lauantai 31. joulukuuta 2011

Kim Wilde - Cambodia


Artisti: Kim Wilde
Kappale: Cambodia (1981)
Albumi: 20th Century Hits For A New Millennium: 1980-1984
Mieleenjäävin lause: "She won't see his face again."

Vuoden 2011 viimeinen blogipäivitys sattuu sopivasti olemaan 30 vuoden takaa eli vuodelta 1981. Kun mietin sopivinta mahdollista kappaletta tälle päivälle niin loogisin olisi ollut Abban Happy New Year, mutta olisiko kukaan uskonut että se olisi sattunut kohdille juuri tänään? Tämänkertainen random playlla arvottu biisi on myös ensimmäinen joka on arvottu Amarokilla Winampin sijaan. Kyllästyin Winampin huonoon satunnaissoittoon jossa tiesi että saman albumin joku toinen biisi soi aina 10-15 seuraavan kappaleen sisällä. Amarok on ollut kiikarissani jo vuosia, mutta vasta nyt sain tietää että se on käännetty myös Windowsille. Kyseinen soitto-ohjelma on muuten saanut nimensä samannimisestä Mike Oldfieldin albumista.

Yhä aktiivisesti keikkaileva ja uutta musiikkia (viimeisin albumi oli tosin kokoelma covereita) julkaiseva Kim Wilde jatkoi hittiputkeaan loppuvuodesta 1981 singlellä Cambodia. Wilden toiselle albumille päätynyt Cambodia vei soundia enemmän syntikkapopin suuntaan ja juuri nuo rapeat syntikat ovat se mikä alkutahdeista asti kiinnittää parhaiten huomion. Olen joskus sanonut että tässä kappaleessa on parhaat kasarisyntsasoundit ja en ala sanojani syömään sillä hyvältähän ne kuulostavat joka kerta. En ole koskaanut ollut melankolisten ja harmaiden syntikkasoundien ystävä ja Cambodian kirkkaat säksätykset ovat niille juuri vastakohta.

Kappaleen tarina tehtävänsä aikana Kambodzaan kadonneesta pilotista jota tämän vaimo kaipaa kotiin on hyvin toimiva kylmän sodan hengessä. Kim Wilde on aina ollut parempi melankolisten ja surumielisten laulujen laulajana ja hänen persoonallinen mutta hieman sävyköyhä äänensä on elementissään Cambodiassa. Kappaleen itämaiset sävyt ovat sopivan kevyet eikä stereotyyppisen ylilyödyt tavalla johon me länsimaiden ihmiset usein syyllistymme idästä vaikutteita poimiessamme. Minulle Cambodia edustaa oman aikakautensa parhaimpia popkappaleita tuoden mieleen positiivisia mielikuvia ajasta jota on mukava muistella mutta jota en haluaisi elää enää uudelleen. Paitsi pop-kulttuurin tuotosten kautta.

Arvosana: 8,0/10

lauantai 10. joulukuuta 2011

Maggie Reilly - Everytime We Touch 2009


Artisti: Maggie Reilly
Kappale: Everytime We Touch 2009 (2009)
Albumi: Looking Back, Moving Forward
Mieleenjäävin lause: "'Cause everytime we touch, I feel the static."

Kaikista Mike Oldfieldin levyillaan käyttämistä laulajista skotlantilainen Maggie Reilly on varmasti se parhaiten häneen yhdistetty. Vaikka itse ehkä pidänkin vielä enemmän Anita Hegerlandista antoi Reilly laulunäänensä lisäksi jotakin muutakin. Ikävä kyllä Oldfieldin ja Reillyn yhteistyö päättyi vuonna 1989. Syynä tähän oli riitaantuminen sillä Reilly olisi ilmeisesti halunnut enemmän tunnustusta antamastaan panoksesta mm. Moonlight Shadowiin. Oldfield on tähän päivään asti ollut asiasta eri mieltä vaikka onkin tunnustanut Reillyn ideoiden vaikuttaneen ainakin joidenkin kappaleiden sovituksiin. Nähtäväksi jää tuleeko kaksikko koskaan enää tekemään musiikkia yhdessä sillä musiikkimaailmassa on ennenkin nähty sotakirveiden hautaamisia vuosikymmenien riitojen jälkeen.

En varmaankaan olisi ostanut Looking Back, Moving Forward albumia ellei se olisi kolme levyä tietyllä summalla tyylisen kampanjan myötä ollut lähes ilmainen. Tiesin kyllä etukäteen että albumi ei sisällä hittien alkuperäisversioita vaan Maggie Reillyn itsensä uudelleenlevyttämät tulkinnat. En keksinyt kolmanneksi levyksi mitään muutakaan joten annoin pienelle uteliaisuudelle vallan ja halusin kuulla kuinka hyvää uusiojälkeä Reilly on saanut aikaan. Alkuperäinen Everytime We Touch antoi hyvän lähtölaukauksen Reillyn Oldfieldin jälkeiselle soolouralle mutta tämä vuoden 2009 uusiolevytys ei voi muuta kuin olla alkuperäistä heikompi. Kysymys kuuluukin; kuinka paljon?

Jo ensimmäisen minuutin jälkeen on selvää että jotakin tärkeätä on jäänyt matkalle. Lyhyt intro on ok, mutta Reillyn laulun alettua kasvaa tunne siitä kuin kuuntelisi hyvätasoista Idolsin semifinaalien esitystä. Sellaista jossa kilpailija laulaa hyvin paljon alkuperäisartistilta kuulostavasti mutta samalla persoonattomasti. Pätevä mutta hengetön laulusuoritus ihmetyttää, sillä ainakin youtubesta löytyvien tuoreehkojen livepätkien perusteella Reilly kykenee paljon parempaankin tulkintaan. Voi toki olla että tarkoitus on ollut kuulostaa hieman erilaiselta alkuperäislevytykseen verrattuna mitä levyn muidenkin uusiolevytysten laulutyyli tukee. 

Varmasti tälle hillitymmälle tyylille löytyy ystävänsä, mutta omaan makuuni se ole. Jos en olisi ikinä kuullut alkuperäistä, antaisin vuoden 2009 Everytime We Touchille pisteen paremman arvosanan sillä sävellys ja sanoitus eivät ole huonoja ja Reillyn kaunis äänenväri on tässäkin läsnä. Mutta alkuperäisen tuntien tämä valitettava hiilikopio ei ansaitse parempaa.

Arvosana: 4,5/10


keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Muse - Exo-Politics


Artisti: Muse
Kappale: Exo-Politics (2006)
Albumi: Black Holes & Revelations
Mieleenjäävin lause: "But I'm waiting patiently."

Jos minulta olisi kysytty ennen Black Holes & Revelations albumin julkaisua tuleeko levyhyllystäni ikinä löytymään Musea vastaus olisi ollut jyrkkä ei. Inhosin bändiä lähinnä Time Is Running Outin vuoksi jonka olisin siinä vaiheessa ollut valmis sijoittamaan Top10 ärsyttävimmät biisit koskaan listalleni. En edelleenkään pidä edellämainitusta kappaleesta vaikken sitä enää kammoakaan. Tämän jälkeen ummistin korvani aina kun jostakin kuului Musen tuotantoa kunnes kuulin radiosta Knights of Cydonian. Tänäkin päivänä olisin valmis rankkaamaan Knights of Cydonian korkealle viime vuosikymmenen parhaiden biisien listalleni. Niin nopeasti se musiikillinen takki kääntyy tarvittaessa. Toki kiveen hakatut asemasotamielipiteet eivät makuasioissa ole muutenkaan mistään kotoisin.

En yleensä pidä salaliitto/nwo/mustat helikopterit -tyylisistä teemoista mutta Exo-Politics saa nämä anteeksi sillä bändin tarkoituksena on ilmeisesti ollut kirjoittaa mielikuvitusta kiihottavista aiheista eikä julistaa niitä totena. Teemana oleva maahan kohdistuva ufohyökkäys menee enemmänkin sci-fin puolelle ollen siis samaa harmitonta hupia esimerkiksi 80-luvun V-sarjan kanssa. Exo-Politics kärsii samasta loudness war ilmiöstä mistä koko Black Holes & Revelations albumikin. Yksittäisen kappaleen kohdalla kuunteluväsymystä ei ehdi kertyä toisin kuin koko levyä kerralla kuunnellessa. Laajempi dynamiikka olisi hyvästä ja muutenkin kappale kuulostaa hiukan tukkoon miksatulta.

Äänenlaadulliset seikat ohitettaessa on todettava että Exo-Politics groovaa varsin mukavasti mutta jostakin syystä se ei tuo mieleeni taivasta pimentäviä pelottavia tuntemattomia lentäviä esineitä. Matthew Bellamyn tulkinnasta kuuluu kylläkin epätoivoa ja uliseva theremin tyylinen ääni tuo sentään hetkeksi mieleen ufot. Mutta kokonaisuutena sanoitus ja musiikki eivät kohtaa parhaimmalla mahdollisella tavalla. Musen yksi vahvuuksista on Bellamyn hieno falsetti joka sekään ei ole vahvimmillaan Exo-Politicsissa. Kaikista negatiivisista puolista huolimatta Exo-Politicsin rockpoljento on kuitenkin sen verran pätevää että se estää liukumisen pelätylle keskivertoa huonompien vyöhykkeelle. Uhvot tulloo!

Arvosana: 5,0/10