lauantai 25. elokuuta 2012

Beastie Boys - Slow and Low


Artisti: Beastie Boys
Kappale: Slow and Low (1986)
Albumi: Licensed To Ill
Mieleenjäävin lause: "Like a volcano I erupt."

Adam "MCA" Yauchin menehdyttyä keväällä 2012 on Beastie Boysin tulevaisuus jäänyt avoimeksi. Ainakin välittömästi kuoleman jälkeen annetuissa haastatteluissa jäljelle jäänyt kaksikko epäili ettei Beastie Boys nimellä tulee enää uutta vaikka he saattaisivat tehdä jotakin yhdessä tai julkaista loppuvuodesta 2011 äänitettyjä julkaisematta jääneitä biisejä. En ole tutustunut bändin ehkä viimeiseksi jääneeseen Hot Sauce Comittee Part Twohon joten en tiedä kuinka hieno bändin joutsenlaulu oli, mutta tämän päivän biisi on puolestaan hiphop Beastie Boysin alkutaipaleelta vuoden 1986 klassikkoalbumilta Licensed To Ill.

Slow and Low oli alunperin tarkoitettu Run-D.M.C:n kakkosalbumille mutta se jätettiin kuitenkin lopullisen julkaisun ulkopuolelle. Beastie Boys piti biisistä ja sai luvan tehdä siitä oman versionsa. Alunperin Run-D.M.C:n suuhun tarkoitetut riimittelyt sopivat hyvin myös Beastie Boysien suuhun ja hieman vähemmän humoristisena tuotoksena tasapainottaa sopivasti koko albumia. Kuten ajankohdan hopille oli tyypillistä rumpukone nakuttaa paljaita biittejä joidenka päälle räpätään mutta tällä kertaa mukaan ei ole eksynyt sampleja muusta musiikista. Slow and Low on nimensä mukainen sillä tahti on varsin rauhallinen mutta meno ei ole silti kevyttä.

Sanoituksessa on uhoa kuten tässä kohti asiaan kuuluukin ja luonnollisesti myös bändin ja sen jäsenten nimet tulevat mainituksi. Uho ei kuitenkaan ole koskaan ollut Beastie Boysin tapauksessa liian vakavasti otettavaa mikä on hyvä sillä poseeraus ja turha uhma ei kiinnostaisi ainakaan minua. Loppujen lopuksi Slow and Low on varsin simppeli tapaus, kolmikko sylkee riimejä vähän yli kolme ja puoli minuuttia kertoen kuinka kovan menon he saavat aikaan ja kuinka kaikki siitä pitävät. Jään kaipaamaan hieman sitä vinksahtaneempaa puolta Beastie Boysista eikä kyseessä ole muutenkaan bändin kaikkein paras tuotos. Biitti hakkaa, beastit riimejä viskoo, tää bloggaaja keskivertoo arvosanaa kiskoo.

Arvosana: 5,0/10



keskiviikko 22. elokuuta 2012

One More Time - Turn Out The Light


Artisti: One More Time
Kappale: Turn Out The Light (1992)
Albumi: Highland
Mieleenjäävin lause: "Just turn out the light."

Uuden musiikin löytäminen oli vielä 90-luvulla paljon vaikeampaa kuin nykyään. Tietynlaista musiikkia kuuli radiosta ja televisiosta ja jotkut lehdetkin kirjoittivat ulkomaisesta pop-musiikista mutta siihen se jäi kunnes Internet tuli apuun. Liityin Abbamail -nimiselle sähköpostilistalle joka oli 90-luvulla hyvin aktiivinen. Abbakeskustelun lisäksi siellä puhuttiin myös kaikista Abbaan liittyvistä bändeistä, soolourista ja vastaavista. Ostin monta levyäkin sokkona vain sillä perusteella että niitä tarpeeksi moni sähköpostilistalainen kehui. Yllättävää kyllä suurin osa tuolla perusteella ostetuista levyistä oli todella hyviä eikä suoranaista hutiostosta tullut tehtyä. Joidekin kehuista huolimatta päivän biisin sisältävä levy tosin olisi ollut huti mutta sain sen käsiini vasta muutama vuosi takaperin jolloin postituslistakin oli jo lakkautettu.

One More Time oli yksi Abbamail sähköpostilistalla usein mainituista yhtyeistä. Olihan bändissä Abban Benny Anderssonin poika Peter Grönvall ja yhtye tuli kolmanneksi Euroviisuissa vuonna 1996. Ennen viisuilua One More Time sai hitin lennokkaalla Highland -kappaleellaan vuonna 1992 joka nousi listäykköseksi kymmenessä maassa. Ikävä kyllä Highland nimeä kantanut albumi ei tuottanut muita hittejä ja päivän biisi Turn Out The Light sai kyseenalaisen kunnian olla albumin flopannut kakkossingle. Highland on albumi joka seisoo täysin nimibiisinsä varassa ja oli tuossa vaiheessa ilmeisesti jonkinlainen vahinko. Muun albumin tuotanto on ainakin nykykorviin tunkkaista eivätkä biisitkään jää mieleen. Turn Out The Light edustaakin koko albumia nimibiisiä lukuunottamatta oikein hyvin niin pahassa kuin.. ..pahassa.

Turn Out The Light yrittää olla jonkinlaista kevyt new age hempeilyä, mutta siitä puuttuu niin synteettinen mystiikka kuin lemmen loistekin. Nanne Grönvall on parhaimmillaan soolouransa kaltaisissa räpätätibiiseissä eikä hänen äänen sovi yhtä hyvin rauhallisempaan musiikkiin. Turn Out The Light on miksattu ja tuotettu ärsyttävän tukkoisen kuuloiseksi ja syntikkasoundit kuulostavat vanhahtavilta ottaen huomioon että julkaisuvuosi oli 1992. Abban vuoden 1981 Visitors albumin syntikat ovat kestäneet paljon paremmin aikaa kuin tämän kappaleen. Tässäkään tapauksessa ei siis ole pojasta polvi parantunut. Tekele jumputtaa alusta loppuun samaa puuduttavaa tahtia ja koska periaateenani on että joka biisistä täytyy löytää jotakin hyvää ja huonoa niin sanotaan hyväksi puoleksi vaikka mukiinmenevät taustalaulut. Onneksi tarinalla on onnellisempi loppu ja vuoden 1996 Den Vilda/Living In a Dream oli sävellyksellisesti ja tuotannollisesti paljon parempi kokonaisuus.


Arvosana: 3,0/10

lauantai 18. elokuuta 2012

Celine Dion - Prayer


Artisti: Celine Dion
Kappale: Prayer (2002)
Albumi: A New Day Has Come
Mieleenjäävin lause: "So let children remember the sun."

Celine Dionin uran menestyspiikki osui 90-luvun loppupuolelle My Heart Will Go Onin muodossa. Toki koko 90-luku oli hänelle supermenestyksekäs mutta kuten aina uusi vuosikymmen tuo aina uudet haasteet artisteille. Vaikkei Celine olekaan aivan samalla tavalla päässyt aivan popmaailman kirkkaimpaan kärkeen on hän onnistunut pitämään uransa raiteillaan ja nauttinut tasaisesta menestyksestä. Verrattuna 90-luvun diivakilpasiskoihin (Mariah Carey, Whitney Houston) hänen uransa tai yksityiselämänsä ei ole pohjannut missään mielessä.

A New Day Has Come albumi oli Celine Dionille vuonna 2002 paluu useamman vuoden äitiysloman jälkeen. Albumi otettiin meilläkin kultalevyn arvoisesti vastaan ja eritoten albumin nimibiisi sai paljon radiosoittoa. Sattuman valinta ei kohdistunut levyn sinkkubiiseihin vaan yhteen hieman ylipitkänkin albumin rivibiiseistä. Kun kappaleen aiheena on lapset tai rauha tulee mieleen lähinnä Euroviisut ja kolmeen minuuttiin puristettuna Prayer sopisikin viisulavalle. On loogista että tuore äiti laulaa rukousta kaikkien maailman lapsien puolesta eikä Celine ajaudu tulkinnoissaan koskaan hakoteille.

Jos minulla on jotakin ongelmaa Prayerin suhteen niin se johtuu kappaleen yllätyksettömyydestä. Pidän taustakuorosta ja pieni nostatuskohtakin piristää hieman kappaletta mutta silti toivoisin että mahtipontisuusruuvia olisi väännetty kireämmälle. Viisi ja puoli minuuttia on liikaa mittaa tälle neljän ollessa ehkä se pituus jonka Prayer olisi paremmin jaksanut kantaa.

Celinen albumit ovat aina studioteknisesti hyvää työtä joiden ainoa kauneusvirhe ovat olleet ne 2000-luvun alussa Sonyn kopiosuojauksella pilatut. Prayerkin on kasattu laadukkaasti ja yllätyksettömyydestä huolimatta palkinto saadaan lopun nostatuksen muodossa jota jo ehdinkin kehua. Tosin kun tietää Celinen pystyvän All By Myselfin tasoiseen lemmentuskanpurkaukseen jää Prayer siinäkin mielessä kädenlämpöiseksi. Prayer kestää kuuntelua eikä ärsytä mutta tuskimpa tulen sitä ikinä erikseen poimimaan kuunneltavaksi.

Arvosana: 5,5/10


lauantai 11. elokuuta 2012

Mike Oldfield - Silhouette


Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Silhouette (2008)
Albumi: Music of the Spheres
Mieleenjäävin lause: Instrumentaali

Mietin ennen next napin painamista mahtaisiko minulta löytyä mitään meneillään oleviin Lontoon olympialaisiin liittyvää mutta en saanut mieleeni mitään. Hetken aikaa olin hieman närkästynyt kun random play heitti Mike Oldfieldin viimeisimmiltä Music of the Spheres -albumilta kappaleen Silhouette, mutta kun avasin blogin muistin että Oldfieldhan esiintyi kisojen avajaisissa. Tubular Bells soi osana Underwoldin tekemää 85 brittibiisin miksausta ja Oldfield itse esitti avajaisissa kappaleet Tubular Bells (ei toki kokonaisuudessaan), Far Above the Clouds ja In Dulci Jubilo.

