tiistai 30. marraskuuta 2010

Agnetha Fältskog - I Keep Turning Off Lights

Artisti: Agnetha Fältskog
Kappale: I Keep Turning Off Lights (1985)
Albumi: Eyes of a Woman
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "I keep turning off lights and getting under covers."

Agnetha Fältskogin Abban jälkeisen soolouran satunnainen läpikäynti jatkuu tällä kertaa Eyes of a Woman albumin kappaleella I Keep Turning Off Lights. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut China Burton. 

I Keep Turning Off Lights on varsin tyypillistä kasari poprokkia joka sopisi hyvin esimerkiksi Vice City -pelin soundtrackille. Kappale on ehkä liiankin tyypillisen kuuloinen, sen voisi hyvin kuvitella monen muunkin 80-luvun puolivälissä vaikuttaneen naisartistin levylle. Kappale ei toisaalta myöskään ärsytä sillä se on tehty ja tuotettu hyvin oman aikansa lapseksi. Muhkeat ja kliiniset kasarisoundit eivät ehkä ole ensimmäinen asia jonka Agnethaan yhdistää mutta mielestäni hän onnistuu hyvin kappaleen ottamisessa omakseen. Hän on mielestäni parhaimmillaan tulkitsessaan haavoittuvia naishahmoja lauluissaan. 

Mikään klassikko tai edes kadonnut helmi I Keep Turning Off Lights ei mielestäni ole. Se on hyvän albumin mukiinmenevä rivibiisi jonka kuuntelee mieluusti läpi. Kappale polkee hieman liian tasaista tahtia eteenpäin eikä kertosäkeeseen saada tarpeeksi nostetta vaikka Agnethan tulkinnassa onkin kohtalaisen mukavasti sävyjä. Biisin soundit tuovat hetkittäin mieleen Cutting Crewn I Just Died In Your Arms Tonight -kappaleen. Muuten varsin tyypillisissä syntikoissa on muutama pikkunäppärä soundiratkaisu. 

I Keep Turning Off Lights edustaa kappaleena keskitempoista, keskinkertaista ja hieman mielikuvituksetonta kasarisoundia joka kokonaisuutena noussee hieman keskinkertaisuuden yläpuolelle vain Agnethan faneille. Ja tämän vuoksi omakin arvosanani nousee hieman keskiarvon yläpuolelle. Kyllä fanipoika on aina fanipoika.

Arvosana: 6,0/10

maanantai 29. marraskuuta 2010

Sarah Brightman - La Lune

Artisti: Sarah Brightman
Kappale: La Lune (2000)
Albumi: La Luna
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "That's one small step for man, one giant leap for mankind."

Sarah Brightmanin vuoden 2000 albumin La Lunan teema on kuu. (Kuten kielitaitoisemmat voivat nimestäkin päätellä.) Teema-albumit ovat olleet Brightmanin tuotannossa hyvin tyypillisiä vaikka teemat eivät olekaan ollet erityisen tiukasti albumien tyylejä sitovia. Kyse on parin selkeästi teemaan liittyvän biisin lisäksi albumin kokonaissoundimaailmasta joka on sovitettu yhtenevän kuuloiseksi ja näin saatu luotua vaikutelmaa albumin kattavasta teemasta. Tämä on toiminut hyvin Brightmanin albumeissa eikä tuottajana toiminut Frank Peterson ole nähnyt tarpeelliseksi rikkoa hyväksi havaittua kaavaa.

La Lunen suurin ongelma on se että se on introksi nimeämätön introraita. Introt ovat yleensä lyhyitä, hitaahkoja ja pyrkivät nostamaan odotuksia albumia kohtaan. Ja monet introt toimivatkin tässä tarkoituksessa varsin hyvin, mutta näin erikseen kuunneltuna syntyy kala kuivamalla maalla -vaikutelma. Kun intro katkeaa kesken kohdassa jossa levyn ensimmäinen varsinainen kappale alkaisi haluaisi kuulla perään juuri sen kappaleen. Lisäksi 2:54 on mielestäni hieman liian ylipitkä intron mitaksi.

La Lunesta on hitaudesta, intromaisuudesta ja epätyydyttävyydestään huolimatta löydetttävissä myös hyviäkin elementtejä. Brightman laulaa omalla miellyttävällä tyylillään muutaman varsin mukavankuuloisen ranskankielisen lauseen. Enemmän kliseosastolle menee tunnetun "That's one small step for man, one giant leap for mankind." -lauseen käyttö. La Lune on kappaleena kaunis ja eteerinen ja olisi pienellä lisävaivalla voinut päätyä varsin mukiinmeneväksi täysipainokseksi La Luna -albumin rivibiisiksi. Mutta loppujen lopuksi intro ei karvoistaan pääse ja La Lune toimii parhaiten albumi- ei satunnaiskuuntelussa.

Arvosana: 4,5/10

lauantai 27. marraskuuta 2010

Chess - Merano

Artisti: Chess
Kappale: Merano (1984)
Albumi: Chess Pieces
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "O light the heart, that lingers in Merano."

Chess on 1984 ensi kertaa päivänvalon nähnyt musikaali jonka musiikista vastasivat Björn Ulvaeus ja Benny Andersson ja sanoituksista Tim Rice. Vaikka musikaali onkin pyörinyt eri produktioina ympäri maailman näihin päiviin saakka, se ei ole monien mielestä vielä löytänyt sitä parasta muotoaan lavalla. Chessin musiikki on sen sijaan saanut kiitosta alusta asti ja listamenestystäkin on tullut Atlantin molemmin puolin. Musiikalin tarina pyörii kylmän sodan ja shakin ympärillä, romantiikkaa unohtamatta.

Merano on kappaleena oopperaklassistyylinen ja hilpeä. Kyseessä on musikaalin aloitusraita ja sen voikin kuvitella aloittavan musikaalikokemuksen mukavissa merkeissä. Kappaleen nimi tulee pohjois-italialaisesta Meranon kylästä jonne musikaalin alku sijoittuu. Kappaleessa on reipasta mies-, nais- ja kuorolaulua ja jopa vihellyssoolo. Meranossa kuten lähes jokaisella levyn raidalla sinfoniaorkesteriosuuksista vastaa Lontoon sinfoniaorkesteri. 

Chess Pieces on levy jota olen pitkään käyttänyt erilaisten äänentoistolaitteiden koekuuntelussa parin muun vakiolevyn ohella. Merano on yleensä ensimmäinen kappale jota koekuuntelussa käytän ja se onkin mielestäni varsin sopiva kappale ensivaikutelman saamiseen oli sitten koekuuntelussa kaiutin, vahvistin tai vaikkapa äänikortti. En ole äänentoiston ammattilainen, mutta tiedän että koekuuntelu on hyvä tehdä tutulla musiikilla ja mielellään samankaltaisella mitä itse eniten kuuntelee.

Meranon vahvuus edellämainitussa käytössä ja kappaleena yleensäkin on sen helppo lähestyttävyys. Minunkaltaiselleni pop-musiikin ystävälle puhdas klassinen on tiettyjä klassikkoja lukuunottamatta hieman hankalasti lähestyttävää ja sama pätee myös useimpiin musikaaleihin. Merano on iloinen olematta liian höpsö, hauska muttei huumorimusiikkia ja ennen kaikkea hyvin tehtyä musikaalimusiikkia joka toimii ilman lavashowtakin. Merano on kuin aurinkoinen aamu jolloin tuntuu siltä kuin mikään ei voisi mennä vikaan.       

Arvosana: 7,5/10

perjantai 26. marraskuuta 2010

Steps - Paradise Lost

Artisti: Steps
Kappale: Paradise Lost (2000)
Albumi: Buzz
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Wishing you were here again."

Realitymusiikkikilpailujen (Idols, Popstars, Talent) nopean vaikutuksen voi huomata parhaiten murroskauden tuotettuihin popbändeihin vertaamalla. Stepsin jäsenet valittiin tuolloin yleiseen tapaan lehti-ilmoituksella kun taas nykyään valinta olisi suoritettu Popstars -tyylinen kilpailun kautta. Brittibändi Steps oli tyypillinen yhden tuottajan kasaama hittikone jonka tuottajana ja säveltäjänä toimi Pete Waterman. Vain nelisen vuotta kasassa ollut Steps saavutti huomattavaa menestystä varsinkin kotikonnuillaan mistä on osoituksena mm. 14 singlen katkeamaton Top 5 putki.

Paradise Lost -kappaleesta ensimmäisenä huomaa sen käyttämän taustabiitin joka on hyvin samankuuloinen kuin Ace of Basen The Sign -hitissä. Steps kuulostaa usein soundillisesti varsin ruotsalaiselta joten sattumasta ei liene kyse. Olihan tuottaja Watermankin todennut haluavansa saada Stepsin kuulostamaan "ylikierroksilla käyvältä Abbalta". Tutunkuuloinen biitti on kuitenkin upotettu äänimaton sekaan joten se ei nouse niin selkeästi esiin kuin esikuvassaan. 

Kuten useimmissa muissakin Stepsin kappaleissa lauluvastuu on pääosin annettu Claire Richardsin vastuulle muiden jäädessä enemmän taustakuoron asemaan. Hän oli yhtyeen jäsenistä ainoa jolla oli vahva ja erottuva lauluääni, joten ratkaisu oli lopputuloksen kannalta viisain mahdollinen.

Paradise Lost on dancereggaesoundiensa vuoksi varsin kesäisen kuuloinen kappale. Ehkä kappaleen mennyttä rakkautta kaipaava sanoitus vie tunnelmallisen ajoituksen enemmänkin alkusyksyyn. Aurinko saattaa vielä paistaa mutta se ei enää lämmitä kuten vielä vähän aikaa sitten. Paradise Lost on pätevää dancepoppia josta jää puuttumaan vain se paras koukku. Varsin mukavaa musiikkia kuunneltavaksi ysärimusiikin toista tulemista odotellessa. 

Arvosana: 6,0/10

torstai 25. marraskuuta 2010

Mike Oldfield - The Millennium Bell

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: The Millennium Bell (1999)
Albumi: The Millennium Bell
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Huaca pacha mama."

Erilaiset suuret merkkivuodet ja vuosipäivät ovat saaneet usein myös niille omistettuja levyjä tai biisejä. Mike Oldfield päätti juhlistaa vuosituhannen vaihtumista The Millennium Bell albumillaan vuonna 1999. Albumin nimi on tietenkin viittaus hänen tavaramerkkiinsä eli Tubular Bellsiin ja vuosituhat sanaan. Levyn jälkimmäisempi puolisko esitettiin Berliinissä muutaman tunnetumman Oldfield -hitin kera uudenvuoden aattona vuosituhannen vaihtumisen alla ja paikalla kuuntelemassa oli arviolta noin 500 000 katsojaa. Konserttitaltiointi julkaistiin myöhemmin nimellä The Art In Heaven Concert.

The Millennium Bell ei ole helppo biisi arvioida, sillä se on The Millennium Bell -albumin viimeisenä raitana samalla kokoelma koko levyn teemoista. Samalla se on toki albumia ennen kuulemattomalle hyvä näytepala koko levyn sisällöstä. Jos pidät päivän sattuman sanelemasta pitänet myös koko albumista ja päinvastoin.   

90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Oldield oli majaillut monta vuotta Ibizalla ja saanut vaikutteita paikallisesta dj- ja dancemusiikkiscenestä. Nämä vaikutteet kuuluvat myös The Millennium Bell -kappaleessa jonka sovittamisessa oli mukana Ibizalla vaikuttanut DJ Pippi. Elektronisempien soundien lisäksi mukana on myös orgaanisempia elementtejä kuten Oldfieldin kitara ja mukavan kuuloinen naiskuoro. Hieman Robert Miles -tyylinen kosketinmelodia kuuluu kappaleen parhaisiin kohtiin. 

Kappale tuntuu pituuttaan lyhyemmältä vaikka 7:37 ei vielä mikään mammuttimainen kestoaika olekaan. Kärsivällisyys palkitaan lopussa kun tahti kiihtyy raivoisaksi Oldfieldin kitaran piiskaamana. Pidän The Millennium Bell -kappaleesta kokonaisuutena. Se on kuin 90-luku joka sulautti paljon eri tyylisuuntia ja vaikutteita yhteen ennakkoluulottomasti. Tarvitaan hyvä kokki jotta hyvin erilaisista aineksista saadaan harmoninen kokonaisuus ja tämä keitos maistuu hyvältä vaikka millennium buumi on jo mennyt muisto.

Arvosana: 8,0/10

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Gabrielle - Forget About the World

Artisti: Gabrielle
Kappale: Forget About the World (1996)
Albumi: Dreams Can Come True - Greatest Hits Vol. 1
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Forget about the world and worry about girl."

Gabrielle on englantilainen laulaja joka löi läpi Dreams -hitillään vuonna 1993. Hänen ulkoiseksi tavaramerkikseen on muodostunut oikean silmän peittäminen silmälapulla, aurinkolaseilla tai kampauksella. Syynä tähän on ptosiksen eli riippuluomen aiheuttama "laiska silmä" joka näin jää peittoon.

Forget About the World on toinen single Gabriellen omaa nimeä kantavalta toiselta albumilta. Kappale jäi albumin heikoiten menestyneeksi singleksi. Forget About the World on rauhallista soul ja r&b -vaikutteista poppia. Gabriellen lämmin ja tummahko ääni kertoo persoonalliseen tapaansa tarinaa ihmissuhteiden vaikeudesta. 

Gabrielle on artisti jota en pysty suurina annoksina kuuntelemaan mutta joka muutaman kappaleen erissä sopii tiettyihin mielentiloihin. Hän on mielestäni parhaimmillaan kappaleissa jotka ovat hieman melankolisia mutta sisältävät silti toivonkipinän. Aivan paras kipinä jää kuitenkin Forget About the Worldista puuttumaan. 

On vaikea sanoa mitään yksittäistä seikkaa joka olisi päivän sattuman sanelemassa huonoa. Ehkä ei kannatakaan etsiä kappaleesta mitään suurtaa vikaa silloin kun sen suurin heikkous on vahvuuksien puute. Kertosäe on vain pikkukiva ja kappale kulkee hieman liian tasaista rataa alusta loppuun. Kappaleen pituudestakin olisi kannattanut ehkä leikata puolisen minuuttia. Tuotanto on toki laadukasta ja pidän kevyesti taustalla mouruavista kitaroista. Näillä eväillä keskinkertaisuus vältetään vain vaivoin ja enimmäkseen Gabriellen tulkinnan voimalla.  

Arvosana: 5,5/10

tiistai 23. marraskuuta 2010

Ace of Base - Mr. Replay

Artisti: Ace of Base
Kappale: Mr. Replay (2010)
Albumi: Golden Ratio
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Hey Mr. Replay, I like your inner vision."

Viikko saa jatkoa toisen paluun tehneen ysäridancebändin muodossa. Ace of Basen Happy Nation albumi rikkoi myyntiennätyksiä vuonna 1993 ja oli kaikkien aikojen eniten myyty debyyttialbumi yli 20 miljoonan kappaleen myynnillään. Moisen startin jälkeen oli vaikea tuottaa muuta kuin pettymyksiä kun kakkoslevy The Bridge myi "vain" 5 miljoonaa kappaletta. Kolmaskin levy ylsi vain miljoonanmyynteihin mutta neljännen albumin jäätyä paljon huonompiin lukemiin yhtye päätyi määrittelemättön mittaiselle tauolle.

Ace of Base teki paluun vuonna 2010 kahden uuden laulajattaren vahvistamana jotka tulivat Berggrenin sisarusten tilalle. Alkusyksystä 2010 julkaistua All For You -singleä seurasi Golden Ratio albumi jolta tämän päivän sattuman sanelemakin on. Golden Ratio noudattaa albumina hyväksi havaittua kaavaa: jotakin vanhaa, jotakin uutta, jotakin sinistä ja jotakin lainattua. Naislaulajat ovat uusia, samoin soundeja on päivitetty tähän päivään. Samalla kuitenkin vanhoja tuttuja Ace of Base -elementtejä on säilytetty jotta bändi kuuloistaisi omalta itseltään. Jotakin sinistä on puolestaanVision of Blue -kappale. Kun puhutaan lainatusta niin bändi lainaa oikeastaan takaisin niitä dancesoundeja joihin he ovat itse olleet aikoinaan antamassa vaikutteita mm. Lady Gagan kautta.      

Mr. Replay edustaa sitä vanhaa ja tuttua reggaevaikutteista Ace of Base dancea. Lex Marshall lähetti laulunäytteen Ace of Baselle ja varmaan yllättyi itsekin kun kuuli että bändi haluaa rakentaa kappaleen hänen lähettämänsä materiaalin ympärille. Marshallin letkeä sanailu toimiikin kappaleessa oikein hyvin. Lisäksi kappaleessa ääneen pääsevät bändin uudet naislaulajat Clara Hagman ja Julia Williamson unohtamatta alusta asti mukana ollutta Ulf Ekbergia. 

Kyllähän ruotsalaiset ovat aina osanneet popsoppansa keittää makeaksi ja Mr. Replay ei tätä stereotypiaa riko. "Nananana" ja "o-o-ooo" -lauluosuudet osoittavat juuri sitä häpeämätöntä helppojen mutta toimivien juttujen käyttämistä kappaleiden mausteena josta ruotsalaiset tunnetaan niin hyvässä kuin joskus pahassakin. Kyllähän tämä kolisee minunlaiselleni jonka Ace of Base koukutti kuuntelemaan musiikkia eräällä luokkaretkellä loppukeväästä 1993. Mutta jääköön se tarina toiseen kertaa ja todettakoon että Ace of Basen paluu on mielestäni hieno juttu ja Mr. Replay on piristävä kappale jonka reggaepoljento toimii jopa marraskuussa.

Arvosana: 7,0/10

maanantai 22. marraskuuta 2010

Movetron - Ooppera

Artisti: Movetron
Kappale: Ooppera (2008)
Albumi: Ei kenenkään maa
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Lähden nyt, en pysty sua mä jättämään."

Jos Aikakone oli selkeästi suosituin ja parhaiten menestyneinen 90-luvun kotimainen danceyhtye oli Movetron yhtä selkeä kakkonen. Movetronin ovat alusta asti muodostaneet kolmikko Päivi Lepistö, Jukka Tanttari ja Timo Löyvä. Vuodet 2001-2006 yhtye vietti hiljaiseloa mutta paluun aika koitti vuonna 2007 Ei kenenkään maa -singlen muodossa. Movetron pyrki Euroviisuihin vuonna 2008 Cupido -kappaleellaan, mutta yritys palkittiin vain Suomen finaalipaikalla. Kokoelman jälkeen Movetron julkaisi levyllisen uutta musiikkia loppuvodesta 2008. Albumi sai nimekseen Ei kenenkään maa hittisinglen mukaan.

Ooppera on dancea joka tyylillisesti muistuttaa varsin paljon Alice DeeJayn musiikkia vuosituhannen vaihteesta. Persoonallisena mausteena kappaleen oopperatyylisistä lauluosioista vastaa oopperalaulaja Juha Yli-Knuuttila. Päälauluvastuussa on tasaisesti paremmaksi laulajaksi kehittynyt Päivi Lepistö.

Saksadancepolkan ja klassisen oopperalaulun yhdistelmä kuulostaa mielenkiintoisemmalta kuin Oopperassa on oikeasti saatu aikaiseksi. Vaikka Yli-Knuuttila laulaakin komeasti, on hänen äänensä hukutettu liikaa koneellisen musiikkimaton taakse. Hetkittäin hänen laulunsa kuulostaa myös hieman irralliselta. Esimerkiksi Sarah Brightmanin tuotannosta olisi kannattanut hakea esimerkiä siitä kuinka konetaustoja ja klassista laulua voidaan yhdistellä taiten. Lepistö laulaa hieman normaalia ponnekkaammin mikä sopii kappaleen soundimaailmaan. Kahden mukana olevan laulajan yhteistyötä olisi voinut hyödyntää paremminkin. 

Ooppera on kappale joka jää hieman vaisuksi kokonaisuudeksi erilliskuuntelussa, mutta Ei kenenkään maa -albumilla se toimii vaihtelua tuovana raitana. Ooppera on Movetron mittapuulla tavallista kunnianhimoisempi kappale eikä yritys ole mennyt täysin metsään vaikka ylistykseenkään ei ole aihetta. Parhaimmillaan Ooppera olisi voinut olla genrerajoja rikkova eeppinen oopperadancebiisi, mutta ikävä kyllä lopputulokseksi jäi vain keskinkertaista joskin hieman persoonallisuutta omaavaa dancea.     

Arvosana: 5,0/10

lauantai 20. marraskuuta 2010

Mike Oldfield - Shadow on the Wall

Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Shadow on the Wall (1983)
Albumi: Crises
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Treat me like a criminal, just shadow on the wall."

Mike Oldfieldin uran monista tyylisuunnista saamme tänään tutustua rokimpaan puoleen kun sattuman sanelemaksi tuli Moonlight Shadowin jälkeinen single Shadow on the Wall vuodelta 1983. 80-luku lienee ollut hankalaa aikaa progressiivisemman Oldfieldin ystäville sillä hänen levynsä olivat tuolloin huomattavasti popimpia kuin esimerkiksi Tubular Bells tai Incantations. Levy-yhtiö Virgin toivoi Oldfieldilta kaupallisempia levyjä mutta haluaisi myös pitää vanhat fanit joten ratkaisuna oli levyttää toiselle LP:n puoliskolle yksi pidempi teos ja täyttää toinen puoli lyhyemmilla pop-kappaleilla. Tämä kaava toimikin varsin hyvin Crises albumilla jolta tämänkin päivän kappale on.

Oldfield lienee kuullut 80-luvulla suosiossa ollut hardrockia ja päättänyt itsekin tehdä hieman rokimman kappaleen levylleen. Ajatus ei ollut huono sillä Oldfield on aina ollut hyvin pätevä kitaristi jolla on selkeästi tunnistettava persoonallinen soundi. Shadow on the Wall sisältääkin varsin mukavan kuuloista kitarointia joka sopii hyvin yhteen kappaleen laulaneen Roger Chapmanin vahvan ja rosoisen äänen kanssa. Mielestäni Oldfield on aina osannut valita sopivat laulajat levyilleen eikä hän itsekään ole hassumpi vokalisti silloin harvoin kun on itse mikrofonin taakse astunut. Kappaleen muhkeat kasarirummut kuulostavat maukkailta. 

Ainoa kysymys minkä kappale minussa välillä herättää on se yrittääkö kappale liian kovaa ollakseen rankka? Chapmanin laulusuoritus lähestyy hetkittäin rajaa jolloin se voisi mennä hieman yli dramaattisuudessaan. Mutta toisaalta hektisempinäkin hetkinä laulu sopii yhteen kappaleen soitannan kanssa joten vastaus on omalla kohdallani ei. Kappale kertoo vangitun ihmisen kohtelusta ja kuulustelusta. Tähän teemaan laulun ahdistunut ja tuskaisa tunnelma sopii hyvin. Shadow on the Wall todistaa että Oldfieldista on muusikkona moneksi. Omat musiikilliset harharetkensä hänenkin uralleen ovat toki osuneet, mutta tässä tapauksessa rokataan komeasti. 

Arvosana: 7,5/10

perjantai 19. marraskuuta 2010

Nightwish - Nemo

Artisti: Nightwish
Kappale: Nemo (2004)
Albumi: Highest Hopes: The Best of Nightwish
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Oh how I wish for soothing rain."

Nightwish on suomalaisille bändi joka ei esittelyjä kaipaa. Eikä myöskään päivän sattuman sanelema joka on Nightwishin suurimpia hittejä ellei jopa suurin eli Nemo. Kappale julkaistiin vuonna 2004 hieman ennen bändin suurta vedenjakajahetkeä eli laulajanvaihtoa Tarja Turusesta Anette Olzoniin. Ihmeen suuri jakava vaikutus asialla on ollut myös bändin faneihin, koettakaapa vaikka etsiä Youtubesta Nightwishin video jonka kommenteissa ei asiasta väännetä jomman kumman laulajattaren puolesta tai vastaan.  

Nightwishin tyyli kypsyi nykyiseen muotoonsa Once albumin myötä. Runsas sinfoniaorkesterin käyttö toi soundeihin aitoa mahtipontisuutta ja sävellysten taso tasoittui huomattavasti verrattuna vanhempien levyjen epätasaisuuksiin. Tarja Turusen englanninlausuntakin oli parempaa kuin aiemmin. Oncella Nighwish myös löysi hyvän tasapainon tarttuvampien ja kokeilevampien kappaleiden välillä.

Siitä huolimatta että Nemo oli suuri hitti ja sai meillä paljon radiosoittoa se ei kolahtanut itselleni erityisen lujaa. Vuonna 2004 Nightwish oli minulle bändi joka silloin tällöin julkaisi yksittäisen mukavan kappaleen mutta levyhyllystäni sitä ei vielä löytynyt. Itselleni bändin löytäminen tapahtui vasta laulajanvaihdoksen ja Dark Passion Play -albumin myötä. 

Siinä missä Tarja Turusen laulu oli ja on monille se tärkein elementti niin itselleni huomasin sen olleen bändin heikoin lenkki. Tarja on loistava silloin kun kappale on räätälöity sataprosenttisen tarkasti hänen vahvuuksiensa mukaan (Sleeping Sun, Wish I Had an Angel), mutta kun näin ei ole hän paljastuu hieman yksiulotteiseksi laulajana. 

Nemo on paremmasta päästä Nightwishin Tarja Turusen ajan kappaleista mutta jotakin siitä jää puuttumaan. Kappaleen kuuntelee yhä tänäkin päivänä sujuvasti vaikka sen onkin kuullut monen monta kertaa sen ilmestymisen jälkeen joten huono kappale ei ole kyseessä. Pidän erityisesti kitarasoolosta ja tokihan kappaleen pianomelodia on kiistämättä varsin kelpo. En pysty haarukoimaan yksittäistä tekijää jonka vuoksi Nemo jää minulle tunnetasolla haaleaksi kappaleeksi, mutta juuri tunnepohjaltahan musiikin kokeminen on tärkeintä. Sen vuoksi vuoksi Nemo onkin minulle vain "ihan kiva" biisi. 

Arvosana: 6,5/10

torstai 18. marraskuuta 2010

Sam the Sham and the Pharaohs - Wooly Bully

Artisti: Sam the Sham and the Pharaohs
Kappale: Wooly Bully (1965)
Albumi: Good Morning Saigon
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Wooly bully, wooly bully."

Mitä voi odottaa bändiltä jonka tyylilaji on tex-mex rock 'n' roll? Ainakin jotakin erikoisen kuuloista pohjoismaisiin korviin. Ja juuri sitä tarjosi Sam the Sham and the Pharaohs kappaleellaan Wooly Bully vuonna 1965. Kappale on monella tapaa erityinen ja merkittävä. Wooly Bully oli ensimmäinen amerikkalainen miljoonamyyjä ns. britti-invaasion aikaan. Lisäksi kyseessä on yksi parhaiten menestyneistä singleistä Amerikassa joka ei ikinä saavuttanut ykkössijaa. Kappale sai jopa Billboardin "Number One Record of the Year" -nimityksen vaikka jäikin ilman edellämainittua ykkössijaa.

Muistan Wooly Bullyn lapsuudestani jolloin luulin että kertosäe kuuluu: "Bule-bule, bule-bule, bule-bule." Kappaleen Wooly Bully on itseasiassa puhveli tai sitten bändin laulajan Sam the Shamin kissa joka antoi nimellään inspiraation kappaleelle. Tuskimpa tämä kappale kuitenkaan syvällisen sanoituksen vuoksi on jäänyt klassikkona elämään. Kappale alkaa paremmin kuin hyvin "uno, dos, one, two, tres, quatro" alkulaskennalla ja tämän jälkeen kappale svengaa alusta loppuun asti kuin tanssikärpäsen pureman saanut puhveli.

Wooly Bully on koko vähän alle kahden ja puolen minuutin kestonsa ajan menevää keinutusta joka saa pään keinumaan puolelta toiselle ja jalan taputtamaan lattiaa. Erikoismaininta täytyy antaa myös menevälle urkusoundille. Tällainen kappale päätyisi ehkä hyvin helposti huumoribiisien kategoriaan, mutta itse en sitä laskisi niihin kuuluvaksi vaikka hyvin vallattomasta meiningistä kyse onkin. Letkeä meininki tai edes pieni hassuttelu ei tee kappaleesta automaattisesti vitsiä. Sillä Wooly Bully ei ole vitsi vaan ehtaa rokkia joka tuottaa hyviä fiiliksiä kuulijalleen.  

Arvosana: 7,0/10

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Donna Summer - On the Radio

Artisti: Donna Summer
Kappale: On the Radio (1979)
Albumi: Classic Donna Summer
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Someone found a letter you wrote me, on the radio."

Donna Summer ja Giorgio Moroder saavuttivat yhdessä paljon menestystä eritoten 70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Summerin sanoittama ja Moroderin säveltämä On the Radio julkaistiin vuonna 1979 Foxes -elokuvan soundtrackilla sekä Donna Summerin kokoelmalevyllä. Alkuvuodesta 1980 kappaleesta tuli Summerin kymmenes Top 10 hitti Amerikassa.

On the Radio kertoo tarinan naisesta joka yllättäen kuulee entisen miesystävänsä kirjoittaman kirjeen luettavan ääneen radiossa. Kirjeen kuuleminen herättää naisessa vanhat muistot ja tunteet. Kappaleessa on balladimaisia elementtejä mutta pääosin se on menevää 70-luvun orgaanista discosoundia. On the Radio on niitä kappaleita joidenka kaikki kuulemani kotimaiset coverversiot ovat mielestäni varsin hirveitä

Pidän Donna Summerin äänestä, sillä se on tunnistettava, sävykäs ja tarvittaessa sekä herkkä että voimakas. Hän pääseekin esittämään lähes kaikkia vahvuuksiaan On the Radiossa. Herkkyyttä kappaleen alussa ja voimaa kertosäkeessä. Ja kyllähän tämän jokainen Summerinsa kuunnellut tunnistaa saman artistin esittämäksi kappaleeksi.

En ole koskaan ollut saksofonin suurin ystävä ja saksofonisoolo onkin ehkä ainoa kohta kappaleessa josta en pidä. Onneksi kyseinen lyhyt soolo ei riitä pilaamaan kappaletta. On the Radio on aivan kirkkaimpien discoklassikoiden kantapäitä polkeva kappale. 1979 on musiikillinen suosikkivuoteni 70-luvulta (josta ei huonoa vuotta löydy etsimälläkään) ja tämäkin laulu on tärkeä osa sen vahvaa musiikillista tekstuuria. 

Arvosana: 7,5/10

tiistai 16. marraskuuta 2010

Bee Gees - Love You Inside Out

Artisti: Bee Gees
Kappale: Love You Inside Out (1979)
Albumi: Spirits Having Flown
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "I ain't no vision, I am the man who loves you inside and out."

Jos eilinen sattuman sanelema oli artistin elämän viimeinen singlejulkaisu, on tämänpäiväinen vain erään menestyskauden viimeinen single. Bee Gees nautti uransa toisesta menestyskaudesta vuosina 1975-1979 ja Love You Inside Out oli tuon discokauden viimeinen singlejulkaisu jos suppeamman julkaisun kokoelman yhteydessä saanutta Spirits (Having Flown) -kappaletta ei lasketa. Love You Inside Out jäi myös bändin yhdeksänneksi ja samalla viimeiseksi US listaykköseksi. 

Vuonna 1979 Spirits Having Flown albumi oli huikea menestys Bee Geesille mutta albumin myöhempi maine on suotta hieman kärsinyt seuranneesta suosion romahduksesta. On makuasia pitääkö ko. albumia Bee Geesin parhaana 70-luvun albumina, mutta koska Saturday Night Fever soundtrack ei ole varsinainen Bee Gees levy voidaan sitä pitää vahvana kanditaattina. 

Love You Inside Out on takuuvarmaa funkahtavaa discokauden Bee Geesia. Kappale alkaa hieman itämaisen kuuloisella laulua käyttävällä melodialla. Tämän jälkeen pääsemmekin kuulemaan falsettilaulua josta joko pitää tai inhoaa suuresti. Falsettilaulun inhoajat osannevatkin välttää Bee Geesin kuuntelemista ja koska Spirits Having Flown (ja monta muutakin Bee Gees albumia) löytyy levyhyllystäni on helppoa arvata mihin leiriin itse kuulun. Love You Inside Out tarjoaa laulullisessa muodossa hunajaa korville ja menestyspaineiden ollessa kovat Gibbin veljekset hioivat Spirits Having Flown albumin viimeisen päälle eikä se mennyt tämänkään kappaleen kanssa hukkaan.    

Aivan Tragedyn, More Than A Womanin, Nights on Broadwayn ja muiden kirkkaimpien Bee Gees discoklassikoiden tasolle Love You Inside Out ei yllä. Kertosäe ei ole yhtä tarttuva kuin edellämainituissa, mutta muuten Love You Inside Out on parhaimpina hetkinään grooveinta Bee Geesiä. Discon syke soi kappaleessa vahvana. Vaikka uusi vuosikymmen ja uudet tyylisuuntaukset olivatkin 1979 jo ovella, vielä oli aikaa lopettaa vuosikymmen tyylillä. Eikä kovin monta parempaa vaihtoehtoa ollut kuin tehdä se Bee Geesin tahdissa. 

Arvosana: 7,0/10

maanantai 15. marraskuuta 2010

Elvis Presley - Way Down

Artisti: Elvis Presley
Kappale: Way Down (1977)
Albumi: Elvis' Gold Records Volume 5
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "Way down where the music plays."

Sattuman sanelemien viikko alkaa rockin kuninkaan viimeisen hurraan voimin. Way Down oli nimittäin viimeinen Elviksen elämän aikana julkaistu single. Kappale luonnollisesti sai nostetta listoilla ajoituksen vuoksi, mutta se ei selitä sitä miksi kappaleen uudelleenjulkaisu vuonna 2005 ylsi singlelistan sijalle kaksi Englannissa. Ehkäpä kappaleen ansiot ovat suuremmat kuin vain ajoitukselliset?  

Elviksen 70-luvun tuotanto on nauttinut hitaasta mutta varmasta arvonnoususta vuosikymmenten aikana. Vaikka herra itse ei enää ollutkaan aivan parhaissa sielun- ja ruumiinvoimissa elämänsä loppuvuosina, eivät karisma ja lahjakkuus olleet kadonneet minnekään. Way Down osoittaa että Elvis taisi rokkaamisen jalon taidon elämänsä loppuun asti. 

Way Down on rokkaavampi ja sähköisempi kuin monet muut 70-luvun elvissinglet. Koko bändi ja taustalaulajat tekevät hyvää työtä luodessaan kappaleeseen elävän tunnelman. Viimeisen kerran kappaleen lopussa kuuluva syvä "way on down" on päässyt Guinnessin Ennätystenkirjaan matalimpana koskaan ihmisäänen tuottamana äänenä levyllä. Tuon kohdan (kuten muutkin matalat way on down -kohdat kertosäkeiden lopussa) lauloi amerikkalainen gospellaulaja J.D. Sumner. 

Way Down on mukava yhdistelmä rokkia, soulia ja gospelia. Kappaleeseen on jätetty sopivasti säröä eikä se ole liian sliipattu tai siloiteltu. Vähän yli kahteen ja puoleen minuuttiin jäävä mitta on juuri sopiva tällaiselle klassiselle rockbiisille. Kannattaa lopettaa silloin kun on vielä voitolla. Elvis laulaa kappaleella kuten Elviksen kuuluukin. Lopun häämöttäminen kuuluu vain hienoisena voiman puutteena verrattuna uran parhaimpiin vetoihin. Aivan klassikkosarjaan puhtailla musiikillisilla ansioillaan ei Way Down mielestäni yllä, mutta se todistaa Elviksen olleen loppuun asti ilmaisuvoimainen artisti.

Arvosana: 7,5/10

lauantai 13. marraskuuta 2010

The Mint Juleps - Only Love Can Break Your Heart

Artisti: The Mint Juleps
Kappale: Only Love Can Break Your Heart (1986)
Albumi: 20th Century Hits For a New Millennium: 1985-1989
Mieleenjäävin lause kappaleesta: "I have a friend I've never seen."

Monet klassikkobiisit saavat vuosien varrella niin monia versiointeja että suurin osa jää väkisinkin unholaan tai niistä tulee vain hetken sävelmiä. The Mint Julepsin vuoden 1986 versiolle Neal Young klassikosta Only Love Can Break Your Heartista on käynyt juuri näin. Paremmin tunnetun coverversion kappaleesta on tehnyt Saint Etienne ja The Corrsinkin versio lienee tunnetumpi. 

The Mint Juleps jonka nimi tulee drinkistä oli englantilainen neljästä sisaruksesta ja heidän kahdesta ystävästään koostunut naisbändi jonka suurimmat saavutukset olivat lähinnä suurempien tähtien taustalla olemista. He kiersivät Sister Sledgen lämppärinä ja lauloivat taustoja Bob Geldoffille, The Belle Starsille ja Dr. Feelgoodille. Heidän alkuaikojen r&b musiikkinsa muuttui 90-luvulla Salt-n-Pepa tyyliseksi rapiksi. 

Only Love Can Break Your Heart on saanut The Mint Julepsilta hyvin kasarimaisen slovarikäsittelyn. Tämä tarkoittaa myös sitä että tietynlaista aitoutta ja vilpittömyyttä jää puuttumaan. Paisuttelu on sentään pidetty kohtuullisissa mitoissa.

Suurimman lauluvastuun saava laulajatar kuulostaa kyllä riittävän hyvältä ja muiden naisten yhteislaulussa on parhaimmillaan jopa vetoa mutta lentoon tämä kappale ei näillä eväillä silti lähde. Toteutus on kelvollinen mutta se jokin jää kuitenkin uupumaan. Samoista aineksista kasattiin tuohon aikaan parempaakin. Ei tätä kannata silti kelvottomaksikaan tuomita, kyseessä on vain keskinkertainen oman aikansa näkemys klassikosta. Ehkäpä tämä toimii parhaiten niille jotka voivat juuri tätä versiota nostalgisesti muistella nuoruudestaan. Itse en tätä 80-luvulta muista joten nostalgiapisteitä ei ole luvassa.   

Arvosana: 6,0/10