lauantai 30. huhtikuuta 2016

Johnny Cash - Five Feet High and Rising

Artisti: Johnny Cash
Kappale: Five Feet High and Rising (1959)
Albumi: The Essential Johnny Cash
Mieleenjäävin lause: "How high's the water, mama?"

50-luku on levyhyllyssäni aliedustettuna sillä tämä on vasta kolmas kerta blogissani kun käsittelyyn pääsee tuon vuosikymmenen musiikkia. Johnny Cash ei ole myöskään ollut vakituinen arvosteluvieras vaikka muutama levynsä minulta löytyykin. Luonnollisesti olen Cashin suhteen myöhäisherännäinen jo ikäni vuoksikin. Vasta hieno Hurt tulkinta ja Walk the Line -elokuva avasivat korvani tälle vilpittömälle ja elämänmakuiselle tulkitsijalle.

Mitähän voisin sanoa kappaleesta joka on 1:45 pitkä ja kertoo yksinkertaisen tarinan siitä kuinka lapsi kysyy vanhemmiltaan kuinka korkealla tulvavesi on? Taustalla on tarina siitä kuinka tulvavesi joka pyyhki yli kaiken ja aiheutti paljon tuhoja toikin mukanaan hedelmällistä maata ja antoi jatkossa paremman sadon. Blessing in disguise; kuten kolmannella kotimaisella sanottaisiin. Johnny Cashin 50-luvun kantribiisit ovat usein hyvin yksinkertaisia rakenteeltaan eikä Five Feet High and Rising tee poikkeusta. En ole aivan varma onko kyse Cashin vilpittömyydestä tulkisijana mutta kokonaisuus toimii silti. Eihän tämä mikään varsinainen korvamato ole mutta kyllä sympaattisuuttakin täytyy arvostaa. Cashin syvä ääni saa kumista päällimmäisenä taustan polkiessa tasaisesti tahdissa kuin höyryveturi ikään. Ja jos olen usein valittanut loppunostatuksien puutteesta niin tässä se saadaan.

Lyhyestä virsi kaunis: Five Feet High and Rising on takuuvarmaa 50-luvun Johnny Cashia niille jotka siitä sattuvat pitämään. Ja bonusknoppitietona vielä mainittakoon että kappaleen nimi inpiroi De La Soulin nimeämään klassikkoalbuminsa 3 Feet High and Risingiksi.

Arvosana: 5,5/10

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Johnny Logan - What's Another Year

Artisti: Johnny Logan
Kappale: What's Another Year (1980)
Albumi: Coronation Street
Mieleenjäävin lause: "What's another year for someone who's lost everything that he owns?"

Irlannin Johnny Logan ei suotta ole saanut lempinimeä Mr Eurovision. Hän on voittanut viisut kaksi kertaa (What's Another Year 1980, Hold Me Now 1987) ja lisäksi ollut säveltämässä yhtä voittajasävelmää ja vielä kaupan päälle yhtä toiseksi tullutta. Kirsikkana kakun päällä on sekin fakta että Hold Me Now oli Loganin oma sävellys. Loganin kahdesta viisuvoittobiisistä Hold Me Now on itselleni mieluisampi vaikka en muistakaan katsoinko vuoden 1987 viisuja. Vuoden 1980 viisujen aikana minulla on luultavasti ollut jo nukkuma-aika.

What's Another Year kuuluu suureen ryhmään väärinymmärrettyjä kappaleita. Toki tämä on siinä mielessä väärin sanottu että kaikilla on oikeus omaan tulkintaan joka ei omalta kannalta ole väärä. Mutta Shay Healy joka sävelsi ja sanoitti kappaleen kirjoitti sen inspiroiduttuaan oman isänsä puolison menehtymisen jälkeisestä toipumiskamppailusta. Itsekin pidin kappaletta kaipuuta tirisevänä balladina mutta kun miettii sanoittajan tarkoitusta niin kokonaisuushan paranee. Laulu saa kaksi ulottuvuutta ja sen voi kuunnella kumman tulkinnan kanssa haluaa. Lopun saksofonisoolokin saa uuden merkityksen kun sen ajattelee kuvastavan pahimman suruajan taittumista.

Vuosi 1980 on minusta musiikillisesti mielenkiintoinen sillä sen ajan kappaleet olivat usein sekoituksia 70-luvun ja 80-luvun tulevista musiikkitrendeistä. What's Another Year ei ole tästä poikkeus. Ajoittain siinä kuulee sovituksellisisti jo 80-luvun tuulia mutta sen jalat ovat vielä tukevasti 70-luvun puolella. Saksofoni on ollut minulle hyvin ristiriitainen soitin sillä se löytyy muutamista lempikappaleistani vaikka yleensä inhoan varsinkin ns. kutusaksofonisoundia. Ehkä juuri saksofoni on se tekijä mikä itselleni laskee What's Another Yearin pisteitä.

Vaikka tiedänkin ettei kyseessä ole oikeasti balladi niin silti kaipaisin parempaa loppunostatusta. Jos kyseessä ei olisi Euroviisu en sitä vaatisi mutta nyt odotuksiini ei vastata. Loganin ääni on kaunis ja hän pääsee mukavan korkealle mutta olen saanut hänestä vaikutelman hieman yksiäänisenä tulkitsijana. Minulle What's Another Year ei ole niitä kappaleita jotka otan kuunteluun kun minulle iskee mielihalu kuunnella mieluisimpia viisuklassikoita. Vuoden 1980 osallistujista esimerkiksi Maggie MacNealin Amsterdam on enemmän mieleeni. Kyllä What's Another Year on silti levyhyllyssäni paikkansa ansainnut ja kukapa tietää jos ajan myötä lämpenisin sille enemmänkin.

Arvosana: 5,0/10

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Alcazar - Not Sinner nor a Saint

Artisti: Alcazar
Kappale: Not a Sinner nor a Saint (2003)
Albumi: Alcazarized
Mieleenjäävin lause: "I'm not sinner nor a saint."

Kun näin ruotsalaisen dancepumppu Alcazarin valikoituneen tämänkertaiseksi arvosteltavaksi olin aivan varma että sitä olisi jo käsitelty aiemmin blogini historiassa. Muistelin jopa että kyseessä olisi ollut Funky Feet kappale mutta näköjään tämän on Alcazarin debyytti tässä blogissa.

Euroviisujen lähestyessä onkin omalla tavallaan sopivaa että yhtye joka on yrittänyt monen monen kertaa päästä viisuihin ja on ollut pari kertaa aika lähelläkin pääsee käsittelyyn. Viisi yritystä osoittaa sitkeyttä tai sitä että länsinaapurissamme Melodifestivalen on niin tärkeä näkyvyyden kannalta että sitä ei voi jättää käyttämättä. Vaikkei viisuvoittoa tullutkaan niin tuli sentään pari listaykköstä Ruotsissa (Not a Sinner nor a Saint ja Alcastar) ja pari Top10 hittiä päälle. Yhtyeen suurin kansainvälinen hitti oli Crying at the Discoteque joka ansiokkaasti samplasi discoklassikko Spaceria joka on yksi kaikkien aikojen suosikkikappaleistani.

Vaikka Crying at the Discoteque onkin Alcazarin suurin hitti maailmalla niin kotimaassaan heidän suurin hittinsa oli vuoden 2003 Melodifestivalen kolmonen Not a Sinner nor a Saint. Voittomahdollisuudet menivät jo keräilyerien kautta finaaliin pääsemisessä mutta tuloksena oli myös yhtyeen suurin hitti Amerikassa. On hieman yllättävää että rapakon takana oli kiinnostusta näinkin viisukaavaiselle kappaleelle. Minua viisukaava ei haittaa kunhan itse kappale on kunnossa ja tässä tapauksessa näin on vaikka suurin Alcazar suosikkini ei olekaan kyseessä.

Huomaan Not a Sinner nor Saintia tätä kirjoittaessani toistolla kuunnellessa ettei se ole kaikkein kuuntelukestävin biisi ja se olisi parempi live-esityksen kanssa nähtynä. Mutta viisubiisin tehtävä onkin tehdä vaikutus nopeasti sillä tilaisuuksia vakuuttaa katsova yleisö ei ole monta. Toki innokkaimmat viisufanit ovat perillä jo hyvissä ajoin mutta he muodostavat loppujen lopuksi varsin pienen ytimen kaikista katsojista. Kuuntelen tätä kappaletta väärällä tavalla sillä se on parhaimmillaan pari kertaa vuodessa kuunneltuna jolloin se tuo mieleen minulle sen ajanjakson kun Melodifestavalen oli mielenkiintoisempaa seurattavaa.

Etten veisi kaikkia ansioita on toki tunnustettava että Not a Sinner nor Saintin paatoksellisuus ja omalla tavalla halvatkin koukut uppoavat yhä lihaani mutteivat yhtä syvälle kuin aikoinaan. Kertosäe on vahvahko mutta sitä olisi voinut varioida tai nostattaa vieläkin enemmän lopussa. Ja onhan kyseessä se paras nelihenkinen versio yhtyeessä vaikka ehkä debyyttilevyn trio oli heidän parhaan albuminsa (Casino) takana.

Synniksi on mainittava Abba-tyylisen kosketinmausteen käyttö yhdessä ra-ta-ta-ta lopetuksen kanssa. Yksi kliselaina on viisuissa ok mutta kaksi on mielikuvituksen puutetta. (Tai sitten toinen laina pitää käyttää esityksessä eikä biisissä.) Olen kuitenkin helppo miellyttää kun tällaisilla eväillä ollaan liikenteessä ja niinpä olkapäälläni istuvista pienestä enkelistä ja paholaisesta se valkosiipinen saa enemmän tahtoaan arvosanassa läpi.  

Arvosana: 6,0/10

Bonuksena liveversio vuosimallia 2015:

lauantai 9. huhtikuuta 2016

George Michael - Careless Whisper

Artisti: George Michael
Kappale: Careless Whisper (1984)
Albumi: Ladies & Gentlemen: The Best of George Michael
Mieleenjäävin lause: "I'm never gonna dance again, guilty feet have got no rhythm."

Puoli viikkoa vinyylilevysoittimen omistajana on ollut mielenkiintoista aikaa. En ole ehtinyt kuunnella mahdottoman paljon mutta sen ajan kun olen kuunnellut olen tehnyt sen keskittyneesti. Olen tyytyväinen hankkimani levysoittimen (Rega RP1 performance packilla) ja riia-korjaimen äänenlaatuun. Osa vanhoista levyistäni oli kulunut kuuntelukelvottomuuden rajamaille mutta toisaalta ne levyt jotka olivat vielä hyväkuntoisia kuulostivat hyviltä. Aina en osaa sanoa onko kyse siitä että vinyyli kuulostaa paremmalta vai erilaiselta. Kuulen tutuista kappaleista yksityiskohtia joita en muista huomioineeni aiemmin. On myös hauskaa ostaa kirpputorilta 50 sentin levyjä todella pienellä kynnyksellä kuunneltaviksi. Kalliimmissa käytetyissä levyissä täytyy olla tarkempi ja osa levyistä on mielestäni reippaasti ylihinnoiteltuja. Mutta formaatista viis, itse musiikki on tärkeintä.

Aina syy levyn ostamiseen ei ole ollut se että olen pitänyt artistista tai kappaleista levyllä. Ostin George Michaelin Ladies & Gentlemen tuplakokoelman eniten siitä syystä että se sai edesmenneen Hi-Fi -lehden levyarvostelussa täydet pisteet sekä musiikista että äänenlaadusta. Lehden arvosteluissa ei ollut epätavallista että klassisen- tai jazzmusiikin levyt saivat äänenlaadusta täydet pisteet mutta poplevyissä se oli harvinaisempaa. Ostin siis levyn koska halusin kuulla miltä äänenlaadullisesti täyden kympin poplevy kuulostaa.

Oikeastaan ainoa biisi josta ennen levyn ostamista pidin oli Killer/Papa Was a Rolling Stone. Kokoelma oli jaettu kahteen levyn joista toinen sisälsi slovarit ja toinen menobiisit. Slovarilevyä en kuuntele usein tänäkään päivänä mutta vuosien varrella huomasin lämpeneväni George Michaelin menevämpiin kappaleisiin. En ole koskaan ollut saksofonin suurin ystävä joten kesti piiiiiitkään ennen kuin lämpenin Careless Whisperille. Muistan kappaleen lapsuudestani eikä ihme sillä eihän "sitä" saksofonia voi unohtaa.

Careless Whisper oli George Michaelin soololäpimurto vaikka kappaleessä käytettiinkin Wham!:n nimeä joissakin päin maailmaa. Listaykkönen 25 maassa ei ollut hassumpi startti ja kappale olisi varmasti jäänyt elämään vaikka George Michael olisi jäänyt yhden hitin sooloihmeeksi. Michael itse ei pidä kappaletta suurimmassa arvossa tuotannostaan mutta niinhän se on että kun musiikki on päästetty kuultavalksi niin ihmiset päättävät sen arvon eivät artistit tai arvostelijat.

Ei ole ihme että monet ihmiset ovat ottaneet kappaleen omakseen sillä petetyksi tuleminen tai pettämisen aiheuttamat tunnontuskat ovat tuttuja asioita monille. Toimiihan Careless Whisper toki myös tyylipuhtaana slovarina ilman sen kummempia merkityksellisiä ruotimisia. Eiköhän tämänkin tahdissa ole moni pari tanssinut ensimmäiset tahtinsa. George Michael ei syyllisty tulkinnassaan liialliseen sokerointiin tai paatokseen mutta en pidä tätä silti aivan suosikkibiiseihini kuuluvana. Ehkä se johtuu siitä että haluan tämäntyylisissä biiseissä olevan dramaattisen huippukohdan loppupuolella ja sitä ei Careless Whisperistä löydy. Ehta kasariklassikko kuitenkin vaikkei minulle olekaan niitä vuosikymmenen määrittäviä popklassikoita.  

Arvosana: 6,0/10

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Frida - Telegram för fullmånen

Artisti: Frida
Kappale: Telegram för fullmånen (1971)
Albumi: Frida 1967-1972
Mieleenjäävin lause: "Nej, karlar är ena svin."

Tavat kuunnella musiikkia muuttuvat ja minä päätin näin striimattavan musiikin aikakautena tilata vinyylisoittimen. (Rega RP1 update packillä) Minulla oli vinyylisoitin viimeksi vuosituhannen vaihteessa mutta se lyhyt vaihe katkesi soittimen hajottua ja niukan opiskelijabudjetin rajoittaessa musiikinhankinnan vain yhteen formaattiin. Tuolloin hankitut levyt olen onneksi pitänyt tallessa niin minulla on vinyylikokoelmalle pohja. LP-soittimen hankinta on ollut mielessäni jo pitkään sillä olen halunnut tänä digitaalisena aikakautena jolloin miljoonia biisejä on hiirenklikkauksen päässä palata hieman taaksepäin aikaan kun musiikkia tuli kuunneltua keskittyneemmin. Toisaalta vinyylin erilainen äänimaailma kiehtoo myös. Tahdon kuulla onko pop vihreämpää analogisemmalla puolella aitaa.

Tämänkertainen random playn valinta onkin edellämainittuun sopivasti artisti jota minulta löytyy vinyyliltäkin. Ei tosin Telegram för fullmånen kappaleen muodossa joka on ajalta ennen kuin Fridasta tuli yksi neljäsosa Abbaa. Kaikilla Abban jäsenillä oli soolo- tai bändiura ruotsissa ennen Abban syntymistä ja näin jälkikäteen katsottuna Frida olisi soolouransa puolesta ollut ehkä kaikkein vähiten Abbankaltainen. Jazzia, käännösiskelmää ja tangoa kuullessaan voi miettiä onko tämä sama artisti joka oli se Abban energisin lavaesiintyjä.

Fridan omaa nimeään kantaneelta albumilta (jonka tuotti muuan Benny Andersson) vuodelta 1971 löytyi alunperin ruotsissa rakastetun hollantilais-ruotsalaisen trubaduurin Cornelis Vreeswijkin kappale Telegram för fullmånen. Tämä alle kaksiminuuttinen jazzahtava tunnelmapala ei ehkä ole sitä mitä Abbafani ensimmäisenä etsii alkaessaan tutustua jäsenten soolouriin. Kappaleen on myöhemmin versioinut mm. Lisa Nilsson.

Varsinkin näin repeatilla kuunneltuna Telegram för fullmånen lipuu läpi kuin laiskasti virtaava sulamisvesipuro loppukeväästä. Mutta tuollainenkin puro voi oikeassa valossa ja mielentilassa olla kaunis ja samanlainen ristiriita pyörii mielessäni tätä kuunnellessani. Pidän siitä miten Fridan ääni pujottelee näennäisen huolettomasti mutta jossakin piilee kuitenkin näennäinen harmaus. Tämä harmaus löytyy enemmän sanoituksesta mutta se tulee läpi tulkinnassa vaikka ruotsinkielentaitoni onkin heikko. Minulla ei ole tarpeeksi kuuntelutaustaa tästä genrestä joten se kuulostaa liian samalta muun kevyen jazzin kanssa. Mutta silti kyseessä on sympaattinen eikä pateettinen kaksiminuuttinen. Ehkäpä tässä on kyseessä "wrong dress in a right girl" -tapaus. Tapaan pitää kaikesta missä Frida on mukana vaikka tässä tapauksessa se vie minut mukavuusalueeni rajoille.  

Arvosana: 5,0/10