lauantai 21. helmikuuta 2015

Carole King - So Far Away

Artisti: Carole King
Kappale: So Far Away (1971)
Albumi: Tapestry
Mieleenjäävin lause: "Traveling around sure gets me down and lonely."

Monen vuoden jälkeen blogissani on ollut katkeamaton putki musiikkia lähes kaikilta pop-musiikin vuosilta mutta putki on tähän asti katkennut vuoden 1971 biisin puuttumiseen. Tänään tuokin puute tulee korjatuksi kiitos random playn poimittua Carole Kingin klassikkoalbumi Tapestrylta kakkossinglen A-puolen So Far Away. Uusin puuttuva vuosi on tämän jälkeen 1963 jos kuluvaa vuotta ei lasketa. Kyllä sekin vuosi sieltä vielä saapuu sillä pystyn helposti keksimään monta biisiä ja albumia tuolta vuodelta jotka levyhyllystäni löytyvät.

Carole King muuttui lauluntekijästä laulajaksi vasta tehtyään hittejä muille vuosikymmenen. Pelkkänä lauluntekijänäkin Carole King on hittien määrissä mitattuna kaikista naispuolisista menestynein. 15 miljoonaa myynyt Tapesty sisälsi Kingin omia tulkintoja monista hänen toisille tekemistään hiteistä mutta myös uusiä sävellyksiä. Yksi noista uusista oli So Far Away. Arvostan itsekin Tapestry albumin korkealle vaikka levyn heikkous on ajoittain huono äänenlaatu. Joissakin kappaleissa on selvää kohinaa tai lattean tukkoinen äänimaailma. Kuuntelin vertailun vuoksi remasteroitua versiota Spotifysta ja totesin että tässä tapauksessa nykyaikainen siloittelu on tehnyt hyvää. Päinvastaisiakin esimerkkejä historiasta löytyy joissa alkuperäisten albumien dynamiikka on kadotettu.

Olen usein sanonut inhoavani ns. kutusaksofonia pop-musiikissa enkä voi sanoa olevani huilunkaan ystävä jonka inho saattaa kummuta ala-asteen musiikkituntien nokkahuilumuistoista. Mutta So Far Awayssa huilu tulee lopussa juuri sopivasti tuomaan vaihtelua muuten melko tasaisena pidettyyn äänimaailmaan. Muutenhan kappaleen tähdet ovat Carole Kingin ääni ja piano. King ei ehkä ole briljaileva virtuoosi ääneltään mutta aitous ja vilpittömyys tulkinnassa tavoittaa ehkä juuri siksi kuulijan. Etäisyys tekee ihmissuhteessa kipeää ja liian puhdas tulkitsija vaikuttaisi liian luodinkestävältä tuomaan esille epävarmuutta ja kaipuuta. Sanoitus ei paljasta kaikkea mutta helposti saa vaikutelma että etäisyys voisi olla sekä maantieteellistä että henkistä.

So Far Away on laatupoppia. Se herättää tunteita mutta ei pääse aivan ytimeen mikä erottaa sen Kingin aivan parhaista tuotoksista. Jos pidät tästä niin pitänet myös Tapestry albumista. Ja ainahan klassikkoalbumeihin kannattaa tutustua ihan yleissivistyksen vuoksi. En voi väittää että itsekään pitäisin kaikista parhaat albumit Top100 tyyppisten listojen levyistä mutta ymmärrän silti yleensä syyt niiden menestykseen. So Far Away on hieno biisi hienolta albumilta mutta melankolialle allerginen ei kuulija saa olla. Minulle sadepäivän ropina huopakatolla on kaunis ääni kuin myös So Far Awayn kaukokaipuu onnellisuuden lähteelle.

Arvosana: 7,0/10

lauantai 14. helmikuuta 2015

ABBA - Two for the Price of One

Artisti: ABBA
Kappale: Two for the Price of One (1981)
Albumi: Visitors
Mieleenjäävin lause: "If you dream of the girl for you then call us and get two for the price of one."

Abban Visitors on ollut vakiovastaukseni kysymykseen lempialbumistani ainakin viimeiset 15 vuotta. Kovimmat kilpailijat tulevat samasta bändistä sillä ovathan Abba, Arrival, The Album ja Voulez-Vous popalbumeiden kermaa. Super Trouper on mielestäni laadullisesti pykälän alempana edellisiä ja Ring Ringillä ja Waterloolla yhtye haki vielä tyyliään. Onko Visitors sitten kokoelma täydellisiä kympin biisejä? Ei. Mutta se on kokonaisuus joka resonoi parhaiten oman sieluni taajuudella. Albumi on alakuloinen muttei toivoton ja tehty samalla suurella popkynällä millä muutkin Abban parhaat levykokonaisuudet. Albumi on varhaisia täysdigitaalisia levystudiotuotoksia mutta lopputuloksen kuulostettua vieraalta päätettiin se kopioida analogiselle nauhalle ja takaisin lämpimämmän analogisoundin saavuttamiseksi.

Huumori on haastava laji vaikka kyseessä olisi Abba. Toki yhtye osasi tehdä iloisia ja harmittoman höpsöjä duuriralleja varsinkin ensimmäisille levyilleen. King Kong Song tai Dum Dum Diddle eivät ehkä voittaisi palkintoja mutta saavat ainakin minut hyvälle tuulelle. Mutta Visitors albumin kevennysraita Two for the Price of One ei kuulosta edeltämainituilta. Tässä vaiheessa uraa bändin sisäiset seurustelusuhteet olivat ajaneet karille ja edes kevennykseksi tarkoitettu hupilaulu ei voinut olla kertomatta epäonnistuneesta ihmisuhdekokeilusta. Björnin hieman yksiulotteinen ääni ei joudu kohtaamaan ylitsepääsemättömiä tulkintahaasteita varsinkaan kun Abban todellinen äänikaksikko tarjoaa hänelle hemaisevaa taustatukea.

Two for the Price of Onen taustoja ei ole tehty kilpailemaan huomiosta vaan selvästi on haluttu saada kuuntelija keskittymään sanoihin. Uskon että loppusointuallergikot käyttävät tätä kappaletta varoittavana esimerkkinä mutta minä jonka äiti on etunimeltään Sointu nyökkäilen tyytyväisenä jokaisen life-wife luck-struck riimittelyn kuultuani. En paljasta kappaleen loppuvitsiä jotta jokainen sen ennen kuulematon saa kuulla sen itse. Tuo vitsikin on tietysti loppusoinnutettu.

Tarinan loputtua kokonaisuus päätetävään hieman Beatlesin mieleen tuovaan sirkusmaiseen loppusoitantaan. Tämä lienee Bennyn idea sillä hän on käyttänyt samankaltaista sirkusmusiikkia mm. BAO -yhtyeensä kappaleessa Cirkus finemang. Two for the Price of One ei pääsisi kymmen parasta huumoribiisiä listalleni mutta mikään aidosti hauska biisi ei olisi sopinut Visitors albumin kokonaisuuteen. Mainos vastaa harvoin todellisuutta ja kaatuneet haaveet olivat albumin kantava teema. Sopii täydellisesti kokonaisuuteen ja toimii kelvosti erikseenkin. Mutta jos tämä on jokun Abba-fanin mielestä bändin paras biisi niin ilmeeni olisi tässä.

Arvosana: 6,5/10

lauantai 7. helmikuuta 2015

Celine Dion - Skies of L.A.

Artisti: Celine Dion
Kappale: Skies of L.A. (2007)
Albumi: Taking Chances
Mieleenjäävin lause: "Everyone has a finger but they can't point me to the light."

Inhoan matkustamista. Ulkomaille matkustaminen olisi minulle kuin rangaistus ja kotimaassakin matkustan vain silloin kun täytyy. Ajatus loman viettämisestä jossakin lomanviettopaikassa ei täyttäisi minun kohdallani tarkoitusta sillä rentoutumisen sijasta stressaantuisin. Olen utelias tietämään asioita historiasta, tieteestä, musiikista ja elokuvista. En silti haluaisi mennä Egyptiin katsomaan pyramideja vaan saan kaiken tarvitsemani lukemalla tai katsomalla liikkuvaa kuvaa. Matkustakoon ja nähköön maailmaa he joilla kaukokaipuu on. Annettakoon myös meidän jotka haluavat elää pienesti tässä maailmassa mutta suuresti mielessään tehdä niin.

Celine Dionin kymmenes englanninkielinen albumi Taking Chances loppuu rikkoontuneen rakkauden kipuilusta kertovaan Skies of L.A:hin. Kappaleen takana on useamman listaykkösen rapakon takana tehtaillut kolmikko Tricky Stewart, The-Dream ja Kuk Harrell. Dionin nolkytluku ei nähnyt yhtä laadukkaita albumeita kuin 90-luku vaikka edellämainituillakin on hetkensä. Skies of L.A. on laadukkaasti tuotettu ja hyvin esitetty. Koskettimet sykkivät kauniisti tuoden mieleen jonkun toisen laulun jota en saa päähäni. (Saa vinkata jos joku muu saa saman mielleyhtymän nimen kanssa.)

Mutta.. ..minä haluan Celine Dionilta enemmän sydänverta ja paatosta. Jaksan edelleen ilmarummuttaa All By Myselfin kohokohdassa jossa patoumat purkava huuto ja rummut ampuvat tunneskaalan yhteentoista. (Minulla ja Bridget Jonesilla on siis jotakin yhteistä.Skies of L.A. ei sisällä kliimaksia, sillä siihen ei yksi jeah -huuto riitä. Kaikki musiikki ei tietenkaan ole klassista voimaballadia, ymmärrän sen. Skies of L.A. on tarkoitettu hieman ylipitkän albumin tyylillä pois feidaavaadaksi täyteraidaksi joten asiayhteydestään irrotettuna se ei toimi. Dynamiikan puute ja yllätyksettömyys painavat vaakakupissa paljon mutta tyylikäs tuotanto ja pienet nätit ideat pitävät kokonaisuuden keskinkertaisena. En halua matkustaa taivastelemaan Los Angelesiin enkä myöskään luultavasti ikinä tarkoituksella tule poimimaan Skies of L.A:ta erikseen kuunneltavaksi.

Arvosana: 5,0/10