lauantai 22. helmikuuta 2014

Nick Straker - A Walk in the Park (1987 Production)

Artisti: Nick Straker
Kappale: A Walk in the Park (1987 Production) (1987)
Albumi: 20th Century Hits For a New Millennium: 1980-1984
Mieleenjäävin lause: "A walk in the park, step in the dark."

Halpiskokoelmista kun on kyse niin ei voi olla huolellisesta takakansitekstien läpikäymisestä huolimatta aivan varma että saa juuri ne alkuperäisversiot. Vaikkei takakannessa lukisikaan mitään tyyliin "live version" "re-recording" tai vastaavaa niin siitä huolimatta voi joutua pettymään. Ehkä tässä asiassa digitaalisessa ostamisessa on pieni etu että yleensä saa kuunnella näytteen. Toki ennen oli tavallista että levykaupassa saattoi pyytää levyä kuunneltavaksi mutta tätä nykyä sekin on harvinaistunut.

Nick Straker Bandin A Walk in the Park oli pieni hitti vuonna 1979. Ei olisi kovin suuri virhe jos se olisi löytynyt vuodet 1980-1984 kattavalta kokoelmalevyltä sillä kyseinen biisi pääsi listolle rapakon toisella puolella vasta 1981. Mutta epäilykseni heräsi kun mietin että levyltäni löytyvän version soundit olivat yllättävän ajastaan edellä ollakseen vuodelta 1979. Kuuntelin Youtubesta Top of the Pops esityksen ja huomasin että sävellys oli sama mutta versio oli eri. Pienen Googlettelun jälkeen kävi ilmi että kokoelmalevylleni onkin laitettu vuoden 1987 Stock-Aitken-Waterman remix jossa ei esiintynyt enää Nick Straker Band vaan herra Straker yksin. Vahvasti soundeja Dead or Aliven You Spin Me Roundia lainaava remix floppasi ja ymmärrän sen kyllä sillä olihan kyseessä selvä rutiinirykäisy.

Reilusti verratessa vuoden 1987 remix ei ole paljoa alkuperäistä versiota huonompi mutta toivoisin silti omistavani jälkimmäisen. Pidän enemmän 80-luvun alun piu-piu lasereista kuin Stock-Aitken-Waterman tuotantojäljestä. En myöskään voi antaa nostalgiapisteitä sillä en muista ikinä kuulleeni tätä tai alkuperäistäkään versiota ollessani ala-asteella. Ei siis lisäpisteitä koulun levyraatimuistoistakaan. Toki kyseessä ei ole aivan toivoton tuotos mutta kun tätä SAW -soundia on tehty niiiiiiiin paljon paremminkin. Miksi tyytyä uunissa ylikovaksi menneeseen pakastepatonkiin jos tarjolla on pehmeää ja hyvät täytteet sisältävää herkkupatonkiakin?

Arvosana: 4,5/10

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

James Brown - America Is My Home Pt. 1

Artisti: James Brown
Kappale: America Is My Home Pt. 1 (1968)
Albumi: 20th Century Masters: The Best of James Brown
Mieleenjäävin lause: "When I tell you that one  time I was a shoeshine boy."

Poliittista tai kantaaottavaa musiikkia ei levyhyllystäni paljoa löydy. Toki jonkin verran mutta en tietoisesti ole niitä hankkinut. Minulla oli jo teininä ystäviä jotka kuuntelivat vain musiikkia jossa oli sanoma siinä missä itse halusin vain mahdollimman tarttuvaa poppia. Iän myötä pop ei ole menettänyt hohtoaan mutta myös sanoma ja ajatus sanoituksissa on alkanut maistua minulle. Mitä sanoituksiin tulee ensin ole erityisen hyvä niitä muistamaan enkä kiinnitä niihin usein huomiota. Mutta toisaalta välillä joku biisi nappaa korvasta kiinni ja saa kuuntelemaan. Ehkä se on vain niin että biisi mikä ei herätä halua kuunnella sen sisältöä ei sitä edes ansaitse.

Levyttäessään America Is My Homen vuonna 1967 ja julkaistessaan sen vuotta myöhemmin James Brown tiesi uivansa vastavirtaan. Kasvava vastarinta Vietnamin sotaa vastaan ja rodulliset epätasaarvoisuudet kuohuttivat tavalla joka on jäänyt muistiin historian lehdille. Mutta näistä asioista ei James Brown laulanut vaan hän ylistää Amerikkaa ja sen vapautta. Hän ei ole vaatimaton kaveri ja kertookin nousseensa kengänkiilottajasta asemaan jossa on päässyt kättelemään presidenttiä ja tämä on hänen mielestään tietenkin mahdollista vain Amerikassa. Liian kiihkoileva isänmaallisuus on aina pahasta mutta ei Brownin paatos sentään vastareaktiota herätä. Hänellä on mielipiteensä ja hän on valmis taistelemaan sen puolesta ja se on hänen oikeutensa.

Musiikillisesti America Is My Home ei tarjoa paljoakaan. Brown puhuu laulamisen sijasta ja bändi vetää taustalla ja nimenomaan taustalla nousematta esiin. Bändi saa pienen hetken lopussa mutta lupaa irroitella he eivät saa mikä on sääli sillä Brownin taustapumppu osasi parhaimillaan kunnon kurinalaisen grooven jalon taidon. Onneksi kappale ei kokonaisuudessa koostu vain amerikkalaisuuden ylistämisestä vaan siinä myös kehotetaan olemaan antamatta periksi tai jos annetaan periksi niin ei kuitenkaan pidä lopettaa kokonaan. Kiitos mielipiteestänne herra Brown, mutta musiikillisesti pystyitte paljon parempaankin.

Arvosana: 2,5/10

lauantai 8. helmikuuta 2014

One More Time - Labyrinten

Artisti: One More Time
Kappale: Labyrinten (1996)
Albumi: Den vilda
Mieleenjäävin lause: "Dimman tätnar, jag ser ingenting."

Vuoden 1996 Euroviisuissa kunnioitettavan kolmannen sijan saanut ruotsalainen One More Time jäi telakalle viisujen jälkeen. Toki kilpailukappale Den vilda poiki albumillisen tai oikeastaan kaksikin. Ruotsinkielisen Den vildan ja englanninkielisen Living in a Dreamin. Kuten kielestä voi päätellä Labyrinten löytyy ensimmäiseltä. Englanninkielisesltä albumilta sama sävellys löytyy nimellä The Maze. Kyseessä on One More Timelle tyypillinen kuulas new age sävellys. Mutta tarkoittaako tyypillisyys keskinkertaista tai tylsää?

Labyrinten sopii hyvin arvosteltavaksi helmikuussa sillä koko Den vilda albumi on minulle talvilevy. Lämpimät sävyt ovat vähissä ja musiikki luo mielikuvia lumikentistä ja pakkasesta. Hieman noitarumpumaiset rumpusoundit tuovat mieleen Lapin. Peter Grönvall ei ehkä ole isänsä Benny Anderssonin veroinen hittinikkari mutta vähemmälläkin saa aikaan hyvää. Nanne Grönvall löysi omimman minänsä myöhemmin räpätätipopista mutta hyvin häneltä yhdessä Maria Rådstenin taittuu myös new ageen kuuluva tyylittely.

Vaikka Labyrintenin viiteen ja puoleen minuuttiin on saatu vaihteluakin se ei ole aivan vahvinta One More Timea. Tarpeeksi mieleenpainuvia aineksia ei ole saatu kokattua kasaan vaikka mukavaa kuunneltavaa se tyylisuunnan ystäville onkin. Ehkä kokonaisuus on hieman liian venytetty sillä vauhtiin päästyään kappale on parhaimmillaan, puolentoista minuutin hidas alku vaatisi jo suuren palkinnon kuuntelijalle ja siihen ei aivan päästä. Ei ole kuitenkaan syytä olla erityisen negatiivinen, sillä luomiensa mielikuvien voimin Labyrinten ansaitsee paikkansa albumilla. Kannattaa kuunnella, varsinkin talvella.

Arvosana: 6,0/10

lauantai 1. helmikuuta 2014

Steps - Too Weak to Resist

Artisti: Steps
Kappale: Too Weak to Resist (1998)
Albumi: Step One
Mieleenjäävin lause: "Time can be a healer or time can divide."

Monen muun 90-luvulla suosiota maistaneen lailla englantilainen Steps teki paluun heti kun se oli nostalgiasyistä mahdollista ja tietenkin nykyaikaisesti tosi-tv:n kautta. Tällä kertaa ei kuitenkaan kuunnella Stepsin nykytuotantoa vaan vuoden 1998 debyyttialbumin riviraitaa Too Weak to Resist. Kappaleen ovat kynäilleet Andrew Frampton ja Pete Waterman eikä voi sanoa että tarttuvuuskerroin olisi Watermanin kultakauden tasolla. Mutta Stepsin albumit ovatkin olleet singlepainotteisia ja loppu on yleensä harmittoman harmaata täytettä. Harmittoman harmaa täyteraita voisikin riittää Too Weak to Resistin arvosteluksi mutta täytyyhän sitä sanaista arkkua koettaa avata hieman vähemmän vetovoimaisen raidan kohdalla.

Mikä Too Weak to Resistissä on vikana? Kyseessä on formaattibiisi ja se on tyypillistä soundia 90-luvun jälkipuoliskon popissa varsinkin amerikoissa suosittujen kling-kling soundien vuoksi. Samalla levyllä on myös liian samankuuloinen kappale Experienced. Steps on vahvempi menevissä dancebiiseissä vaikka on heillä toki muutama hyvä balladikin kuten vaikkapa Heartbeat. Tuotanto on pätevää joskin mielikuviksetonta ja soundeiltaan sekoitus aikansa amerikkalaista ja ruotsalaista popsoundia. Ian "H" Watkins on laulajana keskinkertainen eikä loista tälläkään kertaa. Koukuttava kertsi olisi voinut pelastaa jos sellainen olisi Watermanin hihasta enää putkahtanut.

Joskus varsinkin 90-luvun biiseistä myöhemmin kuunnellessa huomaa pitävänsä niistä biiseistä jotka eivät silloin täysillä iskeneet nyt enemmän kuin aikoinaan mutta tällä kertaa ei niin käy. Tämä hattara ei maistunut silloin eikä yhtään paremmin nytkään. Ja minä sentään tykkään sokeroiduista ja juustoisesta popista kunhan koukutuskerroin on saatu kohdilleen. Kun ei iske niin ei iske.

Arvosana: 3,5/10