tag:blogger.com,1999:blog-69865993899449341912024-02-21T07:15:38.831+02:00Sattuman Sanelemat Kappaleet-Satunnaisia kappaleita satunnaisessa järjestyksessä, jotka random play on arponut levykokoelmani joukosta.MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.comBlogger531125tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-70320289283661620192023-12-30T15:26:00.001+02:002023-12-30T15:27:03.720+02:00Satunnainen poikkeama X: Vuosikatsaus 2023<p>Kyllä se yhden julkaisun vuosiputki täytyy pitää päällä sen pakollisen eli vuoden parhaiden ruotimisen kautta. Tämä onkin jo 10. satunnainen poikkeama, joten täytyy sanoa, että aikaa kuluu nopeaan. Itselle nämä ovat myöhemmin luettuna hauskoja aikakapseleita siitä, mitä tykkäsin eniten kuunnella kunakin vuotena. </p><p>Tämä vuosi ei tuonut tottumuksiini mitään uutta, kuuntelin enimmäkseen koti- ja ulkomaisia naisartisteja ja mitään erityistä uutta ei tullut metsästettyä kun vanhat suosikit julkaisivat uutta ja kelvollista kuunneltavaa. Tuttua ja turvallista, mutta ei vuosi 2023 huono ollut musiikillisesti missään nimessä.</p><p><b><span style="color: #ffa400;">Vuoden biisi</span></b></p><p>Spoken word tyylillä laulava Klarissa oli minulle vuoden 2022 tulokas ja harva asia tekee minut musiikinkuuntelijana iloisemmaksi kuin, että lupaus täyttyy. Klarissa debyyttialbumi Maailma vie meidät taisteli kovasti vuoden albumin tittelistä ollen vahva kokonaisuus, jonka ainoa pieni heikkous oli se, että siinä oli selvästi biisejä hieman pidemmältä ajalta tehden siitä hieman epäyhtenäisen. Mutta Klarissan 2023 vuoden paras julkaisu tulikin loppuvuodesta, kun uusi single Muistatko meidät? tuli korviini saranapuolelta sisään. </p><p>Muistatko meidät? on tuttua Klarissaan spoken word lauluineen, mutta hän samalla osoittaa saaneensa itseluottamusta laulaa myös perinteisemmin. Hänellä onkin upeasti soiva tumma ääni juuri tämän biisin kaltaiseen melankoliaan. Kaunis rakkauslaulu, joka pohtii tunteiden kestävyyttä ja suhteen kestävyyttä ensihuuman mentyä. Ikiaikainen teema, jota kelpaa näin tyylikkäissä kuoseissa kuunnella. Tässä on artisti, joka mielestäni ansaitsisi enemmän soittoa ja huomiota.</p><p><b><span style="color: #ffa400;">Klarissa - Muistatko meidät?</span></b></p><p> <iframe allow="accelerometer; autoplay; clipboard-write; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture; web-share" allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/kp2wLYJGpnY?si=gHuM-mvsxPcozJ2b" title="YouTube video player" width="560"></iframe></p><p><b><span style="color: #ffa400;"><br /></span></b></p><p><b><span style="color: #ffa400;">Vuoden albumi</span></b></p><p>Vuoden parhaan albumin tittelistä kävivät kovan kamppailun debyyttiartisti, supersuositulle albumille sen vaikean jatkon tehnyt artisti sekä myös usein sen vaikean kolmannen albumin julkaisut yhtye. Klarissan hyvän debyyttialbumin mainitsinkin jo. Behmillä oli varmasti paineita supersuositun Draaman kaari viehättää -debyyttilabuminsa jatkoa tehdessään sillä onhan se vielä tätäkin kirjoittaessa listoilla. Mutta niin vain kakkosalbumi Merkittävät erot onnistui olemaan loogista jatkoa debyytille. Hyvä kakkosalbumin kaava on samaa, mutta paremmin ja pienillä lisämausteilla. Tämä tarvitaan, jota debyytin uutuudenviehätys ei pääse varjostamaan seuraajaa. </p><p>Ja niin hyvä kuin Behmin kakkosalbumi olikin niin Maustetyttöjen kolmosalbumi Maailman onnellisin kansa pisti korvissani vielä paremmaksi. Ero on marginaalinen ja voi olla, että jos olisin kirjoittanutkin tämän huomenna, nämä kaksi levyä olisivat voineet vaihtaa paikkoja. Maailman onnellisin kansa jalostaa Maustetyttöjen ankeilua loogisesti ja uusia teemoja on löydetty tarpeeksi. Suurin parannus on tuotannossa ja soundimaailmassa, sillä parhaimpina hetkinään albumin soundimaailma tuo mieleen 80-luvun alun Abban klassikkoalbumit ja tämän kovempaa kehua on minun vaikea sanoakaan. Ehkä se ratkaisevin ero Behmin ja Maustetyttöjen välillä on se, että Maustettöjen albumi kasvaa ajan kanssa enemmän korkoa kuin Behmin.</p><p><b><span style="color: #ffa400;">Maustetytöt - Maailman onnellisin kansa</span></b></p><p><iframe allow="accelerometer; autoplay; clipboard-write; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture; web-share" allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/hsPFxcvspuI?si=Jk5deoUtuHAbb3TD" title="YouTube video player" width="560"></iframe> </p><p><br /></p><p><b><span style="color: #ffa400;">Vuoden itkettävin biisi</span></b></p><p>Olen ihminen, joka ei itke edes joka vuotena. En ole erityisen sentimentaalinen tai tunteita ulospäin näyttävä. Musiikki yhdistettynä läheisen ihmisen kuolemaan kuitenkin avasi hanat tänä vuonna useammankin kerran. Mummoni nukkui pois alkusyksystä pitkän elämän uuvuttamana ja lähtöä jo toivoneena. Vaikka tuollainen lähtö onkin vähemmän surullinen kuin äkillinen tragedia, niin yksi elämäni päähenkilöistä on poissa. </p><p>Behmin kakkosalbumilta löytyvä ja singlenäkin julkaistu Sinä lähdet, minä jään putosi tuohon herkkään suruvaiheeseen kuin ensimmäiset hiekat hautakuoppaan. Yksi tapani käsitellä surua on löytää siihen sopivaa musiikkia ja Sinä lähdet, minä jään tulee minulle aina olemaan mummoni lähdön muistokappale. Mummoni on ollut aina minulle moraalinen kompassi ja kappale muistuttaa siitä, että vaikka mummoni on nyt poissa, haluan yhä elää niin, etten tekisi mitään mikä pahoittaisi hänen mielensä. Mummon elämän kaari on päättynyt ja minulla on vielä tuntematon pätkä matkaa jäljellä. Kappale rakentaa tarinansa maltilla ja tarjoaa kliimaksin sekä loppurauhoittumisen mikä sopii täydellisesti.</p><p><b><span style="color: #ffa400;">Behm - Sinä lähdet, minä jään</span></b></p><p><iframe allow="accelerometer; autoplay; clipboard-write; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture; web-share" allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/Q4rXY5WlrOY?si=VkANQipvf-thgD1l" title="YouTube video player" width="560"></iframe></p><p> </p><p><b><span style="color: #ffa400;">Vuoden paras cover</span></b></p><p>Los Angelisista lähtöisin oleva Liliac on viidestä sisaruksesta koostuva rockyhtye, joka on jäsentensä nuoresta iästä huolimatta ehtinyt saada jo paljon aikaan. Kolme albumillista originaalia musiikkia ja kolme albumillista covereita on yhtä old school julkaisutahti kuin yhtyeen vaikutteetkin. </p><p>Black Sabbathin Heaven and Hell samannimiseltä vuonna 1980 julkaistulta albumilta ei ollut minulle erityisen tuttu biisi. Tiesin kappaleen ja olisin tunnistanut sen. Liliac versioi kappaleen alkuperäistä mukaillen, mutta tehden siitä omansa. Nuorten muusikoiden into näkyy ja kuuluu, mutta enää he eivät ole vain hyviä ikäisikseen, he ovat hyviä joka tapauksessa. Laulaja Melody Cristea kykenee juuri Dion mieleen tuovaan voimaraspiin sekä myös korkeampiin kirkaisuihin. Lisäksi hän vielä soittaa huilusoolon kappaleen lopuksi.</p><p>Varsinkin 80-luvun alkupuoliskon hevissä minua usein häiritsee hieman tunkkainen levytysten laatu miksauksen ja masteroinnin suhteen. Liliacin version etuna on nykyaikainen studio- ja äänitystekniikka eivätkä he ole unohtaneet dynamiikkaa kuten usein nykyään voi käydä. En ole ikinä voimasoittanut alkuperäistä, mutta tätä olen kuunnellut vuoden viimeisinä kuukausina päivittäin. Klassinen hevikin uppoaa minulle paremmin naisen laulamana, minkäs sitä mieltymyksilleen voi.</p><p><b><span style="color: #ffa400;">Liliac - Heaven and Hell</span></b></p><p><iframe allow="accelerometer; autoplay; clipboard-write; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture; web-share" allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/zIl26vqo9l4?si=xMjLwquyuLrWdJat" title="YouTube video player" width="560"></iframe> </p><p><br /></p>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-52611495287082062862022-12-31T13:43:00.002+02:002022-12-31T13:43:29.844+02:00Satunnainen poikkeama IX: Vuosikatsaus 2022<p>Eihän sitä yhdeksän vuoden perinnettä henno katkaista ja onhan se tietyllä tavalla mukavaa pitää tämä blogi pienimmällä mahdollisella julkaisumäärällä vielä elossa. Vuosi 2022 oli kiireinen, koska aloitin opiskelut töiden ohella ja esimerkiksi nyt joulun ja uudenvuoden välissä luin n. 1000 sivua tenttikirjoja joista tein viisi kirjatenttiä. Kiire pitänee minut pois tämän blogin aktiivijulkaisusta vuonna 2023:kin, mutta eiköhän ainakin se pakollinen vuosikatsaus tulle.</p><p>Vuosi 2022 oli musiikillisesti varsin omanlaisensa ja aika lailla kotimaisiin naisartisteihin painottuva uusien kuuntelemieni biisien osalta. Olen naisartisteihin painottuja musiikinkuuntelija mikä on varmasti tullut selväksi joten tässä kohti ei mitään uutta. Mutta suurin osa vuonna 2022 eniten pitämistäni uusista kappaleita on indieosastosta mikä ei tietenkään ole paha asia. Musiikki on musiikkia tuotti sen sitten suurimman korporaation jättimäiset rattaat tai yksinäinen sooloartisti läppärillä makuuhuoneensa nurkassa.</p><p><span style="color: #ffa400;"><b>Vuoden kappale, tulokas ja tulevaisuudentoivo</b></span></p><p>Joskus Youtuben suosituksetkin tarjoavat täysosumia ja minähän otan hyvän musiikin sieltä mistä vain sen voi löytää. On mielenkiintoista löytää artistit siinä vaiheessa kun he ovat vasta nousemassa esiin ja saamassa ensimmäistä levytyssopimustaan. Sitä tuntee olevansa etujoukoissa ja vaikka aina omat suosikit eivät nousekaan maineeseen niin loppujen lopuksi olen vuosien varrella oppinut hyväksymään sen ettei kaikkien tarvitse tykätä siitä mistä minäkin. </p><p>Klarissa yhdistää tyylillisesti 90-luvun triphopia puhelaulutyylisiin vokaaleihin mikä johti minut etsimään samanlaista lisää. Mutta ehkä minä Soinnun poikana (äitini nimi on Sointu) en voinut luonnollisestikaan vastustaa Synkät soinnut -kappaletta joka kertoo juuri sen tarinan miten itsekin koen melankolisen musiikin voimannuttavuuden. Puolen vuoden ajan tapasin aloittaa jokaisen työpäiväni Synkkien sointujen sävelin mikä kertoo paljon kappaleen vetovoimasta. Klarissa julkaisi myös kaksi muuta pätevää singleä (Hukun hiljaisuuteen ja Post Bar) vuonna 2022 mikä oikeuttaa vuoden tulokkaaksi helposti. Joskus se paras on yhdistelmä vanhaa tuttua, mutta uusissa kuorissa. Odotan mielenkiinnolla Klarissa vuonna 2023 julkaistavaa debyyttialbumia.</p><p><b><span style="color: #ffa400;">Klarissa - Synkät soinnut</span></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/rN-4FpBkPME" width="320" youtube-src-id="rN-4FpBkPME"></iframe></div><br /><p><br /></p><p><b><span style="color: #ffa400;">Paras uudelleenlämmitelty kappale</span></b></p><p>Erika Vikmanista voi olla monta mieltä, mutta olennaisinta on se, että hän herättää mielipiteitä. Oliko tyylivaihto kliinisestä tangokuningattaresta discoiskelmädiivaksi laskelmoitu ele vai oman taiteellisen persoonan päästäminen vapaaksi? Se ei ole minusta erityisen kiinnostavaa vaan se, millaisella musiikilla hän onnistui täyttämään olemassa olleen tyhjiön kotimaisessa musiikkikentässä. Uran toisen vaiheen alku oli vahva, mutta vuonna 2021 singlenä julkaistu Häpeä katkaisi minulle putken. Hänen albumiltaan löytyi toki kelpo kappaleita, mutta Häpeä aiheutti jonkinlaisen hypeputken katkeamisen itselleni. </p><p>Kunnes kappaleesta julkaistiin uusi versio Vain elämää kauden 13 myötä, joka laittoi biisin sanoituksen oikeisiin raameihin tyylillisesti. Alkuperäinen versio ei ollut sovituksellisesti mikään napakymppi ja musiikkivideokin onnistui viemään huomiota kappaleen sanomasta eikä päinvastoin. Hieman rauhallisempi sovitus tuo sanoman esiin ja laulusuorituskin on tätä kautta parempi. Olen itse- ja myötähäpeän ammattilainen, joten nyt kun sanoma tulikin minulle perille tajusin, että tämähän on kuin tehty minun kuunneltavakseni. Häpeä on kuin keittoruoka, joka vasta päivän jääkaapissa seistyään imeyttää arominsa aineksiin ja maistuu paljon paremmalta uudelleenlämmitettynä. Ja häpeävoimabiisejä minulla ei ole ikinä arsenaalissani tarpeeksi.</p><p><b><span style="color: #ffa400;">Erika Vikman - Häpeä</span></b></p><p><iframe allow="accelerometer; autoplay; clipboard-write; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture" allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/EdHPk1xox2g" title="YouTube video player" width="560"></iframe></p><p> </p><p><b><span style="color: #ffa400;">Vuoden yhtyetulokas</span></b></p><p>Olen sitä ikäluokkaa, joka lapsena musiikillisesti marinoitiin 80-luvun alkupuoliskon kotimaisessa discoiskelmässä. Alle kolmikymppisenä katsoin tuota musiikkityyliä nenänvartta pitkin, mutta siinä iässä kun nostalgia alkaa hiipiä musiikilliseen verisuonistoon sitä lakkaa nyrpistelemästä nenää ja alkaa kuunnella sitä mistä pitää. Joten myös tyylilliset pastissit tuon ajasta musiikista moderneilla mausteilla voivat siitä kutittaa sopivasti nostalgiahermojani ja juuri siihen saumaan iski Jenni&Juho.</p><p>Jenni&Juho on duo joka yhdistää juuri tuota edellämainittua discoiskelmää Leevi and the Leavings tyyliseen pikkutuhmaankin meininkiin. Debyyttialbumi Koska olet sen arvoinen on kuitenkin varsin monipuolinen ja sisältää kelpoa höttöpoppia, jota ei tuolla retrolla tatsilla kyllä voi sanoa tehtävän liikaa. Oleellista on se, ettei Jenni&Juho ole liian hävytön, ei liian humoristinen eikä liian retro vaan sopiva yhdistelmä noita kaikkia. Salaliittoteoria on kaunis rakkauslaulu, jossa on juuri sen verran ohut huumorikerros ettei siitä tule siirappinen. Tammat laukalla on täydellinen naisporukan lämmittelybiisi ennen baari-iltaa. Ja kelpo albumin lisäksi loppuvuodesta tuli myös Tähdet yllä Suomenmaan -single, joka tekee sen vaikean asian eli yhdistää isänmaallisen teeman niin ettei kuunnellessa tunne myötähäpeää. Se on aina hienoa kun joku Suomessa uskaltaa olla pop.</p><p><b><span style="color: #ffa400;">Jenni&Juho - Tähdet yllä Suomenmaan</span></b></p><p><iframe allow="accelerometer; autoplay; clipboard-write; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture" allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/8AX2UTjtbUg" title="YouTube video player" width="560"></iframe></p><p><br /></p><p><b><span style="color: #ffa400;"> Vuoden paras ulkomainen kappale</span></b></p><p>Aikaisempina vuosikatsauksen kerroilla minulla ei ikinä ole ollut ongelmaa ulkomaisen kategorian täyttämisessä. Mutta nyt minulta meni pitkä aika miettiessä mitä vuonna 2022 julkaistua ulkomaista kappaletta olisin kuunnellut runsaasti. Suurimmat ulkomaiset suosikkini eivät julkaisseet uutta musiikkia tänä vuonna. Tämä vuosi on mennyt on ilmeisesti mennyt niin kotimaisen musiikkikuplan sisällä ettei ulkomaalta kantautunut paljon kaikuja soittolistalleni. Ja tyypillisesti ne mitkä tulivat olivat vuodelta 2021 tai uuvanhoja löytöjä. </p><p>Mutta olihan se yksi kappale ainakin, joka ei ehkä ensikuuntelulla tehnyt vaikutusta, mutta jota sen jälkeen minulle automaattisoittolistat tarjosivat säännöllisen epäsäännöllisesti. Joka kuuntelun jälkeen korvani alkoivat tarkentua hieman enemmän kuuntelemaan ja vasta nyt siitä on tullut kappale jonka voin poimia kuunneltavaksi ihan erikseenkin. Yleensä kappaleet joille lämpeän hitaasti myös kestävät pitkään.</p><p>Meg Myers hiipi parisen vuotta sitten suosiooni voimallisella tulkinnallaan ja sopivalla vereslihaisella häpeämättömyydellään. Niin eipä ole ihme, että kun hän palasi aiemman Desire kappaleensa teemoihin tänä vuonna julkaistulla HTIS (Hiding That I'm Sexual) -kappaleellaan niin sytyin sille lopulta vaikkakin hitaasti. Hieman kuin nainen, joka ei heti herätä huomiotasi, mutta hiljalleen löydät hänestä mielenkiintoisia puolia ja lopulta huomaatkin nauttivasi hänen seurastaan. </p><p>Tyylillisesti Meg Myers vuosimallia 2022 on hieman elektronisempi kuin aiemmin, mutta se sama energia on silti tallella. Ei HTIS ole varsinaisesti mitään tämän vuoden hittisoundia vaan yhdistelmä uutta ja vanhaa tavalla joka on esittäjänsä näköistä ja kuuloista. Kun nainen laulaa seksuaalisuudestaan aidosti, eikä pyri tai ole pakotettu olemaan laskelmoitu objekti niin siinä on jotakin mikä vetoaa eikä se ole todellakaan liian yleistä.</p><p><b><span style="color: #ffa400;">Meg Myers - HTIS (Feat. Luna Shadows & Carmen Vandenberg)</span></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/3ZbPQJuK6Uk" width="320" youtube-src-id="3ZbPQJuK6Uk"></iframe></div><br /><p><br /></p><p>Olkoon musiikkivuosi 2023 mielenkiintoinen ja taas omanlaisensa ja ehkä se tämän vuosikymmenen soundikin alkaa tässä kohti nousta esiin.</p><p><br /></p>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-74993038886829983472021-12-30T17:02:00.001+02:002021-12-30T17:02:12.554+02:00Satunnainen poikkeama VIII: Vuosikatsaus 2021<p>Vaikka tämä vuosi ei inspiroinutkaan minua palauttamaan blogiani määrittelemättömältä tauolta niin perinteitä ei saa katkaista. Niinpä jo kahdeksannen kerran kerron mitkä olivat mielestäni tänä vuonna julkaistuista musiikkiteoksista itselleni mieleisimmät. Kategoriat ovat jälleen osittain melko omintakeisia, mutta näitä seuranneet ovat varmasti jo siihen tottuneet.</p><p><br /></p><p><span style="color: #ffa400;"><b>Vuoden albumi, biisi ja comeback</b></span></p><p>Mikäpä olisi voinut pitkäaikaisen Abbafanin mielestä olla parempaa kuin Abban onnistunut ja tyylikäs paluu Voyage albumin muodossa. Kymmenen biisiä klassista Abbaa ilman pakollista yrittämistä kuulostaa ajankohtaiselta ja päivitetyltä. Agnethan ja Fridan lauluäänistä kuulee takana olevat vuodet, mutta se ei laske tulkintojen laatua tai heidän ääniensä yhteensulautuvuutta Bennyn ja Björnin tuotoksissa.<i> </i></p><p><i>I Still Have Faith In You</i> pystyy kilpailemaan tasapäisesti monen ylemmän keskitason Abbaklassikon kanssa ja <i>Ode to Freedom</i> lopettaa Abban levytysuran tavalla, jota on vaikea sopivammaksi kuvitella. Minun piti jopa pidätellä itseäni jotta Abba ei olisi tänä vuonna vetänyt kaikkia kategorioita itselleen joten lisäsin heille hieman henkistä menestyspainoa. Kiitos Abba, tähän on hyvä päättää ura joka ansaitsi onnellisen lopun.</p><p><i>(Kotimaisen kunniamaininnan comebackista ansaitsevat Matti ja Teppo Portion Boysin remiksin myötä tulleella paluulla uuden sukupolven korviin.)</i></p><blockquote style="border: none; margin: 0 0 0 40px; padding: 0px;"><p style="text-align: left;"><b><span style="color: #ffa400;">ABBA - Ode To Freedom</span></b></p></blockquote><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><blockquote style="border: none; margin: 0 0 0 40px; padding: 0px;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/YtNJybve8j4" width="320" youtube-src-id="YtNJybve8j4"></iframe></div></blockquote></div><div><br /></div><br /><p><span style="color: #ffa400;"><b>Vuoden paras rockbiisi ja musiikkivideo</b></span></p><p>Beast in Black on omalla tavallaan yksi purkimmista rockbändeistä tällä hetkellä mitä on. Tämä ei ole tuomio vaan huomio. Yhtye myöskään ei ota itseään liian vakavasti ja liikkuu sujuvasti eri vaikutteita musiikkiinsa sekoittaen. Cyberpunk ei ole niin yleinen genre musiikissa, sillä kompastuihan siihen 90-luvulla mm. Billy Idol. Cyberpunkteemainen albumi kuulosti pieneltä riskiltä, mutta Beast in Black ja eritoten Anton Kabanen saivat musiikillisella notkeudellaan ja aikuiselle sopivalla tavalla ikuisella lapsenmielisyydellään konseptin toimimaan. Moonlight Rendezvous ja One Night in Tokyo ovat meneviä ja tyylikkäitä singlejulkaisuita albumilta ja muutama muukin kappale on päätynyt albumilta soittolistalleni. </p><p>Musiikkivideo on juuri sellainen poikamainen fanituotos jollaisen jokainen cyberpunkkari teini-ikäisenä haaveili tekevänsä, muttei omannut siihen taitoa tai resursseja. Minä vanhana Cyberpunk 2020 roolipelin pelaajana ja muutenkin genren fanina rakastuin videon tarinaan ja kuvastoon. Kappaleen koneellakin on tunteet teeme kuvataan videossa juuri sellaisena mahdottomana rakkaustarinana kuin pitääkin. Hauskaa on myös sekin etteivät bändin jäsenet ole videon hyviksiä vaan päinvastoin. Erikoismaininta myös videon naispääosaa esittäneelle Anna Tavailalle, jonka roolisuoritus jää videosta parhaiten mieleen.</p><blockquote style="border: none; margin: 0 0 0 40px; padding: 0px;"><p style="text-align: left;"><span style="color: #ffa400;"><b>Beast in Black - Moonlight Rendezvous</b></span></p></blockquote><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><blockquote style="border: none; margin: 0 0 0 40px; padding: 0px;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/tXZK2PIL3pc" width="320" youtube-src-id="tXZK2PIL3pc"></iframe></div></blockquote></div><br /><p><b><span style="color: #ffa400;">Vuoden itkettäjä</span></b></p><p>Vuosi 2021 alkoi osaltani surullisissa merkeissä kun rakas pappani kuoli pitkäaikaisen muistisairauden heikentämänä. Minulle elämän merkittävät tapahtumat saavat usein lähes puoliautomaattisesti linkityksen johonkin musiikkiin, mutta tämän surutyön oheisbiisi löytyi vasta loppuvuodesta Vain elämä ohjelmasta. Mitään aavistamatta katsoin Arttu Viskarin päivän ohjelmaa kun Suvi Teräsniska tulkitsi Tuntematon potilas kappaleen tavalla joka avasi kyynelkanavani tavalla joka on minulle harvinaista. Itkin hytisten esityksen aikana niin, että sen lopussa hihani olivat märät kyynelistä. Suru joka oli vielä kokonaan surematta tuli musiikin avittamana läpi henkisistä padoista. </p><p>Kun kuuntelin tulkinnan uudestaan tämän blogin biisejä miettiessäni sen vaikutus minuun oli lähes yhtä voimakas. Arttu Viskarinkin tulkinta on käypä, mutta hän on pohjimmiltaan hieman humoristinen tulkitsija kun taas Teräsniska on oman iskelmäsukupolvensa sinivalkoinen ääni. </p><p>Lepää rauhassa Veikkoseni.</p><blockquote style="border: none; margin: 0 0 0 40px; padding: 0px;"><p style="text-align: left;"><span style="color: #ffa400;"><b>Suvi Teräsniska - Tuntematon potilas</b></span></p></blockquote><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><blockquote style="border: none; margin: 0 0 0 40px; padding: 0px;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/PFjRZaElbiw" width="320" youtube-src-id="PFjRZaElbiw"></iframe></div></blockquote></div><br /><p><b><span style="color: #ffa400;">Vuoden tulokas</span></b></p><p>Måneskinille en lämmennyt heti tämänvuotisten Euroviisujen ennakoissa, sillä ajattelin heidän kappaleensa jakavan pisteitä Suomen Blind Channelin kanssa mikä aiheutti ensin pienen asennevamman biisiä kohtaan. Mutta jos jotakin vuodet musiikin kuuntelijana ovat opettaneet on se, että asennevammoista pitää päästä yli ja kohdata musiikki rehellisen avoimena. Italialaisbändi palautti kerralla uskon kotimaansa musiikkiin, mikä on ollut viime vuosikymmeninä kaukana siitä asemasta mikä heillä oli vielä 90-luvun alkuun asti. </p><p>Nuoresta iästään huolimatta yhtyen on ehtinyt saada paljon aikaan ennen kansainvälistä läpimurtovuottaankin. Heidän italiankielisissä lyriikoissaan on syvyyttä mikä tasapainottaa heidän asenteella paikattuja hieman semikömpelöitä englanninkielisiä kappaleitaan. Tämä kaksijakoisuus tekee yhtyeestä mielenkiintoista kuunneltavaa ja toivon, että molemmat kielet pysyvät yhtyeen tulevillakin levyillä käytössä. Måneskin kuulostaa omalta itseltään vaikka vaikutteet ovatkin eniten 70-luvun hard rockissa. Yhtye ei pelkkää biiseissään tarttuvuutta ja omaa sitä pientä vaaran tuntua mikä monilta muilta uusilta rockbändeiltä puuttuu. </p><blockquote style="border: none; margin: 0 0 0 40px; padding: 0px;"><p style="text-align: left;"><b><span style="color: #ffa400;">Måneskin - I Wanna Be Your Slave</span></b></p></blockquote><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><blockquote style="border: none; margin: 0 0 0 40px; padding: 0px;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/yOb9Xaug35M" width="320" youtube-src-id="yOb9Xaug35M"></iframe></div></blockquote></div><br /><p><b><span style="color: #ffa400;">Vuoden cover</span></b></p><p>En tuntenut erityisen hyvin ruotsalaisen synapopyhtyeen Secret Servicen tuotantoa. Flash in the Night hitin olin toki kuullut ja yhtyeen laulajan duetto Agnetha Fältskogin kanssa löytyi levyhyllystä. Tiesin myös, että Army of Loversista parhaiten tunnettu Alexander Bard oli ollut mukana Secret Servicen biisintekijäosastossa yhdessä Tim Norellin kanssa. Norell teki myöhemmin Lit de Parade kappaleen Army of Loversille joka oli pienehkö hitti (Top 10 hitti Ranskassa ja Top20 hitti Suomessa ja Ruotsissa). </p><p>Norellin oman tarinan mukaan kävi niin, että tänä vuonna hän kuuli unessaan melodian jonka hän ajatteli sopivan Lit de Parade kappaleeseen. Tämän kautta syntyi uusi versio kappaleesta, josta riisuttiin Army of Loversista aina kuuluvat kitch ja huumori jolloin lopputulos on tyylikästä synapoppia 80-luvun hengessä, mutta tämä päivän tuotantotekniikoilla kiillotettuna. Ja lopputulos toimii. Lit de Parade tarkoittaa sitä kun valtionpäämies tai vastaava haudataan niin, että hänen ruumiinsa on hetken aikaa tai pidempäänkin kaiken kansan nähtävillä jossakin virallisessa rakennuksessa.</p><p>Lit de Parade on sellaista synapoppia, jonka kuuleminen ylentää mieltäni kaikessa tunnelmallisuudessaan. Alakulo ja ikuisen elämän tavoittelun turhuus ovat toki läsnä, mutta niiden tavoittelusta kuoleman myötä saatu rauha on tasapainottavana teemana. On mukava kun tällainen biisi tulee kuin puskista ja antaa vanhalle kappaleelle täysin uudet raamit. Samalla tuli tutustuttua Secret Servicen vanhenpaankin tuotantoon, joka epätasaisuudestaan huolimatta sisälsi myös pieniä helmiä.</p><blockquote style="border: none; margin: 0 0 0 40px; padding: 0px;"><p style="text-align: left;"><span style="color: #ffa400;"><b>Secret Service - Lit de Parade</b></span></p></blockquote><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><blockquote style="border: none; margin: 0 0 0 40px; padding: 0px;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/AmGa_rAtBvw" width="320" youtube-src-id="AmGa_rAtBvw"></iframe></div></blockquote></div><br /><p><br /></p><p><b><span style="color: #ffa400;">Pidetään discoiskelmä elossa erikoismaininta 2021</span></b></p><p>Pieni Kainuun kunta Puolanka on ottanut tavaramerkikseen pessimismi, mitä juhlitaan mm. vuotuisilla pessimismipäivillä. Samalla teemalla julkaistuja kieliposkella tehtyjä pessimistibiisejä on julkaistu jo useamman vuoden ajan tapahtuman Youtubesivuilla. Tämän vuoden kesäbiisi on eräänlainen antikesäbiisi. Parasta siinä on 80-luvun discoiskelmän kultakauden onnistunut jäljittely. Kesä ei voi olla pilalla kun kuuntelee tätä. Plussaa myös tyylitietoisen tyylittömästä musiikkivideosta.</p><blockquote style="border: none; margin: 0 0 0 40px; padding: 0px;"><p style="text-align: left;"><span style="color: #ffa400;"><b>Puolangan pessimismipäivät - Koko kesä pilalla</b></span></p></blockquote><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><blockquote style="border: none; margin: 0 0 0 40px; padding: 0px;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/XyXru4ruvRg" width="320" youtube-src-id="XyXru4ruvRg"></iframe></div></blockquote></div><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-60867239110263946852020-12-31T18:23:00.000+02:002020-12-31T18:23:32.043+02:00Satunnainen poikkeama VII: Vuosikatsaus 2020<p>Vaikka blogini onkin ollut keväästä asti julistamattomalla tauolla, niin nyt jo seitsemän vuotta jatkunutta perinnettä en tietenkään katkaise. Eli vuoden 2020 eniten itselleni kolahtaneet biisit palkitaan tässä hyvin vapaamuotoiset palkintokatergoriat omaavassa listauksessa jälleen kerran.</p><p>Vuoden 2020 erityislaatuisuudesta on varmaan jo kirjoitettu ja puhuttu kyllästymiseen asti, mutta sen verran pitää minunkin siitä jauhaa, että tänä vuonna on sattuneesta syystä ollut enemmän aikaa keskittyä musiikin kuuntelemiseen. Etätöiden ohessa ja vapaa-ainakin musiikki on ollut tärkeä osa omaa jaksamista. Artisteillakin on ollut aikaa keskittyä studiossa olemiseen kiertämisen sijasta ja tämäkin näkyi julkaistun musiikin määrässä ja määrän myötä tulee väkisin laatuakin. 2020 on ainakin itselleni ollut varsin kelpo musiikkivuosi.</p><p><br /></p><p><span style="color: #ffa400;"><b>Puun takaa tullut kappale: Jaakko Rossi & Aurinko Kioski - Justiina</b></span></p><p><span style="color: #ffa400;"></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><span style="color: #ffa400;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/kq5LGr0h7QI" width="320" youtube-src-id="kq5LGr0h7QI"></iframe></span></div><p></p><p>On mukava edelleen yllättyä, kun voimasoittooni päättyvä biisi tulee suunnasta mistä en olisi ikinä osannut odottaa. Marko Haavista ja Poutahaukat on minulle nimenä tuttu muttei herätä tunteita suuntaan tai toiseen. Enkä olisi tiennyt että yhtyeen kitaristin nimi on Jaakko Rossi. Enkä tiennyt sitäkään että hänellä on Aurinko Kioski -niminen sooloprojekti. (<i>Inhoan, kun yhteenkirjoitussääntöjä rikotaan.</i>) Kun kuulin töihin kävellessä Ylen podcastista Jaakko Rossin & Aurinko Kioskin kappaleen Justiina koin sen harvaisen, mutta mukavaan tunteen, että nyt kuulin biisin jonka haluan kuulla monta kertaa lisää. Enkä ollut väärässä, sillä soittokerroissani Justiina on varmasti vuoden Top3:ssa. Kappale itsessään on jonkinlaista suomipoprockiskelmää, jossa myös hieman räpätään. Se on sopivan alakuloinen pilkettä silmäkulmassa unohtamatta, mikä on sellaista mitä tänä vuonna tarvitsin. </p><p><br /></p><p><b><span style="color: #ffa400;">Vuoden albumi: Maustetytöt - Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä</span></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjg34BEasFWs_IwD_rfF2IO6RwGWIWJMw7uvkoJMyx9sYi0a31PiRMOurlfrAzFLbqrugjXs6s5V4Jo5VKXnW5MQ_LTMxIu16xf8Ch9-T_eoTuYQ-eB02EAAFntlzjdM1JL4Ts3N_mkI_M/s1095/Eiv%25C3%25A4t_enkelitk%25C3%25A4%25C3%25A4n_ilman_siipi%25C3%25A4_lenn%25C3%25A4.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1095" data-original-width="1095" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjg34BEasFWs_IwD_rfF2IO6RwGWIWJMw7uvkoJMyx9sYi0a31PiRMOurlfrAzFLbqrugjXs6s5V4Jo5VKXnW5MQ_LTMxIu16xf8Ch9-T_eoTuYQ-eB02EAAFntlzjdM1JL4Ts3N_mkI_M/s320/Eiv%25C3%25A4t_enkelitk%25C3%25A4%25C3%25A4n_ilman_siipi%25C3%25A4_lenn%25C3%25A4.jpg" /></a></div><p>Viime vuonna suosikikseni nousseet Maustetytöt jatkoivat toisella albumillaan oikeastaan juuri sillä tavalla kuin toivoinkin. Yhtye piti linjansa eikä iloisia kappaleita löydy tältäkään kappaleelta ainuttakaan. Sanoitusten painopiste on siirtynyt alkoholiongelmasta enemmän kuolemaan ja mielenterveysongelmien suuntaan mikä myös on toimiva suunta. </p><p>Soundillisesti kakkoslevy on hivenen koneellisempi mikä luo mukavasti eroa yhtyeen albumi ja liveversioiden välille. Itse tykkäänkin kuunnella kappaleista sekä live- että albumiversioita niiden tarjoaman erilaisen tunneman vuoksi. Sanoitukset ovat kehittyneet debyytistä ja vaikutteiden annetaan edelleen näkyä ja kuulua.</p><p> Kolmoslevystä tulee varmasti mielenkiintoinen haaste, mutta vuonna 2020 kuuntelin eniten tätä haikeilua ja kuuntelen varmasti jatkossakin.</p><p><br /></p><p><span style="color: #ffa400;"><b>Vuoden tulokas: Behm</b></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3XbX-SbV0qbGXN9SV_mMn7IrKddH8_iX1G4xJGrsUa1aSx4bZ3ylx5uEmDmu7dBwsTvv1atbqbAERYMB2OC0sdBD3b4c06DmiV92Pch5M0J5TfzloLTZ6YGFPbYBE_b9lrd4ND_nUCvQ/s1199/Behm.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="675" data-original-width="1199" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3XbX-SbV0qbGXN9SV_mMn7IrKddH8_iX1G4xJGrsUa1aSx4bZ3ylx5uEmDmu7dBwsTvv1atbqbAERYMB2OC0sdBD3b4c06DmiV92Pch5M0J5TfzloLTZ6YGFPbYBE_b9lrd4ND_nUCvQ/s320/Behm.jpg" width="320" /></a></div><p>Päälle nelikymppisenä sitä alkaa olla iloinen, joka kerta kun radiot sattuvat voimasoittamaan jotakin mikä on itsellekin mieleen. Vuosi 2020 oli Rita Behmille menestyksekäs: jo vuonna 2019 julkaistu Hei rakas soi edelleen ja jatkosinglet Tivolit ja Frida jatkoivat suosion kasvattamista. </p><p>Mukavaa, että joku suomalainen artisti ymmärtää popsanoitusten päälle eikä pelkää käyttää koukkuja tai mieleen jääviä kielikuvia. Frida kappaleen maalausvertaus eroprosessin osana on hyvä esimerkki tästä. Tulokkaiden kanssa herää aina yleensä se sama kysymys, miten käy jatkossa toisen albumin myötä? Onko kaikki vuosien varrella kertyneet paukut käytetty jo debyyttialbumiin? Jos pitäisi veikata niin Behm tulee pärjäämään jatkossakin tai jos hänen suosionsa välillä laantuisikin hänen voisi hyvin kuvitella tekevän pienen tauon jälkeen comebackin.</p><p><br /></p><p><b><span style="color: #ffa400;">Vuoden kappale: Maustetytöt - Syntynyt suruun ja puettu pettymyksin</span></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/XgzKpRbvmww" width="320" youtube-src-id="XgzKpRbvmww"></iframe></div><p>"<i>Pidän sinusta mutten itseäni siedä, en tarvitse muita, sinusta en tiedä.</i>" Elämisen siedettävä raskaus on aihe, joka ei Maustetytöt tuntevalle yllätä sillä se on yksi heidän sanoitustensa kulmakivistä. On jotenkin sopivaa että Covid-19 vuonna 2020 lauletaan kuolemasta tällä tavoin. Surullisesti mutta kuitenkin muistuttaen että se polku on taivallettava loppuun ja maan povessa ehtii sitten olla iäisyyden. Kappale on melodisesti kaunis, tietää mittansa ja tämän kappaleen aloittanut lainaus on eniten tänä vuonna päässäni pyörinyt laulunsanoitus. </p><p>Joskus sitä tarvitsee vain yhden asian, jonka vuoksi jatkaa elämistä vaikka olisi vaakakupissa ne 99 jotka väittävät toisin. Minullakin on omani, onneksi. Kiitos Maustetytöt kun jatkoitte omalla linjallanne ja tuotatte melankolisia sointuja jotka kuitenkin vähentävät kuulijoissaan sitä.</p><p><br /></p><p><b><span style="color: #ffa400;">Tulihan se toinenkin hyvä biisi sieltä: Litku Klemetti - Mona</span></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/RCPuZSK5Cp8" width="320" youtube-src-id="RCPuZSK5Cp8"></iframe></div><p>Joskus käy niin, että artisti tai yhtye julkaisee kappaleen joka on itselle mieleen, mutta muusta tuotannosta ei toiveista huolimatta löydä mitään vastaavaa. Litku Klemetti lunasti yhden suosikkibiisin artistin Juna Kainuuseen -kappaleellaan ja toista olen odottanut siitä asti. Litkun tuotannosta löytyy ihan kuunneltavaakin materiaalia, muttei sellaista henkilökohtaiseen voimasoittoon innostavaa toista kertaa ennen tänä vuonna julkaistua Monaa. Väittäisin, että kappaleen Mona on discoiskelmäprinsessa Mona Carita. Katsoohan päähenkilö kappaleessa Monaa julisteesta ja levynkansista jolla on "<i>päällä bikinit ja niiden alla lihaa</i>". </p><p>Mona Carita oli oma musiikillinen ensi-ihastukseni jo ennen kouluikää, joten Litkun valinta kappaleen aiheeksi kylvettiin minun kohdallani sopivaan maaperään. Sounditkin ovat ehtaa uuskasarointia ja Litkun hieman äkkiväärät riimittelyt sopivat kokonaisuuteen hyvin. Litku mon amour, ei kahta ilman kolmatta, eihän? </p><p><br /></p><p><b><span style="color: #ffa400;">Vuoden paras rock ja cover: Amaranthe - 82nd All the Way</span></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/XhepwtKR5lg" width="320" youtube-src-id="XhepwtKR5lg"></iframe></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Ruotsin popmetalliylpeys Amaranthe on ollut niitä bändejä joita olen seurannut vuosia puolivaloilla, mutta joka ei jostakin syystä ole tarjonnut sitä jotakin heistä innistuttavaa tekijää. Elementit ovat kyllä aina olleet olemassa: ruotsalaista popsensibiliteettiä omaava, yhtye jolla on ruotsiaksentilla laulava naislaulaja ja selvästi pyrkimys tarttuviin melodioihin ja kertseihin. Ehkä heiltä ovat vain puuttuneet tarpeeksi hyvät biisit. </div><p>Sabaton taas on toinen ruotsalaisyhtye, joka menee vähän sille osastolle, että he eivät ole tarpeeksi hauskoja omassa gimmickissään ja laulaja on omaan makuuni hieman liian kankea. Mutta kun Sabatonin alun perin tekemä amerikkalaisesta ensimmäisen maailmansodan sotasankarista tekemä kappale 82nd All the Way päätyi Amaranthen käsittelyyn niin kokonaisuushan toimii. Yhtyeellä on selvästi ollut hauskaa omaa tulkintaansa tehdessään ja itse biisi on parempi kuin Amaranthen omat. (<i>Eri mieltä saa olla, mutta tämä on omani.</i>) </p><p>Ehkä coverin teko on tuonut rentoutta eikä kappaletta ole ahdettu ihan niin tukkoon kuin Amaranthen biisit liian usein ovat. Kolme eri laulajaa tuovat kaikki jotakin tarpeellista mukaan tähän sekametelisoppaan. Ruotsalaisen yhtyeen coveri ruotsalaisen bändin kappaleesta, joka kertoo amerikkalaisesta sotasankarista joka meni sotimaan Ranskaan ja otti siellä kerralla vangiksi toistasataa saksalaista. Siitä ei kappale paljon kansainvälisemmäksi mene. Ja parempi sotia lauluissa kuin oikeasti.</p><p><br /></p><p>Ehkäpä tämä riittää tämän vuoden musiikillisistä mieliteoistani tällä kertaa. Oli mukava blogata pitkän tauon jälkeen. Uskon että vuonna 2021 teen blogia jos en vanhaan tyyliin niin ehkä johonkin uuteen. Kuunnella kaikki sellaista musiikkia mistä tykätään eikä olla puristeja!</p>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-32818804579732498312020-04-05T17:31:00.000+03:002020-04-05T17:31:26.788+03:00Blondie - (I'm Always Touched By Your) Presence, Dear<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgiLBCgf3RruiFD9wVFJ-5fSc4Bg7RkG_FFrO1dEp4UxSBWM8cLDhFIswjU8gPqqq0e4USwuj5hvKfuAPuUNvTD0_bKDXSo6wPehShJVsk_lN68N9HPu_A0Wh2rG0BLQlWzHKZzIWEYLbc/s1600/Blondie_-_Presence%252C_Dear_%2528UK%2529.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="300" data-original-width="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgiLBCgf3RruiFD9wVFJ-5fSc4Bg7RkG_FFrO1dEp4UxSBWM8cLDhFIswjU8gPqqq0e4USwuj5hvKfuAPuUNvTD0_bKDXSo6wPehShJVsk_lN68N9HPu_A0Wh2rG0BLQlWzHKZzIWEYLbc/s1600/Blondie_-_Presence%252C_Dear_%2528UK%2529.jpg" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Blondie<br />
<b>Kappale:</b> (I'm Always Touched By Your) Presence, Dear (1978)<br />
<b>Albumi:</b> Atomic - The Best of Blondie<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>Stay awake at night and count your R.E.M.'s.</i>"<br />
<br />
Minulle nykyinen maailmantilanne ei ole tuonut lisää omaa aikaa mikä on introversioni korkeasta asteesta huolimatta helpostus. Mitä nyt töitä joutuu tekemään paljon enemmän etänä, mutta toisaalta en pidä matkustamisesta joten siltä osin asia on parannus.<br />
<br />
Yksi vaikutus mikä ihmismalwarella, kuten eräs tubettaja virusta kuvaa, koska sen oikean nimen sanominen veisi Youtubessa mainostulot on se, että jokainen biisi tuntuu jollakin tavalla linkittyvän siihen. Jopa tämänkertainen, mutta ei onneksi ihan pahimmalla mahdollisella tavalla.<br />
<br />
Blondien vuoden 1978 Plastic Letters albumin toinen single on nimihirviö <i>(I'm Always Touched By Your) Presence, Dear</i>. Käytänkin siitä loppuarvostelun ajan nimeä "helpompaa" nimeä IATBYPD. Kappaleen on tehnyt Blondien basisti Gary Valentine sen jälkuun kun hän kuuli, että hän ja hänen silloin tyttöystävänsä olivat hänen kiertueella olleessaan nähneet etäisyydestä huolimatta samanlaisia unia. IATBYPD ei ole suurimpia Blondiesuosikkejani, mutta toisaalta se on parempi kuin yli 90%:ia 90-luvun puolivälin comebackin jälkeisistä biiseistä. Yhtyeelle tyypilliset 60-lukuvaikutteet kuuluvat tässäkin kappaleessa, mutta tyylilliset ratkaisut päivittävät sen silti tukevasti 70-luvun jälkipuoliskolle. <br />
<br />
Blondie on parhaimmillaan kun heidän kappaleensa heijastuvat parhaiten laulaja Debbie Harryn luonteen kautta. IATBYPD kanssa tämä toimii puoliksi. Vaikka Harry tulkitsee kelvollisesti romanttista söpistelyäkin niin parhaiten hänen ulosantinsa toimii silti, kun biisissä on hieman draamaa, räväkkyyttä tai äkkyvääryyttä. IATBYPD:ssa ei ole noita elementtejä tarpeeksi vaikka siinä pudotellaankin monia uniin ja enteisiin liittyviä termejä varsin sujuvasti.<br />
<br />
Ehkä IATBYPD on muutenkin hieman liian siloteltu ja harmiton verrattuna joihinkin muihin saman aikakauden Blondiebiiseihin. Toki kappale ottaa hieman kierroksia, mutta se ei ikinä lähde kunnon laukkaan. Olisikohan tämä voinut olla niitä paremmin livenä toimivia kappaleita? Tai sitten kappaleen pahin vihollinen on yhtyeen tuotannon parhaimmisto mihin se ei ainakaan omissa kirjoissani vertaudu menestyksekkäästi.<br />
<br />
Mutta sujuvasti kuunneltava kappalehan silti on kyseessä jota en skippaisi. Plussaa rumpali Clem Burkelle jälleen kerran siitä, että hän on se joka tuo kappaleeseen eniten sen tarvitsemaa energiaa. IATBYPD tuskin tulee minulle uniin edes tämän arvostelun kirjoittamisen jälkeen, mutta jos se tulisi niin en laskisi sitä painajaiseksi.<br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 5,5/10</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/JziVnT0d6tY/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/JziVnT0d6tY?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-4808228975962346072020-02-28T19:01:00.001+02:002020-02-28T19:01:22.566+02:00Dina Carroll - Walk on By<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj34g41ePJTL7ZaS6eQz9qC6jBR7UPfJv8bgRO_lWcD8OD6jacCSCk1yyDnDv0lAb5Fuf2gLGSVH43CJkBMGL8RFZ4tlaPFwu-UBHR2uldrHEVzx7nC6jrkah9trCNJMv4xncjGbgjtYws/s1600/Dina+Carroll+Walk+on+By.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="300" data-original-width="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj34g41ePJTL7ZaS6eQz9qC6jBR7UPfJv8bgRO_lWcD8OD6jacCSCk1yyDnDv0lAb5Fuf2gLGSVH43CJkBMGL8RFZ4tlaPFwu-UBHR2uldrHEVzx7nC6jrkah9trCNJMv4xncjGbgjtYws/s1600/Dina+Carroll+Walk+on+By.jpg" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Dina Carroll<br />
<b>Kappale:</b> Walk on By (1989)<br />
<b>Albumi:</b> Millennium 1990-1994<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "Walk on.. walk on.. walk.."<br />
<br />
Jokainen vuosikymmen tuottaa oman näkemyksensä eri musiikkigenreistä. Soul ei ollut tässä poikkeus ja 90-luvun alussa se lienee ollut suosituinta siististi koneellistettuna ja usein voimakkain naisvokaalein. Tyylikkäät mutta ehkä hieman kliiniset konetaustat päivittivät genren uudelle vuosikynnelle ja menestystäkin tuli. Englantilainen Dina Carroll ei ehkä aivan ollut tuon aallon ykkösnimi, mutta kahdella platinamyyntiin yltäneellä albumillaan sekä neljällä Top10 singlellään kotimaassaan hän oli kaukana yhden hitin ihmeestä.<br />
<br />
Dina Carroll aloitti valeryhmä Masqueraden ainoana todellisenä jäsenenä 80-luvun puolivälissä, mutta tuossa vaiheessa menestys jäi vielä listojen jämäsijoihin. Kun Masquerade kuopattiin hän vaihtoi levy-yhtiötä ja alkoi soolouralle 1989. Menestys antoi odottaa itseään muutaman vuoden mutta cover Dionne Warwickin <i>Walk on By</i> klassikosta toi hänelle jo pientä menestystä Manner-Euroopan puolella. Kappaleen tuotannossa apuna toimi R&B ryhmä The Pasadenas, joka auttoi laulusovituksessa sekä lauloi kappaleen taustat.<br />
<br />
Vaikka pidänkin esimerkiksi joistakin Lisa Stansfieldin saman aikakauden biiseistä niin tämä musiikillinen tyyli kaikessa saniteettisuudessaan ei kuulu suurimpiin suosikkeihini. Varsinkin kun <i>Walk on By:sta</i> on niin monia legendaarisia tulkintoja joihin tätä joutuu vertaamaan. Mitään erityisen omaa Dina Carrollin versioon ei ole saatu lukuunottamatta sitä ajallista äänimuottia mihin se on sovitettu. Caroll on kelvollinen vokalisti muttei hän yllä mihinkään erityisen mielenjäävään tulkintaan ainakaan tässä tapauksessa.<br />
<br />
Kun yhdistetään omana aikanaan muodikas tuotanto, joka ei ehkä ole vanhentunut ihan kaikkein arvokkaimmin ei niin oleelliseen versioon klassikkobiisistä niin kovin korkealle ei päästä. Mutta yhtä paljon kuin tämä iteraatio <i>Walk on By:stä</i> ei herätä kiinnostusta niin ei se myöskään ärsytä tai ole vaikeaa kuunneltava. Jos muutama töksähtelevä lauluäänen manipunilointi olisi jätetty pois ja tasapaksuun taustapoljentoon olisi välillä tuotu enemmänkin vaihtelua niin kuka tietää vaikka tästä olisi voinut tulla sellainen pikkukiva vaihtoehtoversio jota kuuntelisi vaihtelun vuoksi ihan mielellään. Mutta tällaisenaan tämän ohitse on liian helppo kävellä.<br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 5,0/10</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/z8neU5DXDUI/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/z8neU5DXDUI?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-7400399025449564742020-02-03T16:56:00.002+02:002020-02-03T16:56:54.148+02:00R. Kelly - I Believe I Can Fly<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhgqCIlTFF8G6nzkWaq0SEe9-MkqLodBc3M1HUfJ8h3c40CQD3IxBbznd5ByNvrzbkpB7SMDQyLtsiFylVRsJ4hj-znOCBfBY3URjhs6FJEcsKxu6eCvG1NV4uyzkdWIQgIypDdsB4SCbA/s1600/I_Believe_I_Can_Fly.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="260" data-original-width="260" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhgqCIlTFF8G6nzkWaq0SEe9-MkqLodBc3M1HUfJ8h3c40CQD3IxBbznd5ByNvrzbkpB7SMDQyLtsiFylVRsJ4hj-znOCBfBY3URjhs6FJEcsKxu6eCvG1NV4uyzkdWIQgIypDdsB4SCbA/s1600/I_Believe_I_Can_Fly.jpg" /></a></div>
<b>Artisti:</b> R. Kelly<br />
<b>Kappale:</b> I Believe I Can Fly (1996)<br />
<b>Albumi:</b> The Greatest Hits of the 90s<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>I believe I Can fly...</i>"<br />
<br />
Kun tällä kertaa valituksi tuli R. Kellyn ysäriklassikko <i>I Believe I Can Fly </i>ensimmäinen ajatukseni oli etten ole ikinä nähnyt elokuvaa jonka soundtrackille se on alunperin sävelletty eli Space Jamia. En usko menettäneeni mitään elokuvataiteen klassikkoa vaikka jotkut tuntuvat muistelevan leffaa nostalgialasien läpi. Silti on omalla tavallaan on mielenkiintoista, etten ole Space Jamia nähnyt sillä tuolloin teini-iän viimeisinä vuosina lähes kaikki blockbuster leffat tuli nähtyä ennemmin tai myöhemmin.<br />
<br />
Kun aloin miettimään niin pystyin muistamaan kolme R. Kellyn biisiä, Celine Dion dueton <a href="https://www.youtube.com/watch?v=61PKwZq1bNE" target="_blank">I'm Your Angel</a>, Batman & Robin leffan soundtrackilla olleen <a href="https://www.youtube.com/watch?v=jfpnIyqieyk" target="_blank">Gotham Cityn</a> sekä tietenkin <i>I Believe I Can Flyn</i>. Amerikkalainen R&B ei ollut minusta 90-luvulla erityisen kiinnostavaa vaikka siitäkin kimallesopasta omaan makuuni olevat helmet olen myöhemmin kalastellut. Hieman liian kiillotettu tuotanto sekä amerikkalaisen liioiteltu tapa tulkita ei toimi minulle ellei mukana ole loistavia harmonioita tai huipputason vokalistia.<i> I Believe I Can Flysta</i> en henkilökohtaisesti löydä kumpaakaan vaikka siinä varsin hienot kuoro-osuudet löytyi.<br />
<br />
<i>I Believe I Can Fly</i> on niitä hittejä mitä 1996 ei voinut välttää meilläkään. R. Kelly sai pyynnön itse Michael Jordanilta tehdä biisin "hänen elokuvaansa" ja Kelly suostui tiedustelematta leffasta sen enempää. R. Kellyn nähtyä Space Jamista ennakkoversion alkoi idea kappaleesta kristallisoitua hänelle. Hän halusi tehdä kappaleen, joka ei ole aivan samanlaista kuin hän tyypillisesti oli aiemmin tehnyt. Vaikka R. Kellyllä onkin kotimaassaan muutama listaykkönenkin niin <i>I Believe I Can Fly</i> on siellä hänen suurin hittinsä siitäkin huolimatta, että kappaleen oli tyytyminen kakkossijaan Toni Braxtonin <a href="https://www.youtube.com/watch?v=p2Rch6WvPJE" target="_blank">Un-Break My Heartin</a> perässä. <br />
<br />
Vaikka <i>I Believe I Can Fly</i> sijoittuu nuoruusnostalgiseen aikaan elämässäni, niin se ei ole kappale joka extrapisteitä tulee minulta sen vuoksi saamaan. R. Kellyn ääni ei ole suosikkini sillä se ei solju niin vaivattomasti kuin tämänkaltainen kappale vaatisi. Ei ole ikinä hyvä merkki jos taustakuoro on paremman kuuloinen kuin itse pääesiintyjä. Vaikkapa kappaleen sanoma onkin motivoiva niin se ei tavoita minua samalla tavalla kuin monia muita. Ehkä en ole ikinä ollut henkilö, joka haluaa olla oman elämänsä Ikaros.<br />
<br />
Toki <i>I Believe I Can Fly</i> on tuotettu viimeisen päälle puhtaasti eikä tämä ole pelkästään hyvä asia. Kaiken särmän hiominen osattiin 90-luvulla jo täydellisesti. Kappaleessa on pieniä tyylillisiä kaikuja 70- ja 80-lukujen taitteen radiopopista mikä olisi ollut mielenkiintoinen tyylisuunta edetä ihan puhtaasti. Aiemmin mainitsemani kuorot kuulostavat lopussa hienolta ja se pieni huudahdus lopussa on jotakin mitä olisi pitänyt tuoda asenteellisesti mukaan jo aiemmin. Ehkä minä en vain halua lentää herra Kellyn motivoimana. <br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 5,0/10</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/GIQn8pab8Vc/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/GIQn8pab8Vc?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>
<div>
<br /></div>
MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-28809019835805500342019-12-31T17:56:00.000+02:002019-12-31T17:56:44.629+02:00Satunnainen poikkeama VI: Vuosikatsaus 2019Jos vuotta 2018 musiikillisesti miettiessäni olin lähes epätoivoinen koettaessani keksiä jotakin mistä kirjoittaa niin vuosi 2019 on sentään tarjonnut jotakin joka tulee heti mieleen. Vuosikymmenen lopettavat vuodet ovat yleensä olleet musiikillisesti mielenkiintoisia sillä usein niissä kuulee jo kaikuja tulevan vuosikymmenen soundista ja vuosikymmenen ominaissoundi on jalostettu huippuunsa. Tämä toimii ajatellessa vuotta 1979, melkein ajatellessa vuotta 1989 ja ehdottomasti 1999 mukaanlukien. Nolkytluvusta kymmenluvulle siirryttäessä ehkä vastaavaa selvää siirtymää ei tapahtunut tai sen näkemiseen olemme vielä liian lähellä.<br />
<br />
Yksi nimi tulee varmasti olemaan se mistä 2019 tulee jäämään eniten musiikillisesti mieleeni. Maustetytöt toi kotimaiseen musiikkikenttään jotakin, jolle oli tilausta mutta jota ei varmaan moni tiennyt kaipaavansa. Perinnetietoista, mutta omaperäistä. Yksinkertaista, mutta mielenkiinnonherättävää. Asennetta, joka on nykyisessä melko muovisessa popmaailmassa harvinaista. Mutta loppujen lopuksi kyse on siitä, että itse lopputuote eli musiikki on onnistunutta.<br />
<br />
<b><span style="color: orange;"><br /></span></b>
<b><span style="color: orange;">Vuoden tulokas sekä yhtye: Maustetytöt</span></b><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjcKre2whRsh-uut0OAO7OY5lnpvJsE2wJZuPH78qZYnQc4rCNcmOt0s5VF_NOval1VU5G8iHL4hAX_Qy0hFaQxGHRArEAZcVLK-bNTic1ZtmZiAKZaejM_Nw6KuJtIblA0fZCBPSNTHvc/s1600/maustetytot.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="907" data-original-width="1200" height="241" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjcKre2whRsh-uut0OAO7OY5lnpvJsE2wJZuPH78qZYnQc4rCNcmOt0s5VF_NOval1VU5G8iHL4hAX_Qy0hFaQxGHRArEAZcVLK-bNTic1ZtmZiAKZaejM_Nw6KuJtIblA0fZCBPSNTHvc/s320/maustetytot.jpg" width="320" /></a></div>
Kyllähän Vaalasta lähtöisin oleva sisarusduo on itselle selvä valinta sekä vuoden 2019 tulokkaaksi että yhtyeeksi. Neljä mainiota singlejulkaisua sekä tasokas albumi ovat jotakin mihin en kenenkään muun musiikillisia ansioita pysty tänä vuonna vertaamaan.<br />
<br />
<b><span style="color: orange;"><br /></span></b>
<b><span style="color: orange;">Vuoden albumi: Maustetytöt - Kaikki tiet vievät peltolaan</span></b><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj_Dr301p9YMvH1ucEyqzNcnuq7s51fpl2aSS4Z3az4DzR6GOMpIMH46rw3EyANCZwTwjLWJGCl45qSzpp49KBI9K09kRclu1LKTpnTgNQrdOrHextCH5bsWwBKDG2LOk3BjfkFqJn3yGo/s1600/mauste.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1600" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj_Dr301p9YMvH1ucEyqzNcnuq7s51fpl2aSS4Z3az4DzR6GOMpIMH46rw3EyANCZwTwjLWJGCl45qSzpp49KBI9K09kRclu1LKTpnTgNQrdOrHextCH5bsWwBKDG2LOk3BjfkFqJn3yGo/s320/mauste.jpeg" width="320" /></a></div>
Kaikki tiet vievät Peltolaan onnistuu kuulostamaan yhtenäiseltä sillä sen käsittelemät teemat säilyvät samana biisistä toiseen. Yhtyeen pelkistettyä livesoundia on albumisovituksissa hieman rikastettu, mutta se on tehty hillitysti. Tämä on itseasiassa ainoa tänä vuonna julkaistu ostamani albumi ja ostin samalla kertaa sekä cd- että vinyylialbumiversiot. Vaikka Maustetyttöjä on kutsuttu masennuspopiksi niin itse kuulen sieltä rivien väleistä sekä ironiaa että toivonpilkahduksia. Ei tämä ole albumi jonka kuuntelu tekee surulliseksi vaan se puhdistaa mieltä.<br />
<br />
Ainoa pieni kauneusvirhe on sen toiveikkaimman ja kauneimman biisin jättäminen pois (Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään). Ehkä myös liveseteissä mukana ollut Leevicover Tyttö jota rakastan olisi ollut mielenkiintoista kuulla albumisovitettuna. Seuraavalle albumille duomme toivottavasti keksi myös pari uutta teemaa nykyisten lisäksi.<br />
<br />
<span style="color: orange;"><b><br /></b></span>
<span style="color: orange;"><b>Vuoden biisi: Maustetytöt - Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään</b></span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/2r5_pGz3W9A/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/2r5_pGz3W9A?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
Tänä vuonna oli muuta kelpo julkaisu enemmän kuin 2018 oli, mutta tiesin tämän vuoden parhaan biisin heti kun kuulin kesällä Youtubesta tämän biisin liveversion. Rakkauslaulu jonka jokainen voi tulkita ja sovittaa itselleen sopivaksi ja joka ei ole imelä eikä sokerinen on jotakin mitä olen kaivannut. Elämä voi olla välillä raskasta ja synkkää, mutta kaikesta selviää jos on joku jonka kanssa jakaa ne kuuluivat ala- ja ylämäet. Myös pelkkä materialistinen onni ilman laadukkaita ihmissuhteita on tyhjää elämää. Bonusta erinomaisesta laulutulkinnasta ja yhteislaulusta.<br />
<br />
<b><span style="color: orange;"><br /></span></b>
<b><span style="color: orange;">Vuoden rockbiisi: Apulanta - Lokin päällä lokki</span></b><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/Iqgeh1MDEdI/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/Iqgeh1MDEdI?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
On mukava yllättyä positiivisesti musiikin parissa aina välillä. Kun kuulin että Apulanta julkaisee nu metal tyylisen EP:n niin ajattelin, että siitä tulee joko aivan kamalaa tai ehkä parhaimmillaan jotakin jonka kertakuuntelee uteliaisuudesta. Onneksi kuuntelin sillä Lokin päällä lokki on parasta Apulantaa vuosiin. Nu metalin kunnian vuosista alkaakin olla sen verran aikaa, että sitä voikin tuoda jo takaisin. Kuulostaa siltä kuin yhtyeellä olisi ollut hauskaa tätä tehdessä ja se kuuluu. Huumoribiisistä ei toki ole kyse vaan kuulostaa siltä kuin Apulannalta olisi karistettu kilometrejä ainakin 20 vuoden verran. Yksi askel taakse voi olla tosiaan kaksi askelta eteen.<br />
<br />
<b><span style="color: orange;"><br /></span></b>
<b><span style="color: orange;">Vuoden paras cover: Liliac - Rainbow in the Dark</span></b><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/mkLWC-clCjk/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/mkLWC-clCjk?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
Luulisi ettei sellaisesta kiveen hakatusta metalliklassikosta saa enää mitään kuuntelemisen arvoista coverin muodossa kun on kyse Dion Rainbow in the Darkista. Mutta huomasin tänä vuonna hakevani kerta toisensa jälkeen kuunteluun viidestä yhdysvaltalaiseta teinisisaruksista koostuvan Liliacin coverin tuosta edellämainitusta klassikosta. Nämä teinit eivät ole yrittäneet modernisoida biisiä tai tehdä sille mitään sovituksellisia temppuja. Kappale vedetään hyvin alkuperäiseen tyyliin ja sitä kunnioittaen. Mutta se toimii sillä 17-vuotias vokalisti Melody kuulostaa ikäistään vanhemmalta ja hänen tulkintansa klassikosta on hieno. Olen seurannut yhtyeen edesottamuksia Youtuben kautta ja koko nuoresta viisikosta paistaa läpi musiikin tekemisen ilo. Toivottavasti heiltä tulee jatkossa lisää myös alkuperäistä musiikkia.<br />
<br />
<br />
<b><span style="color: orange;">Vuoden korvamato: Pyhimys - v!@%#mikko</span></b><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/rYQs1j9Z2-8/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/rYQs1j9Z2-8?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
Vaikkei Pyhimyksen v!@%#mikko olekaan hänen tänä vuonna eniten soittoa medioissa saanut biisinsä, niin minulle se on eniten kuuntelua saanut. Syy tähän on kappaleen näppäryys ja se tekee klassiset eli jää päähän soimaan. Artistin ironinen itsekrittiikki oma uraa sekä levyteollisuuden raadollisuutta kohtaan yhdistyy näppärästi Enimen tyyliseen biittiin ja musiikkivideoon. Ja onhan se "<i>Elämä on keitto, minä olen haarukka</i>" nerokas lohkaisu.<br />
<br />
<b>Bonuksena kappaleesta löytyy myös varsin mainio kotimainen metallicover:</b><br />
<iframe allow="accelerometer; autoplay; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture" allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/0nkG36qpheM" width="560"></iframe>
<br />
<b><span style="color: orange;"><br /></span></b>
<b><span style="color: orange;">Introverttien kiitospalkinto 2019: Irina - Haluun olla yksin</span></b><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/uU8YSeq3HhA/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/uU8YSeq3HhA?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
Ekstroversio - introversio asteilla melko intron äärilaitaa edustavana oli piristävä kuulla biisi omasta näkökulmasta. Harvassa kappaleessa kerrotaan meidän tarpeestamme saada ladattua sosiaaliset patterimme olemassa yksin ja omissa oloissamme. Ekstroverttien johtamassa maailmassa heidän ominaisuuksiaan ihaillaan eikä meidän introverttien tarpeille meinaa hetkisessä nykymaailmassa jäädä helposti tilaa. On myös mukava kuulla Irinan palaavan pitkästä aikaa niihin soundeihin joita hänen kahdella ensimmäisellä levyllään oli.<br />
<br />
Vuosi 2019 sisälsi edellämainittujen lisäksi paljon sellaisia pikkukivoja biisejä joista jotkut saattavat ajan kanssa kasvaa ihan pysyvästi omassa biisipankissa mukana kulkeviksi. Ei ole helppoa olla päälle nelikymppinen ja louhia ne omat musiikilliset kultahiput kun se aivan mainstriimein tarjonta vääjäämättömästi erkanee vuosi vuodelta kauemmaksi. Mutta hyvän biisin löytämisen ilo ei onneksi katoa koskaan. Louhinta jatkuu myös vuonna 2020 sen tulokset nähdään sitten vuoden päästä seitsemännessä osassa. MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-63572167381161397462019-12-23T17:58:00.005+02:002019-12-23T17:58:47.628+02:00Ruoska - Porttikielto taivaaseen<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjH7qvwx92cT8nCFzVdUL-OJd52rNuHeHW7gmltVVcX61dbEqZhco7a5qeKLmoMGUtjytfJPG4sZamTpTG5Q4uh9V6lIklQtIyjNjlVv08UZmLTR6V9sMgGb9lRpn8_cyU3tkWndJjhoEU/s1600/Ruoska_Rabies.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="300" data-original-width="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjH7qvwx92cT8nCFzVdUL-OJd52rNuHeHW7gmltVVcX61dbEqZhco7a5qeKLmoMGUtjytfJPG4sZamTpTG5Q4uh9V6lIklQtIyjNjlVv08UZmLTR6V9sMgGb9lRpn8_cyU3tkWndJjhoEU/s1600/Ruoska_Rabies.jpg" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Ruoska<br />
<b>Kappale:</b> Porttikielto taivaaseen (2008)<br />
<b>Albumi:</b> Rabies<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>Kivun jyrkkään rinteeseen joutuneet saa osakseen porttikiellon taivaaseen.</i>"<br />
<br />
Blogin päivittäminen on ollut pienellä tauolla sairastelujen ja työkiireiden vuoksi. En ole halunnut kirjoittaa arvosteluita väsyneenä tai pakosta. Toivottavasti blogi pääsee tulevan vuosispesiaalin jälkeen ensi vuonna taas normaalimpaan julkaisutahtiin. Tämä on kirjoitettu aatonaattona, mutta tietenkään random play ei valinnut joululaulua. Tosin todennäköisyyskin sille olisi ollut häviävän pieni, sillä joulumusiikkia löytyy levyhyllystäni hyvin vähän.<br />
<br />
Kotimainen (juvalainen) industrial metalliyhtye Ruoska on luultavasti kotimaisista tyylisuunnan edustajista se toiseksi menestynein Turmion Kätilöiden jälkeen. Siinä missä Kätilöt ei ikinä ole ottanut itseään täysin vakavasti sortumatta silti huumoriyhtyeeksi on Ruoska ollut se totisempi industrialinsoittaja. Ruoska on avoimesti maininnut Rammsteinin esikuvakseen ja halunnut tehdä musiikkia samalla meiningillä ja asenteella. Kahdesta edellämainitusta Ruoskaa voikin paremmalla omallatunnolla kutsua Suomen Rammsteiniksi.<br />
<br />
Nykyään harvaan keikkailevan toistaiseksi viimeinen albumi oli vuoden 2008 Rabies joka oli edeltäänsä hieman raskaampi ja tietyllä tavalla yhtenäisempi. Albumilta ei ehkä löytynyt <a href="https://www.youtube.com/watch?v=CC9SCAh5ZdQ" target="_blank">Tuonen viemän</a> tai <a href="https://www.youtube.com/watch?v=ZXHBKUbUmCs" target="_blank">Mies yli laidan</a> kaltaista hittiraitaa, mutta oli mielestäni albumikokonaisuutena hivenen parempi. <i>Porttikielto taivaaseen</i> antaa rivibiisinä varsin hyvän kuvan albumista. Se jyrää raskaasti ja kertoo synkää tarinaa henkilöstä, joka tekee mitä täytyy, mutta seurauksena on porttikielto taivaaseen.<br />
<br />
<i>Porttikielto taivaaseen</i> on niitä mielenkiintoisia sanoituksia, jotka eivät aukea täysin suoraan ja joista voi tehdä monenlaista tulkintaa. Itse saan mielikuvan orjakaleerista, jossa päähenkilö on onnistunut nousemaan airosta itse ruoskan (pun intended) varteen. Hän on ollut aiemmin iskujen kohteena ja tekee nyt toisille samoja arpia mitä häneltä itseltään löytyy. Isäntiä täytyy miellyttää tai päätyy taas airoihin siihen asti kunnes kaikki voimat on valutettu ja tuloksena on vain varma kuolo. Hetkittäin entinen orja ja nykyinen orjuuttaja tuntee moraalista krapulaa muttei keksi tietä ulos tilanteesta. Tai sitten se kertoo kipulääkekoukkuun joutumisesta.<br />
<br />
<i>Porttikielto taivaaseen</i> on varmasti yksi Ruoskan paremman pään sanoituksista, mutta sävellyksellisesti se on vain keskitasoa. Parhaissa Ruoskan biiseissä on hyvä yhdistelmä raskasta soitantaa ja tasapainottavia elektronisia elementtejä, mutta tässä tapauksessa se elektroninen osa on häivitetty liian taakse. Patrik Mennanderin laulusoundi ei ehkä ole maailman sävyrikkain, mutta se sopii genreen. Hänen ulosantiinsa ei <i>Porttikielto taivaaseen</i> kaadu sillä hänen tapansa tulkita tuo esiin sanoituksen päähenkilön kultaisen häkin joka on päällystetty ruosteisella piikkilangalla.<br />
<br />
Kertosäe kulkee kelvollisesti, mutta se puuttuva elektroninen soundikikkailu olisi rikastanut kappaletta. Ruoska ei esimerkiksi pelännyt käyttää <a href="https://www.youtube.com/watch?v=wV19mYe3184" target="_blank">Alasin</a> kappaleessa metallinvasarointiefektiä ja nytkin joku kylmä tuulenhumina tai vastaava olisi saattanut toimia hyvin. Plussaa kappaleen rutisevasta synaoutrosta. Tässä kaksijakoisessa kappaleessa on kuitenkin selvästi enemmän hyvää ja se on vaivatonta kuunneltavaa genren ystäville. Ja tarjoaa se myös hieman ajateltavaa siitä milloin oma selviytyminen pyhittää keinot. <br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 6,0/10</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/9H3nK6jmZ5c/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/9H3nK6jmZ5c?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-59760070485093277082019-10-28T17:16:00.001+02:002019-10-28T17:16:30.519+02:00Ace of Base - No Good Lover<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQizSzcB5jj9KXlveunHNroB6eD-0Ess6LdmY_a4F13RazrPzJvmKC3VIoWen0SbcnvT3G9yJ_mpDOwBYrNDz-YNe-Nes92koVvMHxVoN_qPMzUmwI8Q0ZNc__JuUO3Yu4bMflDM25g7A/s1600/Ace_of_Base_-_Life_Is_a_Flower.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="220" data-original-width="220" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQizSzcB5jj9KXlveunHNroB6eD-0Ess6LdmY_a4F13RazrPzJvmKC3VIoWen0SbcnvT3G9yJ_mpDOwBYrNDz-YNe-Nes92koVvMHxVoN_qPMzUmwI8Q0ZNc__JuUO3Yu4bMflDM25g7A/s320/Ace_of_Base_-_Life_Is_a_Flower.jpg" width="320" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Ace of Base<br />
<b>Kappale:</b> No Good Lover (1998)<br />
<b>Albumi:</b> Life is a Flower singlen b-puoli<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>He's na na na na.</i>"<br />
<br />
Tämänkertainen biisi vie minut muistoissa 21 vuoden päähän (joko siitä tosiaan on niin paljon aikaa) kun olin lukion jälkeen toimituksen avustajana paikallisessa sanomalehdessä. Kohtalainen osa palkastani meni cd-levyihin ja kun Ace of Basesta oli kyse niin fanipoikana ostin myös singlet albumien lisäksi.<br />
<br />
Eikä kyse ollut pelkästä keräilystä sillä pidin monista singlejen b-puolista ja jopa joistakin remikseistä. Jos tekisin Ace of Basesta Top10 listan niin sinne saattaisi eksyä jopa joku noista ei albumeille päässeistä b-puolista. Mutta olisiko se <i>Life is a Flower</i> singlen b-puoli <i>No Good Lover</i>?<br />
<br />
Reggaedancepopillaan läpi lyönyt Ace of Base ei ratsastanut samalla soundilla juuri ollenkaan enää debyyttialbumi Happy Nationin jälkeen. The Bridge albumi meni menevimmillä biiseillään eurodancen suuntaan ja Flowers albumi haki vaikutteita mm. Motownista. Ehkäpä juuri halu olla toistamatta vanhaa hittisoundia johti siihen että muuten näppärä <i>No Good Lover</i> jäi vain singlen b-puoleksi. Toki kappale sai albumijulkaisun vuoden 2015 Hidden Gems b-puoli- ja demobiisikokoelmassa, mutta ehkä se ei olisi myöskään ollut aivan kotonaan Flowersin äänimaailmassa.<br />
<br />
<i>No Good Lover </i>vie siis Ace of Basen takaisin reggeadancen letkeään poljentoon, mutta se ei silti biittiään lukuunottamatta muistuta juuri Happy Nationin soundeja. Happy Nationin äänimaailmassa oli tietynlaista tummuutta jota ei Ace of Basen myöhemmiltä albumeilta enää samassa mittakaavassa löytynyt. Sanoituksen puolesta kappale voisi ehkä olla kuin All That She Wantsin miesversio. Edellämainitun päähenkilö oli nainen johon ei kenenkään miehen kannattanut kiintyä koska mitään pitkäikäistä ei ollut hakusessa. <i>No Good Lover</i> kertoo puolestaan miehestä, joka näin #metoo aikana ei saisi positiivista sävyä. Narsistinen mies joka painaa puolisonsa itsetunnon valittamisellaan alas samalla kun iskee tämän parhaan ystävän ei tosiaankaan ole hyvä rakastaja kuten laulussa sanotaan.<br />
<br />
<i>No Good Lover</i> ei ole kappale joka saisi Ace of Basea inhoavan muuttaman mieltään, mutta minulle se on yksi yhtyeen paremmista b-puolista. Muistan kaivaneeni singlen usein esiin vain kuunnellakseni sen ei nimiraidan, jota en Flowers albumilta voinut kuulla. Siinä on ne ainekset josta AoB:n soundissa pidin: Jennyn ja Linnin yhteensopivat vokaalit, tunnistettava länsinaapurin tuotanto ja siinä se melkein pakollinen Jokerin biiseille tuttu hieman kömpelö rivikin sanoituksessa. "<i>Americas by far the most miserable man</i>" -rivi on on kappaleen töksähtävä osa vaikka se lauletusti onkin saatu istumaan melodiaan.<br />
<br />
Joidenkin biisien kohdalla täytyy tunnustaa, että ne eivät varmasti ole kaikkien tai ehkä valtaosankaan mieleen mutta ne silti voivat olla omia pieniä henkilökohtaisia suosikkeja. No good lover, but quite a good song. <br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 6,5/10</span><br />
<iframe allow="accelerometer; autoplay; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture" allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/fy3ZSJ78Yr0" width="560"></iframe>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-89609623117180799002019-10-01T15:18:00.000+03:002019-10-01T15:18:32.043+03:00Ville Leinonen - Kesän lapsi<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEin9sgMfqOab-69dJzVeBwPh7dp2CFT79RnEYuQ10R9hT6l8QIMAUWg8uyPQD8qZqv8PRO7wPuZ7eqBSPcoYyJpvRxq7_7AGUeJ8BCM34Mqjefn5IIUK_Grr_XBZpe3a_U9AfBPBcCSrdI/s1600/Ville_Leinonen_-_Hei%2521.jpeg.jpeg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="260" data-original-width="260" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEin9sgMfqOab-69dJzVeBwPh7dp2CFT79RnEYuQ10R9hT6l8QIMAUWg8uyPQD8qZqv8PRO7wPuZ7eqBSPcoYyJpvRxq7_7AGUeJ8BCM34Mqjefn5IIUK_Grr_XBZpe3a_U9AfBPBcCSrdI/s1600/Ville_Leinonen_-_Hei%2521.jpeg.jpeg" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Ville Leinonen<br />
<b>Kappale:</b> Kesän lapsi (2007)<br />
<b>Albumi:</b> Hei!<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>Aaa, kesän lapsi mä oon.</i>"<br />
<br />
Mukava palata blogin parin kuukauden tauon jälkeen, joka johtui työkiireistä ja pienistä sairasteluista. Sekin piristää mieltä, että random play antoi uuden luun pureskeltavaksi Ville Leinosen muodossa. Leinosen vuonna 2007 julkaistu Hei! ja 2017 julkaistu Hei taas tekevät kunniaa 70- ja 80-lukujen kotimaiselle iskelmälle. Varsinkaan käännösiskelmät sekä 80-luvun discoiskelmä eivät koskaan olleet arvostelijoiden ja musiikkisnobien suosiossa, mutta pientä kunnianpalautusta on selvästi ollut viime vuosien aikana havaittavissa.<br />
<br />
Hei! painottuu enemmän 70-luvun Finnhits aikakauteen joten <i>Kesän lapsi</i> on varsin looginen valinta tällaiselle levylle. Olihan tämä käännösiskelmä hitti meillä peräti kahden artistin toimesta. Ensin sen listoille nosti kesällä 1976 Tapani Kansa ja Katri Helena seurasi listoille syksyn tultua. Alkuperäisversio <a href="https://www.youtube.com/watch?v=D4IXFLSihFQ" target="_blank">Banzain Viva America</a> ei ehkä meillä ole niinkään tunnettu ja Chrisse Johansson on tehnyt hyvän tuon muuttaessaan parin lauseen discobiisin ehdaksi kesähittisanoitukseksi. Kotimaiset versiot eivät ehkä ole niin tanssittavia, mutta ehkä niistä on tullut paremmin aikaa kestäviä verrattuna vain disconotkutukseen tarkoitettuun alkuperäisversioon. Ehkä jos alkuperäisversion henki olisi haluttu säilyttää niin suomiversion tekijäksi olisi tuolloin käynyt vaikkapa Frederik.<br />
<br />
Ville Leinonen on omassa versiossaan hidastanut kappaletta vielä hivenen ja tehnyt siitä semikiimaisen illan viimeisen hitaan. Suora hiilikopiointi ja läpilaulanta olisikin ollut tylsä vaihtoehto ja nyt sekä kunnioitetaan alkuperäistä, että tuodaan riittävästi omaa tulkintaa. Näin "limainen" tulkintatyyli muuttuisi herkästi mauttomaksi tai menisi puhtaasti huumorin puolelle, mutta Leinosen tyylitaju ei ole pettänyt. Studiossa on pidetty hauskaa muttei lyöty lekkeriksi. Nyt tulkitsijana on kesästä täysin rinnoin nauttiva kolli, joka etsii sitä heinälatoromantiikkaa ja tietää sitä ennemmin tai myöhemmin myös saavansa.<br />
<br />
Taustan discokomppaus toimii luonnollisesti hyvin ja myös aikakaudeltaan kuulostavat naistaustalaulajat kujertavat juuri kuten kuuluu. Bonus pienestä naurahduksesta, joka saattaa olla jopa spontaani. Tai jos ei ole niin silti minä sen sellaisena ostan. Tällaisissa covereissa pitää aina vastata kysymykseen miksi tehdä näitä uusiksi kun alkuperäisetkin ovat olemassa? -Koska hyvät kappaleet kestävät monenlaisia tulkintoja.<br />
<i><br /></i>
<i>Kesän lapsi</i> on esimerkki tapauksesta, jossa käännösiskelmä onnistui parantamaan alkuperäisversiosta ja vieläpä rutkasti. Koska Leinosen versio nojaa luonnollisesti kotimaisiin tulkintoihin ja nousee mielestäni myös yli Banzain alkuperäisversion. Katri Helena ja Tapani Kansakin pysyvät toki tulkinoillaan palkintopallin huipulla, mutta Leinonen varmasti on versiotaan tehdessään ollut onnellinen myös pronssimitalista. <br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 7,0/10</span><br />
<iframe allow="accelerometer; autoplay; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture" allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/NNawjQC4GPI" width="560"></iframe>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-45820915745237761482019-08-26T18:12:00.000+03:002019-08-26T18:12:00.976+03:00Suede - Europe Is Our Playground<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh_nLUzoVVERZOgTyyy2mUYjR3d9GCpBqX5HW0nXs3JJAm7Z5NWMrqKPZz5Gn8n9M6Rr3uJK3Rwm6xd3lHfiXxtl4DfGNCEW0f7-w6Lh3sys_tPWxuZkQXS9zHZVR7eRUrtOwUa_yumzGI/s1600/suede12ppbklt.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="300" data-original-width="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh_nLUzoVVERZOgTyyy2mUYjR3d9GCpBqX5HW0nXs3JJAm7Z5NWMrqKPZz5Gn8n9M6Rr3uJK3Rwm6xd3lHfiXxtl4DfGNCEW0f7-w6Lh3sys_tPWxuZkQXS9zHZVR7eRUrtOwUa_yumzGI/s1600/suede12ppbklt.jpg" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Suede<br />
<b>Kappale:</b> Europe Is Our Playground (1996)<br />
<b>Albumi:</b> The Best of Suede<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>Europe is our playground, London is our town so run with me baby now.</i>"<br />
<br />
Ymmärrän hyvin että tietyn artistin tai yhtyeen vannoutuneimmat fanit haluvat kaluta läpi kaiken päätuotannon, b-puolet, sooloprojektit, demot, bootlegit ja muut vastaavat. Itsekin kuuntelen mielelläni kaiken etäisesti esimerkiksi Abbaan liittyvän musiikin vaikka yhteys olisi ohuin mahdollinen. Pidän kovasti esimerkiksi Ace of Basen singlejen b-puolista joten ymmärrän niitä Sueden faneja jotka arvostavat yhtyeen tuotannon tuota puolta jopa enemmän kuin hittisinglejä.<br />
<br />
Brett Andersonin ja Mat Osmanin tekemä <i>Europe Is Our Playground</i> kuuluu käsittääkseni näihin vannoutuneiden Suede fanien suosikki b-puoliin. Se saikin varmasti fyysisten singlejen aikana kuulijoita sillä olihan se Suden menestyneimmän kappaleen eli Trashin b-puoli. Kappaleesta julkaistiin uudistettu versio Sci-fi Lullabies kokooma-albumilla ja omistamaltani kokoelmalta löytyy juuri tuo myöhempi versiointi.<br />
<br />
<i>Europe Is Our Playgroundin</i> melankolinen sävy ja sanoituksen sisältö eivät jotenkin kohtaa omissa korvissani. Tai ehkä ne oikeanlaisella tulkinnalla saakin kohtaamaan. Miksi päähenkilö niin surumielisesti toivoo kultansa pitävän hiuksensa auki kun he matkaavat läpi Euroopan joka on heidän leikkikenttänsä? Ehkä päähenkilön elämässä on tapahtunut joku negatiivinen käänne ja kyse ei ole lomasta vaan pakomatkasta. Bonny ja Clyde henkinen yritys paeta jotakin jonka tietää ennemmin tai myöhemmin saavan sinut kiinni. Väistämätöntä voi paeta vain aikansa. Joten on syytä koettaa nauttia vapaudesta niin kauan kun sitä kestää vaikka takaraivossa kaikuukin väistämättömyyden sinfonia.<br />
<br />
Kuunnellessani <i>Europe Is Our Playgroundia</i> sain ajatuksen että kappale olisi sopinut hyvin t.A.t.U:n versioimaksi. Venälaisduon ylidramaattinen tulkintatapa toisi biisiin lisää epätoivoa ja dramatiikkaa. Ehkä juuri draaman puute on se miksi en täysin pysty hyppäämään <i>Europe is Our Playgroundin </i>kelkkaan. Kappaleesta toki puuttuu tarttuva kertsi, mutta toisaalta se on varsinkin kitaroinniltaan tunnelmallinen. Brett Anderson ei ole tulkintaskaalaltaan kaikkein laajin, mutta hänen tyylinsä on tunnistettava ja hän yleensä osaa välttää ylitulkitsemisen kirot. <br />
<br />
Annos lisää epätoivoa tulkintaan olisi ollut omaan makuuni hyvästä hieman samaan tyyliin kuin saman aikajakson Depeche Mode olisi tämäntyylisen kappaleen toteuttanut. Olen varma että tällaiselle syvissä vesissä juuri ilman pohjakosketusta sukeltavalle tunnelmoinnille on oma tilauksensa mutta minut se harvoin tavoittaa. Minun Titanicini pitää upota kunnolla kun se jäävuori osuu kohdalle tai sitten se pieni toivonkipinä pitää piilottaa sinne sekaan. Ehkä joku pieni temmonvaihtelu tai erilainen osa olisi voinut piristää <i>Europe Is Our Playgroundia</i>. Mutta en minä tätä suoranaisesti inhoakaan. Kyse on vähän kuin ruoasta jota on mukava maistella kerran vuodessa ja sitten sitä ei teekään mieli pitkään aikaan ennen kuin taas autuaasti unohtaa ja päättä antaa sille uuden mahdollisuuden. Ehkäpä <i>Europe Is Our Playground</i> on ns. grower tai sitten ei. <br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 5,0/10</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/LGW7JghZ3A8/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/LGW7JghZ3A8?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-48682936700705429852019-08-12T22:36:00.001+03:002019-08-12T22:36:23.723+03:00Big Mouth & Little Eve - What a Beautiful Day<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiduS-EfRPkB1BQeVyiuB__DT3iZEc5xmM2XFK8Ndl4-nYigE53BQ8_64e9GLZEDPXpGKBxkwQ4xm-yMwWBw6rnP715wQx7XkBXVtXPU4hkF-UuS2kE_-LldJqq8j-NyP3yRbvVDzWkCsQ/s1600/Big+Mouth+and+Little+Eve+Beautiful+day.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="300" data-original-width="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiduS-EfRPkB1BQeVyiuB__DT3iZEc5xmM2XFK8Ndl4-nYigE53BQ8_64e9GLZEDPXpGKBxkwQ4xm-yMwWBw6rnP715wQx7XkBXVtXPU4hkF-UuS2kE_-LldJqq8j-NyP3yRbvVDzWkCsQ/s1600/Big+Mouth+and+Little+Eve+Beautiful+day.jpg" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Big Mouth & Little Eve<br />
<b>Kappale:</b> What a Beautiful Day (1976)<br />
<b>Albumi:</b> The Singles<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>I'm a boozer, I open my eyes.</i>"<br />
<br />
Kun <a href="https://www.youtube.com/watch?v=uYNMKZ90jtA" target="_blank">How Do You Do</a> -hitistään parhaiten tunnettu hollantilaisduo Mouth & MacNeal hajosi vuonna 1974 Maggie MacNeal suuntasi soolouralle ja karvaisempi osapuoli Big Mouth perusti uuden duon hyvin paljon entisen hengessä. Uudeksi duokumppaniksi valikoitui luonnollisesti miehen silloinen tyttöystävä Ingrid Kip, joka sai taiteilijanimekseen Little Eve.<br />
<br />
Big Mouth & Little Eve jatkoi hyvin samalla linjalla kuin Mouth & Macnealkin, mutta uudistumisen puute musiikillisesti ei enää johtanut yhtä hyvään menestykseen vaikka pari listahittiä tulikin heidän kotimaastaan. Kaksi musiikillinen ura kestikin vain 1975-1977 joidenka aikana ehdittiin kuitenkin julkaista kahdeksan singleä. <br />
<br />
Joviaali <i>What a Beautiful day</i> oli Big Mouth & Little Even neljäs ja viimeinen Hollanin listalle noussut single. Musiikilliset yhteydet Mouth & Macnealiin kuuluvat senkin takia, että takapiruina häärivät samat tuottajat, säveltäjät ja sanoittajat kummassakin. Näitä vertailuja on vaikea olla tekemättä kun samankaltaisuus on niin selkeästi kuultavissa. Osa tekijöistä jotka viehättivät minua Mouth & MacNealin musiikissa ovat myös läsnä <i>What a Beautiful Dayssa</i>, mutta ehkä hieman väljähtyneinä. Little Eve ei ole myöskään laulajana yhtä taitava ja karismaattinen kuin Maggie MacNeal.<br />
<br />
<i>What a Beautiful Day</i> on reipas ja iloluontoinen hyvänmielen kappale joka on hauska tyylillinen sekahedelmäsoppa. Välillä kuulee Beatlessävyjä ja jos kappale ei olisi niin puhtaasti pophenkinen niin sen lennosta vaihtuvissa osissa voisi olla jopa pientä progressiivisuutta. Kertosäkeen teho kärsii hieman kaikesta vaihtelusta ja ehkä myös siitä että väliosat ovat tasavahvoja sen kanssa. Voi olla että kappale on tilkkutäkkimäisesti parsittu kasaan irrallisista biisi-ideoista eikä aina ole ollut aivan kaikkein yhteensopivimpia paloja yhdistettäviksi toisiinsa.<br />
<br />
Suurimmat vahvuudet <i>What a Beautiful Dayssa</i> ovat sen positiivinen energia ja tietynlainen terve hulluttelu. Mutta.. ..Mouth and MacNeal teki saman paremmin. Ehkä pitäisin kappaleesta enemmän jos se ei yhdistyisi musiikillisesti parempaan edeltäjäänsä. Mutta ei minua harmita kuunnella Big Mouthin iloista raspia yhdistettynä heleään naisääneen tässäkään tapauksessa. Konsepti toimi tässä kohden jotenkuten yhä, mutta aika oli ajamassa siitä kovaa vauhtia ohi. Ehkäpä What a Beautiful Day oli tämän hittikaavan viimeinen hurraa ja hyvä niin. <br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 5,5/10</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/Od_5fPXp-rs/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/Od_5fPXp-rs?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-17189186420244270932019-07-29T20:14:00.001+03:002019-07-29T20:14:22.607+03:00Army of Lovers - Say Goodbye to Babylon<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj21vG_Vzu6ImVSwexJ5yRNyT_q-dXLdXz_FyV4S4GQ9wD0tqnthysyPmpm1vE__1Fa0CY67J_IuL-EMSePqttEdWmnpyQOvxf2DN6qrV8xriVyFpumxX8DQSPzDuu_woFTpuxLjlb3ZsA/s1600/AOLMLO.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="300" data-original-width="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj21vG_Vzu6ImVSwexJ5yRNyT_q-dXLdXz_FyV4S4GQ9wD0tqnthysyPmpm1vE__1Fa0CY67J_IuL-EMSePqttEdWmnpyQOvxf2DN6qrV8xriVyFpumxX8DQSPzDuu_woFTpuxLjlb3ZsA/s1600/AOLMLO.jpg" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Army of Lovers<br />
<b>Kappale:</b> Say Goodbye to Babylon (1991)<br />
<b>Albumi:</b> Massive Luxury Overdose<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>Baby's riding a neutron bomb, say goodbye to Babylon.</i>"<br />
<br />
Huvittavana yksityiskohtana ennen tämän arvostelun kirjoittamista pelasin vuoden 2016 versiota Doomista jossa demoni-invaasiossa kuolleiden listan ensimmäinen nimi sattui olemaan Alexander Bard. En tiedä onko Army of Lovers, Vacuum, Bodies Without Organs ja Gravitonas -miehen nimi tullut listalle sattumalta vai fanittaako joku ID Softarelta kenties miestä. Tällä kertaa nimi oli enne ja pääsen ruotimaan Army of Loversin menestyneimmän albumin Massive Luxury Overdosen ei singleksi päässyttä riviraitaa.<br />
<br />
29. maassa listaykköseksi noussut <a href="https://www.youtube.com/watch?v=di18hTFTwIw" target="_blank">Crucified</a> kiidätti Massive Luxury Overdose albuminkin mukaviin ainakin kahden miljoonan myyntilukuihin. Kyseinen albumi onkin huomattavasti kypsempi ja tasapainoisempi kokonaisuus kuin yhtyeen debyyttialbumi Disco Extravaganza. Riippuu kuitenkin päivästä sanoisinko lempialbumikseni yhtyeen tuotannosta kolmatta Gods of Earth and Heavenia vai Massive Luxury Overdosea. Ja jonakin hassuna päivänä Glory, Glamour and Goldkin voi saa ääneni. Ehkä kannattaisi vain todeta, että pidän kaikista debyytin jälkeisistä Army of Lovers albumeista.<br />
<br />
Alexander Bard rakastaa laittaa historiallisia teemoja tai viittauksia kappaleisiinsa ja tätä ei ole edes yritetty piilottaa <i>Say Goodbye to Babylonissa</i>. Olen kirjoittanut tämän ennenkin, mutta pidän siitä kun huumoribändi yrittää vakavoitua sillä tuloksena on yleensä tunnelma johon vakavammat yhtyeet eivät ikinä voi päästä. Pelkästään sanoituksen lukemalla voisi ajatella että kyseessä on kerran suuren imperiumin luhistumishetkestä kertova laulu. Mutta kun tämä teksti saa Army of Lovers kuorrutuksen niin tuloksena on yksi niistä syistä miksi niin kovasti yhtyeestä pidän.<br />
<br />
Rauhallisella poljennolla alkava <i>Say Goodbye to Babylon</i> saa kertojaäänekseen Alexander Bardin ohuen ulosannin joka näennäisestä vakavuudesta huolimatta on silti aina koominen. Kertosäkeessä kappale nousee mahtipontisiin korkeuksiin kuten suuren imperiumin viimeisistä hetkistä kertoessa kuuluukin. Tekijätiedoista löytyvät naisäänet Katarina Wilczewski, Erika Essen-Möller ja Malin Bäckström tekevät hyvää työtä laulaessaan taustoja. Kuka edellämainituista revitteleekin kappaleen taustalla ansaitsee erityismaininnan.<br />
<br />
<i>Say Goodbye to Babylonin</i> kaltaista biisiä kuunnellessa jään kaipaamaan niitä aikoja kun albumeita tuli kuunneltua enemmän kokonaisuuksina alusta loppuun. Nykyajan digitaalisessa musiikkimaailmassa tämä toki yhä olisi mahdollista, mutta houkutus hyppiä musiikillisesta kukasta kukkaan on usein liian suuri. Oli mukava löytää tämänkaltaisia suuria ja vähän pienempiäkin helmiä albumeilta joista pelkät singlet kuulemalla olisi jäänyt paitsi. <i>Say Goodbye to Babylon</i> toimii koska se ei ole liian eksentrinen, mutta siinä on kuitenkin omanlaistaan charmia ja se on on hyvän popkappaleen juuresta leivottu. Tälle ei sanota hyvästi vaan näkemiin. <br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 7,0/10</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/5vZTIGd9ELY/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/5vZTIGd9ELY?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>
<div>
<br /></div>
MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-85449473991016524752019-07-15T19:11:00.002+03:002019-07-15T19:11:27.317+03:00Celine Dion - Lovin' Proof<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh8yRyyKhBGScLU1gZGVxbbhpDHyfNXWd5ffLih5CysogWP3a6RgXUlq8Zam-Gmm7Qh2MmVnm5Mf4mQZUmf76cdNChJRqV7xHA1jAYmoftWo0PufaMTTTjRRPAdBuC-NJgLsobomgHfhE0/s1600/The_color_of_my_love.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="316" data-original-width="316" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh8yRyyKhBGScLU1gZGVxbbhpDHyfNXWd5ffLih5CysogWP3a6RgXUlq8Zam-Gmm7Qh2MmVnm5Mf4mQZUmf76cdNChJRqV7xHA1jAYmoftWo0PufaMTTTjRRPAdBuC-NJgLsobomgHfhE0/s1600/The_color_of_my_love.jpg" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Celine Dion<br />
<b>Kappale:</b> Lovin' Proof (1993)<br />
<b>Albumi:</b> The Colour of My Love<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>I need lovin' proof.</i>"<br />
<br />
Mikä on albumin ihannemitta ja biisien määrä lienee sellainen asia johon ei voida antaa universaalia vastausta. Mitä pidempi albumi tai mitä tiiviimmin kaikki kappaleet yritetään sitoa yhden teeman ympärille niin sitä vaikeampi on saada koherentti alusta loppuun pelkkää hyvää sisältävä kokonaisuus joka on enemmän kuin osiensa summa. Kappalejärjestyksestäkin on paljon mielipiteitä, mutta jotakin on tehty silloin oikein kun tietyn biisin kuullessaan odottaa sen tietyn biisin soivan heti sen perään.<br />
<br />
The Colour of My Love albumi olisi ehkä ollut soivampi kokonaisuus jos siitä olisi karsittu pari biisiä. Albumi toki sisältää monta Celine Dion klassikkoa ja fanisuosikkejakin, mutta myös peruslaadukasta täytettä. Ehkäpä juuri <i>Lovin' Proof</i> kappaleen pudottaminen albumin loppupuolelta ei olisi ollut suuri vääryys ja biisin olisi voinut jättää vaikkapa singlen B-puoleksi. Toki Diane Warrenin biisejä ei helpolla jätä pois, mutta kun niitä otettiin albumille neljä niin ehkä kolmekin olisi ollut ihan hyvä määrä. Ei Warrenkaan sataprosenttisella tarkkuudella ole kultaa vuollut vaikka parhaista tuotoksista onkin tullut klassikoita.<br />
<br />
Enkä sano että <i>Lovin' Proof </i>olisi kannattanut jättää pois pelkästään albumikokonaisuuden vuoksi. Se ei ihan ole samaa tasoa muun albumin kanssa. Se on pikkukiva nopeatempoinen rakkauslaulu joka on ehkä jopa hieman Euroviisumainen. Ehkäpä aika ei ole ollut <i>Lovin' Proofin</i> tapauksessa kovin suosiollinen sillä se kuulostaa tuotannollisesti ajan jäytämältä. Äänimaailma on tasapaksua ja Dionin parhaiden biisien dynamiikka loistaa poissaolollaan. Artisti itse kyllä tekee parhaansa, mutta hän on antanut kaikkensa niin paljon parempienkin biisien eteen ettei se yksinään kanna.<br />
<br />
<i>Lovin' Proof</i> voi olla sellainen biisi joka toimisi paremmin visuaalisen yhteyden kanssa eli lavalla taustatanssijoiden kanssa vauhdikkaana numerona. Silloin artistin karisma voisi napata yleisön biisin menoon mukaan ja laulamaan mukana. Jos kävisin joskus toista kertaa Celine Dionin konsertissa niin hämmästyisin ensin biisivalintaa jos <i>Lovin' Proof</i> siellä alkaisi soimaan mutta taatusti eläisin sen mukana niin kuin kaikkien muidenkin biisien. Mutta en ole täällä arvostelemassa biisiä albumikokonaisuuden osana tai livepotentiaalilla vaan omana irrallisena itsenään.<br />
<br />
Kritiikin syyt on myös hyvä ymmärtää. <i>Lovin' Proof</i> kärsii siitä, että se on osa hyvin tuotettua ja laadukasta albumia ollen sen heikoin lenkki. Jonkin toisen artistin albumilla samalta vuodelta se voisi olla jopa parempaa keskitasoa. En inhoa mitään kappaleen osaa ja sanoituskin toimii todista lempesi sanojen lisäksi teoin -teemallaan. Lopussa kiusoitellaan, että nyt tulee kunnon nostatus, mutta sitä ei varsinaisesti annetakaan.<br />
<br />
Kun irrotetaan kappale albumiyhteydestään niin mikä tuntuu olevan tässä kohdin minulle yllättävän vaikeaa niin on todettava on sehän on keskinkertainen biisi jota ei kaipaa mutta jonka kuuntelee silloin tällöin. (<i>Paitsi jos satun muistamaan että albumilla sen jälkeen tulee loistava <a href="https://www.youtube.com/watch?v=SbBjtWpwNGk" target="_blank">Just Walk Away</a>.</i>) Loppuknoppitietona mainittakoon vielä, että <a href="https://www.youtube.com/watch?v=3xdZpd0jEsM" target="_blank">Dusty Springfield versioi kappaleen</a> viimeiseksi jääneellä vuoden 1995 A Very Fine Love albumillaan. Uskaltaisinkohan sanoa, että pidän siitä hitusen enemmän kuin Celinen versiosta.. <br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 5,0/10</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/gq0PVaoD06M/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/gq0PVaoD06M?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-56585247479216858042019-07-01T17:46:00.000+03:002019-07-01T17:46:30.250+03:00Bananarama - Help<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi5ym1w8VxOZSZhojy4Pt1W4Y6KiB6OQpb1-rebQp6jBCDSKdyca0SwKBFFixRyK7kJGVkkLLyEOczrdvV5SmSxPn_k-bUn-ayYONhXMkE-JrHB02v1v4TB7mKiBn7peAwdoaU_A2K4Bdw/s1600/Bananarama+Help.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="520" data-original-width="600" height="277" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi5ym1w8VxOZSZhojy4Pt1W4Y6KiB6OQpb1-rebQp6jBCDSKdyca0SwKBFFixRyK7kJGVkkLLyEOczrdvV5SmSxPn_k-bUn-ayYONhXMkE-JrHB02v1v4TB7mKiBn7peAwdoaU_A2K4Bdw/s320/Bananarama+Help.jpg" width="320" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Bananarama<br />
<b>Kappale:</b> Help (1989)<br />
<b>Albumi:</b> The Very Best of Bananarama<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>Help!</i>"<br />
<br />
Tällä kertaa ei olla aivan helpoimman arvioitavan äärellä sillä hyväntekeväisyyscoversinglet ovat yhtä työläitä analysoitavia kuin koko sanan mitta suomeksi kirjoitettuna. Asiaa ei auta se, että alkuperäisversio on yli 50 vuoden aikana kruunattu pesunkestäväksi klassikoksi, jota toki on versioitu paljon ja monin eri lähestymistavoin. Kun soppaan vielä lisätään huumorimusiikin mauste tulee mieleen, että helpoimalla pääsisi kun kirjoittaisi vain että kamala nenäpäiväsingle joka olisi kannattanut jättää tekemättä. Mutta annetaanpa Bananaraman versiolle The Beatles <i>Help</i> klassikosta reilu mahdollisuus.<br />
<br />
Brittein saarilla Comic Relief järjestön Red Nose Day tapahtuma on auttanut keräämään vuodesta 1985 yli miljardi puntaa hyväntekeväisyyteen. Rahaa on kerätty televisioshown lisäksi oheistuotteilla kuten punaisilla nenillä sekä useimpina vuosina myös hyväntekeväisyyssingleillä. Nämä ovat menestyneet listoilla paremmin kuin voisi olettaa sillä vain yksi kappaleista on jäänyt Englannissa Top10:n ulkopuolelle.<br />
<br />
Komediaduo French ja Saunders tekivät vuonna 1988 yhdessä Kathy Burken kanssa sketsin jossa parodioitiin tuolloin huippusuosittua tyttötrio Bananaramaa. Sketsi päätyi Bananaramankin tietoisuuteen ja heillä ilmeisesti oli huumorintajua sillä seuraavana vuonna päätettiin tehdä kuuden hengen yhteistyösingle jossa kaikki edellämainitut olivat mukana. Komediennet olivat mukana nimellä Lananeeneenoonoo joka oli sekin parodia Bananarama nimestä. Coveroinnin kohteeksi valittiin The Beatlesin Help ja se sai luonnollisesti Stock, Aitken ja Waterman tuotannonllisen käsittelyn. Tämä vuoden 1989 Red Nose Day hyväntekeväisyyssingle nousi Englannin listoilla parhaimmillaan kolmanneksi.<br />
<br />
En liene kummoinenkaan meedio jos arvelen, että tämän coverin hyvyys riippuu kuulijan korvissa siitä mitä mieltä hän sattuu olemaan Stock, Aitken ja Watermanin hittikaavatuotannosta 80-luvun lopusta ja myös siitä kuinka pyhä Beatles hänelle on. Kappaleen huumoriaspekti toimii hieman paremmin musiikkivideomuodossa kuin pelkästään musiikkina kuunnellessa. Ymmärrän kappalevalinnan hyväntekeväisyysyhteydessä sillä apuahan siinä ihmisiltä pyydetään. Mutta minä en niin välitä noista huumoriväliosista, jotka eivät varsinkaan toistona kuunnellessa tee muuta kuin katkovat biisin. <br />
<br />
Minulla ei ole mitään SAW tuotantoa vastaan sillä mielestäni heidän käsistään lähti myös hyvää ja aikaakin kestänyttä poppia. Toki siinä sivussa myös ajanhampaiden pahasti nakertamaa shovelwarea mutta niinhän käy kaikelle muodikkaalle kun sitä tehtaillaan paljon. Tuottajatrio osasi ottaa vanhan hitinkin ja tehdä siitä kasarisoundeissa toimivan kuten vaikkapa <a href="https://www.youtube.com/watch?v=d4-1ASpdT1Y" target="_blank">Bananaraman Venus versioinnissa</a> mutta Help on jotenkin halvan ja nopeasti kasatun kuuloisen.<br />
<br />
Simppeli ja täyteen ahdattu konepoppitausta aiheuttaa kuunteluväsymystä mutta laulu toimii siinä missä muissakin Bananarama kappaleissa. Tämä versio Helpista on minulle semihauska kuriositeetti jonka kestää kuunnella ja mieluummin nähdä videomuodossa ehkä kerran vuodessa. Suurempi annos ei maistu ja kun sen kuuntelu ei enää auta ketään niin mikäpä siihen enempää pakottaisikaan? <br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 4,0/10</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/ckheOpDLlQE/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/ckheOpDLlQE?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-9906371432067543352019-06-09T17:11:00.000+03:002019-06-09T17:11:16.884+03:00Roxette - See Me<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDYW5fW4SXek8BbwqORLNJkhNFKYGSqhyphenhyphenvDxszJSU39XHTyXnHo4T9ERvE5dvJdiWjMcEfWW-F6oTzwjLHV_22JfrHaGAjjiya5SIpBtSCgYBGYnKirI72TDNyJ91SylRd32rrYds6nTg/s1600/Roxette%252Brx_2001_03_1024.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="375" data-original-width="500" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDYW5fW4SXek8BbwqORLNJkhNFKYGSqhyphenhyphenvDxszJSU39XHTyXnHo4T9ERvE5dvJdiWjMcEfWW-F6oTzwjLHV_22JfrHaGAjjiya5SIpBtSCgYBGYnKirI72TDNyJ91SylRd32rrYds6nTg/s320/Roxette%252Brx_2001_03_1024.jpg" width="320" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Roxette<br />
<b>Kappale:</b> See Me (1994)<br />
<b>Albumi:</b> The Ballad Hits<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>See, </i>s<i>ee me, I have nothing to hide.</i>"<br />
<br />
Bonusbiisit toivat fyysisten levyjen aikana omanlaistaan lisäarvoa albumeille varsinkin hardcorempien fanien kannalta. Itsekin ostin aikoinaan monta kokoelmaa joidenka hittibiisit omistin jo ennestään niiden sisältämien ennenjulkaisemattomien bonusbiisien vuoksi.<br />
<br />
Tämä tietenkin päti vain niiden artistien ja bändien kohdalla joista olin eniten kiinnostunut. Vain tietyistä artisteista jaksaa olla niin kiinnostunut, että haluaa kuulla heidän koko tuotantonsa ja ehkä myös kaikki mahdolliset spinoffit soolourineen ja sivuprojekteineen. Toki on artisteja joilla oli kova maine laadukkaiden b-puolien julkaisijoina ja tästä syystä aikoinaan Ace of Base oli niitä harvoja bändejä minulle joiden singletkin tuli ostettua.<br />
<br />
Marie Fredrikssonin säveltämä ja Per Gesslen sanoittama <i>See Me</i> jätettiin alunperin pois Roxetten vuoden 1994 Crash! Boom! Bang! -albumilta. Ensimmäisen virallisen julkaisunsa <i>See Me</i> näki Salvation singlen b-puolena vuonna 1999. Tämän jälkeen kappale oli vakiotavaraa bonusraitana erilaisissa kokoelmissa ja loppujen lopuksi yhtye päätti levyttää siitä uuden version vuoden 2012 Travelling albumille. Omanlaisensa työjuhta biisinä siis joka ei ehkä ollut shown tähti mutta kuitenkin osa kokonaisuutta. Tämä arvostelu on tehty alkuperäisen version pohjalta.<br />
<br />
<i>See Me</i> on niitä tapauksia joissa ei aivan varmasti voi sanoituksen perusteella tietää mistä siinä on kyse, mutta kuten aina minulla on oma teoriani. <i>See Me</i> kertoo siitä hetkestä kun ihastuksen kohde saapuu saman huoneeseen. Kyse on kaukorakkaudesta jota ei ole vielä tuotu julki. Täydellinen tuleva kumppani on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Mieli rakentaa jo kuvia tulevasta täydellisestä elämästä yhdessä samalla kun jokin pieni ääni takaraivossa estää tekemästä mitään. Jos tuo ihastuksen kohde vain näkisi ihastuneen samalla tavalla niin mikään ei voisi estää tuota vaaleanpunaista tulevaisuutta. Mutta se hetki ei ole ehkä vielä, vai onko se sittenkin?<br />
<br />
<i>See Me</i> pysyy sovituksellisesti suhteellisen pienenä vaikka siinä on hieman Enya vaikutteista taustaäänimattoakin. Koska itse soitannollisesti kappale ei tarjoa suuria koukkuja jää vetovastuu laulajalle tulkinnan varaan. Marie Fredriksson ei tietenkään petä, mutta toisaalta tämänkaltainen kappale ei ehkä tuo hänen parhaita puoliaan esille. Marie on parhaimmillaan tulkitessaan tunneskaalan voimakkaimpia laitoja, mutta <i>See Me</i> on enemmänkin tasainen tunnelmapala. Ehkä miksaus olisi kaivannut vielä enemmän Enya lainoja, jossa Marien ääntä olisi päällekkäisäänitetty kymmeniä kertoja omaksi äänimatokseen. <br />
<br />
On helppoa ymmärtää miksi <i>See Me</i> on saanut bonus- ja täytebiisin roolin. Tämänkaltainen kappale on helppo heittää albumin loppupuolelle auttamaan kokoelman rytmityksessä tai himmailemaan levy rauhallisesti loppuun. <i>See Me</i> on kuin jalkapallojoukkueen luottovaihtopelaaja, joka otetaan kentälle pariksikymmeneksi minuutiksi, jotta varsinaisten tähtien peliaika ei käy liian rasittavaksi. <i>See Me</i> on hieman liian yllätyksetön eikä edusta parasta Roxettea, muttei se toisaalta myöskään ärsytä tai ole huono. Itse voisin kuvitella kuuntelevani tätä silloin kun olen hieman väsynyt, mutten vielä tarpeeksi väsynyt nukkumaan. <br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 5,0/10</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/GSmtLMvkHJw/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/GSmtLMvkHJw?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-1280725535571456262019-06-02T17:20:00.001+03:002019-06-02T17:20:20.006+03:00Sheila & B. Devotion - Charge Plates and Credit Cards<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEioI9eKx4X9b5wfacNWN-Z0JTAJ-8QkjbBPSRm1FUtENQYh1vhNZ5N5lZohc2jYxhCw6iWDOfPtFtViP9ZbH64kHifadNP-Rnrl1QcTpokuTmrXylUbwLy9mYBNSmhytFY1yw-3QIKo2Pw/s1600/Sheila+b+devotion+King+of+the+world.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="589" data-original-width="600" height="314" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEioI9eKx4X9b5wfacNWN-Z0JTAJ-8QkjbBPSRm1FUtENQYh1vhNZ5N5lZohc2jYxhCw6iWDOfPtFtViP9ZbH64kHifadNP-Rnrl1QcTpokuTmrXylUbwLy9mYBNSmhytFY1yw-3QIKo2Pw/s320/Sheila+b+devotion+King+of+the+world.jpg" width="320" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Sheila & B. Devotion<br />
<b>Kappale:</b> Charge Plates and Credit Cards (1980)<br />
<b>Albumi:</b> King of the World<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>With my charge plates and credit cards making my life hard.</i>"<br />
<br />
Ranskalaisartisti Sheilan ura discoartistina noudatti samaa kaavaa kuin monilla muillakin. Discon noustessa suosioon vaihdetaan tyyliin joka myy ja kun suosio loppuu niin se laiva jätetään kuin parhaat rotat ikään. Toki discon ollessa suurimmassa huudossaan 70-luvun lopulla nähtiin ihmeellisempääkin kuin entisen ye-ye teinitähden muuttuminen discoartistiksi vähän yli 30-vuotiaana. Sheilan tapauksessa ensimmäinen biisi julkaistiin ilman Sheila nimeä, jotta voitaisiin testata nousevatko vanhat fanit jaloilleen. <a href="https://www.youtube.com/watch?v=d0vLXCS6m60" target="_blank">Love Me Babystä</a> tuli Top10 hitti Euroopassa ja Sheila paljasti henkilöllisyytensä. Kokoonpanoon palkattiin kolme amerikkalaista tanssijaa ja lopulliseksi nimeksi tuli Sheila & B. Devotion.<br />
<br />
Blogia seuranneet saattavat muistaa että Sheila & B. Devotionin <a href="https://www.youtube.com/watch?v=lrKjawtXY3s" target="_blank">Spacer</a> on yksi suurimmista suosikkibiiseistäni. Biisin takana olivat klassiset Chic miehet Nile Rodgers ja Bernard Edwards samoin kuin koko Sheila & B. Devotionin toisen ja viimeiseksi jääneen King of the World albuminkin. Rodgersin itsensä mukaan Ranskasta tuli pyyntö tuottaa hänelle itselleen täysin tuntemattomalle ranskalaisartistille levy eikä hän ollut kiinnostunut.<br />
<br />
Olihan hänellä juuri nyt kuuma kausi menossa Chicin ja muidenkin artistien kanssa jotka tahkosivat hittejä hänen tuottamistaan ja säveltämistään biiseistä. Lisäksi ajatus heikosti englantia osaavan artistin kanssa työskentelystä ei houkutellut. Mutta ensimmäisen kiitos ein jälkeen Ranskasta löytiin pöytään niin lihava shekki jolle ei voinut enää sanoa ei. Niinpä yhteistyönä syntyi kielimuurista ja Sheilan ilmeisesti hieman diivamaisesta asenteesta huolimatta varsin kelpo discoalbumi.<br />
<br />
<i>Charge Plates and Credit Cards</i> on teemallisesti ehkä jopa hieman aikaansa edellä ennustellen sitä 80-luvun kulutusjuhlaa jossa kukaan ei ollut köyhä ja kipeä kun pankit tarjosivat luottoa luoton päälle. Kotimainen teemavastine biisille voisi olla vaikkapa Irwin Goodmanin <a href="https://www.youtube.com/watch?v=7RfayVo2L8U" target="_blank">Tosi on</a>. Toki suhtautuminen kulutusjuhlaan on hieman humoristinen kun lopussa päänhenkilö yrittää vielä saada pankilta uutta lainaa väärän henkilöllisyyden turvin.<br />
<br />
Soundillisesti ei olla kaukana Chicistä mikä ei tietenkään takapirut huomioon ottaen ole ihme. Rodgers soittaa tyypilliset maukkaat discokitarointinsa eikä Edwardsin rytmikästä bassottelua voi moittia. Ehkä kuitenkin olla hieman enemmän siellä rokimman discon puolella. Minua hieman pyöreästi englantia ääntävä Sheila ei haittaa sillä onhan hänen aksenttinsa ohuempi kuin vaikkapa Baccaralla. Tässä tapauksessa artistin ääntämys tuo kokonaisuuteen persoonallisuutta ja tunnistettavuutta. <br />
<br />
Charge Plates and Credit Cards keinuu hyvin ja särmikäs kitarointi olisi voinut saada jopa vielä enemmänkin tilaa. Ehkä kertosäettä kierrätetään jopa liikaakin sillä säksättävä taustamelodia alkaa varsinkin näin toistokuuntelussa käymään hivenen rasittavaksi. Kyllä tässä silti voiton puolelle jäädään sillähän onhan kyseessä albumin yksin muistettavimmista kappaleista heti niiden parhaimpien biisien (Spacer ja <a href="https://www.youtube.com/watch?v=nvwVaKvuRj4" target="_blank">Don't Go</a>) jälkeen. Samalla biisi muistuttaa minua siitä miksi minun korttini on vain debit ilman credittiä.<br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 6,0/10</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/Cv4pAjW0lrs/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/Cv4pAjW0lrs?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-74909191592594140442019-05-13T17:42:00.001+03:002019-05-13T17:42:48.366+03:00Mary Wells - My Guy<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj4iHkS4ZDaBc_SX5MTqa56p9027nn0aPgopj-2NBOywTyqvFRJYTQFrCFkRX3lIYRn9oxxXSrriB0PGEjA4LAQUV43hXJeb6ggcXcjCT_jJSQdYLhcNeMNuETF6TUFGyIGDWs2MAvJUq4/s1600/My_Guy_single.jpeg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="301" data-original-width="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj4iHkS4ZDaBc_SX5MTqa56p9027nn0aPgopj-2NBOywTyqvFRJYTQFrCFkRX3lIYRn9oxxXSrriB0PGEjA4LAQUV43hXJeb6ggcXcjCT_jJSQdYLhcNeMNuETF6TUFGyIGDWs2MAvJUq4/s1600/My_Guy_single.jpeg" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Mary Wells<br />
<b>Kappale:</b> My Guy (1964)<br />
<b>Albumi:</b> Dancing in the Street<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>Nothing you could say could tear me from away from my guy.</i>"<br />
<br />
Mary Wells on yksi monista artisteista jotka omilla päätöksillään mahdollisesti saattoivat uransa laskusuuntaan sen ollessa nosteessa. Pääosin Smokey Robinsonin kynäilemien hittien voimalla vuosina 1962-1964 lempinimen The Queen of Motown saanut Mary Wells oli suurimman menestyksensä kynnyksellä tyytymätön Motown levy-yhtiöön.<br />
<br />
Hän olisi halunnut suuremmat royaltit levytyksistään eikä hän pitänyt siitä, että hänen suurimman hittinsä <i>My Guyn</i> yhtiölle tuottamia rahoja käytettiin The Supremesin markkinointiin. Motown olisi halunnut pitää tuolloisen suurimman naissoolotähtensä, muttei mihin hintaan tahansa ja riita vei osapuolet oikeuteen asti. Wells sai sopimuksensa peruttua vetoamalla siihen, että oli allekirjoittanut levyssopimuksensa ollessa 17-vuotias eli alaikäisenä.<br />
<br />
Motownilta päästyään Wells teki rahakkaan sopimuksen 20th Century Foxin levy-yhtiöosaston kanssa, mutta siellä hänen menestyksensä ei enää ollut entisenlaista. Toivottua elokuvauraakaan ei Fox-kytkös tuonut. Wells teki pienimuotoisen paluun 70-luvun lopulla <a href="https://www.youtube.com/watch?v=hpgIHA0EyIk" target="_blank">Gigolo</a> discohitin muodossa, mutta hänen levytysuransa päättyi kurkunpään syövän aiheuttamiin komplikaatioihin joka myös vaati hänen henkensä vuonna 1992. <br />
<br />
Smokie Robinsonin kynäilemässä <i>My Guy:ssa</i> kuulee Motownin ja sen myöhemmin kuuluisiksi tulleiden sessiomusiikikoiden kädenjäljen. Mary Wells kuulostaa yhtä aikaa kohtalokkaalta, päättäväiseltä ja hieman seksikkäältäkin laulaessaan siitä kuin hän ei voisi ikinä pettää nykyistä miestään. Vaikka nykyheila ei ehkä ole lihaksikkain, komein tai varakkainkaan hän on silti juuri se oikea. Perinteisiä, mutta samalla romanttisia arvoja tukenut sanoitus varmasti kelpasi laajemmallekin kuulijakunnalle ja olihan Mary Wells yksi heistä, joka auttoi tuomaan mustaa musiikkia myös valkoisen kuulijakunnan kuultavaksi ja joka kävi kaupaksi myös heille. My Guy olikin ykköshitti artistin kotimaassa ja oli listavitonen myös Englannissa.<br />
<br />
<i>My Guy</i> on kelpo Motown tuotos ja sen suurin ansio on mielestäni Mary Wellsin tulkinnassa joka aaltoilee kuulaan kohtalokkaasti ja laulu on rytmitetty mielenkiintoisesti kappaleen kanssa yhteen. Pienet äänen niekkaukset ja tyylikkään fraseeraukset pitävät tulkinnan mielenkiintoisena. Huonompi tulkitsija olisi tehnyt kappaleesta liian sokerisen tai saanut sen kuulostamaan <a href="https://www.youtube.com/watch?v=girW7nTNnMQ" target="_blank">liian gospelilta</a>. Pystybasson kuvioille varsinkin kappaleen loppupuolella pitää antaa tunnustusta. Ehkä itselleni mielenkiintoisempaa Motownia on kuitenkin se, mitä siellä tuotettiin juuri parin kolmen seuraavan vuoden aikana tämän hitin jälkeen. My Guy on kuitenkin varsin korkealla kategoriassaan eli uskollisuutta parisuhteessa vannovat kappaleet. <br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 6,0/10</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/Rszp2h4xjUs/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/Rszp2h4xjUs?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-49301735444872712822019-05-05T17:49:00.000+03:002019-05-05T17:49:07.881+03:00Army of Lovers - Mondo Trasho<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgXaoXsZhSNM6iqM54dbsMtomdI5rsYIW97XmMif-G89Ooh9I7U9PzAcGuSIojZIp15kGqBvcl5OwVM2pZkQVgtWV-kCJbSUPextSxtq-EadWtS1ZUcP7pB3E6MtuDm5_6QynV8Vpf-WwA/s1600/Army+of+Lovers+Disco+Extravaganza.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="600" data-original-width="600" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgXaoXsZhSNM6iqM54dbsMtomdI5rsYIW97XmMif-G89Ooh9I7U9PzAcGuSIojZIp15kGqBvcl5OwVM2pZkQVgtWV-kCJbSUPextSxtq-EadWtS1ZUcP7pB3E6MtuDm5_6QynV8Vpf-WwA/s320/Army+of+Lovers+Disco+Extravaganza.jpg" width="320" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Army of Lovers<br />
<b>Kappale:</b> Mondo Trasho (1990)<br />
<b>Albumi:</b> Disco Extravaganza<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>Mondo. Trasho.</i>"<br />
<br />
Tämänkertainen kappale tuo minulle mieleen sen ajan kun omistin ensin Amiga 500 ja sitten Amiga 1200 kotitietokoneet. Tuolloin ns. tracker musiikki oli suosittua jossa biisejä tehtiin tracker ohjelmilla joissa käytettiin sampleja joita jaettiin mm. kokoelmina levykkeillä.<br />
<br />
Tekijänoikeuksista ei juuri välitetty ja samplekorpuilta löytyi pätkiä tutuista hittibiiseistä. Joistakin biiseistä jopa kuulin ensi kertaa tuollaisen karkean kasibittisen samplen muodossa ennen kuin kuulin sen ns. oikeasti. Minäkin koetin tehdä trackereillä omaa musiikkia, mutta lahjakkuuden puuttuessa sain aikaan lähinnä äänikollaaseja tai pieniä äänitarinoita.<br />
<br />
Army of Loversin vuoden 1990 debyyttialbumilta Disco Extravaganza löytyy kaikenlaista eikä se ole erityisen yhteneväinen kokonaisuus kuin ehkä kaikessa eurotrashin määrässä. Yksi biisityyppi mitä albumilta löytyy muutaman kappaleen verran ovat palapelimäiset puoliäänikollaasit jotka eivät ole vanhentuneet erityisen arvokkaasti. Luultavasti vuoden 1969 kulttielokuvasta nimensä lainannut <i>Mondo Trasho</i> on juuri edellämainitun kaltainen. Onko kappaleella nimensä lisäksi muuta yhteyttä elokuvan kanssa en osaa sitä näkemättömänä sanoa.<br />
<br />
En voi väittää pitäväni <i>Mondo Trashoa</i> mitenkään erityisenä raitana Army of Loversin katalogissa. Tässä kohden Alexander Bardin luomus etsi vasta suuntaansa ja kaikki mitä musiikillisessa muodossa heitettiin seinään ei tarttunut. Varsinkin nykykorviin turhankin puolimielisesti vaihtuvat musiikilliset osaset töksähtelevät yhteen kömpelöhkösti eikä kaikkia elementtejä olisi tarvinnut jättää lopulliseen versioon mukaan. Kertosäe puolestaan tulee liiankin tutuksi ainakin aineeksinsa nähden puolitoistaminuuttia liian pitkässä kappaleessa.<br />
<br />
Toisaalta mitä voi odottaa kappaleelta joka ei nimessäkään puolesta lupaa olla kuin roskaa? <i>Mondo Trashossa</i> on muuta pieni semityylikäs hetki, mutta ne eivät kanna pitkälle vaihtuen viidessä sekunnissa johonkin aurallisesti paljon vähemmän hivelevämpään. Ehkä tämä onkin enemmän taidetta kuin popmusiikkia. Tai poptaidetta? Mondo Trasho on musiikillisesti sitä mihin joskus syyllistyn kokatessani, kun alan tehdä kokeiluja ainesosilla jotka sitten osoittautuivat epäyhteensopiviksi kuten vaikkapa uuniomenat leipäsiirapilla. Army of Loversin huonoin biisi omasta mielestäni? -<i>Mondo huono</i>. <br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 2,0/10</span><br />
<iframe allow="accelerometer; autoplay; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture" allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/-XUf9kcv0H8" width="560"></iframe>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-5216749997263233782019-04-27T18:26:00.001+03:002019-04-27T18:26:28.192+03:00Frida - Tre kvart från nu<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiUm0i7_YmJR-EOcJK78gnc7JpERB8YQJGyTlmRqOve4jbVRoNgnLgeUC19R44O2dA7KjhfQX0u7jzSWWAcayeIGsclOUGSb7KG0ELeOlPvJnR44b1J6RFFNSS6uy5tToxXOykwOZE2bP8/s1600/Tre+kvart+fr%25C3%25A5n+nu.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="585" data-original-width="600" height="312" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiUm0i7_YmJR-EOcJK78gnc7JpERB8YQJGyTlmRqOve4jbVRoNgnLgeUC19R44O2dA7KjhfQX0u7jzSWWAcayeIGsclOUGSb7KG0ELeOlPvJnR44b1J6RFFNSS6uy5tToxXOykwOZE2bP8/s320/Tre+kvart+fr%25C3%25A5n+nu.jpg" width="320" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Frida<br />
<b>Kappale:</b> Tre kvart från nu (1971)<br />
<b>Albumi:</b> Frida 1967-1972<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "Tre kvart från nu."<br />
<br />
Joskus levyhyllyyn hankkii levyjä joita ei niinkään hanki kuunneltavaksi vaan kokoelman täydennykseksi. Näin ainakin ajattelin kun ostin joskus 90-luvun lopussa Frida 1967-1972 kokoelman, joka kattaa Fridan levytysuran ennen Abbaa. Abba-fanina olin luonnollisesti utelias kuulemaan miltä suosikkijäseni oli kuulostanut musiikillisesti ennen mahtinelikkoon päätymistään.<br />
<br />
Vaikka olin tuolloin lukenut kirjan tai pari Abban ja sen jäsenten historiasta ja olin Abba-aiheisen sähköpostituslistan tilaaja niin taisin olla silti ensikuulemalla kokoelmasta hieman hämmentynyt. Mitä oli tämä jatsahtava iskelmää, easy listeningiä, folkkia ja schlageria sisältävä kokooma biisejä? Levy taisi jäädä pitkälle kuuntelutauolle tuossa kohti. Vuosien varrella olen lämmennyt kokoelman biiseille yksi kerrallaan, mutta luulen etten ikinä tule olemaan kaikkien albumin biisien suurin ystävä.<br />
<br />
<i>Tre kvart från nu </i>on lähtöidealtaan kunnianhimoinen jos ei muuta. Otetaan venäläisen säveltäjän Anton Rubinsteinin Melodie in F pianoteos 1800-luvun lopusta, sovitetaan se easy listening popiksi ja tehdään siihen ruotsinkieliset sanat. Jälleen kerraan täytyy todeta, että toinen kotimainen ei ole vahvuuteni, mutta uskoisin että sanoitus on tehty ns. toisen naisen näkökulmasta. Kolme varttia salatun tapaamisen jälkeen mies on kotona ja selittelee vaimolleen olevansa myöhässä ruuhkan takia. Mies juttelee jalkapallosta ystävänsä kanssa olutta nauttien ja katsoo iltauutiset vaimonsa kanssa. Tuona aikana tuo toinen nainen on yksin kotonaan ja miettii miten jaksaa elämäänsä salattuna rakastettuna. Kaikki tuo sopii kappaleen apeaan tunnelmaan.<br />
<br />
Melodia on lainattu klassikosta, sanoitus kohtaa sovituksen kanssa ja vokaaleista vastaa aina tulkinnassaan onnistuva Frida. Tämänhän täytyy olla vähintään pieni helmi voisi ajatella. Jollekulle luonnollisesti näin voikin olla sillä onhan musiikista yhtä monta mielipidettä kuin on kuulijaakin. Mutta minua <i>Tre kvart från nu</i> ei tavoita sillä siitä puuttuu se draama mikä teeman ympärille olisi voinut rakentaa. Melodiat soljuvat toisiin tasaisesti ja Fridakin laulaa hyvin hillitysti vaikkakin toki onnistuneesti toisen naisen apeutta kuvastaen. Minulle ei jää tästä kappaleesta mieleen mitään. Luultavasti jos minulta kysyttäisiin siitä jotakin huomenna en välttämättä muistaisi edes nimeä saatika kertosäkeen sanoja tai melodiaa. <br />
<br />
Dynamiikka on pientä, joka saa toki kuulemaan kaikki pienet korostukset laulu- ja soitintulkinnassa mutta en silti saa tästä palkintoa keskittyneestäkään kuuntelusta. Joskus täytyy vain tunnustaa että kappale ei tyylillisesti istu omaan musiikilliseen palettiin joka sentään mielestäni on nykyään suhteellisen laaja. Mutta ainakin on mielenkiintoista ajatella, että kaksi vuotta myöhemmin Frida oli osa lähitulevaisuudessa Abbaksi nimettyä yhtyettä laulamassa jotakin huomattavasti popinpaa. <i>Tre kvart från nu</i>:ta ei pystyisi mitenkään kuvittelemaan osaksi Abban albumeita ja hyvä niin. <br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 3,5/10</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/Wad5_RiiJkY/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/Wad5_RiiJkY?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-54503401413209180892019-04-19T18:21:00.000+03:002019-04-19T18:21:54.727+03:00t.A.T.u. - Friend or Foe<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgTwhSVr2Wq_Yvp7LwMC8Pt8OPmvFQKsy8VFOqefHCfrf6DWIC1bn38R2rN5lQr2-4-C6AbftfLr0E0ROkwCR1A-ExepNh9Vft1w0tzFeuYUbbe4ZKsU0diupw0G_pQgQWMz_VukfeJ9Rk/s1600/Friendfoenormal.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="315" data-original-width="315" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgTwhSVr2Wq_Yvp7LwMC8Pt8OPmvFQKsy8VFOqefHCfrf6DWIC1bn38R2rN5lQr2-4-C6AbftfLr0E0ROkwCR1A-ExepNh9Vft1w0tzFeuYUbbe4ZKsU0diupw0G_pQgQWMz_VukfeJ9Rk/s1600/Friendfoenormal.JPG" /></a></div>
<b>Artisti:</b> t.A.T.u.<br />
<b>Kappale:</b> Friend or Foe (2005)<br />
<b>Albumi:</b> Dangerous and Moving<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>Lie under covers so, are you friend or foe.</i>"<br />
<br />
Jos venäläisen tyttöduo t.A.T.u:n (<i>tästä lähtien pelkkä Tatu</i>) englanninkielinen ensialbumi 200 km/h in the Wrong Lane leikki kielletyn lesborakkauden teemalla niin kakkosalbumi Dangerous and Moving rakennettiin pääosin sen ympärille miten kaksikon välit kestävät kuuluisuuden painetta.<br />
<br />
Ajautuuko kaksikkomme väkisin erilleen vai onko ystävyys maagista? Teema ei ehkä ole yhtä klikkiotsikkoystävällinen kuin debyytin, mutta kyllähän julkisuuden henkilöiden keskinäisistä väleistä ja riidoistakin jaksetaan kirjoittaa.<br />
<br />
<i>Friend or Foe</i>, jonka tekijätiimissä oli mm. Eurythmicsmies Dave Stewart ja johon Sting soitti bassot julkaistiin Dangerous and Moving albumin toisena singlenä. Jos tässä ei ole tarpeeksi nimienpudottelua yhdelle singlelle niin kansikuvan otti muuan Bryan Adams. Menestystä ei tullut ensisingle All About Us:iin verrattuna, mutta Top 10 listasijoituksia pienemmillä markkina-alueilla sentään jokunen. Laskevan menestyskäyrän vuoksi <i>Friend or Foe</i> jäi yhtyeen viimeiseksi julkaistuksi singleksi sekä Briteissä että USA:ssa.<br />
<br />
