lauantai 26. toukokuuta 2012

Sweet - Action


Artisti: Sweet
Kappale: Action (1975)
Albumi: Blockbuster! The Best of the Sweet
Mieleenjäävin lause: "Oh, I was suicidal 'cause you was my idol."

70-luvun glamrockista puhuttaessa valintani on Sweet. Slade hieman liian räkäistä, Gary Glitter ei herätä suurempaa mielenkiintoa, Alvin Stardustilla on hetkensä ja Bowie on ehtinyt tehdä niin monenlaista ettei häntä voi pelkästään glamrokkariksi lokeroida. Kotimaisista nyt puhumattakaan. Sweetin tuotannon helmet täyttävät mukavasti yhden kokoelman enkä usko että hankkisin heidän musiikkiaan lisää hyllyyn ellei Desolation Boulevard albumi satu osumaan sopuhintaan kohdalle. Yksittäisistä kappaleista kaipaan lähinnä mainiota Love is Like Oxygenia jota ei jostakin syystä kokoelmalta löydy vaikka kyseessä onkin Sweetin viimeiseksi jäänyt hitti.

Action on koko Sweetin jäsenistön yhteistä käsialaa ja hyvä menestys eritoten Manner-Euroopan listoilla antoi odottaa hyvää yhtyeen itsenäistymiselle ja kovemman rokin linjalle. Mutta nopeasti muuttuvat trendit ja kuluttava rockelämä söivät bändin kipinän 70-luvun loppuun mennessä. Actionin aikaan Sweet oli vielä hyvässä iskussa eikä biisiä vaivaa myöskään aiemman tuotannon ajoittainen liika sokerointi tai kikkailu. Jokainen bändin jäsen saa tilaisuuden loistaa oman instrumenttinsa kanssa mutta onneksi mitään irrallisia tilutteluja tämä timmi rockrypistys ei sisällä.

Action on kuin tehty käytettäväksi erilaisissa nostatus-, fiilistely- ja hypetystarkoituksissa. Toisaalta se ei mielestäni ole Sweetin hiteistä se kaikkein tarttuvin. Se ei kovinkaan usein ala soimaan päässäni mutta olen itsekin tehnyt youtubeen koostevideon jossa se on musiikkina. Käyttötarkoitus ja tulkinta menevät jälleen aika paljon alkuperäisen merkityksen ohi sillä Actionissa bändi purki turhautumistaan levy-yhtiön sanelupolitiikkaan ja erimielisyyksiin musiikillisen linjan suhteen. Minkäs teet kun biisi on sen verran menevä ja tulkinta aina jokaisen omassa päässä. Terve uho ja hyvä meininki ovat rokin peruspilarit ja Sweet nojasi niihin häpeilemättömästi ja taiten tälläkin kertaa

Arvosana: 7,0/10


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Lambretta - Riding On The Stars


Artisti: Lambretta
Kappale: Riding On The Stars (1999)
Albumi: Breakfast
Mieleenjäävin lause: "If only I had a dream to share with you."

Jos yhtye tai artisti julkaisee vain yhden albumin ei siitä pysty luomaan kovinkaan ihmeellistä kehitystarinaa. Ruotsalainen Lambretta ehti julkaista kolme albumia vuosien 1999-2005 välillä. Breakfast oli lupaava debyytti vaikka Linda Sundblad etsikin vielä tyyliään ja oli ääneltään vielä keskeneräinen. Kakkosalbumi Lambretta sisälsi yhtyeen tunnetuimman hitin Bimbo ja oli debyyttiä huomattavasti hiotumpi kokonaisuus. Kolmosalbumi Fight vei yhtyettä raskaampaan suuntaan mutta jostakin syystä levy floppasi ja yhtyeen tie päättyi siihen. Kaikilla kolmella levyllä on muutama huippuraita mutta kakkosalbumilla niitä on mielestäni eniten. Kolmosalbumi Fight on Lambrettan albumeista kuitenkin se joka useimmiten päätyy kuunteluuni. Se on kypsä ja ehjä kokonaisuus vaikkei sisälläkään yhtä suurta huippubiisiä. Ehkä juuri sen hyvän läpikuunneltavuuden vuoksi Fight onkin suosikkialbumini Lambrettalta.

Riding On The Stars on hyvä esimerkki siitä kuinka Lambrettan debyyttilevy Breakfastin rivibiiseiltä puuttui persoonallisuutta ja särmää. Leppoisa poprokki voi parhaimmillaan pistää hymyn huulille ja pään keikkumaan mukana mutta tähän ei tässä tapauksessa päästä. Linda Sundblad oli vasta 18-vuotias tämän biisin purkituksen aikaan ja sen kuuleekin hänen äänensä epäkypsyytenä, tosin vika voi olla myös tuotannossa. Ehkä ei olisi ollut pahitteeksi nostaa hieman biisin tempoa tai sitten lisätä lyriikoihin hieman leikittelevää ilkikurisuutta jota paremmista Lambrettan biiseistä löytyy. Nyt kappaleen teiniunelmalyriikat eivät tavoita kuulijaa eikä taustalauluissakaan ole yrityksestä huolimatta vetoa.

