lauantai 23. elokuuta 2014

Lenny Kravitz - Stand By My Woman

Artisti: Lenny Kravitz
Kappale: Stand By My Woman (1991)
Albumi: Greatest Hits
Mieleenjäävin lause: "Cause I can't live my life alone, without a home."

En tiedä onko tummaihoisen amerikkalaisen äidin ja venäjänjuutalaisen isän lapsi Lenny Kravitz koskaan tuntenut ettei kuulu täysin mihinkään etniseen tai kulttuurilliseen taustaan mutta hänen uraan ovat usein värittäneet vastaavanlaiset mielipiteet. Kravitz sai odottaa ensilevytystään varsin pitkään sillä levy-yhtiöt joko sanoivat hänelle ettei hänen musiikkinsa ollut tarpeeksi valkoista tai sitten tarpeeksi mustaa. Kun hän pääsi levyttämään ja menestyi, usein sai lukea mielipiteitä että hän olisi uusia hiilikopiobiisejä vanhoista hiteistä tekevä artisti. Vuosien varrella hän on kuitenkin tuntunut pääsevän tässä suhteessa omilleen. Enää hän ei ole Lenny Kravitz jonka musiikki kuulostaa joltakin vaan toisiakin artisteja on alettu vertaamaan häneen.

Lenny Kravitzin Mama Said albumin neljäs single oli sydäntäraastava balladi Stand By My Woman. Toki tämäkin kappale on tyylillisesti jotakin joka olisi voitu julkaista 70-luvun alussa mutta silti siinä on jotakin leimallisesti Kravitzmaista. Multi-instumentalistit ovat usein hieman ristiriitaisia tapaksia, sillä mielestäni vaatii extrapaljon luovuutta tehdä kokonaisia levytyksiä soittaen lähes kaikki instrumentit itse. Itse kaiken tehden voi helposti jäädä paitsi bändin tuomasta edusta jossa kokonaisuus on yksilöiden summaa suurempi. Mutta soitaalta jotkut artistit eivät ole hyviä jakamaan luovaa energiaansa ja jos heidän yksinäisempi toimintatapansa tuottaa Stand By My Womanin kaltaisia kelpo uusretropaloja niin ei se voi väärinkään olla.

Alun pianointro tuo mieleen monia muita vanhempia kappaleita mutta vaikka tuttuuden tunnetta löytyykin, seisoo Stand By My Woman silti omilla jaloillaan. Sanoitus kiireisestä miehestä joka palaa kotiin kokoamaan hajoamassa olevan suhteensa sirpaleita kasaan toimii. Pidän siitä kuinka liika paisuttelu on jätetty pois ja voima välittyy lähinnä Kravitzin itsensä laulutulkinnasta. Tämänveroisella tulkinnalla moni renttumies voisi saada vielä sen yhden ylimääräisen mahdollisuuden. Yleensä inhoamani torvisoolo on pidetty lyhyenä joten se ei huononna kokonaisuutta. Se viimeinen annos popmagiaa jää puuttumaan sillä kokonaisuus ei aivan nouse sinne ikiklassikoiden tasolle. Stand By My Woman on vahva näyttö Kravitzin kyvystä tulkita.

Arvosana: 6,5/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti