sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Roxette - See Me

Artisti: Roxette
Kappale: See Me (1994)
Albumi: The Ballad Hits
Mieleenjäävin lause: "See, see me, I have nothing to hide."

Bonusbiisit toivat fyysisten levyjen aikana omanlaistaan lisäarvoa albumeille varsinkin hardcorempien fanien kannalta. Itsekin ostin aikoinaan monta kokoelmaa joidenka hittibiisit omistin jo ennestään niiden sisältämien ennenjulkaisemattomien bonusbiisien vuoksi.

Tämä tietenkin päti vain niiden artistien ja bändien kohdalla joista olin eniten kiinnostunut. Vain tietyistä artisteista jaksaa olla niin kiinnostunut, että haluaa kuulla heidän koko tuotantonsa ja ehkä myös kaikki mahdolliset spinoffit soolourineen ja sivuprojekteineen. Toki on artisteja joilla oli kova maine laadukkaiden b-puolien julkaisijoina ja tästä syystä aikoinaan Ace of Base oli niitä harvoja bändejä minulle joiden singletkin tuli ostettua.

Marie Fredrikssonin säveltämä ja Per Gesslen sanoittama See Me jätettiin alunperin pois Roxetten vuoden 1994 Crash! Boom! Bang! -albumilta. Ensimmäisen virallisen julkaisunsa See Me näki Salvation singlen b-puolena vuonna 1999. Tämän jälkeen kappale oli vakiotavaraa bonusraitana erilaisissa kokoelmissa ja loppujen lopuksi yhtye päätti levyttää siitä uuden version vuoden 2012 Travelling albumille. Omanlaisensa työjuhta biisinä siis joka ei ehkä ollut shown tähti mutta kuitenkin osa kokonaisuutta. Tämä arvostelu on tehty alkuperäisen version pohjalta.

See Me on niitä tapauksia joissa ei aivan varmasti voi sanoituksen perusteella tietää mistä siinä on kyse, mutta kuten aina minulla on oma teoriani. See Me kertoo siitä hetkestä kun ihastuksen kohde saapuu saman huoneeseen. Kyse on kaukorakkaudesta jota ei ole vielä tuotu julki. Täydellinen tuleva kumppani on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Mieli rakentaa jo kuvia tulevasta täydellisestä elämästä yhdessä samalla kun jokin pieni ääni takaraivossa estää tekemästä mitään. Jos tuo ihastuksen kohde vain näkisi ihastuneen samalla tavalla niin mikään ei voisi estää tuota vaaleanpunaista tulevaisuutta. Mutta se hetki ei ole ehkä vielä, vai onko se sittenkin?

See Me pysyy sovituksellisesti suhteellisen pienenä vaikka siinä on hieman Enya vaikutteista taustaäänimattoakin. Koska itse soitannollisesti kappale ei tarjoa suuria koukkuja jää vetovastuu laulajalle tulkinnan varaan. Marie Fredriksson ei tietenkään petä, mutta toisaalta tämänkaltainen kappale ei ehkä tuo hänen parhaita puoliaan esille. Marie on parhaimmillaan tulkitessaan tunneskaalan voimakkaimpia laitoja, mutta See Me on enemmänkin tasainen tunnelmapala. Ehkä miksaus olisi kaivannut vielä enemmän Enya lainoja, jossa Marien ääntä olisi päällekkäisäänitetty kymmeniä kertoja omaksi äänimatokseen. 

On helppoa ymmärtää miksi See Me on saanut bonus- ja täytebiisin roolin. Tämänkaltainen kappale on helppo heittää albumin loppupuolelle auttamaan kokoelman rytmityksessä tai himmailemaan levy rauhallisesti loppuun. See Me on kuin jalkapallojoukkueen luottovaihtopelaaja, joka otetaan kentälle pariksikymmeneksi minuutiksi, jotta varsinaisten tähtien peliaika ei käy liian rasittavaksi. See Me on hieman liian yllätyksetön eikä edusta parasta Roxettea, muttei se toisaalta myöskään ärsytä tai ole huono. Itse voisin kuvitella kuuntelevani tätä silloin kun olen hieman väsynyt, mutten vielä tarpeeksi väsynyt nukkumaan. 

Arvosana: 5,0/10



sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Sheila & B. Devotion - Charge Plates and Credit Cards

Artisti: Sheila & B. Devotion
Kappale: Charge Plates and Credit Cards (1980)
Albumi: King of the World
Mieleenjäävin lause: "With my charge plates and credit cards making my life hard."

Ranskalaisartisti Sheilan ura discoartistina noudatti samaa kaavaa kuin monilla muillakin. Discon noustessa suosioon vaihdetaan tyyliin joka myy ja kun suosio loppuu niin se laiva jätetään kuin parhaat rotat ikään. Toki discon ollessa suurimmassa huudossaan 70-luvun lopulla nähtiin ihmeellisempääkin kuin entisen ye-ye teinitähden muuttuminen discoartistiksi vähän yli 30-vuotiaana. Sheilan tapauksessa ensimmäinen biisi julkaistiin ilman Sheila nimeä, jotta voitaisiin testata nousevatko vanhat fanit jaloilleen. Love Me Babystä tuli Top10 hitti Euroopassa ja Sheila paljasti henkilöllisyytensä. Kokoonpanoon palkattiin kolme amerikkalaista tanssijaa ja lopulliseksi nimeksi tuli Sheila & B. Devotion.

Blogia seuranneet saattavat muistaa että Sheila & B. Devotionin Spacer on yksi suurimmista suosikkibiiseistäni. Biisin takana olivat klassiset Chic miehet Nile Rodgers ja Bernard Edwards samoin kuin koko Sheila & B. Devotionin toisen ja viimeiseksi jääneen King of the World albuminkin. Rodgersin itsensä mukaan Ranskasta tuli pyyntö tuottaa hänelle itselleen täysin tuntemattomalle ranskalaisartistille levy eikä hän ollut kiinnostunut.

Olihan hänellä juuri nyt kuuma kausi menossa Chicin ja muidenkin artistien kanssa jotka tahkosivat hittejä hänen tuottamistaan ja säveltämistään biiseistä. Lisäksi ajatus heikosti englantia osaavan artistin kanssa työskentelystä ei houkutellut. Mutta ensimmäisen kiitos ein jälkeen Ranskasta löytiin pöytään niin lihava shekki jolle ei voinut enää sanoa ei. Niinpä yhteistyönä syntyi kielimuurista ja Sheilan ilmeisesti hieman diivamaisesta asenteesta huolimatta varsin kelpo discoalbumi.

Charge Plates and Credit Cards on teemallisesti ehkä jopa hieman aikaansa edellä ennustellen sitä 80-luvun kulutusjuhlaa jossa kukaan ei ollut köyhä ja kipeä kun pankit tarjosivat luottoa luoton päälle. Kotimainen teemavastine biisille voisi olla vaikkapa Irwin Goodmanin Tosi on. Toki suhtautuminen kulutusjuhlaan on hieman humoristinen kun lopussa päänhenkilö yrittää vielä saada pankilta uutta lainaa väärän henkilöllisyyden turvin.

Soundillisesti ei olla kaukana Chicistä mikä ei tietenkään takapirut huomioon ottaen ole ihme. Rodgers soittaa tyypilliset maukkaat discokitarointinsa eikä Edwardsin rytmikästä bassottelua voi moittia. Ehkä kuitenkin olla hieman enemmän siellä rokimman discon puolella. Minua hieman pyöreästi englantia ääntävä Sheila ei haittaa sillä onhan hänen aksenttinsa ohuempi kuin vaikkapa Baccaralla. Tässä tapauksessa artistin ääntämys tuo kokonaisuuteen persoonallisuutta ja tunnistettavuutta. 

Charge Plates and Credit Cards keinuu hyvin ja särmikäs kitarointi olisi voinut saada jopa vielä enemmänkin tilaa. Ehkä kertosäettä kierrätetään jopa liikaakin sillä säksättävä taustamelodia alkaa varsinkin näin toistokuuntelussa käymään hivenen rasittavaksi. Kyllä tässä silti voiton puolelle jäädään sillähän onhan kyseessä albumin yksin muistettavimmista kappaleista heti niiden parhaimpien biisien (Spacer ja Don't Go) jälkeen. Samalla biisi muistuttaa minua siitä miksi minun korttini on vain debit ilman credittiä.

Arvosana: 6,0/10