On oma tulkintani, että <i>Friend or Foe</i> kertoisi kuvitteellisesti Lena Katina ja Julia Volkovan kiristyvistä väleistä mutta jokainen voi toki tehdä oman tulkintansa. Yhtye jonka takana olevat voimat eivät tuntuneet ajattelevan, että voisi olla huonoa julkisuutta tuskin vierastaisivat keksityn vihanpidon käyttöä julkisuustemppuna. Toisaalta Katinan ja Volkovan välit eivät ainakaan myöhemissä vaihessa ole sanotun olevan parhaat mahdolliset, joten olivatko säröt jo tässä vaiheessa todellisia vai tuliko biisistä enne? Ikinä ei voi sanoa varmaksi yhtyeen kohdalla jonka julkisuuskuva oli varsin tarkasti tohtoroitu markkinointimiesten toimesta.<br />
<br />
Mutta vaikka spekulointi ja taustat biisien suhteen ovat mielenkiintoisia niin kantaako <i>Friend or Foe</i> puhtaasti biisinä? Kyseessä ei ehkä ole suurimpiin suosikkeihini kuuluva Tatubiisi, mutta ei myöskään missään nimessä heikko teos. Parhaat Tatubiisit ovat itselleni niitä joissa draama ja tunnetaso on vedetty yhteentoista ja vaikka <i>Friend or Foe</i> ei pääse kuin hyvään kouluarvosanaan oikeuttaviin lukuihin tässä kategoriassa se silti perustoimivaa poppia puolitoistavuosikymmentä myöhemminkin.<br />
<br />
<i>Friend or Foessa</i> on löydetty hyvä tasapaino elektronisen ja perinteisemmän rockin miksaamisessa yhteen ja siinä on myös varsin toimiva rytmitys. Minua ei häiritse se, että kappale olisi ehkä tyylillisesti sopinut hyvin myös yhtyeen debyyttialbumille sillä minusta sellaiset siltabiisit jotka ikäänkuin liittävät albumit yhteen ovat hyvästä. Vaikka kertosäe onkin varsin tarttuva niin ehkä loppuhuipennukseen olisi voinut satsata enemmänkin. Tämä riisipuuro olisi hyötynyt pienestä pohjaanpolttamisesta.<br />
<br />
Harvoin pääsen syyttämään Tatun biisejä liian turvallisesta toteutuksesta, mutta <i>Friend or Foen</i> suhteen minun täytyy niin tehdä. Minulle iso osa yhtyeen charmia olivat sen intensiivisyydessä ja hitusen persoonallisesti alkuperäisista venäjänkielisistä versioista englanniksi käännetyt sanoitukset. Sanoituksessa on toki muutama Tatutyypillinen lause joten tämä puoli on kunnossa. Jos ystävältä joutuu kysymään onko hän ystävä ei ole kyse oikeasta ystävyydestä eikä pop-biisi ole loistava jos sen hyvyyttä joutuu epäilemään. Mutta perusasiat ovat kunnossa vaikka vastausta biisin nimen esittämään kysymykseen ei ikinä annetakaan. I love to hate you? I hate to love you? <br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 6,0/10</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/bgodzGPAdQE/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/bgodzGPAdQE?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-51065425762727135062019-04-06T17:52:00.001+03:002019-04-06T17:52:38.050+03:00Movetron - Missä sä oot?<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgrWa65k0DebSQlUICk4xgNafkkgs3dFkh5k2AYhnvjYLmhqxaTzaT20B0LcASatw3Y_rxJGlS9BSiV-MFvUsUwJ4nRohVVcyS7rvm6hxdg-E_OUh_0Z8AKToSQtVyZNY8LyU6HcqW5Gu8/s1600/Movetron+Miss%25C3%25A4+s%25C3%25A4+oot.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="518" data-original-width="600" height="276" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgrWa65k0DebSQlUICk4xgNafkkgs3dFkh5k2AYhnvjYLmhqxaTzaT20B0LcASatw3Y_rxJGlS9BSiV-MFvUsUwJ4nRohVVcyS7rvm6hxdg-E_OUh_0Z8AKToSQtVyZNY8LyU6HcqW5Gu8/s320/Movetron+Miss%25C3%25A4+s%25C3%25A4+oot.jpg" width="320" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Movetron<br />
<b>Kappale:</b> Missä sä oot? (1997)<br />
<b>Albumi:</b> Irtokarkkeja - Makeimmat hitit<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>Missä sä oot, sua etsinyt oon koko elämän.</i>"<br />
<br />
Satunnaissoitto tekee joskus vähemmän arvaamattomissa olevia poimintoja sillä edellisessä Aikakoneen <i>Alla vaahterapuun</i> -kappaleen arvostelussa kirjoitin paljon myös Movetronista. Nyt on siis toisen dancesuuruutemme vuoro, mutta onneksi ei ehkä kuitenkään sentään sillä <i>Alla koivupuun</i> istuskelulla. Sen sijaan tällä kertaa sen toisen osapuolen sijainnista ei olekaan niin selvää aavistusta, vai onko sittenkään?<br />
<br />
<i>Missä sä oot</i> julkaistiin neljäntenä singlenä Movetronin toiselta Soittorasia albumilta vuonna 1997. Muistan hämärästi sen soineen joskus hitaana noina teini-ikäni viimeisinä vuosina vaikka toki olin silloin sen verran ujo kaveri, ettei minusta ollut ketään tyttöä tanssiin hakemaan. Musiikin vika se ei toki ollut vaan <i>Missä sä oot</i> olisi käynyt hyvin sen tulevan oikean kanssa keinumiseen tai vaikka sen tulevan entisen oikeankin.<br />
<br />
Yleensähän oikeanoppisessa voimaballadissa on loppunostatus kliimaksina, mutta Movetronin tuottajaosapuoli on tässä kohtaa tiennyt Päivi Lepistön persoonallisen äänen rajoitukset eikä ole sellaista väkisin liittänyt mukaan. On viisasta korostaa vahvuuksia ja peittää heikkoudet ja niin on tehty nytkin. Omanlaisensa loppuratkaisu kappaleen tarinaan saadaan sentään lopussa.<br />
<br />
Jäin miettimään jääkö tasapaksu poljento tämän balladin vahvuudeksi vai heikkoudeksi, mutta päädyin siihen etten mene kumpaankaan ääripäähän mielipiteessäni. Tasaisuus auttaa usein siinä, että pienikin nostatus lopussa tuntuu suuremmalta kun korvat on totutettu matalammalle tapahtumahorisontille. Tämä tehokeino toimii nytkin muttei ehkä ihan niin hyvin kuin parhaimmissa tapauksissa. Olisikohan tästä voitu tehdä duetto ja saatu siten kappalletta monipuolistettua? Toki soundien kuulaus ja pienet teknologiamausteet tutkineen ja kaikuluotainäänineen tuovat tähän pientä omaa tunnelmaa.<br />
<br />
Joskus ei arvostelussa voi välttyä siltä että ihan ok biisi latistuu tason alaspäin jos artisti on pystynyt samassa tyylilajissa parempaankin. Niin käy tässäkin tapauksessa sillä Missä sä oot on vain pikkukiva tunnelmapala verrattuna vaikkapa <a href="https://www.youtube.com/watch?v=lLUxkvfl-wc" target="_blank">Lokakuu-Marraskuuhun</a> tai <a href="https://www.youtube.com/watch?v=XZnjRCAP1NI" target="_blank">Neliriviseen</a>. Movetron on usein parhaimmillaan itselleni kun se sotkee dancebiitteihin meille kansallisesti tuttuja melankolisia sanoitusaiheita. Mutta myönnetään tämän vahvuudeksi se, että tämä ei ole niitä biisejä jotka esittävät kysymyksiä antamatta yhtään vastausta. Missä sä oot? <i>-Siellä sä oot.</i><br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 5,0/10</span><br />
<iframe allow="accelerometer; autoplay; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture" allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/iTmt_SzhbEI" width="560"></iframe>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-86894001222786825842019-03-24T17:56:00.000+02:002019-03-24T17:56:04.593+02:00Aikakone - Alla vaahterapuun<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEghmQ6w0ynE_QsmxLSM9-d5XR4qkXJbNpwsWK63v7WrAb4XpaGvbOWj1-Q2pm1wPO7YWAQNcH0PPkIXZ_6-6x8515xhLY8xLtDzPpMuqtPn91LQmX4crFKv4ezNQUWLqE8oazWTlqayiC8/s1600/Alla+Vaahterapuun+Aikakone.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="509" data-original-width="600" height="270" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEghmQ6w0ynE_QsmxLSM9-d5XR4qkXJbNpwsWK63v7WrAb4XpaGvbOWj1-Q2pm1wPO7YWAQNcH0PPkIXZ_6-6x8515xhLY8xLtDzPpMuqtPn91LQmX4crFKv4ezNQUWLqE8oazWTlqayiC8/s320/Alla+Vaahterapuun+Aikakone.jpg" width="320" /></a></div>
<b><span style="color: orange;">Artisti:</span></b> Aikakone<br />
<b><span style="color: orange;">Kappale:</span></b> Alla vaahterapuun (1995)<br />
<b><span style="color: orange;">Albumi:</span></b> Pophitit 1995-2003<br />
<b><span style="color: orange;">Mieleenjäävin lause:</span></b> "<i>Kukista teit seppeleen, sytytit mentolsavukkeen.</i>"<br />
<br />
Kun puhutaan 90-luvulla meillä hyvin kaupallisesti menestyneistä kotimaisista eurodanceyhtyeistä niin itselleni ensimmäisenä mieleen tulevat Aikakone ja Movetron. Noista kahdesta Movetron oli ysärillä enemmän mieleeni ja näin yhtyeen livenäkin vuonna 1997.<br />
<br />
En toki inhonnut Aikakonettakaan sillä olihan se luontainen osa teini-ikäni soundtrackiä. Teiniminäni näkökulmasta Movetronilla oli menevämmät biisit ja Päivi oli ihqumpi (<i>vaikkei koko ihku sanaa tuolloin ollut käytössäkään</i>) kuin Sani tai Vera. Tänäkin päivänä mielenipiteeni on edelleen sama vaikka syyt ovat ehkä puhtaammin siinä, että henkilökohtaisesta popmusiikillisesta näkökulmasta Movetron vie pidemmän korren.<br />
<br />
Minulle Aikakoneen ensilevyn Tähtikaaren Taa hitteihin kuuluneen <i>Alla vaahterapuun</i> on aina meinannut pilata yksi ja ainoa sana: mentolsavuke. Vaikka sillä on varmasti viattomasti tavoiteltu tietynlaista cooliutta kappeessa, joka on muutenkin sanoitukseltaan varsin maalaileva niin minulle se tökkää aina vasten kuin oikea mekko väärällä tytöllä. Olisiko seppeleen sanan kanssa rimmaamaan tarkoitetun mentolsavukkeen sanan voinut korvata jollakin muulla? Varmasti olisi, mutta toisaalta lienen vähemmistössä tämän mentolsavukeinhoni kanssa. Koetan silti rakentaa vaihtoehtoisen loppusoinnun: <i>Kukista teit seppeleen, lopuista teit meille teen</i>.<br />
<br />
Kappaleen musiikkivideo on palanut katkonaisina pätkinä tajuntaani aivan kuin se pyöri viikosta toiseen lista Top40 ohjelman näytevideopätkissä. Minulta varmaan löytyisi kaapista joku vanha tv-nauhoitus vhs josta tuokin mielikuva on mieleen jäänyt. Mutta nyt minun täytyy tarttua itseäni niskasta ja ravistella mentolsavukkeen katku mielestäni ja antaa lopulle kappaleesta oikeudenmukainen käsittely.<br />
<br />
Alla vaahterapuun on omasta mielestäni Aikakoneen debyyttilevyn yksi parhaiten aikaa kestäneitä biisejä. Se ei ole nopea dancekappale vaan enemmän uusnostalginen semi-iskemäisyydessään ja ehkä jopa hieman Lisa Stansfieldähtävä. Onhan sanoituskin nostalgianmakuinen tarina viattomasta pikku romanssista päiviä ennen kesäloman alkua. Tällaisessa kontekstissa Sanin 60-luvuhtava laulutyyli on parhaimillaan. Hänen tapansa lausua sanat pikkusievän kuulaasti, mutta täsmällisesti on se hänet erottava tavaramerkki. Tyylillisesti se on varmasti myös kappale, joka toimi laajemmalle kuulijakunnalle kuin vaikkapa Odota tai Taas saan lentää. Sen voisi hyvin kuvitella sovitettuna vaikkapa tanssilavoille. <br />
<br />
Sääli, että alun tarina jää kertomatta pidemmälle vaan loppu jää enemmän kertosäkeen toistoksi. Pari fiilistelysäkeistöä lisää olisi tuonut kappaleeseen syvyyttä ja vaihtelua. Suosikkiyksityiskohtani lienee rummunisku ennen kertosäettä sekä hyräilty väliosa. Olenhan aina ollut helppo vietellä yksinkertaisilla, mutta toimivilla popin tehokeinoilla. Alla vaahterapuun on kuin tyttö, joka ensivilkaisulla vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta josta tarkemmin tutustuttaessa alkaa paljastua vähemmän viehättäviä piirteitä. Movetronin Alla koivupuun oli niistä puunallabiiseistä se parempi aikalainen. Silti tuttavuuden arvoinen tapaus. <br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 6,0/10</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/TThOc7TmH-w/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/TThOc7TmH-w?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6986599389944934191.post-17576078130901802292019-03-15T19:17:00.000+02:002019-03-15T19:17:32.726+02:00Sahara Hotnights - The Loneliest City of All<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj9bkYVKvyi1CFUc31w5f755ra4eeMD4KRcYlFZADqAGaIYqONGmyi9BJwj5PIMcO5HhF7Pa1yozow-93kVzXRC-LpoQF3QoSxqB8ZyK9p6fsghY4cnRnqsUcFBj7mRiybAk3kJdir2EiU/s1600/The+Loneliest+City+of+All.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="640" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj9bkYVKvyi1CFUc31w5f755ra4eeMD4KRcYlFZADqAGaIYqONGmyi9BJwj5PIMcO5HhF7Pa1yozow-93kVzXRC-LpoQF3QoSxqB8ZyK9p6fsghY4cnRnqsUcFBj7mRiybAk3kJdir2EiU/s320/The+Loneliest+City+of+All.jpg" width="320" /></a></div>
<b>Artisti:</b> Sahara Hotnights<br />
<b>Kappale:</b> The Loneliest City of All (2007)<br />
<b>Albumi:</b> What If Leaving Is a Loving Thing<br />
<b>Mieleenjäävin lause:</b> "<i>I got soul of new machine.</i>"<br />
<br />
Siitä lähtien kun lähin kierrätyskeskus alkoi purkamaan cd-hyllyjään laittamalla levyjen hinnaksi 50 senttiä per kappale ei kynnys hankkia jotakin kokoelman jatkoksi ole ollut korkea. Joskus riittää että tietää bändin ja sillä olevan pari kelpo biisiä. Hetken mielijohteesta hankin jokin kuukausi sitten myös ruotsalaisen Sahara Hotnightsin neljännen albumin What If Leaving Is a Loving Thingin.<br />
<br />
Muistin pitäneeni heidän debyyttilevynsä garagetyyppisestä rokista ja myöhemmästä <a href="https://www.youtube.com/watch?v=e3WrJD5Q2gg" target="_blank">In Private coveristaan</a>. Riittävästi syitä ottaa 50 sentin riski. Rippasin levyn koneelle ja jätin levyn biisit random playn armoille. Nykyään tulee kuunneltua albumimuodossa lähinnä tuttuja klassikoita ja tai tosi kiinnostavia uutuuksia. Tai sitten vinyyleitä joidenka kuuntelu "vanhaan" tyyliin keskittyneesti on välillä todella mukavaa.<br />
<br />
Robertforsin kunnasta ponnistanut Sahara Hotnights sai nimensä australialaiselta hevoselta jonka voitosta vetoa lyötyään yhtyeen tuleva rumpali Josepfine Forsman päätti sopivan bändin nimeksi. Itse en ainakaan laittaisi bändini nimeksi kotimaisten kylmäveristen nimiä sillä Vokkerin Veto -tyyliset bändin nimet eivät kiehtoisi itseäni. Yhtyeen soundi ajoittui oikein 2000-luvun alun ruotsista ulkomaille ponnistaneiden bändien aaltoon ja se kiersi mm. Hivesin lämmittelijänä. Garagerockbuumin hiljennyttyä yhtye jaksoi 2011 vuoteen asti jolloin Sahara Hotnigts ilmoitti hajoamisestaan. Kuitenkin juuri tänä vuonna 2019 yhtye on ilmeisesti aktivoitumassa uudestaan sillä se on julkaissut kuvia yhtyeen jäsenistä studiossa. <br />
<br />
On mielenkiintoista alkaa arvostelemaan <i>The Loneliest City of Allin</i> kaltaista biisiä jonka muistan vain hämärästi ikinä kuulleeni. Niinpä tämä arvostelu onkin oikeastaan tällä kertaa lähes ensireaktio. Ehkä olisi pitänyt kuvata tämä videona nykyisten suosiota saavien reaktivideoiden tapaan. Mutta ehtiihän sitä arvostelua kirjoittaessa kuulla kappalee repeatilla tarpeeksi monta kertaa että siitä saa jotakin irti.<br />
<br />
Monitahoinen säröjä suhteessa -biisi <i>The Loneliest City of All</i> oli What If Leaving Is a Loving Thing albumin kolma ja viimeinen singlejulkaisu. En oikein tiedä mihin kohden kappaletta voisin osoittaa sen viat koska vahvuudet sentään ovat selvät. Studiossa on tehty hyvää työtä ja kaikki instrumentit sekä pää- että taustalaulut ovat hyvin miksattuina kohdillaan. Särmää on jätetty kappaleen tyyli huomioon ottaen juuri ja juuri riittävästi. Sanoituksen luonteen vuoksi ei voida mennä liian äärimmäisyyksiin soundimaailmassa ja tämä on selvästi ymmärretty. Yksinäisyys ei oikeastaan ole helpoin tunne pukea lauluksi. Eikä minunlaiseni ihmisen, joka tarvitsee riittävästi yksinäisyyttä jakseekseen olla sosiaalinen ole aina negatiivisen yksinäisyyden paras asiantuntija.<br />
<br />
<i>The Loneliest City of All </i>voisi olla The Banglesin biisi ruotsalaisen linssin läpi katsottuna. Ajatus ei kauhistuta minua sillä yksi ruotsalaisen popin salaisuuksistahan on ollut kyky ottaa vaikutteet ja hienosäätää niistä se oma länsinaapurillemme ominainen juttu. Sanoitus on sopivan epämääräinen, että sen voi moni sovittaa omaan rakoilevaan suhteeseensa. Ehkä siinä roikutaan liian pitkään suhteessa jonka parasta ennen päivä on kauempana kuin maantieteellinen etäisyys. Ei osata olla ilman toista eikä toisen kanssa. Ystävätkään eivät ymmärrä miksi suhteesta ei ole kävelty ulos jo kauan sitten.<br />
<br />
Pidän siitä maltista jota <i>The Loneliest City of All</i> toteuttaa. Päähenkilön masennus ja yksinäisyys tulevat siten parhaiten ilmi myös soundien kautta. Kappaleen päähenkilölle maailman yksinäisin kaupunki on Tokio. Minulle se varmaan on Helsinki, jonka ihmiskuhinassa en ikinä tunne itseäni levolliseksi. Toisaalta minä haluan poprokkiini koukkuja ja ne jäävät tässä tapauksessa puuttumaan. Tämä on harmi sillä toteutuksen ollessa muutoin mallikelpoinen tästä haluaisi pitää enemmän kuin kykenee. Tai ehkäpä kyseessä on biisi, joka odottaa sitä oikeaa hetkeä jolloin siihen voi samaistua. Mutta ennen sitä hetkeä en voi arvostaa tätä kokonaisuutta kuin hieman keskiverron yläpuolelle. <br />
<br />
<span style="color: orange; font-size: x-large;">Arvosana: 6,0/10</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/ab3y3VEFuSA/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/ab3y3VEFuSA?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<span style="color: orange; font-size: x-large;"><br /></span>MrBoogiehttp://www.blogger.com/profile/03571954421817840502noreply@blogger.com0