Riding On The Stars ei ole mielestäni kuitenkaan huono biisi vaan keskinkertainen. Lyhyt ja leppoisa kitarasoolo ei ole hassumpi ja niinä hetkinä kun Linda ei särje ääntään hänen laulunsa on mukiinmenevää. Näistä aineksista ei mitenkään saisi huippubiisiä sillä kappaletta kuunnellessa tulee samanlainen olo kuin kuullessa iskelmäbändin soittavan rokkia; Vauhti ja vaaralliset tilanteet loistavat poissaolollaan. Onneksi biisin mitta on maltettu pitää karvan verran alle kolmessa minuutissa vaikka ehkä kaksi ja puoli olisi ollut sopivin. Vetovoiman puutteen huomaa siitäkin että 20 minuutin putkeen kuuntelun jälkeen Riding On The Stars alkaa kuulostamaan enemmän ja enemmän ärsyttävältä. Onneksi Lambretta pystyi paljon tätä parempaan.

Arvosana: 4,5/10


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

BWO - Marrakech


Artisti: BWO
Kappale: Marrakech (2006)
Albumi: Halcyon Days
Mieleenjäävin lause: "Mon jardin marocain."

Eri vuosikymmenten musiikillista arvoa miettiessä vastaan tuli kysymys: Mikä vuosien 2000-2009 aikana perustettu bändi tai aloittanut artisti on mielestäni paras? Aluksi kysymys tuntui vaikealta mutta hetken mietinnän jälkeen täytyi todeta että vaihtoehdot olivat aika vähissä. Ulkomaisista BWO (Bodies Without Organs) ja kotimaisista PMMP. Olen monta kertaa aiemminkin tässä blogissa maininnut että pidän lähes kaikesta musiikista jonka takana on Ruotsin omintakeinen popprofessori Alexander Bard. Hänen kaikista projekteistaan ehkä juuri BWO on se tasapainoisin ja "normaalein". Toki Army of Lovers sai suuremman hitin ja Vacuum oli hetken aikaa Venäjän suosituin ulkomainen bändi mutta BWO on tähänastisista se suurimman hittipotentiaalin omannut.

En tiedä mikä on innoittanut Bardin tekemään laulun Marokossa sijaitsevasta Marrakechin kaupungista, muttei siinä bändin kansainväliset laulunaiheet huomioonottaen ollut mitään tavatonta. Eksoottisesta paikasta laulaminen antaa hyvän syyn käyttää itämaisia sointukulkuja biisin mausteena kuten Marrakechin tapauksessa onkin tehty. Jos minun pitäisi muodostaa käsitys Marrakechista kaupunkina pelkästään tämän laulun perusteella, uskoisin että se on eksoottinen mutta rauhoittava paikka. Kun maailman suuret metropolit ovat alkaneet kyllästyttää ja tuottaneet vain sydänsuruja ja pettymyksiä, Marrakech on se keidas jossa voi nuolla niin fyysiset kuin henkisetkin haavansa.

Marrakech on melkein erinomainen biisi muttei ihan. Siinä on paljon elementtejä joista pidän; eksotiikka ja kaipaava tunnelma sekä loistavaäänien naistaustalaulaja jonka äänestä sai nauttia jo Vacuuminkin levyillä. Mutta miksi suuruuden rima heiluu ja viime hetkellä putoaa? Jos Marrakech olisi jonkun muun bändin tai artistin biisi, saattaisin pitää sitä nerokkaana Bard pastissina, mutta BWO on itse asettanut riman korkealle. Toki kyseessä on BWO:nkin tapauksessa keskivertoa parempi siivu, mutta aivan bändin top 10:iin tällä ei päästä. Marrakech ei sisällä kaikkein nokkelimpia Bard sanailuja vaikka siitä löytyykin esimerkiksi tällaista kelpoa riimittelyä: "Now I've found my thunderdome, the place I call home." Mutta näin kesän kynnyksellä ei kannata heittäytyä liian negatiiviseksi, juuri tähän aikaan vuodesta Marrakech kuulostaa parhaimmalta.  

Arvosana: 6,5/10


lauantai 12. toukokuuta 2012

Mike Oldfield - Harmonia Mundi


Artisti: Mike Oldfield
Kappale: Harmonia Mundi (2008)
Albumi: Music of the Spheres
Mieleenjäävin lause: "Terra autem erat inanis."

Pienen tauon jälkeen arpa osui Mike Oldfieldin tuotantoon joka onkin albumimääräisesti parhaiten edustettu artisti levyhyllyssäni. Alunperin minulla oli vain eräältä kokoelmalta löytyvä In Dulci Jubilo joka ei herättänyt suurempaa kiinnostusta. Tiesin toki Moonlight Shadowin mutta kuten monet muutkin, yhdistin sen mielessäni enemmän Maggie Reillyyn. Tutkiessani vuonna 2005 uudenkarheaa Youtubea (tai jotakin vastaavaa videonpalvelua) törmäsin sattumalta kappaleisiin Family Man ja Innocent. Family Man oli ok mutta Innocent räjäytti pankin ja sai minut ostamaan Oldfieldin kokoelmalevyn. Tästä alkoi ketjureaktio ja aloin lisätä lähes jokaiseen levytilaukseen Oldfieldin albumin tai pari. En omista vielä kaikkia hänen albumeitaan, sillä tässä vaiheessa tuntuisi inhottavalta ajatukselta että olisi saanut kerättyä ne kaikki. Matkahan on usein hauskempi kuin itse määränpäähän pääseminen musiikin keräämisessäkin.

Harmonia Mundi (maailman sopusointu) löytyy vuonna 2008 julkaistulta klassista musiikkia sisältävältä Music of the Spheres albumilta. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta kun Oldfield oli klassisen musiikin kanssa tekemisissä, sillä jo Tubular Bells albumista julkaistiin sinfoniaorkesterin esittämä sovitus. Progen, kansanmusiikin, konemusiikin, poprockin, dancen, new agen ja monen muun genren jälkeen onnistui Oldfield yhteityössä Karl Jenkinsin tuottamaan myös pätevän klassisen musiikin albumin.

Harmonia Mundin ongelma on että se toimii paljon paremmin osana levykokonaisuutta kuin irrotettuna raitana. Tämän kuulee siitäkin että kappale loppuu kesken siirtymää seuraavaan levyn raitaan. Kappaleen parasta antia ovat lyhyt laulettu naiskuoro-osuus ja Oldfieldin akustinen kitarointi. Tiedän olevani väärässä kun oletan biiseiltä koukkuja ja muistettavia kohokohtia, sillä Harmonia Mundi on kaikista popmusiikillisista puutteistaan huolimatta tasapainoinen fiilistelyraita. Mietin tunnistaisinko kappaletta ensitahdeista ja pelkään pahoin että en. Tietäisin kyllä miltä levyltä se on, mutta en tämänkään arvostelun jälkeen osaisi sitä nimetä. Harmonia Mundi on musiikillista taustamattoa joka sopisi hyvin esimerkiksi elokuviin tai mainoksiin.

Arvosana: 4,5/10


sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Steve Harley & Cockney Rebel - Make Me Smile


Artisti: Steve Harley & Cockney Rebel
Kappale: Make Me Smile (Come Up and See Me) (1975)
Albumi: The Super Sounds of the 70's
Mieleenjäävin lause: "For only metal - what a bore!"

Toisen iskusävelmän vuodelta 1975 peräkkäin tässä blogissa tarjoaa Steve Harley & Cockney Rebel kappaleella Make Me Smile (Come Up and See Me). Siinä missä Dee Clarkin Ride a Wild Horse oli pikkuhitti, Make Me Smile ylsi singlenä miljoonamyyntiin. Kun kuuntelin biisin pari kertaa ennen kirjoittamista minusta tuntui että olin kuullut biisin jossakin ensi kertaa 90-luvulla. Mikä paljastui todeksi sillä Make Me Smile on soinut mm. monissa mainoksissa sekä esimerkiksi elokuvissa Full Monty ja Velvet Goldmine. Ikävä kyllä halpiskokoelmallani on jälleen kerran vain liveversio biisistä vaikkei asiasta boksin takakannessa tai cd:n lehtisessä mitään asiasta mainitakaan. Verrattuna albumiversioon minulta löytyvä liveversio on lyhyempi ja karumpi muttei silti ollenkaan hassumpi.

Jos biisin syntymisen takana on joku tarina, se lisää ainakin minulle biisin arvoa. Make Me Smilen innoittajana on ollut Cockney Rebel bändin hajoaminen ja päätyminen tosiassa lähinnä Steve Harleyn sooloprojektiksi. Make Me Smile onkin kevyttä kuittailua entisille bändikavereille. Epäsuoran kuittailun taidon taitajaksi Steve Harleyn totesinkin jo Mr. Soft -biisin arvostelussa. Hänen hauska tapansa ääntää ja painottaa sanoja toimii hyvin juuri tällaisessa piilomyrkytetyssä makupalassa.

Make Me Smile käyttää onnistuneesti taukoja sekä pa-pa-pa, la-la-la-o-lalala taustalua. Varsinkin tauot ovat popissa ja rockissa varsin vähän käytetty tehokeino. On hämäävää kuinka pelkällä pinnallisella kuuntelulla tuntuu kuin kyseessä olisi ilomielinen hyvänmielen biisi johtuen siitä että ne kitkerät ainekset on piilotettu makean kuorrutteen alle. Ei ole väärää tapaa tehdä katkeria vihailubiisejä, ratkaisevaa on vain onko kappale itsessään tehty hyvin vai huonosti. Make Me Smile voidaan mielestäni laskea onnistuneeksi, sillä itse ainakin purkaisin katkeruuttani mieluummin sitä kuunnellen kuin vaikkapa L7:n Shitlistin.

Arvosana: 7,0/10
Minulta löytyvä liveversio:


Albumiversio: