Kappale: Scaretale (2011)
Albumi: Imaginaerum
Mieleenjäävin lause: "Ladies and gentlemen, be heartlessly welcome."
Nightwishista voisi varmaankin kirjoittaa heittämättä mielipidettään laulajakysymykseen, joka onneksi nykyään on hivenen hiljentynyt siitä kiihkosta mikä se pahimmillaan oli. Mutta mainitaan silti että oma suosikkini Nightwishin laulajista on Anette Olzon, mutta samalla totean ettei kukaan kolmikosta ole ollut huono työssään.
Tarja Turunen oli kirurginveitsi; erinomainen työkalu yhteen asiaan, mutta ei ulottuva tai monipuolinen. Minulle Anette Olzon oli se joka teki Nightwishista mielenkiintoisen ja kuuntelemisen arvoisen. Ehkä minunkaltaiselleni ruotsipopfanille hänen länsinaapuurimainen ulosantinsa oli sitä mitä lääkäri määräsi. Floor Jansen on kolmikosta kokonaisvaltaisin paketti ja hän tuntuu jopa kestävän ainakin toistaiseksi kiertue-elämän rasitukset toisin kuin edeltäjänsä.
Tajusin Scaretalen sävelten kajahtaessa kaiuttimistani, etten olisi ollut edes varma omistinko Imaginaerum albumia. Tämä on siinä mielessä mielenkiintoista, että sen edeltäjä Dark Passion Play on suosikkialbumi Nightwishilta jota olen kuunnellut todella paljon. Muistan, että päätin olla ostamatta Imaginaerumia julkaisussa, koska singlejulkaisut eivät olleet niin vakuuttavia ja albumin elokuvapohjainen konsepti ei tuntunut niin houkuttelevalta. Varmaankin olen joskus ostanut albumin kun se on tullut halvalla vastaan kuuntelematta sitä edes kertaakaan läpi. Joten sen biisit ovat tuttuja vain satunnaissoitosta. Scaretalenkin olen luultavasti vain kuullut vain kerran tai kaksi aiemmin ennen tämän kirjoittamista.
En ole kauhuelokuvien ystävä. En osaa pelätä niitä, joten ne ovat minulle vain alle keskitason draamaa. Samasta syystä kauhuelokuvien teemamusiikit eivät ole minulle erityisiä sillä ne eivät täytä minun kohdallani tehtäväänsä. Tiedän että Tuomas Holopainen on monien kuuluisien elokuvasäveltäjien fani ja se kuuluu myös tässä tapauksessa eikä ikävä kyllä positiivisessa mielessä. Monet Scaretalen musikaaleisista kauhuteemoista ovat liian tutun kuuloisia. Sentään siinä on myös hieman musikaalityylistä huumoria, mutta sekin kuulostaa epäomaperäiseltä. Kun tähän sotketaan hieman kuin puoliväkisin yhtyeen muut tavaramerkkielementit eivät nämä yhdistetyt kohtaukset muodosta kovin yhtenäistä kokonaisuutta.
Painajaisunista kertovana Scaretale ei myöskään tavoita minua, sillä omat painajaisuneni eivät ole ollenkaan tällaisia. Niistä tosin ei saisi mielenkiintoista biisiä tekemälläkään. Omat painajaiseni ovat sellaisia joissa olen eksyksissä enkä löydä millään perille. Tai sitten putoan loputtomasti. Lapsena sentään näin kerran unta jossa mustekala poltti minua ja huusin unissani että minulle on tuotava vettä koska palan. Tätini toi minulle vettä ja heräsin. Mutta toisin kuin silloin en osaa pelätä pellejä veitsen kanssa tai zombieita sekä muita mörkimyksiä.
Jos jotakin positiivista on mainittava niin kuulostaa siltä kuin kappale olisi miksattu hieman vähemmän loudnesshenkisesti kuin esimerkiksi Dark Passion Play -albumi. Ehkä tässä kohden elokuvista haetut dynamiikkavaikutteet ovat olleet positiivinen asia. Seitsemän ja puoli minuuttia on pitkä aika kappaleelle joka ei vie sellaiselle matkalle millä haluaisi olla. Jos kappaleesta riisuttaisiin kauhuelokuvasoundtrackelementit ja jäljelle jäisi kolmeminuuttinen Nightwishrockkipale niin lopputulos olisi hieman parempi mutta vain hieman. Voisin kuvitella, että jos kuulut kappaleen kohderyhmään toisin kuin minä niin mielipiteesi voi olla täysin eri.
Arvosana: 4,5/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti