sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Aikakone - Alla vaahterapuun

Artisti: Aikakone
Kappale: Alla vaahterapuun (1995)
Albumi: Pophitit 1995-2003
Mieleenjäävin lause: "Kukista teit seppeleen, sytytit mentolsavukkeen."

Kun puhutaan 90-luvulla meillä hyvin kaupallisesti menestyneistä kotimaisista eurodanceyhtyeistä niin itselleni ensimmäisenä mieleen tulevat Aikakone ja Movetron. Noista kahdesta Movetron oli ysärillä enemmän mieleeni ja näin yhtyeen livenäkin vuonna 1997.

En toki inhonnut Aikakonettakaan sillä olihan se luontainen osa teini-ikäni soundtrackiä. Teiniminäni näkökulmasta Movetronilla oli menevämmät biisit ja Päivi oli ihqumpi (vaikkei koko ihku sanaa tuolloin ollut käytössäkään) kuin Sani tai Vera. Tänäkin päivänä mielenipiteeni on edelleen sama vaikka syyt ovat ehkä puhtaammin siinä, että henkilökohtaisesta popmusiikillisesta näkökulmasta Movetron vie pidemmän korren.

Minulle Aikakoneen ensilevyn Tähtikaaren Taa hitteihin kuuluneen Alla vaahterapuun on aina meinannut pilata yksi ja ainoa sana: mentolsavuke. Vaikka sillä on varmasti viattomasti tavoiteltu tietynlaista cooliutta kappeessa, joka on muutenkin sanoitukseltaan varsin maalaileva niin minulle se tökkää aina vasten kuin oikea mekko väärällä tytöllä. Olisiko seppeleen sanan kanssa rimmaamaan tarkoitetun mentolsavukkeen sanan voinut korvata jollakin muulla? Varmasti olisi, mutta toisaalta lienen vähemmistössä tämän mentolsavukeinhoni kanssa. Koetan silti rakentaa vaihtoehtoisen loppusoinnun: Kukista teit seppeleen, lopuista teit meille teen.

Kappaleen musiikkivideo on palanut katkonaisina pätkinä tajuntaani aivan kuin se pyöri viikosta toiseen lista Top40 ohjelman näytevideopätkissä. Minulta varmaan löytyisi kaapista joku vanha tv-nauhoitus vhs josta tuokin mielikuva on mieleen jäänyt. Mutta nyt minun täytyy tarttua itseäni niskasta ja ravistella mentolsavukkeen katku mielestäni ja antaa lopulle kappaleesta oikeudenmukainen käsittely.

Alla vaahterapuun on omasta mielestäni Aikakoneen debyyttilevyn yksi parhaiten aikaa kestäneitä biisejä. Se ei ole nopea dancekappale vaan enemmän uusnostalginen semi-iskemäisyydessään ja ehkä jopa hieman Lisa Stansfieldähtävä. Onhan sanoituskin nostalgianmakuinen tarina viattomasta pikku romanssista päiviä ennen kesäloman alkua. Tällaisessa kontekstissa Sanin 60-luvuhtava laulutyyli on parhaimillaan. Hänen tapansa lausua sanat pikkusievän kuulaasti, mutta täsmällisesti on se hänet erottava tavaramerkki. Tyylillisesti se on varmasti myös kappale, joka toimi laajemmalle kuulijakunnalle kuin vaikkapa Odota tai Taas saan lentää. Sen voisi hyvin kuvitella sovitettuna vaikkapa tanssilavoille. 

Sääli, että alun tarina jää kertomatta pidemmälle vaan loppu jää enemmän kertosäkeen toistoksi. Pari fiilistelysäkeistöä lisää olisi tuonut kappaleeseen syvyyttä ja vaihtelua. Suosikkiyksityiskohtani lienee rummunisku ennen kertosäettä sekä hyräilty väliosa. Olenhan aina ollut helppo vietellä yksinkertaisilla, mutta toimivilla popin tehokeinoilla. Alla vaahterapuun on kuin tyttö, joka ensivilkaisulla vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta josta tarkemmin tutustuttaessa alkaa paljastua vähemmän viehättäviä piirteitä. Movetronin Alla koivupuun oli niistä puunallabiiseistä se parempi aikalainen. Silti tuttavuuden arvoinen tapaus.       
 
Arvosana: 6,0/10

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Sahara Hotnights - The Loneliest City of All

Artisti: Sahara Hotnights
Kappale: The Loneliest City of All (2007)
Albumi: What If Leaving Is a Loving Thing
Mieleenjäävin lause: "I got soul of new machine."

Siitä lähtien kun lähin kierrätyskeskus alkoi purkamaan cd-hyllyjään laittamalla levyjen hinnaksi 50 senttiä per kappale ei kynnys hankkia jotakin kokoelman jatkoksi ole ollut korkea. Joskus riittää että tietää bändin ja sillä olevan pari kelpo biisiä. Hetken mielijohteesta hankin jokin kuukausi sitten myös ruotsalaisen Sahara Hotnightsin neljännen albumin What If Leaving Is a Loving Thingin.

Muistin pitäneeni heidän debyyttilevynsä garagetyyppisestä rokista ja myöhemmästä In Private coveristaan. Riittävästi syitä ottaa 50 sentin riski. Rippasin levyn koneelle ja jätin levyn biisit random playn armoille. Nykyään tulee kuunneltua albumimuodossa lähinnä tuttuja klassikoita ja tai tosi kiinnostavia uutuuksia. Tai sitten vinyyleitä joidenka kuuntelu "vanhaan" tyyliin keskittyneesti on välillä todella mukavaa.

Robertforsin kunnasta ponnistanut Sahara Hotnights sai nimensä australialaiselta hevoselta jonka voitosta vetoa lyötyään yhtyeen tuleva rumpali Josepfine Forsman päätti sopivan bändin nimeksi. Itse en ainakaan laittaisi bändini nimeksi kotimaisten kylmäveristen nimiä sillä Vokkerin Veto -tyyliset bändin nimet eivät kiehtoisi itseäni. Yhtyeen soundi ajoittui oikein 2000-luvun alun ruotsista ulkomaille ponnistaneiden bändien aaltoon ja se kiersi mm. Hivesin lämmittelijänä. Garagerockbuumin hiljennyttyä yhtye jaksoi 2011 vuoteen asti jolloin Sahara Hotnigts ilmoitti hajoamisestaan. Kuitenkin juuri tänä vuonna 2019 yhtye on ilmeisesti aktivoitumassa uudestaan sillä se on julkaissut kuvia yhtyeen jäsenistä studiossa. 

On mielenkiintoista alkaa arvostelemaan The Loneliest City of Allin kaltaista biisiä jonka muistan vain hämärästi ikinä kuulleeni. Niinpä tämä arvostelu onkin oikeastaan tällä kertaa lähes ensireaktio. Ehkä olisi pitänyt kuvata tämä videona nykyisten suosiota saavien reaktivideoiden tapaan. Mutta ehtiihän sitä arvostelua kirjoittaessa kuulla kappalee repeatilla tarpeeksi monta kertaa että siitä saa jotakin irti.

Monitahoinen säröjä suhteessa -biisi The Loneliest City of All oli What If Leaving Is a Loving Thing albumin kolma ja viimeinen singlejulkaisu. En oikein tiedä mihin kohden kappaletta voisin osoittaa sen viat koska vahvuudet sentään ovat selvät. Studiossa on tehty hyvää työtä ja kaikki instrumentit sekä pää- että taustalaulut ovat hyvin miksattuina kohdillaan. Särmää on jätetty kappaleen tyyli huomioon ottaen juuri ja juuri riittävästi. Sanoituksen luonteen vuoksi ei voida mennä liian äärimmäisyyksiin soundimaailmassa ja tämä on selvästi ymmärretty. Yksinäisyys ei oikeastaan ole helpoin tunne pukea lauluksi. Eikä minunlaiseni ihmisen, joka tarvitsee riittävästi yksinäisyyttä jakseekseen olla sosiaalinen ole aina negatiivisen yksinäisyyden paras asiantuntija.

The Loneliest City of All voisi olla The Banglesin biisi ruotsalaisen linssin läpi katsottuna. Ajatus ei kauhistuta minua sillä yksi ruotsalaisen popin salaisuuksistahan on ollut kyky ottaa vaikutteet ja hienosäätää niistä se oma länsinaapurillemme ominainen juttu. Sanoitus on sopivan epämääräinen, että sen voi moni sovittaa omaan rakoilevaan suhteeseensa. Ehkä siinä roikutaan liian pitkään suhteessa jonka parasta ennen päivä on kauempana kuin maantieteellinen etäisyys. Ei osata olla ilman toista eikä toisen kanssa. Ystävätkään eivät ymmärrä miksi suhteesta ei ole kävelty ulos jo kauan sitten.

Pidän siitä maltista jota The Loneliest City of All toteuttaa. Päähenkilön masennus ja yksinäisyys tulevat siten parhaiten ilmi myös soundien kautta. Kappaleen päähenkilölle maailman yksinäisin kaupunki on Tokio. Minulle se varmaan on Helsinki, jonka ihmiskuhinassa en ikinä tunne itseäni levolliseksi. Toisaalta minä haluan poprokkiini koukkuja ja ne jäävät tässä tapauksessa puuttumaan. Tämä on harmi sillä toteutuksen ollessa muutoin mallikelpoinen tästä haluaisi pitää enemmän kuin kykenee. Tai ehkäpä kyseessä on biisi, joka odottaa sitä oikeaa hetkeä jolloin siihen voi samaistua. Mutta ennen sitä hetkeä en voi arvostaa tätä kokonaisuutta kuin hieman keskiverron yläpuolelle.     

Arvosana: 6,0/10