuihku jonka sain suoraan rinnuksilleni. Koska minulla oli keikan jälkeen edessä neljän kilometrin kävely kotiin yli 20 asteen pakkasessa pelkäsin saavani märän paidan kanssa kuolemantaudin mutten saanut edes flunssaa. Annoin myös edessä pogoavalle tytölle vahingossa konsertin aikana kyynärpäätä ohimoon sellaisella voimalla että keskellä kirkasta päivää olisin varmaankin saanut päällekarkaus- tai pahoinpitelysyytteen. Liekö kovalla menolla tai alkoholilla ollut osuutta asiaan muttä hän ei tuntunut edes huomaavan koko tälliä.

Destination Hades on vain puolitoistaminuuttinen kiivastahtinen runttausbiisi Turmiön Kätilöiden kolmannenlta kokopitkältä albumilta USCH! Se sisältää myös Kätilöille tyypillisiä takaperoisia lauseita joihin ei kylläkään tässä tapauksessa ole sisällytetty mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Hyvä biisi tietää mittansa on musiikillisia lempisanontojani ja se pätee myös tässä tapauksessa. Tällaisenaan Destination Hades ei sisältäisi tarpeeksi aineksia edes kolmeen minuuttiin joten sen jättäminen lyhyemmäksi välibiisiksi albumilleen on ollut perusteltua. Kätilöt toimii ainakin minulle paremmin äidinkielellään ja miksipä tämäkin biisi ei olisi voinut olla nimeltään vaikkapa: Matkataan manalaan.

Pidän muristusta kertosäkeestä jossa toistetaan biisin nimeä. Tämä kohta nouseekin mieleeni aina jos sana Hades tulee esiin jossakin yhteydessä viimeksi esimerkiksi Smitea pelatessa. Destination Hades sisältää hieman liian samankuuloisia konemelodioita kuin saman levyn parilta muultakin biisiltä löytyy. Kaiken kaikkiaan kyseessä on hyvin tutunkuuloista Kätilöt -soundia ilman yllätyksiä. Vahva kertosäe on plussaa, mutta muuten matka Haadekseen ei sisällä mitään mieleenpainuvaa.

Arvosana: 5,5/10

Bonusvideona sama biisi takaperin jotta piiloviesteistä saa selvää:

Mike Oldfield - Silhouette

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Silhouette (2008)
Albumi: Music of the Spheres
Mieleenjäävin lause: Instrumentaali

Mietin ennen next napin painamista mahtaisiko minulta löytyä mitään meneillään oleviin Lontoon olympialaisiin liittyvää mutta en saanut mieleeni mitään. Hetken aikaa olin hieman närkästynyt kun random play heitti Mike Oldfieldin viimeisimmiltä Music of the Spheres -albumilta kappaleen Silhouette, mutta kun avasin blogin muistin että Oldfieldhan esiintyi kisojen avajaisissa. Tubular Bells soi osana Underwoldin tekemää 85 brittibiisin miksausta ja Oldfield itse esitti avajaisissa kappaleet Tubular Bells (ei toki kokonaisuudessaan), Far Above the Clouds ja In Dulci Jubilo.

Silhouette on senkaltainen äänitaustamattokappale että jos sen nimi mainittaisiin niin en saisi sitä varmasti päähäni. Music of the Spheres on hyvin yhtenäinen teos joten varmasti saisin tietynlaisen osuvan mielikuvan, mutta yksittäisenä biisinä Silhouettessa ei ole mitään erityistä tai mieleenjäävää. Tällaiselle rauhalliselle ja kauniille instrumentaalille on aikansa ja paikkansa. Silhouette soi taustalla häiritsemättä ja se tuo mieleeni hetken 80-luvulta kun lentokoneen noustessa koneessa soitettiin pianoversiota Memorysta.

Kaksi instrumenttia nousevat muita enemmän esiin ja ne ovat Oldfieldin soittama akustinen kitara ja tunnelmaa luova piano. Puhaltimetkin saavat oman hetkensä äänimaton päällimmäisinä. Silhouette on hyvin perinteistä tämän päivän klassista musiikkia niin hyvässä kuin pahassakin. Siinä on mielenkiintoisena yksityiskohtana pieniä kaikuja Oldfieldin 70-luvun lopun Incantations -albumista. Plussaa täytyy antaa dynamiikasta, sillä hiljaisissa kohdissa Silhouette on oikeasti hiljainen. Silhouette on pätevää, kaunista, ei kovin omaperäistä, taiten tehtyä ja hitusen tylsää mutta helposti kuunneltavaa.

Arvosana: 5,0/10

Mike Oldfield - Harmonia Mundi

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Harmonia Mundi (2008)
Albumi: Music of the Spheres
Mieleenjäävin lause: "Terra autem erat inanis."

Pienen tauon jälkeen arpa osui Mike Oldfieldin tuotantoon joka onkin albumimääräisesti parhaiten edustettu artisti levyhyllyssäni. Alunperin minulla oli vain eräältä kokoelmalta löytyvä In Dulci Jubilo joka ei herättänyt suurempaa kiinnostusta. Tiesin toki Moonlight Shadowin mutta kuten monet muutkin, yhdistin sen mielessäni enemmän Maggie Reillyyn. Tutkiessani vuonna 2005 uudenkarheaa Youtubea (tai jotakin vastaavaa videonpalvelua) törmäsin sattumalta kappaleisiin Family Man ja Innocent. Family Man oli ok mutta Innocent räjäytti pankin ja sai minut ostamaan Oldfieldin kokoelmalevyn. Tästä alkoi ketjureaktio ja aloin lisätä lähes jokaiseen levytilaukseen Oldfieldin albumin tai pari. En omista vielä kaikkia hänen albumeitaan, sillä tässä vaiheessa tuntuisi inhottavalta ajatukselta että olisi saanut kerättyä ne kaikki. Matkahan on usein hauskempi kuin itse määränpäähän pääseminen musiikin keräämisessäkin.

Harmonia Mundi (maailman sopusointu) löytyy vuonna 2008 julkaistulta klassista musiikkia sisältävältä Music of the Spheres albumilta. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta kun Oldfield oli klassisen musiikin kanssa tekemisissä, sillä jo Tubular Bells albumista julkaistiin sinfoniaorkesterin esittämä sovitus. Progen, kansanmusiikin, konemusiikin, poprockin, dancen, new agen ja monen muun genren jälkeen onnistui Oldfield yhteityössä Karl Jenkinsin tuottamaan myös pätevän klassisen musiikin albumin.

Harmonia Mundin ongelma on että se toimii paljon paremmin osana levykokonaisuutta kuin irrotettuna raitana. Tämän kuulee siitäkin että kappale loppuu kesken siirtymää seuraavaan levyn raitaan. Kappaleen parasta antia ovat lyhyt laulettu naiskuoro-osuus ja Oldfieldin akustinen kitarointi. Tiedän olevani väärässä kun oletan biiseiltä koukkuja ja muistettavia kohokohtia, sillä Harmonia Mundi on kaikista popmusiikillisista puutteistaan huolimatta tasapainoinen fiilistelyraita. Mietin tunnistaisinko kappaletta ensitahdeista ja pelkään pahoin että en. Tietäisin kyllä miltä levyltä se on, mutta en tämänkään arvostelun jälkeen osaisi sitä nimetä. Harmonia Mundi on musiikillista taustamattoa joka sopisi hyvin esimerkiksi elokuviin tai mainoksiin.

Arvosana: 4,5/10

Lady Gaga - Paper Gangsta

Artisti: Lady Gaga
Kappale: Paper Gangsta (2008)
Albumi: Fame Monster
Mieleenjäävin lause: "Don't want no paper gangsta."

En voi sanoa olevani sormi popmaailman pulssilla mitä levynostotahtiini tulee. Suurin osa ostamistani levyistä ovat midpriceja tai alekorin pohjia. Lady Gagan alku-ura meni minulta muutenkin ohi, muistan kuulleeni Just Dancen radiosta ja se oli yksi hetken hitti muiden joukossa. Poker Facekin upposi hitaasti ja kuvittelin Lady Gagan ulkoisesti aivan eri näköiseksi kuin sitten kävi ilmi. -Jos nyt Lady Gagan tapauksessa voi edes olla yhtä oikeaa mielikuvaa. Lady etuliitteen vuoksi mielsin Lady Gagan saman näköiseksi kuin toisen ladyn eli Lady Sovereignin. Vasta kun kuulin että Lady Gagalla on apunaan ruotsalainen tuottaja RedOne höristin korviani tarkemmin hänen musiikilleen. Liekö ollut placebovaikutusta vai länsinaapurimme poptaitoa että sen jälkeen Lady Gagan singlet alkoivat upota paremmin minulle?

Paper Gangstan sanoitus käsittelee ongelmia levy-yhtiön kanssa ja sitä kuinka nimensä paperiin laittamalla myy itsensä ja artistin oikeutensa levy-yhtiön paperigangstereille. Toinen rinnakkaismerkitys on vaikeus löytää rinnalleen parempaa puoliskoa joka olisi samanarvoinen eikä julkisuuden tai rahan perässä. Jokaisen elämässä on omat vaikeutensa mutta toiset osaavat kanavoida ne miljoonia myyväksi musiikiksi tai pullottaa kyyneleet ja myydä ne Baden-badeniin. Siinä olisikin hyvä taito opittavaksi.

Paper Gangsta starttaa mukavalla hakkaavalla pianomelodialla jota sopivan säästeliäästi toistellaan myöhemminkin. Bassosoundi on hyvin muhkea tuoden mieleen vertauksen täytetystä kalkkunasta joka pudotetaan katuun kerrostalon katolta. Onneksi autotunen käyttö jätetään tehosteeksi yhteen säkeeseen mutta sekin ehtii melkein jo aiheuttaa lieviä allergisia reaktioita. Kokonaisuutena Paper Gangsta kuulostaa hivenen liian rynkyttävältä ja hakkaavalta. Pientä vaihtelua jää kaipaamaan sillä koukku ei ole tällä kertaa yhtä terävä kuin tykeimmissä Gaga -hiteissä. Ymmärrän hyvin miksi tätä ei valittu singlebiisiksi vaikka toisaalta kyse on hyvästä albumintäytteestä. Paper Gangsta kävisikin esimerkiksi joidenkin suosimaan tapaan arvioida artistin hyvyyttä heidän rivi- / keskivertobiisinsä kautta.

Arvosana: 6,0/10

Turmion Kätilöt - Pakanamaan kartta

Artisti: Turmion Kätilöt
Kappale: Pakanamaan kartta (2008)
Albumi: U.S.C.H!
Mieleenjäävin lause: "Kylmä hiki ja vapisevat kädet, tarve ohjaa alitajuntaa."

Tahdon tehdä tunnustuksen: En ole koskaan saanut ns. rock- tai heviherätystä. Siinä missä jotkut kuuntelivat esim. Kissiä ja Waspia jo ala-asteella ja pian ilmestyivät ensimmäiset Iron Maiden ja Metallica farkkutakkiset tyypit minusta ei koskaan tullut rokkaria tai hevaria. Kun viimeistään lukiossa tuntui että varsinkin suurin osa miespuolisista kääntyi jonkin sortin raskaamman musiikin kuuntelijoiksi tulin ajatelleeksi että itse pop-musiikin ystävänä edustin enemmän alternativea kuin he. Vuosien varrella musiikkimakuni laajentuessa olen toki poiminut rusinat niin rock- kuin heavypullasta. Metallista varsinkin industrial metal on ollut genrenä itseäni eniten kiinnostava. Pidin Turmion Kätilöistä jo heti Teurastaja -singlen kuultuani. Yhtye ei ota itseään liian vakavasti mutta ei putoa silti huumoribändikategoriaan.

U.S.C.H! on Turmiön Kätilöiden kolmas albumi joka alun perin julkaistiin levy-yhtiökiistojen vuoksi ilmaiseksi netissä. Myöhemmin levy toki sai fyysisenkin julkaisun kun uusi levy-yhtiö oli löytynyt. Levyn kolmas raita Pakanamaan kartta on sanoituksellisesti ja tyylillisesti varsin tyypillinen Kätilöt -tuotos. Kärsimys, synti ja vanhan vihtahousun valtakunta ovat vakiosanastoa heidän sanoituksissaan ja nämä löytyvät myös tästäkin kappaleesta.

Pakanamaan kartta runttaa kohtuullisella energialla mutta jotakin jää puuttumaan. Liekö kyse siitä että elektroniset elementit ovat hieman keskimääräistä vähäisemmät vai se että monesta Kätilöiden biiseistä löytyvät hauskat hieman vinksahtaneet soundimaailman elementit loistavat poissaolollaan?  Tästäkin kappaleesta toki löytyy hieman Dr Albanin It's My Life -biisiä mukaileva syntikkamelodiapätkä jota olisi voinut toistaa pidempäänkin. Olen myös hieman allerginen biiseille joissa sanoitus puuroutuu taustan sekaan (varmaan yksi syy sille miksi metalli ei aina minulle uppoa). Kappaleen paras kohta onkin "robottiäänellä" laulettu osa josta saa huomattavasti paremmin selvää. Pakanamaan kartta on hieman alle keskitason Kätilöt junttausta josta puuttuvat ne parhaat ainesosat. 

Arvosana: 5,0/10

Sarah Brightman featuring Andrea Boccelli - Canto della Terra

Artisti: Sarah Brightman featuring Andrea Boccelli
Kappale: Canto della Terra (2008)
Albumi: Symphony
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Mighty sun."

Popmusiikissa kerran hyväksi havaitut menestyskaavat jäävät harvoin toistamatta. Con te partiro oli alunperin Andrea Boccellin soolokappale josta tuli kuitenkin vieläkin suurempi hitti kun siitä tehtiin duettoversio Sarah Brightmanin kanssa. Moisen menestyksen jälkeen ei ole ihme että Boccelli ja Brightman levyttivät yhdessä lisää. Myös Canto della Terra (maan laulu) oli ensin Boccellin soolojulkaisi josta lähes yhdeksän vuotta myöhemmin Brightman julkaisi duettoversion Symphony albumillaan. Kappaleita yhdistää myös sama säveltäjäkaksikko; Francesco Sartori ja Lucio Quarantotto. Vaikka ainekset olivat toisellakin kertaa hyvät, pallo pomppasi toisella kertaa huomattavasti matalammalle kuten yleensä tällaisissa tapauksissa pakkaa käymään.

Canto della Terra on hyvin samanlaista crossoverklassista kuten Con te partirokin oli. Suurin ero mielestäni on se että siinä missä duettoversio Con te partirosta oli varsin tasavahva suoritus molemmilta mukana olleilta artisteilta, Canto della Terrassa Boccelli varastaa shown. Tämä ei tarkoita että Brightman suoriutuisi huonosti rauhallisten väliosien laulamisesta, mutta kiistatta kappaleen kohokohta on Boccellin mahtipontinen laulu kertosäkeessä. Ennen tämän kappaleen kuulemista olin pitänyt Boccellia pätevänä mutta hieman tylsänä laulajana, mutta näin komean suorituksen kuultuaan on pakko tarkistaa mielipidettään. 

Canto della Terran mahtipontiset ja rauhalliset osuudet vuorottelevat mukavasti Brightmanin ja Boccellin laulaessa hyvin yhdessä ja erikseen. Myös taustakuoro kuulostaa miellyttävän suurelta. Vaikka kappaleen levyttäminen niin samalla idealla kuin Con te partiro aikoinaan tuntuukin laskelmoidulta niin oikeastaan vain lopputuloksella on väliä. Minun korviini Canto della Terra kuulostaa hyvältä. Brightmanilla ja Boccellilla on hyvä yhteinen kemia minkä parhaiten kuulee kappaleen viimeisistä kymmenistä sekunneista. Ei yhtä legendaarista kuin Con te partiro mutta kun unohdetaan vertailu ja kuunnellaan kappale omana itsenään sen arvon voi kuulla. 

Arvosana: 7,0/10

Mike Oldfield - Empyrean

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Empyrean (2008)
Albumi: Music of the Spheres
Mieleenjäävin lause kappaleesta: Instrumentaali

Viikon naisputken katkaisee kappalemääräisesti eniten musiikkia levyhyllyyni saanut artisti Mike Oldfield. Music of the Spheres on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Oldfieldin klassista musiikkia oleva albumi. Aiemmin tässä blogissa ko. albumista on jo käsittelyssä ollut Aurora. 

Empyrean on lyhyt, pituudeltaan vain 1:37 oleva kappale mutta toisin kuin jotkut introt tai outrot, se kuulostaa silti kokonaiselta. Kappale on melko mahtipontinen ja se tuo elokuvamaisuudessaan mieleen 50-luvun suuret historialliset spektaakkelielokuvat. Hetkittäin mieleen tulevat myös Basil Poledouriksen Conan -elokuvien sävellykset. Sana empyrean tulee latinan kielen empyreus sanasta joka tarkoittaa taivasta.   

Empyreanin mieleenjäävin instrumentti lienevät torvet. Ne soivat hillityn komeasti. Kevyen naputtavat rummut tuovat juuri sopivasti ryhtiä muuten hyvin ilmavaan äänimaailmaan. Olisiko kuoron käyttö saattanut tehdä kappaleesta paremman jää arvoitukseksi. Silloin kun kappaleesta tulee enimmäkseen mieleen monia muita samankuuloisia teoksia se ei voi olla kaikkein omaperäisin. Empyrean ei kuitenkaan kuulosta liian tutulta koska siinä ei ole mitään yksittäistä tuttua elementtiä josta saisi liian vahvasti kiinni. Viime vuosikymmenen aikana on varsinkin elokuviin tehty liikaa klassista musiikkia Carmina Burana (O Fortuna) -vaikuttein ja on piristävää kuulla hieman muunkinlaista lähestymistapaa.

Arvosana: 6,0/10

Movetron - Ooppera

Artisti: Movetron
Kappale: Ooppera (2008)
Albumi: Ei kenenkään maa
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Lähden nyt, en pysty sua mä jättämään."

Jos Aikakone oli selkeästi suosituin ja parhaiten menestyneinen 90-luvun kotimainen danceyhtye oli Movetron yhtä selkeä kakkonen. Movetronin ovat alusta asti muodostaneet kolmikko Päivi Lepistö, Jukka Tanttari ja Timo Löyvä. Vuodet 2001-2006 yhtye vietti hiljaiseloa mutta paluun aika koitti vuonna 2007 Ei kenenkään maa -singlen muodossa. Movetron pyrki Euroviisuihin vuonna 2008 Cupido -kappaleellaan, mutta yritys palkittiin vain Suomen finaalipaikalla. Kokoelman jälkeen Movetron julkaisi levyllisen uutta musiikkia loppuvodesta 2008. Albumi sai nimekseen Ei kenenkään maa hittisinglen mukaan.

Ooppera on dancea joka tyylillisesti muistuttaa varsin paljon Alice DeeJayn musiikkia vuosituhannen vaihteesta. Persoonallisena mausteena kappaleen oopperatyylisistä lauluosioista vastaa oopperalaulaja Juha Yli-Knuuttila. Päälauluvastuussa on tasaisesti paremmaksi laulajaksi kehittynyt Päivi Lepistö.

Saksadancepolkan ja klassisen oopperalaulun yhdistelmä kuulostaa mielenkiintoisemmalta kuin Oopperassa on oikeasti saatu aikaiseksi. Vaikka Yli-Knuuttila laulaakin komeasti, on hänen äänensä hukutettu liikaa koneellisen musiikkimaton taakse. Hetkittäin hänen laulunsa kuulostaa myös hieman irralliselta. Esimerkiksi Sarah Brightmanin tuotannosta olisi kannattanut hakea esimerkiä siitä kuinka konetaustoja ja klassista laulua voidaan yhdistellä taiten. Lepistö laulaa hieman normaalia ponnekkaammin mikä sopii kappaleen soundimaailmaan. Kahden mukana olevan laulajan yhteistyötä olisi voinut hyödyntää paremminkin. 

Ooppera on kappale joka jää hieman vaisuksi kokonaisuudeksi erilliskuuntelussa, mutta Ei kenenkään maa -albumilla se toimii vaihtelua tuovana raitana. Ooppera on Movetron mittapuulla tavallista kunnianhimoisempi kappale eikä yritys ole mennyt täysin metsään vaikka ylistykseenkään ei ole aihetta. Parhaimmillaan Ooppera olisi voinut olla genrerajoja rikkova eeppinen oopperadancebiisi, mutta ikävä kyllä lopputulokseksi jäi vain keskinkertaista joskin hieman persoonallisuutta omaavaa dancea.     

Arvosana: 5,0/10

Mike Oldfield - Aurora

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Aurora (2008)
Albumi: Music of the Spheres
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Aurora, aurora, aurora borealis."

Tämänpäiväinen kappale teki uuden ennätyksen siinä nopeudessa missä ostamani musiikki päätyy blogiini arvosteltavaksi. Ostin Music of the Spheres albumin kaksi päivää ennen tätä päivää ja olen ehtinyt kuunnella sen läpi vasta kaksi kertaa. Ja nyt jo yksi biisi siltä tuli eteen. En toki valita, sillä satunnaisuus on pelin henki.

Mike Oldfield on ehtinyt pitkän uransa aikana kokeilla monenlaisia tyylejä, mutta Music of  the Spheres albumilla hän ensi kertaa teki levyllisen klassista musiikkia. Levyn toisena tuottajana toimi Adiemuksesta tuttu Karl Jenkins. Jenkins myös vastasi levyn orkestraatiosta. Levyn nauhoitettiin Abbey Road studioilla täyden sinfoniaorkesterin tuella. 

Music of the Spheres -albumin teema on hyvin avaruudellinen joten myös Aurora on selkeä osa tätä kokonaisuutta. Kappale alkaa lämminsointuisilla pianoilla joita seuraa naiskuoron latinankielinen laulanta. Oldfieldin akustinen kitara on saatu tulemaan hetkittäin sopivasti esiin mikä tekeekin kitaravirtuoosin soitolle oikeutta. Erilaisia rytmin ja tunnelmanvaihdoksia on sopivasti, mutta koko ajan kappaleessa on läsnä jonkinlainen lämmön tuntu. Vaikka teema onkin avaruudellinen niin minulle mieleen tulivat silti sadonkorjuun ajan syksy ja intiaanikesän hellivästi paahtava aurinko. Latinan kielen sana aurora tarkoittaa aamuruskoa ja aurora borealis on maapallon pohjoisen puoliskon revontulia tarkoittava nimi.  

Auroran vahvuus on sen perinteitä kunnioittavassa klassisuudessa. Siinä on vain rahtunen new agea mausteena sekä myös etäisesti Tubular Bellsin mieleen tuovaa pianoa. Tai ehkä Oldfieldin musiikkia ei vain osaa kuunnella vertaamatta sitä tuohon klassikkoon. Oli miten oli, Aurora on kevyesti mieltä ylentävää klassista joka ei ole ehkä loistavaa mutta kuitenkin hyvää. Tiedän myös mikä kappale alkaa soimaan päässäni kun seuraavan kerran näen revontulia.    

Arvosana: 7,0/10

Sharleen Spiteri - Francoise

Artisti: Sharleen Spiteri
Kappale: Francoise (2008)
Albumi: Melody
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "To say, what you wanted was mine."

Ja näin saamme blogin ensimmäisten kertojen teemaviikon kunnialla päätöksen, sillä kyseessä on ensimmäinen sattuman sanelema joka on levynsä päätösraita. Teemaviikot tulevat varmasti aina vain hankalimmiksi saada aikaan, mutta hyvä että saimme ainakin yhden.

Kyynisempi olisi voinut voinut Texasista tutun Sharleen Spiterin Melody albumia laskelmoituna, olihan retrosoul kovassa nosteessa kiitos Amy Winehousen ja Duffyn. Mutta oikeastaan Sharleen on esittänyt blue eyed soulia jo Texasin alkuajujoista eli 80-luvulta lähtien. Kyse on siis enemmänkin hetkestä jolloin se artistin omin juttui sattui olemaan muodissa eikä pelkästä kyynisestä laskelmoinnista. 

Kappaleen nimi on Francoise mutta nimeä ei mainitaan kappaleen sanoituksessa ollenkaan. Teksti antanee kuitenkin olettaa että Francoise on toinen osapuoli suhteessa joka on päättynyt tai päättymässä. Kahden ihmisen halut ja tarpeet eivät kohdanneet tarpeeksi hyvin; on aika ensin surra ja toipua ja vasta sitten suunnata kohta uusia kuvioita.  Kappale kuvaa hetkeä jolloin kipu on vielä voimakkaana läsnä, tapahtunut ero on vasta tajuttu peruuttamattomaksi. Päähenkilön olo on vielä surumielinen ja turta.

Fracoise on siis Melody albumin päätösraita ja siinä onkin tietynlaista tuutulaulun makua. Kappale on hyvin rauhallinen, tausta koostuu pienistä ja hiljaisista soitinelementeistä ja pääosan saa Sharleenin rauhallinen laulanta. Kappale kulkee koko ajan samaa rauhallista tahtiaan ilman sen suurempia nostatuksia tai kikkailuja. Pientä ja kaivattua vaihtelua tuo lopussa mukaan tuleva mieslaulaja joka on kuin kappaleen päättyvän rakkaustarinan toinen osapuoli. Kappaleen parhaita puolia ovat Sharleenin laulu ja hetkittäin 60-lukumaista hittimelodiaa tapaileva melodiakulku jonka melkein uskoo tunnistavansa ilman että siitä kuitenkaan saa kiinni.

Francoise ei ole huono kappale, mutta ei myöskään loistokas. Se myös vaatii oikeanlaisen mielentilan jotta siihen voisi samaistua. Pieni apeus tai hiljaiset yöhön kääntyvät illat lienevät ominta aikaa kappaleen kuunteluun. Ja läsnäoleva syksykin auttaa. 

Arvosana: 5,5/10