Kappale: The Face (1984)
Albumi: Shine
Mieleenjäävin lause: "You didn't know what to say so you are going away."
Fridan Abbanjälkeisen soolouran toisen englanninkielisen albumin tuottajan piti olla sama kuin ensimmäisenkin, mutta Genesiskiireet estivät Phil Collinsia tarttumasta puikkoihin toista kertaa. Niinpä Shine albumi levytettiin Ranskassa vuonna 1984 Steve Lillywhiten toimiessa tuottajana. Frida halusi edellistäkin albumia enemmän etäisyyttä Abbamaiseen poppiin joten Shinesta tuli hyvin moderni ja aikansa uusimpia soundeja hyödyntävä. Tämän päivän kuulijalle tämä on mielestäni sekä vahvuus että heikkous. Albumi huutaa kantta myöten vuotta 1984 mikä ei välttämättä ole huono asia, mutta kyse on enemmänkin palasta tiettyä musiikillista ajanjaksoa kuin ajattomasta klassikosta.
The Face ei tullut valituksi singleksi Shine albumilta, mutta sillä oli silti varsin nimekäs tekijäkaksikko. Säveltäjä Daniel Balavoine oli yksi Ranskan pidetyimmistä laulaja-lauluntekijöistä ennen tapaturmaista kuolemaansa vuonna 1986. Myöskin jo edesmennyt Kirsty MacColl joka vastaa The Facen sanoituksesta kynäili monia hittejä 80- ja 90-luvuilla ollen lisäksi Steve Lillywhiten puoliso (1993 asti) laulaen monilla hänen tuottamillaan levyillä. The Face kertoo tarinan laukkunsa pakkaavasta naisesta joka poistuu miehen elämästä vähin äänin. Tarina on kerrottu monessa muussakin laulussa vuosien varrella mutta tietyt teemat ovat luonnollisesti runsaammin käytettyjä kuin toiset. Ihmiset kohtaavat, rakastuvat ja sitten usein myös lopulta eroavat ja musiikki tulkitsee koko tämän kirjon miljoonin eri versioin.
The Face ei kuulu suosikkeihini Fridan englanninkielisestä soolotuotannosta. Vika ei ole artistissa, sillä Frida ottaa kappaleesta irti sen minkä pystyy ja luo ne vähät mielekiintoiset hetket tulkinnallaan mitä tästä tuotoksesta löytyy. Vika ei ehkä ole niinkään biisissä kuin minussa itsessäni. Tahtoisin tällaiset erobiisit mahtipontisempina, paatoksellisimpina ja jopa surullisempina. Toki The Facen tarina suhteesta joka vuosien varrella menetti kipinänsä on omaperäisempi ja ehkä realistisempikin kuin tuo edelläoleva toiveeni. Ehkä aihe oli Fridalle itselleen läheinen, sillä Shine albumilta samaa aihetta käsitteli myös Slowly. En ole myöskään kasari-ihminen (vaikka kirsikat siitäkin kakusta löytyy) joten The Facen kylmänpöyheä äänimaailma ei ole täsmäsuunniteltu minua varten. Tiivistettynä: Kelpo tulkinta, keskinkertainen biisi.
Arvosana: 5,0/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti