lauantai 30. toukokuuta 2015

ABBA - One of Us

Artisti: ABBA
Kappale: One of Us (1981)
Albumi: The Visitors
Mieleenjäävin lause: "The passed me by, all those great romances."

Mitä sopivin valinta sillä tällä viikolla kävellessäni töistä kotiin ABBA kuulosti paremmalta kuin aikoihin. Niinpä ryhdyin kuunteluhankkeeseen jonka olen tehnyt useita kertoja viimeisen 20 vuoden aikana eli kuuntelen kaikki Abban albumit läpi. Ehdin melkein loppuun ennen tämän kirjoittamisen alkua sillä vain Waterloo albumin jälkimmäinen puolikas jäi kuuntelematta. Arvostelun kirjoitettuani vien loppuun sen mikä jäi kesken.

Joskus se tutuin musiikki kuulostaa kaikkein parhaimmalta. Vasta lukemani kirjan mukaan on introverteille tyypillistä että he kuuntelevat tuttua musiikkia ollessaan väsyneitä ja ehkä viime aikojen hieman verottavammat työviikot ovat vaikuttaneet juuri edellämainitulla tavalla. Abban valikoituminen on myös ajankohtaista koska Abban luottobasisti Rutger Gunnarsson siirtyi taivaallisille keikkalavoille 8.5.2015.

Lempialbumini The Visitors sisälsi myös Abban viimeisen ison listahitin One of Us. One of Us ei häpeä vertailussa suurimpien Abbahittien kanssa sillä siinä on kaikki Benny Andersson ja Björn Ulvaues kaksikon laatutyön jäljet. Taide syntyy tuskasta (tai kivestä hakkaamalla jos Fingerporista on kyse) ja tällä kertaa popklassikon polttoaineena oli bändin sisällä tapahtuneet kipeät erot. Vaikka ennen ikäviä avioerojakin bändi teki kirpaisevia erobiisejä (Esim Knowing Me, Knowing You) niin siitä huolimatta annos omakohtaista kokemusta nostaa tasoa vielä pykälän ylemmäs. Minulle on aina ollut pieni ihmetyksen aihe miten mies voi kirjoittaa ex-vaimonsa suuhun One of Usin, The Winner Take it Allin tai When All Is Said And Donen kaltaisia tekstejä. Puhumattakaan One of Us singlen B-puolena olleesta Should I Laugh or Crysta.  

One of Us hipoo popbiisinä täydellisyyttä ja mitä siitä puuttuu olen epäpätevä sanomaan. Ehkä ainoa kilpailija on Abba itse sillä heidän katalogistaan löytyy mielestäni muutama vielä tätäkin parempi biisi. Agnetha laulaa juuri oikealla energiatasolla ja amerikkalaistyylinen ylidraamattisuus olisi vain pilannut tulkinnan. Samaa pätee toiseen edesmenneeseen Abban luottomusiikkoon eli rumpali Ola Brunkertiin jonka harkittu työskentely yhdessä basisti Rutger Gunnarssonin kanssa on sellaista jota en väsy kuuntelemaan. Jokainen rummunisku ja jokainen bassokulku kulkevat muun sisällön kanssa käsi kädessä. Pieniä yksityiskohtia on Abbafanin ja ehkä muidenkin ilo kuunnella. Mandoliinitkin soivat ehkä kauniimmin kuin missään toisessa tietämässäni kappaleessa.

One of Us on suosikkinibändini yksi parhaista kappaleista ja 20 vuoden kuuntelun jälkeenkin saatan innostua kuultuani sen alkutahdit. Jos joka vuosi tulisi nykyään edes yksi tämänveroinen biisi niin olisin tyytyväinen.
       
Arvosana: 8,5/10

lauantai 23. toukokuuta 2015

Tori Amos - Cornflake Girl

Artisti: Tori Amos
Kappale: Cornflake Girl (1994)
Albumi: Tales of a Librarian
Mieleenjäävin lause: "Hanging with a raisin girls."

Torilla tavataan taas. (Piti saada tämä vitsi pois mielestä että pystyn keskittymään itse kirjoittamiseen.) Cornflakesit ovat minulle murojen keskikastia. En pidä sokerisista muroista joten maissimurojen hillitty maku kelpaa minulle mutta toisaalta en pidä maisista noin yleensä. Voinkin sanoa että pidän Tori Amoksen yhdestä tunnetuimmasta kappaleesta Cornflake Girl enemmän kuin itse muroista joihin kappaleessa viitataan.

Tori Amos ei tietenkään laula muroista vaan cornflake girl on artistin itsensä käyttämä nimitys tytöistä jotka ovat valmiita vahingoittamaan ystäviään. Innoitus tähän syntyi afrikkalaisesta naisten silpomisperinteesta jossa usein naispuolinen sukulainen on se joka huokuttelee tytön operaatioon ja myös suorittaa sen. Cornflake girlin vastakohta on laulussakin mainittu raisin girl joka ei petä ystäviään. Maissimuro-rusinasekoituksessa kun on paljon enemmän maissia kuin rusinoita joten jälkimmäisiä on paljon vaikeampi löytää. "Never was a cornflake girl.. hanging with a raisin girls.." Älkää siis kutsuko Toria cornflake girliksi. Oma logiikkani olisi toinen, syönhän maksalaatikkonikin rusinattomana ja mielestäni rusinat vain pilaavat pullan. Mutta pisteet artistille hyvin perustelluista kielikuvista. Never was a liver casserole with raisins boy..

Cornflake Girl on se kappale jonka kautta tutustuin Tori Amoksen musiikkiin ensi kertaa. Saihan kappale kohtalaista rotaatiota MTV:llä. Mutta vaikutus oli hidas sillä hankin Tori Amoksen levyn hyllyyni vasta vuosi takaperin. Joihinkin asioihin kypsyy ajan kanssa vaikka kappale oli jo tuolloin tarpeeksi hyvä jättämään muistijäljen niin musiikin kuin värikylläisen musiikkivideonkin vuoksi. Kappaleesta tehtiin kaksi erilaista musiikkivideota (molemmat löytyvät alta) joista toinen Euroopan ja toinen Amerikan markkinoille. Tori halusi toteuttaa kaksi erilaista visuaalista näkemystä hengentuotteestaan. Itse pidän luonnollisesti siitä versiosta jonka näin alunperin ensin.

Cornflake Girl maistuu paremmalta nyt kuin 21 vuotta sitten. (Kylläpäs nämä alati kasvavat vuosimäärät elämässä taaksepäin saavat itseni tuntumaan vanhalta.) Pidän intron bassoniekusta mutta toki Tori Amoksen ollessa kyseessä piano on se dominoiva soitin. Siinä missä piano joskus tuntuu teennäisestä soittimelta popmusiikissa niin Tori Amoksen tapauksessa se on lähes ehdoton. En tiedä miten kilinällä ja helinällä täytetty äänimaailma on estetty menemästä tukkoon mutta ehkä se on vahvuus ajalta ennen volyymisotia. Minulle Cornflake Girl on pieni pophelmi jossa on syvyyttä sanoituksessa, liioittelematon tulkinta ja hyvä toteutus.        
         
Arvosana: 7,5/10



lauantai 16. toukokuuta 2015

Ketil Stokkan - Romeo

Artisti: Ketil Stokkan
Kappale: Romeo (1986)
Albumi: Best of Nordics (Eurovision Song Contest)
Mieleenjäävin lause: "Romeo, romeo..."

Satunnaissoitto on tällä kertaa varsin hyvin ajan tasalla sillä nyt on tarjolla euroviisubiisiä tosin Norjasta ja vuosimallia 1986. Minulla ei ole muistikuvaa mitkä Euroviisut olisin nähnyt ensimmäisenä mutta vuoden 1986 Norjassa järjestetyistä viisuista en ainakaan muista mitään.

Norja oli voittanut viisut edellisvuonna Bobbysocksin La det svingellä joten Ketil Stokkan sai kunnian päästä esiintymään kotiyleisön edessä humoristisella Romeollaan. Esitys oli ensimmäinen jossa lavalla oli taustaesiintyjänä drag queen mutta se ei siivittänyt kappaletta menestykseen vaan sijoitus oli 12. kahdenkymmenen osallistujan joukosta. (Suomeltakaan ei naapuripisteitä tällä kertaa herunut.) Ketil ei tästä masentunut vaan pääsi edustamaan uudestaan vuonna 1990. Tällä kertaa tulos oli vielä huonompi sillä Brandenburger Tor oli ajetulla viimeisellä sijalla minkäpä muun kuin Suomen Beat -yhtyeen Fri? -kappaleen kanssa. Tätä nykyä Ketil Stokkan työskentelee opettajana ja hänen edellinen albuminsa julkaistiin vuonna 2001.

Ruumeuu, ruumeuu.. Kielet eivät aina kuulu edukseen toisenkielisille ja juuri kertosäkeen Romeo norjalaisittain lausuttuna on itselleni kappaleen kompastuskiviä. Toisaalta en osaa edes kuvitella miten oudolta meidän äidinkielemme kuulostaa muun Euroopan korvissa. Musiikillisesti kappale on 80-luvun puolivälin ylisiloteltua radiorokkia jonka riffittely tuo hieman mieleen Toton. Sanoituksesta en luonnollisesti ymmärrä ilman apuja mitään mutta viisubiisiksi se on ajankohdan huomioiden melko uskalias. Laulun Romeo ei osaa lähestyä unelmiensa naista vaan kosketus muuttuu kopeloinniksi ja tämän jälkeen edes polvillaan rukoilu ei auta.

Romeo ei mielestäni ole mikään viisuklassikko edes Pohjoismaiden mittapuulla. En tiedä miksi se on valittu omistamalleni Best of Nordics kokoelmalle kuin korkeintaan siitä syystä että esityksellään kappale avasi uusia rajoja. Kertosäe on lähes tarttuvahko kaikessa yksinkertaisuudessaan mutta Ketilin ääni ei ole karismaattisemmasta päästä. Ehkä biisin olisi voinut sovittaa joko rokimmaksi tai menevämmäksi sillä nyt se on vain menevähkö. Huumori on vaikea laji samoin kuin asioiden puolivälissä oleminen ja nyt ei ole oikein onnistuttu kummassakaan. En minä tätä vihaa, mutta jos vuoden 1986 viisuista jotakin haluan kuunnella niin Sandra Kimin voittajabiisi J'aime la vie potkii kovempaa. Puolueellisuuden uhallakin väitän myös että Päivä kahden ihmisen on Romeota parempi biisi vaikka jäikin pisteissä taakse jos ei muun niin vähemmän näyttävän esityksen vuoksi.    

Arvosana: 4,5/10


torstai 14. toukokuuta 2015

Showaddywaddy - Under the Moon of Love

Artisti: Showaddywaddy
Kappale: Under the Moon of Love (1976)
Albumi: 100 Hits of the 70's
Mieleenjäävin lause: "Lets go a little walk under the moon of love."

Ärsyttävimmät bändin nimet listallani Leicesteristä Englannista ponnistava retrorockpumppu Showaddywaddy saa korkean sijoituksen. Yhtye kasattiin vuonna 1973 liittämällä yhteen kaksi bändiä joten tuloksena oli harvinainen yhdistelmä joka koostui kahdesta laulajasta, kitaristista, basistista ja rumpalista. Showaddywaddyn jäsenet pukeutuivat teddyboy -tyyliin ja suurin osa heidän hiteistään oli covereita 50- ja 60-lukujen rock- ja popklassikoista. Vuosien 1973 ja 1982 välillä yhtyeellä oli kunnioitettavat 22 listahittiä kotimaassaan. Näihin kuului myös heidän ainoa sinkkuykkösensä Under the Moon of Love joka valloitti listan loppuvuonna 1976. Ajan hengen mukaan käännösversion meillä esitti Kisu (se Jernström, ei tämä uudempi tuttavuus) nimellä Meidän on täysikuu. Showaddywaddy kiertää yhä peräti kahden alkuperäisjäsenen voimin.

Under the Moon of Love oli alunperin Curtis Leen pikkuhitti vuodelta 1961 jonka tuotti Phil Spector. Kappale ei kuitenkaan jäänyt unholaan sillä sen ehti ennen Showaddywaddya coveroida myös Mud vuotta aiemmin pienellä listamenestyksellä. Showaddywaddyn kolmen viikon listäykkösasema on kunnioitettava saavutus mutta täytyy silti todeta että ajoituksen on täytynyt olla täydellinen. Klassisen rockin uusi tuleminen oli voimissaan ja näitä uusretroja tulkintoja pystyi kuuntelemaan niin ensimmäinen kuin myöhemmätkin rocksukupolvet. Mutta mitään vaaraa tai särmikkyyttä on turha odottaa. Under the Moon of Love on täyttä purkkaa joka ei ainakaan omassa suussani maistu pitkään. Eniten rokkia löytyy laulajan hetkittäin särmäytyvästä äänestä ja ovathan nuo 50-luku tyyliset miehiset "Aha-ha" huokailut aina toimivia.

Omaan makuuni Under the Moon of Love on aivan liian iskelmällinen (ne torvet..) ja voisin kuvitella kappaleen soivan kotimaisilla tanssilavoilla kalapuikkoviiksisen humppabändin versioimana. Tätä kaavaa käyttäen on tehty parempiakin poprokkeja. Komeahkon rumpuintron jälkeen kertosäe tuhlataan heti eikä tunnelma enää nouse. Under the Moon of Love ei ole omaan makuuni sillä se nojaa enemmän perinteeseen kuin luovaan popkirjoitustaitoon. Kokonaisuus toimii paremmin niin että kahdeksanhenkisen Showaddywaddyn näkee veivaavan biisiä energisesti mutta sellaisella perusteella en täällä arvosanaa anna. Ei tämä tuhkaa ole mutta kaukana timantista. (Grafiittia sitten?)  
Arvosana: 4,0/10

lauantai 2. toukokuuta 2015

Lady Gaga - LoveGame

Artisti: Lady Gaga
Kappale: LoveGame (2009)
Albumi: Fame Monster
Mieleenjäävin lause: "I wanna take a ride on your disco stick."

Lady Gagan läpimurto oli raikas tuulahdus tuoden valtavirtaan takaisin jotakin mitä sieltä oli puuttunut. 90-luvulta poimitut vaikutteet modernein maustein yhdistettynä persoonalliseen uuteen artistiin toimi eritoten debyyttilevyn aikaan. Myöhemmin Lady Gagan hyperkameleonttimaisuus on ehkä kääntynyt häntä itseään vastaan. Jos Madonna johon Lady Gagaa usein verrattaan vaihtoi imagoaan kerran tai korkeintaan kaksi yhden levyn aikana niin Lady Gaga saattaa vaihtaa sitä monta kertaa päivässä. Ehkä tämä kuluttaa muuta luovaa energiaa sillä se tärkein eli iskevät popbiisit eivät ole debyytin jälkeen putoilleet läheskään samaan tahtiin. Mutta debyyttialbumi Fame ja sen kerrankin laadukkaasti lihavoitettu myöhempi painos Fame Monster ovat laatupoppia.

Minulle nykyään tyypilliseen tapaan en lämmennyt heti Lady Gagalle. Pidin Just Dancea ärsyttävänä ja Poker Face kolahti vasta myöhemmin. Oikeastaan vasta Bad Romance oli se popleka joka avasi korvani Lady Gagan popille. Häpeämätön ja suorasukainen LoveGame on Lady Gagaa paremmasta mutta ei aivan parhaasta päästä. Sanoitus leikkii "discotikulla" ratsastamisen mielikuvalla joka ei edes yritä olla muuta kuin suora viittaus miehiseen sukuelimeen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä..

LoveGame tarttuu kuulijaa kurkusta heti alusssa jossa homman nimi tehdään selväksi. Jos ensimmäiset 15 sekuntia eivät iske niin tässä tapauksessa seuraavat vähän yli kolme minuuttiakaan ovat tuskin sinun juttusi. Tämä vahvuus samalla myös kappaleen heikkous sillä mitään vaihtelua tai yllätystä ei ole tarjolla. Toistoa on paljon mutta toisaalta Gagan persoona pitää homman pinnalla enemmän kuin hyvin.

Tällaisen asian selittämisessä täytyy nykymaailmassa olla varovainen mutta minusta on ansiokasta että Lady Gaga kuvaa seksuaalisuuttaan tavalla mikä ei tunnu laskelmoivalta tai itsensä "myymiseltä". Ainakin minä uskon että Lady Gaga kertoo kokemuksensa komeasta jätkästä baarissa niin kuin on kappaleen syntytarinaksi sanonutkin. Oli kyseessä mies- tai naisartisti niin laskelmoitu seksuaalinen tyrkkyys on minusta vaivaannuttavaa. Vaikka Lady Gaga onkin Stefani Germanottan taiteilija alter ego niin parhaat showbusinesshahmothan ovat usein artistin oma siviilipersoona kerrottuna sadalla.

LoveGame on hyvää poppia mutta ei Lady Gagan suurin korvamato. Toivottavasti artisti itse löytää joskus vielä sen luovuuden suonen josta pulppusi laadukas debyyttialbumi ilman huteja.  
   
Arvosana: 6,5/10