Kappale: When He's Gone (1991)
Albumi: High Civilization
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "When he's gone, when he's gone."
Harva veljeksistä koostuva bändi on saavuttanut samansuuruista menestystä kuin Bee Gees. Vielä harvempi on onnistunut tekemään hittejä neljänä peräkkäisenä vuosikymmenenä. Kovin moni bändi ei myöskään tullut menestyksen huipulta yhtä lujaa alas kuin Bee Gees 70-luvun discobuumin loputtua. Mikään uran monista aalonpohjista ei onnistunut heitä kuitenkaan pysäyttämään. Kolmen Gibbin veljeksen muodostama Bee Gees ei ollutkaan mikään keskivertobändi. Sen musiikin lisäksi minkä he tekivät Bee Gees nimen alla he myös sävelsivät ja tuottivat lukuisia hittejä muille artisteille. He jättivät musiikillisen perinnön joka varmasti jää elämään.
80-luku oli ollut vaikeaa aikaa Bee Geesille vaikka esimerkiksi kappaleet You Win Again ja One olivatkin olleet hittejä. 90-luku ei alkanut paremmin Barryn kärsiessä selkäongelmista ja Mauricen kamppailessa alkoholismin kanssa. Vuonna 1991 julkaistu High Civilization albumi piti kuitenkin bändin nimen pinnalla vaikka se ei mikään jättimenestys ollutkaan. Levyn ensisingle Secret Love oli Top 5 hitti Englannissa. When He's Gone oli High Civilizationin toinen singlejulkaisu Euroopassa ja ainoa Amerikassa.
When He's Gonea kuunnellessa saa vaikutelman että 90-luvun alussa Bee Gees on yrittänyt pysyä musiikin trendeissä mukana. Kappale kuulostaa monesta kohtaa jotenkin tutulta, aivan kuin siinä olisi jotakin samaa monen saman ajanjakson hitin kanssa. Mitään suoraa lainaa en pysty osoittamaan, joten ehkä kyseessä onkin vain onnistunut pyrkimys kuulostaa muodikkaalta. Parhaasta päästä oleva Bee Gees tuotos When He's Gone ei ole. Kappale ei ole erityisen tarttuva ja ainoastaan kertosäe jää mieleen eikä sekään erityisen vahvasti. Kappale on myös liian pitkä sisältöönsä nähden, lähes kuusi minuuttia on aivan liikaa ja varsinkin lopussa esiintyy jo suoranaista tyhjäkäyntiä.
Bee Gees ei onneksi koskaan levyttänyt mitään huonosti. Syntikkavetoinen soundimaailma on hienoisesta hiilikopiovaikutelmastaan huolimatta siisti ja toimiva eikä veljesten laulusuorituksessa ole mitään valittamista. Mukavasti potkiva rumpusoundi antaa kappaleeseen tarvittavaa puhtia. Ehkäpä rosoa ja revittelyä olisi silti ollut tarpeen hieman lisätä, sillä jopa kitarasoolo kuulostaa liian sliipatulta. When He's Gone ei ole mikään Bee Gees klassikko, mutta tasaisen varma suoritus kuitenkin.
Arvosana: 6,0/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti