lauantai 28. marraskuuta 2015

Garbage - Parade

Artisti: Garbage
Kappale: Parade (2001)
Albumi: Beautiful Garbage
Mieleenjäävin lause: "Kaboom, get it right."

90-luvun teinivuosinani musiikkimaun ytimeni kehittäneenä eletronismausteista rokkia soittanut Garbage ei tietenkään jäänyt minulle tuntemattomaksi. Vaikka eräs ystäväni haukkuikin bändiä nimensä veroiseksi niin itselleni varsinkin kahden ensimmäisen albumin iskuhitit jäi mieleen hautumaan ja muutama albumikin päätyi sitten jälkijättöisesti hankintaan tämän vuosituhannen puolella.

Vaikka yhtye hieman sisäsiistiytyi kolmannen albuminsa Beautiful Garbagen myötä niin siltäkin löytyy monta kelpo raitaa. Tyylikirjon laajeneminen on usein välttämätöntä ettei käy niin että bändi alkaa julkaista samoja levyjä uudestaan mutta huonompina.

Garbage on niitä yhtyeitä jotka on vaikea kuvitella ilman keulahahmoaan eli tässä tapauksessa Shirley Mansonia. Pätevyydestään huolimatta bändin mieskolmikko muistuttaa Shirleyyn verrattuna lähinnä harmaista eminensseistä. Parade on Beautiful Garbage albumin menevimpiä biisejä jollaisia tosin kahdelta aiemmalta löytyi enemmänkin. Puhtaasti vanhojen tekemisten toistosta ei ole kyse sillä Paradessa on tarpeeksi omaa seisomaan omilla jaloillaan. Sanoitus on selkeä mutta se ei resonoi oman persoonani taajuudella erityisen lujaa. Uskominen johonkin omaan ja eläminen tylsyyden vastaisesti hetkessä ovat kappaleen teesit hyvään elämään. Kyllähän tätä bogotessa voisi varsin hyvin unohtaa kaiken turhan neljäksi minuutiksi. Ei siis ihme että se kuului bändin livesettiin Beautiful Gargage albumin myötäisellä kiertueella.

En ole kelvoton kokki mutta heikkouteni ovat lähinnä ruoan houkuttelevan näköiseksi tekemisessä sekä maustamisessa. Parade muistuttaa kokkauksiani siinä mielessä että se on mössöä jossa on hyviä aineksia ja kohtuullisesti makuakin mutta se ei ole silti mikään herkkuruoka vaan täyttävää perusevästä. Breakbeatit kuulostavat hyvältä mutta kokonaisuus on lupaavasta alkuintrosta huolimatta yllätyksetön. Garbage pystyy tekemään näillä aineksilla parempaakin. Olemme siis jälleen tapauksen äärellä jossa bändin aiempi tuotanto on uudemman pahin ilonpilaaja. Mutta ei ole syytä synkkyyteen sillä menevyys kantaa kyllä Paraden plussan puolelle. Tämä on parempi tanssittava kuin kuunneltava joten ehkä tässä tapauksessa tulee "sormet näppäimistöllä" miinustakin jota ei ole ansaittu.      

Arvosana: 5,5/10


lauantai 21. marraskuuta 2015

Irina - Kipu kasvattaa

Artisti: Irina
Kappale: Kipu kasvattaa (2005)
Albumi: Älä riko kaavaa
Mieleenjäävin lause: "Sä tiedät miten sääntöjä kierretään ja kuinka niistä viidakko väännetään."

Irinan kautta sain muistutuksen siitä että olen pitänyt tätä blogia jo muutaman kuukauden yli viisi vuotta. Aika menee nopeaan ja huomasin nytkin asian vain siksi kun tarkistin etten ole arvostellut tämänkertaista kappaletta aiemmin. (Ehdin kerran kirjoittaa Bee Geesin Night Feveristä jo toisen arvostelun ja olisimpa jopa antanut sille saman arvosanan.) Ensimmäinen arvostelemani kappale oli Irinan Liianko helppo ja tämä tapahtui 30.8.2010. En ole koskaan aktiivisesti markkinoinut blogiani mutta muutama kanssablogittaja on ystävällisesti linkittänyt sivuni omiinsa ja olenkin luultavasti saanut suurimman osan lukijoista sitä kautta. Kiitos teille siitä, tiedätte keitä olette. Kiitos myös kaikille jotka ovat pitäneet tätä blogia lukemisen arvoisena. Toivottavasti olen antanut edes hieman takaisin niistä kaikista musiikkilöydöistä mitä olen toisten tekstien kautta itse löytänyt.

Sain inspiraation musiikkiblogin aloittamiseen paljolti suomalaisia käännösbiisejä käsitelleestä Finnpicks blogista. Mietin mikä olisi se oma juttuni jolla voisi poiketa muista musiikkiblogeista ja päätin että random play saa päättää kaikista omistamistani kappaleista arvosteluun pääsevän. Olin työssä jossa minun enimmäkseen piti päivystää toimistoa jossa kävi vilkkaana päivänä 3-4 ihmistä. Niinpä minulla oli aikaa tehdä arvosteluja työaikana ja se näkyi kovana arvostelutahtina ensimmäinen vuoden aikana. Nykyään pyrin päivittämään blogin kerran viikossa yleensä lauantaisin. Tällä hetkellä olen arvostellut noin viisi prosenttia omistamastani musiikista ja uskon että musiikinhankintatahtini riittää siihen että biisien loppumiseen blogini ei tule päättymään.

Irina kuulu myös näihin artisteihin joihin mielistyin hieman harmaammassa elämänvaiheessani. Hänenkin kehityskaarensa on vienyt albumi kerrallaan tunnelmiltaan syvempiin vesiin vaikka Irinalla ainakin tv-esiintymisten perusteella olisi myös humoristisempi puoli. Vuoden 2005 Älä riko kaavaa albumi oli kuitenkin vielä tasapainoinen kokonaisuus ja siltä julkaistut neljä singleä olivat vahvoja. Singleihin ei kuulunut paikalleen jumiutuneeseen parisuhteeseen hampaansa upottava Kipu kasvattaa. Jo nimi herättää ristiriitaisia ajatuksia. Kyllähän "no pain, no gain" kuuluu nykyajan sanastoon ja mummonikin lohdutti minua lapsena kolahduksien jälkeen että kipeä kohta on tämän jälkeen entistä kovempi. Mutta kyllä elämässä kuuluu oppia muutenkin kuin kantapään kautta.

Mitä tehdä kun suhteessa olisi aika ottaa seuraava askel mutta toinen osapuoli pitkittää ja kiertelee ratkaisua loputtomiin? Asioiden pitkimmäinen on hiljalleen venyttänyt kahden ihmisen väliset tukirakenteet niin ohuiksi että pohja uhkaa pudota pois. Suhteen ongelmat ja ne hyvätkin puolet ehditään sanoituksessa tuoda hyvin esiin mutta itse kertosäe jää hieman vajaaksi. Toni Wirtasen sävellyskynän jäljen tunnistaa ja onhan hänen vastuullaan ollut puolet sanoituksestakin Irinan kanssa.

Olen aina pitänyt Irina levyillä soittavien musiikkojen työkentelystä ja kappaleiden sovituksellista ratkaisuista eikä Kipu kasvattaa ole suuri poikkeus. Se on ehkä kuitenkin "vain" rivibiisi vaikka onkin saanut albumilla haastavan toisen biisin paikan. Jos ensimmäisen biisin pitäisi antaa lupauksia tulevasta ja olla musiikillinen sisäänheittäjä niin toisen pitäisi olla se ensimmäinen lupausten lunastus.

Toimiva sanoitus ei riitä sillä Irinan tuotannosta löytyy parempikin parisuhteen repeämisbiisejä. Ainakin itselleni parhaiten uppoavissa Irinan kappaleissa on enemmän menevyyttä ja ehkä hiljaa-lujaa-hiljaa-lujaa -kaava olisi voinut toimia tässä tapauksessa paremmin. Nyt kun kaasu alun jälkeen avataan ehtii turtumus ehtii iskeä ennen neljän ja puolen minuutin loppupistettä. Miksauskin on hieman tukkoinen vain artistin äänen ollessa oikealla kuuluvalla paikallaan. Keskinkertaisuuden suolla tarpojaksi ei hassumpi tapaus.        
 
Arvosana: 5,0/10

lauantai 14. marraskuuta 2015

LAB - I Used To Hide

Artisti: LAB
Kappale: I Used To Hide (2002)
Albumi: Devil is a Girl
Mieleenjäävin lause: "Suddenly you change my mind: I used to fake, I used to hide."

Fyysisen musiikin hitaan kuoleman saavuttaessa meilläkin sen pisteen että digimyynti ylittää fyysisen levymyynnin joudun itsekin puntaroimaan kuinka hankin kuuntelemani musiikin vastaisuudessa. Jo nyt on melko paljon musiikkia jota olisin ostanut jos sitä olisi ollut fyysisesti saatavilla. Tämä kehitys ei taatusti lopu. Musiikki tiedostoina kovalevyllä tai soittimessa on käytännöllistä mutta toisaalta mihin jäävät ne muistot joita nykyiset cd:t levyhyllyssäni edustavat? Muistan edelleen mistä ostin minkäkin levyn tai tilanteita joissa niitä kuuntelin. Tätä lisäarvoa ei mp3 tarjoa.

Pelien suhteen siirryin nopeasti ja kivuttomasti digiostamiseen sillä halvemmat hinnat ja tilansäästö painavat pelien suhteen enemmän kuin musiikissa. Tuskin pelaan enää vuonna 1999 ostamaani peliä, mutta vuonna 1999 ostamani albumi voi edelleen olla yksi suosikeistani. Ikävä kyllä en ole havainnut samanlaista hintojen laskua digimyynnin kautta musiikkipuolella vaan hintojen alentuminen on tapahtunut enemmän fyysisten levyjen hinnoissa. Luettuani audiovideo.fi sivuston vinyylisoitinarvostelusarjan pieni vinyylikärpäsenpuremakin kirpaisi mutta toisaalta luultavasti ostaisin vanhoja tuttuja klassikkolevyjä uudestaan nauttiakseni niistä eri formaatissa. Oli miten oli, formaatit tulevat ja menevät mutta musiikin kuuntelu pysyy.

Vuosituhannen alkupuolella minulla oli musiikin suhteen hieman synkempi kausi. Lähes kaikki se mistä 90-luvun musiikissa katosi ja elämässäkin oli hieman harmaampi kausi. Kun jälkikäteen mietin millaisia levyjä silloin ostin niin yleissävy on huomattavasti synkempi kuin levyhyllyni keskivertosisältö. Suomalaisen konerockbändi LAB:n Devil is a Girl -albumi päätyi omistukseeni juuri tuona kautena. Ensimmäisen seitsemän vuoden (1993-1999) aikana kun ostin levyjä en ostanut ainuttakaan kotimaista albumia. En löytänyt kotimaisesta skenestä mitään kiinnostavaa ja muutenkin suomalainen musiikki tuntui itsestäänselvyydeltä johon ei kannattanut vähiä rahojaan tuhlata. Vasta vuosituhannen vaihteen paikkeilla tuntui että suomalainen musiikki ja minä aloimme hiljalleen lipua toisiamme kohti.

Ei ole varmaankaan ole kovin monia albumeita jotka päättyisivät raskaimpaan tai nopeimpaan biisiinsä. Tätä ei myöskään tee LAB:n kakkosalbumi Devil is a Girl. Levyn päättävä I Used To Hide on rauhallinen ja tunnelmallinen kappale joka yllättävästi voisi tyylillisesti sopia t.A.T.u:n albumille. Kappale kertoo naisesta joka ei mahdollisesti fobiansa vuoksi uskaltanut lähteä kotoaan. Mutta tilanne ratkesi kun nainen löysi rinnalleen ihmisen joka hyväksyi hänet sellaisena kuin on ja samalla pelotkin lievenivät. Työni puolesta olen välillä tekemisissä vastaanlaisista peloista kärsivien ihmisten kanssa joten en voi olla pitämättä I Used To Hiden simppelistä tarinasta. Tuoko toiselta ihmiseltä lainattu voima pysyvän muutoksen vai palautuuko kaikki ennalleen jos tuki pettää alta? Sitä tämä tarina ei kerro.

Joskus raja tunnelmoinnin ja patetian välillä on hiuksenhieno mutta ainakin minun mielestäni I Used To Hide välttää sudenkuopat. Anan ääni saa leijua hillityn konetaustan etualalla ja vasta lopussa tuleva pieni mutta tarpeellinen taustan noste kertoo siitä että tarina on mennyt positiiviseen suuntaan. Mielenkiintoinen ratkaisu on se että tämä ei kuulu niinkään laulutulkinnasta vaan nimenomaan musiikissa. I Used To Hide ei ole iloinen voimaantumisbiisi vaan tarina siitä että fobia ulosmenosta on vaihtunut siihen että onnellisuus on sen yhden ainoan ihmisen varassa. Eihän tämä mikään voimakertsibiisi ole eikä sopiva kaikkiin mielialoihin mutta aikansa ja paikkansa ansaitsevaa musiikkia silti. Musiikki sekä ihmiset joille lasi on aina puoliksi tyhjä ansaitsevat olla olemassa.      
 
Arvosana: 6,0/10

lauantai 7. marraskuuta 2015

Luv' - Oh, Get Ready

Artisti: Luv'
Kappale: Oh, Get Ready (1978)
Albumi: With Luv'
Mieleenjäävin lause: "You'll be my power, I'll be your clown."

Hollantilainen popmusiikki on tullut minulle tutummaksi viimeisen kymmenen vuoden aikana kun olen Youtubesurffaillessa huomannut että varsinkin 70-luvulla puukenkämaassa tehtiin paljon itselleni mieleistä poppia. Tyttötrio Luv' oli menestyksekäs kotimaansa listoilla saavuttaen  menestystä myös muissakin Euroopan maissa myyden lyhyellä urallaan (77-81) seitsemän miljoonaa levyä. Musiikkihistoriastani löytyy varhainen yhteys Luv':iin sillä lapsuuteni suosikkilevyllä Mona Caritan debyytillä oli kaksi Luv' coveria. (Voi mikä Casanova! (Casanova) ja Kuti kuti kultasein (Eeny Meeny Miny Moe)) Kolmikon takana naruista veteli tuottajakaksikko Janschen & Janschens (Hans van Hemert ja Piet Souer). Trion esiintymistyyliin kuuluivat värikkäät esiintymisasut sekä tarkat tanssikoreografiat.

Luv':n takana ollut tuottajakaksikko kasasi kaikki Luv':n neljä albumia sillä periaatteella että katsottiin millaiset tyylit pärjäävät hyvin listoilla ja levyille tehtiin niidenkaltaisia biisejä. Tästä syystä Luv':n albumit eivät ole erityisen yhtenäisiä kokonaisuuksia mutta sillisalaattimaisuus ei haittaa kun kyseessä on hattarainen popbändi. Luv':n debyyttialbumi With Luv' koostuikin discosta, Abbatyylisestä popista, schlagerista,latinotyyleistä ja jopa radioystävällisestä rokista. Viimeistä tyylisuuntaa edustaa Oh, Get Ready jonka alku tuo mieleen toisen saman ajan hollantilaisbändin Pussycatin. Mistään raskaasta rokista ei tietenkään ole kyse vaan iloisesta uuden rakkaan etsinnästä. Entisen rakkauden lakastuttua ei auta jäädä haikailemaan vanhojen perään vaan on perhosena lähdettävä liihottelemaan kohti uusia kukkia.

Minulle parasta Luv':ia ovat Abbapastissit ja sokerinhuuruiset höpöpoppeilut joten rokimpi Oh, Get Ready ei kuulu suosikkeihini. Jos tämä on ensimmäinen kuulemasi Luv':n kappale niin ei kannata olettaa että kyseessä olisi kolmikon tyyliä parhaiten edustava viisu.  Kappaleessa on toki mukavaa ryhmälaulua joka on muutenkin Luv':n vahvuus ja tietenkin iloisuus joka tarttuu kaikkiin muihin paitsi ärrinmurrinkeksin syöneisiin aikuisiin. (Joille annetaan luunappia!) Paras ympäristö kuunnella Oh, Get Readya voisi olla autossa sillä siinä on eteenpäinmenemisen meininkiä. Aina kun musiikista tulee hyvälle tuulelle ollaan voiton puolella mutta Luv':lla on monia kappaleita jotka innostavat allekirjoittanutta vieläkin enemmän.
   
Arvosana: 5,5/10