lauantai 27. lokakuuta 2018

Kemopetrol - Overweight & Underage

Artisti: Kemopetrol
Kappale: Overweight & Underage (2006)
Albumi: Teleport
Mieleenjäävin lause: "It's never random, I always land on a Brandon Walsh."

Jäikö vuoden 2011 A Song & A Reason Kemopetrolin viimeiseksi albumiksi jää nähtäväksi, muttei olisi ihme jos näin kävisi. Laura Närhi keskittynee soolouraansa, joka tuonee paremmin leipää artistin pöytään kuin tasaisesti hiipunut Kemopetrol. Kemopetrol on itselleni näitä artisteja/bändejä joidenka jokainen albumi on innostanut edellistä vähemmän.

Kahden kelpo albumin jälkeen putous on ollut omasta mielestäni albumi albumilta kovempi. Yhtye kykeni maalailemaan tunnelmallisia äänimaisemia alkuaikoinaan, mutta terveiden rosojen vähennyttyä vuosi vuodelta jotakin katosi.

Yhtyeen neljännellä albumilla oli vielä hetkensä, mutta se ei innostanut läpikuunteluun. Ehkä yleinen soundimaailma oli liian kuunteluväsymystä herättävä ja keihäänkärkibiisit loistivat poissaolollaan. Suurisoundinen Overweight & Underage julkaistiin albumilta kolmantena singlenä, mutta se ei aiheuttanut suurempia laineita toisin kuin albumin debyyttisingle Planet. Overweight & Underage on näitä biisejä joidenka sanoituksen merkityksestä en saa sataprosenttisesti kiinni, mutta sehän on useimmiten vain plussaa. 

Onko Overweight & Underagen päähenkilö alemmuuskompleksista kärsivä erokrapulainen vai onko kyse jostakin muusta? Ainakin sanoitus viittaa siihen tyypilliseen käytökseen, jossa jokainen puoliso valikoituu loppujen lopuksi samanlaisten perusteiden mukaan ja lopputuloskin on aina sama. Hieman kuin nämä tapaukset joissa puolisoksi tulee kerta kerran jälkeen esimerkiksi alkoholisti tai väkivaltainen tapaus.

Tällä kertaa päähenkilömme kärsii siitä, että hän saa puolisoikseen kerta kerran jälkeen herra täydellisiä ihannevävyjä, joihin sanoituksessa viitataan mainitsemalla Beverly Hills 90210:n kiiltokuvapoika Brandon Walsh. Kun ei pidä itsestään tarpeeksi on helppo tuntea alemmuuskompleksia ja tällöin suhteiden kariutuminenkin tuntuu selittyvän itselle sillä, että epätäydellinen ei voi onnistua täydellisen parina. 

Toimistotuolipsykologia sikseen (pelkillä psykologian perusopinnoilla ei vielä kannata lähteä pätemään) ja mietitäänpä lunastaako kappale musiikillisesti sen mitä ajatuksia tuottava vaatisi. Ikävä kyllä samalla kuin kappaleessa lauletaan epäsuhtaisesta parisuhteesta niin Overweight & Underagen tapauksessa sanoitus selättää musiikin ja joutuu jopa kärsimään sen vuoksi. Intron synapöräys antaa lupauksen jostakin mitä loppukappale ei lunasta. Mahtipontinen äänimatto ei sisällä tarpeeksi toistoa tai nyansseja ja se onnistuu jotenkin puskemaan Närhen laulun taustainstrumentiksi.

Tätä ennen en ollut ikinä ajatellut kappaleen sanoitusta, koska instrumentaatio vaimentaa ne niin voimakkaasti taustalle. Ylitsekäyvä pauhu jää tauolle vain lyhyeksi ajaksi, mutta sekin riittää todistamaan kuinka väärä ratkaisu Närhen tulkinnan puskeminen taustalle on. Miten pisteyttää kappale jonka sanoituksesta pitää, mutta jonka loppuosa pyrkii lakaisemaan sen vahvuudet maton alle? Overweight & Underage on menetetty mahdollisuus. Olisi mielenkiintoista kuulla se vaikkapa akustisena versiona. Kyseessä on malliesimerkki siitä, kuinka tuotannolliset ratkaisut voivat lähes pilata kappaleen.   

Arvosana: 5,5/10

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Top 40 1977-1954 sija 5: Sparks - This Town Ain't Big Enough for Both of Us

Artisti: Sparks
Kappale: This Town Ain't Big Enough For Both of Us (1974)
Albumi: Kimono My House
Mieleenjäävin lause: "Heartbeat, increasing heartbeat."

Löysin Maelin veljesten Sparks yhtyeen suhteellisen myöhään eli noin kymmenkunta vuotta sitten. Toki minulla oli pieni muistijälki yhtyeen 90-luvun hitistä When Do I Get to Sing My Way, mutta sekin löi läpi minulle vasta tuolloin. On ihme, että Sparksin kaltaiselta erikoiselta ja välillä jopa eksentriseltä bändiltä löytyy uraltaan joitakin hittejä vaikka toki kotimaassaan Amerikassa yhtye ei ole koskaan lyönyt isosti läpi.

Sparksin toisen albumin Kimono My Housen ensisingle oli eeppinen This Town Ain't Big Enough for Both of Us joka myös menestyi hyvin päätyen mm. Englannin singlelistan kakkoseksi. (Rubettesin Sugar Baby Loven ollessa ykkönen.) Kyseessä onkin yksi yhtyeen tavaramerkkibiiseistä, joka kiehtonut minua jo viimeiset kymmenen vuotta. Kyseessä on kappale jollaisen toivoisin osaavani tehdä jos olisin säveltäjä ja sanoittaja.

Kappaleen tuottanut Muff Winwood ei ollut varma olisiko This Town Ain't Big Enough for Both of Usissa hittipotentiaalia, joten hän soitti sen ystävälleen Elton Johnille. Eltonin väitetään olleen valmiina lyömään satasen vetoa siitä, että kappaleesta tulee Top3 hitti. Tarina ei kerro laitettiinko tuota vetoa ikinä toteen, mutta se rohkaisi Winwoodia uskomaan kappaleeseen.

Maelin veljesten alkuperäinen idea kappaleen suhteen oli laittaa jokaiseen säkeistöön eri elokuvakliselause ja se aloittivat this town ain't big enough for both of us -lauseella ja päättivätkin pitää sen koko kappaleen kantavana kertosäkeenä. Kappaleen ollessa melkein valmis yhtye totesi siitä puuttuvan jotakin. Viimeinen silaus saatiin ääniefektilevystä, jolta löytyivät pistoolinlaukaukset, joista tuli erottamaton osa biisiä.

Ron Mael kirjoitti veljensä Russel Maelin laulettavaksi kappaleen, jonka sanoituksessa oli sanoja niin tiheässä, että niitä piti välillä laulaa lähes konekivääritahtiin eikä hän suostunut transponoimaan kappaletta sopivammaksi veljensä luontaiselle äänialalle. Epätavallinen ratkaisu on minusta iso osa kappaleen viehätystä samoin kuin sen varsin joviaalit lyriikat yleensäkin. Eikä tätä voisi kuvitellakaan laulettavan muuten kuin Russel Maelin tapaan.

This Town Ain't Big Enough for Both of Us kutittelee sitä aivojeni popmusiikkilohkoa, joka pitää hivenen erikoisemmasta meiningistä. Tuo sama lohko joka viehättyy vaikkapa Focuksen Hocus Pocuksesta, Army of Loversista yleensä ja kaikista muista vastaavista. Eikä musiikin ollessa oudohkoa tarvitse tinkiä tarttuvuudesta ja sen tämä kappale todistaa hyvin. This Town Ain't Big Enough for Both of Us saakin olla tällä listalla lajityyppinsä ykkönen. Ne loput neljä sijaa tulevat edustamaan tiivistettyä popnirvanaa minulle.

(Annan blogissani arvosanat vain random playn arpomille kappaleille, en näille spesiaaliarvosteluille.)


sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Top 40 vuosilta 1977-1954 sija 6: Katri Helena - Syysunelma (1976)

Artisti: Queen
Kappale: Syysunelma (1976)
Albumi: Lady Love
Mieleenjäävin lause: "Olen runo johon kirjoittaa, sun sydämesi lauseet saa."

Ennen kuin luultavasti mietitte miten voin laittaa Katri Helenan biisin Queenin, Beach Boysien, Simon & Garfunkelin ja monien muiden klassikoiden edelle, niin lukekaa selitykseni ja ehkä ymmärrätte miksi minulle tämä kappale on henkilökohtaisesti tärkeä.

Oli ensimmäinen päivä lokakuuta melkein seitsemäntoista vuotta sitten. Sattumoisin tuo sama päivämäärä löytyy vasemman käteni nimettömästä löytyvään sormukseen kaiverrettuna. Siis rautalangasta väännettynä, minä menin kihloihin tuona päivänä. Fiksuimmat arvannevatkin tässä kohden että Katri Helenan Syysunelman täytyy liittyä asiaan jotenkin. Jos ajattelit edellämainitusti niin bingo.

Tuo lokakuun ensimmäinen ei ollut kaunis eikä ruma päivä sään puolesta ottaen huomioon vuodenajan. Ei satanut, mutta sää oli tyypillisen harmaa ja pilvinen. Se oli päivä jolloin olin varsin hermostunut ja jälkikäteen tuntuu kuin olisin kulkenut sen päivän itseäni ulkopuolelta seuraten. Aistini eivät liene olleet terävimmillään, sillä minulla on harhamuisto, että tulevalla kihlatullani olisi ollut päässään purppura baskeri, mutta hän ei muista sellaista ikinä omistaneensa. Sormuksetkin sotkeentuivat kultasepällä väärin päin kokojensa puolesta, joten ennen kuin asia korjattiin jouduin pitämään sormessani sormusta jossa oli oma nimeni.

Kun olimme hankkineet sormukset ja menimme syömään, päänsisäinen jukeboksini alkoi soittaa toistolla Katri Helenan Syysunelmaa. En tiedä mistä lapsuuden takapenkkimuistoista se tuolloin kumpusi vaikka on tyypillistä, että pääni assosioi tilanteita musiikilla. Jälkikäteen ajateltuna päänsisäisellä dj:lläni oli kuitenkin hyvä maku ja tilannetajua sillä kappalehan sopi mielestäni tuohon päivään loistavasti.

Syysunelman sävelsi Veikko Samuli ja sanat teki Chrisse Johansson Katri Helenan vuoden 1976 Lady Love albumille. Saman vuoden Syksyn sävelessä ei sillä tullut voittoa vaan se jäi kakkoseksi Erkki Liikasen Jokkantiille. Syysunelma on minulle sen verran tärkeä, että kun aloin kerätä vinyylilevyjä niin ostin Lady Love albumin heti kun se tuli kohdille. On jotenkin sopivaa kuunnella 70-luvun popiskelmää ajankohtaan kuuluvasta formaatista. Sattumoisin albumin viides raita on nimeltään Hei jos mentäis naimisiin. Liekö siinä kappale, joka joku kaunis päivä alkaisi soimaan tilanteeseen sopivasti päässäni? Aika näyttää, muttei vielä kerro.

Syysunelma on tehty kuulostamaan syksyiseltä, mutta tavalla joka kuvastaa syksyn ja toimivan ihmissuhteen kauneutta. Pehmyt ja kuulas sovitus toimii erinomaisesti yhteen Katri Helenan äänen kanssa. Kauniit lauseiden loppuvibrat olisivat jotakin jonka pilaisin karaokessa taatusti. Kauneudestaan huolimatta kappale lopussa muistuttaa, että siitä mikä on suhteessa hyvää täytyy pitää huolta tai jäljelle jäävat vain maahan pudonneet kuihtuneet lehdet. Näin maltillisessa kappaleessa tuo lopun minidraama tehostuu hienosti.

Jos kaiken edelläkirjoittamani jälkeen et ymmärrä vieläkään miksi minulle tämä kappale on henkikökohtaisesti tärkeä niin en pystyne lamppua pääsi päällä saamaan syttymäänkään. Kyseessä on kaunis kappale, joka muistuttaa minua tärkeästä merkkipaalupäivästä elämässäni. Minä en valinnut tätä kappaletta vaan se valitsi minut sinä hetkenä kun se mitä täydellisemmin sopi soimaan elämäni soundtrackillä. Tähän syysunelmaan minut saa viedä uudestaan milloin tahansa.

(Annan blogissani arvosanat vain random playn arpomille kappaleille, en näille spesiaaliarvosteluille.)