perjantai 28. helmikuuta 2020

Dina Carroll - Walk on By

Artisti: Dina Carroll
Kappale: Walk on By (1989)
Albumi: Millennium 1990-1994
Mieleenjäävin lause: "Walk on.. walk on.. walk.."

Jokainen vuosikymmen tuottaa oman näkemyksensä eri musiikkigenreistä. Soul ei ollut tässä poikkeus ja 90-luvun alussa se lienee ollut suosituinta siististi koneellistettuna ja usein voimakkain naisvokaalein. Tyylikkäät mutta ehkä hieman kliiniset konetaustat päivittivät genren uudelle vuosikynnelle ja menestystäkin tuli. Englantilainen Dina Carroll ei ehkä aivan ollut tuon aallon ykkösnimi, mutta kahdella platinamyyntiin yltäneellä albumillaan sekä neljällä Top10 singlellään kotimaassaan hän oli kaukana yhden hitin ihmeestä.

Dina Carroll aloitti valeryhmä Masqueraden ainoana todellisenä jäsenenä 80-luvun puolivälissä, mutta tuossa vaiheessa menestys jäi vielä listojen jämäsijoihin. Kun Masquerade kuopattiin hän vaihtoi levy-yhtiötä ja alkoi soolouralle 1989. Menestys antoi odottaa itseään muutaman vuoden mutta cover Dionne Warwickin Walk on By klassikosta toi hänelle jo pientä menestystä Manner-Euroopan puolella. Kappaleen tuotannossa apuna toimi R&B ryhmä The Pasadenas, joka auttoi laulusovituksessa sekä lauloi kappaleen taustat.

Vaikka pidänkin esimerkiksi joistakin Lisa Stansfieldin saman aikakauden biiseistä niin tämä musiikillinen tyyli kaikessa saniteettisuudessaan ei kuulu suurimpiin suosikkeihini. Varsinkin kun Walk on By:sta on niin monia legendaarisia tulkintoja joihin tätä joutuu vertaamaan. Mitään erityisen omaa Dina Carrollin versioon ei ole saatu lukuunottamatta sitä ajallista äänimuottia mihin se on sovitettu. Caroll on kelvollinen vokalisti muttei hän yllä mihinkään erityisen mielenjäävään tulkintaan ainakaan tässä tapauksessa.

Kun yhdistetään omana aikanaan muodikas tuotanto, joka ei ehkä ole vanhentunut ihan kaikkein arvokkaimmin ei niin oleelliseen versioon klassikkobiisistä niin kovin korkealle ei päästä. Mutta yhtä paljon kuin tämä iteraatio Walk on By:stä ei herätä kiinnostusta niin ei se myöskään ärsytä tai ole vaikeaa kuunneltava. Jos muutama töksähtelevä lauluäänen manipunilointi olisi jätetty pois ja tasapaksuun taustapoljentoon olisi välillä tuotu enemmänkin vaihtelua niin kuka tietää vaikka tästä olisi voinut tulla sellainen pikkukiva vaihtoehtoversio jota kuuntelisi vaihtelun vuoksi ihan mielellään. Mutta tällaisenaan tämän ohitse on liian helppo kävellä.

Arvosana: 5,0/10

maanantai 3. helmikuuta 2020

R. Kelly - I Believe I Can Fly

Artisti: R. Kelly
Kappale: I Believe I Can Fly (1996)
Albumi: The Greatest Hits of the 90s
Mieleenjäävin lause: "I believe I Can fly..."

Kun tällä kertaa valituksi tuli R. Kellyn ysäriklassikko I Believe I Can Fly ensimmäinen ajatukseni oli etten ole ikinä nähnyt elokuvaa jonka soundtrackille se on alunperin sävelletty eli Space Jamia. En usko menettäneeni mitään elokuvataiteen klassikkoa vaikka jotkut tuntuvat muistelevan leffaa nostalgialasien läpi. Silti on omalla tavallaan on mielenkiintoista, etten ole Space Jamia nähnyt sillä tuolloin teini-iän viimeisinä vuosina lähes kaikki blockbuster leffat tuli nähtyä ennemmin tai myöhemmin.

Kun aloin miettimään niin pystyin muistamaan kolme R. Kellyn biisiä, Celine Dion dueton I'm Your Angel, Batman & Robin leffan soundtrackilla olleen Gotham Cityn sekä tietenkin I Believe I Can Flyn. Amerikkalainen R&B ei ollut minusta 90-luvulla erityisen kiinnostavaa vaikka siitäkin kimallesopasta omaan makuuni olevat helmet olen myöhemmin kalastellut. Hieman liian kiillotettu tuotanto sekä amerikkalaisen liioiteltu tapa tulkita ei toimi minulle ellei mukana ole loistavia harmonioita tai huipputason vokalistia. I Believe I Can Flysta en henkilökohtaisesti löydä kumpaakaan vaikka siinä varsin hienot kuoro-osuudet löytyi.

I Believe I Can Fly on niitä hittejä mitä 1996 ei voinut välttää meilläkään. R. Kelly sai pyynnön itse Michael Jordanilta tehdä biisin "hänen elokuvaansa" ja Kelly suostui tiedustelematta leffasta sen enempää. R. Kellyn nähtyä Space Jamista ennakkoversion alkoi idea kappaleesta kristallisoitua hänelle. Hän halusi tehdä kappaleen, joka ei ole aivan samanlaista kuin hän tyypillisesti oli aiemmin tehnyt. Vaikka R. Kellyllä onkin kotimaassaan muutama listaykkönenkin niin I Believe I Can Fly on siellä hänen suurin hittinsä siitäkin huolimatta, että kappaleen oli tyytyminen kakkossijaan Toni Braxtonin Un-Break My Heartin perässä.   

Vaikka I Believe I Can Fly sijoittuu nuoruusnostalgiseen aikaan elämässäni, niin se ei ole kappale joka extrapisteitä tulee minulta sen vuoksi saamaan. R. Kellyn ääni ei ole suosikkini sillä se ei solju niin vaivattomasti kuin tämänkaltainen kappale vaatisi. Ei ole ikinä hyvä merkki jos taustakuoro on paremman kuuloinen kuin itse pääesiintyjä. Vaikkapa kappaleen sanoma onkin motivoiva niin se ei tavoita minua samalla tavalla kuin monia muita. Ehkä en ole ikinä ollut henkilö, joka haluaa olla oman elämänsä Ikaros.

Toki I Believe I Can Fly on tuotettu viimeisen päälle puhtaasti eikä tämä ole pelkästään hyvä asia. Kaiken särmän hiominen osattiin 90-luvulla jo täydellisesti. Kappaleessa on pieniä tyylillisiä kaikuja 70- ja 80-lukujen taitteen radiopopista mikä olisi ollut mielenkiintoinen tyylisuunta edetä ihan puhtaasti. Aiemmin mainitsemani kuorot kuulostavat lopussa hienolta ja se pieni huudahdus lopussa on jotakin mitä olisi pitänyt tuoda asenteellisesti mukaan jo aiemmin. Ehkä minä en vain halua lentää herra Kellyn motivoimana.   
 
Arvosana: 5,0/10