Silhouette on senkaltainen äänitaustamattokappale että jos sen nimi mainittaisiin niin en saisi sitä varmasti päähäni. Music of the Spheres on hyvin yhtenäinen teos joten varmasti saisin tietynlaisen osuvan mielikuvan, mutta yksittäisenä biisinä Silhouettessa ei ole mitään erityistä tai mieleenjäävää. Tällaiselle rauhalliselle ja kauniille instrumentaalille on aikansa ja paikkansa. Silhouette soi taustalla häiritsemättä ja se tuo mieleeni hetken 80-luvulta kun lentokoneen noustessa koneessa soitettiin pianoversiota Memorysta.

Kaksi instrumenttia nousevat muita enemmän esiin ja ne ovat Oldfieldin soittama akustinen kitara ja tunnelmaa luova piano. Puhaltimetkin saavat oman hetkensä äänimaton päällimmäisinä. Silhouette on hyvin perinteistä tämän päivän klassista musiikkia niin hyvässä kuin pahassakin. Siinä on mielenkiintoisena yksityiskohtana pieniä kaikuja Oldfieldin 70-luvun lopun Incantations -albumista. Plussaa täytyy antaa dynamiikasta, sillä hiljaisissa kohdissa Silhouette on oikeasti hiljainen. Silhouette on pätevää, kaunista, ei kovin omaperäistä, taiten tehtyä ja hitusen tylsää mutta helposti kuunneltavaa.

Arvosana: 5,0/10

perjantai 3. elokuuta 2012

Frida - The Face


Artisti: Frida
Kappale: The Face (1984)
Albumi: Shine
Mieleenjäävin lause: "You didn't know what to say so you are going away."


Fridan Abbanjälkeisen soolouran toisen englanninkielisen albumin tuottajan piti olla sama kuin ensimmäisenkin, mutta Genesiskiireet estivät Phil Collinsia tarttumasta puikkoihin toista kertaa. Niinpä Shine albumi levytettiin Ranskassa vuonna 1984 Steve Lillywhiten toimiessa tuottajana. Frida halusi edellistäkin albumia enemmän etäisyyttä Abbamaiseen poppiin joten Shinesta tuli hyvin moderni ja aikansa uusimpia soundeja hyödyntävä. Tämän päivän kuulijalle tämä on mielestäni sekä vahvuus että heikkous. Albumi huutaa kantta myöten vuotta 1984 mikä ei välttämättä ole huono asia, mutta kyse on enemmänkin palasta tiettyä musiikillista ajanjaksoa kuin ajattomasta klassikosta.


The Face ei tullut valituksi singleksi Shine albumilta, mutta sillä oli silti varsin nimekäs tekijäkaksikko. Säveltäjä Daniel Balavoine oli yksi Ranskan pidetyimmistä laulaja-lauluntekijöistä ennen tapaturmaista kuolemaansa vuonna 1986. Myöskin jo edesmennyt Kirsty MacColl joka vastaa The Facen sanoituksesta kynäili monia hittejä 80- ja 90-luvuilla ollen lisäksi Steve Lillywhiten puoliso (1993 asti) laulaen monilla hänen tuottamillaan levyillä. The Face kertoo tarinan laukkunsa pakkaavasta naisesta joka poistuu miehen elämästä vähin äänin. Tarina on kerrottu monessa muussakin laulussa vuosien varrella mutta tietyt teemat ovat luonnollisesti runsaammin käytettyjä kuin toiset. Ihmiset kohtaavat, rakastuvat ja sitten usein myös lopulta eroavat ja musiikki tulkitsee koko tämän kirjon miljoonin eri versioin.


The Face ei kuulu suosikkeihini Fridan englanninkielisestä soolotuotannosta. Vika ei ole artistissa, sillä Frida ottaa kappaleesta irti sen minkä pystyy ja luo ne vähät mielekiintoiset hetket tulkinnallaan mitä tästä tuotoksesta löytyy. Vika ei ehkä ole niinkään biisissä kuin minussa itsessäni. Tahtoisin tällaiset erobiisit mahtipontisempina, paatoksellisimpina ja jopa surullisempina. Toki The Facen tarina suhteesta joka vuosien varrella menetti kipinänsä on omaperäisempi ja ehkä realistisempikin kuin tuo edelläoleva toiveeni. Ehkä aihe oli Fridalle itselleen läheinen, sillä Shine albumilta samaa aihetta käsitteli myös Slowly. En ole myöskään kasari-ihminen (vaikka kirsikat siitäkin kakusta löytyy) joten The Facen kylmänpöyheä äänimaailma ei ole täsmäsuunniteltu minua varten. Tiivistettynä: Kelpo tulkinta, keskinkertainen biisi. 


Arvosana: 5,0/10