keskiviikko 2. marraskuuta 2011

H & Claire - All Out of Love


Artisti: H & Claire
Kappale: All Out of Love (2002)
Albumi: Another You Another Me
Mieleenjäävin lause: "Won't be the fool running back to you."

Satunnaissoiton saloja olen ihmetellyt blogissani ennenkin ja taas pääsen ihmettelemään samaa aihetta. Minulla on cd-levyistä ripattuja biisejä tietokoneellani n. 5000 kappaletta mikä ei toki ole mitenkään ihmeellinen määrä verrattuna todellisiin keräilijöihin. H & Clairen Another You Another Me -levyltä tulee valituksi toinen biisi kuukauden sisään, mikä on hyvin ottaen huomioon että albumilla on vain 15 raitaa. Toki todennäköisyydet ovat vielä kohtuulliset enkä aio alkaa lottoamaan. Pidemmällä aikavälillä varmasti levyhyllyni tulee edustettua blogissa tasaisemmin ja ehdokkaiden määrä kasvaa sitä mukaa mitä uusin levyhankintoihin budjetti riittää.

H & Claire on toki siinä mielessä ajankohtainen, että vaikka Stepsissä ollut kaksikko Claire Richards ja Ian "H" Watkins eivät olleet duona kuin vuoden niin Steps on tehnyt tänä vuonna comebackin. Reality tv-ohjelma joka käsitteli yhtyeen paluuta yhteen siivitti uuden hittikokokoelman jopa Englannin albumilistan ykköseksi. All Out of Love oli Another You Another Me albumin kolmas singlejulkaisu saavuttaen mukavan 10. sijan Englannin singlelistalla. Albumi jolta irrotettiin kolme Top10 singleä luulisi saavuttavan jonkinlaista menestystä mutta niin ei käynyt vaan albumi floppasi päättäen samalla H & Claire kaksikon yhteistaipaleen. Popmaailma on usein julma.

Kuten koko albumi kuulostaa All Out of Lovekin erittäin ysäriltä. Rauhallisen intron jälkeen yllytään nopeampaan dancelaukkaan päälauluvastuun ollessa Clairella H:n saadessa toki lempeästi hönkäillä omat lauseensa. Dancebiisi karille ajaneesta lemmestä ei ole aiheena uusi mutta toteutus on tässä tapauksessa riittävän vahva. All Out of Lovessa on tarpeeksi voimaa ollakseen voimaannuttava rakkaudenjälkeinen krapulabiisi vaikkei se toki I Will Surviven tasolle pääsekään. Minun varmaan pitäisi lisätä vakiopohjaan lause: "Kappale x on keskivertoa paremmin tehty mutta siitä jää puuttumaan se jokin joka nostaisi sen huippubiisien joukkoon." Mutta minkäs teet kun se pätee hyvin myös All Out of Loven tapauksessa. 

Arvosana: 6,0/10


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti