Movetron - Missä sä oot?

Artisti: Movetron
Kappale: Missä sä oot? (1997)
Albumi: Irtokarkkeja - Makeimmat hitit
Mieleenjäävin lause: "Missä sä oot, sua etsinyt oon koko elämän."

Satunnaissoitto tekee joskus vähemmän arvaamattomissa olevia poimintoja sillä edellisessä Aikakoneen Alla vaahterapuun -kappaleen arvostelussa kirjoitin paljon myös Movetronista. Nyt on siis toisen dancesuuruutemme vuoro, mutta onneksi ei ehkä kuitenkään sentään sillä Alla koivupuun istuskelulla. Sen sijaan tällä kertaa sen toisen osapuolen sijainnista ei olekaan niin selvää aavistusta, vai onko sittenkään?

Missä sä oot julkaistiin neljäntenä singlenä Movetronin toiselta Soittorasia albumilta vuonna 1997. Muistan hämärästi sen soineen joskus hitaana noina teini-ikäni viimeisinä vuosina vaikka toki olin silloin sen verran ujo kaveri, ettei minusta ollut ketään tyttöä tanssiin hakemaan. Musiikin vika se ei toki ollut vaan Missä sä oot olisi käynyt hyvin sen tulevan oikean kanssa keinumiseen tai vaikka sen tulevan entisen oikeankin.

Yleensähän oikeanoppisessa voimaballadissa on loppunostatus kliimaksina, mutta Movetronin tuottajaosapuoli on tässä kohtaa tiennyt Päivi Lepistön persoonallisen äänen rajoitukset eikä ole sellaista väkisin liittänyt mukaan. On viisasta korostaa vahvuuksia ja peittää heikkoudet ja niin on tehty nytkin. Omanlaisensa loppuratkaisu kappaleen tarinaan saadaan sentään lopussa.

Jäin miettimään jääkö tasapaksu poljento tämän balladin vahvuudeksi vai heikkoudeksi, mutta päädyin siihen etten mene kumpaankaan ääripäähän mielipiteessäni. Tasaisuus auttaa usein siinä, että pienikin nostatus lopussa tuntuu suuremmalta kun korvat on totutettu matalammalle tapahtumahorisontille. Tämä tehokeino toimii nytkin muttei ehkä ihan niin hyvin kuin parhaimmissa tapauksissa. Olisikohan tästä voitu tehdä duetto ja saatu siten kappalletta monipuolistettua? Toki soundien kuulaus ja pienet teknologiamausteet tutkineen ja kaikuluotainäänineen tuovat tähän pientä omaa tunnelmaa.

Joskus ei arvostelussa voi välttyä siltä että ihan ok biisi latistuu tason alaspäin jos artisti on pystynyt samassa tyylilajissa parempaankin. Niin käy tässäkin tapauksessa sillä Missä sä oot on vain pikkukiva tunnelmapala verrattuna vaikkapa Lokakuu-Marraskuuhun tai Neliriviseen. Movetron on usein parhaimmillaan itselleni kun se sotkee dancebiitteihin meille kansallisesti tuttuja melankolisia sanoitusaiheita. Mutta myönnetään tämän vahvuudeksi se, että tämä ei ole niitä biisejä jotka esittävät kysymyksiä antamatta yhtään vastausta. Missä sä oot? -Siellä sä oot.

Arvosana: 5,0/10

Per Gessle - Elvis in Germany

Artisti: Per Gessle
Kappale: Elvis in Germany (1997)
Albumi: The World According to Gessle
Mieleenjäävin lause: "Oh boy, did he look good in green, oh boy."

Ei ole epätavallista, että artisti viittaa laulussaan toiseen artistiin tai johonkin historialliseen ajankohtaan musiikin historiassa. Muistelun kohteena voi olla traagisesti menehtynyt rocktähti esimerkkinä vaikkapa A Tribute to Buddy Holly. Tai uudempana esimerkkinä voidaan käyttää johonkin artistiin liittyviä mielikuvia sanoituksessa kuten vaikkapa laulussa Moves Like Jagger.
Toki voidaan yhden artistin tarinan lisäksi namedroppailla sekaan vielä muitakin kuten vaikkapa Per Gessle vuoden 1997 biisillään Elvis in Germany.

En tiedä miksi Gessle päätti soololevyllään The World According to Gessle tarttua biisissään Elvikseen asepalvelusaikaan Saksassa. Elvis siirtyi armeijan vihreisiin lokakuussa 1958 ja Gessle syntyi vuotta myöhemmin Ruotsin Halmstadissa. Mikään ei estä tietenkään tarttumasta historiallisiin aiheisiin, joissa ei itse ole ollut aikalainen kokija ja Elvis on toki yhä universaalisti tunnistettava hahmo. Elvis in Germany ei ole ainoa Elvisviittaus albumilla sillä levyn lopussa on piiloraita jossa kappale Kix tulkitaan imitoiden rokin kuningasta. Muistan, kun hiljaisuuden jälkeen tuo biisi kajahti ensi kertaa ja minä säikähdin sitä silloin ja monta kertaa myöhemminkin. Digiversiot vievät piiloraitojen ilon.

Elvis ei maineestaan ja mammonastaan huolimatta välttynyt asepalvelukselta, mutta hän ei todellakaan palvellut niin kuin keskiverto sotilas. Hän sai pitää hieman palvelusohjetta pidempää tukkaa ja asua parakin sijasta hotellissa. Elvikselle sai armeijassa helpoimmasta päästä olevan homman eli olla jeeppikuski tankkipataljoonassa. Hän suoritti paljon pr-tehtäviä, joista yksi oli koitua hänen kohtalokseen kun hänet määrättiin vartiotyöhon parakin ulkopuolelle jotta osoitettaisiin, että hänellä on samat velvollisuudet kuin muillakin. Tässä ei otettu huomioon fanilaumoja jotka meinasivat repiä tähdeltä päältä niin vaatteet kuin hiuksiakin päästä. Palvelusaika vuosina 1958-1960 oli ainoa kerta kun Elvis matkusti kotimaansa ja Kanadan ulkopuolelle.

Elvis in Germany ei musiikkityylillisesti muistuta rockin kuninkaan tuotantoa vaan on Gesslelle tuttua powerpoppia. Mitään suuria historiallisia kuvia kappale ei maalaile vaan se tyytyy kuvailemaan hetkeä kun Elviksen kone laskeutui Saksaan ja kirkuvat fanit olivat luonnollisesti vastassa. Elettiin vielä ns. viattomampaa aikaa johon kappaleessa viitataan mainitsemalla ettei Sgt. Pepper ollut vielä tullut elämäämme eikä myöskään Major Tom. Ainoa pieni kritiikki on lauseessa jossa kerrotaan, että tässä kohti manageri eversti Parker sai laskea rahojaan vielä yksin. 

Elvis in Germany on niitä biisejä joiden arvosanoittaminen ei ole helppoa. Se ei ole mikään suuri popteos muttei myöskään turhake. Kappaleen iloisnostalginen tunnelma ja Gesslen takuuvarma powerpoppaus toimii vaikkei kertsi ehkä olekaan tekijänsä takuuvarmimpia. Tuskimpa kappaletta on singlebiisiksi sävellettykään vaan yhdeksi albumikokonaisuuden osaksi. Kuunteluväsymystestin Elvis in Germany läpäisee, muttei kasva toistojen aikana korkoa. Huonompiakin musiikillisia välipaloja on kuin viettää vähän yli neliminuuttinen Elviksen kanssa Saksassa.   

Arvosana: 5,5/10

Shania Twain - Black Eyes, Blue Tears

Artisti: Shania Twain
Kappale: Black Eyes, Blue Tears (1997)
Albumi: Come On Over
Mieleenjäävin lause: "I rather die standing than live on my knees."

Shania Twainin vuonna 1997 julkaistu Come On Over oli jokaisella mittapuulla megamenestynyt albumi. 40 miljoonan myynti tarkoittaa myydyintä naissooloartistin albumia. Albumilta lohkaistiin hurjat 12 singleä joista tietenkään jokaista ei julkaistu kaikilla markkina-alueilla mutta määr on silti huomattava. Harvemmin sitä viimeinen single julkaistaan kolme ja puoli vuotta albumin julkaisun jälkeen. Mutta tämän päivän spottivalo ei olekaan noissa menestyssingleissä vaan yhdessä niistä muutamista biiseistä joita ei nähty singlepotentiaalisiksi. Onko Black Eyes, Blue Tears väärinkohdeltu helmi vai turha täytebiisi?

Ehkäpä vastaus singleohitukseen on kappaleen sanoituksessa. Come On Over pyrki olemaan popkantria menobiiseillä ja sopivilla balladeilla höystettynä. Miksi sinne sekaan ja vieläpä albumin alkupuolelle (eurooppalaisessa versiossa, alkuperäisessa kantriversiossa kappale on loppupuolella) on laitettu kappale parisuhdeväkivallasta ja siitä kuinka se elämä on jätetty taakse? Meillähän on esimerkkejä samanteemaisista biiseistä, jotka ovat joko surumielisiä tai voimannuttavia ja selviytymistarinan kertovia. Black Eyes, Blue Tearsin sanoitus sopii kyllä kuvioon mutta musiikillinen puoli hämmentää ainakin minua. En tiedä pitäisikö mustista silmistä ja parisuhdeväkivallasta laulaa näin menevästi. Mutta..

...tässähän on kyse siitä että paha on jätetty taakse ja uusi elämä voi alkaa. Kohtaan työssäni säännöllisesti posttraumaattisista stressioireista kärsiviä ihmisiä ja tiedän ettei pahan elämänkokemuksen taaksejättäminen aina ole niin helppoa kuin lauluissa. Mutta noissakin tapauksissa aika ja saatu tuki voi parantaa haavat ja vuosien kuluttua lopultakin tulee se hetki jolloin tajuaa, että suurin taakka on otettu harteilta ja kirvelevimmät sisäiset haavat ovat parantuneet. Joten puolestani Black Eyes, Blue Tears saa olla menevä sillä se on juuri edellämainitun hetken biisi. Täytyy olla myös kappaleita, jotka muistuttavat siitä millaiseksi elämä voi tulla. 

Nyt kun olen päässyt musiikin ja sanoman epäsuhtadilemmasta pääsenkin ruotimaan kappaletta pelkästään musiikillisten ansioidensa perusteella. Shania Twainia tuottaessaan Mutt Lange selvästi rakasti täyttää kappaleet koukuilla, niin isoilla kuin pienilläkin. Minulle popmusiikillinen sokeriöveri ei tule herkästi eikä maljani kuohu yli tässäkään tapauksessa. Kaikki on selvästi studiossa hiottu viimeisen päälle, eikä siitä huolimatta kaikkea ole hiottu särmättömäksi sillä siitä pitää kappaleen teema huolen.

Ehkä Twain ei ole tulkinnalliselta tunneskaalaltaan kaikkein monipuolisin laulaja vaikka hän onkin hyvä sillä omalla erityisalueellaan. Monipuolisempi tulkitsija olisi ehkä saanut tähän sekä sen menneisyyden tuskan, että uuden aukeavan elämän ilon yhtä aikaa. Olisi itseasiassa mielenkiintoista kuulla tästä sellainen hitaampi ja mollivoittoisempi versio. Tai sitten on haluttu albumin teeman mukaan mennä tässäkin positiivisuus edellä. Mutta mielestäni ei ole mustaa ilman valkoista. 

Arvosana: 6,0/10

Kylie Minogue - Breathe

Artisti: Kylie Minogue
Kappale: Breathe (1997)
Albumi: Hits+
Mieleenjäävin lause: "Breathe. Breathe."

Kylien uran 90-luku on omalla tavallaan mielenkiintoinen. Hänen uransa ei ehkä ajanut totaalisesti seinään, sillä jatkoihan tämänpäiväinen valinta Breathekin hänen silloista 28 Top40 UK singlensä putkea. Mutta ehkä kuvaavaa on se, että epäonniselta Impossible Princess ei sitä korkeammalle noussutta singleä onnistuttu poimimaan. Kyse on ehkä myös lievästä kyllästymisestä ja aiemman menestyksen aiheuttamasta "suosiokrapulasta". Toki Kylie itse yritti mukautua ajan henkeen, mutta siinä on eroa tuleeko trendien kärjessä vai puoli askelta perässä. Omasta mielestäni 90-luvulla Deconstruction levy-yhtiölle tehdyt Kylie albumit ovat ihan kelpo tavaraa vaikkeivat ehkä niitä uran merkkipaaluja.

Breathe oli Kylien viimeinen kohtalaisesti menestynyt singlejulkaisu 90-luvulla ennen kuin paluu huipulle tapahtui Spinning Aroundin myötä vuonna 2000. Impossible Princess albumin kolmas single oli varsin hyvin ajan hermolla sillä pienellä sovituksella sen voisi kuvitella vaikkapa Madonnan Ray of Light albumille. Tällainen tyylikäs dancepop istuu hyvin tuohon aikaan ennen vuosituhannen taitetta. Ehkä kappaleessa on kuultavissa myös pieniä vaikutteita ranskalaisesta konepopista. Olisi mielenkiintoista kuulla kappaleesta vaikkapa Airin tai Daft Punkin versio.

Artistin itsensä mukaan kappale kertoo niistä hetkistä kun hän on niin hiljainen, että hänen ystävänsä huolestuvat hänestä. Hänen hiljaisuutensa on "äänekkäämpää" hänet tunteville kuin hänen normaali ulosantinsa. Itseni kaltaiselle introvertille päänsisäiseen maailmaan vetäytyminen on normaali olotila, mutta ymmärrän eron kun kyse on ulospäinsuuntautuvasta henkilöstä.

On mielenkiintoista että joistakin englanninkielisistä biiseistä tulee tulkittua sanat, mutta toisista ei ikinä vaivaudu. Breathe on ennen tätä kuulunut jälkimmäisiin. Miksi toisten biisien merkitykset tulevat iholle ja toisten ovat vain yksi intrumentti muiden joukossa ilman sanomaa ja hahmoa? Ehkä kyse on siitä, että sanoma ei kohtaa minua tässä tapauksessa vaikka sinänsä pidänkin kappaleen mantramaisuudesta.

Tämän aikakauden Kylie on tulkintansa puolesta kuin tähän tyyliin luotu oma persoonansa joka ei hänen paluunsa popprinsessaksi jälkeen ole enää päässyt esiin. Se mikä sopi näihin tyylikkäisiin tanssipopkappaleisiin ei sopisi muihin. Annan bonusta käytetyistä liveinstrumenteista, joista eritoten sähköbasso tuo mukavaa elävää sykettä kappaleeseen. Se on myös miksattu yhtä aikaa vahvaksi mutta kuitenkin hieman samalla tavalla hämyiseksi kuin kappale itsekin.

Breathe ei ole tarttuvinta tai siellä popytimessä olevinta Kylietä, mutta se on erinomaisesti tuotettua ja jopa varsin hyvin aikaa kestänyttä. On näköjään hyvä idea joutua tehotoistokuunteluun joidenkin kappaleiden suhteen, sillä Breathe aukesi minulle tämän arvostelun kirjoittamisen myötä tavalla johon se ei satunnaiskuuntelussa ikinä kyennyt. Tämä lienee myös kappaleen pieni heikkous sillä vahvempi biisi olisi uinut popliiveihini vähemmälläkin.

Arvosana: 6,5/10

Texas - Put Your Arms Around Me

Artisti: Texas
Kappale: Put Your Arms Around Me (1997)
Albumi: White on Blonde
Mieleenjäävin lause: "Ooh-ooh."

Texas on yksi niitä bändejä joiden on ollut vaikea toistaa menestyksen hetkiään myöhemmin. Ilmiö ei ole harvinainen ja toisaalta yhtye ei missään nimessä saanut menestystään heti tai helpolla. Kuten monen muunkin vanhan suosikin kanssa kuuntelen kyllä mielenkiinnolla aina kun vastaan tulee uutta tuotantoa mutta kohtuullisen pitkään musiikkia kuunnellessa suurimmat ennakko-odotukset ovat karisseet. Parempi pitää odotukset matalalla ja yllättyä positiivisesti silloin tällöin.

Muistan kun Radio Mafia alkoi soittaa Texasin White on Blonde levyn singlebiisejä ja videotkin alkoivat näkymään MTV:llä ja Jyrkissä. Yhtye ei heti tarttunut haaviini sillä tämä tapahtui vasta seuraavan albumin The Hushin myötä. White on Blonde tuli hankittua melkein samaan aikaan myöhemmän albumin kanssa ja totesin molemmat hyviksi. Pidin silloin The Hushista enemmän mutta näin jälkikäteen White on Blonde on ehkä kestänyt paremmin aikaa. Toki se omasta mielestäni ässin biisi eli Summer Son löytyy The Hushilta. Myöhemmillä levyillä Texas koetti ehkä vähän liikaakin olla hip ja crossover mutta hyviä yksittäisiä raitoja löytyy niiltäkin.

White on Blonde albumin neljäntenä singlenä julkaistiin kuulas valerakkauslaulu Put Your Arms Around Me. Aina kun painan nextiä arpoakseni kappaleen ehdin lukea arvotun biisin nimen hetkeä ennen kuin se alkaa soimaan ja rehellisesti sanottuna en tällä kertaa heti muistanut mistä Texasin biisistä oli kyse. Tämä ei tietenkään ole hyvä merkki vaikka toki kappale palasi mieleen parin kuuntelun jälkeen. Vika taitaa olla siinä että Texas on tehnyt tämäntyylistä paremminkin. Pidän yleensä kun biisi kasvaa hiljalleen mutta tällä kertaa palkinto tuntuu tinalusikalta kultamitalin sijasta.

Rakkaus ei kestä liikaa epäilyä ja ystävyys ei kestä sitä ollenkaan. Put Your Arms Around Me esittää suhteelle paljon kysymyksiä muttei anna muuta vastausta kuin että parempi teeskennellä että kaikki on hyvin. Luodaan maaginen yhteinen hetki vaikka se ei oikeasti olisikaan totta. Otetaan henkinen pikavippi suhteen tueksi johon ei välttämättä ole varaa huomenna. Sanoitus toimii ideansa puolesta mutta jotakin puuttuu kun kaksi mieleenjäävinta hetkeä ovat Sharleen Spiterin makea äänen narautus ja ooh-ooh huudahdus. Ja tämänkin jälkeen kolmanneksi mieleenjääväksi jäisivät lopun shala-la-laat.
   
Ehkä Put Your Arms Around Me:ssä on vääränlaista pateettista mahtipontisuutta. Tai ainakin vääränlaista minulle. Kuin seinään päättyvä loppu on mielenkiintoinen ratkaisu. On vaikea arvottaa kappaletta joka toimii paremmin albumikokonaisuuden osana kuin irrallaan. Jos biisi jossa kerrotaan tunteiden feikkaamisesta epäonnistuu tunteiden välittämisessä kuulijalle niin onko se onnistuminen vai olisiko sittenkin kannattanut paistaa leivos sisältä asti kypsäksi? (Toisaalta jos paljon kysymyksiä esittävä kappale saa kuulijassa aikaan kysymyksiä niin onko se mitä?)  

Arvosana: 5,0/10

Bee Gees - Miracles Happen

Artisti: Bee Gees
Kappale: Miracles Happen (1997)
Albumi: Still Waters
Mieleenjäävin lause: "Miracles happen."

Top10 hittejä neljällä vuosikymmenellä on saavutus johon harva yhtye on pystynyt. Yhdenkin hitin saaminen on saavutus johon suurin osa ei pysty mutta jos kykenee löytämään hitinmentävän aukon vuosikymmenestä toiseen niin se on osoitus suuruudesta. Vaikkei Bee Gees ikinä yltänytkään 60- ja 70-lukujen kaltaiseen suuruuteen 80- ja 90-luvuilla niin yhtyeen fanina pystyy kyllä löytämään helmiä myöhemmästäkin tuotannosta. Vuoden 1997 Still Waters oli tasalaatuinen kokonaisuus hyvin tuotettua aikuispoppia vaikkei mitään täysosumabiisejä sisältänytkään. Albumi möi mukavat neljä miljoonaa kappaletta ja siltä lohkaistu Alone oli 90-luvun suurimpia Bee Gees hittejä.

Miracles Happen tehtiin alunperin vuoden 1994 Joulu Manhattanilla (Miracle on 34th street) elokuvaa varten mutta kun elokuvassa päätettiin käyttää vain klassisia joululauluja kappale päätyi Still Waters albumin rivibiisiksi. Hyvä että kappale päätettiin kuitenkin julkaista sillä se on kelpo ysärityylinen Bee Gees balladi joka olisi voinut olla jonkinmoinen hittikin pienellä lisätyöstämisellä. Kappale alkaa hieman Queenin Show Must Go On tyylisillä kosketinsoundeilla mutta tämä mielikuva ei onneksi kestä pitkään. Lapsikuoron käyttö on aina pieni riski mutta sen osuus on tässä tapauksessa niin lyhyt ettei se pääse vaikuttamaan suuntaan tai toiseen. Toistuva kuuntelu saa minut miettimään onko kappale ylituotettu vai ovatko kaikki sen ysärislovarikoukut vain liian tuttuja muistakin yhteyksistä.

Pidän siitä miten Miracles Happen puhkeaa hiljalleen eloon mutta se palkinto eli kunnon nostattava kertosäe ei tarjoa jättipottia maksaen kuitenkin pienen koron vaivanpalkaksi kuuntelusta. Kun kliimaksi saavutetaan aivan lopussa niin homma viedäänkin finaaliin heti. Minulla ei ole mitään pientä mehustelua vastaan kunhan asioista ei tehdä liian turpeita. Vesi on märkää eli Gibbin veljesten harmoniat ovat virheettömiä vaikka ehkä omaan makuuni piirun verran liian taustalle miksattuja. Bee Gees toimii jopa 90-luvun tuotantomuottiin sovitettuna vaikka Miracles Happen kaipaisi kaiken krominkiiltonsa heijastuksiin analogisempaa lämpöä. Jos tämän olisi tehnyt joku muu kuin Bee Gees arvosana voisi olla korkeampikin mutta Bee Geesin katalogi on niin tasokas ettei sitä voi olla ottamatta huomioon.        

Arvosana: 6,0/10

Per Gessle - Kix

Artisti: Per Gessle
Kappale: Kix (1997)
Albumi: The World According to Gessle
Mieleenjäävin lause: "Just a notion, that's all."

Roxetten jäätyä muutaman vuoden tauolle 1996 sekä Per Gessle että Marie Fredriksson julkaisivat sooloalbumit. Gesslen The World According to Gessle albumi ei saanut menestystä Ruotsin ulkopuolella jossa se sentään myi kultaa ja siitä lohkaistiin yksi ykkösingle (Do You Wanna Be My Baby). Minulle kyseinen albumi on paikkansa levyhyllyssäni ansainnut vaikka siltä ei löydykään mitään erityistä suosikkia. Tasalaatuinen albumi Gesslepoppia kelpaa kyllä minulle.

Muista nähneeni edellämainitun albumin kakkossingle Kix:n Jonas Åkerlundin ohjaaman musiikkivideon aikoinaan soitossa MTV:llä mutta en ennen uusintakatselua muista kuin että siinä oli paljon kohellusta ja edestakaisin heiluva Gessle. Minulla oli tuohon aikaan tapana antaa ystävilleni tunnuskappaleita jotka toivat minulle heidät mieleen. Juuri Kix muistutti minua tytöstä jolla oli kova haluu elää ja nähdä maailmaa ja päästä mahdollisimman pian pois pieneltä paikkakunnalta jossa asuimme silloin. Hän halusi myös tehdä asioista joista sai "kiksejä" jotka olivat joskus harmittomia ja joskus johtivat ongelmiin. Tyttö pääsi maailmalle lukion jälkeen ja rauhoittui myöhemmin hiukan tultuaan vanhemmaksi. Niinhän siinä usein pakkaa käymään.

Gesslen englanninkielisesta soolotuotannosta juuri Kix ja ehkäpä myös Stupid ovat eniten niitä joidenka voisi pienellä säädöllä kuvitella olevan Roxettea. Tai ehkä se pieni säätö olisi Marie. Kix on albuminsa parhaimmistoa ja kuulostaa charmantisti omansa aikansa ysärituotteelta. Tämä johtunee juuri ajalle tyypillistä konesoundeista. Vaikka kitarat eivät nousekaan pintaan niitä ei ole onneksi jätetty pois ja jopa huuliharppu on mukava lisämauste. Kappale laukkaa tasaisesti alusta loppuun ja vaikka bensavalo ei vilkukaan niin vielä enemmän vaihtelua olisi ollut hyvästä. Pieniä sivukoukkuja on kyllä ripoteltu tasaisesti ja hyvä niin.

Sormen pitäminen ajan hittipulssilla on hankalaa ja se on pieni taakka tässä tapauksessa. Selvästi sovituksessa on koetettu olla freesejä ja ajan hermoilla eikä siinä ole onnistuttu hassummin. Mutta siinä vaiheessa kun lähdetään seuraamaan trendejä eikä olemaan enää niitä luomassa taso yleensä laskee pykälän tai kaksi. Vaikka vertaaminen onkin epäreilua niin Kixissä ei ole sitä tarttuvuutta kuin Roxetten kultakauden menobiiseissä. Mutta jos tämän vertailun jättää taka-alalle ja sattuu vielä olemaan ysärinostalgikko niin Kixistä voi pitää sellaisena kuin se on.

 Arvosana: 6,0/10

Anggun - A Rose in the Wind

Artisti: Anggun
Kappale: A Rose in the Wind (1997)
Albumi: Snow on the Sahara
Mieleenjäävin lause: "What to do with this love that I'm in?"

Mietin vuoden alussa että vuosi 2016 voisi olla se vuosi kun siirryn vaiheittain ostamaan musiikkia digitaalisesti mutta ainakin toistaiseksi on käynyt aivan toisin. Puhalsin pölyt vinyylikokoelmani päältä ja hankin uuden soittimen. CD-levyjäkin on kertynyt sillä niitä löytää helposti halvalla kirpputoreilta ja uusiakin saa huokeahkosti kunhan malttaa hieman odottaa.

Aineetonta on jotenkin niin hankala mieltää keräilevänsä. Youtubet ja Spotifyt sopivat hyvin uuden kuunneltavan etsimiseen mutta yhä sitä vain saa sen tunteen kun saa uuden fyysisen tallenteen käsiinsä. Jossakin vaiheessa tietysti kehitys tekee tehtävänsä ja täytyy alkaa paikkaamaan aukkoja joita ei fyysisenä saa muilla tavoin mutta ehkä sen aika ei ole minulle vielä tänä vuonna.

Indonesialaisen Anggunin albumi on juuri näitä tänä vuonna eurolla tai parilla kirpputorilta ostettuja levyjä. Ostokynnys laskee kummasti kun taloudellinen panostus on mitätön. Ajattelin että on Snow on the Sahara albumilla ainakin nimikappale ja ihan mukiinmenevä Life on Mars versiointi. Kakkossinglenä ison Snow on the Sahara hitin jälkeen julkaistua A Rose in the Windiä en sijaan muistanut kuulleeni. Jos olisinkin sattunut sen kuulemaan niin se ei ole samalla tavalla mieleenjäävä kuin Anggunin edellämainittu tunnetuin hittibiisi.

90-luvulla oli paljon menekkiä maailmanmusiikkimausteiselle new agelle ja sen vastaaville sivugenreille. Näin länsimaalaisen silmistä eksoottinen Anggun onkin onnistunut urallaan ollen eniten Aasian ulkopuolella levyjä myynyt aasialaisartisti. Hän saavutti ensin suosiota kotimaassaan Indonesiassa ja lähti 90-luvun puolivälissä kokeilemaan onneaan Ranskaan josta parin vuoden yrittämisen jälkeen löytyi sopiva yhteistyökumppani Erick Benzin (tehnyt yhteistyötä mm. Celine Dionin kanssa) muodossa.

A Rose in the Windin intron perusteella voisi odottaa eksoottisempaakin mutta ikävä kyllä kappale lähteekin kulkemaan perinteisempiä 90-luvun popbiisipolkuja. Toki maailmanmusiikkimausteet tuodaan hetkittäin mukaan mutta ei tarpeeksi. Kertosäe on voimallinen mutta se ei aukea sillä tavalla kuin vahvan kertosäkeen pitäisi. Kertosäkeen tuloa ei alusteta riittävästi ja meno rauhoittuu liian aikaisin. Hiljaa-kovaa-hiljaa on hyvä kaava mutta tällä kertaa rytmitys ei ainakaan minulle toimi. Lisäksi juuri kertosäkeessä Anggunin artikulaatio tuntuu hieman pyöristyvän ja kertosäe on juuri se kohta jossa sen pitäisi olla terävimmillään. Pidän kyllä Anggunin tavasta ääntää englantia mutta tässä kohti uraa ehkä rahkeet eivät vielä aivan riittäneet pitämään tulkintaa kasassa vieraalla kiellä silloin kun pitää laulaa kovaa.

Minä pidän loppusoinnuista ja jopa niiden ylikäyttämisestä mutta nyt täytyy laittaa yksi säkeistä A Rose in the Windistä esimerkiksi sellaisesta mikä ei minullekaan uppoa:

"I'll be true to you
Flying over the moon
Lying in the bamboo
I'll always know
The light in the window"  

Kappaleessa lauletaan kaipuusta omaa rakasta kohtaan ja sisältä syövästä yksinäisyydestä. On ok aloittaa silloin säe vannomalla omaa uskollisuutta etäsuhteessa. Mutta sitten mennään yli kuun ja maataan bambulla. Tuttu valo ikkunassa on tämän jälkeen ihan kelpo lopetus.

A Rose in the Wind on koottu hyvistä aineksista mutta kokoonpanovaiheessa niitä ei ole saatu parhaimmalla tavalla kasaan. Se muistuttaa hieman sitä miten minulle usein käy kokatessa; saan kyllä varsin hyvänmakuista ruokaa aikaiseksi mutta se on aina ruman näköistä ja maustaa voisi paremminkin. Hukattu potentiaali harmittaa sillä tämä voisi olla hyväkin biisi ja kuunnellessa huomaa toivovansa että pystyisi pitämään siitä enemmän. Mitättömyyteen ei sentään vajota vaan kohtalona on keskinkertaisuus. Onneksi Anggunilta löytyy parempaakin.  

Arvosana: 5,5/10

Fatboy Slim - Everybody Loves a Carnival

Artisti: Fatboy Slim
Kappale: Everybody Loves a Carnival (1997)
Albumi: Greatest Hits: Why Try Harder
Mieleenjäävin lause: "Everybody needs love."

Joskus epäonnistuminen alkuperäisessä tavoitteessa voi silti johtaa menestykseen ja toisinaan on vain yritettävä sitkeästi uudestaan. Molemmat asiat voi johtaa Fatboy Slimin ensisingleen Everybody Needs a 303. Debyytti ei johtanut menestykseen vaan sillä jäätiin UK singlelistalla vaatimattomasti sijalle 191. Kappaleen nimen 303 viittaa Rolandin TB-303 bassosyntetisaattoriin jonka alunperin oli tarkoitus olla basistin korvaava laite treenaamista varten. Laitetta tehtiin pienen kysynnän vuoksi vain 10000 kappaletta mutta 80-luvun puolivälissä laitteen löysivät ja siihen rakastuivat Chicagolaiset DJ:t ja tuloksena syntyi mm. Acid House -genre. Nykyään alkuperäinen TB-303 rauta on kallista ja haluttua tavaraa konemuusikkojen keskuudessa.

Norman Cook alias Fatboy Slim ei luovuttanut vaan Everybody Needs a 303 sai remiksauksessa uuden nimen Everybody Loves a Carnival ja listasijoituskin nousi jo 34. sijaan asti. Suurempi menestys odotti tietenkin vasta lähitulevaisuudessa mutta kyseessä on osoitus siitä että joskus kannattaa yrittää pienen hienosäädön jälkeen uudestaan uudestaan. Mielestäni Everybody Loves a Carnival on niitä harvoja poikkeuksia joissa pidän remiksia alkuperäistä parempana. Lisätty Edwin Starr sample tuo tunnelmaa ja vaikken olekaan sambamaisen intron suurin ystävä se kuitenkin monipuolistaa kokonaisuutta. Metkat 303 soundit on säilytetty remiksissäkin vaikka hieman viilattuna.

Mutta Everybody Loves a Carnival ei ole minulle parasta Fatboy Slimiä sillä siitä puuttuu se jokin tekijä mikä parhaimmista FS singleistä löytyy. Eikä alkuperäisversion tai remiksin musiikkivideokaan (molempien video on kuvallisesti sama) ole yhtä hyvä kuin ne legendaarisimmat. "Everybody needs love" ei ole tarpeeksi vahva kertosäe ja paras koukutin ovatkin 303 soundit joita voisi olla mielenkiintoista koettaa soittaa sähköbassolla. Mutta soundillisestikin Fatboy Slim on saanut aikaan mielenkiintoisempaa elektronista ääninautintoa korville. Ehkä kyseessä olikin vasta prototyyppi ja lupaus tulevasta. Ja se lupaus sentään lunastettiin vaikkei Fatboy Slimin menestyspiikki ollutkaan erityisen pitkä. Kaikki rakastavat lunastettuja lupauksia.

Arvosana: 5,0/10

Celine Dion - My Heart Will Go On

Artisti: Celine Dion
Kappale: My Heart Will Go On (1997)
Albumi: Let's Talk About Love
Mieleenjäävin lause: "You're here, there's nothing I fear."

Lokakuu sai Celine Dion arvostelunsa joten marraskuukin halusi omansa (ja kiitos random playn sai). My Heart Will Go On on varmasti tuttu suurimmalle osalle mahdollisista tämän blogin lukijoista. Vuoden 1998 parhaiten myynyt single on kaikkien aikojen myyntistalla hienolla sijalla yhdeksän. 15 miljoonaa myytyä singleä on huima myyntimäärä, jonka lähelle on päässyt viime vuosina vain Black Eyed Peas I Gotta Feeling hitillään. 90-luvulla hyvin toiminut myyntikaava oli myydä slovari elokuvan yhteydessä, esimerkkikaksikkoina vaikkapa Bodyguard - I Will Always Love You (Whitney Houston) ja (Everything I Do) I Do It For You (Bryan Adams) - Robin Hood varkaiden ruhtinas. Mutta Titanic elokuvan yhteyteen liitetty My Heart Will Go On oli tämän ilmiön silloinen huipentuma vaikka samaa kaavaa yritettiin vielä hyödyntää myöhemminkin.

My Heart Will Go On on itselleni hieman ristiriitainen kappale. Se ei toisaalta kuulu aivan Celine Dion biisien kärkilistalleni, mutta toisaalta sen ansiot ovat ilmeiset. Samalla tavalla kuin edellisen arvostelun James Brown klassikko I Got You (I Feel Good), myös tämä Celine Dion klassikko on saanut paljon voimasoittoa osakseen. Se soi yhä säännöllisesti tietyilla radiokanavilla mutta onneksi sitä ei tietääkseni ole valjastettu mainoskäyttöön. Kate Winslet on avoimesti kertonut inhoavansa biisiä koska se liitetään häneen vaikka hän ei olekaan sen esittäjä. Celine itsekin on kertonut välillä olevansa hieman väsynyt suurimman hittinsä esittämiseen vaikka samalla onkin ylpeä sen menestyksestä.

Missä piilee My Heart Will Go Onin voima? Siinä ei ole samanlaista huippukohtaa kuin vaikkapa I Will Always Love Youssa tai All By Myselfissa mutta toisaalta sen tunnetaso on keskimäärin edellämainittuja korkeampi. Celine laulaa My Heart Will Go Onin hieman eri tavalla kuin minkään muun laulunsa. En ole musiikin asiantuntija, mutta ehkä voisi sanoa että laulutapa on hieman normaalia klassisempi ja kohtalokkaampi. Kappale soljuu kaunisti eteenpäin rauhallisempia ja voimallisempien kohtien välillä ja se kaivattu nostatuskin saadaan loppuun. Loppuvenytys on hieno johtaen viimeisen hymähdykseen joka päättää biisin parhain päin. Sanoitus varmasti hyötyy yhteyksistä Titanic -elokuvaan muttei ole sen yhteyden varassa.

Ainekset ovat siis kieltämättä hyvät, mutta se tärkein eli ajoitus lienee suurin syy My Heart Will Go Onin menestykseen. 90-luku oli slovareiden kulta-aikaa mutta tälle vuosituhannelle tultaessa niiden suosio selvästi laski. Yhdistettynä hittielokuvaan ajoitus osui täydellisesti kohdalleen ja kappaleen menestys oli varmasti  yksi tekijä joka taittoi hiljalleen samankaltaisten biisien menestykseltä selän. Mutta tunnustettava on että vaikka olen kuullut tämän suurhitin monen monta kertaa, en silti vaihda kanavaa tai hyppää sen yli. Minun on myös vaikea kuvitella että kukaan voisi tulkita tätä Celine Dionia paremmin (Sarah Brightmanin cover on tosin ok), mikä on aina klassikon statuksen omaavan biisin tunnusmerkkejä. Mutta nyt päätän arvostelun tähän ennen kuin joku tässä ohutseinäisessä talossa luulee naapurinsa seonneen kun kuuntelee My Heart Will Go Onia repeatilla yli puoli tuntia.

Arvosana: 7,0/10

Vacuum - Science of the Sacred

Artisti: Vacuum
Kappale: Science of the Sacred (1997)
Albumi: Plutonium Cathedral
Mieleenjäävin lause: "Programming the naked, civilized I am."

Olen huomannut että ne cd-levyt jotka ostin ensimmäisten joukossa tai sanotaan vaikka että ensimmäisen viiden vuoden aikana kun aloin kuuntelemaan musiikkia ovat minulle erityisiä. Myöhemmin hankituista albumeista en muista milloin ja mistä olen ne hankkinut, eikä niihin näin ollen liity muistoja. 90-luvulla ostin suurimman osan cd-levyistä Oulusta koska silloisen kotipaikkakuntani levytarjonta oli surkeaa.

Oulusta ostin myös Vacuumin debyyttialbumi Plutonium Cathedralin joka onkin yksi kaikkien aikojen suosikkialbumeistani. Vacuum ei ole bändeistä helpoiten lähestyttävimpiä ja bändin johtohahmo Alexander Bardkin on ollut myöhemmin sitä mieltä että bändi oli hieman liian korkealentoinen ja jäykähkö. Tämä ei ole ikinä haitannut minua ja Vacuum on itselleni yksi niistä bändeistä joita en vertaisi ikinä muihin.

Science of the Sacred sai kunnian olla kakkossingle meilläkin radiosoittoa saaneen I Breathen jälkeen. En muista ikinä kuulleeni Vacuumia radiosta I Breathen jälkeen Suomessa lukuunottamatta sitä kertaa kun itse soitin sitä opiskelujen yhteydessä radiossa ollessani. Science of the Sacred on jylhää konepoppia jonka hallitsevin elementti on Mattias Lindblomin vuoroin rauhallinen ja vuoroin mahtavan voimallinen laulu. Oma tulkintani kappaleen sanoituksesta on että se kertoo siitä kuinka tiede ottaa uskonnon paikan ihmisten elämässä. Olen aina pitänyt klassisesta popin tehokeinosta hiljaa-kovaa-hiljaa-kovaa-hiljaa ja se on myös käytössä tässä kappaleessa. Toki paino on rauhallisempitempoisilla osilla mutta parhaiten mieleen jäävät silti kohdat jossa Mattias kajauttaa ilmoille komeaa paatosta ja siirtyy sen jälkeen portaattomasti rauhallisempaan.

Onneksi kohdalle osui Plutonium Cathedralilla ollut versio, sillä Science of the Sacred päätyi myös yhtyeen kakkosalbumille Seance at the Chaebol lyhennettynä ilman hienoa minuutin mittaista instumentaalioutroa. Lähes yhtä tärkeä kuin Mattiaksen laulu ovat myös rummut jotka yhtä lailla luovat biisiin voimaa ja ryhtiä. Science of the Sacred on luultavasti niin hyvä biisi kuin on mahdollista ilman tarttuvaa kertosäettä. Kyllähän kappaleesta toki toistuva kertosäe löytyy mutta se ei ole varsinaisesti mikään korvamato. Tämän biisin vahvuus löytyykin kokonaisuudesta ja sen mieltäylentävästä voimasta. 15 vuoden aikana olen ehtinyt kuulla tämän monta kertaa, mutta yhä Science of the Sacredin alkutahdit aiheuttavat itselleni sen "yes!" -efektin kun tajuaa mikä laulu on tulossa. Ja jos se ei ole hyvän ja aikaa kestävän biisin mitta niin mikä sitten? Ja kyllä, syyllistyn usein outron ilmarumpalointiin. (Joka ikävä kyllä musiikkivideosta jää uupumaan.)    

Arvosana: 8,0/10

Love & Devotion - Welcome To My World

Artisti: Love & Devotion
Kappale: Welcome To My World (1997)
Albumi: So Good
Mieleenjäävin lause: "If you think you can treat me like a child, welcome to my world."

Olen aiemmissa arvosteluissani maininnut että 90-luvulla uuteen musiikkiin tutustuminen oli vielä paljon vaikeampaa kuin nykyään. Yksi lähde josta sain monia vinkkejä mahdollisesti kiinnostavasti musiikista oli Abbamail -sähköpostituslista. Tämänpäiväinen sattuman sanelema on levyltä jonka ostin pelkästään siksi että tarpeeksi moni ihminen tuolla listalla kehui sitä. Kyseessä on ruotsalaisen dancepop naisduo Love & Devotionin Welcome To My World albumilta So Good. Jos nimi ei soita mitään kelloja, ei hätää, sillä en muista ko. yhtyeen musiikkia ikinä kuulleeni meillä radiosta levyn ilmestymisvuonna 1997. Love & Devotionin ura jäi yhden albumin mittaiseksi, mutta he onnistuivat myymään kultaa Australiassa, Tanskassa ja Etelä-Afrikassa. Eli siis sen verran että jos bändi olisi ollut suomalainen, meillä olisi puhuttu maailmanvalloituksesta.

Lähin vertailukohta Love & Devotionille voisi olla vaikkapa Taikapeili sillä erotuksella ettei jälkimmäinen laulanut englanniksi. Samaan kepeään iloluonteiseen 90-luvulla suosiossa olleeseen dancepopgenreen molemmat voidaan helposti laskea. Toinen vertailukohta voisi olla Ace of Base jolta Welcome To My Worldin dancereggaebiitit on varmasti omaksuttu. Welcome To My World on tuotannoltaan ja tyyliltään hyvin ruotsalainen mikä ei minun tapauksessani ole miinus mutta kun kappale herättää näin paljon vertailua toisiin, onko se omaperäinen vai liukuhihnadancea? 

Welcome to My World on ehkä taustoiltaan varsin tyypillistä ysäridancea, mutta mikä nostaa sen keskiverron yläpuolelle ovat lauluharmoniat. Se syy miksi ihmiset aikoinaan Abbamail postituslistalla kehuivat Love & Devotionia olivat Abbavaikutteet niin lauluharmonioissa kuin kappalerakenteissakin. Todisteena saaduista vaikutteista voidaan pitää sitä että laulajakaksikko kuului ennen Love & Devotionia Abbatribuuttibändi Waterloohon. 

Pia Hillgard ja Maria Frennberg eivät tietenkään ylitä esikuviaan, mutta heillä on persoonallinen laulusoundi ja heidän äänensä sopivat hyvin yhteen. Tästä tulee väkisinkin hyvin vertailurikas arvostelu, sillä kappaleen sanoitus muistuttaa varsin paljon I Will Survivea sillä erotuksella että Welcome To My Worldissa on jo päästy ohi "first I was afraid, I was petrified" -vaiheesta. Eli kelvottomalle tuoreelle ex:lle annetaan huutia eikä häntä kaivata enää takaisin. Maailma kuuluu eron jälkeen taas naiselle eikä miehelle. Aiheestaan huolimatta Welcome To My World on iloista ja kesäistä tanssipoppia josta tulee hyvälle tuulelle. On eri asia matkia suoraan kuin käyttää luovasti hyviä vaikutteita ja tässä tapauksessa kallistun jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Arvosana: 7,0/10

Vacuum - Tin Soldiers

Artisti: Vacuum
Kappale: Tin Soldiers (1997)
Albumi: Plutonium Chatedral
Mieleenjäävin lause: "Will I be safe there, the place where soldiers go to break free?"

Olen usein miettinyt että olisi hyvin mahdollista koota oma musiikillinen elämänkerta joka koostuisi biiseistä oman elämän varrelta. Osa olisi aikansa hittejä ja osa kappaleita jotka ovat jääneet mieleen tietyistä elämäntilanteista. Tietyt biisit palauttavat ajassa taaksepäin johonkin aikakauteen tai hetkeen, suurin osa on henkilökohtaisia mutta osa myös kollektiivisia kuten Den glider in. Euroviisuedustajamme ovat myös oman aikansa lapsia ja pieniä musiikillisia aikakoneita kuka mistäkin syystä. Olisihan se sitä paitsi omaperäisempää aloittaa omaelämänkertansa normaalin "synnyin x.x.19xx.." sijasta vaikka lauseella: "Kun synnyin, Usan listaykkösenä oli You Light Up My Life..".

Olen jo aiemmissa ruotsalaisen Vacuumin biisien arvosteluissa maininnut että kyseessä on bändi joka on oma suosikkini mutta josta jopa yleensä varsin samantyyppisen musiikkimaun omaavat ystäväni on ollut kovan työn takana saada pitämään. Enkä voi heitä siitä syyttää, onhan kyseessä kaikista Alexander Bardin projekteista ehkä se hankalin lähestyttävä ja vähiten pop. Vacuumin debyyttialbumi Plutonium Chatedral on yksi suosikkialbumeistani, se on komea elektroninen levy jossa nuori Mattias Lindblom voimiensa tunnossa. Se oli oikeanlainen levy oikeaan aikaan hieman alle 20-vuotiaalle nuorukaiselle. Toki oli aluksi pieni järkytys kun Army of Loversin camp oli vaihtunut kliinisfuturistiseen ja vakavaan konemusiikkiin mutta olin juuri sopivassa vaiheessa laajentamaan musiikkimakuani.

Tin Soldiers on kappale joka alkoi usein soimaan päässä armeijassa ollessani. Heinäkuu oli yksi kuumimmista aikoihin joten vertaus tinasotilaisiin jotka pelkäävät sulavansa auringon paahteessa ei ollut aivan kypärästä temmattu. Kukaan ei onneksi sulanut, mitä nyt muutama sai lämpöhalvauksen ja pyörtyi. Tin Soldiers tuo soundillisesti mieleen 90-luvun Depeche Moden. Yhdistävänä tekijänä voi myös kuulla sen että sekä David Gahan että Mattias Lindblom ovat mielestäni omalla vahvuusalueellaan hyviä, mutta eivät kovin monipuolisia vokalisteja.

Tin Soldiersin sävy on vaikeasti määriteltävä, se ei ole surumielinen vaikka ehkä onkin jollakin tavallaan kaihoisa. Se ei myöskään ole suoraan sodanvastainen, vaikka sanoituksesta onkin pinnan alta sellaisiakin elementtejä löydettävissä. Tämä on kuitenkin osa kappaleen viehätystä, sillä 15 vuoden jälkeenkin sen merkitystä pysähtyy miettimään. Pidän visuaalisesta musiikista joka synnyttää kuvia pään sisälle ja Tin Soldiers on juuri sellaista. Mitään erityistä yksittäistä koukkua tästä ei löydy, mutta kyseessä onkin vahva kokonaisuus joka on kestänyt kuuntelua paljon paremmin kuin moni muu musiikki josta pidin vuonna 1997.

Arvosana: 7,5/10

Lutricia McNeal - Stranded

Artisti: Lutricia McNeal
Kappale: Stranded (1997)
Albumi: The Greatest Hits of the Nineties
Mieleenjäävin lause: "Cause I don't wanna feel abanded."

Amerikkalainen Lutricia McNeal saavutti suosiota ensin ruotsalaisen Rob'n'Raz -tuottajakaksikon laulajana ja 90-luvun loppupuolella myös sooloartistina. Hänen suurin hittinsä oli Barbi Benton -cover Ain't That Just The Way joka sai paljon radiosoittoa meilläkin. Itselle Lutricia McNeal ja päivän sattuman sanelema kappale tuovat valitettavasti mieleen erään hetken toukokuussa 1998. Ajoin Strandedin soidessa radiossa ojaan kun yllättäen alkoi sataa räntää vaikka viikkokausia oli ollut jo täysin lumetonta. En kuitenkaan laske moista seikkaa enää kappaletta vastaan, tuskinpa pop sentään vaikuttaa säähän.

Lutricia McNealin ääni tuo hieman mieleen Gabriellen ja Stranded olisi varmasti istunut kohtuullisen hyvin myös jälkimmäisen 90-luvun tuotantoon. Stranded on tyylillisesti hybridi eurooppalaistettua hip hop poljentoa jossa on 90-luvun radioystävällisen ruotsalaispopin sävyjä. Stranded on tähän mennessä Lutrician toiseksi suurin soolohitti nousten mm. singlelistan kolmospaikalle Englannissa. (Kolme sijaa korkeammalle kuin Ain't That Just The Way.)

Strandedia kuunnellessa ei ihmetytä sen saama radiosoitto sillä kappale on kasattu juuri niistä ainesosista joilla radiohitit tehtiin 97-98. En tosin mene sanomaan että kappale olisi ollut erityisen omaperäinen edes ilmestymisvuonnaan,  sillä varsinkin Saksasta oli tullut samantyylistä jo muutaman vuoden ajan. Lutricialla on varsin tunnistettava ääni joka ei ehkä ole kaikkein vahvin ja hienostunein, mutta kevyt roso tuo siihen tietynlaista uskottavuutta. Kappale rakentuu ehkä liikaakin yhden ja saman biitin varaan jolle olisi voinut olla enemmän vaihtelua. Stranded on kuitenkin varsin mukava popralli joka ei aja ojaan muttei taistele kuin korkeintaan matalimmista pistesijoista. 

Arvosana: 6,0/10

Shania Twain - Rock This Country!

Artisti: Shania Twain
Kappale: Rock This Country! (1997)
Albumi: Come on Over
Mieleenjäävin lause: "Ah-oo-na-na-naa..."

Come on Over oli jättimäinen menestyslevy Shania Twainille vaikka se ei ehkä näin eurooppalaisesta näkökulmasta olekaan niin helppoa huomata. 39 miljoonalla myydyllä kappaleella Come on Over on kuitenkin yksi kaikkein aikojen myydyimmistä albumeista, mm. kaikkein eniten myynyt naisartistin albumi. Varsin hyvin kanadalaiselta popcountrylaulajattarelta vaikkei toki kannata unohtaa takapiruna toiminutta Mutt Langea joka vielä tuolloin oli Shanian aviomies.

Rock This Country! (kyllä, huutomerkillä) oli Come on Over albumin kymmenes singlejulkaisu ja ainoa kappale joka säilyi muuttumattomana albumin kaikissa versioissa. Kyseessä on kevyillä rokkimausteilla marinoitua popcountrya, varsin menevää sellaista. Kuitenkin mielestäni kyse on albuminsa rivibiisistä sillä tarttuvuus ja mukaansatempaavuus voisivat olla korkeammallakin tasolla. Shania on mielestäni parhaimmillaan hunajaa tihkuvissa balladeissa ja pilke silmäkulmassa tehtyissä menobiiseissä eikä Rock This Country! ole kumpikaan.

Menevyytensä ansiosta Rock This Country! on kuitenkin helppoa kuunneltavaa jonka tahdissa voi hieman nyökytellä päätäänkin jos sattuu olemaan hyvällä tuulella. Vaikken ole kappaleen liveversioita kuulluutkaan voisin kuvitella että kappale voisi toimia paremmin yleisönhuudatusbiisinä konsertissa kuin levyltä olohuoneessa kuunneltuna. Kantriviulut ovat mukava lisä kappaleeseen koska niitä ei tule kovin usein kuulleeksi. Pikkukiva menobiisi joka kulkee mukavasti mutta kevyin aineksin.

Arvosana: 5,5/10

Per Gessle - Lay Down Your Arms

Artisti: Per Gessle
Kappale: Lay Down Your Arms (1997)
Albumi: The World According to Gessle
Mieleenjäävin lause: "There's no looking back babe, surrender your heart."

Roxetten tehdessä toista comebackia tänä vuonna onkin sopivaa että päivän sattuma sanelemaksi valikoitui tällä kertaa Gesslen soolotuotantoa Roxetten ensimmäisen tauon ajalta. The World According to Gessle oli Perin ensimmäinen englanninkielinen sooloalbumi joka sai kohtalaisen vastaanoton myyden maailmanlaajuisesti 400 000 kappaletta. Tuleva musiikkivideomestari Jonas Åkerlund ohjasi kaikki kolme albumin singleille tehtyä videota ja albumin taustaorkesterina toimivat niin Gyllene Tiderin kuin Brainpoolinkin jäsenet. Albumi on enimmäkseen Perille hyvin tyypillistä powerpoppia pienillä retromausteilla.

Lay Down Your Arms on rauhallinen rakkauslaulu josta puuttuvat niin menevämpien Gessle sävellysten rehvakkaat kitarat kuin tarttuvat kertosäkeetkin. Kyllä Gessle osaa myös sokeroidut balladit, mutta soolona häneltä puutuu niitä varten paras työkalu eli Marie Fredrikssonin ääni. Lähinnä tästä muistuttaa kappaleen mukavankuuloinen naisvaltainen taustakuoro. Sinäänsä kappaleen rakenteessa ei ole suurimpaa vikaa, se on tehty kaikkien yleisesti hyväksyttyjen pelisääntöjen mukaan mutta samalla ilman mitään erityistä huippukohtaa. 

Per laulaa kappaleen herkällä tunnetasolla kuten tällaisessa rauhallisessa viettelylaulussa kuuluukin. Sopivasti hunajaa, kaipuuta ja pientä epävarmuutta jotka ovat yleisiä seurustelusuhteiden alkutaipaleilla. Värisevä sähkökitara joka on jätetty sopivan taustalle on mukavin taustaelementti yhtä lailla rauhallisten koskettimien kanssa. Lay Down Your Arms on Ihan ok kappale osana levykokonaisuuttaan ja kuunneltavaa tasoa erikseenkin, varsinkin jos oma tunnetaso on samalla taajuudella kappaleen kanssa.  

Arvosana: 5,5/10

Cornershop - Brimful of Asha (Norman Cook remix)

Artisti: Cornershop
Kappale: Brimful of Asha (Norman Cook remix) (1997)
Albumi: The Greatest Hits: Why Try Harder
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Everybody needs a bosom for a pillow."

Aiemmassa arvostelussa mainitsin että mielestäni hyvin harvoin remiksattu versio on alkuperäistä parempi. Tämän päivän sattuman sanelema on kuitenkin säännön vahvistava poikkeus tai ainakin yksi niistä. Cornershopin alkuperäinen versio pääsi UK listalla sijalle 60, kun taas Norman Cookin joka myös Fatboy Sliminä tunnetaan remiksaus nousi listaykköseksi ja sai mukavahkon listasijoituksen jopa Amerikassa.

Norman Cookin big beat käsittely kuuluu selvästi kappaleesta ja tässä tapauksessa se on ollut hyvästä. Kappaleen tempoa on nostettu alkuperäisestä ja elektronisia elementtejä on lisätty mausteeksi. Kappaleen sanoitus on kunnianosoitus intialaisten elokuvien playback -laulajille jotka alunperin lauloivat kappaleet jotka näyttelijät sitten elokuvissa huulisynkkasivat ja tanssivat. Kappaleessa mainittu Asha on Asha Boshle, yksi Intian kuuluisimmista playback laulajista 

Brimful of Asha on tässä muodossaan hyvin tarttuva ja metka biisi. Vaikka kappaleessa onkin paljon toistoa, se ei pääse häiritsemään. Pientä vaihtelua heitellään riittävän paljon sekaan ja mikä rittää hyvin kun kappale on hetkittäin meiningiltään varsin hervoton. Eikä lausetta: "Everybody needs a bosom for a pillow." helposti unohda kappaleen kerran kuultuaan. Norman Cookin kultainen kosketus on tehnyt tälle kappaleelle vain hyvää ja kyseessä on oiva esimerkki siitä kuinka alunperin melko marginaalisesta kappaleesta voidaan tehdä suuri mainstream hitti.  

Arvosana: 7,0/10