Kappale: Song for America (1975)
Albumi: The Best of Kansas
Mieleenjäävin lause: "No man rules this land; no human hand has soiled this paradise."
Progressiivinen rock jota myös progeksi kutsutaan ei tavoittanut minua ennen kuin löysin Mike Oldfieldin. Toki tiesin jotakin ko. genren olemassaolosta ja osasin muutaman nimen mainita mutten paljoa sen enempää. En ole edelleenkään mikään progen asiantuntija, mutta kuten monista muistakin genreistä jotka eivät ole musiikkimakuni valtavirrassa olen silti veistellyt sieltä ne lastut jotka itseäni miellyttävät eniten.
Oldfieldin progressiivisista albumeista pidän Tubular Bellsistä ja Amarokista. Hollantilaisen Earth and Firen progekaudelta löytyy biisejä joista pidän. Amerikkalainen Kansas miellyttää minua sekä 70- että 80-lukujen tuotantonsa osilta vaikka yhtyeen linja muuttuikin myöhemmin myötäilemään aikansa radiorokkia. Yleissivistyksen vuoksi tarkoituksenani on jossakin vaiheessa tutustua kotimaisiin 70-luvun progesuuruuksiin kuten Wigwamiin ja Tasavallan Presidenttiin mutta vasta siinä vaiheessa kun se tuntuu luonnolliselta ja kiinnostavalta.
Kansasin yli 10 minuuttinen proge-eepos Song for America on samannimisen albumin nimibiisi ja samalla bändin vähemmän kaupallista menestystä nauttineen alkukauden tunnetuin kappale. Itseltäni löytyy vinyylimitan rajoituksen vuoksi aikanaan kokoelmalle lyhennetty hieman yli yhdeksänminuuttinen versio jota ei ole cd-versiolle jaksettu alkuperäiseen mittaan palauttaa. Kerry Livgrenin säveltämä ja sanoittama Song for America kertoo Amerikan historian aloittaen ajalta ennen ihmisasutusta siirtyen kolonisaation julmuuksista nykyaikaan. Kolmen eri ajanjakson lisäksi voidaan vielä erotella teoksen aloittava moniminuuttinen instrumentaali-intro.
Kaltaiselleni kolmen minuutin timmejä pop-helmiä arvostavalle Song for America maistuu yllättävänkin hyvin. Liika tekninen kikkailu ja egopöhötys loistavat poissaolollaan ja välillä hieman synkistäkin sanoituksista huolimatta meno säilyy hyväntuulisena alusta loppuun. Voisi ehkä kritisoida sitä etteivät sanoitus ja sävellys kulje käsi kädessä mutta ehkä se olisi ollut liian popmusiikkimainen ratkaisu. Mahtipontisuutta löytyy mutta se ei mene överiksi ja toisaalta juuri viulujen ja koskettimien tuoma kepeys auttaa tasapainossa pysymisessä. Mitään erityisen mieleenjäävää ei kuitenkaan jää käteen; hyvää menoa ja maalailevuutta löytyy sen verran etten pituudesta huolimatta haro next nappia Song for American alkutahtien kajahtaessa.
Arvosana: 6,0/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti