perjantai 8. lokakuuta 2010

X-Perience - The Moon

Artisti: X-Perience
Kappale: The Moon (1996)
Albumi: Magic Fields
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "The moon will carry on, going up and down forever."

Saksalainen danceyhtye X-Perience sai Suomessakin paljon soittoaikaa vuosina 1996-1997 hitillään A Neverending Dream. Kuten monille danceartisteille pakkaa käymään, heidänkin menestyksensä hiipui ajan myötä, vaikka bändi yhä jatkaakin uraansa. Päivän kappaleellakin kuultava kuulasääninen Claudia Uhle jätti X-periencen vuonna 2009 keskittyäkseen omaan sooloprojektiinsa Angelzoomiin joka on aiemmin tehnyt yhteistyötä mm. Apocalyptican kanssa.

The Moon on rauhallisimmasta päästä X-Periencen tuotantoa. Hyvin rauhallinen, hieman Jarre/Vangelis -henkinen konebiitti kulkee tasaista rytmiä läpi kappaleen. Claudia Uhle laulaa omalla tunnistettavalla äänellään pienen tarinan siitä vaikka kuinka maan päällä on sotaa ja väkivaltaa niin kuu vain jatkaa kulkuaan omaa rataansa pitkin. Mukava sanoitus ottaen huomioon että dancebändit eivät ole erityisen tunnettuja merkityksellisistä sanoituksistaan. 

The Moon on ehkä puolisen minuuttia tai jopa minuutin liian pitkä. 4:38 on hieman pitkähkö kesto näin hitaahkolle ja hieman monotoniselle kappaleelle. Vaihtoehtoinen ratkaisu olisi ollut lisätä kappaleeseen yksi lisäsäkeistö/osa. Yksinkertaisuus ja elementtien vähyys on vahvuus silloin kun ne vähäiset osat kuten esimerkiksi melodia ovat todella hyviä ja huomionarvoisia. Nyt tarttumapintaa ei vain synny koko kappaleen ajaksi vaikka kertosäkeeseen onkin saatu hieman vetovoimaa aikaiseksi. Myöskin alku lupaa hieman enemmän kuin mitä tulossa on.

The Moon on ihan ok tason rivibiisi X-periencelta. Kappale on kaunis mutta hieman unettava. Ehkä sopivin aika sille olisikin pimeässä ja peiton alla siinä puolitajuisessa siirtymätilassa unen ja valveen välillä.

Arvosana: 5,5/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti