keskiviikko 30. marraskuuta 2011

The Nolans - Let's Make Love


Artisti: The Nolans
Kappale: Let's Make Love (1979)
Albumi: The Best of The Nolans
Mieleenjäävin lause: "Let's make love, let's make love."

Ensikosketukseni englantilais-irlantilaiseen sisarusbändi The Nolansiin sain erään kuluneen radionauhoituskasetin kautta jonka kaverini toi minulle 90-luvun loppupuolella. Hän väitti että hänellä on vanhempiensa joskus nauhoittamalla kasetilla sellainen Agnetha Fältskogin biisi jota minultakaan ei löydy. Otin epäuskoisena haasteen vastaan ja kuuntelin biisin joka oli mukavankuuloinen mutta en uskonut sen olevan Agnethan tuotantoa. Aikana ennen Spotifyita ja Youtubeja biisi jäi tunnistamatta ja tasaisin väliajoin yritin etsiä ratkaisevaa tietoa netistä. Kymmenen vuotta ensikuuleman jälkeen lopulta tärppäsi ja selvisi että kyseessä oli The Nolansin biisi Gotta Pull Myself Together vuodelta 1980. Tämän jälkeen ei kestänyt kauan että kokoelma lähti tilaukseen, sillä moista kymmenvuotista mysteeriä ei voi ratkaista hankkimatta biisiä hyllyyn. Eikä edes kolmen hyvän biisin sääntökään jäänyt täyttymättä.

Let's Make Love julkaistiin silloin vielä nimeä Nolan Sisters kantaneen bändin samannimisellä levyllä vuonna 1979. Singlejulkaisuksi asti kappale ei yltänyt, mutta omistamalleni kokoelmalle se on kuitenkin jostakin syystä laitettu. Vaikka The Nolans koostuikin vaihtelevasta määrästä sisaruksia, Let's Make Lovella äänessä on vain Linda Nolan jonka ääni on mielenkiintoinen sekoitus pehmeyttä ja raspia. Hiekkapaperiasteikolla verraten kyseessä on viimeistelyyn tarkoitettu vesihiomapaperiääni. Tämä laulusuoritus onkin hieman tasapaksun ja laiskan viisun ainoa pelastus joka nostaa sen täpärästi keskitason yläpuolelle. 

Paria pientä nostatusta lukuunottamatta meno on liian mielikuvituksetonta vaikka toki tämän tahdissa sujuvasti keinuisi mielitiettynsä kanssa. Siinä mielessä slovarin perusvaatimustaso täyttyy eli riittävän herkkä tunnelma saavutetaan mutta oppikirjaesimerkikkiä tästä ei saa tekemälläkään. 70-luvun fiilis ja äänimaailma ovat toki lähes aina minulle plussia ja esim. kasarisovituksena mikään riittäisi pelastamaan Let's Make Lovea. The Nolasin vahvuus on mielestäni menevämmissä kappaleissa joissa käytetään enemmän koko sisaruskatraan äänikapasiteettia hyväksi. Mutta slovariosastollakin The Nolans pystyi parempaan kuin tämä.

Arvosana: 5,5/10


lauantai 26. marraskuuta 2011

Lady Gaga - Paper Gangsta


Artisti: Lady Gaga
Kappale: Paper Gangsta (2008)
Albumi: Fame Monster
Mieleenjäävin lause: "Don't want no paper gangsta."

En voi sanoa olevani sormi popmaailman pulssilla mitä levynostotahtiini tulee. Suurin osa ostamistani levyistä ovat midpriceja tai alekorin pohjia. Lady Gagan alku-ura meni minulta muutenkin ohi, muistan kuulleeni Just Dancen radiosta ja se oli yksi hetken hitti muiden joukossa. Poker Facekin upposi hitaasti ja kuvittelin Lady Gagan ulkoisesti aivan eri näköiseksi kuin sitten kävi ilmi. -Jos nyt Lady Gagan tapauksessa voi edes olla yhtä oikeaa mielikuvaa. Lady etuliitteen vuoksi mielsin Lady Gagan saman näköiseksi kuin toisen ladyn eli Lady Sovereignin. Vasta kun kuulin että Lady Gagalla on apunaan ruotsalainen tuottaja RedOne höristin korviani tarkemmin hänen musiikilleen. Liekö ollut placebovaikutusta vai länsinaapurimme poptaitoa että sen jälkeen Lady Gagan singlet alkoivat upota paremmin minulle?

Paper Gangstan sanoitus käsittelee ongelmia levy-yhtiön kanssa ja sitä kuinka nimensä paperiin laittamalla myy itsensä ja artistin oikeutensa levy-yhtiön paperigangstereille. Toinen rinnakkaismerkitys on vaikeus löytää rinnalleen parempaa puoliskoa joka olisi samanarvoinen eikä julkisuuden tai rahan perässä. Jokaisen elämässä on omat vaikeutensa mutta toiset osaavat kanavoida ne miljoonia myyväksi musiikiksi tai pullottaa kyyneleet ja myydä ne Baden-badeniin. Siinä olisikin hyvä taito opittavaksi.

Paper Gangsta starttaa mukavalla hakkaavalla pianomelodialla jota sopivan säästeliäästi toistellaan myöhemminkin. Bassosoundi on hyvin muhkea tuoden mieleen vertauksen täytetystä kalkkunasta joka pudotetaan katuun kerrostalon katolta. Onneksi autotunen käyttö jätetään tehosteeksi yhteen säkeeseen mutta sekin ehtii melkein jo aiheuttaa lieviä allergisia reaktioita. Kokonaisuutena Paper Gangsta kuulostaa hivenen liian rynkyttävältä ja hakkaavalta. Pientä vaihtelua jää kaipaamaan sillä koukku ei ole tällä kertaa yhtä terävä kuin tykeimmissä Gaga -hiteissä. Ymmärrän hyvin miksi tätä ei valittu singlebiisiksi vaikka toisaalta kyse on hyvästä albumintäytteestä. Paper Gangsta kävisikin esimerkiksi joidenkin suosimaan tapaan arvioida artistin hyvyyttä heidän rivi- / keskivertobiisinsä kautta.

Arvosana: 6,0/10


keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Culture Club - Karma Chameleon


Artisti: Culture Club
Kappale: Karma Chameleon (1983)
Albumi: 20th Century Hits for a New Millennium 1980-1984
Mieleenjäävin lause: "I'm a man without conviction."

80-luku, tuo minulle hieman musiikillisesti kimurantti vuosikymmen. Ensimmäinen vuosikymmen jonka elin läpi kokonaan mutten aktiivisena musiikinkuuntelijana. Eihän musiikilta toki voinut välttyä enkä siihen pyrkinytkään. Mutta 80-luvun musiikista jäivät enimmäkseen mieleen ne iskelmäbiisit joita vanhempani kuuntelivat kaseteilta pitkillä automatkoilla. Ainoat ulkomaiset artistit joiden kasetit muistan olivat Madonna (True Blue), Modern Talking (Let's Talk About Love) ja Ricchi e Poveri (joku kampanjakasetti jonka sai koeajamalla auton). Ulkomaiset kasaripophitit tulivat minulle tutummaksi vasta 90-luvulla ja silloinkin lähinnä MTV:lla pyörineen vanhoja hittejä pyörittäneen ohjelman kautta jonka nimeä en nyt saa mieleen edes pikaisen googlauksen tuella.

Karma Chameleon oli varmasti vuoden vuoden 1983 suurimpia maailmanlaajuisia hittibiisejä. Biisi on jäänyt elämään klassikkona mistä kertoo sekin että youtubessa eniten katsontakertoja saanut yksittäinen Karma Chameleon video on saanut yli 13 miljoonaa katselukertaa. Karma Chameleon on kepeä mielihyväbiisi joka ei kuitenkaan ole parhaimmillaan kuunneltuna toistolla puoli tuntia kuten tätä kirjoittaessani tulen tekemään. Siinä missä jotkut biisit saavat minut nostamaan aiottua arvosanaa toistojen vuoksi, tässä tapauksessa nirhaisin aikomastani puolikkaan pois. Ei pidä ymmärtää väärin, Karma Chameleon on kelpo poppia joka on paikkansa ansainnut, mutta se ei vain tavoita minun rajoittunutta tarttumapintaani kasaripoppiin.

Olen tähän asti luullut että Karma Chameleonissa vahvasti soiva huuliharppu olisi syntikan tuotosta, mutta tietenkin olen ollut väärässä. 80-luvulla muodikas huuliharppusoundi oli vain sen verran synteettinen että onnistui hämäämään kaltaistani puukorvaa. Joten pahoitteluni Judd Lander, oikeasti soittamasi oikea huuliharppu on Karma Chameleonin parasta antia. Mietin kovasti miksi en pidä tästä niin paljon kuin voisi olettaa enkä keksi muuta kuin että kappale on jotenkin ohut. Äänimaailma tuo mieleen hattarat ja höyhentyynyt kaikukammiossa ja sekaan toivoisi hieman alasinta. Tai sitten Karma Chameleon on niin kasarisoundin tiivistymä että se on vain minulle liikaa. Niin sen täytyy olla sanoisi Röllikin.

Arvosana: 5,5/10


lauantai 19. marraskuuta 2011

Robyn - Breakdown Intermission

Artisti: Robyn
Kappale: Breakdown Intermission (2002)
Albumi: Don't Stop The Music 
Mieleenjäävin lause: "Gotta learn to boogie."

Nextiä painaessaan pidättää vaistomaisesti hengitystään kun kyseessä on sen biisin arvonta jonka otan seuraavaksi blogissani käsittelyyn. Minun ei pitäisi olla huolissani sillä esikarsintahan on jo suoritettu vuosien varrella lompakollani. Mutta koska kolmen hyvän biisin sääntöni (levyllä täytyy olla vähintään kolme hyvä biisiä että se kannattaa ostaa) antaa melko paljon löysää mitä albumien kokonaislaatuun tulee niin pökäleidenkin eksyminen joukkoon on taattua.

Tämänkertaisen biisin paljastuttua ensireaktioni oli hieman tympääntynyt. Ei niinkään siksi että kappaleessa olisi mitään suurempaa vikaa vaan siksi että kyseessä on jo neljäs biisi samalta Robynin vuoden 2002 Don't Stop The Music -levyltä. Mutta ei auta, en ole huijannut blogin ykkössäännössä tähänkään asti joten tämäkin käsitellään asiaankuuluvasti. Tanssilattialla on hyvä heilua huolet pois on Breakdown Intermissionin simppeli sanoma. Kappaleen hieman jenkkiklubihenkisissä soundeissa on pieni annos kasaribiittejä höysteenä mikä on varsin piristävän kuuloista joskin vaihtelua olisi tarvittu hieman lisää. Hetkittäin tulevat mieleen jopa Michael Jacksonin 80-luvun tahdit mutta samanlaisiin selkärankaa kutitteleviin iskurytmeihin ei sentään päästä.

Googlailtuani asiaa sain selville että Breakdown Intermission sisältää samplen Thomas Dolbyn vuoden 1987 biisistä The Devil Is an Englishman. Edellämainittu kappale ei ollut minulle ennestään tuttu mutta varsin hyvin valittu samplelainauksen kohde joka tapauksessa. Kauhuhenkisestä kalmailusta viileäksi klubibiisiksi on näköjään lyhyempi matka kuin luulisi. Juuri tuo lainattu biittisample on Breakdown Intermission parasta antia ja rytmipuoli toimii hyvin. Heikkoudet löytyvätkin sitten kaikesta muusta. Sanoitus olisi kaivannut hieman "pretty pretty girls, witty witty words" -tyylisiä näppäryyksiä lisää. Ehkä olisi ollut suotavaa myös jossakin vaiheessa hieman kiihdyttää tahtia tai sitten viime aikoina eetterissä paljon ollut dubstep on totuttanut minut vuoristoratamaisempaan biisirakenteeseen. Breakdown Intermission on käypää albumintäytettä ja kyllä me Robyn vielä joku päivä opitaan se boogie.   

Arvosana: 6,0/10

lauantai 12. marraskuuta 2011

The Cardigans - Rise and Shine

Artisti: The Cardigans
Kappale: Rise and Shine (1994)
Albumi: Life
Mieleenjäävin lause: "Rise and shine my sister."

Tämänkertaista sattuman sanelemaa siskoni muistelee varmaan yhä kauhulla. Tapanani oli aikoinaan herättää siskoni aamuisin kouluun laulamalla lujaa ja epävireisesti (en toki muuten osaisikaan) Cardigansin Rise and Shinea. En tiedä mistä kappale oli tuolloin tarttunut päähäni sillä Cardigans herätykseni tapahtui vasta Gran Turismo levyn aikoihin mutta todennäköisin syyllinen lienee ollut Radio Mafia. Cardigans on yksi niistä bändeistä joiden toivon joku päivä palaavan sorvin ääreen sillä heidän edellinen albuminsa ilmestyi niinkin kauan sitten kuin vuonna 2005. Toki bändin jäsenet ovat olleet aktiviisia muilla rintamilla mutta se ei ole aivan sama asia kuin hienon bändin yhteinen tuotos.

Cardigans on bändi jonka musiikillisen evoluution levyjen välillä jopa minä kykenen tunnistamaan. Life -albumin aikainen aikainen Cardigans teki kuusikymmenlukuhenkistä iloisen kuuloista kukkaispoprokkia jossa tarkemmin kuunneltuna oli usein mukana annos melankoliaa tai ilkikurisuutta. Tämä on kuultavissa myös Rise and Shinessa joka on pinnalta huoleton rallatus mutta tarkemmin kuunneltuna sanoitus ei ole mitenkään erityisen hilpeä. Tai sitten kuulen ja tulkitsen omiani mutta musiikin hienous onkin siinä ettei sen ymmärtämisessä ole yhtä totuutta.Tämän kahtiajakoisuuden koen kuitenkin vahvuudeksi tehden kappaleesta mielenkiintoisemman. 

Nina Persson kuulostaa Rise and Shinessa sellaiselta naapurintytöltä jota uskaltaa ihailla kaukaa mutta ei ikinä lähestyä. Herkältä ja haavoittuvaiselta joka ei kuitenkaan halua näyttää sisäisiä tunteitaan koko maailmalle. Niinpä sitten istutaankin hiekkarannalla hymy kasvoilla mutta haikeus mielessä. Vaikka Rise and Shine on soinniltaan kevyt, sitä ei ole onneksi soitettu löysästi. Selkärankaa antavaa napakkuutta löytyy sopivasti mikä oli myös Blondien vahvuus aikoinaan. Rise and Shine kuulostaa nykyään omiin korviini "parempien aikojen" musiikilta eli se on saanut nostalgisen kuorrutuksen. Mutta nostalgiabonuksilla tai ilman, kelpo poppiahan tämä ehdottomasti on. Ja lupaan että en laula tätä enää ikinä.

Arvosana: 7,5/10

lauantai 5. marraskuuta 2011

Roxette - Little Miss Sorrow

Artisti: Roxette
Kappale: Little Miss Sorrow (2003)
Albumi: The Pop Hits
Mieleenjäävin lause: "What's going on?"

Sattuma päätti tällä kertaa muistuttaa minua siitä että jouduin perumaan menemiseni tulevalle Roxetten Suomen keikalle. Olisi ollut mukava nähdä Roxette livenä toisen kerran ja verrata kuinka meininki on muuttunut Marien syövästä toipumisen jälkeen. Youtubesta löytyvien livepätkien perusteella Marien laulutaito ei ole kadonnut mihinkään mutta hän liikkuu selvästi vähemmän kuin ennen mikä on toki ymmärrettävää. Onneksi Roxette ei ole mikään harvinainen konserttivieras maassamme joten täytyy toivoa että pääsen tarkistamaan bändin livekunnon joku toinen kerta.

Little Miss Sorrow levytettiin uutena biisinä vuoden 2003 menevämpiä hittibiisejä sisältävälle Pop Hits kokoelmalle. Kappale voisi melkein yhtä hyvin olla joltakin Per Gesslen englanninkieliseltä sooloalbumilta sillä Marieta kuullaan vain vähän taustalla. Kaksi pystyvää vokalistia on toki yksi Roxetten vahvuuksista eikä hiphop -tyylinen kaikille mikkiaikaa periaate ole tarpeen. Gessle on ennenkin ammentanut vaikutteita 60- ja 70-lukujen taitteesta mutta retropoppia Little Miss Sorrow ei silti ole sillä tuotanto on modernia.

Little Miss Sorrow on hyvä Roxette täytebiisi. Olen ennenkin kehunut Gesslen sävellyslahjoja vaikka hänellekin on käynyt kuten suurimmalle osalle hittinikkareista vanhetessaan. Hyvä rutiini on säilynyt mutta ne täysosumat tapahtuvat harvemmin ja pienemmällä voimalla. Little Miss Sorrow rokkaa oikein mukavasti ja pari koukkuakin on saatu ujutettua mukaan. Nostalginen muistelu kadonneesta rakkaasta jonka katoaminen vei väritkin elämästä kelpaa sanoituksena ja tuo sama nostalgian tunne on kappaleen suurimpia vahvuuksia. Hyvänä merkkinä voidaan pitää sitä että kuunnellessani kappaletta repeatilla tätä kirjoittaessani aloin pitää siitä enemmän ja arvosanaakin täytyi tarkistaa pikkuisen ylöspäin. Kelpo pop ei käytössä (paljoa) kulu.    
 
Arvosana: 6,0/10

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

H & Claire - All Out of Love


Artisti: H & Claire
Kappale: All Out of Love (2002)
Albumi: Another You Another Me
Mieleenjäävin lause: "Won't be the fool running back to you."

Satunnaissoiton saloja olen ihmetellyt blogissani ennenkin ja taas pääsen ihmettelemään samaa aihetta. Minulla on cd-levyistä ripattuja biisejä tietokoneellani n. 5000 kappaletta mikä ei toki ole mitenkään ihmeellinen määrä verrattuna todellisiin keräilijöihin. H & Clairen Another You Another Me -levyltä tulee valituksi toinen biisi kuukauden sisään, mikä on hyvin ottaen huomioon että albumilla on vain 15 raitaa. Toki todennäköisyydet ovat vielä kohtuulliset enkä aio alkaa lottoamaan. Pidemmällä aikavälillä varmasti levyhyllyni tulee edustettua blogissa tasaisemmin ja ehdokkaiden määrä kasvaa sitä mukaa mitä uusin levyhankintoihin budjetti riittää.

H & Claire on toki siinä mielessä ajankohtainen, että vaikka Stepsissä ollut kaksikko Claire Richards ja Ian "H" Watkins eivät olleet duona kuin vuoden niin Steps on tehnyt tänä vuonna comebackin. Reality tv-ohjelma joka käsitteli yhtyeen paluuta yhteen siivitti uuden hittikokokoelman jopa Englannin albumilistan ykköseksi. All Out of Love oli Another You Another Me albumin kolmas singlejulkaisu saavuttaen mukavan 10. sijan Englannin singlelistalla. Albumi jolta irrotettiin kolme Top10 singleä luulisi saavuttavan jonkinlaista menestystä mutta niin ei käynyt vaan albumi floppasi päättäen samalla H & Claire kaksikon yhteistaipaleen. Popmaailma on usein julma.

Kuten koko albumi kuulostaa All Out of Lovekin erittäin ysäriltä. Rauhallisen intron jälkeen yllytään nopeampaan dancelaukkaan päälauluvastuun ollessa Clairella H:n saadessa toki lempeästi hönkäillä omat lauseensa. Dancebiisi karille ajaneesta lemmestä ei ole aiheena uusi mutta toteutus on tässä tapauksessa riittävän vahva. All Out of Lovessa on tarpeeksi voimaa ollakseen voimaannuttava rakkaudenjälkeinen krapulabiisi vaikkei se toki I Will Surviven tasolle pääsekään. Minun varmaan pitäisi lisätä vakiopohjaan lause: "Kappale x on keskivertoa paremmin tehty mutta siitä jää puuttumaan se jokin joka nostaisi sen huippubiisien joukkoon." Mutta minkäs teet kun se pätee hyvin myös All Out of Loven tapauksessa. 

Arvosana: 6,0/10