keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Satunnainen poikkeama I: Vuosikatsaus 2014

Näin vuoden viimeisenä päivänä päätin poiketa normaalista rutiinista ensi kertaa blogin historiassa ja random play nappi jää tällä kertaa painamatta. Sen sijaan käyn läpi omat suosikkini vuoden 2014 musiikillisesta tarjonnasta vaikka moiseen ryhtyminen onkin vielä liian aikaista. Nykytahdillani löydän kuluvan vuoden parhaat jutut yleensä vuoden tai kahden viiveella. Mutta tämä on hyvä tehdä nyt kun vuosi 2014 on vielä tuoreessa muistissa.

Aloitetaan helpoimmasta eli vuoden 2014 parhaasta tulokkaasta. Tässä kategoriassa ei ole suurta kilpailua sillä Brightonista ponnistava rockduo Royal Blood vie tämän kirkkaasti. Voisi kuvitella ettei pelkän basistilaulajan ja rumpalin voimin saisi aikaan kunnon rokkia mutta väärässä olin. Yhtye on rytmikäs, räyhäkäs ja tuo raikkaan tuulahduksen kuulostaen silti jotenkin perinteisiin nojaavalta. Riffit ovat rautaisia ja junttaa on sopivasti ilman että meiningistä tulee monotonista. Toisin kuin monet en ole huolissani siitä mihin yhtye jatkaa tästä sillä eihän kaksihenkisyys estänyt White Stripesiäkään julkaisemasta useata hyvää levyä. Ja vuotena jolloin aloitin bassonsoiton täytyi tietenkin fiksautua bassovetoiseen bändiin.

Royal Blood - Little Monster


Koska tulokas oli helppo otetaan seuraavaksi pohditaan vaikea eli paras kotimainen biisi vuonna 2014. Valitettavasti tämä vuosi ei tule jäämään minulle mieleen kotimaisen musiikin suurvuotena. Toki yksittäisiä kelpo biisejä julkaistiin moneltakin artistilta ja bändiltä mutta laajemmalta rintamalla minua ei tänä vuonna kotimainen tarjonta onnistunut viettelemään. Sentään jouduin miettimään voittajaa muutaman ehdokkaan väliltä mutta voittajaksi päätyi Haloo Helsingin Beibi. Haloo Helsingin sinkuista pidän lähes kaikista menopaloista kun taas himmailuviisut eivät ole niinkään iskeviä. Beibissä ei todellakaan himmailla vaan siinä käytetään tänä vuonna takaisin tullutta breakbeatiä onnistuneesti. Muuta-suuta ja lähden-tähden -tyyliset loppusoinnittelut ovat juuri sitä mitä minä kaipaan.

Haloo Helsinki! - Beibi


Vuoden 2014 paras biisiyhteistyö ei ole niin vaikea kuin kuvittelisi. Siihen on tarvittu vain kahden vanhan suosikkini epäpyhä allianssi joka toimi paremmin kuin odotin. Kyseessä ei ole mikään nykyään yleinen Stara A feat. Stara B with Stara C vaan kahden ruotsalaisbändin Gravitonaksen ja Army of Loversin yhteistön tulos People Are Lonely. Toki kumpaakin kokoonpanoa yhdistää vanha suosikkini Alexander Bard jonka nenäisestä äänestä saa nauttia tässäkin kappaleessa. Tietenkin myös Jean Pierre pääsee henkäilemään ranskaksi kuten vanhoina hyvinä aikoina ikään. Gravitonaksen Andreas Öhrn istuu kokonaisuuteen paremmin kuin luulisi sillä usein (omasta mielestäni) parhaat biisit ovat vaikeasti tasapainoilevia yhdistelmiä huumoria ja tragikomediaa. Ja musiikkivideo on hulvaton.


Gravitonas - People Are Lonely ft. Army of Lovers


Vuoden 2014 paras rockbiisi oli lähinnä sen miettimistä minkä Royal Bloodin singlejulkaisuista valitsisi. Toki Jack Whiten Lazaretto kävi myös hetken mielessä mutta kyllä valinta kohdistuu Royal Bloodin iskevään Figure It Outiin. Samalla saan kätevästi myös toisen kategorian sillä biisin musiikkivideo on myös mielestäni vuoden paras. Figure It Out on uskoni rockmusiikkiin palauttavaa tervaleijonaa joka on soinut päässäni ja soittimissani loppukesästä asti eikä kyllästymispistettä ole vielä saavutettu. Näinä ei niin mieleen jäävien musiikkivideoiden aikakautena myös musiikkivideo kikkailee juuri sopivasti antaen intoa useampaan kertaan katsomiseen. Plussana biisille pidän myös sitä että bändi esittää sen loistavasti myös livenä.

 Royal Blood - Figure It Out

Royal Blood - Figure It Out (Live)


Negatiivinenkin täytyy olla joten vuoden suurin musiikillinen pettymys on Indican Akvaario -albumi. Ainahan sitä on hieman varuillaan kun vanha suosikki palaa tauolta ja kertoo hakeneensa uutta suuntaa. Mutta yleensä kun joskus alan pitämään jostakin niin harvoin päädyn muuttamaan mielipidettäni vaikka tuotannon laatu vähän alkaisikin heilua. Minä etukäteen suoraastaan halusin pitää Indican uudesta musiikista mutta en vain kyennyt. Ja yritin monta kertaa. Ei Indica vuosimallia 2014 ole huonoa tai ärsyttävää musiikkia mutta siitä on jotenkin onnistuttu suodattamaan pois ne asiat joidenka takia bändistä pidin. Minä pidin siitä hieman lapsellisesta keijuilumeingistä ja satufantasioista joita bändin musiikissa aiemmin oli sillä myös tummemmat sävyt olivat mukana. Nyt on jäljellä vain pikkukivaa poprokkia josta ei jää mitään mieleen. Toivottavasti bändi jaksaa vielä yrittää sillä korvaamatonta vahinkoa ei ole tapahtunut.
 Indica - Suunta on vain ylöspäin (Nimi on toivottavasti enne. -Toim. huom.)


Kuultuani vuoden parhaana pitämäni biisin ensi kertaa olin harvinaisen vaikuttunut ensikuulemalta. Toki minä osasin odottaa jotakin hyvää sillä tämä hyvin tuntemattomaksi toistaiseksi jäänyt artisti julkaisi mielestäni myös vuoden 2013 parhaimman kappaleen. Mutta kun tänä vuonna kuulin: "Do you dare to dream if the dream is bigger than you?" oli se yksinään jo sellainen lause että Helena Johanssonin Faith oli vahvoilla pelkästään sen vuoksi. Julistan Faithin kokonaisuutena mielestäni vuoden 2014 parhaaksi kappaleeksi. Biisi olisi hyvin voitu julkaista jo 90-luvulla josta kappaleen soundillinen hyvä sydän on ammennettu. Tähän kun lisätään minulle henkilökohtaiseksi muodostunut sanoitus sekä erinomainen laulusuoritus niin vuosi 2014 saa tämän takia musiikillisesti paljon anteeksi.
Helena Johansson - Faith


Parasta albumia en pysty vielä nimeämään sillä en ole ostanut vielä ainuttakaan 2014 julkaistua levyä. Ostoslistani mataa aina vuoden tai kaksi jäljessä julkaisuja jotta saan ostettua musiikkini huokeasti midpricenä.

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku 2014 eli lupaava mutta vielä raakile artisti jonka toivoisi kehittyvän jatkossa uudeksi suosikikseni. Tätäkin piti miettiä hetki lähinnä käymällä läpi youtubelinkkilistojani tältä vuodelta. Kiitos Mielikuvituksen melodiat blogin tutustuin tänä vuonna Milla Rumi -nimiseen nuoreen naisartistiin joka sopii tähän aihealueeseen täydellisesti. Lupausta on paljon mutta se jokin on vielä löytymättä. Jo tässä vaiheessa on mukana tuttuja sekä persoonallisia elementtejä musiikillisesti mutta artistina Milla Rumi tuntuu vielä etsivän sitä omaa tyyliään. Jos se löytyy niin ehkä minä voin vuoden päästä mainita hänet uudestaan vuoden 2015 parhaimistoon
kuuluvana artistina.


Kiitos vuonna 2014 blogiani seuranneille ja myös niille jotka myöhemmin näille sivuille eksyivät. Kiitos myös kaikille muille musiikkiblogaajille jotka toivat tietooni uutta musiikkia tai oman näkökulmanne jo tuttuihin klassikoihin. Vuonna 2015 Sattuman sanelemat kappaleet jatkaa tutulla linjalla.

lauantai 13. joulukuuta 2014

T. Rex - Telegram Sam

Artisti: T. Rex
Kappale: Telegram Sam (1972)
Albumi: 100 70's Hits
Mieleenjäävin lause: "Telegram Sam, you're my main man."

Vuodenaika vaikuttaa osittain siihen minkäsävyistä musiikkia kuuntelen. Toki on henkilökohtaisia evergreenejä joita voi kuunnella milloin vain mutta esimerkiksi Abban Soldiers soi parhaiten joulukuussa. "In the grip of this cold december.." Musiikkikin on kylmä ja narskahteleva kuin pakkaslumi kenkien alla. Samalla tavalla 70-luvun glamrock ei ole minulle talvisinta musiikkia. Kimallus, poseeraus ja tiukka etukeno ei vain sovi hangessa taivaltamiseen.

Marc Bolan ja T. Rex ei ole minulle se 70-luvun glamrock kokoonpano vaikka minulla ei ole mitään syytä heitä myöskään inhota. Sweet ja Alvin Stardust osuvat paremmin omaan kimallerockhermooni. Telegram Sam oli yksi T. Rexin kaupallisen huippukauden hiteistä ollen listaykkönen vuonna 1972 bändin kotimaassa Englannissa. Kappale tunnetaan parhaiten "main man" sanonnan tunnetuksi tekemisestä jota mm. Sweet myöhemmin käytti myöhemmin Action -hitissään. Telegram Sam on saanut nimensä Sam Alderilta joka toimi musiikkibisnesvastaavana Marc Bolanille. Sam Alder lähetti faksilla tiedon Bolanille että Get It On oli noussut ykköseksi ja samalla syntyi idea seuraavasta ykköshitistä. Hittien teko on helppoa silloin kun on se kuuluisa hittiputki päällä. Tietysti sitä vaikeampaa kun se kultainen kosketus lopulta katoaa jokaiselta hittimaakarilta.

Telegram Sam on perusvarmaa glamrokkia ja se toimii varmasti useimmille genren ystäville. T. Rex on ollut myöhemmin monen bändin innoittajana joten tietenkään biisi ei tänä päivänä kuulosta erityisen raikkaalta tai omaperäiseltä mutta karismaa ei voi kopioida ja sitä Marc Bolanilla oli mukavasti. Liiallisen poseerauksen puute voidaan laskea eduksi vaikka toki sitä tarpeellista keulimista löytyy. Telegram Sam tuo varsinkin loppua kohden mieleen jotkut Electric Light Orchestran biisit ja tokihan Marc Bolan aikoinaan soittikin muutamalla ELO:n biisillä. Jos sie tarviit perusvarmaa glamrockbiisiä niin täs siul o sellane.

Arvosana: 6,0/10

lauantai 6. joulukuuta 2014

Agnetha Fältskog - Jag ska göra allt

Artisti: Agnetha Fältskog
Kappale: Jag ska göra allt (1970)
Albumi: My Love My Life
Mieleenjäävin lause: "Tack min vän at du gjort mej til kvinna."

Jos olisin voinut tilata jotakin random playlta tähän itsenäisyyspäivään osuneeseen arvosteluuni niin esimerkiksi Sibeliuksen Finlandia olisi ollut täydellinen valinta. Mutta koska blogin idea on satunnaispoiminta kaikista omistamistani levyistä niin sellaista ei tietenkään tapahtunut. Agnetha Fältskogin Jag ska göra allt ei kovin suomalaiseksi muutu mistään päin tarkasteltuna. Toki ruotsi on toinen virallinen kielemme. Kotimaisen musiikin mainio tietokantakaan ei kerro että kukaan kotimainen artisti olisi tämänpäiväistä biisiä versioinut. Joten kunnioittakaamme jokainen Suomen itsenäisyyspäivää omilla tavoillamme, minä teen sen pitämällä yllä tämän blogin vuosia jatkunutta kantavaa ideaa vaikka läpi harmaan levyhyllyn.

On sinänsä harmi että Agnetha Fältskog jätti biisintekovastuun Abbassa lähes kokonaann Bennyn ja Björnin harteille sillä soolourallaan hän osoitti lahjakkuutta sekä säveltäjänä että sanoittajana. Ehkä hänen kappaleensa eivät olleet skaalaltaan kovin monipuolisia mutta ne olivat tekijänsä näköisiä ja vilpittömän oloisia. Vuoden 1970 Som jag är albumilta löytyvä Jag ska göra allt on kaunis parisuhdebiisi joka ei ole pelkkää hattaraa. Mitä enemmän saan ikää, sitä enemmän arvostan realistisiakin parisuhdebiisejä enkä pelkkiä teiniunelmia. Jag ska göra allt on yhdistelmä molempia. Siinä lauletaan ettei elämä voisi jatkua ilman puolisoa elämässä. Silloin viereltä puuttuisi oma läheinen kumppani ja lapsilta isä.

Naisasianaisen näkökulmasta sanoitus ei varmasti ole täysin mieleinen, laulaahan siinä nainen tekevänsä kaiken miehensä eteen. Mutta varmasti anteeksiantamisen ja -pyytämisen tarve parisuhteessa on hyvä aihe laulettavaksi. Alun vahva lause jossa kiitetään toista siitä että hän on tehnyt päähenkilöstä naisen jää parhaiten mieleen.

Musiikillisesti Jag ska göra allt ei ole yhtä mielenkiintoinen kuin sanoitus. Siitä löytyy hauska pieni loppunostatus mutta sovituksellisestikin painotus on sanoituksessa ja Agnetha tulkinnassa. Eikä siinä ole oikeastaan mitään vikaa vaikka toki joku mieleenjäävä melodianpätkäkin olisi nostanut kokonaisuuden tason vielä muistettavammaksi. Jag ska göra allt on hieno näyttö tuolloin vasta 20-vuotiaan Agnethan lahjakkuudesta. En omista Agnethan soolotuotantoa vain siksi että Abbafanius siihen velvoittaisi vaan myös siksi että sieltä löytyy paljon kuulemisen arvoista musiikkia.

Arvosana: 6,5/10

lauantai 29. marraskuuta 2014

The Cardigans - Tomorrow

Artisti: The Cardigans
Kappale: Tomorrow (1995)
Albumi: Life
Mieleenjäävin lause: "Tomorrow heavenly no sorrow."

Cardigans kuului niihin yhtyeisiin joihin musiikkimakuni ei ollut vielä valmis kun kuulin heitä ensi kertaa vuoden 1995 paikkeilla. Life albumin aikainen uusretro tyyli ei iskenyt sen enempää kuin että Rise and Shine oli siskoni herätysbiisi. First Band of the Moonin lainasin kirjastosta koska Lovefool oli tarttunut korvaani mutta sekään ei albumikokonaisuutena iskenyt kuin vasta vuosia myöhemmin. Gran Turismo löi Cardigansin läpi minulle ja tuolta albumilta löytyykin monta biisiä jotka ovat minulle tärkeitä.

Olen joskus kuullut väitteen että jos yhdellä biisillä aikoo esitellä jonkun albumin niin siihen ei kannata valita huonointa eikä parasta raitaa vaan se keskinkertaisin. Kun puhutaan Cardigansin vuoden 1995 Life albumista niin Tomorrow voisi olla se keskinkertaisin. Edellinen logiikka ontuu mielestäni sellaisten albumien tapauksessa joissa on pari kolme ässäraitaa ja loppu täytekuraa. Mutta Life albumin esittelyssä Tomorrow ei ole harhaanjohtava. Onhan se albumin yleisen linjan kuuloinen 60-lukumaisine soundeineen. Iloisenhaikea (on siellä se haikeuskin kun kuuntelee sointujen välistä) laulu kertoo pitkällä matkalla oman rakkaansa luokse menossa olevasta tytöstä jolle onnen maa aukeaa huomenna muttei vielä tänään.

Miksi kutsun Tomorrowia omasta mielestäni albuminsa keskinkertaiseksi raidaksi? Se kuuluu Life albumin menobiiseihin muttei pääse vetovoimassa esimerkiksi Rise and Shinen tai Sick and Tiredin tasolle. Mutta toisaalta Life on juuri kokonaisuudeltaan vahva albumi joten pykälän tai pari parhaista raidoista jääminen ei ole maailmanloppu. Tomorrowin vahvuus on teemallisesta iloisuudesta ja keveydestä huolimatta napakka soitanta. Jos bändi keimailisi kuten Nina Persson laulussaan tuloksena olisi ällömakeaa hattaraa mutta nyt iskevä soitanta tuo tasapainoa. Kaksi kuukautta basson soittoa harjoitelleena Magnus Sveningssonin bassotyöskentelu kuulostaa hyvältä. Rytmiryhmän toista osapuolta eli rumpali Bengt Lagerbergia unohtamatta. Tomorrow keinuu ja kolisee hyvin muttei jää parhaiten mieleen.

Arvosana: 6,0/10

lauantai 22. marraskuuta 2014

BWO - Obsession

Artisti: BWO
Kappale: Obsession (2006)
Albumi: Halcyon Days
Mieleenjäävin lause: "I can wait night and day be the sky blue or gray."

Olen pitänyt lähes kaikesta mitä Ruotsin omintakainen popälykkö Alexander Bard on keksinyt tuottaa, säveltää tai sanoittaa. Ensikosketukseni hänen säveltämäänsä musiikkiin oli Trollin Jimmy Dean kappale joka oli suosiossa erityisesti kuudennen luokan luokkaretkellämme. Alettuani aktiivisemmin popmusiikin kuuntelun Army of Lovers oli yksi ensimmäisistä musiikillisista ihastuksistani. Bardin seuraava bändiprojekti Vacuum helpotti lukiolaispäiviäni ja Bodies Without Organs eli BWO antoi minulle uskoa että nolkytluvullakin tehdään vielä hyvää popmusiikkia. Gravitonas on ehkä se bändi joka saa minut ostamaan musiikkia digitaalisesti koska muuta formaattia ei ole tarjolla. On siis suhteellisen varmaa että mitä Alexander Bard keksiikin musiikillisesti Gravitonaksen jälkeen tai sen aikana tulee samaan huomioni.

Ei ole kovin yleistä että kappaleen säveltäjä ja sanoittaja joka ensin esittää alkuperäisversion versioi kappaleen vielä toisen kokoonpanon osana. Army of Loversin Obsession oli vuonna 1991 julkaistun Massive Luxury Overdose albumin yksi suurimmista  hiteistä heti sen suurimman eli Crucifiedin jälkeen. Vuonna 2006 Obsession ei saanut singlejulkaisua mutta oli kymmenes raita BWO:n Halcyon Days albumilla. En tiedä miksi Bard halusi versioida laulun uusiksi mutta ainakin yhtye oli esittänyt kappaletta livenä ennen albumijulkaisua. Ehkäpä kappale on ollut suosittu keikoilla ja täten versio on haluttu levyttää fanien iloksi.

Alkuperäisversio on Army of Loversia parhaasta päästä mutta BWO:n coveri ei ole parasta BWO:ia. Mutta tämä ei tarkoita sitä että kyseessä olisi huono tuotos. Sanoituksen idea ei ole muuttunut versioiden välillä mutta tulkinnan sävy kylläkin. Army of Loversin pakkomielteinen rakastaja oli höpsömpi ja hieman säälittäväkin siinä missä BWO laulaja Martin Rolinski on vain kaipuuta tunteva ensirakastaja. Alexander Bard on sentään BWO:n versiossa äänessä väliosassa siinä missä hän oli päälaulaja originaalissa. Soundillisesti coveri on maltillisesti päivitetty 15 vuotta uudempaan kuosiin alkuperäistä kunnioittaen. Ehkä hieman liikaakin kunnioittaen sillä pieni irtiotto olisi voinut olla hyvästä.

Jos haluan kuulla Obsessionin teen sen alkuperäisversiolla ja BWO versio jää kuriositeetiksi. BWO:lla oli omintakeinen tyylinsä joten heidän ei olisi tarvinnut versioida mitään vanhaa uusiksi. Sujuvasti kuunneltava mutta ei must have.

Arvosana: 5,5/10

lauantai 15. marraskuuta 2014

Michael Jackson - Beat It

Artisti: Michael Jackson
Kappale: Beat It (1982)
Albumi: The Essential Michael Jackson
Mieleenjäävin lause: "Just beat, beat it."

Kun random playn koura tarttuu klassikkoon rima arvostelun kirjoittamiselle nousee korkeaksi. Legendaarisista biiseistä on varmasti kirjoitettu jo lähes kaikki mahdollinen mutta toisaalta joku voi lukea tästäkin laulusta ensi kertaa tästä blogista. Itse olen myös monta kertaa saanut toisista musiikkiblogeista muistutuksia vanhoista hyvistä biiseistä joita ei ole tullut hetkeen kuunneltua. Itselleni on myös mielenkiintoista lukea toisten näkemyksiä kaikkien tutuimmistakin lauluista. Pahoitan harvoin mieleni arvosteluista vaikka toki joskus asenteellisuus voi jäädä harmittamaan. Esimerkiksi aikoinaan moni suomalainen arvostelija piti Ace of Basen kakkosalbumia The Bridgea samanlaisena debyytti Happy Nationin kanssa. Itse teini-ikäisenä fanipoikana olin tietenkin käärmeissäni ja olenhan tänä päivänäkin sitä mieltä että edellämainitut albumit eivät ole toistensa kopioita vaan selkeää evoluutiota.

32 vuotta myöhemminkin Beat It on kova biisi. Se on ehkä jopa saumattomampi valkoisen ja mustan musiikin hybridi kuin Aerosmith Run DMC yhteistyö Walk This Way muutamaa vuotta myöhemmin. Ottaen huomioon ettei Michael ollut aiemmin levyttänyt (hard)rokkia ja Beat It oli hänen ensiyrityksensä genressä on suuri saavutus ettei lopputulos jättänyt juurikaan parantamisen varaa. Kaikki tekijät ja palaset loksahtivat kohdalleen luoden sen kliseisen osiensa summaa suuremman lopputuloksen. Uransa piikissä oleva menestysnälkäinen Michael Jackson, supertuottaja Quincy Jones ja aidosti innoissaan mukana ollut kitarasankari Eddie Van Halen loivat jotakin yhdessä jotakin kestävää. Rytmiryhmää unohtamatta joka oli Steve Lukather bassossa ja Jeff Porcaro rummuissa.

Vaikka yleensä tässä blogissa ei puututa musiikkivideoihin niin Beat It:stä on vaikea puhua mainitsematta MTV sukupolvelle ikimuistoista videota. Sanoitus joka kertoo ongelmista joihin uhmakas machoilu voi johtaa ei ole vanhentunut tippaakaan. Toki Michaelin herkän pahan pojan imago romuttui uran myöhempien skandaalien myötä joihin en tässä ota kantaa sillä niillä ei ole merkitystä siinä kuinka hyvä tuotos Beat It on. Jos Beat It:ia voi jostakin kritisoida niin aivan terävin rocksärmä on hiottu tarkoituksella pois. Mutta vesittämisestä ei todellakaan ole kyse vaan hienosäädöstä jolla varmistettiin biisin crossover menestys. Juuri tämä on suuri ansio sillä Beat It rokkaa ollen samalla popuskottava. Best of both worlds.

Arvosana: 8,0/10

lauantai 8. marraskuuta 2014

Boney M - Daddy Cool

Artisti: Boney M
Kappale: Daddy Cool (1976)
Albumi: Gold
Mieleenjäävin lause: "She's crazy like a fool."

Boney M Gold oli yksi ensimmäisistä ostamistani albumeista. Ei aivan ensimmäisiä mutta varmasti se koristi levypinoani pöydällä siinä vaiheessa kun albumeita oli vain kymmenkunta. 20 vuotta myöhemmin olen miettinyt mikä olisi paras ratkaisu laittaa edelleen varsin pieni cd-levykokoelmani (400+ albumia) siistiimpään ja yhtenäisempään järjestykseen. Nykyiset kolme cd-tornia ovat tulleet täyteen ja olohuoneen pöydällä oleva mahtumattomien levyjen pino kasvaa uhkaavasti. Toisin kuin tietokonepeleissä ja ohjelmissa en ole vielä siirtynyt digitaaliseen ostamiseen musiikissa vaikka ainakin osa haluamastani musiikista on tätä nykyä ostettavissa vain digitaalisesti. Gravitonasin musiikin löytyminen vain verkosta on suurin täky. Ehkä osittainen siirtyminen tapahtuu siinä vaiheessa kun musiikin digimyynnin hintataso muuttuu kohtuullisemmaksi. Nykyisellään saan pienen odottamisen jälkeen fyysisen albumin huomattavasti halvemmalla kuin jäykästi hinnoiteluista verkkomusiikkikaupoista.

Isi viilee eli Daddy Cool on yksi saksalaisen Boney M bändin ykköshittejä. En muista koska olen kuullut kappaleen ensi kertaa sillä vanhempani eivät juuri kuunnelleet ulkomaista musiikkia ja kaappaleen käännösiskelmä ei (onneksi) ole erityisen tunnettu. Mutta oletettavasti viimeistään 90-luvun alun toinen tuleminen toi kappaleen korviini. Toisin kuin voisi luulla Daddy Cool ei lähtenyt heti lentoon vaan vasta näyttävä tv-esiintyminen sai ostavan yleisön eritoten Saksassa innostumaan yhtyeestä. Yhtyeen näyttävät playbackesiintymiset olivatkin varmasti yksi suosion takeista Frank Farianin tarttuvia sävellyksiä unohtamatta.

Frank Farianin tumma ääni starttaa tämänkin hitin vaikka suuren yleisön silmissä leukojaan aukoi tanssija Bobby Farrell. Kappaleen persoonallinen naksutus syntyi kynästä jota koputeltiin hampaita vasten. Nerokasta toimintaa aikana jolloin digitaalisista levytysstudioista autotuneineen ei kirjoitettu edes tieteiskirjallisuudessa. Daddy Cool edustaa juuri sitä eurooppalaista discoa jonka mukana Boney M:n tähti nousi ja laski. Samaa teemaa varioimalla yhtye pärjäsikin hyvin 70-luvun loppuun. Hyvä prototyyppihitti on tärkeä ja juuri sellainen Daddy Cool oli.

Harmittomien ja  hauskojen poprallien ystävänä pidän toki myös Daddy Coolista. Musiikillisesta sydämestäni löytyy kunniapaikka 70-luvun discolle jossa Boney M, Baccara, Bee Gees ja monet muut aikalaiset soivat tauotta. Sanoituksesta ei varmasti saisi tehtyä syvääluotaavaa tekstianalyysiä mutta sen ei olekaan tarkoitus kuin olla yksi tanssittava instrumentti jonka kanssa on hyvä laulaa mukana. Kipinöitä ajatusten kokkoon kannattaa etsiä toisista kappaleista mutta jos tavoitteena on vanhaa Koe-eläinpuistojingleä lainatakseni "mahtava meno, tiukka etukeno" niin tässä on siihen hyvä vaihtoehto.
 
Arvosana: 7,5/10


lauantai 1. marraskuuta 2014

Roxette - How Do You Do!

Artisti: Roxette
Kappale: How Do You Do! (1992)
Albumi: Don't Bore Us - Get To The Chorus!
Mieleenjäävin lause: "I love the way you undress now baby begin."

Olen usein blogissani maininnut että aloitin aktiivisen musiikinkuuntelun vasta keväällä 1993 ollessani 15-vuotias. Se ei toki tarkoita ettei minulla olisi aiempia musiikkimuistoja joita minulta löytyy mm. tämänkertaisesta random playn valinnasta. Serkkuni omisti Roxetten Tourism albumin ja Joyriden lisäksi muistan että kuuntelimme levyltä How Do You Do:ta. Silloin oli hienoa laulaa Per Gesslen mukana ja antaa Marien tulla mukaan kertosäkeeseen. Ja jos totta puhutaan se on sitä yhä.

Tässä kohden kävin tarkistamassa löytyisikö netistä bassotabulatuureja tähän hienoon popklassikkoon ja löytyiväthän ne. Joten ehkä pääsen melusaastuttamaan naapureita laulumisen lisäksi aloittelijamaisella bassottelullani.

Kuten monilla hittiartisteilla myös Roxettella oli hittikaava joka toi heille uransa suurimmat hitit 80- ja 90-lukujen taitteessa. Kaavan variaatio oli hieman eri rock- ja sloverihiteissä mutta esimerkkinä ensimmäisestä käy hyvin Tourism albumin ensisingle How Do You Do. Single ei villinnyt enää rapakon toisella puolella mutta Euroopassa se kiipesi hittilistoille totuttuun tapaan. Koska olen usein valittanut biiseistä jotka eivät tiedä oikeaa mittaansa niin kehun heti alkuun optimaalista karvan verran päälle kolmen minuutin mittaa. Kertosäe kestää toistamista ja muut osat ovat erottamaton osa kokonaisuutta. Roxette on rockbiiseissä vahvimmillaan kun sekä Perin että Marien ääni hyödynnetään ja tässä tapauksessa Marien kuuluukin laulaa kertosäettä ja taustoja ja Perin loput.

How Do You Dota on maustettu pikkujutuilla jotka jossakin toisessa biisissä voisivat ärsyttää mutta tässä tapauksessa ne parantavat kokonaisuutta. Naurahdukset, du-du-du ja uu-uu-uu taustalaulut ja synteettiset kättentaputukset ovat kuin kaikki mausteet valinta grillillä; Sopii täydellisesti makkaraperunoihin muttei eväslettuihin. Ja juuri siitä How Do You Do:ssa on kyse; makkaraperunoista kaikilla mausteilla. Kaikista nykyajan pikaruokaherkuista huolimatta joskus iskee pitelemätön halu lähteä grillille nauttimaan vanhan ajan hyvää herkkua ja musiikillinen vastine on laittaa soimaan Roxetten kokoelma.

Roxetten poprock ei ikinä ole seksikkäintä, särmikkäintä tai pahennusta herättävää mutta pahuksen tarttuvaa se parhaimmillaan on. Ehkä julkaisuvuonna kappaleen kasarihtavat soundit eivät olleet enää aivan aallonharjalla mutta vuonna 2014 tällä ei ole mitään väliä. Jos 22 vuotta ensikuulemasta minun täytyy pidätellä itseäni etten alkaisi ilmakitaroimaan kesken kirjoittamisen on kyse minulle elämään jääneestä klassikosta. How Do You Do toimii myös hienosti livenä minkä olen päässyt todistamaan 2001. Itseään ei liian vakasvasti ottavasta rakkauslaulustahan tässä on kyse ja pieni höpsöys on juuri  Gessleintä Periä. Hieman muovisuuteen kallelaan olevat rumpusoundit eivät paina vaakakuppia alas näkyvästi. How Do You Do on niitä popbiisejä joidenka vuoksi on ilo olla popmusiikin ystävä.
  
Arvosana: 8,5/10

lauantai 25. lokakuuta 2014

Dr. Alban - Sing Hallelujah!

Artisti: Dr. Alban
Kappale: Sing Hallelujah! (1992)
Albumi: The Very Best of 1990-1997
Mieleenjäävin lause: "Sing hallelujah!"

Dr. Alban on yksi monista 90-luvun dancemusiikkiartisteista jotka yhä kiertävät enimmäkseen ysärinostalgiahengessä ja miksikäs ei. 90-luvulla hurjimman nuoruutensa eläneet ovat nyt maksukykyisemmässä iässä ja valmiita muistelemaan "vanhoja hyviä aikoja". Toisaalta nostalgian takaa löytyy myös elämään jääneitä popklassikoita joita voisi olla vaikea jättää pois 100 suurinta 90-luvun hittiä -tyylisiltä kokoelmilta. Pidän lähes kaikesta mitä Denniz Pop tuotti 90-luvulla Cheiron hittistudiossaan ja hänen oppipoikansa Max Martin saa hitin aikaiseksi tasaisin väliajoin jopa nykyään.

Dr. Alban ei ole notkein tai karismaattisin räppäri mitä musiikkimailmasta löytyy mutta kieltämättä hänen kankea tyylinsä on omintakeinen. Nigerialaissyntyinen hammaslääkäri  joka on syntynyt 1957 oli jo reilusti oli 30-vuotias saadessaan ensihittinsä ja tämänkertainen Sing Hallelujah on hänen kansainvälisistä hiteistä se toiseksi suurin It's My Lifen jälkeen. Kappale oli Top 10 hitti lähes jokaisessa Euroopan maassa vaikka ykkössijat jäivätkin sillä kertaa väliin. Menestystä ei ole vaikea ymmärtää. Sing Hallelujahin sävelsivät ja sanoittivat Denniz Pop ja Dr Alban yhdessä Douglas Carrin toimiessa apulaistuottajana.

Mukavasti potkivan alkuintron jälkeen esitellään amerikkalaistyylinen nelihenkinen kuoro joka kantaa biisiä lähes yhtä paljon kuin Dr. Alban itse. Olisi mielenkiintoista kuulla versio joka olisi muuten samanlainen albumiversion kanssa mutta siitä oli jätetty pois gospelhenkinen kuoro. Väitän että tarttuvuus ja tehokkuus laskisi selvästi. Ainoa pieni tyylivirhe on rauhallinen väliosa jota tällä kertaa ei tarvittaisi. Hyvää menoa ei tarvitse katkaista mutta toisaalta paluunostatus antaa paljon anteeksi. Kuitenkin löytyy se pieni ero hyvän ja loistavan välillä tässä tapaukssa hyvän riman ylittyy mutta loistavan ei. Se mitä jää puuttumaan ei ole oleellista, sillä tällaisenaankin Sing Hallelujah keinuttaa sisäistä ysäriteiniäni mukiinmenevästi.

Sing Hallelujah on jälleen kerran yksi osoitus parhaiden ruotsalaistuottajien kyvystä ottaa vaikutteita muualta maailmista ja tuottaa niistä jotakin mikä kuulostaa erehtymättömän tarttuvasti kansainväliseltä ruotsipopilta. Mutta mistä me saisimme edes yhden tällaisen huipputuottajan meille Suomeen?  

Arvosana: 6,5/10

lauantai 18. lokakuuta 2014

Carly Simon - You're So Vain

Artisti: Carly Simon
Kappale: You're So Vain (1972)
Albumi: 100 Hits of the 70's
Mieleenjäävin lause: "I had some dreams they were clouds in my coffee."

En ole koskaan pitänyt itseäni musikaalisena tai musiikillisesti lahjakkaana ihmisenä. En päässyt edistyneempien musiikkiryhmään kolmannella luokalla vaikka elämäni ainoan kerran lunttasin vastauksia vieressäni istuneelta. Peruskoulun musiikkitunnit veivät kiinnostuksen musiikkia kohtaan joka heräsi uudestaan vasta 15-vuotiaana. Kenenkään opettajan ei pitäisi koskaan sanoa oppilaalleen ettei hänestä koskaan voi tulla mitään jossakin niin kuin minulle tehtiin lauluääneni suhteen kolmannella luokalla.

Nykyisen työni jota teen nuorten parissa sai minut innostumaan hankkimaan bassokitaran jota olen nyt Rocksmith -ohjelman avulla treenannut noin 16 tuntia. Pelkäsin etukäteen että instrumentin oppiminen voisi pilata musiikin kuuntelun hieman samalla tavalla kuin radiotyön tekeminen teki radion kuuntelusta erilaista. Aika näyttää miten käy sillä mitä tulee basson soittamisessa olen vielä vihreääkin vihreämpi vaikka huomaan toki korvieni tarkentuneen kuuntelemaan biisien bassolinjoja.

Tämänkertainen random playn valinta sisältääkin sopivasti varsin tunnetun bassointron jonka soittaa Klaus Voormann. Mutta Carly Simonin vuoden 1972 suurhitti You're So Vain lienee kaikkein tunnetuin arvoituksellisuudestaan sen suhteen kenestä Carly Simon on laulun kirjoittanut. You're So Vain on kappale johon muutenkin sisältyy keskivertoa enemmän triviaa sillä pelkkä wikipedia-artikkelikin on keskivertoa mielenkintoisempaa luettavaa. Tunnustan etten ole ikinä kappaletta kuunnellessani tullut huomanneeksi että Mick Jagger laulaa siinä taustoja. Muistan varmuudella kuulleeni kappaleen ensi kertaa siskoni omistamalta Blue Moon 3 -kokoelmalta 90-luvun puolivälissä.

You're So Vain on jälleen yksi niistä kappaleista joita on vaikea muuttaa arvosanaksi. Sävellyksenä ja toteutuksena siinä on paljon hyvää mutta se ei ole minulle niitä 70-luvun kappaleita jotka tekevät minulle tuon omasta mielestäni pop-historian parhaan vuosikymmenen. Sanoitus on näppärä olematta liian kitkerä, katkera tai surullinen. (Vaikka se toki onkin niitä kaikkia) Pieni ilkikurisuus sopii sen sijaan mainiosti. Nobody Does It Better on mielestäni paras Carly Simonin esittämä kappale mutta You're So Vain ei jää siitä liian kauas. You're So Vain on eritoten vahva sanoitukseltaan vaikka se toki onkin kauttaaltaan hyvää työtä. Se on myös esittäjänsä tavaramerkkikappale jota on lähes mahdoton kuvitella kenenkään muun versioivan lähellekään yhtä hyvin.

Arvosana: 6,0/10

lauantai 11. lokakuuta 2014

Meja - Dindi

Artisti: Meja
Kappale: Dindi (2004)
Albumi: Mellow
Mieleenjäävin lause: "Oh Dindi, if I only had words I would say all the beautiful things that I see."

Mejan vuoden 2000 Realitales albumi kuuluu suosikkeihini joten ostin sitä seuranneen Mellow albumin ilman suurempaa ennakkotutustumista. Ensikuuntelua seurasi pieni järkytys, sillä Mellow osoittautui artistin eronjälkeiseksi terapialevyksi joka oli tyylillisesti jazzia ja bossa novaa. Ainakin albumin nimi oli kerrankin hyvin kuvaava sillä kokonaisuutena se on hyvin rauhallinen ja kypsä. Tässä tapauksessa 10 vuotta on tehnyt hyvää sillä sinä aikana levyn biiseihin on tullut hiljalleen tutustuttua ja vaikka Mellowista ei ikinä tulle suosikkilevyäni sillä on ansaittu paikka levyhyllyssäni. Joskus on tarvetta rauhalliselle himmailulle bossanovan tahdissa.

Dindi ei ole erityisen tarttuva tai näppä popsävellys sillä ainakin epäasiantuntevaan korvaani se kuulostaa hieman liian tyypilliseltä jazzahtavalta bossa novalta. Pohjimmiltaan kyseessä on iloinen rakkauslaulu vedettynä ikävän kauhoisan hunnun taakse. Dindi on bossa nova musiikin klassikko jota on versioitu ahkeraan. Dindi oli brasilialaisen bossanovalaulajattaren Sylvia Tellesin lempini joka menehtyi auto-onnettomuudessa vain 32-vuotiaana. Kyseessä on historialtaan traaginen kappale sillä Telles ehti levyttää lauluosuutensa (uutta versiota varten) juuri ennen onnettomuuttaan.

Mejan tulkinta on moitteeton ja ainakin omaan korvaani taustaorkesteri hoitaa hommansa niin kuin pitääkin. Mitään irtiottoja tai crossoverpyrkimyksiä tässä versiossa ei ole vaikka toki mukana on Mejan musiikissa usein mukana olevia amerikkalaisvaikutteisia sävyjä. Se mitä yritän sanoa on että tyylillisesti musiikki on liikahtanut Etelä-Amerikasta Pohjois-Amerikan suuntaan. Toki kielen muuttuminenkin vaikuttaa asiaan. Dindi keinuu kauniisti ja se on genreä jonka itse olen nimennyt lauantaiaamumusiikiksi. Mielestäni lauantaiaamuihin sopivat hieman haikeat ja rauhalliset kappaleet. Carpenters on esimerkki musiikista joka myös sopii mielestäni lauantaiaamuihin.

Dindi on musiikkia jota on vaikea arvottaa pisteillä. Toisaalta se ei ole musiikkia jonka ottaisin autiolla saarelle eikä se myöskään ala soimaan päässäni. Kuitenkin olen aina ollut haikeaniloisen musiikin ystävä eikä minulla ole ylitarjontaa bossa novasta levyhyllyssäni. Meja on artisti jonka vahvuus on juuri kappaleissa joissa on pieni alavire. Näin syksyn pimetessä on hyvä saada musiikillista aurinkoa joka ei kuitenkaan muistuta liikaa kesästä. Dindi voi olla juuri sitä musiikillista d-vitamiinia kapselimuodossa joka ei maistu niin hyvältä mutta tulee tarpeeseen aika ajoin.

Arvosana: 5,5/10

lauantai 4. lokakuuta 2014

Whigfield - Saturday Night

Artisti: Whigfield
Kappale: Saturday Night (1993)
Albumi: Coronation Street
Mieleenjäävin lause: "Da ba da dan dee dee da."

Tanskalaissyntyinen Sannie "Whigfield" Carlson jonka 90-luvulla pop-musiikkia kuunnelleet ja varmasti monetkin muutkin muistavat hitistä Saturday Night ei ole laskettavissa yhden hitin ihmeeksi vaikka kappaleen ilmestyessä soitto-ohjelman ruutuun nextin painamisen jälkeen sai minut niin ajattelemaan. Saturday Night oli toki jättihitti mutta sen lisäksi hänellä oli kaksi muuta Top10 hittiä mm. UK:ssa, Italiassa ja Espanjassa. (Another Day, Think of You). Saturday Night myi Englanissa yli miljoona kappaletta ollen siellä kaikkien aikojen 74. eniten myydyin single ja 15. eniten myyty naisartistin single. Whigfield oli myös ensimmäinen artisti Englannissa jonka debyyttisingle debytoi listalla suoraan kärkipaikalla.

Hittistatuksestaan huolimatta Saturday Night ei kuuluisi minun ysäripartyjeni soittolistalle. Nostalgisen hitin teinivuosilta pitäisi olla joko a) hyvä biisi, b) tuota hyviä/huonoja muistoja mieleen tai c) olla hauska. Saturday Night ei ole mielestäni erityisen hyvä biisi. Dancebiisin pitäisi nimensä mukaisesti olla tanssittava eikä tässä tapauksessa voida puhua kappaleesta joka saisi minut ryntäämään tanssilattialle. Mottonani on että kaikkea rytmikästä voi tanssia mutta toisia silti paremmin kuin toisia.

En muista että ikinä olisin erityisesti halunnut poimia Saturday Nightia kuultavaksi soittaessani nostalgiahenkisesti läpi teinivuosieni hittibiisejä. Minulla ei ole mitään erityisiä muistoja tämänkertaisesta arvosteltavana olevasta valinnasta vaikka toki muistan sen soineen ahkerasti MTV Europella. Kiistämättä Saturday Night on iloinen kappale mutta siitä puuttuu mukaansatempaavuus eikä se kohota erityisesti mielialaani, oikeastaan päinvastoin.

Saturday Night kuulostaa liian riisutulta ja väärällä tavalla yksinkertaiselta. Se on monotoninen vaikka sen bassolinja onkin varsin metka kokonaisuudesta irrotettuna. Bassolinjan lisäksi toimivin osa ovat kaikki da ba da dan dee dee da -tyyliset lallatukset. En suoranaisesti vihaa tätä eurodanceklassikkoa mutta se ei vain ole sensorttinen genrensä edustaja joka vetoaisi minuun parhaiten. Eurodance on parhaimmillaan harmitonta ja tarttuvaa sekä osa 90-luvun Euroopan pop-muistijälkeä.

Jos 90-luvulle tunnusomaisista musiikillisista jutuista puhutaan niin ainakin itselleni ensimmäisenä mieleen tulevat grunge ja eurodance. (Ysäribrittipop ja indierockin nousu ehkä tämän jälkeen) Varmasti on ihmisiä joille Saturday Night on se ysäribiisi ja heille se suotakoon, musiikkihan ei ole mikään muu kuin makuasia.

Arvosana: 4,5/10

lauantai 27. syyskuuta 2014

Tarja Turunen - I Walk Alone (In Extremo Remix)

Artisti: Tarja Turunen
Kappale: I Walk Alone (In Extremo Remix) (2007)
Albumi: My Winter Storm
Mieleenjäävin lause: "My winter storm holding me awake."

Jos haluaa tietää mielipiteeni Tarja Turusen My Winter Storm -albumista kannattaa lukaista pari aiempaa poimintaa albumilta. Pidempiaikaiset lukijat tietänevät myös mielipiteeni remikeistä muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta. Kun painoin tänään nextiä ja tulos paljastui niin pienen hetken ajan olisin halunnut jopa huiputtaa mutta sitten luonnollisesti päätin että blogin kantava idea pitää niin kuin aina tähänkin asti ja se arvostellaan mitä sattuma tuo. Äitikin opetti jo lapsena että pahaakin ruokaa pitää ainakin maistella, miksei siis musiikkiakin?

Aloitetaan positiivisesti toteamalla että In Extremo Remix Tarja Turusen vuoden 2007 sooloalbumille sanoituksestaan nimensä antanut biisi ei ole huonoimpia kuulemiani remiksauksia vaikka onkin pidemmän päälle hieman ärsyttävä. En saanut selville varmuudella viittaako kappaaleen nimen In Extremo saksalaiseen folkmetallibändiin vai ei. Jos joku tietää niin minua saa sivistää asiasta. In Extremo bändin soitinvalikoimaan kuuluisi ainakin säkkipilli ja puutorvet joita tässä remiksissä tarjotaan hyvin kuuluvasti. Laulu on poimittu alkuperäisversiosta mikä tekee miksauksesta kankeahkon sillä Turusen kylmänhivakka tulkintatapa ei täysin istu folksoittimien sekaan. Kilikellot tuovat välillä mieleen joulun enkä tiedä onko sekään hyvä asia.

Alkuperäinen I Walk Alone on albuminsa harvoja valopilkkuja ja tämä levyn bonusraita käy vaihtelusta harvakseltaan kuultuna. Ehkä parempaa jälkeä olisi saanut riisumalla sähkökitarat ja tekemällä kappaleesta puhdas folkremiksaus. Tästä antaa viitteitä vähän ennen kolmea minuuttia alkava folkimpi väliosa. Toki koko versiointi olisi pitänyt alunperinkin tehdä niin että Turunen olisi vetänyt lauluosionsa uudestaan folkimman version säestyksen kanssa. Kuultuani tätä versiota repeatilla tätä arvostelua kirjoittaessani tajusin ettei minua ärsytäkään eniten säkkipilli vaan huonosti mukaan miksattu sähkökitaravalli. Juuri sähkökitara tekee kokonaisuudesta tukkoisen kuuloisen eivätkä elävämmät soittimet pääse hengittämään kuin ajoittain. I Walk Alone (In Extremo Remix) ei ole tehty minua varten eikä se tuo lisäarvoa albumilleen.

Arvosana: 4,0/10

lauantai 20. syyskuuta 2014

Agnetha Fältskog - I Won't Let You Go

Artisti: Agnetha Fältskog
Kappale: I Won't Let You Go (1985)
Albumi: Eyes of a Woman
Mieleenjäävin lause: "There's something magic when we touch."

Agnethan englanninkielisten soololevyjen paremmuusjärjestykseen laittaminen ei ole minulle mitenkään erityisen olennaista varsinkin kun uusin vaatii vielä pari vuotta etäisyyttä. Mutta Agnethan toinen englanninkielinen soololevy Eyes of a Woman on mielestäni vahva kokonaisuus. Se ei ole niin surumielinen kuin I Stand Alone ja se on linjakkaampi kuin Wrap Your Arms Around Me. (Hyviä albumeita toki kumpikin omilla vahvuuksillaan.) My Colouring Bookin heikkous oli olla coverikokoelma vaikkain hyvin toteutettu sellainen ja uusin A vaatii vielä aikaa asettuakseen järjestykseen.

Eyes of a Woman albumin ensisingle I Won't Let You Go oli 10CC yhteyksistä tutun Eric Stewartin tuottama sävellyksen ollessa Agnethan oma ja sanoitus Stewartin käsialaa. Sävellys on tyypillisiä Agnethan sävellyksiä iloisempi ja se onkin saanut kylkeensä sopivan pulppuavan rakkaussanoituksen. Itsevarma nainen (ei overly attached girlfriend) tietää saavansa haluamansa vaikka muutkin naiset haluaisivat unelmien prinssin omakseen. Suhdetta ei ole vielä lyöty lopullisesti lukkoon ja menossa on hurmavaihe. Ehkä kyseessä on onni joka ei kestä, mutta se ei ole tämän kappaleen aikajanan tarina. Tuotanto on pömpöösiä kasaria jopa siihen asti että kappale on hieman tukkoinen ja kaipaisi ilmaa. Mutta toisaalta aikansa lapsena vahinko ei ole suuri, tältähän se 1985 auraalisesti kuulostaa.

Synteettisen äänimaton mukavimmankuuloinen piirre ovat koneistetut taustalaulut ja stemmat. Agnethan tulkinta on hyvä vaikka hänen ääntään on hieman "minnihiiritetty" varsinkin kertosäkeessä. Olen usein maininnut pitäväni Agnethan vahvuutena surumielisyyden tulkitsemista mutta hän on kuitenkin tarpeeksi monipuolinen selvitäkseen hyvin pulppuava ilonkin esiletuomisestakin. Itselleni I Won't Let You Go ei aivan pääse siihen sarjaan missä soittaisin sitä ollessani itse ilossa ylimmilläni mutta se on kuitenkin laatupoppia joka varsinkin albumikokonaisuutensa yhteydessä pääsee oikeuksiinsa.

Arvosana: 6,5/10

lauantai 6. syyskuuta 2014

Loreen - Sidewalk

Artisti: Loreen
Kappale: Sidewalk (2012)
Albumi: Heal
Mieleenjäävin lause: "I'm not in heaven, I'm not in hell, I'm just standing on a sidewalk."

Euroviisujen ei voi sanoa olevan suuri kansainvälisen läpimurron ponnahduslauta edes voittajille. Toki viisut takaavat hetkellisen näkyvyyden ja ydinviisufanit ovat uskollista sorttia mutta heidän varaansa ei voi uraa rakentaa. Jopa Abban piti käydä läpi vaikeampia aikoja ennen kuin ura urkeni viisuvoiton jälkeen. Viisuvoittajan leimasta piti jopa pyrkiä pääsemään eroon. Silti viisut ovat edelleen uniikki tapaus, sillä ilman niitä minä tuskin kuulisin joka vuosi edes yhtä uutta kappaletta suurimmasta osasta Euroopan maista.

Lorine Zineb Nora Talhaoui joka paremmin tunnetaan artistimeltään Loreen voitti Euroviisut vuonna 2012 kappaleella Euphoria. Voittokappale menestyi Euroopan listoilla huomattavasti keskivertoviisuvottajaa paremmin mistä todisteena UK listakolmonen ja Saksan paalupaikka. Mutta jälleen kerran tämän jälkeinen menestys on jäänyt pääosin artistin kotimaan Ruotsin kamaralle. Loreenin viisuvoittoa kompannut Heal albumi oli tasainen joskin hieman liian yllätyksetön kokonaisuus. Se tarjosi toki paljon niille jotka halusivat lisää Euphorian kaltaista musiikkia mutta toisaalta se ei esitellyt Loreenista uusia puolia. Albumin parempaa puolta edustaa tämänkertainen random playn valinta Sidewalk.

Sidewalk on tunnelmallinen erobiisi jossa suhde joka on ollut liian yksisuuntainen on lopultakin ajanut seinään. Loreenin tulkitsema naishenkilö on lopultakin luovuttanut joutuaan liian monta kertaa petetyksi ja ilman todellista rakkautta hankalassa suhteessa. Vaikka lopputulos on jo selvä, ollaan vielä siinä vaiheessa jossa olo on turta. Tuotannollisesti kappale seuraa Euphorian ja My Heart Is Refusing Me:n jalanjälkiä ja kotimaisista artististeita lähin vertailukohta voisi olla Jenni Vartiainen.

Loreen kuuluu mielestäni kategoriaan persoonalliset mutta yksiääniset laulajat. Tämä ei ole estänyt monia artisteja luomasta pitkää uraa jos vain sävellykset ja sovitukset ovat pysyneet korkeatasoisina ja tulkisijalla on karismaa. Loreenin tapauksessa en vielä tuomitse häntä lopullisesti sillä hän voi todistaa tulevilla levyillään olevansa monipuolisempi miltä tähän asti on näyttänyt.

Sidewalk on sympaattinen kappale sillä sen sanoitus toimii ja muu tuotanto komppaa sitä (melkein) riittävän hyvin. Terävin koukku jää puuttumaan ja nykytyyliin tuotanto on hieman liian täyteen ahdettua. Kertosäe tulisi isommin esiin jos se tuotaisiin sisään dramaattisemmin. Loreenin ääntä voitaisiin myös käyttää riisutummin sillä nyt rosoja on tasoiteltu liikaa. Kaikesta huolimatta Sidewalk onnistuu herättämään minussa sympatiaa mutta silti toivoisin että tämä hieno sanoitus olisi saanut yhtä laadukkaat raamit ympärilleen. Olisi mielenkiintoista kuulla tämä sydäntärepivän riisuttuna versiona.

Arvosana: 6,0/10

lauantai 30. elokuuta 2014

Barry White - You See The Trouble With Me

Artisti: Barry White
Kappale: You See The Trouble With Me (1976)
Albumi: The Ultimate Collection
Mieleenjäävin lause: "I'm like a blind man lost his way."

Toisen tekemät hienot musiikkiblogit olivat sytyke miksi itse aloin aikoinaan tekemään omaani. Sain paljon irti muiden hienoista teksteistä, tutustuin uusiin tuttavuuksiin ja luin myös mielelläni toisia näkökantoja vanhoista tutuista. Jopa sellaiset musiikkiblogit jotka käsittelevät minulle vierampaa musiikkia voivat olla hyvin mielenkiintoisia sillä koskaan ei tiedä jos niistä ei yleensä houkuttelevista genreistä pääsisi poimimaan yksittäisiä musiikillisia herkkupaloja.

Toinen syy oli se että huomasin liian usein kuuntelevani yksiä ja samoja suosikkilevyjäni, vaikka sadoissa muissa albumeissa olisi varmasti tarkemman kuuntelun jälkeen ollut paljon kuuntelemisen arvoista. Nyt ainakin kerran viikossa on mahdollisuus että joku vähälle kuuntelulle jäänyt kappale saa uuden mahdollisuuden. Samalla musiikkitietämykseni kasvaa kun joudun enemmän kuin usein tekemään pientä Wikipedia tai Discogs -selailua saadakseni selville faktoja. Jos haluaisin suurempia lukijamääriä en toteuttaisi blogiani nykyisessä muodossa, mutta olen tyytyväinen siihen että minulla on pieni mutta sisällöstä pitävä lukijakunta. Levyt eivät lopu eikä ainakaan toistaiseksi motivaatio blogin jatkamamiseen.

You See The Trouble With Me tuli minulle alunperin tutuksi Pure Disco 2 -kokoelmalta jotka olivat 90-luvun alkupuolella minulle hyvä tapa tutustua pitämääni 70-luvun discomusiikkiin. Pidin kappaleesta mutta en vielä huomioinut Barry Whitea artistina mitenkään erityisesti. Vasta kun Barry Whiten musiikkia alettiin käyttää Ally McBeal -sarjassa jossa itse artistikin myöhemmin pääsi vierailemaan aloin pitää hänestä laajemmin.

You See The Trouble With Me oli hitti vuonna 1976 ja sen kynäilivät yhdessä Barry White itse ja Ray Parker Jr. Black Legendin coveri pääsi vuonna 2000 jopa UK listaykköseksi kun taas alkuperäinen joutui tyytymään ilmestysmisvuonnaan kakkossijaan. Vaikka kappale taidetaan virallisesti luokitella souliksi pidän sitä itse discona sillä onhan siinä discolle tunnusomainen rytmi ja tanssittavuus.

Barry White osaa vuodattaa tulkinnassaan sydänverensä omintakeisella tavallaan. Hänen äänensä ei ehkä ole kaikkein monipuolisin työkalu mutta vahvimmalla mukavuusalueellaan yksi parhaista. Nykykorvin kuultuna You See The Trouble With Me kuulostaa siltä kuin mies yrittäisi syyllistää naisen palaamaan yhteen. Miehen kurjuus johtuu vain ja ainostaan tuosta yhdestä naisesta joka voisi olla hänelle kaiken onnen avain mutta ilman häntä ruoka ei maistu hyvältä ja vitsi eivät naurata.

Voi olla että kappale ei kolise niille joille tällainen discoilu ei ole omin juttu mutta en voi olla ihastelematta eritoten orkestraatiota jossa on kaikki ne elementit joissa discossa pidän. En siis yritä väittää että You See The Trouble With Me olisi universaali klassikko josta kaikkien täytyisi pitää vaan kerron että siinä on paljon juuri itselleni mieluisia elementtejä. Mielestäni Barry White on parempi hieman siipeensä saaneensa suurena rakastajana kuin varma voitostaan olevava joskin hiukan imelänä casanovana jonka kuiskimat lemmenlorut eivät mene kuuroille korville.

Arvosana: 7,0/10

lauantai 23. elokuuta 2014

Lenny Kravitz - Stand By My Woman

Artisti: Lenny Kravitz
Kappale: Stand By My Woman (1991)
Albumi: Greatest Hits
Mieleenjäävin lause: "Cause I can't live my life alone, without a home."

En tiedä onko tummaihoisen amerikkalaisen äidin ja venäjänjuutalaisen isän lapsi Lenny Kravitz koskaan tuntenut ettei kuulu täysin mihinkään etniseen tai kulttuurilliseen taustaan mutta hänen uraan ovat usein värittäneet vastaavanlaiset mielipiteet. Kravitz sai odottaa ensilevytystään varsin pitkään sillä levy-yhtiöt joko sanoivat hänelle ettei hänen musiikkinsa ollut tarpeeksi valkoista tai sitten tarpeeksi mustaa. Kun hän pääsi levyttämään ja menestyi, usein sai lukea mielipiteitä että hän olisi uusia hiilikopiobiisejä vanhoista hiteistä tekevä artisti. Vuosien varrella hän on kuitenkin tuntunut pääsevän tässä suhteessa omilleen. Enää hän ei ole Lenny Kravitz jonka musiikki kuulostaa joltakin vaan toisiakin artisteja on alettu vertaamaan häneen.

Lenny Kravitzin Mama Said albumin neljäs single oli sydäntäraastava balladi Stand By My Woman. Toki tämäkin kappale on tyylillisesti jotakin joka olisi voitu julkaista 70-luvun alussa mutta silti siinä on jotakin leimallisesti Kravitzmaista. Multi-instumentalistit ovat usein hieman ristiriitaisia tapaksia, sillä mielestäni vaatii extrapaljon luovuutta tehdä kokonaisia levytyksiä soittaen lähes kaikki instrumentit itse. Itse kaiken tehden voi helposti jäädä paitsi bändin tuomasta edusta jossa kokonaisuus on yksilöiden summaa suurempi. Mutta soitaalta jotkut artistit eivät ole hyviä jakamaan luovaa energiaansa ja jos heidän yksinäisempi toimintatapansa tuottaa Stand By My Womanin kaltaisia kelpo uusretropaloja niin ei se voi väärinkään olla.

Alun pianointro tuo mieleen monia muita vanhempia kappaleita mutta vaikka tuttuuden tunnetta löytyykin, seisoo Stand By My Woman silti omilla jaloillaan. Sanoitus kiireisestä miehestä joka palaa kotiin kokoamaan hajoamassa olevan suhteensa sirpaleita kasaan toimii. Pidän siitä kuinka liika paisuttelu on jätetty pois ja voima välittyy lähinnä Kravitzin itsensä laulutulkinnasta. Tämänveroisella tulkinnalla moni renttumies voisi saada vielä sen yhden ylimääräisen mahdollisuuden. Yleensä inhoamani torvisoolo on pidetty lyhyenä joten se ei huononna kokonaisuutta. Se viimeinen annos popmagiaa jää puuttumaan sillä kokonaisuus ei aivan nouse sinne ikiklassikoiden tasolle. Stand By My Woman on vahva näyttö Kravitzin kyvystä tulkita.

Arvosana: 6,5/10

lauantai 16. elokuuta 2014

Leila K - I'm Coming To You

Artisti: Leila K
Kappale: I'm Coming To You (1996)
Albumi: Manic Panic
Mieleenjäävin lause: "Do you miss me when I'm gone?"

Joskus comebackkeja odottaa ja joskus ne tulevat yllätyksenä. Sitten on niitä tapauksia joissa ei usko artistin enää ikinä tekevän paluuta tai edes kykenevän siihen. En haluaisi olla näin kyyninen Leila K:n suhteen, mutta viimeisen 15 vuoden aikana en muista kuulleeni hänestä ainuttakaan hyvää uutista. Viimeisin uutinen oli alkuvuodesta jolloin hänet oli tuomittu Ruotsissa neljän kuukauden vankeuteen näpistelyistä ja laittomista uhkauksista. Toki Leila K voisi tehdä paluun ysärinostalgian kautta mutta ensin se vaatisi sitä että hän saisi elämänsä tasapainoon ja se on pitkän syöksykierteen jälkeen helpommin sanottu kun tehty. Mutta olen mieluusti väärässä jos käy toisin kuin arvelen.

Leila K:n kahdesta sooloalbumista pidän enemmän jälkimmäisestä eli Manic Panicsta. Max Martin ja Denniz Pop tekivät albumiin hyvän pohjan mutta ikävä kyllä muiden tekemä lopputäyte ei ollut niin herkullista. Ja juuri tätä täytesälää edustaa I'm Coming To You. Ilman Leila K:n energistä ja persoonallista ulosantia tästä sävellyksestä ei jäisi mieleen mitään muuta kuin korkeintaan ehkä loppupuolen parantuva potku breakbeat rytmiosastolla. Sanoitus on yhdentekevä ja aivan liikaa itseään toistava vaikka toiston tarkoitus on ehkä ollutkin luoda hypnoottista vaikutelmaa. Parhaat hetket koetaan loppupuolella jonne on saatu rakennettua varsin onnistunut kliimaksi joka kuitenkin pilataan palaamalla liikaan toistoon.

Manic Panic albumilla heikoimmat raidat ovat kolme viimeistä ja tämä on kokonaiskuuntelun kannalta hyvä ratkaisu sillä näin sentään yli kaksi kolmannesta albumista on mukavaa kuuntelukokemusta. I'm Coming To You on yksi niistä albumin kolmesta mätämunasta josta paremmalla tuotannolla olisi ehkä voinut saada keskinkertaisen. Itse olisin lopettanut kappaleen puoli minuuttia aikaisemmin ja lyhentänyt alkuintroa. Ehkä apua olisi voinut olla myös vierailevasta laulajasta, tekihän samalla albumilla mm. Jessic Folcker hyvää työtä Electric biisin kertosäkeessä. Mutta valitettavasti I'm Coming To You on filleri eikä minkään muun kuin fiiliksen killeri.

Arvosana: 3,5/10

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Fleetwood Mac - Everywhere

Artisti: Fleetwood Mac
Kappale: Everywhere (1987)
Albumi: Greatest Hits
Mieleenjäävin lause: "I want to be with you everywhere."

Kokoelmat ovat olleet hyvä tapa päästä sisään artisteihin ja bändeihin joista ei ole täysin varma tai joidenka laatuun ei luota albumiartisteina. Onhan toki niinkin että jotkut artistit ovat maineeltaan ns. singleartisteja joidenka singlet ovat vahvoja mutta albumikokonaisuudet eivät niinkään. Tässä kohden täytyy heti sanoa Fleetwood Mac ei käy tästä esimerkistä, ovathan he julkaisseet monia sekä arvostettuja että kaupallisesti menestyneitä albumeita, hittisinglejä toki unohtamatta. Fleetwood Macin kokoelma hankinta on ollut minulla harkinnassa viimeiset kymmenen vuotta mutta vasta vähän aikaa sitten lyömättömän halpa hinta sai minut tarttumaan levyyn. Levyostoslistani on edelleen pitkä ja se lyhenee hieman epäjärjestelmällisesti tarjonnan mukaan.

Everywhere on singlejulkaisu Fleetwood Macin neljänneltätoista studioalbumilta Tango in the Night. Little Lies lienee ko. albumin tunnetuin hitti mutta Everywhere ei jäänyt paljoakaan jälkeen edellämainitusta. Molemmilla kappaleilla on myös sama tekijä, Christine McVie joka myös laulaa päävokaalit Everywheressä. Everywhere on iloinen rakkauslaulu vaikka toki sanoituksessa varaudutaan siihenkin että jokaiseen ihastukseen ei aina saa vastakaikua. Mutta ihastuksen voima on tunteen epävarmuudessa. Ihastunut haluaa kovasti saada vastakaikua ja on valmis laittamaan itsensä altiiksi pilkallekin jotta olotila ratkeaisi suuntaan tai toiseen.

Little Lies ja Everywhere ovat soundillisesti sisaruksia, mutta erilaisia silti kuten sisaruksetkin pakkaavat olemaan. Everywheressä on hieman afrikkalaistyylistä rytmiä joka olikin muodissa 80-luvulla. Ehkä juuri tuo leikkisän pomppiva basso ja sitä mukaileva melodia ovat kappaleen suurimmat vahvuudet. Toki Christine McVienkin ääni sopii kokonaisuuteen vaikkei loistakaan yli muiden osa-alueiden. Everywhere jää hieman liian samaa junnaavaksi, vaikka toki toistossa on hypnoottisuuttakin. Napakampi ja enemmän vaihtelua tuova väliosa olisi voinut vahvistaa kokonaisuutta. Kieltämättä kappaleen hyväntuulisuus ja kepeys ovat tarttuvaa sorttia ja sitä kuuntelee mielellään hyvällä tuulella ollessaan mutten tiedä pystyisikö se karkottamaan henkistä alakuloa.

Arvosana: 6,0/10


sunnuntai 3. elokuuta 2014

Jenny Berggren - Going Home

Artisti: Jenny Berggren
Kappale: Going Home (2010)
Albumi: My Story
Mieleenjäävin lause: "I have been alone but never lonely."

Edes sisarusbändit eivät ole immuuneja välirikoille. Itseasiassa voisi jopa ajatella että asia voi olla jopa päinvastoin. Suku on pahin eli liene sanontana tullut tyhjästä. Ruotsalainen Ace of Base koostui alunperin kolmesta Berggrenin perheen sisaruksesta (Jonas, Linn ja Jenny) ja heidän ystävästään Ulf Ekbergistä. Ensin Linn vieraantui julkisuudesta ikävien sattumusten vuoksi ja lopulta hänen ilmoitettiin jättäytyneen yhtyeen toiminnasta vuonna 2007. Ei kestänyt kuin pari vuotta lisää ja Jenny ilmoitti keskittyvänsä soolouraansa vaikka pinnan alla ilmeisesti kyti enemmän. Oli huhuja että levy-yhtiö olisi asettanut uuden albumin julkaisulle ehdon että yhtyeen pitää vaihtaa kahteen nuorempaan laulajaan. Oli miten oli, jokin oli vahingoittanut sisarusten välejä sen jälkeen kun uusi Ace of Basen kokoonpano alle kolmikymppisillä naislaulajilla oli kasattu.

Jenny Berggren julkaisi ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan soololevynsä vuonna 2010, jolta lohkaistu single Here I Am nousi ruotsissa singlelistan sijalle 14. Itse My Story albumi ei saavuttanut kummoista menestystä mutta Jenny Berggrenin Vinna hela världen muistelmateos myi länsinaapurissamme mukavasti. Mutta koska kyseessä ei ole kirja- vaan biisiarvostelublogi on tarkasteltavana My Story albumin päättävä kappale Going Home. Albumi jonka kappaleet ovat melko omaelämänkerrallisia on hyvä päättyä onnelliseen loppuun. Päähenkilö palaa kotiin rakkaansa viereen sen jälkeen kun kaikki vastoinkäymiset on voitettu. Itse tarina kuulostaa hyvältä pohjalta mutta mikä menee pieleen?

Going Home voisi olla mukava ja rauhallinen biisi joka toisi iloa kuulijalleen. Nyt se ei ole aivan sitä sillä kappale on koottu epäyhteensopivista palasista. Ei täysin vääränlaisista mutta saumoista paistaa läpi asioita joiden ei kuuluisi. Kertosäe on kelpo, se tuo mieleen meilläkin vuosituhannen alussa radioissa soineet positiiviset radiohitit. Johdanto ja kertosäe toimivat mutta kaikki muu ei muodosta yhtä hyvää kokonaisuutta. Loppunostatus ei toimi sillä se ei rakenna uutta tulemista onnistuneesti ja "Come to me, come to me.." -kohta töksähtää korvaani. Tuotanto on tasapaksua ja kaikki kuulostaa liian turvallisesti kasatulta. Mikään ei ärsytä, innosta tai jää mieleen niin hyvässä kuin pahassakaan.

Ehkä olen tottunut kuulemaan Jenny Berggrenin ääntä vain Ace of Basen biiseissä, sillä jokin hänen fraserauksessaan kertosäkeen ulkopuolella ei toimi. Vaikutteita on otettu amerikkalaisesta laulutavasta kun olisi ollut parempi pysyä omimmassa tyylissä. Toki Going Homen pohjana olleet sävellys ja sanoitus eivät olisi huipusti tuotettunakaan nostaneet kokonaisuutta kovin paljoa keskiverron yläpuolelle mutta nyt osa potentiaalista on hukattu. My Story albumista ei kannata muodostaa mielikuvaa pelkästään tämän kappaleen perusteella.

Arvosana: 4,0/10

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Howard Shore - Helm's Deep

Artisti: Howard Shore
Kappale: Helm's Deep (2002)
Albumi: The Lord of the Rings: Two Towers OST
Mieleenjäävin lause: "Hwær cwóm helm?"

Pääsemme blogini historiassa tutustumaan jo seitsemännen kerran Howard Shoren mainioon Taru Sormusten Herrasta elokuvatrilogian soundtrackiin. Kolmen levyn osuus levyhyllystäni ei ole suuri mutta blogin sääntöjä pitää kunnioittaa. Eikä minua suunnattomasti harmita käydä käsiksi tämänkertaiseen sillä Helm's Deep sijoittuu nimensä mukaisesti yhteen elokuvatrilogian huippukohdista eli Helmin syvänteen taisteluun. Se mikä oli kirjassa ahdistava ja epätoivoinen selviytymiskamppailu tuotiin elokuvassa lähes yhtä hyvin valkokankaalle eikä vähiten kiitos onnistuneen taustamusiikin. Alle neliminuuttinen kappale onkin koko taistelu pähkinänkuoressa. Jännittynyt odotus ennen taistelun alkua. Pitkä yhteenotto joka näytti vääjäämättä puolustajien urheudesta huolimatta kääntyvän ylivoimaisille hyökkääjille. Sitten viimeisellä hetkellä tullut apu ja sen jälkeinen menetysten käsittely vaikka samalla täytyi jo rynniä eteenpäin uusiin taisteluihin.

En tiedä mitä uusia ylisanoja keksisin seitsemännellä kerralla sillä kaikki soundtrack trilogian vahvuudet ovat läsnä myös Helm's Deepissä. Vertaillessa koko trilogian sisällä Helm's Deep on mielestäni sävellyksenä ylempää keskitasoa. Vain huippukohdan puute jää vaivaamaan mutta tasaisuus paikkaa tätä puutetta hyvin. Erikoiskiitos täytyy antaa dynamiikasta, hiljaiset kohdat ovat hiljaisia ja lujemmat kohdat lujia. Lauletut kohdat ovat lyhyitä mutta Tolkienin tekstistä hyvin poimittuja. Sekä kuoro että soolon laulava Isabel Bayrakdarian suoriutuvat hyvin eikä varsin taakse miksattu laulu haittaa. Ihmisääni on vain yksi instrumentti muiden joukossa ja tässä tapauksessa ratkaisu on juuri oikea.

Kesän 2014 ehkä lämpimimpänä päivänä ajatus ei seitsemättä kertaa keksi mitään uudempaa näistä Howard Shoren tuotoksista. Taattua laatua leffan kanssa tai erikseen. Ei ehkä kuitenkaan sellaista musiikkia joka helteessä viilentäisi parhaiten mutta en anna olosuhteiden vaikuttaa arvosanaan.

Arvosana: 7,0/10

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Ace of Base - Happy Nation

Artisti: Ace of Base
Kappale: Happy Nation (1993)
Albumi: Happy Nation
Mieleenjäävin lause: "Laudate omnes gentes laudate magfinicat in secula."

Kuten olen monta kertaa blogissani maininnut Ace of Base oli bändi jonka kautta kiinnostuin musiikin kuuntelusta. Ehkä juuri tästä syystä omistan yhtyteen yli 20 miljoonaa myyneestä debyyttialbumista neljä eri versiota: tavallisen ja U.S. version cd:nä, U.S. versiosta c-kasetin ja vielä päälle vinyyliversion. Alunperin ostin kasetin koska minulla ei ollut cd-soitinta ja cd-soittimen saatuani ostin erilaisen sisällön vuoksi molemmat cd-painokset. Vinyyli tuli myöhemmin vastaan divarissa Kajaanissa ja koska olin sellaista ihastellut aiemmin jo Tukholmassa en empinyt enää toista kertaa. Koska minulla ei ole enää vinyylisoitinta on lp lähinnä kokoelman täydentäjänä ja kasetin käytin uteliaisuudesta soittimessa muutama vuosi sitten kuullakseni kuinka puhki olin sen kuunnellut.

Happy Nation aiheutti väärinymmärryksiä hepreankielisten keskuudessa sillä heidän korviinsa kappaleen aloittava latinankielinen säe kuulosti loukkaavalta. Tämä yhdistettynä siihen että Ulf Ekbergin uusnatsimenneisyydestä nousi aikoinaan kohu ei silti suuremmin vahingoittanut yhtyeen mainetta. Sen verran vahinkoa ehti kuitenkin tapahtua että "white power" roskasakki päätti tulkita Happy Nationin sisältävän heidän sanomaansa ja jopa The Sign kääntyi heidän mielestään kertomaan hakarististä. On inhimillistä että voimme tulkita sanat mielemme mukaan, mutta Happy Nation kertoo oikeasti ihmisen pahuudesta ja siitä kuinka toistamme samoja virheitä sukupolvesta toiseen alistumalla yksinvaltiaiden tahtoon vaikka kuvittelisimme olevamme kehittyneempiä.

Happy Nation ei ollut samannimisen albumin menestynein single, mutta se nousi kuitenkin ykköseksi Ranskassa ja oli Top 10 hitti monessa muussa Euroopan maassa. Ace of Basen maineeseen nostanut dancereggae on vahvasti läsnä myös Happy Nationissa mutta se erottuu joukosta juuri latinankielisen säkeistönsä (jonka muuten laulaa Jonas Berggren) ja urkusoundien vuoksi. Pieni mauste itämaisia sävyjä toimii myös hyvin. Happy Nation albumi on soundillisesti tuomittu olemaan oman aikansa tuote mutta juuri albumin singlelohkaisut onnistuvat kuulostamaan suhteellisen ajattomilta (nostalgisten lasien läpi toki) tänäkin päivänä. Happy Nation ei ole poikkeus tästä. Linn Berggrenin aina hieman kaihoisaan kallellaan oleva ääni antaa sanoitukselle juuri sen tarvitseman kyynisen piikin. Möyrivä bassolinja ansaitsee erityismaininnan. Pieni mestariteos jota ei pidä ymmärtää väärin.

Arvosana: 8,0/10

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Lara Fabian - I Will Love Again

Artisti: Lara Fabian
Kappale: I Will Love Again (2000)
Albumi: Woman Vol 2.
Mieleenjäävin lause: "You can't stop me from loving again, breathing again, feeling again."

Lara Fabian on eniten myyty belgialainen naisartisti 20 miljoonalla myydyllä levyllään. Hän edusti Luxemburgia vuoden 1988 Euroviisuissa kappaleella Croire tullen neljänneksi. Vuosi oli sama jolloin Celine Dion voitti. Suurimman menestyksensä hän on saavuttanut kotimaansa lisäksi Ranskassa ja Kanadassa mutta hänen suurin hittinsä, vuoden 2000 I Will Love Again hätyytteli monen muunkin maan listoja päässen mm. Usan tanssilistan kärkeen. Meilläkin kappale soi runsaasti mutta myöhempi menestys jäi Suomessa pieneksi vaikka muistankin että esimerkiksi Wonderful Life -cover sai jonkin verran radiosoittoa.

Cherin Believe oli yksi 90-luvun suurimmista hiteistä ja tuollainen menestys luonnollisesti saa vanaveteensä jäljittelijöitä ja hitintekijätkin päätyvät monesti kierrättämään kaavaansa. Believen nikkaroineet Mark Taylor ja Paul Barry jättivät sentään tällä kertaa autotunen nupit pois kaakosta joten saamme kuulla Lara Fabianin voimallista ääntä luonnollisesti. I Will Love Again on eroballadi dancemuodossa joka oli tyylisesti muodikasta vuosituhannen vaihteessa. Lara Fabian oli hyvä valinta esittäjäksi sillä hänen voimakas ja eikä danceen liian sävykäs tulkintansa pääsee erottumaan parhaassa valossaan. Liian sävykäs olisi haitaksi sillä dancen pitää viedä eteenpäin ja nimensä mukaisesti tanssittaa ja tässä valossa liian syvälle menevä tulkinta olisi haitaksi. Perinteiset eroballadit ovatkin sitten aivan toinen juttu.

Kovin moni naisartisti ei saanut tanssiballadi kaavalla monta hittiä ja ehkä sellaiset sopivatkin paremmin sisäänheittohiteiksi joista voidaan rakentaa uraa eteenpäin. Minulle I Will Love Again ei edusta aivan lajityyppinsä kärkeä vaikka se onkin paremmasta päästä. Se on hyvin tehty formaattibiisi jonka laulajan tulkinta nostaa tason ylemmäs. Se on melko hyvä nostalgiabiisi tuomaan mieleen ilmestysmisvuotensa muttei sitäkään vahviten. Parhaiten I Will Love Again toimii nostalgiahuuruissa tai sitten tilanteessa jossa särkynyt sydän alkaa eheytyä jälleen. Tanssisin, särkynein sydämin tai ilman.

Arvosana: 6,0/10

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Haloo Helsinki! - Perjantaina

Artisti: Haloo Helsinki!
Kappale: Perjantaina (2008)
Albumi: Parhaat 2007-2012
Mieleenjäävin lause: "Perjantaina kaikki muuttuu."

Haloo Helsinki toi tullessaan raikkaan tuulahduksen kotimaiseen poprokkiin jossa oli TikTakin lopettamisen jälkeen ollut aukko. Radioystävällisellä ja taiten tuotetulla rokilla ei yksinään vielä tehdä maassamme tulosta ja kriitikotkin yleensä nyrpistävät nenäänsä bändeille jotka eivät sävellä kaikkea omaa materiaaliaan. Mutta Haloo Helsinki löi läpi suhteellisen kivuttomasti ja suosio nousi vaiheittain. Yhtye on myös löytänyt hieman keskivertoa laajemman yleisön vedoten myös vanhempaan kuulijakuntaan. Maassa jossa liian usein pelätään tehdä tarttuvaa musiikkia Haloo Helsinki on mukava poikkeus eikä kyse ole puhtaasta laskelmoinnista.

Perjantaina kertoo nuoren naisen viikonlopunvietosta. Kouluviikon jälkeen mieli palaa jo juhlimaan ja kokemaan kaikkea mitä nuorena on hyvä (tai josku pahakin) kokea. Meno on sopivan vauhdikasta ja jalkaa nostetaan kaasulta juuri sopivan vähän. Hetkittäin tulee olo että Perjantaina on hieman liian tukkoon ahdettu mutta tämä vaikutelma syntyy vasta silloin kun arvostelua kirjoittaessa kuuntelee kappaleen toistolla kymmeniä kertoja. Normaalisti tämä ei siis ole ongelma. Miksauksesta minulla ei ole valittamista paitsi että ainakin omalla laitteistollani rummut saisivat olla hieman kuuluvammat. Bändi soittaa mukavan tiukasti yhteen ja Elli todistaa että joskus on parempi kuulostaa persoonalliselta kuin teknisesti täydelliseltä.

Perjantaina on tehty nostatusbiisiksi viikonloppuun valmistaumiseen ja varmasti toimiikin siinä tarkoituksessa hyvin. Syvempää ajatusta sanoituksesta on turha etsiä eikä se tällaisiin biiseihin kuuluisikaan. Siinä vaiheessa kun lähdetään viettämään railakasta viikonloppua ei mietitä seurauksia vaan jälkilöylyt ovat sitten oma biisiteemansa. Mutta olen silti onnellinen että itselläni on elämä muulloinkin kuin perjantaina. Perjantaina oli hyvä näyttö nuorelta bändiltä joka kehittyi saaden aikaan vielä tätäkin parempia tuotoksia. (Ja toivottavasti tulee saamaan vielä tulevaisuudessakin) Muutta niistä sitten lisää jos satunnaissoiton jumalat niin päättävät.

Arvosana: 7,0/10