torstai 31. joulukuuta 2015

Satunnainen poikkeama II: Vuosikatsaus 2015

On aika viime vuonna aloitetun blogiperinteeni jatko-osalle eli tällä kertaa random play nappi saa levätä ja ruodin musiikkivuoden 2015 omasta mielestäni parhaat palat kategorioissa jotka itse päätän. Yleisesti ottaen tällä hetkellä tuntuu ettei 2015 ollut kovin vahva musiikkivuosi mutta varaan oikeuden muuttaa mieltäni myöhemmin. Kuten monesti olen ennenkin maininnut tapaan nykyään löytää hyvät jutut viiveellä joten ehkäpä tämän vuoden paras on vielä kuulematta tai tajuamatta. Toinen tekijä on se että suosikkiartistieni A-luokkaan kuuluvat eivät julkaisseet uutta musiikkia joten kenttä oli auki tuoreemmille tekijöille.

Aloitetaan vanhan kierrätyksen palkinnolla eli vuoden 2015 paras coverversio. Kaikki parhaat biisithän on joidenkin mielestä tehty jo joten paras minkä nykyartisti voi tehdä on yrittää tehdä sen toiseksi parhaan version jostakin menneisyyden helmestä. Mutta Natalie Imbruglia ei lähtenytkään aikakoneellaan kovin kauas menneisyyteen biisiä lainaamaan vaan pysähtyi jo vuoteen 2013 poimimaan lainabiisin Daft Punkin loistoalbumilta Random Access Memories. Instant Crush oli vahvan albumin parhaita raitoja jossa oli keskiverto Daft Punk biisiä syvällisempi sanoituskin. Ja ne tunteet mitkä alkuperäisversio herättää heräävät minussa myötä tätä versiota kuunnellessa. Ero on hieman sama kuin kebabrullalla ja broilerirullalla. Joskus tekee enemmän mieli toista ja joskus toista. Jo Torn osoitti että Imbruglia osaa ottaa omakseen muiden alunperin esittämän biisin eikä tämäkään ole poikkeus. Himmeämmät mitalit voin luovuuttaa Disturbedin Sound of Silencelle ja CazziOpeian Here We Go Againille.

 
Vuoden paras cover: Natalie Imbruglie - Instant Crush

Täytyy saada vaikein pakollinen kategoria alta pois jonka voittajaa en tätä riviä kirjoittaessani tiedä vielä itsekään. Viime vuonna parhaasta ulkomaisesta kappaleesta oli kilpailua mutta nyt olen pari viikkoa pyöritellyt päässäni mikä se tänä vuonna voisi olla. Mikään tänä vuonna julkaistu ulkomainen biisi ei ole päässyt voimasoittooni eikä jäänyt päähäni pyörimään. En ole ottanut linkkilistallenikaan talteen kuin pari tänä vuonna julkaistua kappaletta. Euroviisuistakaan ei ole apua sillä tämän vuoden tarjonta ei ollut parhaasta päästä. Coveria en periaatteesta ala julistamaan vuoden parhaaksi. Mutta päätös pitää tehdä joten tässä kohti kaivelen linkkilistojani ja radioiden vuosisoittolistoja löytääkseni voittajan. Ja puoli tuntia myöhemmin julistan voittajaksi ruotsalaiduo Galantiksen Peanut Butter Jellyn. Jos mietin mikä radiosoittobiisi sai työmatkalla jalkani nousemaan tänä vuonna reippaiten se on taatusti tämä. Sopivasti retroa dancea jossa on pikkurillin verran tämänkin vuoden aineksia. Galantiksen jälkeen kannoilla olivat parhaiten Icona Popin Emergency ja Musen Dead Inside.


Paras ulkomainen kappale: Galantis - Peanut Butter Jelly

Tilanne on viime vuodesta kääntynyt päälaelleen siinä mielessä että tänä vuonna parhaasta kotimaisesta biisistä oli kunnolla kilpailua. Mutta olen ollut jo pitkään sillä kannalla että tänä vuonna parhaan kotimaisen biisin julkaisi Sallan ja Miron matka maailman ympäri. Rakastat mua paremmin on hieman erilainen rakkauslaulu ja siinä sanotaan jopa v-sana tavalla joka sopii enemmän kuin hyvin. Sallan ja Miron matka maailman ympäri on kuulunut niihin yhtyeisiin joita olen pitänyt lupaavana ja joilta olen toivonut tasonnostoa ja tänä vuonna sen sain. Perässä hiihtivät tänä vuonna havuja pyytäen Tiisun Elämältä turpiin sain sekä Linnut, Linnut -yhtyeen Eveliina.

Paras kotimainen kappale: Sallan ja Miron matka maailman ympäri - Rakastat mua paremmin

Vuoden tulokas on helppo valita sillä on minulle on hyvin selvää mikä artisti tai bändi on tänä vuonna julkaissut erinomaisen satsin sinkkuja ja muutenkin löynyt itsensä minulle ja varmaan monille muillekin läpi. Vuonna 2014 julkaistu Suomalaisen suurin riesa on sisu antoi jo lupausta jotka lunastettiin tänä vuonna biiseillä Elämältä turpiin sain, Tänään sä musta hullaannut, Virtaset ja Mitä maailma multa odottaa. Tuntuu hyvältä nähdä nuori kotimainen bändi joka ei ota itseään liian vakavasti olematta silti pelkkä vitsi. Tiisu ammentaa perinteistä kuulostaen silti omalta itseltään ja vaikutteita ei pelätä ottaa omaan käyttöön. Musiikkivideoihin nähdään vaivaa ja suomalaisuutta jaksetaan panna halvalla mutta kaikella rakkaudella. Tiisu oli tässä sarjassa niin ylivoimainen että himmeämpiä sijoja ei ole tarpeen myöntää.

Vuoden tulokas: Tiisu

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku eli lupaava artisti tai bändi jonka toivoisin tulevaisuudessa lunastavan lupaukset. Ruotsalainen naislaulaja Clara Hagman joka otti soolourallaan taiteilijanimen Clara Mae tuli ensiksi tietoisuuteni toisena Ace of Basen uusista laulajista. Persoonallinen ääni jäi mieleen ja pidin albumistakin mutta se jäi tuon kokoonpanon ainoaksi. Tänä vuonna soolouralle siirtynyt Clara Mae julkaisi singlen Avalon joka on melkein sitä mitä lääkäri määrää mutta jotakin jää vielä uupumaan. Persoonallinen ääni on puristettu vielä liian ahtaaseen muottiin ja kappale voisi olla paremminkin tuotettu. Onneksi 24-vuotiaalle artistille kaikki on vielä auki ja lupaus on ilmassa mutta vielä lunastamatta.

Tulevaisuuden toivo: Clara Mae

Vuoden pettymys ei pudonnut päähäni kuin tonni tiiliä sillä mikään ei jäänyt suuresti harmittamaan tänä vuonna. Mutta jos negatiivisia ollaan niin Adelen Hello ei ollut minulle sitä mitä se monelle muulle tuntui olevan. Adele on hienoääninen artisti jolla on ollut hyviä biisejäkin (Skyfall, Rumour Has It). Mutta tauon jälkeiseksi isoksi paluubiisiksi Hello ei herättänyt minussa mitään tuntemuksia. Ääni on edelleen tallella mutta kertosäe ei ole kummoinen eikä kappale ikinä kasva mihinkään mittoihin. Ehkä levy-yhtiössä tiedettiin että odotus on kova ja ensisingle menee helposti läpi. Ehkäpä kovemmat singlelohkaisut on säästetty myöhemmälle. Minä jopa halusin tykätä tästä ja yritinkin mutta en vain lämpene tälle. Paljon huonompaankin olen tänä vuonna toki kuullut mutta ennakkohypeen nähden suurin pettymys oli minulle selvä.

Vuoden pettymys: Adele - Hello

Seuraavan kategorian suhteen tunnustan olevani puolueellinen sillä olin mukana tekemässä yhtyeen musiikkivideota ja olen työssä samassa organisaatiossa josta bändi ponnistaa. Vuoden 2015 hyvällä asialla musiikin kautta kategorian voittaja on Pots Lojo yhtye Lohjalta. Lohjan kulttuuripajan mielenterveyskuntoutujista koostuva bändi julkaisi tänä vuonna maistiaisen tulevalta toiselta albumiltaan. Kuka tahansa meistä kertoo siitä kuinka kuka tahansa voi sairastua mutta toivo ei ole mennyttä niin kauan kun on jotakin mikä antaa tukea.

Yhtye tekee kaiken itse ja debyyttialbumilla kuultiin jos ei yhtenäinen niin ainakin jäsentensä kuuloinen valikoima biisejä jotka ovat bändiläisten omasta elämästä. Aloitin itse basson soiton huomatessani hankesuunnittelijan työni kautta kulttuuripajojen bändiryhmien positiivisen vaikutuksen kävijöilleen ja tajusin sen että musiikkia voivat soittaa ja tehdä kaikki. En minä osaa -asenne vaihtui uskoon siitä että kaikki osaavat kunhan annetaan mahdollisuus. Ihmiset joille minun piti mahdollistaa työni kautta mieleisensa kulttuurin tuottaminen antoivatkin minulle uuden harrastuksen josta olin haaveillut mutten ollut uskaltanut siihen tarttua. Kaikkien tulisi saada mahdollisuus tehdä omaa juttuaan sillä ihminen joka ei saa toteuttaa itseään ei voi olla onnellinen. Tässä kategoriassa yhtä lailla voittajana täytyy pitää Pertti Kurikan Nimipäiviä jotka ajoivat isosti inhimillistä asiaa eteenpäin tänä vuonna.

Hyvän asian puolesta: Pots Lojo - Kuka tahansa meistä

Ja viimeisenä kategoriana tässä vuosikatsauksessa on vuoden paras yhteistyö. Kun Sparks ja Franz Ferdinand yhtyeet lyöttäytyivät yhteen syntyi (super)kokoonpano FFS. Ensiksi yhdistelmä tuntui oudolta mutta kun asiaa tarkemmin miettii niin sopivathan hunaja ja suolakurkkukin yhteen. Sukupolvikuilusta ei ole tietoakaan ja kahden yhtyeen välinen kemia ja hyvä tekemisen meininki välittyy levyltä. FFS toimii hyvin myös livenä soittaessaan sekä Sparksin että Franz Ferdinandin hittejä. Uusista yhteisbiiseistä paras on ironinen Collaborations Don't Work joka kertoo juuri siitä mistä nimikin. Kappale sopii myös minulle siinä mielessä että inhoan ryhmätöitä. "I ain't no collaborator."

 Paras yhteistyö: FFS (Franz Ferdinand ja Sparks)



Toivottavasti vuosi 2016 tarjoaa hyviä musiikillisia elämyksiä jokaiseen makuun. Happy new year!

lauantai 19. joulukuuta 2015

Run-D.M.C. - You Be Illin'

Artisti: Run-D.M.C.
Kappale: You Be Illin' (1986)
Albumi: Together Forever - Greatest Hits 1983-1991
Mieleenjäävin lause: "You be illin'."

Hip Hoppia ja sen sukulaisgenrejä ei kovin paljoa levyhyllystäni löydy. Mutta kuten lähes jokaisen musiikin alalajin kanssa kullankaivanta kannattaa jottaa löytää ne genrensä kultahiput. Run-D.M.C. tuli tietoisuuteni vasta 90-luvulla MTV:n (sen musiikkikanavan) soittaessa 80-luvun hiteistä usein Walk This Waytä joka ilmestyessään nosti myös Aerosmithin takaisin parrasvaloihin. You Be Illin' oli Walk This Wayn jälkeinen kolmas single Run-D.M.C:n Raising Hell albumilta. Olisikohan kukaan uskonut tämän blogin satunnaisuuteen jos viimeisessä blogipostauksessani ennen joulua arvosteluun olisi päätynyt Run-D.M.C:n joululaulu Christmas in Hollis? Ehkäpä sekin päätyy käsittelyyn vaikkapa ensi juhannuksena.

Run-D.M.C.:n 80-luvun tuotanto kuulostaa nykykorvaan riisutulta sillä rumpukoneiden paljas biitti yhdistettyinä sampleihin, skrätsäyksiin ja räppeihin jotka voivat nykyaikana kuulostaa kliseiltä mutta olivat aikoinaan aallonharjalla. Mutta kuinka epätavallista tämänkään päivän hopissa on se että uhotaan, mahtaillaan ja mainitaan oma tai bändin nimi monta kertaa biisin aikana? Ja Run-D.M.C. oli myös hyvin tyylitietoinen kultaketjuineen ja Adidaskenkineen.

Illin' tarkoittaa häröilyä, myötähäpeää aiheuttavaa käytöstä ja muutenkin yleistä "neliönä" olemista. You Be Illin':n esimerkkihahmo yrittää tilata Kentucky Fried Chickenistä Big Macin, hän huutaa touchdownia koripallopelin aikana ja naiset katoavat hänen pahanhajuisen hengityksensä vuoksi joka johtuu siitä että on tyhmyyttään syönyt koiranruokaa. Olisikohan suomihopin vastine koiranruoansyömiselle lause: "Mutsi kysy sikapoju mikä sua rassaaa, miks oot Reino, miks syöt akryylimassaa?"

You Be Illin' ei ole helppo pisteytettävä. Yleensä pidän enemmän Run-D.M.C:n hybridibiiseistä missä on rocksampleja tai sitten It's Like Thatin tai Hard Timesin kaltaisista sanomabiiseistä. Tämänkaltainen huumori ei saa minua hymähtelemään. Muutama hauska soundillinen kikkailu pelastaa hieman mutta räpkoukutkaan eivät ole yhtyeen terävimmistä päästä. Toki mitään peruskoulutason "sä oot nolo, mul on iso m.." laineja ei kuulla mutta harvinaisen mielenjäämättömät kuitenkin. Tai ehkäpä on kyse siitä ettei aika ole ole kohdellut hyvin aivan kaikkea 80-luvun hip hoppia. Keskinkertainen tapaus päättää tämän vuoden blogini vakioarvostelut, ennen uutta vuotta julkaisen vielä viime vuonna alkuun laitetun vuosispesiaalin jossa kerron omat suosikkini vuoden 2015 musiikillisista julkaisuista.

Hyvää jouluu teil' jotka käy viel kouluu. Unohda turhat huolet, hyvä musiikki poistaa niist puolet. Parempi stoppaa nää soinnut ennen ku järkytyksestä toinnut.                   

Arvosana: 5,0/10

lauantai 5. joulukuuta 2015

Indica - Linnansa vanki

Artisti: Indica
Kappale: Linnansa vanki (2007)
Albumi: Pahinta tänään -kokoelma
Mieleenjäävin lause: "Ja pahuutta nähdä voi missä vain tahtoo, rumuus ei rumalta tuu loppumaan."

Joskus tyylinmuutos on oikea-aikainen ja joskus sillä yritetään korjata sellaista mikä ei alunperinkään ollut rikki. Olin kuullut Indican hittibiisejä radiosta mutta mutta löysin yhtyeen vasta nähtyäni heidät livenä. Positiivinen energia ja iloiset esiintyjät tekivät hyvien biisien lisäksi vaikutuksen. Indican keijukaisrock tuntui persoonalliselta ja heillä tuntui olevan luonnollinen oma lokeronsa kotimaisessa musiikkikentässä. Sitten yhtye päätti vuoden 2014 Akvaario albumin myötä aikuistua ja vakavoitua enkä löytänyt uudesta suuntauksesta mitään hyvää vaikka miten yritin. En tiedä onko muutos tullut yhtyeen sisältä vai ovatko pahat levy-yhtiön sedät saaneet taas kerran tahtonsa läpi. Toivon että jos yhtye jatkaa uudella linjallaan niin he saavat jalostettua sen paremmaksi toisella yrittämällä.

Linnansa vanki voisi hyvin olla biisi jonka soittaisin ihmiselle joka ei ole ikinä kuullut Indicasta. Kappaleessa on kaikki perinteiset Indican tunnuspiirteet. Melankolisuus sekoitettuna positiivisuuteen maukkaan hapanimelästi, persoonalliset sanoitukset ja tarttuvaa rockmeininkiä. Yodaa lainatakseni: "Pelko johtaa vihaan, viha raivoon, raivo johtaa kärsimykseen." Tähän suohon uppoamisen välttämisessä on Linnansa vangin sanoituksen ydin. Täytyy kääntyä pois sisältä syövän vihan tieltä tai voi joutua niin syvälle ettei henkisestä suosta pysty enää nousemaan. Toiveikkuus ei ole sanoituksessa kuin rivien välissä mutta helpommin sen kuulee musiikista. Tämä on toimivaa säveltämistä; sanoitus kertoo osan tarinaa jonka sävelet täydentävät.

Intro muistuttaa hauskasti 80-luvun videopelien musiikkeja ja onkin ollut toimiva ratkaisu käyttää sitä mausteena eikä pääelementtinä. Koskettimet ovat tärkeä osa Indican äänellistä palettia mutta mikä tärkeintä jokaisen jäsenen instrumentti hoitaa oman tonttinsa hienosti. Olen niin usein kritisoinut mittansa ylittäviä kappaleita joten kehutaan nyt vaihteeksi kun Linnansa vanki on juuri sen pituinen kuin sen kuuluu mielestäni ollakin. Sanoitus on sopivan runolliselta kuulostava olematta tekotaiteellinen ja siinä on monta kohtaa joita huomaa päässään maistelevansa.

Päivänä jona kirjoitin tämän arvostelun olin väsynyt autettuani ystävääni muutossa ja mietin jopa siirtäväni blogin päivittämisen seuraavalle päivälle mutta huomaan tässä kohti Linnansa vangin kuuntelun repeatillä piristäneen minua. Musiikki ei ole mielestäni hyvää jos se ei vaikuta tunteisiin tavalla tai toisella. Pidän kappaleista jotka nuhtelevat minua hellästi ilman että masentuisin. Joten kiitos hellästä nuhtelusta Indica. Jos palaatte hyväksi havaitulle tielle niin hyvä ja jos koetatte kehittyä uuteen suuntaan niin onnea sille tielle.          

Arvosana: 7,5/10