Kappale: Silhouette (2008)
Albumi: Music of the Spheres
Mieleenjäävin lause: Instrumentaali
Mietin ennen next napin painamista mahtaisiko minulta löytyä mitään meneillään oleviin Lontoon olympialaisiin liittyvää mutta en saanut mieleeni mitään. Hetken aikaa olin hieman närkästynyt kun random play heitti Mike Oldfieldin viimeisimmiltä Music of the Spheres -albumilta kappaleen Silhouette, mutta kun avasin blogin muistin että Oldfieldhan esiintyi kisojen avajaisissa. Tubular Bells soi osana Underwoldin tekemää 85 brittibiisin miksausta ja Oldfield itse esitti avajaisissa kappaleet Tubular Bells (ei toki kokonaisuudessaan), Far Above the Clouds ja In Dulci Jubilo.
Silhouette on senkaltainen äänitaustamattokappale että jos sen nimi mainittaisiin niin en saisi sitä varmasti päähäni. Music of the Spheres on hyvin yhtenäinen teos joten varmasti saisin tietynlaisen osuvan mielikuvan, mutta yksittäisenä biisinä Silhouettessa ei ole mitään erityistä tai mieleenjäävää. Tällaiselle rauhalliselle ja kauniille instrumentaalille on aikansa ja paikkansa. Silhouette soi taustalla häiritsemättä ja se tuo mieleeni hetken 80-luvulta kun lentokoneen noustessa koneessa soitettiin pianoversiota Memorysta.
Kaksi instrumenttia nousevat muita enemmän esiin ja ne ovat Oldfieldin soittama akustinen kitara ja tunnelmaa luova piano. Puhaltimetkin saavat oman hetkensä äänimaton päällimmäisinä. Silhouette on hyvin perinteistä tämän päivän klassista musiikkia niin hyvässä kuin pahassakin. Siinä on mielenkiintoisena yksityiskohtana pieniä kaikuja Oldfieldin 70-luvun lopun Incantations -albumista. Plussaa täytyy antaa dynamiikasta, sillä hiljaisissa kohdissa Silhouette on oikeasti hiljainen. Silhouette on pätevää, kaunista, ei kovin omaperäistä, taiten tehtyä ja hitusen tylsää mutta helposti kuunneltavaa.
Arvosana: 5,0/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti