Leevi and the Leavings - Pimeä tie, mukavaa matkaa

Artisti: Leevi and the Leavings
Kappale: Pimeä tie, mukavaa matkaa (1988)
Albumi: Torstai... 40 seuraavaa hittiä
Mieleenjäävin lause: "Pidä silmät kiinni kun kaasu pohjassa lähdetään."

Kaikilla meillä on rajamme siinä missä menee esimerkiksi hyvällä maulla tehdyn huumorin raja. Samoin myös sen suhteen kuinka synkät asiat meitä vielä vetävät puoleensä ja milloin. En varmaan pysty tekemään Leevi and the Leavings arvostelua mainitsematta että minun piti päästä yli 30-vuotiaaksi ennen kuin opin arvostamaan yhtyeen musiikkia. Mutta aina se pitää mainita sillä se se on oleellinen asia jotta lukijani ymmärtää näkökulmani yhtyeen musiikkiin. Minun piti tulla tarpeeksi vanhaksi jotta ymmärsin oman kuolevaisuuteni ja minun tuli kokea ja näkeä elämän hurjia ja kurjia puolia. On vaikea pitää musiikista johon ei löydy omaa kosketuspintaa.

Voidaan keskustella siitä onko Pimeä tie, mukavaa matkaa Leevien synkin biisi mutta ainakin se on synkimmästä päästä. Yleisimmän tulkinnan mukaan se kertoo pariskunnasta jokaa aja kohti autolla tehtyä itsemurhaa lasten nukkuessa takapenkillä. Tarina on rankka mutta ikävä kyllä vastaavanlaisia löytyy tositarinoinakin. Henkiseen umpikujaan päätynyt vanhempi päättää oman elämänsä lisäksi koko perheen elämän.

Jos kappale olisi tehty 90-luvun luvun alussa sen olisi voinut tulkita reaktioksi lamavuosina velkataakan alle jääneiden kohtaloista. Mutta vuonna 1988 Suomi oli vielä hurjassa noususuhdanteessa jonka loppua ei osattu kuvitella. Ehkäpä tässä onkin syy laulun pariskunnan ratkaisulle. Toki sanoitus ei vie kohtaloa päätökseen joten toiveikkaampi voi ajatella että loppuratkaisu voi olla onnellisempikin. Mutta mitään viitettä sellaisesta ei anneta. Draaman kaari vaatii huippunsa ja se voi olla vain yhdenlainen.

On eri asia epäonnistua silloin kun ympärillä on tuhansia kohtalotovereita mutta mikä häpeä onkaan olla talous kuralla kun ympärillä pankit lapioivat rahaa ihmisille lähes pelkkää allekirjoitusta vastaan. Häpeä on juuri se tunne mikä ikävä kyllä on vienyt liiankin monta ystävääni ja tuttuani tämän elämän tuolle puolen. Kivun voi kestää muttei häpeää kuten sanonta kuuluu. Lisätarttumapintaa Pimeä tie, mukavaa matkaa saa itsemurhaa autolla yrittäneen vanhan ystäväni lisäksi siitä että jokunen vuosi sitten isäni kuoli auto-onnettomuudessa.

80 prosenttia kappaleen paukuista on sanoituksessa ja niin sen tässä tapauksessa pitää ollakin. Soundikikkailut on jätetty syrjään ja tasaisesti pumppaava rumpukin korostaa yleistä karuutta. Göstan koruton tulkinta toimii ja ilman liikaa paatosta hienovarainenkin muutos tulkinnan sävyssä tulee kuulluksi. Mikään ei ole niin kalsean kuuloista kuin 80-luvun synteettisyys ja tässä kohti se toimii tehokeinona. Ei Pimeä tie, mukavaa matkaa ole ehkä oikeasti kappale jonka varta vasten kaivaisin kuunneltavaksi mutta kun se soi niin se ottaa mukaansa ja koskettaa tunnetasolla. Välillä pieni annos melankoliaa tekee hyvää mutta suositeltua annostusta ei kannata ylittää.  
       
Arvosana: 7,5/10

Lili & Susie - Enkel resa

Artisti: Lili & Susie
Kappale: Enkel resa (1988)
Albumi: Det bästä med Lili & Susie
Mieleenjäävin lause: "En enkel resa."

90-luvun alussa tätini osti serkulleni pienen kosketinsoittimen siinä toivossa että serkkuni innostuisi soittamisesta. Näin ei tietenkään käynyt mutta laitteesta tuli suosittu minun ja serkkuni oppiessa käyttämään laitteen samplaustoimintoa. Soitin pystyi tallentamaan muistiinsa n. 0,8 sekuntia pitkän äänen sisäänrakennetulla mikrofonilla ja tätä ääntä pystyi sitten "soittamaan" koskettimia painellen. Teini-iän kynnyksellä mikään ei tietenkään ollut hauskempaa kuin tallentaa laitteiseen kainalopieruja, röyhtäyksiä tai pikkutuhmuuksia ja soitella niitä sitten korkeammilla ja matalammilla taajuuksilla. Taisimme myös nauhoittaa pelleilyjämme kasetille mutta onneksi moiset arkistojen aarteet ovat kadonneet samaan paikkaan parittomien sukkien kanssa.

Päivärinnan sisarukset Lili ja Susie nauttivat suosiota länsinaapurissamme vuosina 1985-1993 ja onnistuivatpa he saamaan musiikkiaan pienemmässä mittakaavassa myös suuren maailman tietoisuuteen. Kaksikko on yrittänyt kahdesti (1989, 2009) ruotsin karsinnoista euroviisuihinkin siinä onnistumatta. Myöhemmät comebackyritykset eivät ole tuottaneet suuria tuloksia mutta nostalgialla on aina sijaa vaikka itse en muista kuulleeni kuin Oh Maman ala-astevuosinani.

Enkel resa tehtiin samannimisen (elokuva julkaistiin meillä nimellä Menomatka) ruotsalaisen komediaelokuvan soundtrackille vuonna 1988. En ole nähnyt ko. elokuvaa mutta biisinä "menolippu" kuulostaa aika lailla niin umpikasarilta kuin vain mahdollista. Se miksi johdannossa muistelin sampleilla leikkimistä johtuu kappaleen tavasta soittaa puhesamplea nykivästi mikä oli tuolloin muodikasta. Vasta kiintolevytallentien ilmestyminen studioihin 90-luvun alkuvaiheessa teki samplauksesta sujuvampaa joten vanhemmat äänikokeilut kuulostavat usein enemmän tai vähemmän sympaattisilta. Hauskaa tämä on silloin kun uusissa kappaleissa halutaan kuulostaa retrolta ja koetetaan saada samanlaista rumpukonesoundia tai synasoundeja kuin tuolloin.

Enkel resa menestyi mukavasti kotimaassaan noussen parhaillaan Svenkstoppenin sijalle kolme. Elokuva ei ollut erityisen suosittu ja kriitikot inhosivat sitä joten kappaleen ansiot nostivat ehkä enemmän elokuvaa kuin toisinpäin. Biisin takana olivat ruotsin Stock-Aitken-Watermaniksi kutsutusta Norell-Oson-Bard triosta kaksi ensimmäistä. Syntikkavetoinen kasaripop maistuu itselleni valikoidusti mutta Enkel resa on vaikea puntariin laitettava. Kuultuaani kappaleen huomaan että se jää päähäni soimaan ja joskus otan sen kuunteluun ihan tarkoituksella. Olen juustoisen höpöpopin ystävä ja uskon että juuri tuota kohtaa musiikkimaussani kutitetaan tässä tapauksessa oikeasta kohden mutta hetkittäin väärin keinoin.

Eihän Enkel resa ole mikään erityisen hyvä kappale. Kertosäkeestä jää mieleen ne kaksi pientä nimisanaa. Soundeja ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua ajattomiksi vaikka ovatkin ajankuva. (päivänkuva-hetkenkuva) Biisintekijöillä on selvästi ollut sormi aikansa pulssilla ja häpeämättömien hittinikkarien tapaan tutut koukut on kylvetty varmoihin vesiin. Lili & Susie ovat sympaattinen sisarduo jonka aito innostuneisuus on lahjakkuutta suurempi ansio. Lopun poliisiosio nikotusefekteineen on selvä todiste siitä miksei uusretrossa kopiota tätä osaa ajan soundeista. Enkel resa on kuin kaveri jota et kutsuisi ystäväksesi ikinä ja jolla on taipumus koheltaa innollaan kaikki asiat pieleen. Mutta silti tämä sympaattinen tapaus on pieninä annoksina kelpo seuraa jolle joskus jopa itse ehdottaa tapaamista. Mutta ystäviä emme ole, kavereita vain.    

Arvosana: 6,0/10

Bobby Brown - My Prerogative

Artisti: Bobby Brown
Kappale: My Prerogative (1988)
Albumi: 20th Century Hits: 1985-1989
Mieleenjäävin lause: "I made this money, you didn't."

Tavaramerkkibiisit ovat yksittäisiä kappaleita joista artistit tai bändit parhaiten tunnetaan. Tämä ei tarkoita että kyse olisi välttämättä yhden hitin ihmeestä. Monilla artisteilla voi olla liuta hittejä mutta vain se yksi biisi jota ei pysty jättämään esityslistalta pois. Tapauksesta riippuen tavaramerkkibiisi voi olla rasite tai sitten siihen suhtaudutaan ylpeydellä. Hieman helpompaa omaan tunnusbiisiin suhtautuminen on varmasti silloin kun kyseessä on oma ohjelmajulistus ja sanoitus jonka takana voi sataprosenttisesti seistä.

Amerikkalaisen new jack swing tyylin ehkä tunnetuimman esittäjän Bobby Brownin laulu-ura on jäänyt varjoon johtuen hänen skandaalinkäryisestä suhteestaan Whitneyn Houstonin kanssa. Bobby Brownin ura alkoi New Edition poikabändissä josta hänet häädettiin pois käytösongelmien vuoksi. Pahaa poikaa tämä ei hidastanut sillä hän teki läpimurtonsa toisella sooloalbumillaan Don't Be Cruel vuonna 1988 jolta lohkaistiin myös hänen tavaramerkkihittinsa My Prerogative. Brownin hittiputki jatkui mukavasti 90-luvun puoliväliin asti jonka jälkeen hän oli useimmiten otsikoissa huumehöyryisen elämänsä ja seurustelusuhteensa vuoksi. My Prerogativekin voi olla nuoremmille tutumpi Britney Spearsin versiona. Vertailun vuoksi Youtubessa Bobby Brownin alkuperäisversiolla on 6,5 miljoonaa katselukertaa kun taas Britneyn coverilla 19,7 miljoonaa.

Bobby Brownin itse kirjoittama My Prerogative on nuoren miehen uhoa häneen ja hänen elämäntapaansa kohdistuvaa kritiikkiä vastaan. Lähestymistapa ei ole nykymittapuulla uusi sillä ovathan varsinkin hip hopissa ökyily- leveilybiisit oma taiteenlajinsa. Mutta Brownin lähestymistapa on: Minulla on naisia, entä sitten? Minulla on rahaa, entä sitten? Teen joskus virheitäkin, entä sitten? Olen ansainnut itse kaiken mitä minulla on ja teen sillä itse mitä haluan eikä kateellisten puheet paina. Ehkä näin jälkikäteen ajatellen itsekritiikkiäkin olisi Bobby Brownin elämässä tarvittu, mutta ainakin saimme tuloksena tämän varsin muistettavan itsetunnonpönkitysbiisin.

New jack swing ei ole omiin korviini pahiten vanhentunutta musiikkia, jalostuihan siitä mm. 90-luvun monien poikabändien menobiisien soundi. Bobby Brownin monessakin mielessä nenäkäs ääni sopii hyvin juuri tähän biisiin. Biitit ovat mukavan iskeviä ja Teddy johon sanoituksessa pari kertaa viitataan on tuottaja Teddy Riley. My Prerogative ei ehkä ole aivan ominta juttuani musiikillisesti mutta kieltämättä siinä on oma viehätyksensä. Egotripit eivät ole minun juttuni onhan kyseessä letkeä ja tarttuva ralli. Hyvin tuotetussa elektronisessa iloittelussa vaihtelua on tarpeeksi ja vaikkei Bobby Brownin ääni olekaan kaikkein parhaiten kuunteluväsymystä estävä niin pieninä annoksina se toimii. Get busy!    

Arvosana: 6,0/10

Kim Wilde - Four Letter Word

Artisti: Kim Wilde
Kappale: Four Letter Word (1988)
Albumi: The Very Best of Kim Wilde
Mieleenjäävin lause: "I tell ya, it's hell yeah."

Kim Wilden uran kuumin kausi 80-luvulla meni minulta hieman ohi juuri siitä monta kertaa mainitusta syystä etten silloin vielä aktiivisesti kuunnellut musiikkia. Toki muistan kuulleeni Kids in American ja joku taisi tuoda koulun levyraatiin You Camen. (Vieläköhän nykykoululaiset harrastavat levyraateja?) If I Can't Have You coveri jäi mieleeni 90-luvun alusta. Mutta mieleeni ei ollut että hankkisin Kim Wilden levyä ennen kuin eräällä sekalaisella kasarikokoelmallani ollut Cambodia herätti mielenkiintoni. Tämän jälkeen kuuntelin muitakin biisejä mitä netistä löysin ja tokihan uppoavia biisejä löytyi sen verran että ainakin kokoelman osto oli oikeutettua.

Vuoden 1988 Close oli Kim Wilden menestynein ja varmaan arvostetuinkin albumi. Four Letter Word sai kunnian olla hittialbumin neljäs single pärjäten mukavasti ollen kolmas peräkkäinen Top10 sinkku Englannissa. Four Letter Word ei kuitenkaan ollut kaikkein tyypillisin Kim Wilde singlejulkaisu sillä se oli ensimmäinen balladisingle ja viimeinen jonka hänen isänsä ja veljensä olivat tehneet hänelle. Vaikkei Wilde olekaan hiteissään aina ollut iloisimmissa tunnelmissa niin sydänverisiä balladeja häneen ei tavallisesti yhdistetä. Four Letter Word on tunnelmallinen, tuoden mieleen sadepäivän. Mutta pelkkä tunnelma ei vielä riitä vaan vaadittaisiin myös tunteiden herättämistä.

Kim Wilde osaa lauluissaan hyvin olla räväkkä, epätoivoinen ja surullinenkin mutta haikeus ei ole hänen juttunsa. Kertosäe ei ole tarpeeksi mieleenjäävä, eikä slovarille mielestäni oleellista nostatusta löydy. Tuotanto on kelpoa ja artisti kuulostaa tunnistettavalta itseltään. Ei vika toki pelkästään biisissä itsessään ole. Jos vaikkapa Agnetha olisi samana vuonna julkaistulla I Stand Alone albumillaan tulkinnut Four Letter Wordin niin se olisi slovarivoittoisella albumilla ja slovareihin yhdistetyn artistin levyllä kuulostanut paremmalta. Jos Four Letter Word olisi ensikosketukseni Kim Wildeen artistina niin tuskin olisin kuunnellut toista biisiä kuin korkeintaan myöhemmin sattumalta. Jokaisella artistilla on paras vahvuusalueensa ja tässä tapauksessa on sen ulkopuolelle astuttu liian kauaksi.

Arvosana: 4,5/10

Marc Almond feat Gene Pitney - Something's Gotten Hold of My Heart

Artisti: Marc Almond (mukana Gene Pitney)
Kappale: Something's Gotten Hold of My Heart (1988)
Albumi: 20th Century Hits For a New Millennium: 36 Hits 1985-1989
Mieleenjäävin lause: "Something's gotten hold of my heart, keeping my soul and senses apart."

Something's Gotten Hold of My Heart kuuluu niihin kappaleisiin jotka saivat suurimman hittiosumansa vasta kymmeniä vuosia ensimmäisten levytysten jälkeen. Gene Pitney levytti kappaleen Top10 hitiksi Englannissa vuonna 1967 ja sen jälkeen sitä on versioitu hyvin ahkeraan. Marc Almondin lisäksi mainittakoon Cilla Black, Nick Cave and the Bad Seeds ja Vicky Leandros. Suomeksi tulkintansa on tehnyt ainakin Pate Mustajärvi.

Marc Almond on englantilainen laulaja/lauluntekijä joka tuli ensin tunnetuksi Soft Cellin toisena puolikkaana ja myöhemmin sooloartistina. Neljännen sooloalbumin The Stars We Aren kolmantena singlenä julkaistu Something's Gotten Hold of My Heart nousi suuremmaksi hitiksi kuin alkuperäisversio. Alunperin albumiversiossa lauloi ainoastaan Almond mutta singlejulkaisun koettaessa mukaan otettiin alkuperäisesittäjä Gene Pitney. Liike oli varmasti oikea, sillä kahta eri sukupolvea edustaneiden mieslaulajien duetto toimii paremmin kuin kummankaan yksinäiset tulkinnat. Pitney ei varmaankaan kokenut oloaan epämukavaksi sillä syntikkabänditaustastaan huolimatta Almond pysyi hengessä uskollisena alkuperäiselle vaikka sovitus onkin lennokkaampi ja tuotanto uudempaa. Hyvillä kappaleilla ei ole parasta ennen päivää epäkasari ja sovitus antaa ajatonta vaikutelmaa.  

Kahden miehen duetot eivät ole duetoista kaikkein yleisimpiä ja vaikka Something's Gotten Hold of My Heart ei sellainen alunperin ollutkaan se toimii tällaisenaan esimerkillisesti. Kumpikaan artisteita ei yritä laulaa toista kumoon vaan yhteistyö on saumatonta. Melkein tuntuu kuin mukana ei olisikaan kahta laulajaa vaan yhden laulajan kaksi puolta. Rakastuminen voi joskus tuntua niin hyvältä että se tekee melkein kipeää ja tätä olotilaa sanoitus maalaileekin mukavan monisanaisesti. Jopa kertosäkeen sanoja varioidaan näppärästi. Täytyy nostaa hattua 60- ja 70-lukujen hittinikkariduo Roger Greenway ja Roger Cookille ajattomasta hengentuotteestaan. Minulla ei ole Something's Gotten Hold of My Heartista paljoa pahaa sanottavaa sillä se on niitä biisejä jotka aina nostattavat mielialaa. Mutta jos mennään mitä jos asteelle niin olisi mielenkiintoista kuulla kappale edelleen samana duettona ja Almondin version sovituksella mutta 60-luvulla tuotettuna.

Arvosana: 7,5/10