sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Top 40 vuosilta 1977-1954 sija 7: Queen - Somebody to Love

Artisti: Queen
Kappale: Somebody to Love (1976)
Albumi: A Day at the Races
Mieleenjäävin lause: "Can anybody find me somebody to love."

Oli päivänselvää että tälle listalle päätyy Queenin biisi, mutta positiivinen ongelma oli se että "alkupään" tuotannosta oli varaa mistä valita. Ehtihän yhtye julkaista kuusi albumia ennen kuin synnyin, joka on siis tämän listan ajallinen vedenjakaja. Bohemian Rapsodya ei voi ikinä jättää pois laskuista, We Will Rock You / We Are The Champions on yksi kovimmista tupla a-puoli singleistä, Killer Queen on hieno, Seven Seas of Rhye, Liar.. ..olisihan sitä päivän fiiliksestä riippuen mistä valita se yksi minkä säännöt sallivat.

Hyvä yhtye on parempi kuin osiensa summa, mutta Queen varmasti kasvoi korkoa enemmän kuin suurin osa muista. Vaikka yhtyeellä oli riitaisemmatkin vaiheensa niin aina kun yhtye veti yhtä köyttä niin tulokset olivat hyviä. Kaikilta neljästä jäsenestä löytyi laulunkirjoitustaitoa ja tämä tarkoitti myös, että toisen tekemiin biiseihin löytyi usein lisäideoita muilta.

Vaikutteiden ottaminen on normaalia ja vaikkei gospel olekaan se yleisin rockbändeille, niin sekin on saatu toimimaan joitakin kertoja. Gospel voi olla hyvin teatraalista sekä mahtipontista ja niinpä se tarkemmin ajatellen sopi hyvin Queenin tyylilliseen palettiin. Freddie Mercuryn säveltämä ja sanoittama Somebody to Love sai yhtyeeltä arvoisensa käsittelyn ja siinä on kaikki Queen klassikon ominaispiirteet.

Somebody to Loven hieno gospeltaustakuoro koostui vain yhtyeen kolmen jäsenen päällekkäisäänityksistä. Vain basisti John Deacon ei osallistunut taustalaulujen nauhoittamiseen vaikka myöhemmin live-esityksissä saattoikin laulaa mukana. Olen tietoisesti koettanut välttää näissä arvosteluissa sanomasta, että tällaista musiikkia ei tehdä enää mutta minkäs teet kun tottahan se on.

Somebody to Love kasvaa hienosti loppuun asti ja siinä on sellaista riemua joka tarttuu kuulijaan. Kappaleessa on paljon yksityiskohtia joihin tarttua ja joista pitää. Yksi virhe minkä olen nähnyt joidenkin tekevän tulkitessaan Somebody to Lovea on koettaa vetää koko ajan täysillä. Mutta kun kuuntelee Mercurya niin hän käyttää todella laajaa kirjoa erilaisia äänenvoimakkuuksia, äänensävyjä ja tuo esille monenlaisia tunnetiloja. Eikä keulakuvan tarvitse koko ajan olla se eniten kuuluvilla oleva sillä taustakuoro nousee välillä selvästi yli Mercuryn ja ratkaisu toimii.

George Michael esitti kappaleesta hienon version Freddie Mercuryn muistokonsertissa vuonna 1992. Olin tuolloin musiikin kuuntelemisen ilon löytämisen kynnyksellä ja tuo tulkinta jäi pysyvästi mieleeni. Rajaton on tehnyt kappaleesta ehkä hieman liikaakin alkuperäistä kunnioittavan version Lahden sinfoniaorkesterin kanssa.

Somebody to Love on niitä biisejä, jotka antavat "sen" tunteen minkä loppujelen lopuksi harvat biisit tekevät. Sitä kuunnellessa unohtaa hetkeksi muut asiat ja kasvaa hetkeksi yhtä suureksi kuin kappale itse. Vaikka pyrinkin välttämään tietoista asioista innostumista niin minäkään en voi vastustaa popmusiikin kutsuhuutoa silloin kun se on voimakkaimmillaan.

(Annan blogissani arvosanat vain random playn arpomille kappaleille, en näille spesiaaliarvosteluille.)


sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Top 40 vuosilta 1977-1954 sija 8: Anne-Marie David - Tu te reconnaîtras

Artisti: Anne-Marie David
Kappale: Tu te reconnaîtras (1973)
Mieleenjäävin lause: "Tu verras, tu te reconnaîtras."

Olen aina vaikean paikan edessä jos minulta kysytään suosikki Euroviisuani 70-luvulta. Jokainen päivä voi tuoda eri vastauksen tietystä joukosta erinomaisia viisuklassikoita. Tätä listaa kasatessani tiesin, että muutama viisubiisi kuuluu ehdottomasti mukaan.

L'oiseau et l'enfant tuli 70-luvun viisusuosikeistani jo aiemmin tällä listalla. Abban Waterloo voisi myös olla hyvä valinta, mutta se ei ole suurin suosikkini heiltä. Apres Toi olisi voinut olla myös hieno valinta tai miksei myös Ding-A-Dong tai I See a Star. Un banc, un arbre, une rue ei olisi hassumpi poiminta myös tai.. ..ehkä on parempi etten pidennä enää listaa vaan alan kertomaan siitä tällä kertaa valituksi tulleesta viisubiisistä.

Vuoden 1973 Euroviisut voitti Luxemburg Anne-Marie Davidin esittämällä kappaleella Tu te reconnaîtras (suom. tunnista itsesi). David on ranskalainen laulaja, joka yritti myöhemmin Euroviisuissa uudestaan, mutta heikommalla menestyksellä. Hän edusti kotimaataan Ranskaa vuonna 1979 tullen kuitenkin varsin kunniallisesti kolmanneksi. Kaikki eivät voi olla Johnny Loganeita.

70-luvun Euroviisut tunnistaa taustaorkesterista, jonka hyödyntäminen oli ainakin jossakin määrin lähes pakollista. Viisufaneissa ollaan monta mieltä oliko singbackesityksiin siirtyminen hyvä vai huono päätös, mutta minusta kyseessä on toimiva aikakaudellinen vedenjakaja.

Lapsena kuulin varmasti Tu te reconnaîtraksen useammin Katri Helenan käännösiskelmänä Nuoruus on seikkailu kuin alkuperäisversiona. Eikä siinä mitään, käännösbiisit olivat ajan henki ja Nuoruus on seikkailu on viisukäännöksiä sieltä paremmasta päästä. Sanoituksellisesti käännösversio sivuaa alkuperäisen teemaa, mutta on silti varsin erilainen.

Tu te reconnaîtraksen sanoituksen pääidea on siinä, että tunnistamme itsemme itseämme nuoremmista ihmisistä, etenkin lapsista. Nähdessämme lapsen vaikkapa itkemässä kuolleen pikkulinnun vuoksi muistamme kuinka itse olimme joskus samanlaisia. Teini-ikäisen angsti ja suuntaansa vielä etsivä energia voi olla samanlainen muistot omaan menneisyyteen palauttava asia. Emme tunnista itseämme vanhemmissa ihmisissä, sillä emme ole vielä itse päässeet sinne asti. Nuoruus ei usko tulevansa ikinä vanhaksi.

Kun kappale on yhdistelmä kauneutta, kaipuuta, nostalgiaa, voimaa ja maustettu terveellisellä annoksella melankoliaa niin se yleensä vetoaa minuun. Tu te reconnaîtras ei ole poikkeus vaan yksi vahvimmista säännön alleviivaajista. Davidin ponnekas tulkinta saa suuresta orkesterista huolimatta tarpeeksi tilaa sovituksen ollessa onnistunut. Tämänkaltaista biisiä ei tule laulaa kenkiin tuijotellen anteeksipyytävästi vaan ennemmin vaikka hivenen yli kuin ali. Ei nuoruus mene nuorissa hukkaan vaan pieleen menevät ne, jotka ajattelevat jonkun elämänvaiheen olevan toista parempi.

Tuskin kukaan muistaa, mutta olen aiemmin arvostellut tämän jo blogissani mutta halusin kirjoittaa tätä varten uuden tekstin.

(Annan blogissani arvosanat vain random playn arpomille kappaleille, en näille spesiaaliarvosteluille.)



sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Ace of Base - Hey Darling

Artisti: Ace of Base
Kappale: Hey Darling (2002)
Albumi: Da Capo
Mieleenjäävin lause: "If your loving is in your money know they cannot hug you back."

Ace of Basen neljäs albumi Da Capo joutui levy-yhtiön toimesta uudelleentuotantomyllytykseen, joka myöhästytti levyä kaksi vuotta ja se julkaistiin vasta vuoden 2002 syyskuussa. Vaikka välissä olikin julkaistu kokoelma-albumi niin neljän vuoden julkaisuväli on popissa pitkä aika varsinkin kun trendi oli menossa jo edellisen albumin aikana alaspäin. 500 000 kappaleen myynti ei välttämättä kuulosta vähältä, mutta kun debyyttialbumi Happy Nationia (The Sign Amerikassa) meni yli 20 miljoonaa kappaletta niin floppivertausta on vaikea olla tekemättä. Da Capo jäikin alkuperäisnelikon viimeiseksi albumiksi yhdessä kun Linn Berggren kärsi yhä vähenevästä esilläolohalusta fanihyökkäyksen jälkeen. Ace of Base toki palasi uuden naiskaksikon kanssa viidennen albumin kera, mutta se on tarina toiseen kertaan.

Vaikka Da Capo ei kaupallisesti menestynytkään niin yhtyeen fanikunnan keskuudessa albumista pidetään noin yleisesti ottaen. Minustakin se on tasapainoinen kokoelma kelpo popkappaleita vaikkei toki kahden ensimmäisen albumin tasolle ylläkään. Albumin yleissävy on hivenen melankolisempi ja käyttäisin sitä pelättyä termiä aikuismaisempi. Toki yhtyeen historian tuntevat tietävät. että sen juuret ovat tummemmissa soundeissa kuin mitä ehkä monista joviaaleista hittibiiseistä voisi päätellä.

Da Capo -albumin toiseksi viimeisen raidan Hey Darling on säveltänyt ja sanoittunut Jonas "Joker" Berggren ja sillä on ollut neljä eri tuottajaakin. Tämä johtunee albumin kivuliaasta syntyhistoriasta jossa biisejä hiottiin monien tuottajien kanssa ennen kuin levy-yhtiö piti sitä julkaisukelpoisena. Hey Darling ei kuulosta ylituotetulta tai sekavalta eikä edes kaikkein tyypillisimmältä Ace of Baselta. Toki Berggrenin sisarusten äänet, joista molemmat pääsevät tässä kappaleessa ääneen sekä yhdessä että erikseen ovat erottamaton osa AoB soundia.

Kuinka paljon Hey Darlingin sanoitus kuvaa tekijänsä mielenmaisemaa voi vain arvailla, mutta päätellen siitä, ettei Jonas lähtenyt promoamaan albumia vaan jäi mieluummin perheensä pariin voi pitää vinkkinä. Sanoitus loppuunpalamisesta ja siitä kuinka raha ei tuo rakkautta ja onnea voi hyvinkin olla menestyksentäytteisten ruuhkaisten vuosien innoittamaa. Albumin ilmestymisvuonna hankin sen fanina luonnollisesti heti, Olin tuolloin melko stressaantunut opintojeni ja elämän suhteen muutenkin. Da Capo oli minulle yksi osa noiden parin vaikean vuoden soundtrackia ja Hey Darling yksi biiseistä, jotka valoivat uskoa tulevaan.

Se mikä pitää Hey Darlingin vain hyvänä biisinä on sen suurimman tarttuvuuskoukun puute. Tuotannossa ei ole mitään vikaa, sanoitus ja laulutulkinta ovat sen suurimmat vahvuudet ja kertosäekin on menettelevä joskaan ei mikään leka. Kappale myös tietää ettei se kanna kolmea minuuttia enempää ja tietää mittansa. Ehkä B-osa voisi olla vieläkin enemmän pesäeroa tekevä, mutta silti se piristää tällaisenaankin kokonaisutta. Se suuri räjähdyskohta on jäänyt pois, missä kappaleen ydin ajettaisiin lopullisesti sisään. Puutteistaan huolimatta Hey Darling on sympattista ja hyvin rullaavaa popmusiikkia, mutta Da Capo albumilta löytyy parempaakin.     

Arvosana: 6,0/10

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Top 40 vuosilta 1977-1954 sija 9: Diana Ross & The Supremes - Reflections

Artisti: Diana Ross & The Supremes
Kappale: Reflections (1967)
Albumi: Reflections
Mieleenjäävin lause: "Through the mirror of my mind."

Vuosina 1988-1991 (Suomessa 1990 alkaen) pyörinyt tv-sarja China Beach ei ole tapahtumiltaan jäänyt erityisen hyvin mieleeni, mutta sarjan tunnusmusiikkina käytetty biisi sen sijaan paloi mieleeni pysyvästi. Tai oikeastihan sarjalla oli kaksi eri tunnaria, mutta se mieleeni jäänyt oli Diana Ross & The Supremesin ikikuulas Reflections. Toisena tunnarina käytetty The Animalsin We Gotta Get Out of this Place ei ole hassumpi biisi sekään, mutta häviää tunnelmassa ainakin viidakkoveitsen mitalla.

Pitäisi nähdä China Beach nykyisillä silmillä jotta osaisin sanoa oliko sarja tunnariaan parempi, mutta hyvillä sarjoilla on harvemmin huonot tunnusmelodiat. Kun puhutaan Supremesin kaltaisista yhtyeistä ei ole enää aivan päivänselvää minkä biisin valitsee. Ilman muistoja tv-sarjasta olisin joutunut miettimään pitkään olisinko valinnut Love Childin tai Reflectionsin. Hienoja biisejä kumpikin eivätkä muutkaan klassikot ole kaukana vaan polkevat edellämainittujen kantoja.

Reflections nappaa jo alussa kuulijansa mielenkiintoisilla elektronisilla soundeilla, joita ei ole tehty syntetisaattorilla vaan signaaligeneraattorilla, jonka tuottamaa ääntä oli vielä säädetty erilaisilla efekteillä. Reflections oli myös viimeisiä kertoja kun legendaarinen hittitrio Holland-Dozier-Holland kirjoitti Supremesille singlen. Kyseessä oli myös yhtyeen ensimmäinen single, jolla The Supremes nimi oli saanut Diana Rossin nimen eteensä.

On sopivaa, että tämä tuli God Only Knowsin perään listalla, sillä kuuluvathan siinä Beatlesin ja Beach Boysien vaikutteet. Tuo vaihe 60-luvulla kun kaikki yrittivät kilvan nokittaa toisiaan albumin- ja laulunkirjoituksessa on yksi popmusiikin mielenkiintoisimmista. Tuollaista tervettä nokittelua soisi olevan vielä nykyäänkin.

Kun kyseessä on biisi Motownin kultakaudelta ja studiossa on ollut nykyään onneksi arvostusta saanut The Funk Brothers studiomuusikkoryhmä niin kaikki on sitä parasta A-ryhmää. Reflections on yksi biiseistä joissa efektien käyttö parantaa kappaletta ja niitä on käytetty juuri sopivasti. Mutta haastan jokaisen etsimään kappaleen perinteisemmästäkään musisoinnista jotakin vikaa. Soitto on tiukkaa, siitä aistii kesän lämmön, joka on enää vain muisto kun rakkaus on lähtenyt elämästä.

Tietenkin on taas mainittava bassokuvio, johon itse en soittamalla saa sen tarvitsemaa napakkaa sykettä. Minulla taitaa olla niin paljon tavoitebiisejä, että tuskin soittoharrastukseni tulee ainakaan kaatumaan siihen, ettei olisi biisejä mitkä pitäisi saada haltuun. On myös kerrottava, että ilmeisesti tv-sarjan innoittamana Reflections versioitiin Suomeksi vasta vuonna 1991. 80-luvun teinitähti Anja Niskasen Kipinä ei tietenkään pääse alkuperäisen tasolle, mutta onhan se hauska kuriositeetti kaltaiselleni kuriositeettien ystävälle. (Onneksi en ole kissa.)

Olen käyttänyt ja tulen käyttämään klassikko -sanaa paljon mutta onhan niinkin vahvalle sanalla aikansa ja paikkansa. Minulle Reflections on klassikko ja olen kiitollinen, että China Beach antoi sen minulle aikana jolloin en aktiivisesti vielä kuunnellut musiikkia. Se heijastuma mikä tuolloin jäi mieleen palasi väistämättä, kun aloin pari vuotta myöhemmin harrastaa musiikin kuuntelua.

Kokemattomuuttani ostin Supremesin tökerön halpismarkettikokoelman, jossa oli 90-luvulla levytettyjä viiden pennin uudelleenlevytyksiä. Opin tuolloin että varsinkin halvoista levyistä piti lukea pieni präntti tarkkaan. Onneksi kunnollinen kokoelma löytyi vaikkakin realistisempaan hintaan ja sen jälkeen Reflections onkin ollut säännöllisessä kuuntelussa eikä se painune taka-alalle niin kauan kuin musiikkia kuuntelen.

(Annan blogissani arvosanat vain random playn arpomille kappaleille, en näille spesiaaliarvosteluille.)