keskiviikko 30. marraskuuta 2011

The Nolans - Let's Make Love


Artisti: The Nolans
Kappale: Let's Make Love (1979)
Albumi: The Best of The Nolans
Mieleenjäävin lause: "Let's make love, let's make love."

Ensikosketukseni englantilais-irlantilaiseen sisarusbändi The Nolansiin sain erään kuluneen radionauhoituskasetin kautta jonka kaverini toi minulle 90-luvun loppupuolella. Hän väitti että hänellä on vanhempiensa joskus nauhoittamalla kasetilla sellainen Agnetha Fältskogin biisi jota minultakaan ei löydy. Otin epäuskoisena haasteen vastaan ja kuuntelin biisin joka oli mukavankuuloinen mutta en uskonut sen olevan Agnethan tuotantoa. Aikana ennen Spotifyita ja Youtubeja biisi jäi tunnistamatta ja tasaisin väliajoin yritin etsiä ratkaisevaa tietoa netistä. Kymmenen vuotta ensikuuleman jälkeen lopulta tärppäsi ja selvisi että kyseessä oli The Nolansin biisi Gotta Pull Myself Together vuodelta 1980. Tämän jälkeen ei kestänyt kauan että kokoelma lähti tilaukseen, sillä moista kymmenvuotista mysteeriä ei voi ratkaista hankkimatta biisiä hyllyyn. Eikä edes kolmen hyvän biisin sääntökään jäänyt täyttymättä.

Let's Make Love julkaistiin silloin vielä nimeä Nolan Sisters kantaneen bändin samannimisellä levyllä vuonna 1979. Singlejulkaisuksi asti kappale ei yltänyt, mutta omistamalleni kokoelmalle se on kuitenkin jostakin syystä laitettu. Vaikka The Nolans koostuikin vaihtelevasta määrästä sisaruksia, Let's Make Lovella äänessä on vain Linda Nolan jonka ääni on mielenkiintoinen sekoitus pehmeyttä ja raspia. Hiekkapaperiasteikolla verraten kyseessä on viimeistelyyn tarkoitettu vesihiomapaperiääni. Tämä laulusuoritus onkin hieman tasapaksun ja laiskan viisun ainoa pelastus joka nostaa sen täpärästi keskitason yläpuolelle. 

Paria pientä nostatusta lukuunottamatta meno on liian mielikuvituksetonta vaikka toki tämän tahdissa sujuvasti keinuisi mielitiettynsä kanssa. Siinä mielessä slovarin perusvaatimustaso täyttyy eli riittävän herkkä tunnelma saavutetaan mutta oppikirjaesimerkikkiä tästä ei saa tekemälläkään. 70-luvun fiilis ja äänimaailma ovat toki lähes aina minulle plussia ja esim. kasarisovituksena mikään riittäisi pelastamaan Let's Make Lovea. The Nolasin vahvuus on mielestäni menevämmissä kappaleissa joissa käytetään enemmän koko sisaruskatraan äänikapasiteettia hyväksi. Mutta slovariosastollakin The Nolans pystyi parempaan kuin tämä.

Arvosana: 5,5/10


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti