lauantai 29. maaliskuuta 2014

PMMP - Ikuinen leikki

Artisti: PMMP
Kappale: Ikuinen leikki  (2003)
Albumi: Kuulkaas enot!
Mieleenjäävin lause: "Koskettaa, hajottaa, rajoittaa, voittaa."

PMMP:n vuoden 2003 debyyttialbumi Kuulkaas enot! on mielestäni hieman aliarvostettu. Toki se on eräänlainen prototyyppi tulevasta mutta minusta on aina parempi jos bändi ei julkaise ensimmäisenä albumina heti parastamaan. On mukavampaa yllättyä eteenpäin menosta kuin pettyä kerta toisensa jälkeen huippualbumia seuranneisiin sukelluksiin. Enkä ole ikinä kuulunut "ensimmäinen demo oli paras" -ihmisiin. Yleensä jos alan pitämään jostakin teen sen loppuun asti paitsi niissä tapauksissa joissa tapahtuu totaalinen linjan- tai tasonmuutos.

Kuulkaas enot! albumin päätösbiisi Ikuinen leikki voisi hyvin olla hieman bändimäisemmällä sovituksella toiselle albumille Kovemmat kädet istuva biisi. PMMP:n kaikki ainekset löytyvät ja biisi on tietysti Jori Sjöroosin sävellys sekä Paulan ja Miran sanoitus. Rakkaus joka on menetetty tai jota ei koskaan tule saamaan tekee kipeää ja on linkitetty lapsuuteen on Ikuisen leikin teema. Aihe ei ole PMMP:lle epätyypillinen tosin ei se ole tyypillinen musiikissa muutenkaan. Keijuja ja menetyksen tuskaa, itsepetosta joka ei onnistu. Elektroninen, hieman Gary Numanin Are Friends Electricistä sävyjä mieleen tuova alkuintro antaa lupausta paremmasta mutta se lupaus jää osittain lunastamatta. Ehkä hieman iskevämpi kokonaisuus fiilistelyn sijasta olisi voinut toimia paremmin.

Mutta ei Ikuinen leikki hutikuti ole. Se on hieman keskeltä raa'aksi jäänyt kananmuna sellaiselle joka haluaa munansa täysin kypsänä. Kelpaa aamiaiseksi muttei pääruoaksi. Vaikka teemat on saatu sanoitukseen kirjoitettua, ne eivät hyppää kuulijan korvan sisälle yhtä hyvin kuin PMMP parhaimillaan sen teki. Olen varma että levyn tai pari kypsempi trio Sjöroos-Vesala-Luoti olisi jalostanut tästä paremman lopputuloksen. Mutta se ei estä nauttimasta tästä sellaisena kuin se on. Todistus siitä että myöhemmin pystyttiin parempaan eikä alussakaan oltu toivottomia, vain epätasaisempia.

Arvosana: 5,0/10

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Heart - Rock and Roll (Live)

Artisti: Heart
Kappale: Rock and Roll  (1980)
Albumi: Greatest Hits/Live
Mieleenjäävin lause: "Been a long lonely, lonely, lonely, lonely, lonely time."

Greatest Hits/Live oli rapakon toisella puolella julkaistu tupla-albumi joka koostui Heartin suurimmista hiteistä ja livevedoista. Siinä pelossa että Euroopassa kalliimpi tupla-albumi jäisi myymättä kutistettiin levy yhdelle kiekolle, muttei ilman poisjätettyjä kappaleita. Vaikka cd-versiolle olisi myöhemmin voitu mahduttaa poisjätetty materiaali näin ei meillä kuitenkaan tehty vaan itseltänikin löytyvä cd-versio on biiseiltään identtinen vinyyliversion kanssa. Kaikesta huolimatta varsin kelpo levy varsinkaan jos ei Heartia ennestään löydy levyhyllystä eikä ole pelkästään 80-luvun stadionrock Heartin ystävä.

Rock and Roll on alunperin Led Zeppelinin klassikko vuodelta 1972 jota on myöhemmin coveroitu runsaasti. Kappale sopii hyvin Heartin käsitteltäväksi ja on aina piristävää kuulla vokalistin sukupuolen vaihtuvan alkuperäiseen verrattuna. En usein ole vanhempien (ennen 90-lukua tehtyjen) liveäänitysten ystävä mutta minulla ei ole pahaa sanottavaa tästä vuonna 1980 Seattlen Coliseumissa purkitetusta rykäisystä. En ole pätevä sanomaan onko lopputulosta korjailtu jälkiäänityksillä mutta tärkeintä on että live kuulostaa autenttiselta eikä yleisöä ole vaimennettu vain alussa ja lopussa kuultavaksi.

Ann Wilson on elementissään rokkikanaillessaan (ehkei ole sittenkään sopiva sukupuolenvaihdos rokkikukkoilusta) ja muukin bändi on ollut hyvässä vedossa. Michael DeRosierin rumputyöskentely toimii koko vedon selkärankana ja Rock and Roll kuulostaa juuri siltä mitä nimikin antaa ymmärtää. Voi jopa sanoa että tämä livetallennus ansaitsee olemassaolonsa ilman mitään kytkösiä mihinkään muihin versioihin. Enkä toki yhdeltä historian parhaimmailta rockbändiltä vähempää odottanutkaan. Jos jostakin haluaa nurista niin alkuperäisestä ei tehdä mitään suuria irtiottoja mutta toisaalta miksi keksiä aina pyörää uudestaan?

Arvosana: 6,0/10

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Roxette - The Big L.

Artisti: Roxette
Kappale: The Big L. (1991)
Albumi: Joyride
Mieleenjäävin lause: "Big thing, ya know what I'm saying."

Pidin Roxettesta ennen kuin innostuin itse kuuntelemaan musiikkia. Toki Roxette soi Suomessa sen verran paljon heidän hulluina hittivuosinaan että vaikea siltä olisikin ollut välttyä. Mutta muistan kuinka serkulla olleista levyistä useimmiten 90-luvun alussa soittimeen päätyivät joko Roxetten Joyride, Tourism tai hieman myötähäpeämpänä Mc Nikke T:n Jos Haluu Saada Vol 1. Roxetten levyillä oli tarttuvia biisejä joita tuli jopa laulettua mukana ja Nikke T vetosi keskenkasvuisiin teineihin hah-hah-hauskoilla sanailuillaan. Vieläkin muistan lauseet kuten: "Mandela vapaa, Tyson hävis, kuka ois uskonu että niin kävis?" tai "Hei jätkä myy mulle frendis niin näytän nimes elokuvan endis". Mutta toisin kuin Nikke T, Roxette päätyi omaan levyhyllyyni myöhemmin. (Totuuden nimessä on toki sanottava että jos parilla eurolla tulisi vastaan niin Nikke T:kin sinne saattaisi nostalgiasyistä päätyä.)

 Roxetten The Big L. oli kolmas sinkku heidän megasuosion saavuttaneelta Joyride (11 miljonaa myytyä) albumiltaan. Joyridella Roxette ehtikin vielä sopivasti paistatella suosiossa ennen musiikkimaailman linjanmuutosta 90-luvun alussa. The Big L. on takuuvarmaa Roxettea tuolta ajalta vaikkei heidän tykein singlensä ollutkaan. On helppo jakaa Roxetten biisit kahteen kategoriaan, ne joissa Marie on päälauluvastuussa ja ne joissa Per on vetovuorossa. The Big L. kuuluu jälkimmäisiin vaikka toki Marietakin kuullaan. Suuresta rakkaudesta ja ensirakkauden huumasta on kyse ja hieman himostakin. Roxette ei toki astu kenenkään varpaille sanoituksellaan mutta mukava että edes pieni häivähdys pahetta on sujautettu mukaan.

The Big L. ei menobiisinä tietenkään tavoita Roxetteslovareiden tunnetasoja eikä se myöskään saa samalla tavalla ilmakitaroimaan kuin Joyride mutta hyvää popmaakariutta se Per Gessleltä ja tuottaja Clarence Öfwermanilta silti osoittaa. Olen varmaan liiankin kanssa valittanut kappaleiden kertosäkeistä tämän blogin arvostelusisa joten sanotaan nyt kun syytä on että tällä kertaa kertsi toimii. Roxette tekee oman kevytrokkinsa niin luonnollisesti että vaikka laskelmointia mukana onkin se on helppo pyyhkäistä syrjään kuin kääreet Hesen hampurilaisen ympäriltä. Ja toisin kuin se Hesen hamppari joka vie nälän vain pariksi tunniksi niin The Big L. on tänäkin päivänä minulle ihan hyvä popnälän karkoitin. Toki vain alkupala, ei pääruoka.

Arvosana: 6,5/10

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kansas - Song for America

Artisti: Kansas
Kappale: Song for America (1975)
Albumi: The Best of Kansas
Mieleenjäävin lause: "No man rules this land; no human hand has soiled this paradise."

Progressiivinen rock jota myös progeksi kutsutaan ei tavoittanut minua ennen kuin löysin Mike Oldfieldin. Toki tiesin jotakin ko. genren olemassaolosta ja osasin muutaman nimen mainita mutten paljoa sen enempää. En ole edelleenkään mikään progen asiantuntija, mutta kuten monista muistakin genreistä jotka eivät ole musiikkimakuni valtavirrassa olen silti veistellyt sieltä ne lastut jotka itseäni miellyttävät eniten.

Oldfieldin progressiivisista albumeista pidän Tubular Bellsistä ja Amarokista. Hollantilaisen Earth and Firen progekaudelta löytyy biisejä joista pidän. Amerikkalainen Kansas miellyttää minua sekä 70- että 80-lukujen tuotantonsa osilta vaikka yhtyeen linja muuttuikin myöhemmin myötäilemään aikansa radiorokkia. Yleissivistyksen vuoksi tarkoituksenani on jossakin vaiheessa tutustua kotimaisiin 70-luvun progesuuruuksiin kuten Wigwamiin ja Tasavallan Presidenttiin mutta vasta siinä vaiheessa kun se tuntuu luonnolliselta ja kiinnostavalta.

Kansasin yli 10 minuuttinen proge-eepos Song for America on samannimisen albumin nimibiisi ja samalla bändin vähemmän kaupallista menestystä nauttineen alkukauden tunnetuin kappale. Itseltäni löytyy vinyylimitan rajoituksen vuoksi aikanaan kokoelmalle lyhennetty hieman yli yhdeksänminuuttinen versio jota ei ole cd-versiolle jaksettu alkuperäiseen mittaan palauttaa. Kerry Livgrenin säveltämä ja sanoittama Song for America kertoo Amerikan historian aloittaen ajalta ennen ihmisasutusta siirtyen kolonisaation julmuuksista nykyaikaan. Kolmen eri ajanjakson lisäksi voidaan vielä erotella teoksen aloittava moniminuuttinen instrumentaali-intro.

Kaltaiselleni kolmen minuutin timmejä pop-helmiä arvostavalle Song for America maistuu yllättävänkin hyvin. Liika tekninen kikkailu ja egopöhötys loistavat poissaolollaan ja välillä hieman synkistäkin sanoituksista huolimatta meno säilyy hyväntuulisena alusta loppuun. Voisi ehkä kritisoida sitä etteivät sanoitus ja sävellys kulje käsi kädessä mutta ehkä se olisi ollut liian popmusiikkimainen ratkaisu. Mahtipontisuutta löytyy mutta se ei mene överiksi ja toisaalta juuri viulujen ja koskettimien tuoma kepeys auttaa tasapainossa pysymisessä. Mitään erityisen mieleenjäävää ei kuitenkaan jää käteen; hyvää menoa ja maalailevuutta löytyy sen verran etten pituudesta huolimatta haro next nappia Song for American alkutahtien kajahtaessa.

Arvosana: 6,0/10

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Army of Lovers - The Ballad of Marie Curie

Artisti: Army of Lovers
Kappale: The Ballad of Marie Curie (1993)
Albumi: The Gods of Earth and Heaven
Mieleenjäävin lause: "From laboratory of Eden to the monarchy of Sweden, the laureate Marie Curie, Marie Curie."

Army of Loversin The Gods of Earth and Heaven on niitä albumeita joiden ostopaikan muistan. Ensimmäisen kerran ostin sen divarista Oulusta 96-97 vaikka kannet olivat kärsineet. Myöhemmin löysin parempilaatuisen käytetyn kirpputorilta mikä onkin korvannut huonomman version levyhyllyssäni. Kyseessä on mielestäni Army of Loversin kirjavista albumeista se tasalaatuisin ja paras vaikka Glory, Glamour and Gold onkin lähes yhtä hyvä. The Gods of Earth and Heaven ei ollut maailmanlaajuisesti yhtä suuri menestys kuin edeltänyt Massive Luxury Overdose mutta varsinkin Venäjällä se oli suuri hittialbumi ollen toinen kahdesta ulkomaalaisista albumeista jotka ovat myyneet siellä timanttilevyyn oikeuttavan määrän. (Se toinen on Kylien Fever)

Alexander Bard osaa sivistyneenä miehenä ripotella kappaleisiinsa korkeakulttuuria mutta toki vain mausteeksi. Marie Curie, tuo maailman ehkä merkittävän naistiedemies ja ainoa Nobelin voittaja kahdessa eri tieteenlajissa ei siis ole niin erikoinen aihevalinta kuin voisi luulla. Tällä kertaa dancepoljento pidetään rauhallisena ja pääpaino onkin enemmän puhelaulumaisessa kerronnassa joissa on päiväkirjamaisia katkelmia Marie Curien elämästä. Noita katkelmia olisi suonut olevan ainakin yhden säkeistön verran enemmän mutta koska kertosäekin on kelpo niin menkööt tällä kertaa. Pidän pienistä sinfoniaorkesteripätkistä joita olisi voinut käyttää laajemminkin.

The Ballad of Marie Curie on hyväntuulinen muttei tavanomainen kunnianosoitus historian merkkihenkilölle. Toisaalta jos itse päätyisin jonkin ihmeen kautta laulun aiheeksi niin toivoisinkin enemmän tämänkaltaista käsittelyä kuin jäykkää ylistystä. Campia ja kitchiä ruotsalaisessa popkattilassa keitettynä, jos Army of Lovers on sinun juttusi niin tykkäät tästäkin jos et niin ehkä tämä käy mielenkiintoisesta kuriositeetista. Jos kokoaisin Spotify soittolistan lauluista historian henkilöistä niin ainakin itselleni tämä olisi ensimmäinen biisi joka tulisi mieleeni.

Arvosana: 7,0/10