keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kemopetrol - Facing Yourself


Artisti: Kemopetrol
Kappale: Facing Yourself (2006)
Albumi: Teleport
Mieleenjäävin lause: "Facing yourself can be like breaking your neck."

Suomalaisten kansainvälisten mega-artistien puuttuessa lohdutamme usein itseämme sillä että tuotamme sitäkin enemmän erilaista ja persoonallista musiikkia. Meillä onkin monia artisteja ja bändejä joilla on oma pieni tai jopa huomattava ihailijakunta maamme rajojen ulkopuolella.

Toki on harhakuvitelmaa ettei jokainen maa tuottaisi pienempien piirien persoonallista musiikkia; kyllähän esimerkiksi Yhdysvalloista löytyy suuri underground- ja indiemusiikin alakerta. Tästä huolimatta on piristävää huomata ettei yleinen suomalainen alemmuuskompleksi ole vahvimmillaan musiikista puhuttaessa. Kerromme mielellämme ja ylpeänä kotimaisista artisteista jos joku ulkomaalainen niistä tiedustelee, käännämme sanoituksia ja suosittelememme vastaavia artisteja. Käypää puskamarkkinointia.

Joskus on hankala päästä syntyneistä ennakkokäsityksistä eroon. Yksi niistä on se, että mielestäni Kemopetrolin albumit menevät parhausjärjestyksessä vanhimmista uusimpaan. Tämä käsitys on riittämättömällä pohjalla koska omistan vain Slowed Downin, Everything's Finen ja Teleportin. Uusinta en ole kuullut ensisingleä lukuunottamatta ja Play For Me on jäänyt myös singlejen varaan. Teleportinkin ostin vasta vähän aikaa sitten kun se tarttui mukaan riskittömällä kolmen euron hinnalla. Mutta käsitykseni on se että kahden hyvän levyn jälkeen Kemopetrol on muuttunut hieman totisemmaksi ja tylsemmäksi muutamaa yksittäistä biisiä lukuunottamatta. Jos myöhempi kuuntelu osoittaa  toisin, olen valmis tunnustamaan olleeni väärässä.

Facing Yourself on rauhallinen ja hieman melankolinen kappale joka nojaa vahvasti sanoitukseensa. Laura Närhi ei ehkä pääse voimisteluttamaan äänijänteitään, mutta hän osaa tuoda olennaisen pinnalle tulkinnassaan. Katumus tehdyistä ja tekemättömistä asioista, itseinho ja pieni masentuneisuus ovat Facing Yourselfin sanoituksen elementit. Ainakin itselleni kappale on samaistuttava ja se sopiikin hyvin tietynlaisiin fiiliksiin koska siinä on kuitenkin positiivinen pohjavire. Elämässä tulee tehtyä virheitä mutta siitä huolimatta elämä jatkuu. On kappaleella omat pienet popansionsakin, kertosäe nousee juuri sopivasti esiin muuten hieman meltosta kokonaisuudesta. Facing Yourself ei ole kappale joka jäisi päähän soimaan mutta se on kuin musiikillinen ystävä joka sopivassa tilanteessa saapuu paikalle ja laskee käden olkapäällesi.

Arvosana: 6,0/10

lauantai 25. helmikuuta 2012

Yaki-Da - Mejor Mañana


Artisti: Yaki-Da
Kappale: Mejor Mañana (1995)
Albumi: Pride
Mieleenjäävin lause: "Our motto is: Join the party, have some fun."

Päivän sattuman saneleman nimi kääntyy suomeksi jotakuinkin muotoon parempi huominen. Bändit jotka eivät ole vielä lyöneet läpi tai ne jotka eivät yhden hitin jälkeen enää ole menestyneet haluavat uskoa parempaan huomiseen. Kaikilta tämä ei ikinä onnistu ja joiltakin vasta pitkän työvoiton jälkeen. Esimerkiksi monet 80-luvun stadionrockbändit ovat saaneet kunnianpalautuksen vasta viime vuosina. Ruotsalainen naisduo Yaki-da taas ei ikinä saanut semilupaavasta alusta huolimatta parempaa huomista. I Saw You Dancing sai soittoaikaa kohtuudella mutta sen jälkeen mikään ei enää uponnutkaan ja toinen albumi jäi kokonaan ilman julkaisua Euroopassa. Marie Knutsen elää tätä nykyä New Yorkissa ja Linda Schönbergin myöhemmistä vaiheista en tiedä mitään.

Mejor Mananassa tiivistyy hyvin Yaki-Dan Pride debyyttialbumin pääidea; Latinosoundeja yhdistettynä 90-luvun puolivälin tanssipoppiin. Ace of Basen Jonas Berggren on tämän kappaleen takana ja jos latinosoundit vaihtaisi reggaesoundeihin voisi Mejor Manana ollakin yksi AoB:n rivibiiseistä. Mejor Mananan sanoitus jää melko yhdentekeväksi mutta onneksi veikeä rytmipuoli pelastaa sen mikä pelastettavissa on. Ei ole hyväksi pop-kappaleelle jos kertosäe on heikoin lenkki ja tässä tapauksessa niin pääsee käymään.

Kaikesta huolimatta Mejor Manana on sujuvasti kuunneltavaa kevyttä tanssipoppista. Eloisa akustinen kitara ansaitsee erikoismaininnan, sillä ilman sitä kappale kuulostaisi liian tasapaksulta. Mejor Manana paranee loppua kohden muttei herätä halua kuunnella uudelleen. Tässä on malliesimerkki rehellisestä täytebiisistä joka ei ärsytä eikä ihastuta vaan roikkuu mukana ja koettaa viedä homman kunnialla eteenpäin kuin jääkiekkojoukkueen nelosketju ikään.

Arvosana: 5,5/10


keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Depeche Mode - Enjoy the Silence


Artisti: Depeche Mode
Kappale: Enjoy the Silence (1990)
Albumi: The Singles 86>98
Mieleenjäävin lause: "All I ever wanted, all ever needed is here in my arms."

En tiedä löytyisikö levyhyllystäni Depeche Modea ilman 90-luvun lopun opiskelukämpän seinänaapuria joka luukutti päivästä toiseen Depeche Modea. En voi väittää että kyse olisi ollut siedätyshoidosta, sillä paraskin musiikki vaatii usein oman itämisaikansa että sen arvon huomaa. Ehkäpä olisin löytänyt bändin myöhemmin mutta toki olisi voinut olla että ilman tuota naapuria Depechen Moden löytäminen häämöttäisi yhä jossakin tulevaisuudessa. Kiitos seinänaapuri että luukutit hyvää musiikkia, ehkäpä sinäkin löysit Abban musiikilliset ansiot minun päivittäisten kuuntelujeni vuoksi.

Enjoy the Silence on varmaankin Depechen Moden "se" biisi. Bändin onneksi heitä ei voi kutsua yhden hitin ihmeiksi edes pahimpien vihailijoiden taholta, sen verran pitkä ja menestyksekäs heidän uransa on ollut. Enjoy the Silence kuuluu mielestäni lähes täydellisten pop-biisien harvalukuiseen joukkoon vaikka siinä onkin yksi pieni valuvirhe. Tämä valuvirhe on toki vain omasta musiikkihistoriastani johtuva ja jos olisin tykästynyt biisiin jo vuonna 1990 ongelmaa ei olisi. 90-luvulla musiikillisesti marinoitunut musiikkipääni haluaisi nimittäin kuulla Enjoy the Silencessa breakbeatia mitä siinä ei ole vaikka se hetkittäin kuulostaakin juuri siltä että nyt sellaista on tulossa. Tämä epäkohta häiritsee hieman kappaleesta nauttimista vaikka kuinka yrittäisinkin olla tiedostamatta asiaa. 

Mutta kaikki muut osa-alueet ovatkin sitten loistavasti toteutettuja. Enjoy the Silence on hieno rakkauslaulu jossa on tanssittava biitti. Orch hitit on osattu tehdä vähemmän juustoisiksi kuin yleensä ja lähes kappaleen alusta loppuun kulkeva kitara on mainio. Dave Gahanin laulutulkinta ei jätä kylmäksi, sillä vaikka siinä ei olekaan lämpimiä ja makeita sävyjä on se sitäkin uskottavamman ja toden kuuloinen. Myös 80-luvun Depechea ajoittain vaivannut liiallinen soundikikkailu loistaa poissaolollaan ja kaikki pienet äänelliset maustatukset ovat onnistuneita. Enjoy the Silence starttasi 90-luvun mitä parhaimmin.

Arvosana: 8,0/10


keskiviikko 15. helmikuuta 2012

David Soul - Don't Give Up On Us


Artisti: David Soul
Kappale: Don't Give Up On Us (1976)
Albumi: 20th Century Hits For a New Millennium 1975-1979
Mieleenjäävin lause: "I nearly lost my head last night, you've got a right to stop believing."

Kun innostuin musiikin kuuntelusta olin 15-vuotias ja siinä vaiheessa pidin enemmän menevistä biiseistä enkä niinkään hempeilevistä slovareista. Teinivuosien jälkeen musiikkimaun laajetessa myös pidettyjen tyylien kirjo kasvoi enkä nykyään menisi sanomaan mitään biisiä hyvä tai huonoksi pelkästään sen menevyyden tai tunteikkuuden perusteella. On ollut hyväksi myös päästä eroon tietynlaisista stereotypioista ja käsityksistä siitä mistä saisi pitää ja mistä ei. Musiikki on makuasia ja jokaisen kannattaisi tykätä esteettömästi siitä mikä itseä luonnostaan miellyttää ja antaa toisten tehdä samoin.

Laulavat näyttelijät ja näyttelevät laulajat eivät yleensä nauti samanlaista arvostusta kuin pelkästään yhteen uraan erikoistuvat. Nykyään englantilaistunut amerikkalaisnäyttelijä-laulaja David Soul tunnetaan parhaiten hänen roolistaan Hutchina Starsky and Hutch tv-sarjassa. Hän aloitti musiikin parissa 60-luvulla mutta näyttelijän työ imaisi hänet vahvemmin mukaansa. Palatessan musiikin pariin 70-luvun puolessa välissä hän onnistui saamaan Don't Give Up On Us balladin listaykköseksi Atlantin molemmin puolin. Hänen listamenestyksensä jäi Amerikassa tähän mutta Englannissa hän levytti kourallisen hittisinglejä.

Don't Give Up On Us on "yritetään yhdessä vielä" -tyylinen balladi eikä ollenkaan hassumpi sellainen. David Soul onnistuu välttämään imelältä kuulostamisen karikon ehkä osittain siksi ettei hän ole kaikkein sävykkäin tulkitsija. Sanoitus antaa toivoa mutta ei lupaa mitään varmaksi. Soulin vilpittömyys ja aitous sovintosanoituksen tulkinnassa on tässä tapauksessa suuri vahvuus sillä Don't Give Up On Us ei sisällä mitään suurta koukkua. Toisaalta ehkä juuri sovintoballadin ei kuulukaan olla tunteiden vuoristorataa ja elämää suurempia loppunostatuksia. Don't Give Up On Us on sympaattinen tapaus josta haluaisi pitää enemmän mutta toisaalta se ettei pysty pitämään ei myöskään aiheuta harmitusta.

Arvosana: 6,0/10




lauantai 11. helmikuuta 2012

Michael Kamen - The X-Jet


Artisti: Michael Kamen
Kappale: The X-Jet (2000)
Albumi: X-Men: Original Motion Picture Soundtrack
Mieleenjäävin lause: Instrumentaali

Kun aikoinaan inspiroiduin tekemään oman musiikkiaiheisen blogin, lähtöajatuksenani oli että joku kikka eli gimmick täytyy keksiä koska olemassaolevat blogit ovat omissa jutuissaan jo niin hyviä. Olen ollut tyytyväinen satunnaissoitolla omistamieni levyjen joukosta arvosteltavaksi poimisen ideaan vaikka on toki selvää että siinäkin on omat heikot hetkensä.

Pidän siitä että välillä pääsee innosta puhkuen esittelemään omia suosikkejaan ja välillä joutuu kirjoittamaan omista musiikillisista harharetkistään ja pieleen menneistä impulssiostoksista. Toiset biisit ovat helpommin arvosteltavissa kuin toiset; pieni taustatyön tekeminen ei haittaa mutta kaikki kohdalle tulevat kappaleet eivät ole niitä parhaita sanallisen arkun aukaisijoita.

Ensimmäisen X-Men elokuvan soundtrack olisi parin euron hinnasta huolimatta kannattanut aikoinaan jättää sinne kuuluisaan alekoriin. Edesmenneen Michael Kamenin säveltämästä The X-Jet kappaleesta voisin kirjoittaa 90 prosenttisesti saman arvostelun jonka tein yli vuosi sitten levyn toisesta kappaleesta.

Erot ovat lähinnä siinä että The X-Jet alkaa vahvasti ja hiipuu loppua kohden tylsäksi elokuvan ääniraidan täytteeksi. The X-Jetin pääteema ei ole omaperäisimmästä päästä mutta se on hyvin toimiva ja luo tunnelmaa siinä käytössä mitä varten se on sävelletty. Kahden minuutin jälkeen alkava rauhallinen loppuosa on tylsähköä tunnelmointia ja saa sormen hakeutumaan kohti next -nappia. Pätevää musiikkia elokuvaan mutta yhdentekevää ilman.

Arvosana: 5,0/10


lauantai 4. helmikuuta 2012

Beastie Boys - Posse In Effect


Artisti: Beastie Boys
Kappale: Posse In Effect (1986)
Albumi: Licensed To ill
Mieleenjäävin lause: "I do the Smurf, the Popeye and the Jerry Lewis."

Beastie Boys on levyhyllystäni löytyvistä artisteista laadullisesti epätasaisemmasta päästä mutta samalla myös yksi arvaamattomimmista. Tuskin moni olisi yhtyeen läpimurtoalbumin Licensed To illin aikaan vuonna 1986 osannut ennakkoon arvata kuinka pitkäikäinen ja arvostettu bändi tulee olemaan. Hardcore punkbändinä aloittanut Beastie Boys on myös siitä harvinainen tapaus että he huumoribändin leimasta huolimatta ovat tulleet otetuksi vakavasti. Monen muun artistin ja bändin tapauksissa huumorileima on estänyt arvostuksen saamisen tai mahdollisuuden esittää menestyksekkäästi vakavampaakin tuotantoa.

Posse In Effect on varsin primitiivisen kuuloinen hip hop biisi tämän päivän korvilla kuunneltuna. Simppeli rumpukonebiitti jauhaa alusta loppuun ja musiikillista vaihtelua tuovat vain skrätsäykset ja pari samplet. Pituutta ei onneksi ole kuin 2:21 mikä antaa paljon anteeksi sillä neliminuuttisena tämä olisi vaikeata kuunnella alusta loppuun. Kun musiikillinen toteutus on hyvin simppeli jäävät laulusuoritukset paljon vartijaksi eivätkä Beastie Boysille tyypilliset huutoräpit täysin petäkään. Mike D, Ad-Rock ja MCA saavat jokainen vuorotellen sylkeä sanottavansa ilmoille ja yllättävän paljon nokkelia riimittelyjä heistä on saatukin irti. On kuitenkin todettava että mieleenpainuvimpiinkin lopputuloksiin on Beastie Boys usein pystynyt. 

Posse In Effect ei ole Licensed To ill albumin terävintä kärkeä muttei yhtyeen koko vaihteleva tuotanto huomioon ottaen heikoimmastakaan päästä. Ilkikurinen ja hieman nyrjähtänyt sanoitus on biisin pelastus; vain Beastie Boys voi onnistuneesti mainita samalla lauseessa smurffin, Kippari-Kallen ja Jerry Lewiksen. Puisevahko toteutus häiritsee allekirjoittanutta kuitenkin sen verran että tietyissä mielentiloissa Posse In Effect joutuu ylihypätyksi eikä näin ollen siis ansaitse keskivertoa tai parempaa arvosanaa.

Arvosana: 4,5/10