lauantai 16. syyskuuta 2017

Sarah Brightman - This Love

Artisti: Sarah Brightman
Kappale: This Love (2000)
Albumi: La Luna
Mieleenjäävin lause: "A faded kind of day love, this love."

Sarah Brightmanin tuotanto sisältää vähemmän originaaleja sävellyksiä kuin olen joskus olettanut. Tuntuu siltä että lähes aina kun alan selvittämään jonkun Brightmanin albumibiisin taustoja huomaan että se on coveri tai sitten siihen on lainattu osia klassisesta musiikista. Minulle Brightman on ennen kaikkea loistava tulkitsija joten asia ei häiritse mutta alkuperäisversioihin tutustuminenkin on ollut antoisaa. On päivänselviä covereita jotka on tehty niin suurista klassikoista että ne tietävät kaikki kuten vaikka Brightmanin Whiter Shade of Pale tulkinta. Mutta Frank Peterson joka on tuottanut valtaosan Brightmanin klassiscrossover albumeista on myös löytänyt paljon vähemmän tunnettuja pikkuhittejä jotka ovat sopineet hyvin lahjakkaan sopraanon tulkittaviksi.

Tällainen vähemmän tunnettu lainabiisi on vuoden 2000 La Luna albumin Euroopan painoksen aloittava eteerinen This Love. Alkuperäisversio on vain kaksi vuotta vanhempi ja sen takana oli paremmin elokuvasäveltäjänä tunnettu Craig Armstrong. Originaalin vokaaleista vastasi Cocteau Twinsistä tuttu Elizabeth Frazer. Armstrongin versiosta ei ole vaikea kuvitella miksi Peterson on sen kuullesaan päättänyt sen sopivan hyvin Brightmanin levylle. Kappaleelle ei ole tehty suuria muutoksia. Suurin ero on taustojen muuttuminen hieman sulavimmiksi ja sovituksen hiotummaksi. Alkuperäisversion trip hop vaikutteet on muutettu Brightmanin tutuksi klassiscrossoveriksi.

This Love ei sisällä erityisen monimutkaisia lyriikoita. Mutta ehkä juuri yksinkertaisuudessaan ne onnistuvat olemaan monitulkintaiset. Joskus yksinkertaisuudella saadaan aikaan se että kuuntelija alkaa itse täyttämään aukot ja sovittamaan laulun itselleen. Lähes kuuden ja puolen minuutin kesto on paljon muttei tässä tapauksessa liikaa. Suurempia huippukohtia tai nostauksia ei ole mutta tämä toisaalta säilyttää tunnelman raukean hypnoottisena. This Loven rakkaus ei ole tulisinta eikä edes epätoivoisinta. Se on silti rakkautta mutta ehkä luonteeltaan sellaista joka ei saa vastakaikua. Se voi olla toivotonta rakkautta josta ei voi ikinä tulla mitään. Se on tunne jonka käsittely on vielä kesken vaikka lopputulos on jo lähes varmasti tiedossa.

This Love ei ole killeri eikä se ole albumin filleriäkään. Se saisi enemmän vastakaikua jos olisin tuntenut joskus jotakin sen kuvaileman kaltaista. Mutta mistä se kertoo ei ole silti tavoittamatonta; minulla ei vain ole siihen omakohtaista kosketuspintaa. Brightman pitää ihaltavasti tulkintansa hillittynä eikä sellaiseen "pakolliseen" isoon nostatukseen ole lähdetty. Kaikki on toteuttu hyvän tyylitajun mukaisesti ja jos jotakin särmää on tässä menetettykin se ei pilaa kokonaisuutta. Ajelehtivien ajatusten musiikillekin on aikansa ja paikkansa.          

Arvosana: 6,0/10




lauantai 9. syyskuuta 2017

Parhaat biisit elämäni ajalta sijat 76-100

Sen kunniaksi että täytän joulukuussa 40 vuotta päätin koota Top 100 listan elämäni aikana julkaistuista parhaista biiseistä. Sääntönä on siis se että kappale on julkaistu aikaisintaan syntymäviikollani. (Ensimmäinen täysi viikko joulukuulta 1977) Lisäksi samalta artistilta tai bändiltä listalle pääsi korkeintaan kaksi biisiä (jotta tulisi variaatiota) eikä sama sävelmä voi olla kuin yhtenä versiona.

On varmasti ymmärrettävää ettei tuollaisessa listassa ole erityisen oleellista onko joku biisi sijalla 89 vai 57. Ja varmasti jos tekisin saman listan vuosi sitten tai vuoden päästä niin juuri nuo alasijat eläisivät kovasti. Top 10 olisi silti varsin järkähtämätön. Koska kyse on elämäni aikaisen musiikin listasta annoin myös painoa sille kuinka merkittävä kappale on minulle ja kuinka paljon minulla on muistoja siitä. Toki ykköspainotus on edelleen itse biisin hyvyydellä joka toki on makuasia jos mikä.

Sijat 76-100

76. Depeche Mode – It’s No Good
Opiskeluajan seinänaapuri ajoi tämän biisin ja samalla koko Depeche Moden runsaalla pakkotoistolla pääni sisään.

77. Retropop – Sellaista miestä
Sopivan realistinen ihannelistausbiisi.

78. Ruoska – Työmiehen haudalla
Oppikaamme edeltävistä sukupolvista, älkäämme toistako heidän virheitään.

79. Sparks – Dick Around
Minäkin olen joskus se ihmeellinen pelle.

80. Mona Carita – Hollywood
Musiikillisen ensirakkauteni täytyy olla listalla.

81. Jonna Tervomaa – Päästä yli
Vaikeiden asioiden ylipääsemisessä ei lasketa tyylipisteitä.

82. Dead Sara – Weatherman
Rokilla on toivoa kun yhä syntyy tällaisia.

83. Martti Servo & Napander – Tein sen minkä näillä lahjoilla pystyin
Maanläheinen kannustuslaulu.

84. Maria – Hold On Be Strong
Ei listaa ilman viisubiisiä, suosikkiviisuni tältä vuosituhannelta.

85. Supertramp – Logical Song
Minullakin tuli tämä tunne opiskelujen jälkeen.

86. Standfast – Carcrashes
Tämä on minulle se kevätbiisi.

87. CMX – Punainen komentaja
Vihaan monia CMX:n biisejä mutta pidän tästä avaruusoopperasta.

88. Black Box Recorder – Child Psychology
Choose life.

89. Gravitonas – People Are Lonely
Yksinkin voi olla yhtä yksinäinen kuin ihmisjoukossa.

90. Neverland Project – David & Goliath
Ehkei La Camilla osaa laulaa mutta hänen äänensä voi olla silti osa hyvää biisiä.

91. Catatonia – Mulder and Scully
Musiikillisesti parasta mitä X-Files synnytti.

92. Gregorian – Moment of Peace
Biisi johta kuunnellessa on sosiaalisen energian laturissa.

93. Alice – Il Vento Caldo Dell'estate
Sosiaalisen kanssakäymisten haasteiden vertauskuva minulle.

94. Troll – Jimmy Dean
Kuutosluokan luokkaretken soundtrack.

95. Alcazar – Shine On
Vakavampaa Alcazaria ja ehkä juuri siksi niin hyvää.

96. Clout – Save Me
Kuka tarvitsee pelastusta miltäkin, naisrock kunniaan.

97. France Gall – Ella, elle l’a
Ilomielinen kunnianosoitus, ranska on kaunis laulukieli.

98. Erasure – Love To Hate You
Viha ja rakkaus samassa pop-paketissa.

99. The Bangles – Hazy Shade of Winter
Biisi joka jäi työmatkakuuntelussa päähäni soimaan eikä ole poistunut sieltä vieläkään.

100. Donna Summer – MacArthur Park
Paras laulu jossa verrataan sateessa sulavaa täytekakkua hajoavaan ihmissuhteeseen.

lauantai 2. syyskuuta 2017

Roxette - Bla Bla Bla (You Broke My Heart)

Artisti: Roxette
Kappale: Bla Bla Bla Bla Bla (You Broke My Heart) (2003)
Albumi: The Pop Hits
Mieleenjäävin lause: "It's all bla bla bla bla, you broke my heart many times."

Minulla ei oikeastaan ollut erityisen hyvää syytä ostaa vuosina 2002 ja 2003 julkaistuja Roxetten The Ballad Hits ja The Pop Hits -kokoelmia. Omistin albumit joilta varsinaiset hitit olivat albumeille poimittu ja uudet täkybiisit eivät olleet aivan parasta Roxettea. Olisiko sitten rahapussin aukaissut kummassakin levyssä mukana ollut bonus EP joissa oli ennenjulkaisemattomia biisejä ja vaihtoehtoisia ottoja.

Ennen nykyisenkaltaista lähes kaikenkattavaa nettimusiikkitarjontaa muutamalla ennenkuulemattomalla bonusraidalla saattoi lisätä mukavasti kokoelmien myyntiä. Mutta silti, kaksi täyshintaista levyä joissa kummassakin oli vain puolisenkymmentä ennenkuulematonta raitaa ei ollut hyvä diili edes fanille.

Bla Bla Bla Bla Bla (You Broke My Heart) löytyi vuoden 2003 The Pop Hits albumin bonus EP:ltä. Kappale oli käyttämättömäksi jäänyttä materiaalia vuoden 2000 levytyssessioista. Abban Benny ja Björn olivat eräässä haastattelussa sitä mieltä että jos he aikanaan ovat olleet sitä mieltä että joku kappale ei ole julkaisun arvoinen ei kuluva aika asiaa paranna. Ehkä Perin ja Marienkin olisi tässä tapauksessa kannattanut kuunnella maanmiehiään sillä Bla Bla Bla Bla Bla on tuskin kenenkään Roxettefanin lempibiisi.

Kappaleessa itsessään ei ole mitään järisyttävää ongelmaa. Se on kelvollisesti tuotettu siinä missä kaikki Roxetten musiikki yleensäkin. Itse saan lopputuloksesta tilkkutäkkimäisen vaikutelman. Aivan kuin biisi olisi kasattu tutuista palikoista joita on jo käytetty muissa sävellyksissä. Intro tuo mieleen yhden Roxetten biisin, väliosa myös ja kertosäekin on tutun oloinen. Ehkäpä epäinspiroitunut voisi olla hyvä termi kuvaamaan lopputulosta. Per Gesslellä on lauluvetovastuu ja Marieta kuullaan vain taustoissa. Ehkä tämä olisi ollut enemmän kotonaan Perin soololevyillä kuten vaikkapa World According To Per Gesslellä tai Son of a Plumberilla.  

Ei ole syytä kuitenkaan olla liian julma Bla Bla Bla Bla Blata kohtaan. Kaikessa keskinkertaisuudessa ja lievässä junnaavuudessaan se on kuitenkin helpohkoa kuunneltavaa. Se on biisi jonka juuri ja juuri jättää skippaamatta. Se on kuin puolituttu jota et itse ala jututtamaan mutta jolle kohteliaasti vastaat jos se lähestyy sinua. Ehkä pahinta on se hinta jonka olen siitä aikoinaan joutunut maksamaan. Turhan monta euroa per bla.

Arvosana: 5,0/10

lauantai 26. elokuuta 2017

Johnny Cash - One Piece at a Time

Artisti: Johnny Cash
Kappale: One Piece at a Time (1976)
Albumi: The Essential Johnny Cash
Mieleenjäävin lause: "I'd get it one piece at a time and it wouldn't cost me a dime."

Johnny Cash laulamassa Cadillaceista, sisukkuudesta ja hienoisesta kapinasta rikkaita vastaan. Noista aineksista oli koottu Johnny Cashin viimeinen Countrysinglelistan ykkönen vuodelta 1976. Nämä ainekset luonnollisesti sopivat Cashin suuhun ja tuskinpa hänen uskolliset faninsakaan One Piece at a Timea hylkivät. Humoristinen kappale muistuttaa hieman A Boy Named Sueta sisältäen puhutun säkeistön lopussa.

Kappaleen tarina kertoo General Motorsin tehtaalle töihin päätyvästä nuorukaisesta joka haaveilee omasta Cadillacista mutta tietää ettei liukuhihnatyöntekijän palkoilla sellaista tule ikinä saamaan. Niinpä hän päättäväisesti alkaa työkaverinsa avustuksella salakuljettamaan valtavassa eväslaatikossaan auton osia yksi kerrallaan. Lopulta 25 vuoden kuluttua työn sankarilla on tarvittavat osat oman Cadillacin kokoamiseen. Kokoamisesta tulee haastavaa sillä ensimmäiset osat ovat vuodelta 1949 ja viimeiset vuodelta 1973. Spedemäisellä nerokkuudella lopputuloksesta syntyy kuitenkin toimiva kulkupeli joskin erittäin oudon näköinen sellainen.

One Piece at a Timen markkinoimiseksi Cashin levy-yhtiön päätti rakennuttaa laulun sanoituksen mukaisen sekasikiöcadillacin (kuvassa) vieläpä vuosikertaidenttisistä osista. Jos pidät laulun sanoitusta epäuskottavana niin ainakin kiinalaisella moottoripyörätehtaalla työntekijä pihisti osa kerrallaan moottoripyörän ja aikaa siinä meni "vain" viisi vuotta. Sitä inspiroituiko työn sankari Cashin biisistä en tiedä mutta mikäpä idea olisi uniikki seitsemän miljardin ihmisen joukossa?

Jos One Piece at a Timen sanoituksen teemat ovat perinteistä Cashia niin sitä se on myös musiikillisesti. Tyypillinen nakuttava kitara ja varsin riisuttu instrumentaatio joka antaa paljon tilaa Cashin äänelle ovat artistia tyypillisimmillään. Jos pidät klassisesta Cashista niin pidät tästäkin. Kuten A Boy Named Suessakin suurin viehätys syntyy kappaleen tarinasta ja Cashin leppoisasta ulosannista. Soitanta on vain tuomassa pientä lisätekstuuria ja tämäntyylisen kappaleen pystyisi hyvin esittämään pelkästään mies ja kitara tyylisesti.

Minulle One Piece at a Time on toimivaa Cashia jos ei nyt aivan parhaimillaan niin kuitenkin näppärän sanoituksen vuoksi keskivertoa mieleenjäävempänä. Cash on itselleni parhaimmillaan tunteiden tulkkina vaikka hänen karismansa kantaa hyvin kevyemmät huumoribiisitkin. Kappaleen tarina on opetus siitä että kannattaa varoa kun puskee läpi harmaan kiven sillä toisella puolella voi olla loppujen lopuksi mitä tahansa.

Arvosana: 6,0/10

lauantai 12. elokuuta 2017

Texas - Sunday Afternoon

Artisti: Texas
Kappale: Sunday Afternoon (1999)
Albumi: The Hush
Mieleenjäävin lause: "It's your views on your groove."

Pääsen uudelle ikävuosikymmenelle ensi joulukuussa (2017 myöhempään lukeville tarkennuksena) ja olen kesän aikana hiljalleen koostanut listaa sadasta minun elinaikanani ilmestynestä biisistä joita pidän parhaina tai muuten tärkeinä itselleni. Pidin sääntönä että sama artisti voi olla vain kaksi kertaa listalla ja kappale saa olla julkaistu aikaisintaan sillä viikolla kun synnyin.

Kaikki varmasti ymmärtävät että joulukuun 1977 vanhemmalle puolelle jää toisen listan veroinen määrä loistavia biisejä mutta tämä ei silti tehnyt kokoamisesta helppoa. Top 20 ei paljoa muuttuisi vaikka tekisin sen milloin tahansa mutta sillä onko joku biisi sijalla 72 vai 87 ei oikeasti ole paljon merkitystä. Päätin että julkaisen listan kymmen biisin erissä myös tässä blogissani normaaleista arvosteluistani erillään.

Skottibändi Texasin Sunday Afternoon ei ole ensimmäinen sunnuntaibiisi tämän blogin historiassa eikä se myöskään jää viimeiseksi kun ottaa huomioon mitä levyhyllystäni sille viikonpäivälle vielä löytyy. Tiistai, keskiviikko ja torstai lienevät ne viikonpäivät joille on tehty vähiten musiikkia. Vuoden 1999 The Hush ei albumikokonaisuutena aivan lunastanut kaikkia odotuksiani mutta sen parhaat palat ovat kyllä asiaa. Sunday Afternoon on leppoisuudestaan huolimatta ehkä kuitenkin enemmän täyteosastoa. Tyylillisesti se olisi sopinut myös edeltäneelle White on Blonde albumille.

Se missä Texas 90-luvun lopun menestyksen jälkeen mielestäni ajoi miinaan oli liian kova yritys olla crossover yhtye. Siinä missä White on Blondella ja The Hushilla eri genrejen sekoittaminen toimi vielä oikeissa mittasuhteissa niin seuraavilla yritettiin liian kova olla cool ja ajan hermolla. Sunday Afternoonissa on hieman skrätsäystä mutta se ei häiritse koska sitä ei käytetä koko ajan vaan mausteena.

Jokin Sunday Afternoonissa mättää mutta ei ole mitään yksittäistä isoa tekijää johon osoittaisin syyttävän sormeni. Sharleen Spiteri henkäilee tutulla tyylillään ja kolhosta introsta huolimatta kokonaisuus on tuotettu varsin tyylikkäästi. Ehkä se vika onkin siinä että edellämainitut ovat kuin konvehdin kiiltävä kuori jonka odotetaan myyvän se sisältä löytyvä liköörisokeriöklötys. Kipinä ja yllätyksellisyys puuttuvat ja vaikka kertosäe yrittää nostaa tunnelmaa jäädään laiskottelemaan kuin Lasse Mårtensson ikään.

Sunday Afternoon ei ole tarpeeksi raukea ja aurinkoinen ollakseen hellepäivän löhöilyanthem. Kesäisyys ei ole minulle tyylikästä ja viileää. (Tähän kohti olisi helppoa tehdä Suomen kesä vitsi, mutta ei lyödä enää lyötyä.) Kalseutta alleviivaa vielä sekin että samalta levyltä löytyy kunnon kesäbiisi Summer Son. Sunday Afternoon on Texasin epäonnistunut yritys tehdä musiikillista jääkahvia. (Lopputulos on lähempänä aaltopahvia.)  
       
Arvosana: 3,5/10


lauantai 29. heinäkuuta 2017

Leevi and the Leavings - Pimeä tie, mukavaa matkaa

Artisti: Leevi and the Leavings
Kappale: Pimeä tie, mukavaa matkaa (1988)
Albumi: Torstai... 40 seuraavaa hittiä
Mieleenjäävin lause: "Pidä silmät kiinni kun kaasu pohjassa lähdetään."

Kaikilla meillä on rajamme siinä missä menee esimerkiksi hyvällä maulla tehdyn huumorin raja. Samoin myös sen suhteen kuinka synkät asiat meitä vielä vetävät puoleensä ja milloin. En varmaan pysty tekemään Leevi and the Leavings arvostelua mainitsematta että minun piti päästä yli 30-vuotiaaksi ennen kuin opin arvostamaan yhtyeen musiikkia. Mutta aina se pitää mainita sillä se se on oleellinen asia jotta lukijani ymmärtää näkökulmani yhtyeen musiikkiin. Minun piti tulla tarpeeksi vanhaksi jotta ymmärsin oman kuolevaisuuteni ja minun tuli kokea ja näkeä elämän hurjia ja kurjia puolia. On vaikea pitää musiikista johon ei löydy omaa kosketuspintaa.

Voidaan keskustella siitä onko Pimeä tie, mukavaa matkaa Leevien synkin biisi mutta ainakin se on synkimmästä päästä. Yleisimmän tulkinnan mukaan se kertoo pariskunnasta jokaa aja kohti autolla tehtyä itsemurhaa lasten nukkuessa takapenkillä. Tarina on rankka mutta ikävä kyllä vastaavanlaisia löytyy tositarinoinakin. Henkiseen umpikujaan päätynyt vanhempi päättää oman elämänsä lisäksi koko perheen elämän.

Jos kappale olisi tehty 90-luvun luvun alussa sen olisi voinut tulkita reaktioksi lamavuosina velkataakan alle jääneiden kohtaloista. Mutta vuonna 1988 Suomi oli vielä hurjassa noususuhdanteessa jonka loppua ei osattu kuvitella. Ehkäpä tässä onkin syy laulun pariskunnan ratkaisulle. Toki sanoitus ei vie kohtaloa päätökseen joten toiveikkaampi voi ajatella että loppuratkaisu voi olla onnellisempikin. Mutta mitään viitettä sellaisesta ei anneta. Draaman kaari vaatii huippunsa ja se voi olla vain yhdenlainen.

On eri asia epäonnistua silloin kun ympärillä on tuhansia kohtalotovereita mutta mikä häpeä onkaan olla talous kuralla kun ympärillä pankit lapioivat rahaa ihmisille lähes pelkkää allekirjoitusta vastaan. Häpeä on juuri se tunne mikä ikävä kyllä on vienyt liiankin monta ystävääni ja tuttuani tämän elämän tuolle puolen. Kivun voi kestää muttei häpeää kuten sanonta kuuluu. Lisätarttumapintaa Pimeä tie, mukavaa matkaa saa itsemurhaa autolla yrittäneen vanhan ystäväni lisäksi siitä että jokunen vuosi sitten isäni kuoli auto-onnettomuudessa.

80 prosenttia kappaleen paukuista on sanoituksessa ja niin sen tässä tapauksessa pitää ollakin. Soundikikkailut on jätetty syrjään ja tasaisesti pumppaava rumpukin korostaa yleistä karuutta. Göstan koruton tulkinta toimii ja ilman liikaa paatosta hienovarainenkin muutos tulkinnan sävyssä tulee kuulluksi. Mikään ei ole niin kalsean kuuloista kuin 80-luvun synteettisyys ja tässä kohti se toimii tehokeinona. Ei Pimeä tie, mukavaa matkaa ole ehkä oikeasti kappale jonka varta vasten kaivaisin kuunneltavaksi mutta kun se soi niin se ottaa mukaansa ja koskettaa tunnetasolla. Välillä pieni annos melankoliaa tekee hyvää mutta suositeltua annostusta ei kannata ylittää.  
       
Arvosana: 7,5/10

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Aika - Stay

Artisti: Aika
Kappale: Stay (2002)
Albumi: Pophitit 1995-2003
Mieleenjäävin lause: "La-la-la-la-la."

Onkohan olemassa varmempaa kuoleman suudelmaa kuin se että kotimainen lehdistö kirjoittaa jonkun kotimaisen artistin tai bändin yrittävän maailmanvalloitusta. En tiedä voidaanko sanoa yhdenkään suomalaisen artistin onnistuneen siinä vaikka toki jonkinmoista rajoitetumpaa menestystä on joillekin suotu. Mutta sellaista hetkeä ei ole ollut jolloin suomalainen artisti tai yhtye olisi ollut tunnettu kaikkialla maailmassa edes yhden hitin ajan.

Vuosituhannen vaihteessa asian suhteen oltiin toiveikkaita sillä tuossa kohti menestystä tuli varsin mukavasti useammallekin yrittäjälle mutta sekin lähde ehtyi. En uskaltaisi lyödä vetoa siitä näenkö päivän jolloin esimerkiksi vuoden suurin maailmanlaajuinen hittibiisi tulisi Suomesta. Tällaiset asiat tulevat yllättäen kuten vaikka Lordin Euroviisuvoitto. Minulla ei ole paljoa uskoa mutta kestän sen jos tulen olemaan väärässä.

Aikakone onnistui 90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla saavuttamaan Suomessan dancepopillaan sen verran paljon menestystä että sillä oli vuosituhannen vaihteessa vain yksi suunta; alaspäin. Niinpä siinä tilanteessa ei ollut mitään menetettävää vaan ja laulukieli vaihtui englanniksi ja nimi lyhentyi Aikakoneesta Aika -muotoon. Kokeilu jäi yhden albumin mittaiseksi eikä aiheuttanut toivottua menestystä rajojemme ulkopuolella. Tulos oli sentään hitusen parempi kuin Movetronin englanninkielisellä uralla samoihin aikoihin.

Tämän jälkeen oli enää yksi oljenkorsi käyttämättä ja Aika päätti osallistua Suomen viisukarsintoihin vuonna 2002 kappaleella Stay. Tuloksena oli kakkossija kun Laura Voutilaisen Addicted to You vei voiton. Hieman ironisen tuloksesta tekee se että Aika -yhtyeen terävin sävellyskynä Maki Kolehmainen oli ollut säveltämässä myös Lauran voittobiisiä. Joskus riittää kun ostaa tarpeeksi monta arpaa.

Stay tuntui hieman vanhahtavalta vuonna 2002 jolloin viimeistään 90-luvun dancekikat alkoivat olla mennen vuosikymmenen lumia. Englannin kieli vie myös osan Sanin persoonallisesta laulutavasta joka toimi hyvin Aikakoneen kappaleilla. En myöskään usko että menestystä olisi tullut viisuissa vaikka siellä vähemmän ajan tasallakin olevat soundit pystyivät tuohon aikaan pärjäämään kohtuullisen hyvin. Viisuja on selvästi mietitty sillä ne pakolliset loppunostatukset luonnollisesti löytyvät. Rauhallinen intro on vahvin osa ennen kuin yllättävän ponnettomat eurobiitit lähtevät laukalle. Samalla tavalla ponnettomia ovat myös kappaleen koukut. Ei ole koskaan hyvä merkki jos kuunnellessa tulevat mieleen muut samankaltaiset ja vertailun voittavat biisit.

Stay ei tunnu nimestään huolimatta jäävän mieleen vaikka tätäkin kirjoittaessani olen ehtinyt kuulla sen kymmenkunta kertaa läpi. Kun random play pompautti biisin nimen esille tätä arvostelua varten en edes muistanut mistä biisistä oli kyse. Sanoitus on yhdentekevä samalla tavalla kuin loputkin biisistä. Koska vahvimmat hetket ovat ne kappaleen rauhallisimmat niin ehkä olisi voinut olla mahdollista sovittaa kappale hitaammaksi ja tunnelmallisemaksi. Tällaisenaan minun ei ole syytä antaa tälle biisille yhtään lisää rivejä.
       
Arvosana: 4,5/10


lauantai 15. heinäkuuta 2017

September - Intimate Connection

Artisti: September
Kappale: Intimate Connection (2011)
Albumi: Love CPR
Mieleenjäävin lause: "La-la-la-la-la."

Ruotsalainen (kuka yllättyy enää huomioiden runsaan ruotsiedustuksen blogissa) laulaja-lauluntekijä Petra Marklund tuli ensin tunnetuksi tanssipopistaan September nimekkeen alla. Vuoden 2011 Love CPR albumin jälkeen Marklund vaihtoi laulukielen ruotsiin ja alkoi esiintyä omalla ristimänimellään. Oliko syynä tähän paikallisen Vain elämää (Så Mycket Bättre) shown tuoma kotimaan menestys vai mikä sitä en ole saanut selville. Ehkä kansainvälinen menestys ei kuitenkaan ollut aivan toivotunlaista. En silti ole pettynyt sillä hänen ruotsinkielisestä tuotannostaan löytyy yhtä lailla mukavia kappaleita vaikka tyyli onkin muuttunut vähemmän tanssittavan konepopin suuntaan.

Love CPR albumilta löytyvä Intimate Connection voisi yhtä hyvin löytyä vaikkapa Kylien vuosituhannen alun albumeilta. Kimmoisa biitti on hyvin samanlainen ja muutenkin iloinen sekä leikkittelevä tanssipop on samasta lähesteestä kannettua. Tämä ei ole silti paha asia sillä reseptiä on varioitu tarpeeksi eivätkä Septemberin ja Kylien äänet ole liian samanlaiset. Sanoitus on tarina rakkaudessa näppinsä polttaneesta naisesta joka uuden ihastuksen myötä on valmis sukeltamaan taas lemmen pauloihin. Vaikka järki sanoo että liian nopeasti ei kannata mennä niin samat tunteet nykäisevät silti mukaansa. Kuin ihmiset jotka tuntuvat aina päätyvän seurustelemaan samanlaisten ihmisten kanssa ja kohtaavan suhteissaan aina samat ongelmat. Mutta sen alkuhuuman hetkellä on vain se hetki eikä mennyt ole kuin vaimea varoituskellon kilinä taustalla ja tuleva on sumussa.

Paras hetki Intimate Connectionissa tapahtuu kertosäkeen esilletuovan bassopyyhkäisyn ja tutun mutta lähes aina toimivan la-la-la lällättelyn myötä. Olen kahden vaiheella haluanko rankaista kappaletta liiasta autotune-efektin käytöstä. Kun efekti tuodaan esiin ajattelen että kyllä tällaisessa dancepopissa sitä voi mausteena käyttää mutta ennen kuin se loppuu ehdin jo ajattelemaan että vähempikin olisi riittänyt. Tämä on hieman kuin se hetki kun olet kiinnostanut jostakusta ja tarkkailet häntä ja kaikki vaikuttaa lupaavalta. Sitten hänestä kuitenkin paljastuu joku ikävä piirre minkä joka pystyy sivuuttamaan tai sitten ei. Eli siis klassinen right dress, wrong girl -dilemma.

Se jokin viimeinen tekijä on jäänyt Intimate Connectionista puuttumaan. La-la-laa kohta on itse laulettua kertosäettä tarttuvampi kappale hyytyy ennen viimeistä kertosäkeen toistoa autotune-efekteihin. Syntikkahaitari tekee kappaleesta kesäisehkön ja sitä olisi ehkä voinut käyttää enemmänkin. Kyliebiitti toimii Septemberinkin käytössä ja kyllähän tämän tahdissa keikuttaisi itseään tavalla joka voisi saada tanssilattiakammoisemmat ystäväni nolostumaan. Mukiinmenevä rivibiisi mutta September sai tanssiketkutusjyvän paljon paremminkin kohdilleen.          

Arvosana: 5,5/10

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Shocking Blue - Hello Darkness

Artisti: Shocking Blue
Kappale: Hello Darkness (1970)
Albumi: Greatest Hits
Mieleenjäävin lause: "Hello darkness, step inside, make the hours run thru the night."

Hollantilainen rockyhtye Shocking Blue muistettaneen parhaiten heidän Venus hitistään jonka mm. Bananarama coveroi 80-luvulla. Yhtyeen pitäisi olla suomalaisillekin tutumpi sillä käännösiskelmien kulta-aikana yhtyeen biisejä julkaistiin suomiversioina yllättävän monta. Suurin hitti Venus kääntyi meillä samannimiseksi Kirkan tulkitsemana. Never Marry a Railroadman sai meillä nimen Jos konduktöörin nait ja tämän version esitti Paula Koivuniemi. Muskan Kirjoita postikorttiin oli versionti Send Me a Postcardista. Lea Laven levytti tukun Shocking Bluen alkuperäisbiisejä suomeksi albumilleen Vuosikertaa 1972; näistä mainittakoon ainakin On miten on (Shocking You), Vuosikertaa (Blossom Lady) ja Pahuksen esmi (Roll Engine Roll).  

Vuonna 1970 kokoelmaLP:n täytteeksi julkaistu single Hello Darkness ei jostakin syystä päätynyt Lea Lavenin esittämäksi mutta singlen B-puoli Pickin' Tomatoes sai nimekseen Kanssa sun on kaikki okei. Hello Darkness ei edustanut Shocking Bluen rokinta linjaa eikä siinä ollut niin paljoa 60-luvun rockpsykedelian kaikuja. Yhtyeen tyyli liukuikin 70-luvulla enemmän kohti juurevampia amerikkalaissoundeja ja teemoja. Hello Darkness onkin yhtyeen siirtymäkauden tuote; toinen jalka on vielä 60-luvulla ja toinen katselee varovasti eteenpäin. Minulle on joskus väitetty että vuosi 1970 olisi ollut musiikillisesti yksi huonoimpia. 60-luvun progression ja rokin nopean kehityksen jälkeen musiikkimaailma huokaisi 1970 henkeä ja listoja hallitsi purkkapop. Mielestäni kyseessä on enemmänkin siirtymäkausivuosi mutta sallittakoon jokaiselle mielipiteensä.

Kaikessa yksinkertaisuussaan Hello Darkness on laulu ihmisen ikävästä ja erossaolon aiheuttamista fiiliksistä. Aika kuluu hitaasti jälleennäkemistä odotellessa mutta yöt helpottavat sillä nukkuvan aika menee nopeaan. Pimeys on siis ikävöivän ystävä olettaen että on hyvillä unenlahjoilla varustettu. Mene ja tiedä onko kappaleen nimi ja kertosäe saanut vaikutteita Simon and Garfunkelin Sound of Silencen kuuluisasta avauslauseesta mutten pitäisi sitä mahdottomanakaan.

Naisvetoiset rockyhtyeet eivät olleet vielä kovin tavallisia 60- ja 70-lukujen taitteessa mutta Mariska Veres (joka menehtyi syöpään 2006) hoiti keulakuvan tonttinsa esimerkillisesti. Hello Darkness ei kuulu Shocking Blue suosikkeihini sillä yhtye loisti mielestäni paremmin menevimmissä biiseissään. Kertosäe ei ole tarttuvimpia ja riisutuhko soitanta antaa toki laulutulkinnalle sijaa mutta ei silti nosta kokonaisuutta plussalle. Veresin ääni on tunnistettava mutta hänen tulkintakirjonsa ei ole laajimmasta päästä ja tämä tulee alleviivatusti esiin karsitummassa ympäristössä.

Lyhyt kitarasoolo samoin kuin alun kitaraintro ovat itselleni parasta antia. Aistittavissa on myös pientä luovuuden puutetta ja sitä että on alettu tekemään jotakin idealla että tehdään samantapaista kuin joku muu. Inspiroituminen voi johtaa myös erinomaisiin lopputuloksiin mutta tällä kertaa tuloksena on synkkä ojanpohjallinen vettä jonka voi nähdä virtaavan vain jos työntää kasvonsa lähes siihen kiinni.      

Arvosana: 5,0/10

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Ace of Base - Lucky Love

Artisti: Ace of Base
Kappale: Lucky Love (1995)
Albumi: The Bridge
Mieleenjäävin lause: "I'm prisoner of hope I know."

Kuten blogiani hieman pidempään seuranneet tietänevätkin ruotsalainen Ace of Base oli minun porttihuumeeni popmusiikin pariin. En tiedä miksi en ollut kiinnostunut musiikin kuuntelusta ennen luokkaretkeä Maarianhaminaan keväällä 1993. Hotellin televisiosta näkyi MTV (Music television) ja Ace of Basen All That She Wants videon näkeminen aiheutti niin rajun reaktion että teeskentelin sairasta jotta sain jäädä hotellille odottamaan että video näkyisi uudestaan. Onneksi vuonna 1993 kappale oli kovassa rotaatiossa ja muistan muitakin kappaleita jotka avasivat korvani pop-musiikille. Happy Nation albumi päätyi minulle ensin kasettina ja myöhemmin cd- ja jopa lp-painoksenakin. Koulusta tultuani aloin tekemään läksyjä ja laitoin kasetin soimaan taustalle ja pidin kirjaa että kuuntelin sen läpi joka päivä yli vuoden ajan.

Voidaan siis huoletta sanoa että olin fanaatikko mitä Ace of Baseen tulee. Yhtyeen nettifaniyhteisö oli WWW:n alkuaikoina yllättävänkin suuri ja muistan kirjoitelleeni monille keskustelupalstoille ja kuuluneeni sähköpostitusryhmiin. Kirjoitin fanaattisuuteeni menneessä aikamuodossa ja katson nykyään olevani "vain" yhtyeen musiikin ystävä. En silti väitä olevani puolueeton kirjoittaessani Ace of Basen musiikista sillä se vaikutti niin suuresti elämääni herkkinä teinivuosinani. Musiikin voimalla selviydyin kiusatuksi tulemisesta, kaverin kuolemasta ja uskon sen auttaneen myös yli masennuksesta. Ja se ei ole ihan vähän se.

Mutta se Lucky Love ja vuosi 1995. Odotin luonnollisesti kovasti yhtyeen toista levyä ja siltä ensimmäisenä julkaistavaa Lucky Love singleä. Nauhoitin joka päivä Jyrkin jotta lopultakin saisin videon talteen ja lopulta onnisti. Yhtye oli selvästi mennyt eteenpäin tyylillisesti ja ihmettelin kun kotimaiset arvostelijat kirjoittivat kyseessä olevan sitä samaa vanhaa länsinaapurin hittinikkareilta. Tänäkin päivänä mieleni valtaa hämmästys kun muistelen niitä lukuisia kotimaisia levyarvosteluita joissa väitettiin The Bridgen olevan hiilikopio Happy Nationista.

Lucky Lovessa ei ollut niitä dancereggaesävyjä jotka tekivät omalta osaltaan tekivät yhtyeen debyyttialbumista suositun. Määrittelisin kappaleen itse keskitempoiseksi eurodance(piilo)balladiksi. Euroopassa kappale julkaistiin ensimmäisenä singlenä mutta Amerikassa se julkaistiin vasta toisena singlenä akustisena versiona. Lucky Loven sävelsivät ja sanoittivat Billy Steinberg ja Jonas Berggren ja tuotantopuolesta vastasivat Denniz Pop ja Max Martin yhdessä Jonas Berggrenin kanssa. Tarkkakorvainen voi kuulla jo kaikuja niistä soundeista millä Max Martin valtasi pop-maailman 90-luvun lopulla.

Lucky Lovessa on kyse nuoruuden ja rakkauden huumasta nostalgialla maustettuna. Kun se julkaistiin olin itse teini ja luonnollisesti haaveilin paljon kaikenlaista enkä kaikkein vähiten rakkaudesta. Nyt 22 vuotta myöhemmin  teinivuodet ovat onneksi kaukainen muisto ja nostalgian voima vain kasvaa vuosi vuodelta. Ilmestyessään pidin Lucky Lovea hyvä mutten loistavana biisinä ja olen edelleen teini-ikäisen itseni kanssa samaa mieltä.

Ace of Basen levyillä bassoihin on kiinnitetty hyvin huomiota ja ne kulkevat mukavasti tässäkin tapauksessa. Rakenne on kunnossa nousuine ja laskuineen ja Berggrenin sisarusten äänten ympärille kelpaakin rakentaa juuri tällaista ruotsipoppia. Sanoitus ei aivan onnistu päättämään hieman samalla tavalla kuin sovituskaan mitä se haluaa olla jääden vain melko hyväksi hybridiksi. Suomalaisia on joskus syytetty siitä että musiikissamme kuuluu aina molli vaikka yrittäisimme tehdä iloista musiikkia. Lucky Love on todiste siitä että joskus länsinaapurissammekin osataan sama taito. Mutta toisin kuin me, he käyttivät duurin ja mollin epätavallista vuorottelua luomaan hittejä mittakaavassa johon me ehkä emme ikinä pysty. Ganska bra.

Arvosana: 7,0/10



lauantai 17. kesäkuuta 2017

James Brown - Regrets

Artisti: James Brown
Kappale: Regrets (1980)
Albumi: The Best of
Mieleenjäävin lause: "I have regrets, regrets."

Tämänkertainen blogilohkaisu on osoitus siitä että suhteellisen paljon hittejä tahkonneiden artistien halpiskokoelmat voivat silti sisältää täytebiisejä jotka eivät olleet kaksisia hittejä tai edes fanien suosikkeja. Halpakokoelmat tunnisti siitä että ne sisälsivät ehkä vain kymmenen biisiä tai sitten osa oli liveversioita tai uudelleenlevytyksiä. Jos joku levy tuntui uudena liian halvalta piti takakannen pikkutekstit lukea tarkasti ja etsiä mainintoja mahdollisista ei alkuperäislevytyksistä. Muutaman kerran haksahdin ennen kuin opin kantapään kautta. Ostin The Supremesin kokoelman jossa kaikki klassikot oli uudelleenlevytetty 90-luvulla kokoonpanolla jossa oli yksi alkuperäisjäsen. Taustat olivat halvan kuuloiset eivätkä laulusuorituksetkaan olleet missään nimessä alkuperäisten tasolla.

Vuonna 1980 singlenä julkaistua Regretsiä ei voi hyvällä tahdollakaan pitää James Brownin uran suurimpana hittinä. Sija 63 kotimaansa R&B listalla ei ole kummoinen meriitti soulin kummisedälle. Mutta tuohon aikaan Brownin suuruuden päivät olivat takana ja epäonnistuneet discosinglet vieneet uran alamäkeen. Epätoivosta kertoo se että Regretsin kanssa samalta People albumilta löytyvä That's Sweet Music jossa yritettiin ylistää kaikkia popmusiikin genrejä kantrista uuteen aaltoon. Miksipä ei siis discojytkeen lisäksi yritettäisi slovarillakin.

Olen hyvin tehtyjen balladien ystävä mutta en voi lukea Regretsin kuuluvan siihen joukkoon. Katuva mies purkamassa tuntojaan ei ole huono lähtökohta ja parhaansa Brown tekeekin vaikkakin kesken kappaleen tulevat yskäisyt ihmetyttävät. Tarkoittaako se että kappale on otettu sisään yhdellä otolla tuli mitä tuli vai yritetäänkö sillä kuvastaa epätoivoa ja äänen pettämistä? Sydänverensä vuodattaminen tulkinnassa ei ole väärin mutta yskiminen harvoin toimii laulussa missään yhteydessä. James Brown ei pääse loistamaan näin siloitellun musiikin yhteydessä. Barry White voisi olla kotonaan tämän sovituksen kanssa muttei funkmestari itse.

Ehkä ongelmia aiheuttaa myös se että kappale oli alunperin tarkoitettu Marie Osmondille. Totta kai tulkinnalla ja sovituksella saadaan tarvittaessa näppylähanskatkin sopimaan prinsessan käteen mutta tällä kertaa kohdistukset eivät osu. Ehkä tässä vaiheessa Brown oli menettänyt osan mojostaan ja kova kiertue-elämä vaatinut veronsa äänestäkin. Mies joka oli kuin nitroglyseriiniä 60-luvulla ja vielä 70-luvun alussakin tuntuu tässä kohden kostuttaneen ruutinsa. Parasta antia on kantrityylinen hillitty kitarointi joka kulkee taustalla ja varsinkin alkuintrossa mukavasti. On vain todettava että tässä kohden keisarilla ei enää ollut vaatteita.

Arvosana: 4,0/10

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Nirvana - Smells Like Teen Spirit

Artisti: Nirvana
Kappale: Smells Like Teen Spirit (1991)
Albumi: Nirvana
Mieleenjäävin lause: "A mosquito, my libido, yeah."

En tiedä onko väärin kutsua Nirvanaa ja Kurt Cobainin kuolemaa sukupolvikokemukseksi mutta ainakin omasta näkökulmastani se tuntui siltä. En kuunnellut 1991 vielä aktiivisesti musiikkia mutta huomasin kyllä levyn jossa vauva oli veden alla setelin kanssa ilmestyvän usean kaverini huoneeseen. In Uteron ilmestyttyä olin jo aktiivisempi musiikin kuuntelija ja muistan nauhoittaneeni Heart Shaped Boxin kasetille radiosta. (Pidän kappaleesta yhä.) Jos mietin mitkä julkisuuden henkilöiden kuolemat muistan lapsuudestani ja teini-iästäni parhaiten niin ne ovat Urho Kekkosen (1986), Freddie Mercuryn (1991), Ayrton Sennan (1994) ja Kurt Cobainin (1994).

Olen kuullut yllättävän monta aloittelevien bändien versioita Smells Like Teen Spiritistä. En tiedä vieläkö tänä päivänä aloittelevat bändit veivaavat tuota vuoden 1991 grungeklassikoa mutten pitäisi sitä mahdottomana. Klassikko syntyy kun musiikki jää soimaan sukupolvelta toiselle. Smells Like Teen Spirit tuskin jää pieneksi sivumaininnaksi rockmusiikin historiassa sillä grunge tunnetusti päätti glamrockin ja tukkahevin aikakauden. Vallankumoukset syövät aina lapsensa ja niin kävi myös grungelle ja monen yhtyeen taival alkumenestyksen jälkeen oli kaikkea muuta kuin helppo.

Huomaan taas haluavani yrittää väistellä Smells Like Teen Spiritin kaltaisen klassikon kommentoimista. Luultavasti kaikki on sen suhteen jo kommentoinnin puolesta kirjoitettu. Mutta mietitäänpä vaikka mitä kaikkea biisillä oli puolellaan. Sen ajoitus oli juuri oikea ja se tavoitti uuden sukupolven joka otti sen epäviralliseksi tunnussävelmäkseen. Nirvanan hiljaa-lujaa-hiljaa kaava osuu hitimpään suoneensa juuri tämän kappaleen kohdalla. Ensitahdeista lähtien tunnistettavuus on yksi suositun biisin tärkeitä ominaisuuksia sitä Smells Like Teen Spirit on.

Tuottajana toiminut Butch Vig osasi suitsia raakaa energiaa juuri sopivasti tylsyttämättä kokonaisuutta hampaattomaksi. Yhtye ei itse aavistanut biisistä tulevan hittiä vaan sitä pidettiin sopivana ensisinglenä keräämään albumille huomiota ennen arvellun suurimman hittipotentiaalin omaavan Come As Your Aren julkaisua. Smells Like Teen Spiritin jättimenestyksen jälkeen yhtye itse ei halunnut enää toista samantyyppistä hittiä ja niinpä biisin arvoa ei myöhemmin alennettu saman kaavan kierrätyksellä.

Kappaleen nimi on persoonallinen vaikka se perustuukin väärinkäsitykseen. Cobain väittää ettei itse tiennyt Teen Spiritin olevan deodoranttimerkki. Hän vain sattui pitämään lauseesta jonka hänen ystävänsä oli kirjoittanut seinään ja poimi idean biisin nimeen siitä pitäen sitä mukavan kapinallisena. Cobainin tajunnanvirtamaiset sanat antoivat mahdollisuuden jokaiselle tulkita sanat itselleen sopivalla tavalla.

Tällainen klassikko ei tarvinne enempää esittelyjä sillä kyseessä on varmasti biisi jonka ihmiset tuntevat yli genrerajojen. Itselleni Smells Like Teen Spirit ei ole aivan se Nirvanan ykkösbiisi vaikka annankin sen aikaa ja toistoa kestävyydelle arvoa.

Arvosana: 7,0/10

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Leevi and the Leavings - Kyllikki

Artisti: Leevi and the Leavings
Kappale: Kyllikki (1983)
Albumi: Keskiviikko... 40 ensimmäistä hittiä
Mieleenjäävin lause: "Sinä miestenlehdessö pyllistit ja mua juopporentuksi pystybaarissa solvataan."

Kun minun täytyy alkaa kirjoittamaan ikonisista kotimaisista yhtyeistä kuten Leevi and the Leavings minä tunnen suurta kredibiliteettikompleksia. Yhtyeestä itsestään ja Gösta Sundqvistista ovat kirjoittaneet niin paljon minua enemmän tietävät ja luultavasti paremmin kuin minä ikinä voisin. Mutta se mitä voin tarjota on oman näkökulmani. En välittänyt Leeveistä enkä kotimaisesta musiikista yleensäkään ja ensimmäinen kotimaisen artistin levykin ilmestyi levyhyllyyni vasta loppuvuodesta 2000. (Kemopetrolin debyyttialbumi) Edelleenkin kotimaisen musiikin osuus levyhyllyni sisällöstä on korkeintaan 10-15 prosenttia. Mutta ottaen huomioon kuinka paljon enemmän maailmassa on tehty muuta kuin suomalaista musiikkia niin suhde ei ole mielestäni väärä. (Makuasioissa ei yleensäkään voi olla väärää tai oikeaa.)

Minun täytyi päästä 30-vuotiaaksi asti ja alkaa ymmärtämään omaa kuolevaisuuttani ennen kuin Leevi and the Leavingsin musiikki pääsi uimaan henkilökohtaiseen musiikkimaailmaani. Vaikka minulla onkin hyvinkin varhaisia musiikkimuistoja yhtyeestä aivan varhaislapsuudesta 80-luvulta niin muistan suhtautuneeni heidän musiikkiinsa hieman varautuneesti. Lapsena minusta tuntui etten ymmärtänyt sanoitusten teemoja ja teini-iässä luulin että yhtyeen ydin on pikkutuhmuuksissa joita luokan pahat pojat tykkäsivät toistella. On omanlaisensa ansa alkaa inhoamaan musiikkia joista inhoamasi ihmiset pitävät.

Työskenneltyäni viimeiset 10 vuotta mielenterveys- ja hieman päihdekuntoutujienkin parissa Göstan sanoitusten humanismi ja heikomman puolella oleminen ovat avautuneet minulle. Sympatioista huolimatta sanoituksissa käy ilmi ettei elämän ikuisille sivuraiteille ajautuneiden elämä ole mitään herkkua. Kun kaikki arjessa on sontaa niin viimeinen oljenkorsi on muistella jotakin yhtä hyvää muistoa elämästä ja juuri tällaisesta yhtyeen vuoden 1983 single Kyllikki kertoo. Teini-iän ihastus Kyllikkiin lämmittää edelleen kappaleen päähenkilön mieltä. Vastaava kaipausteema on yleinen monessa Leevien alkupään singleissä kuten vaikkapa Mitä kuuluu, Marja-Leenassa?. 

Gösta on maininnut haastattelussa ettei hän pitänyt yhtyettään mitenkään erikoisina muusikkoina tai säveltäjinä mutta että tuotantoon he panostivat runsaasti ja olivat siinä aika hyviäkin. Kyllikkiä kuunnellessa tuotannollisia ratkaisuja ei ainakaan voi moittia. Jopa hieman kantrahtava sovitus jossa taustalle miksattu kitara ajoittain mukailee laulun melodiaa toimii tavalla jossa tarina ja musiikki vetävät yhtä köyttä. Ironinen vihellyssoolo on juuri oikeassa kohden rytmityksen kannalta.

Kyllikin sanoitus on pieni pala päähenkilön menneisyydestä ja nykyisyydestä ja enempää meille ei tarjota. Emme saa ikinä tietää saako kertoja selvitettyä alkoholiongelmansa ja ne syyt taustalla jotka ovat niihin johtaneet. Mihin Kyllikin pyllistämiset miestenlehdissä johtivat ja kohtaako kaksikko joskus vielä toisensa. Oliko päähenkilöllä ja Kyllikillä ollut joskus oikeasti jotakin sutinaa vai onko kaikki vain laitapuolen kulkijan omaa nostalgisromanttista muistoharhaa? Ehkä Kyllikki on julkisuuden henkilö josta puistokemistimme pakkomielteisesti fantasioi ilman mitään totuuspohjaa? Oli miten oli niin se jää kuulijan tulkittavaksi.

Kyllä on tunnustettava että toisin kuin nuorempi itseni niin karvan verran vajaa nelikymppinen nykyminäni pitää tästä kappaleesta kovasti. Nyt kun olen kohdannut biisin päähenkilön tapaisia ihmisiä niin ymmärrän paljon paremmin mistä on kyse. Toivoisin vain että elämänsä karille ajaneet ihmiset joskus myös onnistuisivat sieltä pelastumaan. Tästä syystä Kyllikin melankolia pienellä tummuneella pronssireunalla on arvokas. Toivoa ei ikinä saa jättää pois. Ei edes musiikista.

Arvosana: 8,0/10

lauantai 27. toukokuuta 2017

Dr. Alban - Look Who's Talking

Artisti: Dr. Alban
Kappale: Look Who's Talking (1996)
Albumi: The Very Best of 1990-1997
Mieleenjäävin lause: "Look who's talking now."

Ruotsalais(tausta)laulaja Nana Hedin on mielenkiintoinen sivujuonne 90-luvun ruotsipopin maailmanvalloituksessa. Suurimmalle osalle hänen nimensä ei sanone mitään mutta joillekin se voi olla tuttukin. Ei välttämättä ollut ruotsalaisten keksintö laittaa eri henkilö kuin nimihenkilö laulamaan kappaleen kertosäe mutta Nana Hedinin osaksi tämä rooli tuli monessa hitissä. Hittituottajat Denniz Pop ja Max Martin luottivat hänen laulutaitoonsa usein. Jostakin syystä E-Type jonka kappaleiden vakionaisvokalisti Hedin oli ei laittanut häntä näytille kuin yhteen musiikkivideoon. Muissa videoissa Hedinin lauluosuuksien kohdalla suuta aukoi tanssija Dilnarin Demirbag. Hittibiisien kertosäkeiden laulamisen lisäksi Hedin lauloi taustoja mm. Celine Dionin, Britney Spearsin ja Ace of Basen levyillä. Hän yritti myöhemmin soolouraa laihoin tuloksin. Discogs palvelusta löytyvä lista Nana Hedinin lauluannista eri kappaleisiin on varsin vaikuttava.

Alustuksen jälkeen onkin helppo arvata että Dr Albanin Look Who's Talking albumin nimibiisin ja samalla ensimmäisen singlen kertosäkeen lauloi Nana Hedin. Ratkaisu toimii sillä Dr Albania ei voi hyvällä tahdollakaan pitää erityisen hyvän flown omaavana räppärinä vaan hänen vetovoimansa perustui enemmänkin tarttuviin hittikappaleisiin jotka oli rakennettu hänen vahvuuksiensa ympärille. On hyvin varmaa että Look Who's Talking jäi ihmisille mieleen paremmin juuri kertosäkeen vuoksi kuin tohtorin itsensä sanaileman kertomuksen jo parhaat päivänsä nähneestä artistista jolla on vielä suuret luulot itsestään. Sen verran profetiallinen kappale on kyseessä siinä mielessä että Look Who's Talking jäi maailman tunnetuimman ruotsalaisen hammaslääkärin viimeiseksi hittialbumiksi.

Suomi oli toinen kahdesta maasta (toinen oli Tanska) joissa Look Who's Talking nousi singlelistan ykköseksi ja muistankin sen saaneen runsaahkoa radiosoittoa. Biisin ollessa tuore muistan pitäneeni siitä kovasti ja nauhoittaneeni sen radiosta kasetillekin. Toimiva popbiisi on parhaimmillaan hyvin yksinkertainen sen tämäkin tapaus todistaa. Sama melodiakulku toistuu lähes alusta loppuun ja kertosäettä toistetaan sen verran monta kertaa ettei se voi jäädä unohduksiin. Dr. Albanin tarinointi vuorottelee Nana Hedinin laulaman kertosäkeen kanssa ja näin lauluanti ei käy puuduttavaksi. Omistamalleni kokoelmalle laitettu pidennetty versio tosin todistaa että lyhyemmässä radioversiossa on tämänkaltaisesta kaikki olennainen.

Tämä ei ole vielä sitä Denniz Popin luomaa ja Max Martinin loppuun viilaamaan ruotsisoundia jolla 90-luvun loppupuolella valloitettiin maailma mutta Cheiron studiosin kädenjälki kuuluu silti jo selvänä. Look Who's Talking on vielä eurodancea eikä sitä tyyliä jolla Britney Spears lyötiin läpi kaksi vuotta myöhemmin. Mutta tämä ei ole kappaleen heikkous vaan Look Who's Talking on omassa genressään kelpo tuotos. Se on taas yksi todiste siitä miten ruotsalaiset osaavat poimia monta eri ulkoista vaikutetta ja keittää niistä tarttuvan hittisopan.

Vaikka Dr. Alban on ehkä julkaissut parempiakin biisejä kuin tämä niin minulle Look Who's Talking on se parhaiten mieleen jäänyt. Ehkä syyllistyn antamaan pienen nostalgialisän mutta ainakin olen rehellinen sen suhteen.  

Arvosana: 7,0/10

lauantai 20. toukokuuta 2017

Heaven 17 - Play To Win

Artisti: Heaven 17
Kappale: Play To Win (1981)
Albumi: The Best of Techno & Classics
Mieleenjäävin lause: "Play to win."

Kärsin pitkään melko pahasta kasariallergiasta johtuen varmaankin siitä että musiikillinen heräämiseni ja teini-ikäni sijoittui 90-luvulle. Mikä on sen tylsempää kuin juuri se edellinen vuosikymmen jonka trendejä vastaan tai niiden tilalle kuuntelemasi musiikki on syntynyt. Luonnollisesti tietyt kasaritrendit silittävät minua vastaan yhä mutta olen iän myötä enenevissä määrin oppinut poimimaan musiikilliset rusinat niistäkin genrepullista joista en keskimäärin pidä. Pieni ristiriita on myös siitä syystä että suosikkibiisini on julkaistu vuonna 1982. Mutta vetoan siihen ettei se ole mikään ikoninen kasarille yhdistettävä biisi. Melkein samalta vuodelta eli 1981 on myös tämänkertainen random play valinta mutta siitä ei ikinä tule suosikkiani.

Martyn Ware ja Ian Craig Marsh lähtivät musiikillisten erimielisyyksien vuoksi Human Leaguesta ennen yhtyeen suurta läpimurtoa. Herrasmiehet perustivat lähtökohdiltaan melko samanlaisen synapopyhtyeen nimeltä Heaven 17 mutteivat saavuttaneet samanlaista menestystä kuin Human League. Heaven 17 nimi poimittiin Kellopeliappelsiini kirjasta jossa nimi mainittiin kuvitteellisena yhtyeenä joka oli hittilistoilla sijalla neljä. Heaven 17 pääsi parhaimillaan kotimaansa Englannin sinkkulistalla sijalle kaksi kappaleella Temptation joten kuka väittää ettei esikuvaansa voi koskaan ylittää? Yhtye on keikkailee ja julkaisee uutta musiikkia semiaktiivisesti.

Heaven 17 yhtyeen kolmas single koskaan oli minun kasariallergiani uudelleen pintaan nostava Play To Win.Yhtyeen kolmanneksi jäseneksi värvätty Glenn Gregory omaa omaan makuuni tylsän ja yksiulotteisen äänen. (Vaikka hengetön ja hieman yksitotinen tulkinta kuuluukin genreen niin senkin voi tehdä paremmin.) Kappale luo groovensa tavalla joka ei kutita omaa tanssihermoani eikä sen bassolinja ole erityisen voimakas. Kättentaputtelu voi olla toimiva tehokeino jopa synapopissa sen todistaa vaikkapa Tuhannen markan seteli Play To Winin mekaaniselta kuulostava läpsyttely ei innostava taputtamaan mukana.

80-luvulla luotiin paljon tänäkin päivänä siistiltä kuulostavia synasoundeja mutta niitä ei ole Play To Winiin eksynyt. Inhoan hieman synteettiseltä steelpanilta kuulostavaa kosketinsooloa. Ehkä on vain todettava että tämänkertainen musiikillinen välipala menee minunkaltaiseltani ihmiseltä huonosti alas. Vaikka minä ja kasari olemme tehneet sovinnon jo kauan sitten tiettyjen kappaleiden kohdalla on vain suosiolla todettava että kaikkea pinnan alla kytevää ei vain pysty sammuttamaan. Koska huonoimmastakin pitää tässä blogisssa pystyä sanomaan jotakin hyvää niin lyhyt intro lupaa parempaa mitä tulossa on. (Ja se vuodelta 1982 oleva kaikkien aikojen suosikkibiisini on tietenkin Abban The Day Before You Came.)

Arvosana: 3,0/10


lauantai 6. toukokuuta 2017

Meja - Too Many Nights Late

Artisti: Meja
Kappale: Too Many Nights Late (1998)
Albumi: Seven Sisters
Mieleenjäävin lause: "But I don't appreciate, you're too many nights late."

Popmusiikin muutokset ovat trendien vaihteluiden lisäksi johtuneet myös studioteknisistä kehitysaskeleista. Tämä tuli mieleeni tämänkertaisesta kappaleesta Too Many Nights Late joka on ruotsalaisen Mejan toiselta Seven Sisters albumilta vuodelta 1998. Juuri vuosi 1998 on yksi tekninen vedenjakaja sillä se toi autotunen valtavirtaan Cherin Believen muodossa. Laitetta joka oli tarkoitettu epäpuhtaan laulun korjaamiseen käytettiinkin luomaan luonnoton mutta toisten mielestä siisti ja toisten mielestä kamala efekti. Toki aiemminkin oli käytetty vocoderia robottimaisten lauluefektien luomiseen ja itsekin luulin ensin että Believe hyödynsi sitä. Toisaalta mitä enemmän erilaisia työkaluja on sitä enemmän on myös mahdollisia lopputuloksia. Lopputulos ratkaisee ja sen jokainen tuomitsee omilla korvillaan.

Se miksi Too Many Nights Late herätti johdannon ajatukset johtuu sen iloisen ponnekkaista ysärihtävistä kitaraefektisoundeista. Uskon että vuonna 1998 ne kuulostivat korviini synteettisimmiltä kuin tänä päivänä. Tänä päivänä kuuntelukokemukseeni vaikuttaa toki sekin että 19 vuoden jälkeen nostalgia ja ysärin muuttuminen retroksi ankkuroivat soundit juuri siihen aikakauteen. Tämä siitä huolimatta että kappale ei ole tyypillisimmillään sitä Ruotsista tullutta Cheiron hittisoundia. Meja poikkesi artistina siinä mielessä aikansa länsinaapurista tulleiden hittiartistien joukosta että hän ammensi selvästi amerikkalaisista vaikutteista. Alun pointin maalin viedäkseni totean vielä että olen vuoden 1998 jälkeen kuullut niin paljon enemmän prosessoitua kitaraa että Too Many Nightsin kitarasoundi kuulostaa lähes maanläheiseltä.

Douglas Carrin ja Mejan säveltämä ja sanoittama Too Many Nights Late ei ole albuminsa parhaimmistoa mutta istuu kuitenkin hyvin Seven Sisters levyn kokonaisuuteen. Sanoitus kertoo liian myöhään katumapäälle tulleesta sulhosta joka ei enää pysty voittamaan luottamusta takaisin. Oikea teko mutta liian myöhään mistä kertoo myös kappaleen nimi. Tässä kontekstissa mietityttää onko iloinen kupliva kitarapop oikea sovitus? Mutta ehkä on kyse siitä että tarinan nainen on jo päässyt yli vanhasta suhteesta eikä enää sure sitä mitä menetti vaan on iloinen siitä mistä pääsi eroon. Toki hieman tunteikkaampi väliosa tarpeellista kontrastia kokonaisuuteen.

Ruotsalaistyyliset miestaustalaulut eivät aina toimi minulle mutta tällä kertaa suhtaudun niihin neutraalisti. Tuotanto on siloiteltua muttei onneksi täysin hampaattomaksi tehtyä. Hienovaraisesti taustalle miksattu basso miellyttää korviani. Too Many Nights Late on rehellistä täytemateriaalia jota tuskin kuuntelisin kuin albumi- tai satunnaiskuuntelussa. Kyseessä ei ole kuitenkaan huolimaton rykäisy vaan tuotannollisesti kelvollinen pikkukiva popralli. Rehellisesti sanottuna juuri sellaisistahan iso osa tämän blogin arvosteluun päätyvistä biiseistä on. Sitä suurempi ilo silloin kun pääsee iskemään hampaansa johonki omaan suosikkiin.

Arvosana: 6,0/10

Liveversio:


lauantai 22. huhtikuuta 2017

Yaki-Da - Show Me Love

Artisti: Yaki-Da
Kappale: Show Me Love (1994)
Albumi: Pride
Mieleenjäävin lause: "I, I'm not beautiful."

Pienellä paikkakunnalla nuoruuteni asuneena minun piti ostaa levyni muualta. Nettikaupat eivät olleet 90-luvun puolivälissä vielä nykyisenkaltaisessa kukoistuksessa. Yksi kohokohta "isoon" kaupunkiin päästessä oli päästä levykauppoihin. Kun katson levyhyllyyni niin juuri tuon vuosikymmenen levyistä muistan monista mistä levykaupasta ne olen ostanut. Muistan myös milloin ja mistä ostin ruotsalaisduo Yaki-Dan Pride albumin. Jostakin syystä olin käymässä tulevassa kotikaupungissani ja yllätyksekseni löysin melko rockpainotteisesta levykaupasta jo vähän aikaa etsimäni albumin jota en ollut löytänyt edes Oulusta. Lukiolaisena jokainen täysihintainen albumi oli suuri investointi mutta Pride albumiin laittamiani rahoja en ole ikinä katunut.

Marie Knutsenin ja Linda Schönbergin muodostama popduo Yaki-Da syntyi Ace of Basesta tutun Jonas "Joker" Berggrenin avustamana. Berggren ehti Ace of Basen ensimmäisen ja toisen albumin välillä tuottaa Yaki-Dan debyyttialbumin ja säveltää sen kappaleetkin kahta lukuunottamatta. I Saw You Dancing oli yhtyeen biiseistä se joka parhaiten muistetaan vaikkei maailmanlaajuinen suosio päässyt lähellekään Ace of Basen hulluja vuosia. Teini-ikäisenä pidin erikoisena sitä että perustamisen aikaan toinen duon jäsenistä oli 30-vuotias ja toinen vasta 18. Nyt huomaa miten rajoittunut suhtautuminen ikään silloin on ollutkaan.

Hyvin ysärityylinen slovari Show Me Love oli Pride albumin debyyttisingle mikä ei vielä aiheuttanut suurempia menestyksiä. Kappaleen ainoaksi listamerkinnäksi jäi singlelistan 16. sija Norjassa. Ilmeisesti kappaleen tehnyt Jonas Berggren piti siitä niin paljon että Ace of Base versioi sen vuoden 2002 Da Capo albumilleen. Show Me Love on sen tyylinen slovari ettei sillä tällä vuosikymmenellä olisi asiaa menestykseen kuin korkeintana raskaasti uudelleensovitettuna. Mutta tämä ei tietenkään häiritse sisäistä ysäriteiniäni joka tätä kuunnellessaan aikoinaan haaveili pääsystä tanssimaan hitaita sen tahtiin. Tätä ei tietenkään kaltaiseni nörtin kohdalla tapahtunut sillä en käynyt discoissa ja baareihinkin päädyin vasta lähes 19-vuotiaana.

Sokerisuus ja paatos ovat olennaisia slovareissa ja Show Me Lovessa ainesosien mittasuhteet ovat varsin onnistuneesti annosteltu. Nuoren naisen epävarmuus ei sanoituksessa poikkea klassikoista mutta tällä kertaa haavoittuvuutta ja uskonpuutetta omaan vetovoimaan on lisätty tavallista enemmän. Päähenkilö fantasioi kuten teinitytöt (ja pojatkin myönnettäköön) usein miten uskaltaisi lähestyä ihastuksen kohdetta ja mitä hänelle sanoisi ja mitä hänen kanssaan sitten tekisi. Kuten teini-ikäisillä yleensäkin jokainen ihastuminen tuntuu elämän ja kuoleman kysymykseltä. Jos jotakin en kaipaa siitä iästä on juuri tuo kaiken äärimmäisyys.

Tiivistettynä Show Me Love on tyylikäs ja yksinkertaisella mutta toimivalla taustalla varustettu ysäriballadi jonka laulupuoli on hyvin kunnossa. Marien ja Lindan äänet täydentävät toisiaan ja aikoinaan ihmettelemäni ikäero kääntyy äänten sävyissä vahvuudeksi. Olen balladien ystävä eikä Show Me Lovella ole genressään mitään hävettävää vaikka siitä puuttuu se pieni annos magiaa joka tuo kuulijan tunteet pintaan. Ehkä hieman liian kliinen konetausta syö inhimillistä kosketusta. Mutta toisaalta se myös antaa sille ilmaisuvoimaisimmalle instrumentille eli ihmisäänelle tilaa. Ehkä minä vielä joskus tanssin sen hitaan tämän tahtiin, vaikka sitten omissa häissäni..

Arvosana: 7,5/10


lauantai 8. huhtikuuta 2017

The Cardigans - Daddy's Car

Artisti: The Cardigans
Kappale: Daddy's Car (1995)
Albumi: Life
Mieleenjäävin lause: "Ooh-ooh."

Edellisessä arvostelussa pääsin sanomaan että minulla varovaiset odotukset vanhojen suosikkien uusista levytyksistä. Mutta jos The Cardigans päättäisi vielä palata studioon niin minulla riittäisi uskoa siihen että heiltä voisi vielä irrota jos ei loistava niin ainakin kelpo albumikokonaisuus. Bändin albumien laatukaari pysyi mielestäni tasaisena loppuun asti vaikka toiset pitävätkin enemmän joko 90-luvun tai nolkytluvun villatakeista. Yhtye pysyi mielenkiintoisena kiitos tasaisen muttei tempoilevan muutoksen albumien välillä. Toisin kuin joillakin bändeillä uran edetessä kasvava melankolia ei haitannut sillä se oli läsnä jo ensimmäisillä levyillä, mutta enemmän pinnan alla.

Vaikka Daddy's Caria ei katsottu singlejulkaisun arvoiseksi bändin kakkosalbumilta Life niin se löytyy silti viralliselta kokoelmalta. En tiedä onko valinnan takana levy-yhtiö, bändi itse vai onko biisillä kannatusta fanien puolelta. Jos minun pitäisi valilta Lifelta biisi joka edustaa hyvin albumia tyylillisesti muttei ole sen parasta eikä huonointa antia niin Daddy's Car voisi hyvinkin olla valintani. Siinä ei ole Rise and Shinen energisyyttä tai tarttuvuutta muttei se myöskään ole yksi bändin lähes tunnistamattomaksi muutetuista Black Sabbath covereista. Yhtye kuulosti ensilevyllään uusretrolta ja heidän tyylinsä sai kopioijia Suomestakin. Samalla tavalla kuin voisi sanoa että Nina Persson on naapurintyttö jollaista kellään ei oikeasti ole niin yhtyeen retrommat biisit ovat pastisseja jollaisia ei oikeasti ennen olisi ollut.

Huomaan väisteleväni Daddy's Car biisin kommentointia ja se johtunee siitä että koetan kovasti päättää kuunnellessani mihin suuntaan makumittarini pitäisi tällä kertaa heilahtaa. Biisi on hieman tylsähkö varsinkin alkupuolelta ja se saa energiaa siinä vaiheessa kun mukaan tulee vähän raskaampaa kitarointia. Yksi mielenkiintoinen huomio on että mielestäni Daddy's Car toimii paremmin silloin kun Persson ei laula. Ei ole montaa The Cardigansin biisiä joista voisin niin sanoa. Instrumentaatio on vain tällä kertaa laulua mielenkiintoisempi.

Sanoitus ei ole innostavimpia varsinkin kun se käsittelee matkustamista joka ei ole mieliaktiteettejani. Toki kappaleessa muistellaan vanhoja matkoja jossa juuri ajokortti-ikäiset lainaavan isukin autoa ja lähtevät ajelemaan ympäri Eurooppaa. Minä en ikinä haaveillut lähteväni ulkomaille saatuani ajokortin, hyvä jos uskalsin ajella kotikylän tanhuvilla tai korkeintaan lähimpään kaupunkiin. Jos Daddy's Car olisi instrumentaaliversio antaisin sille hivenen korkeammat pisteet sillä kappaleen hedelmäliha on nimenomaan soitannollisissa ansioissa. Ne ovat toiset biisit joissa Nina Persson saa loistaa.

Arvosana: 5,5/10

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Texas - Put Your Arms Around Me

Artisti: Texas
Kappale: Put Your Arms Around Me (1997)
Albumi: White on Blonde
Mieleenjäävin lause: "Ooh-ooh."

Texas on yksi niitä bändejä joiden on ollut vaikea toistaa menestyksen hetkiään myöhemmin. Ilmiö ei ole harvinainen ja toisaalta yhtye ei missään nimessä saanut menestystään heti tai helpolla. Kuten monen muunkin vanhan suosikin kanssa kuuntelen kyllä mielenkiinnolla aina kun vastaan tulee uutta tuotantoa mutta kohtuullisen pitkään musiikkia kuunnellessa suurimmat ennakko-odotukset ovat karisseet. Parempi pitää odotukset matalalla ja yllättyä positiivisesti silloin tällöin.

Muistan kun Radio Mafia alkoi soittaa Texasin White on Blonde levyn singlebiisejä ja videotkin alkoivat näkymään MTV:llä ja Jyrkissä. Yhtye ei heti tarttunut haaviini sillä tämä tapahtui vasta seuraavan albumin The Hushin myötä. White on Blonde tuli hankittua melkein samaan aikaan myöhemmän albumin kanssa ja totesin molemmat hyviksi. Pidin silloin The Hushista enemmän mutta näin jälkikäteen White on Blonde on ehkä kestänyt paremmin aikaa. Toki se omasta mielestäni ässin biisi eli Summer Son löytyy The Hushilta. Myöhemmillä levyillä Texas koetti ehkä vähän liikaakin olla hip ja crossover mutta hyviä yksittäisiä raitoja löytyy niiltäkin.

White on Blonde albumin neljäntenä singlenä julkaistiin kuulas valerakkauslaulu Put Your Arms Around Me. Aina kun painan nextiä arpoakseni kappaleen ehdin lukea arvotun biisin nimen hetkeä ennen kuin se alkaa soimaan ja rehellisesti sanottuna en tällä kertaa heti muistanut mistä Texasin biisistä oli kyse. Tämä ei tietenkään ole hyvä merkki vaikka toki kappale palasi mieleen parin kuuntelun jälkeen. Vika taitaa olla siinä että Texas on tehnyt tämäntyylistä paremminkin. Pidän yleensä kun biisi kasvaa hiljalleen mutta tällä kertaa palkinto tuntuu tinalusikalta kultamitalin sijasta.

Rakkaus ei kestä liikaa epäilyä ja ystävyys ei kestä sitä ollenkaan. Put Your Arms Around Me esittää suhteelle paljon kysymyksiä muttei anna muuta vastausta kuin että parempi teeskennellä että kaikki on hyvin. Luodaan maaginen yhteinen hetki vaikka se ei oikeasti olisikaan totta. Otetaan henkinen pikavippi suhteen tueksi johon ei välttämättä ole varaa huomenna. Sanoitus toimii ideansa puolesta mutta jotakin puuttuu kun kaksi mieleenjäävinta hetkeä ovat Sharleen Spiterin makea äänen narautus ja ooh-ooh huudahdus. Ja tämänkin jälkeen kolmanneksi mieleenjääväksi jäisivät lopun shala-la-laat.
   
Ehkä Put Your Arms Around Me:ssä on vääränlaista pateettista mahtipontisuutta. Tai ainakin vääränlaista minulle. Kuin seinään päättyvä loppu on mielenkiintoinen ratkaisu. On vaikea arvottaa kappaletta joka toimii paremmin albumikokonaisuuden osana kuin irrallaan. Jos biisi jossa kerrotaan tunteiden feikkaamisesta epäonnistuu tunteiden välittämisessä kuulijalle niin onko se onnistuminen vai olisiko sittenkin kannattanut paistaa leivos sisältä asti kypsäksi? (Toisaalta jos paljon kysymyksiä esittävä kappale saa kuulijassa aikaan kysymyksiä niin onko se mitä?)  

Arvosana: 5,0/10

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Leevi and the Leavings - Vaaleanpunainen asuntovaunu

Artisti: Leevi and the Leavings
Kappale: Vaaleanpunainen asuntovaunu (1991)
Albumi: Torstai... 40 seuraavaa hittiä
Mieleenjäävin lause: "Jalassa tangat tai pelkät lenkkarit ja aurinko hymyilee."

Vasta täytettyäni 30 vuotta ja oman kuolevaisuuteni ymmärtäneenä aloin pitää Leevi and the Leavingsistä. Tämäkin tapahtui hiljalleen ja kappale kerrallaan. Kouluaikoina pidin Leevi and the Leavingsiä yhtyeenä josta tuntuivat pitävän vain kaikki koulun "hönöimmät" tyypit. En siis ollut erityisen innokas tutustumaan yhtyeen tuotantoon vaikka toki sitä oli vaikeaa olla 90-luvulla kuulemattakaan.

Göstan radioshow Koe-eläinpuisto ei huumorinsa puolesta vedonnut minuun mutta se oli harvoja ohjelmia joista saattoi kuulla hyviä vanhoja pophittejä joten kuunneltavahan se oli. En varmasti ikinä tule pitämään yhtyeen tuotannosta kauttaaltaan mutta sen parhaat hetket ovat kotimaisen musiikin kärkipäätä. Ei voi myöskään olla puhumatta siitä vaikutuksesta mikä Göstan ja kumppaneiden musiikilla on ollut muutamiin suosikkiyhtyeisiini.

Olisin toivonut että Leevien ensiesiintyminen blogissa olisi tullut paremman kappaleen kautta mutta random play ei laskelmoi. Vuoden 1991 Raparperitaivas on monen mielestä yhtyeen parhaimmistoon kuuluva albumi mutta harmiton (ja hampaaton) Vaaleanpunainen asuntovaunu ei tee sille oikeutta. Soundillinen kepeys ei estänyt yhtyettä tekemästä kelpo leavingspoppia mutta verrattaessa vaikka auraalisesti samanhenkiseen Vasara ja nauloja -kappaleeseen koukuttomuus korostuu.

Vaaleanpunainen asuntovaunu kuvaa työssä puurtavan ihmisen haaveilua kesälomalle. On sinänsä hyvin suomalaista että lomamatkaa suunnitellaan pitkään ja haastaasti mutta rima asetetaan niin korkealle että mukavahkokin loma tulee maistumaan pettymykseltä. Mutta tämän biisin haaveiltu loma on vielä siinä täydellisessä mietintävaiheessa. Jopa sadekuuro antaa vain tekosyyn siirtyä vaaleanpunaiseen asuntovanuun lemmenleikkejä tekemään. Gösta on siis kyllä jälleen kerran ymmärtänyt hyvin suomalaista mielenlaatua. Mutta samalla minä suomalaisena olisin halunnut saada vastauksen siihen kaatuivatko haaveet vai ei.

Jopa silloin kun Leavingsien biisi ärsyttää niin se on silti mieleenjäävää ärsytystä. Vaaleanpunainen asuntovaunu ei tarjoa ärsytystä eikä popneroutta. Ymmärrän hyväntahtoisen Göstamaisen naljailun meidän lomakulttuuristamme mutta siitä olisi voinut saada enemmänkin irti. En voi inhota tätä sillä perusasiat ovat kuitenkin kunnossa ja voisi tämä varsinkin kesällä hetkittäin toimiakin. Mutta silti olo on kuin lapsena kun päätit ottaa riskin ja ostaa jäätelökojusta rommirusinajäätelötötterön ja pettymyksen jälkeen toivoi että olisi pitäytynyt vanhassa kunnon mintussa tai edes suklaassa. (Mangomelonikin on hyvää.)    

Arvosana: 4,5/10




lauantai 11. maaliskuuta 2017

Soft Cell - Tainted Love

Artisti: Soft Cell
Kappale: Tainted Love (1981)
Albumi: The Best of Techno & Classics
Mieleenjäävin lause: "Once I ran to you, now I'll run from you."

Olen joskus miettinyt missä kohti tuli mahdolliseksi pienellä budjetilla ja kotioloissa tehty hittibiisi. Tuliko se mahdolliseksi punkin myötä 70-luvun lopussa? Vai oliko se halvat syntetisaattorit 80-luvulla? Normaalihintaisilla tietokoneilla musiikin tekeminen 90-luvun alussa? Internetin mahdollistama nollakynnyksen julkaisu tällä vuosituhannella? Oli miten oli asia palautui taas mieleeni kun tällä kertaa random play poimi englantilaisen Soft Cell synapopduon jättihitin vuodelta 1981.

Yhtyeen debyyttilevy tehtiin halvalla ja enimmäkseen lainavälineillä. Ensisinglen flopattua levy-yhtiö antoi uhkavaatimuksen; kakkossinglen on menestyttävä tai yhtyeen levytysura loppuu siihen. Levy-yhtiö valitsi kakkossingleksi coverin alunperin Gloria Jonesin 1965 levyttämän soulbiisin Tainted Loven. Jonesin versio ei ollut hitti omana aikanaan mutta se oli myöhemmin tavoittanut ns. northern soul piirien huomion 70-luvulla.

Tainted Love levytettiin puolessatoista päivässä ja siinä käytettiin laulaja Marc Almondin ensimmäistä lauluottoa. Kuulostaa tutulta hitin kaavalta mutta samalla unohdetaan ne miljoonat samalla tavalla tehdyt biisit jotka eivät menestyneet ollenkaan. Mutta jotakin maagista lopputuloksessa oli sillä siitä tuli vuoden myydyin single yhtyeen kotimaassa ja viettipä se ennätyspitkän ajan myös Top100 listalla rapakon takana. Soft Cell onnistui ison hittinsä vanavedessä tekemään pienempiä hittejä mutta jäivät silti sen ison biisinsä vangeiksi. Tainted Lovea on coveroitu ja samplailtu runsaasti ja on Soft Cell itsekin julkaissut siitä uudempia versioita.

Itse muistan kappaleen mm. Ally McBealin jaksosta jossa sen esitti Tracey Ullman. En löytänyt kohtauksesta videopätkää Youtubesta mutta IMDB sentään varmisti muistikuvani oikeaksi. Voi kumpa muistini olisi muissakin asioissa yhtä hyvä kuin musiikin suhteen. Niin mutta Soft Cellin Tainted Lovestahan minun pitäisi arvostelu kirjoittaa..

Mietin miksi Tainted Love on jäänyt elämään yli monen aikansa synapophitin. Ehkä kyseessä on ajattomampi mutta samalla kuitenkin aikaan sidottu kappale. Sen tunnistaa kyllä 80-luvun biisiksi mutta siinä on historiansa vuoksi myös muita vaikutteita. Sanoituksen teemat kipeää tekevästä rakkaudesta ovat samoja mitä jokainen sukupolvi kokee vuorollaan. Kappale on yksinkertainen, mutta napakka, dramaattinen mutta silti leikkisä. Tainted Lovessa on musikaalimaisuutta tavalla joka on kuin hahmo laulaisi yleisölle tarinaansa samalla tanssien ympäriinsä. Riisuttu synatausta antaa sanojen ja tulkinnan tulla esiin. Tai ehkä salaisuus on vain siinä että Tainted Love on hyvä popbiisi.          

Arvosana: 7,5/10


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Beastie Boys - Fight For Your Right

Artisti: Beastie Boys
Kappale: Fight For Your Right (1986)
Albumi: Licensed To Ill
Mieleenjäävin lause: "Now your mom threw away your best porno mag."

Ironia on yksi huumorin vaikeimmista osa-alueista ja sen sai kokea myös Beastie Boys mutta he sentään saivat nauraa erehdykselleen matkalla pankkiin. Licensed To Ill albumin neljäntenä singlenä julkaistun Fight For Your Rightin piti olla parodia partyhenkisille biiseille kuten I Wanna Rock tai Smokin' in the Boys Room mutta niinhän siinä kävi että se enimmäkseen otettiin todesta. Ehkäpä Beastiet eivät alleviivanneet parodiaa tarpeeksi sillä minäkin pidin Fight For Your Rightia partybiisinä. Miksipä sitä ei toki voi siihen tarkoitukseen käyttääkin sillä onhan tulkinta jokaisen kuulijan korvien välissä. Kun artisti päästää hengentuotteensa maailmalle ei voi koskaan sanoa varmaksi onko kohtelu sellaista kuin toivoisi.

Run-D.M.C. ja Beastie Boys yhdistivät molemmat räppiä ja rokkia kappaleissaan tavalla mikä voi nykyään tuntua normaalilta mutta sen on täytynyt 80-luvun puolivälissä suututtaa ainakin rokkipoliisit. Toisaalta rokkipoliisien kuuluu virkansakin puolesta loukkaantua enemmän tai vähemmän kaikesta. On vaikuttavaa miten Beastie Boysin onnistui päästä myöhemmin ensilevyn hönöimagosta ja nousta arvostettujen bändien joukkoon.

Fight For Your Right pelaa tyypillisillä stereotypioilla kuten parodiabiisin kuuluukin. Koulu on teinille pakkopullaa, opettajat idiootteja, vanhemmat kalkkiksia ja siistejä juttuja ovat pornolehdet, Beastie Boys ja juhlinta. Loppusoinnuttelut ovat ilmeisimpiä mutta silti omalla tavallaan nokkelia. Tämänkaltaisen biisin ei kuulukaan olla mitään progea joten taustakin on pidetty yksinkertaisena. Vuoden kitaraa treenanneena uskoisin soittavani biisin kitaraosuuden tunnistettavasti (en toki hyvänkuuloisesti) parin päivän harjoittelulla vaikka soolo onkin lyhyydestä huolimatta hieman muuta perusriffittelyä vaikeampi. Minulle yksinkertaisuus ei ole synti vaan on sitä hienompaa mitä yksinkertaisimmista aineksista saa kasattua hyvänkuuloisen biisin.

Tiedän että enimmäkseen pidän Fight For Your Rightista. Se on vähän kuin sellainen vanha kaveri joka ei ikinä kasvanut aikuiseksi ja jonka kanssa on ok hengailla hieman aina silloin tällöin mutta jonka jatkuva seura kävisi kestämättömäksi. Ja tämä tekeekin arvosanan päättämisen vaikeaksi. Mutta tämä onkin ehkä se tieto minkä tarvitsen. Jos kappale ei kestä jatkuvaa kuuntelua eikä herätä halua ottaa sitä erityisesti kuunteluun se on omalla arvosana-asteikollani aina alle 7,5 arvoinen. Mutta siitä huolmatta minua ei koskaan harmita kun kuulen kappaleen aloittavan Kick it! -huudahduksen.  

Arvosana: 6,5/10

lauantai 25. helmikuuta 2017

Kim Wilde - Love Blonde

Artisti: Kim Wilde
Kappale: Love Blonde (1983)
Albumi: The Very Best of Kim Wilde
Mieleenjäävin lause: "She's got that sensuality for love."

Ei ole harvinaista että artisti tai bändi tekee biisin joka kommentoi heistä luotuja stereotypioita. Kim Wilde teki tämän jo kolmannella albumillaan Catch as Catch Can vuonna 1983 kappaleella Love Blonde. Vaalea hiusväri on seurannut Wildea koko uran ja medialla on ollut tapana kuvata näyttävät vaaleaveriköt hieman yksinkertaisina. Ricky Wilde ja Marty Wilde eivät tehneet pilaa siskostaan ja tyttärestään kun sävelsivät kappaleen vaan tekivät kasari-swing hybridin jossa on yllättävänkin paljon iskua ja asennetta. Kim itse ei olisi kappaleen nimen kuultuaan kuullakaan koko kappaleesta mutta isän jämäkkä asenne muutti hänen mielensä. Tämänkin jälkeen hän mietti onko viisasta käydä käsiksi teemaan jonka "uhri" hän itsekin on ollut mutta päätti silti julkaista kappaleen singlenä.

En osaa sanoa onko Love Blondessa parasta sen blondistereotypioita pilkkaava asenne vai todella groovesti kulkeva pystybassottelu. On hyvä että kaiken empimisen jälkeen Kim Wilde päätti heittäytyä täysillä kappaleen teemaan mukaan mikä näkyy musiikkivideossakin. Jos haluat ajaa jotakin asiaa ei sitä kannata tehdä toinen jalka vedessä ja toinen varmuuden vuoksi rannalla. Love Blonden blondi on itsenäinen, ihailtu ja iloisen elämänasenteen omaava. Hän tietää miten hyödyntää lahjojaan, milloin olla esillä ja milloin olla pois parrasvaloista. Sopii varmasti artistin omaksi kuvaksi tässä tapauksessa.

Pidän siis kappaleen asenteesta ja pystybassottelusta mutta mitä puuttuu? Aina voi miettiä onko Love Blonde tyylillisesti kovin yhtenäinen Kim Wilden 80-luvun singlejulkaisujen joukossa mutta toisaalta alkupään albumitkin olivat tyyllisesti kirjavia. Ei Love Blonde suurin Kim Wilde suosikkini ole, ne löytyvät hänen elektronisemmista biiseistään 80-luvulta. Mutta olen silti iloinen että päädyin tämän arvostelun vuoksi kuuntelemana tätä biisiä puoli tuntia repeatilla sillä löysin samalla tämän kappaleen idean ja jujun. Musiikista lisää oppiminen ja sen ymmärtäminen ovat tärkeimpiä syitä tämän blogin pitämiseen sen lisäksi että haluan jakaa mielipiteeni ja tuoda kappaleita toisten löydettäviksi. Anna korviesi päättää onko "lemmemblondi" sinun juttusi ja muista että blondeillakin on älyä, sielua ja sisua.

Arvosana: 6,0/10

lauantai 18. helmikuuta 2017

Earth, Wind & Fire - Devotion

Artisti: Earth, Wind & Fire
Kappale: Devotion (1974)
Albumi: The Dutch Collection
Mieleenjäävin lause: "Thru devotion, blessed are the children."

Musiikkimakuni ei missään nimessä ole maailman laajin mutta se ei myöskään ole suppeimmasta päästä. Aloitin kuten lähes kaikki muutkin innostumalla yhdestä tyylistä (omalla kohdalla ruotsalainen ysäripop) ja myöhemmin laajentamalla siitä eri genrehaaroihin sitä mukaan kun uutta mieleistä musiikkia tuli vastaan. Klassisen suhteen makuuni sisältyy lähinnä ne tunnetuimmat mainstream klassikot ja jazz on lähinnä sivusosumia jatsahtavista kappaleista. Blues ja bluesrock eivät myöskään ole omimpia genrejäni vaikka sieltäkin muutamia kelpo biisejä löytyy. Proge kelpaa tietyissä muodoissaan.

Yllätyin kun luin että Amerikan R&B-soul-funk-disco ylpeys Earth, Wind & Fire on yhä aktiivinen. Kultakauden jäseniäkin löytyy vielä kokoonpanosta muutama. Uutta musiikkiakin on julkaistu niinkin vasta kuin vuonna 2014. Yli 40 vuoden katalogista on varmasti vaikea koostaa sellaista keikkasettiä että kaikki fanit kuulisivat lempibiisinsä. En tiedä kuuluuko vuoden 1974 pienehkö hitti Devotion nykyiseen soittolistaan muttei se mahdotontakaan ole. Varmasti leppoisa ja sanoitukseltaan kannustava R&B keinutus sopisi menobiisien väliin antamaan veteraaneille hieman aikaa vetää henkeä. Itselleni kappale ei edusta ikimuistoisinta EW&F tuotantoa mutta onhan komeille laulusuorituksille annettava arvoa.

Jos Devotion olisi hieman hikisempi ja sokerisempi sen voisi kuvitella soivan Tarantinon elokuvien soundtrackeilla. Nyt kuitenkin liikutaan puhtaammissa teemoissa eikä se ole minulle mikään ongelma. Instumentaalina Devotionilla ei olisi paljoakaan tarjottavaa ja voima tuleekin harmonioista sekä komeasta mieskirkaisusta joka antaa sen pienen tarvittavan särmän. Pitäkseen tästä täytyy olla 70-luvun alkupuolen R&B musiikin ystävä muttei ole vaikea keksiä miten tästä pienellä sovituksella voisi tulla myös 90-lukumainen Boyz to Men versio. Devotion ei tartu kuulijaan kiinni lujasti vaan keinuttaa mukana vähän alle viisi minuuttia ja päästää sitten suosiolla menemään. Mitään erityistä ei jää mieleen sillä suuria koukkuja ei ole. Tyylikästä, mielyttävää muttei erityisen särmikästä tai jännittävää. Toimii kun mielentila on sopivan melto.      

Arvosana: 5,5/10