lauantai 27. toukokuuta 2017

Dr. Alban - Look Who's Talking

Artisti: Dr. Alban
Kappale: Look Who's Talking (1996)
Albumi: The Very Best of 1990-1997
Mieleenjäävin lause: "Look who's talking now."

Ruotsalais(tausta)laulaja Nana Hedin on mielenkiintoinen sivujuonne 90-luvun ruotsipopin maailmanvalloituksessa. Suurimmalle osalle hänen nimensä ei sanone mitään mutta joillekin se voi olla tuttukin. Ei välttämättä ollut ruotsalaisten keksintö laittaa eri henkilö kuin nimihenkilö laulamaan kappaleen kertosäe mutta Nana Hedinin osaksi tämä rooli tuli monessa hitissä. Hittituottajat Denniz Pop ja Max Martin luottivat hänen laulutaitoonsa usein. Jostakin syystä E-Type jonka kappaleiden vakionaisvokalisti Hedin oli ei laittanut häntä näytille kuin yhteen musiikkivideoon. Muissa videoissa Hedinin lauluosuuksien kohdalla suuta aukoi tanssija Dilnarin Demirbag. Hittibiisien kertosäkeiden laulamisen lisäksi Hedin lauloi taustoja mm. Celine Dionin, Britney Spearsin ja Ace of Basen levyillä. Hän yritti myöhemmin soolouraa laihoin tuloksin. Discogs palvelusta löytyvä lista Nana Hedinin lauluannista eri kappaleisiin on varsin vaikuttava.

Alustuksen jälkeen onkin helppo arvata että Dr Albanin Look Who's Talking albumin nimibiisin ja samalla ensimmäisen singlen kertosäkeen lauloi Nana Hedin. Ratkaisu toimii sillä Dr Albania ei voi hyvällä tahdollakaan pitää erityisen hyvän flown omaavana räppärinä vaan hänen vetovoimansa perustui enemmänkin tarttuviin hittikappaleisiin jotka oli rakennettu hänen vahvuuksiensa ympärille. On hyvin varmaa että Look Who's Talking jäi ihmisille mieleen paremmin juuri kertosäkeen vuoksi kuin tohtorin itsensä sanaileman kertomuksen jo parhaat päivänsä nähneestä artistista jolla on vielä suuret luulot itsestään. Sen verran profetiallinen kappale on kyseessä siinä mielessä että Look Who's Talking jäi maailman tunnetuimman ruotsalaisen hammaslääkärin viimeiseksi hittialbumiksi.

Suomi oli toinen kahdesta maasta (toinen oli Tanska) joissa Look Who's Talking nousi singlelistan ykköseksi ja muistankin sen saaneen runsaahkoa radiosoittoa. Biisin ollessa tuore muistan pitäneeni siitä kovasti ja nauhoittaneeni sen radiosta kasetillekin. Toimiva popbiisi on parhaimmillaan hyvin yksinkertainen sen tämäkin tapaus todistaa. Sama melodiakulku toistuu lähes alusta loppuun ja kertosäettä toistetaan sen verran monta kertaa ettei se voi jäädä unohduksiin. Dr. Albanin tarinointi vuorottelee Nana Hedinin laulaman kertosäkeen kanssa ja näin lauluanti ei käy puuduttavaksi. Omistamalleni kokoelmalle laitettu pidennetty versio tosin todistaa että lyhyemmässä radioversiossa on tämänkaltaisesta kaikki olennainen.

Tämä ei ole vielä sitä Denniz Popin luomaa ja Max Martinin loppuun viilaamaan ruotsisoundia jolla 90-luvun loppupuolella valloitettiin maailma mutta Cheiron studiosin kädenjälki kuuluu silti jo selvänä. Look Who's Talking on vielä eurodancea eikä sitä tyyliä jolla Britney Spears lyötiin läpi kaksi vuotta myöhemmin. Mutta tämä ei ole kappaleen heikkous vaan Look Who's Talking on omassa genressään kelpo tuotos. Se on taas yksi todiste siitä miten ruotsalaiset osaavat poimia monta eri ulkoista vaikutetta ja keittää niistä tarttuvan hittisopan.

Vaikka Dr. Alban on ehkä julkaissut parempiakin biisejä kuin tämä niin minulle Look Who's Talking on se parhaiten mieleen jäänyt. Ehkä syyllistyn antamaan pienen nostalgialisän mutta ainakin olen rehellinen sen suhteen.  

Arvosana: 7,0/10

lauantai 20. toukokuuta 2017

Heaven 17 - Play To Win

Artisti: Heaven 17
Kappale: Play To Win (1981)
Albumi: The Best of Techno & Classics
Mieleenjäävin lause: "Play to win."

Kärsin pitkään melko pahasta kasariallergiasta johtuen varmaankin siitä että musiikillinen heräämiseni ja teini-ikäni sijoittui 90-luvulle. Mikä on sen tylsempää kuin juuri se edellinen vuosikymmen jonka trendejä vastaan tai niiden tilalle kuuntelemasi musiikki on syntynyt. Luonnollisesti tietyt kasaritrendit silittävät minua vastaan yhä mutta olen iän myötä enenevissä määrin oppinut poimimaan musiikilliset rusinat niistäkin genrepullista joista en keskimäärin pidä. Pieni ristiriita on myös siitä syystä että suosikkibiisini on julkaistu vuonna 1982. Mutta vetoan siihen ettei se ole mikään ikoninen kasarille yhdistettävä biisi. Melkein samalta vuodelta eli 1981 on myös tämänkertainen random play valinta mutta siitä ei ikinä tule suosikkiani.

Martyn Ware ja Ian Craig Marsh lähtivät musiikillisten erimielisyyksien vuoksi Human Leaguesta ennen yhtyeen suurta läpimurtoa. Herrasmiehet perustivat lähtökohdiltaan melko samanlaisen synapopyhtyeen nimeltä Heaven 17 mutteivat saavuttaneet samanlaista menestystä kuin Human League. Heaven 17 nimi poimittiin Kellopeliappelsiini kirjasta jossa nimi mainittiin kuvitteellisena yhtyeenä joka oli hittilistoilla sijalla neljä. Heaven 17 pääsi parhaimillaan kotimaansa Englannin sinkkulistalla sijalle kaksi kappaleella Temptation joten kuka väittää ettei esikuvaansa voi koskaan ylittää? Yhtye on keikkailee ja julkaisee uutta musiikkia semiaktiivisesti.

Heaven 17 yhtyeen kolmas single koskaan oli minun kasariallergiani uudelleen pintaan nostava Play To Win.Yhtyeen kolmanneksi jäseneksi värvätty Glenn Gregory omaa omaan makuuni tylsän ja yksiulotteisen äänen. (Vaikka hengetön ja hieman yksitotinen tulkinta kuuluukin genreen niin senkin voi tehdä paremmin.) Kappale luo groovensa tavalla joka ei kutita omaa tanssihermoani eikä sen bassolinja ole erityisen voimakas. Kättentaputtelu voi olla toimiva tehokeino jopa synapopissa sen todistaa vaikkapa Tuhannen markan seteli Play To Winin mekaaniselta kuulostava läpsyttely ei innostava taputtamaan mukana.

80-luvulla luotiin paljon tänäkin päivänä siistiltä kuulostavia synasoundeja mutta niitä ei ole Play To Winiin eksynyt. Inhoan hieman synteettiseltä steelpanilta kuulostavaa kosketinsooloa. Ehkä on vain todettava että tämänkertainen musiikillinen välipala menee minunkaltaiseltani ihmiseltä huonosti alas. Vaikka minä ja kasari olemme tehneet sovinnon jo kauan sitten tiettyjen kappaleiden kohdalla on vain suosiolla todettava että kaikkea pinnan alla kytevää ei vain pysty sammuttamaan. Koska huonoimmastakin pitää tässä blogisssa pystyä sanomaan jotakin hyvää niin lyhyt intro lupaa parempaa mitä tulossa on. (Ja se vuodelta 1982 oleva kaikkien aikojen suosikkibiisini on tietenkin Abban The Day Before You Came.)

Arvosana: 3,0/10


lauantai 6. toukokuuta 2017

Meja - Too Many Nights Late

Artisti: Meja
Kappale: Too Many Nights Late (1998)
Albumi: Seven Sisters
Mieleenjäävin lause: "But I don't appreciate, you're too many nights late."

Popmusiikin muutokset ovat trendien vaihteluiden lisäksi johtuneet myös studioteknisistä kehitysaskeleista. Tämä tuli mieleeni tämänkertaisesta kappaleesta Too Many Nights Late joka on ruotsalaisen Mejan toiselta Seven Sisters albumilta vuodelta 1998. Juuri vuosi 1998 on yksi tekninen vedenjakaja sillä se toi autotunen valtavirtaan Cherin Believen muodossa. Laitetta joka oli tarkoitettu epäpuhtaan laulun korjaamiseen käytettiinkin luomaan luonnoton mutta toisten mielestä siisti ja toisten mielestä kamala efekti. Toki aiemminkin oli käytetty vocoderia robottimaisten lauluefektien luomiseen ja itsekin luulin ensin että Believe hyödynsi sitä. Toisaalta mitä enemmän erilaisia työkaluja on sitä enemmän on myös mahdollisia lopputuloksia. Lopputulos ratkaisee ja sen jokainen tuomitsee omilla korvillaan.

Se miksi Too Many Nights Late herätti johdannon ajatukset johtuu sen iloisen ponnekkaista ysärihtävistä kitaraefektisoundeista. Uskon että vuonna 1998 ne kuulostivat korviini synteettisimmiltä kuin tänä päivänä. Tänä päivänä kuuntelukokemukseeni vaikuttaa toki sekin että 19 vuoden jälkeen nostalgia ja ysärin muuttuminen retroksi ankkuroivat soundit juuri siihen aikakauteen. Tämä siitä huolimatta että kappale ei ole tyypillisimmillään sitä Ruotsista tullutta Cheiron hittisoundia. Meja poikkesi artistina siinä mielessä aikansa länsinaapurista tulleiden hittiartistien joukosta että hän ammensi selvästi amerikkalaisista vaikutteista. Alun pointin maalin viedäkseni totean vielä että olen vuoden 1998 jälkeen kuullut niin paljon enemmän prosessoitua kitaraa että Too Many Nightsin kitarasoundi kuulostaa lähes maanläheiseltä.

Douglas Carrin ja Mejan säveltämä ja sanoittama Too Many Nights Late ei ole albuminsa parhaimmistoa mutta istuu kuitenkin hyvin Seven Sisters levyn kokonaisuuteen. Sanoitus kertoo liian myöhään katumapäälle tulleesta sulhosta joka ei enää pysty voittamaan luottamusta takaisin. Oikea teko mutta liian myöhään mistä kertoo myös kappaleen nimi. Tässä kontekstissa mietityttää onko iloinen kupliva kitarapop oikea sovitus? Mutta ehkä on kyse siitä että tarinan nainen on jo päässyt yli vanhasta suhteesta eikä enää sure sitä mitä menetti vaan on iloinen siitä mistä pääsi eroon. Toki hieman tunteikkaampi väliosa tarpeellista kontrastia kokonaisuuteen.

Ruotsalaistyyliset miestaustalaulut eivät aina toimi minulle mutta tällä kertaa suhtaudun niihin neutraalisti. Tuotanto on siloiteltua muttei onneksi täysin hampaattomaksi tehtyä. Hienovaraisesti taustalle miksattu basso miellyttää korviani. Too Many Nights Late on rehellistä täytemateriaalia jota tuskin kuuntelisin kuin albumi- tai satunnaiskuuntelussa. Kyseessä ei ole kuitenkaan huolimaton rykäisy vaan tuotannollisesti kelvollinen pikkukiva popralli. Rehellisesti sanottuna juuri sellaisistahan iso osa tämän blogin arvosteluun päätyvistä biiseistä on. Sitä suurempi ilo silloin kun pääsee iskemään hampaansa johonki omaan suosikkiin.

Arvosana: 6,0/10

Liveversio: