lauantai 18. marraskuuta 2017

Parhaat biisit elämäni ajalta sijat 11-25

Sen kunniaksi että täytän joulukuussa 40 vuotta päätin koota Top 100 listan elämäni aikana julkaistuista parhaista biiseistä. Sääntönä on siis se että kappale on julkaistu aikaisintaan syntymäviikollani. (Ensimmäinen täysi viikko joulukuulta 1977) Lisäksi samalta artistilta tai bändiltä listalle pääsi korkeintaan kaksi biisiä (jotta tulisi variaatiota) eikä sama sävelmä voi olla kuin yhtenä versiona.

On varmasti ymmärrettävää ettei tuollaisessa listassa ole erityisen oleellista onko joku biisi sijalla 89 vai 57. Ja varmasti jos tekisin saman listan vuosi sitten tai vuoden päästä niin juuri nuo alasijat eläisivät kovasti. Top 10 olisi silti varsin järkähtämätön. Koska kyse on elämäni aikaisen musiikin listasta annoin myös painoa sille kuinka merkittävä kappale on minulle ja kuinka paljon minulla on muistoja siitä. Toki ykköspainotus on edelleen itse biisin hyvyydellä joka toki on makuasia jos mikä.

11. t.A.T.u. - Obezyanka Nol
Elämäni alakuloisimman jakson tunnusbiisi, mutta silti hyvää musiikkia.

12. Nightwish – While Your Lips Are Still Red
Tietyt asiat on hyvä tehdä ja kokea nuorena.

13. Sparks – When Do I Get To Sing My Way
Introverttikin haluaa olla joskus huomion keskipisteenä.

14. Cardigans – Hanging Around
Muistuttaa ajasta kun elämäni meinasi jämähtää paikoilleen.

15. Daft Punk – Instant Crush
Ei pidä jäädä jumiin nostalgian katiskoihin.

16. Texas – Summer Son
Täydellinen kesäbiisi.

17. Laleh – Some Die Young
Edesmenneiden muistolle.

18. Ace of Base – All That She Wants
Tämä sai minut innostumaan musiikin kuuntelemisesta luokkaretkellä.

19. Petra Marklund – Handerna mot himlen
Minulle anteeksiannon voimasta kertova tunnelmapala.

20. Nouveau Riche – Oh Lord
Singleversio on on loistava, albumiversio vain hyvä.

21. Enya – Only Time
Aika on kysymys johon ihminen ei osaa loppujen lopuksi vastata.

22. Abba – Chiquitita
Lempibändinsä musiikki oli vaikea rajata kahteen mutta Chiquitita ansaitsee sen outronsa voimalla.

23. PMMP – Tässä elämä on
Kappale jota lainasin siskoni hääpuheessa ansaitsee paikkansa.

24. Mike Oldfield – Man in the Rain
Sopivasti alavireistä persoonani osaa ruokkivaa musiikkia.

25. Indica – 10h myöhässä
Kappale elämäni vaiheesta kun tuntui että kaikki päätökseni tulivat liian myöhässä.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Luv' - Shoes Off (Boots On)

Artisti: Luv'
Kappale: Shoes Off (Boots On) (1979)
Albumi: Lots of Luv'
Mieleenjäävin lause: "La-la-laa."

Vaikka hollantilainen tyttötrio Luv' ei ehkä musiikkinsa puolesta olisi sitä täysin ansainnutkaan omistan yhtyeen kaikki albumit kiitos huokean albumiboksin joka tuli kokoelmalevyä halvemmaksi.

Luv' oli singlepainotteinen yhtye ja albumeista kuulee selvän eron singlebiisien ja albumintäytteen välillä. Yhtyeen fanikunta oli nuorta ja tuohon aikaan teinit ostivat sinkkuja eivätkä albumeita. Tämä näkyy Luv':n listamenestyksestä joka oli enimmäkseen singlepainotteista. Mutta ehkäpä tänään olisi sattumalta osunut kohdalle pieni helmi yhtyeen toiselta Lots of Luv' albumilta?

Murskaan toiveet heti ja totean että ainakin omasta mielestäni Shoes Off (Boots On) on toki iloinen mutta varsin yhdentekevä täytebiisi. Kappale kertoo siitä kuinka naispäähenkilö kiskoo miehensä discoon vaikka tämä haluaisi mieluummin jäädä nyhjöttämään kotiin. Mutta naisen veri vetää tanssimaan ja hän haluaa myös hellyyttä ja huomiota mieheltään. Luonnollisestikaan tarinalle ei kerrota ratkaisua ja tuskin mihinkään syvällisempään on edes pyritty. Mutta sen voin kertoa että jos naiselle sanoo pari kertaa ei edellämainitunlaisessa tilanteessa vaihtuu mies pian naisen paremmin huomiovaan.

Luv':lle tyypillisesti kappaleeseen on hienovaraisesti sotkettu eri genrejä vaikka tässäkin yhtyeen takana oleva tuottajapari Janschen & Janschens on onnistunut paremmin. Itseasiassa kappale kuulostaakin heidän aiemman hittinsä Trojan Horsen ideoiden kierrätykseltä, mutta Shoes Off:n pistävähkö vihellysmelodia jää Trojan Horsen säkkipillien varjoon.

Ei Shoes Off täysin ilman ansioita ole. Sen melko taustalle miksattu bassokuvio toimii hyvin ja onhan kappaleessa Luv':lle tyypillistä joviaalia yläpilveä. Kertosäe on reipas, mutta ei sellainen joka jäisi mieleen erityisesti. Ehkä tanssikenkien jalkaan laittamisesta kertovan biisin pitäisi olla hivenen tanssittavampi. Mutta eihän tällaista schlageriloittelua voi vihatakaan. On pyhä keskinkertaisuus usein kääritty ikävämpiinkin kuoriin.   
 
Arvosana: 5,0/10

lauantai 4. marraskuuta 2017

Parhaat biisit elämäni ajalta sijat 26-50

Sen kunniaksi että täytän joulukuussa 40 vuotta päätin koota Top 100 listan elämäni aikana julkaistuista parhaista biiseistä. Sääntönä on siis se että kappale on julkaistu aikaisintaan syntymäviikollani. (Ensimmäinen täysi viikko joulukuulta 1977) Lisäksi samalta artistilta tai bändiltä listalle pääsi korkeintaan kaksi biisiä (jotta tulisi variaatiota) eikä sama sävelmä voi olla kuin yhtenä versiona.

On varmasti ymmärrettävää ettei tuollaisessa listassa ole erityisen oleellista onko joku biisi sijalla 89 vai 57. Ja varmasti jos tekisin saman listan vuosi sitten tai vuoden päästä niin juuri nuo alasijat eläisivät kovasti. Top 10 olisi silti varsin järkähtämätön. Koska kyse on elämäni aikaisen musiikin listasta annoin myös painoa sille kuinka merkittävä kappale on minulle ja kuinka paljon minulla on muistoja siitä. Toki ykköspainotus on edelleen itse biisin hyvyydellä joka toki on makuasia jos mikä.

Sijat 26-50

26. Robert Miles – One and One
Puolikas tarvitsee toisen puolikkaan.

27. The Ark – It Takes a Fool To Remain Sane
Aikalaiskritiikkiä joka on yhtä ajankohtaista kuin 17 vuotta sitten.

28. Duran Duran – Ordinary World
Vielä minä joskus tämän bassolla saan haltuun.

29. Melanie C – I Turn To You
Tämä tuo mieleen kaikki minulle tärkeät ihmiset.

30. The White Stripes – You Don’t Know What Love Is
Kappale joka kritisoi minua itseäni hellävaroen.

31. Vacuum – Six Billion Voices
Kaikkien edesmenneiden läheisteni muistolle.

32. PMMP – Joutsenet
Kauniisti suomenkielellä siitä kuinka aika ei odota ketään.

33. BAO – You Are My Man
Jos oma rakkaani ajattelisi minusta näin niin se olisi hyvä.

34. Tori Amos – Crucify
Niin, miksi me niin helposti ristiinnaulitsemme itsemme?

35. Olive – You’re Not Alone
Muistoja ajalta jolloin hetkittäin musiikki oli ainoa ystävä.

36. Irina – Miten valmiiksi tullaan
Ihminen ei ole ikinä valmis.

37. Cardigans – Don't Blame Your Daughter
Loppujen lopuksi ratkaisut löytyvät meistä itsestämme, eivät muista.

38. Sarah Brightman – So Many Things
Kappale mielen kaukokaipuuseen.

39. La Roux – Bulletproof
Oma voimabiisini.

40. Alanis Morissette – Uninvited
Miksi en tunne kuuluvani joukkoon on ollut tunteeni yli puolet elämästäni.

41. Frida – Även en Blomma
Ruotsinkielisen popin avulla selvisin läpi lukion ja AMK:n ruotsinkursseista.

42. Meja – Spirits
Edesmenneille ystäville.

43. Laleh – Big City Love
En tunne kaukokaipuuta enkä halua suuriin kaupunkeihin.

44. Johnny Cash – Hurt
Loppuun asti tulkintavoimaisen Cashin mestariteos.

45. Kylie Minogue – Can't Get You Out of My Head
Popgasm.

46. The Corrs – Radio
Muistona niistä ajoista kun minäkin tein radiotyötä.

47. Raconteurs – Steady, as She Goes
Pidän Jack Whitesta ja vakaasta elämästä.

48. Leevi and the Leavings – Jos taivaalta sataisi rahaa
Jossittelun varaan ei pidä varata elämäänsä.

49. Muse – Knights of Cydonia
Vieläkin parempi musiikkivideon kanssa.

50. Mike Oldfield – Innocent
Lapsuuden ylistys.

lauantai 21. lokakuuta 2017

Tom Jones - All Mine (with The Divine Comedy)

Artisti: Tom Jones
Kappale: All Mine (1999)
Albumi: Reload
Mieleenjäävin lause: "All mineeeeeee!"

Se että Tom Jones julkaisi uransa myydyimmän albumin 59-vuotiaana vuonna 1999 on varsin merkittävä saavutus. Menestys pop-musiikissa on yleensä nuorten ihmisten vastuulla sillä he seuraavat karkeasti ottaen oman sukupolvensa ikähaarukassa olevia artisteja.

Walesin ylpeys ei ole ikinä pelännyt mukautua showbisneksen vaatimuksiin ja tämä piti hänet leivässä niinäkin kuivina vuosina kun menestys häntä kartteli. Toinen myöhemmän menestyksen syy oli että on teki yhteistyötä nuorempien artistien kanssa. Näiden kautta hän tavoitti uutta yleisöä ja olipa hänellä onneakin mukana sillä vuosituhannen vaihde oli otollista aikaa monelle vanhalle konkarille palata parrasvaloihin.

Reload albumillaan Tom Jones duetoi tai teki jokaisella raidalla yhteistyötä itseään nuoremman artistin, tuottajan tai bändin kanssa. Pidän levystä sillä se on yllättävän yhtenäinen kokonaisuus vaikka aivan jokainen yhteistyö ei kanna yhtä pitkälle kuin toiset. Wales ja Pohjois-Irlanti löivät kättä kun Tom Jones versioi Portisheadin All Minen yhdessä The Divine Comedy kamaripopyhtyeen kanssa. Divine Comedy on jäänyt minulle tätä yhteistyötä lukuunottamatta varsin tuntemattomaksi yhtyeeksi mutta suurimman menestyksensä 90-luvulla saanut ryhmä on yhä aktiivinen.

Tom Jones ei ole joutunut tyylillisesti venymään yhtä paljon All Minen suhteen kuin monien muiden Reload albumin kappaleiden kanssa. Vain hieman kiillotetumpi tuotantojälki kantelee sen ettei kyse ole 60-70-lukunen taitteen kappaleesta. Mahtipontinen on sopiva sana kuvaamaan All Minea ja se pätee niin orkesterin soundiin kuin Jonesin ja Divine Comedyn Neil Hannonin laulusuorituksiinkin. Se mitä mahtipontisuuden jälkeen jää käteen onkin sitten toinen juttu.

James Bond tunnarit mieleen tuova torvi-intro johtaa alkutunnelmoinnoin kautta mahtipontiseen kertosäkeeseen. Hiljaa-kovaa-hiljaa kaavaa voi soveltaa myös tällaisessa musiikissa. Tom Jonesin luontainen karisma kantaa lähes mitä tahansa ja niinpä All Minekin pysyy paremmalla puolella popkenttää. Mutta vain niukasti sillä itselleni kyseessä on iso kuumailmapallo jolla on kokoa ja näyttävyyttä muttei kunnon sisältöä. Neil Hannon jää Tom Jonesin jalkoihin vaikka onnistuukin tuomaan hieman kaivattua vaihtelua. Myös alussa hyvin toiminut hiljaa-kovaa -vaihtelu unohdetaan loppua kohti ja paisuttelun teho katoaa hyvän aikaa ennen loppua. Tom Jones on duetoinut paljon paremminkin lopputuloksin.   

Arvosana: 5,0/10

lauantai 14. lokakuuta 2017

Parhaat biisit elämäni ajalta sijat 51-75

Sen kunniaksi että täytän joulukuussa 40 vuotta päätin koota Top 100 listan elämäni aikana julkaistuista parhaista biiseistä. Sääntönä on siis se että kappale on julkaistu aikaisintaan syntymäviikollani. (Ensimmäinen täysi viikko joulukuulta 1977) Lisäksi samalta artistilta tai bändiltä listalle pääsi korkeintaan kaksi biisiä (jotta tulisi variaatiota) eikä sama sävelmä voi olla kuin yhtenä versiona.

On varmasti ymmärrettävää ettei tuollaisessa listassa ole erityisen oleellista onko joku biisi sijalla 89 vai 57. Ja varmasti jos tekisin saman listan vuosi sitten tai vuoden päästä niin juuri nuo alasijat eläisivät kovasti. Top 10 olisi silti varsin järkähtämätön. Koska kyse on elämäni aikaisen musiikin listasta annoin myös painoa sille kuinka merkittävä kappale on minulle ja kuinka paljon minulla on muistoja siitä. Toki ykköspainotus on edelleen itse biisin hyvyydellä joka toki on makuasia jos mikä.

Sijat 51-75

51. Stella – Aamun kuiskaus
Kappaleita joidenka vuoksi on helpompi uskoa huomiseen.

52. Kim Wilde – Second Time (Go For It)
Tämä pyöri 20 vuotta arvoituksena mielessä kunnes Youtubeaikakauden tultua lopultakin arvoitus selvisi.

53. Mistral – Starship 109
Avaruusdiscoa Hollannista, melkein parasta sellaista.

54. Renee – High Time He Went
Täytyyhän tällaisella listalla olla vajaan nelikymppisen ikäkriisistä kertova biisi.

55. Shania Twain – You're Still the One
Sille omalla mielitietylle joka on jaksanut minua jo 18 vuotta.

56. Laura Branigan – Satisfaction
Enemmän kuin tyydyttävä suoritus.

57. Royal Blood – Figure It Out
Tällä vuosikymmenellä rokki pelastetaan ilman kitaraa.

58. Pat Benatar – No You Don't
Silloin kun keittää kelpaa Benataria levysoittimeen heittää.

59. t.A.T.u. - How Soon Is Now?
Tämä kappale todisti ainoaa pientä erävoittoa intissä.

60. Lambretta – Absolutely Nothing
Kepeää ylistysrokkia ystävyydelle.

61. Ricky Martin feat Meja – Private Emotion
Erinomainen duetto josta Meja ei ole saanut tarpeeksi huomiota.

62. Queen – Don’t Stop Me Now
Älkää kertoko minulle kun minulla menee lujaa.

63. Bee Gees – Tragedy
Bee Gees olisi korkeammalla jos ei olisi aikarajoitetta mutta tämäkin on takuukomeaa Gibbin veljesten discoilua.

64. Cranberries – Stars
Rakasta muita sellaisina kuin he ovat.

65. Roxette – Beautiful Things
Roxette näyttää miten albumi lopetetaan oikein.

66. Sahara Hotnights – In Private
Suurin dilemma oli laittaako tämä vai Dustyn alkuperäisversio.

67. The Ting Tings – Shut Up and Let Me Go
Aloitan bassotreenit yleensä tällä biisillä ja syystä.

68. Tight Fit – Fantasy Island
Yleensä inhoan jos jostakin sanotaan että kuulostaa Abbalta mutta tämä on sen verran hyvä pastissi ettei se haittaa.

69. Sweet – Love is Like Oxygen
Hieno kolmiosainen teos albumiversiona.

70. Tiisu – Elämältä turpiin sain
Tähän tiivistyy yksi elämänfilosofioistani.

71. Vacuum – Chant Like A Mantra
Musiikin historian parhaita aloituslauseita.

72. The Breeders – Cannonball
Kolme minuuttia hallittua kaaosta.

73. Taiska – Aamulla yksin
Styxin Riveristä on moneksi mutta Taiska vetää minulle pisimmän korren.

74. Whitney Houston & George Michael – If I Told You That
Ystävä vai rakas, sitä olen miettinyt joskus minäkin.

75. Titiyo – Come Along
Biisi jota rakastin mutta albumilta jota ennen inhosin.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Abba - I've Been Waiting For You

Artisti: Abba
Kappale: I've Been Waiting For You (1975)
Albumi: Abba
Mieleenjäävin lause: "Na na na na.."

Abban kolmas albumi joka oli nimetty bändin nimen mukaan loksautti melkein albumikokonaisuudellisesti kohdalleen sen mitä monet tuntevat heidän soundinaan. Debyyttialbumi Ring Ring oli tasainen kokonaisuus ja omalla tavallaan sympaattinen muttei sisältänyt mitään klassikkotavaraa. Waterloon yhtye kasasi nopeasti viisuvoiton myötä ja se sisälsi vielä tyylillistä hakemista joka välillä osui maaliin ja toisinaan ei niinkään.

Kolmannella albumilla hienosäätö osui melkein jo kohdilleen. Mamma Mia ja SOS ovat ehtoja Abba-klassikoita eikä levyltä löytynyt enää niin monta tyylinhakubiisiä. Neljäs levy Arrival räjäytti sitten albumikokonaisuudellisesti potin ensi kertaa mutta se on tarina siihen kohti kun random play sallii jotakin siltä albumilta poimia.

Kuohuva rakkausballadi I've Been Waiting For You oli So Long singlen B-puoli lukuunottamatta Australiaa ja Uutta Seelantia joissa se sai kunnian olla singlen A-puoli. Uusi Seelanti piti kappaleesta jopa singlelistan top 10 sijan veroisesti. Ei hassummin kappaleelta joka itselleni edustaa Abba -albumin tasokasta rivibiisiä. On todettava että koska Abba on lempiyhtyeeni enkä voi sanoa inhoavani yhtään heidän julkaisemaansa biisiä voinen olla hieman fanipoikapuolueellinen. Teitä on varoitettu.

I've Been Waiting For You olisi tyylillisesti voinut olla myös edeltävällä Waterloo albumilla mutta Arrivalilla se ei tällaisena versioina enää olisi toiminut. Kappale edustaa sitä ensimmäisen aallon Abba-soundia jossa vielä selkeämmin kuuluivat 60-luvun vaikutteet ja tietynlainen aito viattomuus. Arrivalille mennessä soundi oli hioutunut ja ottanut askeleen eteenpäin. Mutta koska kaikki musiikki on omansa aikansa tuotetta se ei ole tekijä jonka lasken tätä biisiä vastaan.

I've Been Waiting For You on Agnethavetoinen mitä lauluosuuksiin tulee ja kuten yleensä valinta on osunut oikein. Vaikka Frida onkin suosikkini Abban upeasta laulajaduosta tämä viaton kaipaus on juuri Agnethan ominta aluetta. Pidän kantrihtavasta taustamelodioita soittavasta kitarasta joka on miksattu juuri oikealle voimakkuudelle tullen ja häipyen.  Suosikkini on kuitenkin lopun Na Na Na -säe. Abban biisit ovat hyvin kuunteluakestäviä sillä niistä löytää paljon pieniä taustalle miksattuja asioita joka ovat osa heidän musiikkinsa charmia.

Jos kappaleessa kerrotaan vastarakastumisen ylitsevuotavan kuplivasta ilosta niin se kuuluu tehdä juuri niin kuin Abba sen tekee I've Been Waiting For Youssa. Aiemmin rakkaudessa siipensä polttanut feenixlintu nousee uudestaan siivilleen eikä pelkää lentää huumassa kohti aurinkoa kuin Ikaros ikään. Tässä kohden kaikki on täydellistä ja ne ajat joita ei vietetä yhdessä vietetään siitä mielitietystä haaveillen.

Se mikä tämän lemmentunnustuksen erottaa Abbaklassikoista on sen poptaikapölyn määrä jota sen päälle ei ole sirottunut erityisen paljon. Kaikenkattavan laadukkaasti tehty kappale nojaa kuitenkin vielä tietynlaiseen viattomaan charmiin eikä se tartu kuulijaansa kiinni kuin purkka tukkaan. Samalla tavalla kuin vastarakastunutkin on sokaistunut rakkautensa kohteesta I've Been Waiting For Youkin voi sokaista kunhan sitä kuuntelee säästeliäästi.     

Arvosana: 6,5/10

lauantai 30. syyskuuta 2017

Rob Zombie - Spookshow Baby

Artisti: Rob Zombie
Kappale: Spookshow Baby (1998)
Albumi: Hellbilly Deluxe
Mieleenjäävin lause: "She's a killer, she's a thriller, spookshow baby!"

Klassisesta crossoverista industrial shokkirokkiin. Pidän siitä kun aivan erilaiset biisit seuraavat toisiaan. Mukava myös korkata uusi artisti jota ei ennen blogissani ole käsitelty. Muistan White Zombien ja sitä seuranneen Rob Zombien soolouran mutta höristin korvani sille vasta tämän vuosituhannen puolella.

Kauhuelementtinen rock ei yleensä ole minulle mikään lisäarvo sillä en ihmeemmin välitä edes kauhuelokuvista. En osaa pelätä enkä jännittää katsoessani niitä eikä näin olleen myöskään musiikin kauhukuvastolla ole minuun vaikutusta. Mutta hyvälle industrial metallille on varattu pieni tekonurmella päällystetty alue musiikkimakuni kentällä.

Koska kilpailua ei pahemmin ole voinen sanoa että Rob Zombien soolodebyytti Hellbilly Deluxe on suosikki shockrock albumini. Voidaan toki keskustella onko shockrock musiikkigenre vai tapa kuvata sitä millainen visuaalinen ulosanti artistilla tai yhtyeellä on. Oli miten oli kokemusta genressä White Zombiessa kerännyt Rob Zombie tuntui tietävän mitä vaikutteillaan teki. Teemat ovat klassista kauhukuvastoa oli sitten kyse elävistä kuolleista, okkultismista tai muusta yliluonnollisesta.

Spookshow Baby ei eroa teemaltaan muusta albumista kuten ei musiikillisestikaan. Jos albumilta olisi julkaistu kolmen sijaan neljä singleä olisi Spookshow Baby ollut mielestäni vahva ehdokas. Tätä voisi perustella silläkin että kappaleen musiikkivideo julkaistiin DVD:n täytteeksi viisi vuotta albumin ilmestymisen jälkeen. Kyseessä onkin yksi Rob Zombie suosikeistani juuri noiden kolmen edellämainitun singlen lisäksi (Living Dead Girl, Dragula ja Superbeast).

En ole oikea ihminen arvioimaan Rob Zombien alter egon pelotusvoimaan juuri siksi etten ymmärrä kauhun enkä pelkäämisen päälle. Hahmo ei ole minulle tärkeä ja vain hänen musiikillaan on väliä. Spookshow Baby häviää hitusen Zombien parhaille tuotoksille siinä että se seisoo liikaa kertosäkeensä varassa. Puhutut väliosat eivät ole paras tapa viedä kappaletta eteenpäin vaikka ne ehkä tuovatkin usein industrialista puuttuvaa dynamiikkaa. Ehkäpä intron jousikilkutusta olisi voinut laajentaa muuhunkin kappaleeseen. Kelpo Zombieta kuitenkin pimeneviin syysiltoihin.   

Arvosana: 6,0/10



lauantai 16. syyskuuta 2017

Sarah Brightman - This Love

Artisti: Sarah Brightman
Kappale: This Love (2000)
Albumi: La Luna
Mieleenjäävin lause: "A faded kind of day love, this love."

Sarah Brightmanin tuotanto sisältää vähemmän originaaleja sävellyksiä kuin olen joskus olettanut. Tuntuu siltä että lähes aina kun alan selvittämään jonkun Brightmanin albumibiisin taustoja huomaan että se on coveri tai sitten siihen on lainattu osia klassisesta musiikista. Minulle Brightman on ennen kaikkea loistava tulkitsija joten asia ei häiritse mutta alkuperäisversioihin tutustuminenkin on ollut antoisaa. On päivänselviä covereita jotka on tehty niin suurista klassikoista että ne tietävät kaikki kuten vaikka Brightmanin Whiter Shade of Pale tulkinta. Mutta Frank Peterson joka on tuottanut valtaosan Brightmanin klassiscrossover albumeista on myös löytänyt paljon vähemmän tunnettuja pikkuhittejä jotka ovat sopineet hyvin lahjakkaan sopraanon tulkittaviksi.

Tällainen vähemmän tunnettu lainabiisi on vuoden 2000 La Luna albumin Euroopan painoksen aloittava eteerinen This Love. Alkuperäisversio on vain kaksi vuotta vanhempi ja sen takana oli paremmin elokuvasäveltäjänä tunnettu Craig Armstrong. Originaalin vokaaleista vastasi Cocteau Twinsistä tuttu Elizabeth Frazer. Armstrongin versiosta ei ole vaikea kuvitella miksi Peterson on sen kuullesaan päättänyt sen sopivan hyvin Brightmanin levylle. Kappaleelle ei ole tehty suuria muutoksia. Suurin ero on taustojen muuttuminen hieman sulavimmiksi ja sovituksen hiotummaksi. Alkuperäisversion trip hop vaikutteet on muutettu Brightmanin tutuksi klassiscrossoveriksi.

This Love ei sisällä erityisen monimutkaisia lyriikoita. Mutta ehkä juuri yksinkertaisuudessaan ne onnistuvat olemaan monitulkintaiset. Joskus yksinkertaisuudella saadaan aikaan se että kuuntelija alkaa itse täyttämään aukot ja sovittamaan laulun itselleen. Lähes kuuden ja puolen minuutin kesto on paljon muttei tässä tapauksessa liikaa. Suurempia huippukohtia tai nostauksia ei ole mutta tämä toisaalta säilyttää tunnelman raukean hypnoottisena. This Loven rakkaus ei ole tulisinta eikä edes epätoivoisinta. Se on silti rakkautta mutta ehkä luonteeltaan sellaista joka ei saa vastakaikua. Se voi olla toivotonta rakkautta josta ei voi ikinä tulla mitään. Se on tunne jonka käsittely on vielä kesken vaikka lopputulos on jo lähes varmasti tiedossa.

This Love ei ole killeri eikä se ole albumin filleriäkään. Se saisi enemmän vastakaikua jos olisin tuntenut joskus jotakin sen kuvaileman kaltaista. Mutta mistä se kertoo ei ole silti tavoittamatonta; minulla ei vain ole siihen omakohtaista kosketuspintaa. Brightman pitää ihaltavasti tulkintansa hillittynä eikä sellaiseen "pakolliseen" isoon nostatukseen ole lähdetty. Kaikki on toteuttu hyvän tyylitajun mukaisesti ja jos jotakin särmää on tässä menetettykin se ei pilaa kokonaisuutta. Ajelehtivien ajatusten musiikillekin on aikansa ja paikkansa.          

Arvosana: 6,0/10




lauantai 9. syyskuuta 2017

Parhaat biisit elämäni ajalta sijat 76-100

Sen kunniaksi että täytän joulukuussa 40 vuotta päätin koota Top 100 listan elämäni aikana julkaistuista parhaista biiseistä. Sääntönä on siis se että kappale on julkaistu aikaisintaan syntymäviikollani. (Ensimmäinen täysi viikko joulukuulta 1977) Lisäksi samalta artistilta tai bändiltä listalle pääsi korkeintaan kaksi biisiä (jotta tulisi variaatiota) eikä sama sävelmä voi olla kuin yhtenä versiona.

On varmasti ymmärrettävää ettei tuollaisessa listassa ole erityisen oleellista onko joku biisi sijalla 89 vai 57. Ja varmasti jos tekisin saman listan vuosi sitten tai vuoden päästä niin juuri nuo alasijat eläisivät kovasti. Top 10 olisi silti varsin järkähtämätön. Koska kyse on elämäni aikaisen musiikin listasta annoin myös painoa sille kuinka merkittävä kappale on minulle ja kuinka paljon minulla on muistoja siitä. Toki ykköspainotus on edelleen itse biisin hyvyydellä joka toki on makuasia jos mikä.

Sijat 76-100

76. Depeche Mode – It’s No Good
Opiskeluajan seinänaapuri ajoi tämän biisin ja samalla koko Depeche Moden runsaalla pakkotoistolla pääni sisään.

77. Retropop – Sellaista miestä
Sopivan realistinen ihannelistausbiisi.

78. Ruoska – Työmiehen haudalla
Oppikaamme edeltävistä sukupolvista, älkäämme toistako heidän virheitään.

79. Sparks – Dick Around
Minäkin olen joskus se ihmeellinen pelle.

80. Mona Carita – Hollywood
Musiikillisen ensirakkauteni täytyy olla listalla.

81. Jonna Tervomaa – Päästä yli
Vaikeiden asioiden ylipääsemisessä ei lasketa tyylipisteitä.

82. Dead Sara – Weatherman
Rokilla on toivoa kun yhä syntyy tällaisia.

83. Martti Servo & Napander – Tein sen minkä näillä lahjoilla pystyin
Maanläheinen kannustuslaulu.

84. Maria – Hold On Be Strong
Ei listaa ilman viisubiisiä, suosikkiviisuni tältä vuosituhannelta.

85. Supertramp – Logical Song
Minullakin tuli tämä tunne opiskelujen jälkeen.

86. Standfast – Carcrashes
Tämä on minulle se kevätbiisi.

87. CMX – Punainen komentaja
Vihaan monia CMX:n biisejä mutta pidän tästä avaruusoopperasta.

88. Black Box Recorder – Child Psychology
Choose life.

89. Gravitonas – People Are Lonely
Yksinkin voi olla yhtä yksinäinen kuin ihmisjoukossa.

90. Neverland Project – David & Goliath
Ehkei La Camilla osaa laulaa mutta hänen äänensä voi olla silti osa hyvää biisiä.

91. Catatonia – Mulder and Scully
Musiikillisesti parasta mitä X-Files synnytti.

92. Gregorian – Moment of Peace
Biisi johta kuunnellessa on sosiaalisen energian laturissa.

93. Alice – Il Vento Caldo Dell'estate
Sosiaalisen kanssakäymisten haasteiden vertauskuva minulle.

94. Troll – Jimmy Dean
Kuutosluokan luokkaretken soundtrack.

95. Alcazar – Shine On
Vakavampaa Alcazaria ja ehkä juuri siksi niin hyvää.

96. Clout – Save Me
Kuka tarvitsee pelastusta miltäkin, naisrock kunniaan.

97. France Gall – Ella, elle l’a
Ilomielinen kunnianosoitus, ranska on kaunis laulukieli.

98. Erasure – Love To Hate You
Viha ja rakkaus samassa pop-paketissa.

99. The Bangles – Hazy Shade of Winter
Biisi joka jäi työmatkakuuntelussa päähäni soimaan eikä ole poistunut sieltä vieläkään.

100. Donna Summer – MacArthur Park
Paras laulu jossa verrataan sateessa sulavaa täytekakkua hajoavaan ihmissuhteeseen.

lauantai 2. syyskuuta 2017

Roxette - Bla Bla Bla (You Broke My Heart)

Artisti: Roxette
Kappale: Bla Bla Bla Bla Bla (You Broke My Heart) (2003)
Albumi: The Pop Hits
Mieleenjäävin lause: "It's all bla bla bla bla, you broke my heart many times."

Minulla ei oikeastaan ollut erityisen hyvää syytä ostaa vuosina 2002 ja 2003 julkaistuja Roxetten The Ballad Hits ja The Pop Hits -kokoelmia. Omistin albumit joilta varsinaiset hitit olivat albumeille poimittu ja uudet täkybiisit eivät olleet aivan parasta Roxettea. Olisiko sitten rahapussin aukaissut kummassakin levyssä mukana ollut bonus EP joissa oli ennenjulkaisemattomia biisejä ja vaihtoehtoisia ottoja.

Ennen nykyisenkaltaista lähes kaikenkattavaa nettimusiikkitarjontaa muutamalla ennenkuulemattomalla bonusraidalla saattoi lisätä mukavasti kokoelmien myyntiä. Mutta silti, kaksi täyshintaista levyä joissa kummassakin oli vain puolisenkymmentä ennenkuulematonta raitaa ei ollut hyvä diili edes fanille.

Bla Bla Bla Bla Bla (You Broke My Heart) löytyi vuoden 2003 The Pop Hits albumin bonus EP:ltä. Kappale oli käyttämättömäksi jäänyttä materiaalia vuoden 2000 levytyssessioista. Abban Benny ja Björn olivat eräässä haastattelussa sitä mieltä että jos he aikanaan ovat olleet sitä mieltä että joku kappale ei ole julkaisun arvoinen ei kuluva aika asiaa paranna. Ehkä Perin ja Marienkin olisi tässä tapauksessa kannattanut kuunnella maanmiehiään sillä Bla Bla Bla Bla Bla on tuskin kenenkään Roxettefanin lempibiisi.

Kappaleessa itsessään ei ole mitään järisyttävää ongelmaa. Se on kelvollisesti tuotettu siinä missä kaikki Roxetten musiikki yleensäkin. Itse saan lopputuloksesta tilkkutäkkimäisen vaikutelman. Aivan kuin biisi olisi kasattu tutuista palikoista joita on jo käytetty muissa sävellyksissä. Intro tuo mieleen yhden Roxetten biisin, väliosa myös ja kertosäekin on tutun oloinen. Ehkäpä epäinspiroitunut voisi olla hyvä termi kuvaamaan lopputulosta. Per Gesslellä on lauluvetovastuu ja Marieta kuullaan vain taustoissa. Ehkä tämä olisi ollut enemmän kotonaan Perin soololevyillä kuten vaikkapa World According To Per Gesslellä tai Son of a Plumberilla.  

Ei ole syytä kuitenkaan olla liian julma Bla Bla Bla Bla Blata kohtaan. Kaikessa keskinkertaisuudessa ja lievässä junnaavuudessaan se on kuitenkin helpohkoa kuunneltavaa. Se on biisi jonka juuri ja juuri jättää skippaamatta. Se on kuin puolituttu jota et itse ala jututtamaan mutta jolle kohteliaasti vastaat jos se lähestyy sinua. Ehkä pahinta on se hinta jonka olen siitä aikoinaan joutunut maksamaan. Turhan monta euroa per bla.

Arvosana: 5,0/10

lauantai 26. elokuuta 2017

Johnny Cash - One Piece at a Time

Artisti: Johnny Cash
Kappale: One Piece at a Time (1976)
Albumi: The Essential Johnny Cash
Mieleenjäävin lause: "I'd get it one piece at a time and it wouldn't cost me a dime."

Johnny Cash laulamassa Cadillaceista, sisukkuudesta ja hienoisesta kapinasta rikkaita vastaan. Noista aineksista oli koottu Johnny Cashin viimeinen Countrysinglelistan ykkönen vuodelta 1976. Nämä ainekset luonnollisesti sopivat Cashin suuhun ja tuskinpa hänen uskolliset faninsakaan One Piece at a Timea hylkivät. Humoristinen kappale muistuttaa hieman A Boy Named Sueta sisältäen puhutun säkeistön lopussa.

Kappaleen tarina kertoo General Motorsin tehtaalle töihin päätyvästä nuorukaisesta joka haaveilee omasta Cadillacista mutta tietää ettei liukuhihnatyöntekijän palkoilla sellaista tule ikinä saamaan. Niinpä hän päättäväisesti alkaa työkaverinsa avustuksella salakuljettamaan valtavassa eväslaatikossaan auton osia yksi kerrallaan. Lopulta 25 vuoden kuluttua työn sankarilla on tarvittavat osat oman Cadillacin kokoamiseen. Kokoamisesta tulee haastavaa sillä ensimmäiset osat ovat vuodelta 1949 ja viimeiset vuodelta 1973. Spedemäisellä nerokkuudella lopputuloksesta syntyy kuitenkin toimiva kulkupeli joskin erittäin oudon näköinen sellainen.

One Piece at a Timen markkinoimiseksi Cashin levy-yhtiön päätti rakennuttaa laulun sanoituksen mukaisen sekasikiöcadillacin (kuvassa) vieläpä vuosikertaidenttisistä osista. Jos pidät laulun sanoitusta epäuskottavana niin ainakin kiinalaisella moottoripyörätehtaalla työntekijä pihisti osa kerrallaan moottoripyörän ja aikaa siinä meni "vain" viisi vuotta. Sitä inspiroituiko työn sankari Cashin biisistä en tiedä mutta mikäpä idea olisi uniikki seitsemän miljardin ihmisen joukossa?

Jos One Piece at a Timen sanoituksen teemat ovat perinteistä Cashia niin sitä se on myös musiikillisesti. Tyypillinen nakuttava kitara ja varsin riisuttu instrumentaatio joka antaa paljon tilaa Cashin äänelle ovat artistia tyypillisimmillään. Jos pidät klassisesta Cashista niin pidät tästäkin. Kuten A Boy Named Suessakin suurin viehätys syntyy kappaleen tarinasta ja Cashin leppoisasta ulosannista. Soitanta on vain tuomassa pientä lisätekstuuria ja tämäntyylisen kappaleen pystyisi hyvin esittämään pelkästään mies ja kitara tyylisesti.

Minulle One Piece at a Time on toimivaa Cashia jos ei nyt aivan parhaimillaan niin kuitenkin näppärän sanoituksen vuoksi keskivertoa mieleenjäävempänä. Cash on itselleni parhaimmillaan tunteiden tulkkina vaikka hänen karismansa kantaa hyvin kevyemmät huumoribiisitkin. Kappaleen tarina on opetus siitä että kannattaa varoa kun puskee läpi harmaan kiven sillä toisella puolella voi olla loppujen lopuksi mitä tahansa.

Arvosana: 6,0/10

lauantai 12. elokuuta 2017

Texas - Sunday Afternoon

Artisti: Texas
Kappale: Sunday Afternoon (1999)
Albumi: The Hush
Mieleenjäävin lause: "It's your views on your groove."

Pääsen uudelle ikävuosikymmenelle ensi joulukuussa (2017 myöhempään lukeville tarkennuksena) ja olen kesän aikana hiljalleen koostanut listaa sadasta minun elinaikanani ilmestynestä biisistä joita pidän parhaina tai muuten tärkeinä itselleni. Pidin sääntönä että sama artisti voi olla vain kaksi kertaa listalla ja kappale saa olla julkaistu aikaisintaan sillä viikolla kun synnyin.

Kaikki varmasti ymmärtävät että joulukuun 1977 vanhemmalle puolelle jää toisen listan veroinen määrä loistavia biisejä mutta tämä ei silti tehnyt kokoamisesta helppoa. Top 20 ei paljoa muuttuisi vaikka tekisin sen milloin tahansa mutta sillä onko joku biisi sijalla 72 vai 87 ei oikeasti ole paljon merkitystä. Päätin että julkaisen listan kymmen biisin erissä myös tässä blogissani normaaleista arvosteluistani erillään.

Skottibändi Texasin Sunday Afternoon ei ole ensimmäinen sunnuntaibiisi tämän blogin historiassa eikä se myöskään jää viimeiseksi kun ottaa huomioon mitä levyhyllystäni sille viikonpäivälle vielä löytyy. Tiistai, keskiviikko ja torstai lienevät ne viikonpäivät joille on tehty vähiten musiikkia. Vuoden 1999 The Hush ei albumikokonaisuutena aivan lunastanut kaikkia odotuksiani mutta sen parhaat palat ovat kyllä asiaa. Sunday Afternoon on leppoisuudestaan huolimatta ehkä kuitenkin enemmän täyteosastoa. Tyylillisesti se olisi sopinut myös edeltäneelle White on Blonde albumille.

Se missä Texas 90-luvun lopun menestyksen jälkeen mielestäni ajoi miinaan oli liian kova yritys olla crossover yhtye. Siinä missä White on Blondella ja The Hushilla eri genrejen sekoittaminen toimi vielä oikeissa mittasuhteissa niin seuraavilla yritettiin liian kova olla cool ja ajan hermolla. Sunday Afternoonissa on hieman skrätsäystä mutta se ei häiritse koska sitä ei käytetä koko ajan vaan mausteena.

Jokin Sunday Afternoonissa mättää mutta ei ole mitään yksittäistä isoa tekijää johon osoittaisin syyttävän sormeni. Sharleen Spiteri henkäilee tutulla tyylillään ja kolhosta introsta huolimatta kokonaisuus on tuotettu varsin tyylikkäästi. Ehkä se vika onkin siinä että edellämainitut ovat kuin konvehdin kiiltävä kuori jonka odotetaan myyvän se sisältä löytyvä liköörisokeriöklötys. Kipinä ja yllätyksellisyys puuttuvat ja vaikka kertosäe yrittää nostaa tunnelmaa jäädään laiskottelemaan kuin Lasse Mårtensson ikään.

Sunday Afternoon ei ole tarpeeksi raukea ja aurinkoinen ollakseen hellepäivän löhöilyanthem. Kesäisyys ei ole minulle tyylikästä ja viileää. (Tähän kohti olisi helppoa tehdä Suomen kesä vitsi, mutta ei lyödä enää lyötyä.) Kalseutta alleviivaa vielä sekin että samalta levyltä löytyy kunnon kesäbiisi Summer Son. Sunday Afternoon on Texasin epäonnistunut yritys tehdä musiikillista jääkahvia. (Lopputulos on lähempänä aaltopahvia.)  
       
Arvosana: 3,5/10


lauantai 29. heinäkuuta 2017

Leevi and the Leavings - Pimeä tie, mukavaa matkaa

Artisti: Leevi and the Leavings
Kappale: Pimeä tie, mukavaa matkaa (1988)
Albumi: Torstai... 40 seuraavaa hittiä
Mieleenjäävin lause: "Pidä silmät kiinni kun kaasu pohjassa lähdetään."

Kaikilla meillä on rajamme siinä missä menee esimerkiksi hyvällä maulla tehdyn huumorin raja. Samoin myös sen suhteen kuinka synkät asiat meitä vielä vetävät puoleensä ja milloin. En varmaan pysty tekemään Leevi and the Leavings arvostelua mainitsematta että minun piti päästä yli 30-vuotiaaksi ennen kuin opin arvostamaan yhtyeen musiikkia. Mutta aina se pitää mainita sillä se se on oleellinen asia jotta lukijani ymmärtää näkökulmani yhtyeen musiikkiin. Minun piti tulla tarpeeksi vanhaksi jotta ymmärsin oman kuolevaisuuteni ja minun tuli kokea ja näkeä elämän hurjia ja kurjia puolia. On vaikea pitää musiikista johon ei löydy omaa kosketuspintaa.

Voidaan keskustella siitä onko Pimeä tie, mukavaa matkaa Leevien synkin biisi mutta ainakin se on synkimmästä päästä. Yleisimmän tulkinnan mukaan se kertoo pariskunnasta jokaa aja kohti autolla tehtyä itsemurhaa lasten nukkuessa takapenkillä. Tarina on rankka mutta ikävä kyllä vastaavanlaisia löytyy tositarinoinakin. Henkiseen umpikujaan päätynyt vanhempi päättää oman elämänsä lisäksi koko perheen elämän.

Jos kappale olisi tehty 90-luvun luvun alussa sen olisi voinut tulkita reaktioksi lamavuosina velkataakan alle jääneiden kohtaloista. Mutta vuonna 1988 Suomi oli vielä hurjassa noususuhdanteessa jonka loppua ei osattu kuvitella. Ehkäpä tässä onkin syy laulun pariskunnan ratkaisulle. Toki sanoitus ei vie kohtaloa päätökseen joten toiveikkaampi voi ajatella että loppuratkaisu voi olla onnellisempikin. Mutta mitään viitettä sellaisesta ei anneta. Draaman kaari vaatii huippunsa ja se voi olla vain yhdenlainen.

On eri asia epäonnistua silloin kun ympärillä on tuhansia kohtalotovereita mutta mikä häpeä onkaan olla talous kuralla kun ympärillä pankit lapioivat rahaa ihmisille lähes pelkkää allekirjoitusta vastaan. Häpeä on juuri se tunne mikä ikävä kyllä on vienyt liiankin monta ystävääni ja tuttuani tämän elämän tuolle puolen. Kivun voi kestää muttei häpeää kuten sanonta kuuluu. Lisätarttumapintaa Pimeä tie, mukavaa matkaa saa itsemurhaa autolla yrittäneen vanhan ystäväni lisäksi siitä että jokunen vuosi sitten isäni kuoli auto-onnettomuudessa.

80 prosenttia kappaleen paukuista on sanoituksessa ja niin sen tässä tapauksessa pitää ollakin. Soundikikkailut on jätetty syrjään ja tasaisesti pumppaava rumpukin korostaa yleistä karuutta. Göstan koruton tulkinta toimii ja ilman liikaa paatosta hienovarainenkin muutos tulkinnan sävyssä tulee kuulluksi. Mikään ei ole niin kalsean kuuloista kuin 80-luvun synteettisyys ja tässä kohti se toimii tehokeinona. Ei Pimeä tie, mukavaa matkaa ole ehkä oikeasti kappale jonka varta vasten kaivaisin kuunneltavaksi mutta kun se soi niin se ottaa mukaansa ja koskettaa tunnetasolla. Välillä pieni annos melankoliaa tekee hyvää mutta suositeltua annostusta ei kannata ylittää.  
       
Arvosana: 7,5/10

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Aika - Stay

Artisti: Aika
Kappale: Stay (2002)
Albumi: Pophitit 1995-2003
Mieleenjäävin lause: "La-la-la-la-la."

Onkohan olemassa varmempaa kuoleman suudelmaa kuin se että kotimainen lehdistö kirjoittaa jonkun kotimaisen artistin tai bändin yrittävän maailmanvalloitusta. En tiedä voidaanko sanoa yhdenkään suomalaisen artistin onnistuneen siinä vaikka toki jonkinmoista rajoitetumpaa menestystä on joillekin suotu. Mutta sellaista hetkeä ei ole ollut jolloin suomalainen artisti tai yhtye olisi ollut tunnettu kaikkialla maailmassa edes yhden hitin ajan.

Vuosituhannen vaihteessa asian suhteen oltiin toiveikkaita sillä tuossa kohti menestystä tuli varsin mukavasti useammallekin yrittäjälle mutta sekin lähde ehtyi. En uskaltaisi lyödä vetoa siitä näenkö päivän jolloin esimerkiksi vuoden suurin maailmanlaajuinen hittibiisi tulisi Suomesta. Tällaiset asiat tulevat yllättäen kuten vaikka Lordin Euroviisuvoitto. Minulla ei ole paljoa uskoa mutta kestän sen jos tulen olemaan väärässä.

Aikakone onnistui 90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla saavuttamaan Suomessan dancepopillaan sen verran paljon menestystä että sillä oli vuosituhannen vaihteessa vain yksi suunta; alaspäin. Niinpä siinä tilanteessa ei ollut mitään menetettävää vaan ja laulukieli vaihtui englanniksi ja nimi lyhentyi Aikakoneesta Aika -muotoon. Kokeilu jäi yhden albumin mittaiseksi eikä aiheuttanut toivottua menestystä rajojemme ulkopuolella. Tulos oli sentään hitusen parempi kuin Movetronin englanninkielisellä uralla samoihin aikoihin.

Tämän jälkeen oli enää yksi oljenkorsi käyttämättä ja Aika päätti osallistua Suomen viisukarsintoihin vuonna 2002 kappaleella Stay. Tuloksena oli kakkossija kun Laura Voutilaisen Addicted to You vei voiton. Hieman ironisen tuloksesta tekee se että Aika -yhtyeen terävin sävellyskynä Maki Kolehmainen oli ollut säveltämässä myös Lauran voittobiisiä. Joskus riittää kun ostaa tarpeeksi monta arpaa.

Stay tuntui hieman vanhahtavalta vuonna 2002 jolloin viimeistään 90-luvun dancekikat alkoivat olla mennen vuosikymmenen lumia. Englannin kieli vie myös osan Sanin persoonallisesta laulutavasta joka toimi hyvin Aikakoneen kappaleilla. En myöskään usko että menestystä olisi tullut viisuissa vaikka siellä vähemmän ajan tasallakin olevat soundit pystyivät tuohon aikaan pärjäämään kohtuullisen hyvin. Viisuja on selvästi mietitty sillä ne pakolliset loppunostatukset luonnollisesti löytyvät. Rauhallinen intro on vahvin osa ennen kuin yllättävän ponnettomat eurobiitit lähtevät laukalle. Samalla tavalla ponnettomia ovat myös kappaleen koukut. Ei ole koskaan hyvä merkki jos kuunnellessa tulevat mieleen muut samankaltaiset ja vertailun voittavat biisit.

Stay ei tunnu nimestään huolimatta jäävän mieleen vaikka tätäkin kirjoittaessani olen ehtinyt kuulla sen kymmenkunta kertaa läpi. Kun random play pompautti biisin nimen esille tätä arvostelua varten en edes muistanut mistä biisistä oli kyse. Sanoitus on yhdentekevä samalla tavalla kuin loputkin biisistä. Koska vahvimmat hetket ovat ne kappaleen rauhallisimmat niin ehkä olisi voinut olla mahdollista sovittaa kappale hitaammaksi ja tunnelmallisemaksi. Tällaisenaan minun ei ole syytä antaa tälle biisille yhtään lisää rivejä.
       
Arvosana: 4,5/10


lauantai 15. heinäkuuta 2017

September - Intimate Connection

Artisti: September
Kappale: Intimate Connection (2011)
Albumi: Love CPR
Mieleenjäävin lause: "La-la-la-la-la."

Ruotsalainen (kuka yllättyy enää huomioiden runsaan ruotsiedustuksen blogissa) laulaja-lauluntekijä Petra Marklund tuli ensin tunnetuksi tanssipopistaan September nimekkeen alla. Vuoden 2011 Love CPR albumin jälkeen Marklund vaihtoi laulukielen ruotsiin ja alkoi esiintyä omalla ristimänimellään. Oliko syynä tähän paikallisen Vain elämää (Så Mycket Bättre) shown tuoma kotimaan menestys vai mikä sitä en ole saanut selville. Ehkä kansainvälinen menestys ei kuitenkaan ollut aivan toivotunlaista. En silti ole pettynyt sillä hänen ruotsinkielisestä tuotannostaan löytyy yhtä lailla mukavia kappaleita vaikka tyyli onkin muuttunut vähemmän tanssittavan konepopin suuntaan.

Love CPR albumilta löytyvä Intimate Connection voisi yhtä hyvin löytyä vaikkapa Kylien vuosituhannen alun albumeilta. Kimmoisa biitti on hyvin samanlainen ja muutenkin iloinen sekä leikkittelevä tanssipop on samasta lähesteestä kannettua. Tämä ei ole silti paha asia sillä reseptiä on varioitu tarpeeksi eivätkä Septemberin ja Kylien äänet ole liian samanlaiset. Sanoitus on tarina rakkaudessa näppinsä polttaneesta naisesta joka uuden ihastuksen myötä on valmis sukeltamaan taas lemmen pauloihin. Vaikka järki sanoo että liian nopeasti ei kannata mennä niin samat tunteet nykäisevät silti mukaansa. Kuin ihmiset jotka tuntuvat aina päätyvän seurustelemaan samanlaisten ihmisten kanssa ja kohtaavan suhteissaan aina samat ongelmat. Mutta sen alkuhuuman hetkellä on vain se hetki eikä mennyt ole kuin vaimea varoituskellon kilinä taustalla ja tuleva on sumussa.

Paras hetki Intimate Connectionissa tapahtuu kertosäkeen esilletuovan bassopyyhkäisyn ja tutun mutta lähes aina toimivan la-la-la lällättelyn myötä. Olen kahden vaiheella haluanko rankaista kappaletta liiasta autotune-efektin käytöstä. Kun efekti tuodaan esiin ajattelen että kyllä tällaisessa dancepopissa sitä voi mausteena käyttää mutta ennen kuin se loppuu ehdin jo ajattelemaan että vähempikin olisi riittänyt. Tämä on hieman kuin se hetki kun olet kiinnostanut jostakusta ja tarkkailet häntä ja kaikki vaikuttaa lupaavalta. Sitten hänestä kuitenkin paljastuu joku ikävä piirre minkä joka pystyy sivuuttamaan tai sitten ei. Eli siis klassinen right dress, wrong girl -dilemma.

Se jokin viimeinen tekijä on jäänyt Intimate Connectionista puuttumaan. La-la-laa kohta on itse laulettua kertosäettä tarttuvampi kappale hyytyy ennen viimeistä kertosäkeen toistoa autotune-efekteihin. Syntikkahaitari tekee kappaleesta kesäisehkön ja sitä olisi ehkä voinut käyttää enemmänkin. Kyliebiitti toimii Septemberinkin käytössä ja kyllähän tämän tahdissa keikuttaisi itseään tavalla joka voisi saada tanssilattiakammoisemmat ystäväni nolostumaan. Mukiinmenevä rivibiisi mutta September sai tanssiketkutusjyvän paljon paremminkin kohdilleen.          

Arvosana: 5,5/10

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Shocking Blue - Hello Darkness

Artisti: Shocking Blue
Kappale: Hello Darkness (1970)
Albumi: Greatest Hits
Mieleenjäävin lause: "Hello darkness, step inside, make the hours run thru the night."

Hollantilainen rockyhtye Shocking Blue muistettaneen parhaiten heidän Venus hitistään jonka mm. Bananarama coveroi 80-luvulla. Yhtyeen pitäisi olla suomalaisillekin tutumpi sillä käännösiskelmien kulta-aikana yhtyeen biisejä julkaistiin suomiversioina yllättävän monta. Suurin hitti Venus kääntyi meillä samannimiseksi Kirkan tulkitsemana. Never Marry a Railroadman sai meillä nimen Jos konduktöörin nait ja tämän version esitti Paula Koivuniemi. Muskan Kirjoita postikorttiin oli versionti Send Me a Postcardista. Lea Laven levytti tukun Shocking Bluen alkuperäisbiisejä suomeksi albumilleen Vuosikertaa 1972; näistä mainittakoon ainakin On miten on (Shocking You), Vuosikertaa (Blossom Lady) ja Pahuksen esmi (Roll Engine Roll).  

Vuonna 1970 kokoelmaLP:n täytteeksi julkaistu single Hello Darkness ei jostakin syystä päätynyt Lea Lavenin esittämäksi mutta singlen B-puoli Pickin' Tomatoes sai nimekseen Kanssa sun on kaikki okei. Hello Darkness ei edustanut Shocking Bluen rokinta linjaa eikä siinä ollut niin paljoa 60-luvun rockpsykedelian kaikuja. Yhtyeen tyyli liukuikin 70-luvulla enemmän kohti juurevampia amerikkalaissoundeja ja teemoja. Hello Darkness onkin yhtyeen siirtymäkauden tuote; toinen jalka on vielä 60-luvulla ja toinen katselee varovasti eteenpäin. Minulle on joskus väitetty että vuosi 1970 olisi ollut musiikillisesti yksi huonoimpia. 60-luvun progression ja rokin nopean kehityksen jälkeen musiikkimaailma huokaisi 1970 henkeä ja listoja hallitsi purkkapop. Mielestäni kyseessä on enemmänkin siirtymäkausivuosi mutta sallittakoon jokaiselle mielipiteensä.

Kaikessa yksinkertaisuussaan Hello Darkness on laulu ihmisen ikävästä ja erossaolon aiheuttamista fiiliksistä. Aika kuluu hitaasti jälleennäkemistä odotellessa mutta yöt helpottavat sillä nukkuvan aika menee nopeaan. Pimeys on siis ikävöivän ystävä olettaen että on hyvillä unenlahjoilla varustettu. Mene ja tiedä onko kappaleen nimi ja kertosäe saanut vaikutteita Simon and Garfunkelin Sound of Silencen kuuluisasta avauslauseesta mutten pitäisi sitä mahdottomanakaan.

Naisvetoiset rockyhtyeet eivät olleet vielä kovin tavallisia 60- ja 70-lukujen taitteessa mutta Mariska Veres (joka menehtyi syöpään 2006) hoiti keulakuvan tonttinsa esimerkillisesti. Hello Darkness ei kuulu Shocking Blue suosikkeihini sillä yhtye loisti mielestäni paremmin menevimmissä biiseissään. Kertosäe ei ole tarttuvimpia ja riisutuhko soitanta antaa toki laulutulkinnalle sijaa mutta ei silti nosta kokonaisuutta plussalle. Veresin ääni on tunnistettava mutta hänen tulkintakirjonsa ei ole laajimmasta päästä ja tämä tulee alleviivatusti esiin karsitummassa ympäristössä.

Lyhyt kitarasoolo samoin kuin alun kitaraintro ovat itselleni parasta antia. Aistittavissa on myös pientä luovuuden puutetta ja sitä että on alettu tekemään jotakin idealla että tehdään samantapaista kuin joku muu. Inspiroituminen voi johtaa myös erinomaisiin lopputuloksiin mutta tällä kertaa tuloksena on synkkä ojanpohjallinen vettä jonka voi nähdä virtaavan vain jos työntää kasvonsa lähes siihen kiinni.      

Arvosana: 5,0/10

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Ace of Base - Lucky Love

Artisti: Ace of Base
Kappale: Lucky Love (1995)
Albumi: The Bridge
Mieleenjäävin lause: "I'm prisoner of hope I know."

Kuten blogiani hieman pidempään seuranneet tietänevätkin ruotsalainen Ace of Base oli minun porttihuumeeni popmusiikin pariin. En tiedä miksi en ollut kiinnostunut musiikin kuuntelusta ennen luokkaretkeä Maarianhaminaan keväällä 1993. Hotellin televisiosta näkyi MTV (Music television) ja Ace of Basen All That She Wants videon näkeminen aiheutti niin rajun reaktion että teeskentelin sairasta jotta sain jäädä hotellille odottamaan että video näkyisi uudestaan. Onneksi vuonna 1993 kappale oli kovassa rotaatiossa ja muistan muitakin kappaleita jotka avasivat korvani pop-musiikille. Happy Nation albumi päätyi minulle ensin kasettina ja myöhemmin cd- ja jopa lp-painoksenakin. Koulusta tultuani aloin tekemään läksyjä ja laitoin kasetin soimaan taustalle ja pidin kirjaa että kuuntelin sen läpi joka päivä yli vuoden ajan.

Voidaan siis huoletta sanoa että olin fanaatikko mitä Ace of Baseen tulee. Yhtyeen nettifaniyhteisö oli WWW:n alkuaikoina yllättävänkin suuri ja muistan kirjoitelleeni monille keskustelupalstoille ja kuuluneeni sähköpostitusryhmiin. Kirjoitin fanaattisuuteeni menneessä aikamuodossa ja katson nykyään olevani "vain" yhtyeen musiikin ystävä. En silti väitä olevani puolueeton kirjoittaessani Ace of Basen musiikista sillä se vaikutti niin suuresti elämääni herkkinä teinivuosinani. Musiikin voimalla selviydyin kiusatuksi tulemisesta, kaverin kuolemasta ja uskon sen auttaneen myös yli masennuksesta. Ja se ei ole ihan vähän se.

Mutta se Lucky Love ja vuosi 1995. Odotin luonnollisesti kovasti yhtyeen toista levyä ja siltä ensimmäisenä julkaistavaa Lucky Love singleä. Nauhoitin joka päivä Jyrkin jotta lopultakin saisin videon talteen ja lopulta onnisti. Yhtye oli selvästi mennyt eteenpäin tyylillisesti ja ihmettelin kun kotimaiset arvostelijat kirjoittivat kyseessä olevan sitä samaa vanhaa länsinaapurin hittinikkareilta. Tänäkin päivänä mieleni valtaa hämmästys kun muistelen niitä lukuisia kotimaisia levyarvosteluita joissa väitettiin The Bridgen olevan hiilikopio Happy Nationista.

Lucky Lovessa ei ollut niitä dancereggaesävyjä jotka tekivät omalta osaltaan tekivät yhtyeen debyyttialbumista suositun. Määrittelisin kappaleen itse keskitempoiseksi eurodance(piilo)balladiksi. Euroopassa kappale julkaistiin ensimmäisenä singlenä mutta Amerikassa se julkaistiin vasta toisena singlenä akustisena versiona. Lucky Loven sävelsivät ja sanoittivat Billy Steinberg ja Jonas Berggren ja tuotantopuolesta vastasivat Denniz Pop ja Max Martin yhdessä Jonas Berggrenin kanssa. Tarkkakorvainen voi kuulla jo kaikuja niistä soundeista millä Max Martin valtasi pop-maailman 90-luvun lopulla.

Lucky Lovessa on kyse nuoruuden ja rakkauden huumasta nostalgialla maustettuna. Kun se julkaistiin olin itse teini ja luonnollisesti haaveilin paljon kaikenlaista enkä kaikkein vähiten rakkaudesta. Nyt 22 vuotta myöhemmin  teinivuodet ovat onneksi kaukainen muisto ja nostalgian voima vain kasvaa vuosi vuodelta. Ilmestyessään pidin Lucky Lovea hyvä mutten loistavana biisinä ja olen edelleen teini-ikäisen itseni kanssa samaa mieltä.

Ace of Basen levyillä bassoihin on kiinnitetty hyvin huomiota ja ne kulkevat mukavasti tässäkin tapauksessa. Rakenne on kunnossa nousuine ja laskuineen ja Berggrenin sisarusten äänten ympärille kelpaakin rakentaa juuri tällaista ruotsipoppia. Sanoitus ei aivan onnistu päättämään hieman samalla tavalla kuin sovituskaan mitä se haluaa olla jääden vain melko hyväksi hybridiksi. Suomalaisia on joskus syytetty siitä että musiikissamme kuuluu aina molli vaikka yrittäisimme tehdä iloista musiikkia. Lucky Love on todiste siitä että joskus länsinaapurissammekin osataan sama taito. Mutta toisin kuin me, he käyttivät duurin ja mollin epätavallista vuorottelua luomaan hittejä mittakaavassa johon me ehkä emme ikinä pysty. Ganska bra.

Arvosana: 7,0/10



lauantai 17. kesäkuuta 2017

James Brown - Regrets

Artisti: James Brown
Kappale: Regrets (1980)
Albumi: The Best of
Mieleenjäävin lause: "I have regrets, regrets."

Tämänkertainen blogilohkaisu on osoitus siitä että suhteellisen paljon hittejä tahkonneiden artistien halpiskokoelmat voivat silti sisältää täytebiisejä jotka eivät olleet kaksisia hittejä tai edes fanien suosikkeja. Halpakokoelmat tunnisti siitä että ne sisälsivät ehkä vain kymmenen biisiä tai sitten osa oli liveversioita tai uudelleenlevytyksiä. Jos joku levy tuntui uudena liian halvalta piti takakannen pikkutekstit lukea tarkasti ja etsiä mainintoja mahdollisista ei alkuperäislevytyksistä. Muutaman kerran haksahdin ennen kuin opin kantapään kautta. Ostin The Supremesin kokoelman jossa kaikki klassikot oli uudelleenlevytetty 90-luvulla kokoonpanolla jossa oli yksi alkuperäisjäsen. Taustat olivat halvan kuuloiset eivätkä laulusuorituksetkaan olleet missään nimessä alkuperäisten tasolla.

Vuonna 1980 singlenä julkaistua Regretsiä ei voi hyvällä tahdollakaan pitää James Brownin uran suurimpana hittinä. Sija 63 kotimaansa R&B listalla ei ole kummoinen meriitti soulin kummisedälle. Mutta tuohon aikaan Brownin suuruuden päivät olivat takana ja epäonnistuneet discosinglet vieneet uran alamäkeen. Epätoivosta kertoo se että Regretsin kanssa samalta People albumilta löytyvä That's Sweet Music jossa yritettiin ylistää kaikkia popmusiikin genrejä kantrista uuteen aaltoon. Miksipä ei siis discojytkeen lisäksi yritettäisi slovarillakin.

Olen hyvin tehtyjen balladien ystävä mutta en voi lukea Regretsin kuuluvan siihen joukkoon. Katuva mies purkamassa tuntojaan ei ole huono lähtökohta ja parhaansa Brown tekeekin vaikkakin kesken kappaleen tulevat yskäisyt ihmetyttävät. Tarkoittaako se että kappale on otettu sisään yhdellä otolla tuli mitä tuli vai yritetäänkö sillä kuvastaa epätoivoa ja äänen pettämistä? Sydänverensä vuodattaminen tulkinnassa ei ole väärin mutta yskiminen harvoin toimii laulussa missään yhteydessä. James Brown ei pääse loistamaan näin siloitellun musiikin yhteydessä. Barry White voisi olla kotonaan tämän sovituksen kanssa muttei funkmestari itse.

Ehkä ongelmia aiheuttaa myös se että kappale oli alunperin tarkoitettu Marie Osmondille. Totta kai tulkinnalla ja sovituksella saadaan tarvittaessa näppylähanskatkin sopimaan prinsessan käteen mutta tällä kertaa kohdistukset eivät osu. Ehkä tässä vaiheessa Brown oli menettänyt osan mojostaan ja kova kiertue-elämä vaatinut veronsa äänestäkin. Mies joka oli kuin nitroglyseriiniä 60-luvulla ja vielä 70-luvun alussakin tuntuu tässä kohden kostuttaneen ruutinsa. Parasta antia on kantrityylinen hillitty kitarointi joka kulkee taustalla ja varsinkin alkuintrossa mukavasti. On vain todettava että tässä kohden keisarilla ei enää ollut vaatteita.

Arvosana: 4,0/10

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Nirvana - Smells Like Teen Spirit

Artisti: Nirvana
Kappale: Smells Like Teen Spirit (1991)
Albumi: Nirvana
Mieleenjäävin lause: "A mosquito, my libido, yeah."

En tiedä onko väärin kutsua Nirvanaa ja Kurt Cobainin kuolemaa sukupolvikokemukseksi mutta ainakin omasta näkökulmastani se tuntui siltä. En kuunnellut 1991 vielä aktiivisesti musiikkia mutta huomasin kyllä levyn jossa vauva oli veden alla setelin kanssa ilmestyvän usean kaverini huoneeseen. In Uteron ilmestyttyä olin jo aktiivisempi musiikin kuuntelija ja muistan nauhoittaneeni Heart Shaped Boxin kasetille radiosta. (Pidän kappaleesta yhä.) Jos mietin mitkä julkisuuden henkilöiden kuolemat muistan lapsuudestani ja teini-iästäni parhaiten niin ne ovat Urho Kekkosen (1986), Freddie Mercuryn (1991), Ayrton Sennan (1994) ja Kurt Cobainin (1994).

Olen kuullut yllättävän monta aloittelevien bändien versioita Smells Like Teen Spiritistä. En tiedä vieläkö tänä päivänä aloittelevat bändit veivaavat tuota vuoden 1991 grungeklassikoa mutten pitäisi sitä mahdottomana. Klassikko syntyy kun musiikki jää soimaan sukupolvelta toiselle. Smells Like Teen Spirit tuskin jää pieneksi sivumaininnaksi rockmusiikin historiassa sillä grunge tunnetusti päätti glamrockin ja tukkahevin aikakauden. Vallankumoukset syövät aina lapsensa ja niin kävi myös grungelle ja monen yhtyeen taival alkumenestyksen jälkeen oli kaikkea muuta kuin helppo.

Huomaan taas haluavani yrittää väistellä Smells Like Teen Spiritin kaltaisen klassikon kommentoimista. Luultavasti kaikki on sen suhteen jo kommentoinnin puolesta kirjoitettu. Mutta mietitäänpä vaikka mitä kaikkea biisillä oli puolellaan. Sen ajoitus oli juuri oikea ja se tavoitti uuden sukupolven joka otti sen epäviralliseksi tunnussävelmäkseen. Nirvanan hiljaa-lujaa-hiljaa kaava osuu hitimpään suoneensa juuri tämän kappaleen kohdalla. Ensitahdeista lähtien tunnistettavuus on yksi suositun biisin tärkeitä ominaisuuksia sitä Smells Like Teen Spirit on.

Tuottajana toiminut Butch Vig osasi suitsia raakaa energiaa juuri sopivasti tylsyttämättä kokonaisuutta hampaattomaksi. Yhtye ei itse aavistanut biisistä tulevan hittiä vaan sitä pidettiin sopivana ensisinglenä keräämään albumille huomiota ennen arvellun suurimman hittipotentiaalin omaavan Come As Your Aren julkaisua. Smells Like Teen Spiritin jättimenestyksen jälkeen yhtye itse ei halunnut enää toista samantyyppistä hittiä ja niinpä biisin arvoa ei myöhemmin alennettu saman kaavan kierrätyksellä.

Kappaleen nimi on persoonallinen vaikka se perustuukin väärinkäsitykseen. Cobain väittää ettei itse tiennyt Teen Spiritin olevan deodoranttimerkki. Hän vain sattui pitämään lauseesta jonka hänen ystävänsä oli kirjoittanut seinään ja poimi idean biisin nimeen siitä pitäen sitä mukavan kapinallisena. Cobainin tajunnanvirtamaiset sanat antoivat mahdollisuuden jokaiselle tulkita sanat itselleen sopivalla tavalla.

Tällainen klassikko ei tarvinne enempää esittelyjä sillä kyseessä on varmasti biisi jonka ihmiset tuntevat yli genrerajojen. Itselleni Smells Like Teen Spirit ei ole aivan se Nirvanan ykkösbiisi vaikka annankin sen aikaa ja toistoa kestävyydelle arvoa.

Arvosana: 7,0/10

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Leevi and the Leavings - Kyllikki

Artisti: Leevi and the Leavings
Kappale: Kyllikki (1983)
Albumi: Keskiviikko... 40 ensimmäistä hittiä
Mieleenjäävin lause: "Sinä miestenlehdessö pyllistit ja mua juopporentuksi pystybaarissa solvataan."

Kun minun täytyy alkaa kirjoittamaan ikonisista kotimaisista yhtyeistä kuten Leevi and the Leavings minä tunnen suurta kredibiliteettikompleksia. Yhtyeestä itsestään ja Gösta Sundqvistista ovat kirjoittaneet niin paljon minua enemmän tietävät ja luultavasti paremmin kuin minä ikinä voisin. Mutta se mitä voin tarjota on oman näkökulmani. En välittänyt Leeveistä enkä kotimaisesta musiikista yleensäkään ja ensimmäinen kotimaisen artistin levykin ilmestyi levyhyllyyni vasta loppuvuodesta 2000. (Kemopetrolin debyyttialbumi) Edelleenkin kotimaisen musiikin osuus levyhyllyni sisällöstä on korkeintaan 10-15 prosenttia. Mutta ottaen huomioon kuinka paljon enemmän maailmassa on tehty muuta kuin suomalaista musiikkia niin suhde ei ole mielestäni väärä. (Makuasioissa ei yleensäkään voi olla väärää tai oikeaa.)

Minun täytyi päästä 30-vuotiaaksi asti ja alkaa ymmärtämään omaa kuolevaisuuttani ennen kuin Leevi and the Leavingsin musiikki pääsi uimaan henkilökohtaiseen musiikkimaailmaani. Vaikka minulla onkin hyvinkin varhaisia musiikkimuistoja yhtyeestä aivan varhaislapsuudesta 80-luvulta niin muistan suhtautuneeni heidän musiikkiinsa hieman varautuneesti. Lapsena minusta tuntui etten ymmärtänyt sanoitusten teemoja ja teini-iässä luulin että yhtyeen ydin on pikkutuhmuuksissa joita luokan pahat pojat tykkäsivät toistella. On omanlaisensa ansa alkaa inhoamaan musiikkia joista inhoamasi ihmiset pitävät.

Työskenneltyäni viimeiset 10 vuotta mielenterveys- ja hieman päihdekuntoutujienkin parissa Göstan sanoitusten humanismi ja heikomman puolella oleminen ovat avautuneet minulle. Sympatioista huolimatta sanoituksissa käy ilmi ettei elämän ikuisille sivuraiteille ajautuneiden elämä ole mitään herkkua. Kun kaikki arjessa on sontaa niin viimeinen oljenkorsi on muistella jotakin yhtä hyvää muistoa elämästä ja juuri tällaisesta yhtyeen vuoden 1983 single Kyllikki kertoo. Teini-iän ihastus Kyllikkiin lämmittää edelleen kappaleen päähenkilön mieltä. Vastaava kaipausteema on yleinen monessa Leevien alkupään singleissä kuten vaikkapa Mitä kuuluu, Marja-Leenassa?. 

Gösta on maininnut haastattelussa ettei hän pitänyt yhtyettään mitenkään erikoisina muusikkoina tai säveltäjinä mutta että tuotantoon he panostivat runsaasti ja olivat siinä aika hyviäkin. Kyllikkiä kuunnellessa tuotannollisia ratkaisuja ei ainakaan voi moittia. Jopa hieman kantrahtava sovitus jossa taustalle miksattu kitara ajoittain mukailee laulun melodiaa toimii tavalla jossa tarina ja musiikki vetävät yhtä köyttä. Ironinen vihellyssoolo on juuri oikeassa kohden rytmityksen kannalta.

Kyllikin sanoitus on pieni pala päähenkilön menneisyydestä ja nykyisyydestä ja enempää meille ei tarjota. Emme saa ikinä tietää saako kertoja selvitettyä alkoholiongelmansa ja ne syyt taustalla jotka ovat niihin johtaneet. Mihin Kyllikin pyllistämiset miestenlehdissä johtivat ja kohtaako kaksikko joskus vielä toisensa. Oliko päähenkilöllä ja Kyllikillä ollut joskus oikeasti jotakin sutinaa vai onko kaikki vain laitapuolen kulkijan omaa nostalgisromanttista muistoharhaa? Ehkä Kyllikki on julkisuuden henkilö josta puistokemistimme pakkomielteisesti fantasioi ilman mitään totuuspohjaa? Oli miten oli niin se jää kuulijan tulkittavaksi.

Kyllä on tunnustettava että toisin kuin nuorempi itseni niin karvan verran vajaa nelikymppinen nykyminäni pitää tästä kappaleesta kovasti. Nyt kun olen kohdannut biisin päähenkilön tapaisia ihmisiä niin ymmärrän paljon paremmin mistä on kyse. Toivoisin vain että elämänsä karille ajaneet ihmiset joskus myös onnistuisivat sieltä pelastumaan. Tästä syystä Kyllikin melankolia pienellä tummuneella pronssireunalla on arvokas. Toivoa ei ikinä saa jättää pois. Ei edes musiikista.

Arvosana: 8,0/10

lauantai 27. toukokuuta 2017

Dr. Alban - Look Who's Talking

Artisti: Dr. Alban
Kappale: Look Who's Talking (1996)
Albumi: The Very Best of 1990-1997
Mieleenjäävin lause: "Look who's talking now."

Ruotsalais(tausta)laulaja Nana Hedin on mielenkiintoinen sivujuonne 90-luvun ruotsipopin maailmanvalloituksessa. Suurimmalle osalle hänen nimensä ei sanone mitään mutta joillekin se voi olla tuttukin. Ei välttämättä ollut ruotsalaisten keksintö laittaa eri henkilö kuin nimihenkilö laulamaan kappaleen kertosäe mutta Nana Hedinin osaksi tämä rooli tuli monessa hitissä. Hittituottajat Denniz Pop ja Max Martin luottivat hänen laulutaitoonsa usein. Jostakin syystä E-Type jonka kappaleiden vakionaisvokalisti Hedin oli ei laittanut häntä näytille kuin yhteen musiikkivideoon. Muissa videoissa Hedinin lauluosuuksien kohdalla suuta aukoi tanssija Dilnarin Demirbag. Hittibiisien kertosäkeiden laulamisen lisäksi Hedin lauloi taustoja mm. Celine Dionin, Britney Spearsin ja Ace of Basen levyillä. Hän yritti myöhemmin soolouraa laihoin tuloksin. Discogs palvelusta löytyvä lista Nana Hedinin lauluannista eri kappaleisiin on varsin vaikuttava.

Alustuksen jälkeen onkin helppo arvata että Dr Albanin Look Who's Talking albumin nimibiisin ja samalla ensimmäisen singlen kertosäkeen lauloi Nana Hedin. Ratkaisu toimii sillä Dr Albania ei voi hyvällä tahdollakaan pitää erityisen hyvän flown omaavana räppärinä vaan hänen vetovoimansa perustui enemmänkin tarttuviin hittikappaleisiin jotka oli rakennettu hänen vahvuuksiensa ympärille. On hyvin varmaa että Look Who's Talking jäi ihmisille mieleen paremmin juuri kertosäkeen vuoksi kuin tohtorin itsensä sanaileman kertomuksen jo parhaat päivänsä nähneestä artistista jolla on vielä suuret luulot itsestään. Sen verran profetiallinen kappale on kyseessä siinä mielessä että Look Who's Talking jäi maailman tunnetuimman ruotsalaisen hammaslääkärin viimeiseksi hittialbumiksi.

Suomi oli toinen kahdesta maasta (toinen oli Tanska) joissa Look Who's Talking nousi singlelistan ykköseksi ja muistankin sen saaneen runsaahkoa radiosoittoa. Biisin ollessa tuore muistan pitäneeni siitä kovasti ja nauhoittaneeni sen radiosta kasetillekin. Toimiva popbiisi on parhaimmillaan hyvin yksinkertainen sen tämäkin tapaus todistaa. Sama melodiakulku toistuu lähes alusta loppuun ja kertosäettä toistetaan sen verran monta kertaa ettei se voi jäädä unohduksiin. Dr. Albanin tarinointi vuorottelee Nana Hedinin laulaman kertosäkeen kanssa ja näin lauluanti ei käy puuduttavaksi. Omistamalleni kokoelmalle laitettu pidennetty versio tosin todistaa että lyhyemmässä radioversiossa on tämänkaltaisesta kaikki olennainen.

Tämä ei ole vielä sitä Denniz Popin luomaa ja Max Martinin loppuun viilaamaan ruotsisoundia jolla 90-luvun loppupuolella valloitettiin maailma mutta Cheiron studiosin kädenjälki kuuluu silti jo selvänä. Look Who's Talking on vielä eurodancea eikä sitä tyyliä jolla Britney Spears lyötiin läpi kaksi vuotta myöhemmin. Mutta tämä ei ole kappaleen heikkous vaan Look Who's Talking on omassa genressään kelpo tuotos. Se on taas yksi todiste siitä miten ruotsalaiset osaavat poimia monta eri ulkoista vaikutetta ja keittää niistä tarttuvan hittisopan.

Vaikka Dr. Alban on ehkä julkaissut parempiakin biisejä kuin tämä niin minulle Look Who's Talking on se parhaiten mieleen jäänyt. Ehkä syyllistyn antamaan pienen nostalgialisän mutta ainakin olen rehellinen sen suhteen.  

Arvosana: 7,0/10

lauantai 20. toukokuuta 2017

Heaven 17 - Play To Win

Artisti: Heaven 17
Kappale: Play To Win (1981)
Albumi: The Best of Techno & Classics
Mieleenjäävin lause: "Play to win."

Kärsin pitkään melko pahasta kasariallergiasta johtuen varmaankin siitä että musiikillinen heräämiseni ja teini-ikäni sijoittui 90-luvulle. Mikä on sen tylsempää kuin juuri se edellinen vuosikymmen jonka trendejä vastaan tai niiden tilalle kuuntelemasi musiikki on syntynyt. Luonnollisesti tietyt kasaritrendit silittävät minua vastaan yhä mutta olen iän myötä enenevissä määrin oppinut poimimaan musiikilliset rusinat niistäkin genrepullista joista en keskimäärin pidä. Pieni ristiriita on myös siitä syystä että suosikkibiisini on julkaistu vuonna 1982. Mutta vetoan siihen ettei se ole mikään ikoninen kasarille yhdistettävä biisi. Melkein samalta vuodelta eli 1981 on myös tämänkertainen random play valinta mutta siitä ei ikinä tule suosikkiani.

Martyn Ware ja Ian Craig Marsh lähtivät musiikillisten erimielisyyksien vuoksi Human Leaguesta ennen yhtyeen suurta läpimurtoa. Herrasmiehet perustivat lähtökohdiltaan melko samanlaisen synapopyhtyeen nimeltä Heaven 17 mutteivat saavuttaneet samanlaista menestystä kuin Human League. Heaven 17 nimi poimittiin Kellopeliappelsiini kirjasta jossa nimi mainittiin kuvitteellisena yhtyeenä joka oli hittilistoilla sijalla neljä. Heaven 17 pääsi parhaimillaan kotimaansa Englannin sinkkulistalla sijalle kaksi kappaleella Temptation joten kuka väittää ettei esikuvaansa voi koskaan ylittää? Yhtye on keikkailee ja julkaisee uutta musiikkia semiaktiivisesti.

Heaven 17 yhtyeen kolmas single koskaan oli minun kasariallergiani uudelleen pintaan nostava Play To Win.Yhtyeen kolmanneksi jäseneksi värvätty Glenn Gregory omaa omaan makuuni tylsän ja yksiulotteisen äänen. (Vaikka hengetön ja hieman yksitotinen tulkinta kuuluukin genreen niin senkin voi tehdä paremmin.) Kappale luo groovensa tavalla joka ei kutita omaa tanssihermoani eikä sen bassolinja ole erityisen voimakas. Kättentaputtelu voi olla toimiva tehokeino jopa synapopissa sen todistaa vaikkapa Tuhannen markan seteli Play To Winin mekaaniselta kuulostava läpsyttely ei innostava taputtamaan mukana.

80-luvulla luotiin paljon tänäkin päivänä siistiltä kuulostavia synasoundeja mutta niitä ei ole Play To Winiin eksynyt. Inhoan hieman synteettiseltä steelpanilta kuulostavaa kosketinsooloa. Ehkä on vain todettava että tämänkertainen musiikillinen välipala menee minunkaltaiseltani ihmiseltä huonosti alas. Vaikka minä ja kasari olemme tehneet sovinnon jo kauan sitten tiettyjen kappaleiden kohdalla on vain suosiolla todettava että kaikkea pinnan alla kytevää ei vain pysty sammuttamaan. Koska huonoimmastakin pitää tässä blogisssa pystyä sanomaan jotakin hyvää niin lyhyt intro lupaa parempaa mitä tulossa on. (Ja se vuodelta 1982 oleva kaikkien aikojen suosikkibiisini on tietenkin Abban The Day Before You Came.)

Arvosana: 3,0/10


lauantai 6. toukokuuta 2017

Meja - Too Many Nights Late

Artisti: Meja
Kappale: Too Many Nights Late (1998)
Albumi: Seven Sisters
Mieleenjäävin lause: "But I don't appreciate, you're too many nights late."

Popmusiikin muutokset ovat trendien vaihteluiden lisäksi johtuneet myös studioteknisistä kehitysaskeleista. Tämä tuli mieleeni tämänkertaisesta kappaleesta Too Many Nights Late joka on ruotsalaisen Mejan toiselta Seven Sisters albumilta vuodelta 1998. Juuri vuosi 1998 on yksi tekninen vedenjakaja sillä se toi autotunen valtavirtaan Cherin Believen muodossa. Laitetta joka oli tarkoitettu epäpuhtaan laulun korjaamiseen käytettiinkin luomaan luonnoton mutta toisten mielestä siisti ja toisten mielestä kamala efekti. Toki aiemminkin oli käytetty vocoderia robottimaisten lauluefektien luomiseen ja itsekin luulin ensin että Believe hyödynsi sitä. Toisaalta mitä enemmän erilaisia työkaluja on sitä enemmän on myös mahdollisia lopputuloksia. Lopputulos ratkaisee ja sen jokainen tuomitsee omilla korvillaan.

Se miksi Too Many Nights Late herätti johdannon ajatukset johtuu sen iloisen ponnekkaista ysärihtävistä kitaraefektisoundeista. Uskon että vuonna 1998 ne kuulostivat korviini synteettisimmiltä kuin tänä päivänä. Tänä päivänä kuuntelukokemukseeni vaikuttaa toki sekin että 19 vuoden jälkeen nostalgia ja ysärin muuttuminen retroksi ankkuroivat soundit juuri siihen aikakauteen. Tämä siitä huolimatta että kappale ei ole tyypillisimmillään sitä Ruotsista tullutta Cheiron hittisoundia. Meja poikkesi artistina siinä mielessä aikansa länsinaapurista tulleiden hittiartistien joukosta että hän ammensi selvästi amerikkalaisista vaikutteista. Alun pointin maalin viedäkseni totean vielä että olen vuoden 1998 jälkeen kuullut niin paljon enemmän prosessoitua kitaraa että Too Many Nightsin kitarasoundi kuulostaa lähes maanläheiseltä.

Douglas Carrin ja Mejan säveltämä ja sanoittama Too Many Nights Late ei ole albuminsa parhaimmistoa mutta istuu kuitenkin hyvin Seven Sisters levyn kokonaisuuteen. Sanoitus kertoo liian myöhään katumapäälle tulleesta sulhosta joka ei enää pysty voittamaan luottamusta takaisin. Oikea teko mutta liian myöhään mistä kertoo myös kappaleen nimi. Tässä kontekstissa mietityttää onko iloinen kupliva kitarapop oikea sovitus? Mutta ehkä on kyse siitä että tarinan nainen on jo päässyt yli vanhasta suhteesta eikä enää sure sitä mitä menetti vaan on iloinen siitä mistä pääsi eroon. Toki hieman tunteikkaampi väliosa tarpeellista kontrastia kokonaisuuteen.

Ruotsalaistyyliset miestaustalaulut eivät aina toimi minulle mutta tällä kertaa suhtaudun niihin neutraalisti. Tuotanto on siloiteltua muttei onneksi täysin hampaattomaksi tehtyä. Hienovaraisesti taustalle miksattu basso miellyttää korviani. Too Many Nights Late on rehellistä täytemateriaalia jota tuskin kuuntelisin kuin albumi- tai satunnaiskuuntelussa. Kyseessä ei ole kuitenkaan huolimaton rykäisy vaan tuotannollisesti kelvollinen pikkukiva popralli. Rehellisesti sanottuna juuri sellaisistahan iso osa tämän blogin arvosteluun päätyvistä biiseistä on. Sitä suurempi ilo silloin kun pääsee iskemään hampaansa johonki omaan suosikkiin.

Arvosana: 6,0/10

Liveversio: